"parempi nykysusteemi" Marttiluukas vastaa.

marttiluukas

Tuo autovero on sellainen jota ei pitäisi olla, koska se juuri jarruttaa uusien autojen hankintaa. Vastineeksi autoveron poistolle on se, että autokanta uudistuisi myös vanhemmasta päästä. Halventamalla vanhojen autojen hintoja, jotka vuorostaan nostaisi autokantaa huomattavasti, koska uusien autojen myötä, tulisi uudehkoja autoja myyntiin tavallista enemmän.

Lisäämällä käyttömaksuja, niin silloin enemmän ajavat maksaisivat enemmän. Myös turvallisuus nousisi huomattavasti kun nuo jopa -80 luvun autot poistuisivat romuttamolle.

Ei peeässien ehdotus hullumpi ole.

Otetaan vielä Marttiluukaksen "synkistely" ja miksi sitä tulee aina silloin tällöin. "Maailma muuttuu Eskoseni"! mutta ei välttämättä hyvään suuntaan. Tuosta "menestyksen ajoista" jauhavat nykypäättäjät aivan liikaa. Olisiko heidän hieman tutkittava politiikkaa ja teollisuusoppia, jotta näkisivät karun todellisuuden.

Ei vielä ole vaalit, mutta sitä ei näy kaikki huomaavan. Nämä 5kk:tta ovat teollisuuden alasajoa. Myös sosiaalitoimen kuva muuttuu rahavirran tyrehdyttyä.

Saksassa jo protestoidaan maahan muuttoa vastaan. Se merkitsee sitä, että kansa on saanut tarpeekseen ,mutta meillä täällä vielä uskotaan lujasti, että työvoimapuola yllättää. Taitaa vaan olla niin, että hankitaan sitä ns. halpatyövoimaa, paikallisen työntekijän seuraksi.

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomenpankin pääjohtaja, Liikanen! "Euro ei jousta, joten sinä joustat"! Ote:Taloussanomat.

      "Niinpä Liikanen haluaa lisää keinoja kustannusten leikkaamiseksi. Hän kuitenkin varoo suoraan vaatimasta palkkojen alennuksia, vaan ehdottaa "kustannusten pienentämistä kauppakumppaneihin nähden". Periaatteessa tämä täyttyy, kunhan palkankorotukset jäävät meillä kilpailijamaita pienemmiksi. Käytännössä palkkojen nollakorotukset tai jopa alennukset ovat lähellä, koska myös kilpailijamaissa samanlaiset pyrkimykset pitävät palkankorotukset erittäin pieninä.

      EKP:n Draghi ei sen sijaan kursaile ja kiertele.

      Hän kertoi marraskuun lopun Suomen vierailullaan, että euroalueen kaltaisessa rahaliitossa ei jousta valuutta, vaan esimerkiksi taantumassa tarvittavat talouden joustot on haettava työmarkkinoiden muuttujista – ja mieluummin palkkoja kuin työvoimaa leikkaamalla".

      Karu todellisuus iskee seuraavaa hallitusta silmällä pitäen. Varjele niitä puolueita, jotka silloin istuvat hallituksessa. Silloin vasta kansa ymmärtää koko Suomen tilanteen.

      Kyllä ensivuoden puolella, ennen vaaleja, lupaukset lentävät, eri asia on, kuka niihin lankeaa ja kuka ei.

    • kysyjä?

      opettele nyt sen edes vanha stallari kirjoittamaan. vanha neuvostoliiton kaveri panee täällä maan asioita perSSujen virallisena edustajana kuntoon eikä osaa edes kirjoittaa. kuule "maahanmuutto" on yhdyssana.

      ps. joko olet käynyt tänään rikastummassa saksalaista suurpääomaa lidlissä, jotta se voi palkata lisää pienipalkkaisia maahanmuuttajia töihin...

    • Arvon nimimerkki "kysyjä" Huomaan kyllä virheeni ja niitähän tulee muuten YLE:n suomennoksessakin tiuhaan, joten suonet anteeksi. Eihän tosiaankaan sinulta juuri muuta tule kuin noita kirjoitusvirhe kommentteja.

      Sen verran opastan sinuakin, että alkulause aloitetaan aina isolla kirjaimella. ym.ym. Kuin lauseen alkukin.

      Joten, "samma här"!

      • et muuta

        Olet pelkästään typerä idiootti.

      • et muuta kirjoitti:

        Olet pelkästään typerä idiootti.

        "et muuta" oliko se retorinen kysymys?

      • kysyjä?
        et muuta kirjoitti:

        Olet pelkästään typerä idiootti.

        näinhän se on. mutta siis tuollaisia kansankoulun kuusi luokkaa käyneitä "ajattelijoita" kuten marttiluukas, on perSSut pullollaan. he tosiaan luulevat että kääntämällä kelloa 1970-luvulle takaisin kaikki olisi ihanaa ja auvoista.

        ynnä että heillä ottaisi vielä uudestaan eteen. eivät tajua ollenkaan että maailma on muuttunut ja silloin on turha haikailla mennyttä. noilla opeilla joita marttiluukas & co täällä tarjoaa suomi olisi pohjois-korean tiellä hetkessä.

        sanottakoot nyt vielä että 70-luvun duunarilla on huonompi elintaso kuin tämän päivän työttömällä. tämän osoittavat kaikki mittarit. mutta siitä huolimatta tätä porukkaa joka haluaa ajella pyöreälampuisella ladalla riittää persuissa peräseinään saakka.

      • rutiköyhä itä
        kysyjä? kirjoitti:

        Toivoisin näiden luuserien asuvan pari vuotta Kostamuksessa tai Pärnussa virolaisella tai venäläisellä toimeentulolla ilman kytköksiä Suomen turvaverkkoihin ja miettimään sitten miten mukavaa Soinin ehdottama malli oikeasti on.

      • mik' on auto-
        kysyjä? kirjoitti:

        näinhän se on. mutta siis tuollaisia kansankoulun kuusi luokkaa käyneitä "ajattelijoita" kuten marttiluukas, on perSSut pullollaan. he tosiaan luulevat että kääntämällä kelloa 1970-luvulle takaisin kaikki olisi ihanaa ja auvoista.

        ynnä että heillä ottaisi vielä uudestaan eteen. eivät tajua ollenkaan että maailma on muuttunut ja silloin on turha haikailla mennyttä. noilla opeilla joita marttiluukas & co täällä tarjoaa suomi olisi pohjois-korean tiellä hetkessä.

        sanottakoot nyt vielä että 70-luvun duunarilla on huonompi elintaso kuin tämän päivän työttömällä. tämän osoittavat kaikki mittarit. mutta siitä huolimatta tätä porukkaa joka haluaa ajella pyöreälampuisella ladalla riittää persuissa peräseinään saakka.

        veron osuus vuoten 1967 mosse elitestä
        oun ostamassa ?

      • ei pidä paikkaansa

        " sanottakoot nyt vielä että 70-luvun duunarilla on huonompi elintaso kuin tämän päivän työttömällä. tämän osoittavat kaikki mittarit. mutta siitä huolimatta tätä porukkaa joka haluaa ajella pyöreälampuisella ladalla riittää persuissa peräseinään saakka. "

        Tuo ei pidä ollenkaan taas paikkaansa. 70- luvulla inflaatio söi lainat nopeasti. Duunarit sai autot, omakotitalot ym. paljon helpommin kuin tänä päivänä.

        Tuota kysyjän viimeistä lausetta en viitsi edes kommentoida.....on se vaan pelle:))

      • väärää tietoa
        ei pidä paikkaansa kirjoitti:

        Nyt on kysyjä metsässä! Sukulaiseni oli 70- 80- luvun taitteessa ammattiyhdistysmiehiä. Silloinen demarien vaatimus oli että tavallinen työmies sai tehtyä talon, ostaa uuden auton ja varaa myös kesämökkiin. Ja näin tapahtui ainakin kun katson minkälaista omaisuutta lähipiiriinkin on kertynyt ihan duunaripalkalla.
        Nykyinen uusi omakotitalo maksaa n. 200 - 250 000€, keskiluokan perheauto 25 000 ja kesämökkiäkään ei tahdo alle 100 000€ saada. Joten pystyykö nykyduunari ostamaan nämä n. 400 000€ hankinnat tekemään ja annetaanko hänelle edes rahoitusta.
        Nykyisin perusterveydenhuolto on aivan luokatonta. Duunarinkin pitäisi käydä yksityisellä jos aikoo hoitoa saada. 70 luvulla vielä lääkärit puhuivat samaa kieltä kuin duunarit eli suomea.

