Toukat komerossa?

apua kaipaava

Järkkäilin komeroa kun muuton jäljiltä oli jäänyt vaatepusseja/mattoja nurkkaan pyörimään, olin nostamassa kaatunutta patjaa kun huomasin siinä reilun sentin mittaisen vaalean toukan. Muistutti ihrakuoriaisen toukkaa mutta tosiaan vaalea ja pienempi mitä olen nähnyt, häntää en myöskään huomannut. Pinkaistuani ulos komerosta löysin lattialta myös mustan n. 2mm "madon" ja toisen samanmoisen kuolleena komeron toisen oven edestä (2 ovea sinne). Mitään tietoa en näistä löydä eikä tosiaan ihrakuoriaisen toukilta näyttänyt mitä tuttavallani on, josta mahdollisesti olisi voinut kulkeutua tavaroiden mukana. Kukaan tietoinen? Mainittakoon vielä että aiemmin en ole löytänyt vaikka vanha talo ja perus siistinä pitänyt koko ajan.

3

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turkkari1

      Vyöturkiskuoriainen?

    • syö ne

      Jauhopukin ja jättijauhopukin toukista pitäisi tehdä pysyvä osa länsimaista ruokavaliota, ehdottavat hollantilaistutkijat. Tuore tutkimus osoittaa, että toukkien kasvattaminen on huomattavasti ekologisempi ja ilmastoystävällisempi vaihtoehto kuin naudan-, sian- tai kananlihan kasvattaminen.

      Naudan- sian- ja siipikarjanlihan tuottaminen ei ole linjassa kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Jos mukaan lasketaan eläinten rehun kasvattamiseen tarvittava maapinta-ala, lihan tuottaminen vie kaksi kolmannesta kaikesta maanviljelyyn varatusta maasta maapallolla.

      Koko tuotantoketju rehun tuottamisesta valmiisiin lihapakkauksiin kaupan hyllyllä aiheuttaa päästöjä, jotka vastaavat 15 prosenttia kaikista ihmisen tuottamista kasvihuonekaasuista. Siksi tutkijat koettavat löytää vaihtoehtoisia ja ekologisempia proteiininlähteitä.

      Wageningenin yliopiston tutkijat selvittivät jauhopukin (Tenebio molitor) ja jättijauhopukin (Zophobas morio) toukkien kasvatuksen ympäristövaikutukset. Tämä oli mahdollista, sillä Hollannin Deurnessa toimii näitä toukkia tuottava teollinen kasvatuslaitos, Van de Ven Insectenkwekerij.

      Toukkia ruokitaan porkkanasta ja viljasta tehdyllä seoksella, minkä lisäksi niiden kasvattamiseen tarvitaan tyhjiä kananmunakoteloita ja vettä. Laitos pidetään lämpimänä maakaasulla.

      Tulosten perusteella perinteisen lihakarjan korvaaminen kovakuoriaisen toukilla olisi todellinen ympäristöteko. Tuottaakseen yhden kilon proteiinia, toukat tarvitsevat vain kymmenesosan siitä maapinta-alasta, mitä naudat tarvitsevat tuottaakseen saman verran eläinproteiinia. Myös sian- ja siipikarjanlihan tuotanto vaati huomattavasti suurempia maapinta-aloja kuin toukat.

      Toukat tuottivat myös vähemmän kasvihuonekaasuja. Toisin sanoen yksi kilo eläinproteiinia aiheutti toukkakasvattamolla

      2,7 kilon päästöt hiilidioksidiekvivalentteina, mikä on huomattavasti vähemmän kuin mitä röyhtäilevät lehmät tai muu lihantuotanto saa aikaan. Suurin osa toukkien kasvihuonekaasupäästöistä tuli rehun tuottamisesta ja kuljettamisesta, mutta sitäkin voidaan tutkijoiden mukaan tehostaa.

      Jauhopukkien toukat ovat tuttuja monille kalamiehille, sillä niitä käytetään yleisesti kalansyöttinä. Niitä käytetään kuitenkin ihmisravinnoksi jo nyt eri puolilla maailmaa ja niitä voi ostaa tuoreina, kuivajäädytettyinä tai säilykkeinä. Jauhopukkien toukat ovat terveellisiä ja niissä sanotaan olevan hennon pähkinäinen maku.

      Tutkijat pitävät täysin mahdollisena, että toukat yleistyisivät myös länsimaisissa ruokapöydissä.

      Esimerkiksi katkarapuja pidettiin aiemmin niin vastenmielisinä, ettei niitä haluttu syöttää edes vangeille, mutta nykyään ne ovat pysyvä osa länsimaista ruokavaliota.

    • 32teftg

      Sokeritoukka?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe