Mikä mussa vikana?

Hei, Kuulostaa tutulta, en tosin varmaan ole oikea henkilö arvailemaan mikä sinussa on "vikana". Itselläni samankaltaisia kokemuksia. Paljon kavereita ala-asteella, sitten ylä-asteella alkoi koulukiusaaminen erään suositun pojan toimesta, ja kas kummaa kaverit hylkäsivät lähes täysin. Tästä seurasi epäluottamus ihmisiin ja aloin vetäytyä omiin oloihini. Lukioon mennessä vaihdoin paikkakuntaa, mutta huomasin, etten oikein enää uskaltanut edes yrittää mennä mukaan rientoihin yms (pidin itseäni rumana yms.). Sama kaava toistoi AMK:ssa, parit vihjeet ettei seurani ole tervetullutta, ja taas vetäydyin. Kaiken tämän jälkeen olen saanut muutamia ystäviä, mutta parisuhteet yms. ovat jotenkin käytännössä lopettaneet nämäkin suhteet aivan täysin. Nykyään minulla on muutaman miespuolinen kaveri, ja paras ystävänikin on miespuolinen.

Olen jotenkin vuosien saatossa huomannut, että en enää osaa edes olla kaveri naisten kanssa, joku siinä vaan tökkii, vaikka mikään ei olisi kivempaa, kuin saada naispuoleisia ystäviä. Tuntuu, että lopulta naiset ovat oikukkaampia ja vetävät herneen helpommin nenään tms. Olen ihmetellyt itsekin mikä mahtaa itsessäni olla vikana, olenko sitten vain kasvanut ulos jostain naisten salaisesta koodikielestä. Etenkin näin 30-kymppisenä on erittäin vaikea tutustua toisiin naisiin ja tuntuu, että ei naispuolista ihmistä tuosta vaan voi pyytää esim. kahville (olen ihan hetero). Muutamasta mieskaverista olen enemmän kuin kiitolllinen, mutta joskus niistä voi seurata ongelmia (mustasukkaisia tyttöystäviä, muita kuin vain kaveritunteita , ja moni kaverisuhde on päättynyt siihen kun nämä miehet ovat halunneetkin olla enemmän kuin kavereita yms).

Kuitenkin ihmisenä olen keskustelukykyinen, luotettava ja pohjimmiltaan ehkä liiankin kiltti.Tosin ulospäin saatan antaa ajoittain kovan ihmisen vaikutelman, pyrin kuitenkin ettei epäluuloisuuteni näkyisi ulospäin. Jos suinkin mahdollista niin kannattaa vaikka vaihtaa maisemaa ja luoda itselleen uusi mahdollisuus ihmissuhteisiin, sillä näin vanhempana sinkkuna etenkin naispuoleisia ystäviä on uskomattoman vaikea löytää. Ja itsekin koin tuossa muutama vuosi sitten suht vaikean eron, joka jätti itsetuntoon lisää arpia. En kuitenkaan haluaisi ryhtyä uuteen suhteeseen vain yksinäisyyttäni lievittääkseni. Jotenkin pitäisi pystyä rakentamaan luotettava sosiaalinen verkosto ilman mitään parisuhteeseen viittaavaakaan. Sinun iässäsi on vielä hyvä mahdollisuus kääntää kelkkaa ja saada itselleen ns. sosiaalista elämää.

En usko, että sinussa mitään vikaa on. Luulen, että huonot kokemukset ja itsetunto-ongelmat jotenkin heijastuvat ympäristöön ja saavat vain vetäytymään enemmän. Ehkä kasvuvaiheessa hyljeksityn ihmisen "antennit" ovat vain jotenkin normaalia herkemmät aistimaan "torjumisia" tms. En tiedä oletko koulussa/töissä tms. Nämä paikat ovat kuitenkin niitä, joista olen muutamia kavereita kaikesta huolimatta onnistunut saamaan (ja menettämään, perheitä, muuttoja, parisuhteita yms.). Tosin nykyisessä duunissani ei ole saman ikäisiä naisia, joten ei ole uusia naiskavereita tullut viimeiseen 7 vuoteen, tai siis on mutta he hävisivät oman seurustelusuhteen päätyttyä. Pitää varmaan odottaa, että 40-kymppisinä erotessaan alkavat uudestaan kaverisuhteet kiinnostaamaan. ;)

kysy googlelta.

Hei aloittaja, itselläni on myös sama juttu, että moni kaveri/ystävä on jättänyt uuden elämäntilanteen vuoksi tai muuta vastaavaa. On mulla muutama hyvä ystävä kuitenkin. Mun on kyllä aika vaikea saada kavereita koska mulla on sos. Tilanteiden pelko, joten se rajoittaa aika vahvasti kommunikoimista ihmisten kanssa :( itse ainakin sain sellaisen kuvan sinusta tekstisi perusteella että olet hieno ja vahva ihminen ja olisi mahtavaa tutustua suhun! Toivottavasti huomaat viestini ja otat yhteyttä :)