    • voi pers

      Ei pitäisi olla myöskään riittävää sosiaaliturvaa, rahaa teihin, rahaa urheiluun ja kulttuuriin, rahaa koulujen ja julkisten rakennusten remontoimiseen. Kaikki pitäisi olla kuten Itä-Euroopassa, suuuressa, köyhässä ja mahtavassa.

    • josko uutta työtä?

      Persut ei tuota tajua mutta nimenmaan tuollaiset heitot kuin autoveron poisto on populismia pahimmillaan. Vero joka tuottaa yli miljardin vuodessa ei mitenkään ole korvattavissa.
      Mutta sekös persuja huolettaa! Ainahan voi ottaa pois vanhusten vaipoista niinkuin Terho esittää.
      No huomenna persut möläyttää jonkun toisen populismin ja huutaa vitsi vitsi. Ei veroja keskenään järjestelemällä homma suju, uutta pitää saada kehiin.
      Niin hullulta kun kuulostaakin, Talvivaaroja tarvitaan lisää.
      Jaa miksikö? Talouden vetureita pitää löytyä, sellaiseksi kelpaa vaikka konkkafirma kunhan on liikevaihtoa tarpeeksi.

      • sampo poju

        Terhon oma isäukko saa kuitenkin täyden helahoidon verovaroilla, käydän presidentti Ilveksen appiukko leipäjonossa Suomessa. Kaikista tärkeintä on se uusi mersu keinolla millä hyvänsä.

      • Millä uudistat Suomen hyvin vanhan autokannan?

      • Faktaa

        "Persut ei tuota tajua mutta nimenmaan tuollaiset heitot kuin autoveron poisto on populismia pahimmillaan. Vero joka tuottaa yli miljardin vuodessa ei mitenkään ole korvattavissa"

        Puhut aivan pehmoisia, sillä autoveron voi korvata käyttöön liittyvillä veroilla, eikä omistamiseen liittyvä vero ole mitenkään järkevää. Ruotsi poisti typerän autoveron ja hyvin meni. Saksassa, eikä edes Virossa ole autoveroa.
        Lisäksi autoveron poisto pudottaisi uusien autojen hintaa, joten autokanta uudistuisi ja päästöt vähenisivät. Autot olisivat turvallisempia, joten liikennekuolemat ja vammatumiset vähenisivät. Autoveron poistamien vastustajat ovat liian tyhmiä tajuamaan, mitä kaikkia hyötyjä veron poistaminen toisi mukanaan.

    • "Voi teitä Sortavalan poikia"! Mitä huostatte. Te huudatte aivan joka kysymykseen kysymyksellä. Tämä todistaa aidoksi sen, että olette aivan ulalla koko systeemistä.

      Suomen tie on Kreikan tie. on todistettavasti oikea päätelmä. Sen päätelmän takana on kansainvälinen talouden tutkijoiden joukko.

      Ymmärrän hyvin teitä. Eikä se ole edes vaikeata. te luette hallitusta myötäilevien tahojen lehtiä, joiden ylistyslaulut täyttävät heidän lehtiensä sivut.

      Mutta olkoon, kertokaapa hyvät vastaväittelijät, miten Suomen menee nyt, kun jokaisena ainoana päivänä pistetään ukkoa kilometri tehtaalle.

      Miten on mahdollista, kun pitää leikata se 100mrd. ja vielä, kun velan pitäisi nousta 7mrd joka vuosi.

      Vastatkaapa nyt kerrankin. ja jätetään pois se surkea peeässien haukkuminen, se kun ei johda mihinkään. olkoon sitten kuinka hupaisaa tahansa.

      Etukäteen tiedän kyllä että tiedätte marttiluukaksen olevan oikeassa ja se teitä kyrpiikin, eikö niin ;)

      • nordic man

        Perssujen mallia seuraten se todella voi olla Kreikan ja muiden Euroopan kehitysmaiden tie, itse halua kuitenkin pitää Suomen pohjoismaisen hyvinvointivaltion tiellä.

      • nordic man kirjoitti:

        Perssujen mallia seuraten se todella voi olla Kreikan ja muiden Euroopan kehitysmaiden tie, itse halua kuitenkin pitää Suomen pohjoismaisen hyvinvointivaltion tiellä.

        Etkö hyvämies lue talouslehtiä, tai seuraa uutisia netistä Kyllä sinä sen vielä tulet huomamaan, Takaan ja alleviivaan

    • Perintövero pois

      Mitä mieltä marttiluukas on perintöverosta, eikö sekin pitäisi poistaa sillä siinähän verotetaan jo kertaalleen verotettua omaisuutta.

      • siirty jo nykyaikaan

        Mistä se Martti on leikkaamassa 100 miljardia!? Eikös koko budjetti jää alle 60 miljardia? Kuulehan Martti, maailma on mennyt niin ihmeelliseksi ettei valtioiden tarvi velkojakaan maksaa. Riittää että on maksavinaan ja vaihtaa aikaajoin velkojaa.
        Pahin mitä voi tehdä yrittää maksaa ne pois malliin Romania!
        Kunhan pysytään jossain maltissa velan määrässä niin uutta velkaa saa. Jos esim Italia maksaisi yhtäkkiä velkansa niin maailmantalous olisi heti nurin!
        Jossain laskelmassa oli että maailmantalouden arvossa olisi 70% ilmaa! Kannattaako mennä puhkomaan? Olletikin kun nousukautena myös persut on ilomielin olleet tuota kasvattamassa!

      • maksumiesaa
        siirty jo nykyaikaan kirjoitti:

        Tarvitsee toki maksaa tai edessä on inflaatio ja muita sellaisia mukavia perssu hommia. En tiedä olisiko se sitten ollut viisaampaa pysyä siinä markassa, vaikka korot olisivat olleet hieman korkeammat ja jäsenmaksu vaikeampi maksaa.

      • maksumiesaa kirjoitti:

        On ihmeellistä touhua. Juuri ei ole kauaakaan kun sanottiin, että halpa korko, kuten kävi Espanjassa, pistää lainahanat auki. Koron ollessa korkeampi, moni harkitsee lainan ottoa. Ottaako vai ei.

      • Perintövero on siitä hyvä, jos perit vaikka kartanon jonka isäs on ostanut, niin tai yrityksen, se on perijälle pelkkää tuottoa.

      • maksumiesaa kirjoitti:

        Tarvitsee toki maksaa tai edessä on inflaatio ja muita sellaisia mukavia perssu hommia. En tiedä olisiko se sitten ollut viisaampaa pysyä siinä markassa, vaikka korot olisivat olleet hieman korkeammat ja jäsenmaksu vaikeampi maksaa.

        Ei se sen vaikeampi meilläkään olisi maksaa, kuin Ruotsillakaan

      • ei tänne
        marttiluukas kirjoitti:

        On ihmeellistä touhua. Juuri ei ole kauaakaan kun sanottiin, että halpa korko, kuten kävi Espanjassa, pistää lainahanat auki. Koron ollessa korkeampi, moni harkitsee lainan ottoa. Ottaako vai ei.

        EU pisti rahahanat auki Etelä- ja Itä-Eurooppaan. Suomi oli toki nettosaaja 1995, 1996 ja 2000, mutta Suomi kärsikin idänkaupan romahtamisen jälkivaikutuksista. Soinin ja Sipilän linja on lisätä idänkauppaa ja etääntyä lännestä, vaikka Venäjä horjuu jo savijaloilla kuten teki vuonna 1989.

      • on toki
        marttiluukas kirjoitti:

        Ei se sen vaikeampi meilläkään olisi maksaa, kuin Ruotsillakaan

        Valitettavasti idänkaupasta ei opittu. Viro tuo EU-tukien kahmija on valitettavasti liian monelle yritykselle erittäin tärkeä asiakas.

    • Ei sitä nykyvelkaa joka on 100mrd euroa, anneta anteeksi Jos kerta velkaa pitää ottaa ensi vuonnakin 7mrd, niin se summa on sitten 107mrd.

    • D. Wåsch'¨¨'''*'¨'""

      Nimimerkki "kysyjä" pistää nokkansa joka paikkaan ja
      tonkii lillukanvarsia eli oikeinkirjoitusta.
      Suojatyöpaikassa mamuja opettamassa, sieltä on hyvä
      huudella.
      Asiakirjoittajien ei kannata huomioida eikä vastata tuollaiselle
      kysyjälle, joka pitää itseään "viisaana ja nerona"

      Tyhjä tynnyri kolisee eniten !.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1807
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1738
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1302
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      88
      1126
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      59
      1115
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe