Kuvattomuus vai kuva?

Peilipelikuva1976

Kuvattomuus näyttää olevan iso kynnys monelle vastata esimerkiksi viesteihin.

Itse en näe siinä mitään huonoa. Se on ihan oma valinta laittaako kuvaa vai ei, kuvan voi aina lähettää e-mailillakin. Kuvattomia profiileita on niin naisillakin kuin miehillä.

Kuvaton profiili ehkä herättää joissakin epäluuloja. Toiset taas eivät yksinkertaisesti halua kuvaa nettiin ja julkisuuteen. Ymmärrän heitä oikein hyvin tietäen mitä ja millaisia ihmisiä nettideiteillä liikkuukaan..

Kuvattoman profiilin takaa voi löytyä helmi.

Kuvattoman profiilin puolesta vai vastaan? Ja miksi, perustelut?

55

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Npirkanmaa

      Kuvaton, ehdottomasti.

      En halua toisesta mitään ennakko-odotuksia. Haluan mennä treffeille kirjoitusten tai mahdollisen juttelun jälkeen ja mahdollisimman pian.

      Valitettavasti, kuva ei aina kerro koko totuutta. Ja vaikka kirjoittaminen natsaisi hyvin, niin ei välttämättä nenät vastakkain :(

      Olen käynyt usean kuvattoman miehen kanssa treffeillä ja todellakin, ovat olleet miehiä, joiden kanssa olisin aivan samalla tavalla jutellut esim. baarissa. Ovat olleet fiksuja, siististi pukeutuneita, ei rääväsuita, jne.

      • Mirkkumaarit

        Kuva on vain yksi hetki, ri sekään kerro kaikkea. Ihminen voi olla vaikka miten ilmeikäs ja virkeä, mutta kuvissa ei vaan onnistu koskaan. Etenkin vanhemmat miehet on usein kuvissa väsähtäneen näköisiä, parempi olis jättää kuva kokonaan pois. Mulla ei ole kuvaa enkä silti ole ihan mörkö. En halua paljastaa esim. tutuilleni olevani haku päällä. Kuvan lähetän kyllä pyynnöstä.

      • Peilipelikuva1976

        Samaa ajattelen myöskin. Ehkä tuo ennakko-odotusten ja mielikuvien luominen on yksi minkä haluaisi minimoida ja kuva on vain yksi osa kokonaisuutta.

        Samanlaisia kokemuksia, hyvinkin fiksuja ihmisiä ovat olleet ne kuvattomat joita olen käynyt treffeillä.

      • vertaus ontuu

        Totta varmaan muuten, mutta tuskin ne siellä baarissa olivat paperipussi päässään kun ryhdyit juttusille.

    • Että kuva vaiko eikö

      Jännityksellä odotan, mitä uutta näkökulmaa tähän nettideittiprofiilien kuvakeskusteluun tällä kertaa saadaan...

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11442018
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12276254
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12410834
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/13016211
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11871569
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12281364
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12064157
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11526256
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11230856
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11016906

      ...

      • Peilipelikuva1976

        Aha, no niin tietty, muutama muukin miettinyt asiaa ehkä, jostain toiselta näkökannalta.

    • 12+5

      Kuvaton, koska elämänkumppanin hakeminen on yksityinen asia - mitä itsestään kertoo ja millä tavalla, millaista seuraa etsii. Ei tuttujen kuulu niitä tietää, tai jos kiinnostaa niin kysykööt kahden kesken.

      • vmfjpsgjkölbtvcxntin

        sokkotreffeiltä se elämänkumppani siis löytyykin. Lycka till.

      • 5+5
        vmfjpsgjkölbtvcxntin kirjoitti:

        sokkotreffeiltä se elämänkumppani siis löytyykin. Lycka till.

        Ennen treffejä luetaan profiili ja kirjoitellaan. Sinä ilmeisesti et osaa kumpaakaan taitoa, jos kuvan katsominen on ainoa mihin kykenet.

    • 1+15

      Itse ei tullut koskaan kuvatonta oma-aloitteisesti lähestyttyä ihan siksi että kuvallisiakin oli niin paljon. Kun sitä pitkää listaa siinä käy läpi se pari riviä tekstiä joka jokaisesta näkyy ei vielä yleensä iske mutta hyvä kuva saa klikkaamaan auki.

      Jos haluaa olla itse aktiivinen puoli niin ilman kuvaakin pärjännee. Monilla oli osoite johon sen voi suoraan lähettää ja voihan sen itsekin johonkin muualle ladata ja laittaa linkin.

      • Peilipelikuva1976

        Kun sanoit, ettet ole lähestynyt koskaan kuvatonta profiilia, oletko koskaan miettinyt, että ties vaikka juuri sen kuvattoman profiilin takana olisi se-oikea ihminen? Kuinka monta hyvää tilaisuutta olet mahdollisesti menettänyt olemalla vastaamatta kuvattomalle? 1kpl? 5kpl? 15kpl? Ehkä siellä on ollut se helmi.

      • 1+15
        Peilipelikuva1976 kirjoitti:

        Olen pragmaatikko ja muutenkin aika käytännönläheinen. Naisen naamalla on mulle väliä, paljonkin. Nättejä naamoja oli riittävästi joita lähestyä ja treffailla ja se helmi löytyy niiden joukosta ihan yhtä suurella todennäköisyydellä kuin kuvattomien tai vähemmän viehättävien, ehkä jopa suuremmalla.

        Ja niin löytyi itsellenikin.

      • 1+15
        1+15 kirjoitti:

        Tarkentaisin vielä, että kyllä kuvattomillekin vastasin, erityisesti kun useimmat naiset kysyivät heti alkuun osoitetta johon kuvan voisi laittaa. Itse en lähestynyt heitä.

      • xcvcnxvcbx
        1+15 kirjoitti:

        Olen pragmaatikko ja muutenkin aika käytännönläheinen. Naisen naamalla on mulle väliä, paljonkin. Nättejä naamoja oli riittävästi joita lähestyä ja treffailla ja se helmi löytyy niiden joukosta ihan yhtä suurella todennäköisyydellä kuin kuvattomien tai vähemmän viehättävien, ehkä jopa suuremmalla.

        Ja niin löytyi itsellenikin.

        Olisi kiva tietää, millä sivustoilla ja millaisilla kriteereillä porukka etsii seuraa, että tarjontaa on riittävästi. Itse olen joutunut hakukriteereitäni löystämään tolkuttomasti, ja kuvan tai kuvattomuuden suhteen ei todellakaan ole varaa nirsoilla, kun tärkeämmätkin kriteerit jo pudottavat ehdokkaiden määrän niin alas.

      • 1plus15
        xcvcnxvcbx kirjoitti:

        Suomi24 se oli pari vuotta sitten. Mulle riitti oikeastaan että nainen on nätti, hoikka ja käy töissä ja siltä pohjalta olin valmis treffeille joilla kaikki muu sitten selviää. Sitä ei voi koskaan tietää, että kuka kolahtaa livenä tavattuna ja loistavaltakin vaikuttava voi paljastua pettymykseksi.

        Vain kuvallisia lähestyin siksi, että ei ollut tarvetta alkaa kokeilemaan kuvattomia ja kuvattomat jotka lähestyivät minua tosiaan pyysivät heti osoitetta kuvalle.

    • kuvat esiin

      Omat kokemukset kuvattomuudesta muutamalta viime kuukaudelta ovat, että olin ensin itse ilman kuvaa profiilissani. Sain yhden ainoan yhteydenoton kuvalliselta naiselta, jolle muutaman viestin vaihdon jälkeen lähetin kuvan sähköpostilla. Seurauksena oli välitön hyvien jatkojen toivotus hänen puoleltaan. Sen jälkeen laitoin kuvani reilusti esille profiiliini, mutta yhtään lähestymistä ei kuvallisilta ole tullut. Sen sijaan muutama kuvaton on viestitellyt ja lähettäneet kuvansa sähköpostiini. Jokaisesta on seurannut kiusallinen ja vastaanottajallekin varmaan nolo kiitos, mutta ei kiitos-viestittely. Helpommalla olisi päässyt, jos kuvat olisivat puolin ja toisin reilusti profiileissa näkyvissä.

      Mitä tästä sitten pitäisi päätellä, sekö että oma markkina-arvo ulkonäön suhteen kelpaa vain niille, jotka ujostelevat oman naamansa laittamista profiileihin. En kuitenkaan ole mikään susiruma läski. Ja kyse ei minusta ole muutenkaan siitä onko joku hyvännäköinen tai ei. Kun etsii kumppania, niin määrätyt ulkoiset tekijät edesauttavat vetovoiman syntymistä ja määrätty fyysinen peilaavuus vaaditaan, että ylipäätään jotain kemiaa voisi syntyä. Tuntuu, että täällä palstalla asia saa helposti turhan mustavalkoisen sävyn. Kuvan vaatiminen ja esille laittaminen on mukamas pelkästään merkki pinnallisuudesta. Ikäänkuin kaikki nettideittaajat olisivat hakemassa seuraa pelkästään mallityypeistä. Niiden osalta, jotka ovat kumppania ja parisuhdetta hakemassa on fyysinen tasa-arvo ja peilaavuus sekä viehättävyys omaan silmään määrääviä tekijöitä. Joten miksi niiden asioiden selvittämisestä pitää tehdä niin vaikea asia? Kierrellään ja kaarrellaan ja kärtetään kuvia sähköpostilla. Mikähän idea on esim. ensin viestitellä pitkään ja tutustua ajatuksiin ja ehkä sitä kautta luoda jopa ennakkokäsitys toisesta ja sitten ulkonäkö paljastuukin jälkikäteen ja aiheuttaa pettymyksen suurenkin tutustumiseen käytetyn vaivannäön jälkeen aiheuttaen pelkästään mielipahaa ja lisää turhautumista nettideittailuun.

      • Npirkanmaa

        Onhan ne livetreffit aikas hauskojakin olleet, kun ei ole toisen kuvaa nähnyt. Olen kaks kertaa käynyt treffeillä, jonne on tullut iso mies liiveissä, kalju, pitkä parta, paljon tatuoitu, siis kunnon hd-mies. En ole koskaan tykännyt tämän tyyppisistä miehistä, mutta toisen kanssa olin kaljalla ja toisen kanssa leffassa.

        Todettiin molemmat, ettei hommasta voi tulla mitään, mutta hauskat treffit oli :)

      • ei sokkotreffejä
        Npirkanmaa kirjoitti:

        Mä en jaksa enää tuhlata energiaa tutustumalla vieraisiin ihmisiin, jotka ei kiinnosta mua pätkääkän. Tiesikö muuten ne HD-miehet ennen treffejä, ettet tykkää HD-miehistä ja oliko ne nähneet sun kuvan ennen tapaamista? Luulisi, että niilläkin oli jotain odotuksia tapaamisen suhteen? Toisillle ihmisille treffit on jännä seikkailu, johon kannattaa ryhtyä vaikkei mitään sen kummempaa syntyisikään. Mä olen käynyt jo niin monilla treffeillä, ettei enää nappaa. Odotuksiin, pettymyksiin ja toiveisiin on kiintiö.

      • Npirkanmaa
        ei sokkotreffejä kirjoitti:

        Tiesin heidät prätkämiehiksi, mutta en hd-miehiksi, joilla mainitsemani tuntomerkit oli. Hekään eivät olleet nähneet minun kuvaani, ennen treffejä :)

        Olen treffannut hd-miestä, joka ei käytä liivejä, ei tatuointeja, lyhyet siistit hiukset päässä ja ihan tosi, käy treffeillä vaatteilla, joissa ei ole hd-merkkejä :)

      • ei sokkotreffejä
        Npirkanmaa kirjoitti:

        Tiesin heidät prätkämiehiksi, mutta en hd-miehiksi, joilla mainitsemani tuntomerkit oli. Hekään eivät olleet nähneet minun kuvaani, ennen treffejä :)

        Olen treffannut hd-miestä, joka ei käytä liivejä, ei tatuointeja, lyhyet siistit hiukset päässä ja ihan tosi, käy treffeillä vaatteilla, joissa ei ole hd-merkkejä :)

        Ei kai siinä mitään, jos sokkotreffeille mennään yhteisellä päätöksellä. Minun pieneen päähäni ei vaan oikein mahdu, mikä idea on mennä treffeille ilman tietoa toisen ulkonäöstä. Ja perustella sitä esim. sillä, ettei halua olla pinnallinen ja luoda ennakkomielikuvia tai antaa ulkonäön vaikuttaa. Ja sitten treffeillä todeta, että se ulkonäkö vaikuttaa sittenkin ja todeta ettei hommasta tule mitään, koska ulkonäkö. Kuulostaa aika ristiriitaiselta toiminnalta. Miksei niitä kaikkia kortteja voi lyödä pöytään jo ennen päätöstä tapaamisesta?

      • ei sokkotreffejä
        Npirkanmaa kirjoitti:

        Tiesin heidät prätkämiehiksi, mutta en hd-miehiksi, joilla mainitsemani tuntomerkit oli. Hekään eivät olleet nähneet minun kuvaani, ennen treffejä :)

        Olen treffannut hd-miestä, joka ei käytä liivejä, ei tatuointeja, lyhyet siistit hiukset päässä ja ihan tosi, käy treffeillä vaatteilla, joissa ei ole hd-merkkejä :)

        Niin ja tosiaan tuossa nim. Npirkanmaan tapauksessahan ei ollut edes kyse ulkonäöstä, vaan treffikumppaneiden tyylistä. Pukeutumisesta, hiustyylistä ja naaman karvoista. Eikös se nyt jos mikä ole pinnallista, että lempataan näiden takia vaikka muuten olisi mukava mies?

      • 6+16

        Ulkonäön perusteella pakkien antaminen on pinnallista, tyylin perusteella ei. Tyyli on sidoksissa estetiikkakäsityksiin, elämäntapoihin, arvoihin jne. eli siihen, millainen ihminen on kyseessä. Oleellinen asia. Itse en antaisi pakkeja rumalle, mutta voisin torjua jonkun, jonka vaatemaku on pahasti ristiriidassa oman maailmankuvani kanssa.

      • ultimate shit
        6+16 kirjoitti:

        Kaikkea paskaa sitä saakin täältä nettipalstalta lukea...

      • 12+19
        ultimate shit kirjoitti:

        Kaikkea paskaa sitä saakin täältä nettipalstalta lukea...

        Kuten sinun perustelematon kakkaviestisi.

      • perustele ite
        12+19 kirjoitti:

        Kuten sinun perustelematon kakkaviestisi.

        mustakin muuttuu valkeaksi sun käsittelyssä...

    • tipitiitipitii

      Kuva viimeistään kysyttäessä. Jos sitä pihtaa loputtomiin tai joutuu kerjäämään niin ei voi kauhean mutkattomaksi touhuksi väittää.

      Tosiasia on kuitenkin se, että oli kuvaa tai ei niin mielikuva toisesta rakentuu siellä omassa päässä. Ja totuus on aivan jotain muuta.

      Kerran jouduin melko tilanteeseen, kun mies näytti tosi miehekkäältä. Jutut olivat ihan ok. Mutta sitten kun kuulin miehen puhuvan niin olin varma, että olen joutunut johonkin piilokameraan. Ääni oli niin kimeä, että pokan pitelyllä teki tosi tiukkaa.
      Eihän tietty arvostella saisi, mutta tuli niin yllärinä, ettei sitten tullut yhtään mitään.

      Kuvissa vois edes vähän yrittää ilmettä. Ihan kuin olisi sarjamurhaajakataloogi välillä, että tietty vois jokun tuomiolistan laittaa heti, ettei kysyä tartte

    • Npirkanmaalta

      Itse ajattelen niin, että en anna ennakkoluulojen vallata mieltäni. Ensin pitää antaa mahdollisuus sekä itselle että toiselle. Jos ei sitten vain natsaa, niin ei sitten. Elämää tää vain on.

      Ja, tämän toisen harrikkamiehen kohdalla tuli aivan upea fiilis, kun kaveri sanoi mulle, että pidä numero tallessa, jos vaikka joskus tarvitset mua muuhun kuin elämänkumppaniksi, niin tulen aina avuksi :)

      • Peilipelikuva1976

        Kyllähän kuva luo heti jonkinlaisen mielikuvan toisesta. Kuvattomuuden takia monikaan ei lähde vastaamaan viestiin. Onko syy vain ja ainostaan, että "Kun mulla on kuva, niin pitää sullakin olla"?

        Kuvitellaanpa, kuinka monta hyvää paria on jäänyt syntymättä ihan sen takia, kun toinen ei vastaa kuvattomuuden takia? Mielestäni on ihan sama onko kuva suoraan profiilissa vai lähettääkö sen e-maililla. Aika jyrkkää jos asia on juuri noin.

        En-vastaa-kuvattomiin-profiili menettää jopa enemmän siinä, kuin se kuvaton, joka tarjoutuu ystävällisesti lähettämään kuvan itsestään sähköpostilla.

        Syitä miksi joku on kuvaton on monia. Esimerkiksi työ, joku ei yksinkertaisesti halua kuvaa julkisuuteen kaikkien nähtäville, joistakin se kuvan laittaminen voi tuntua nololta. Ymmärrän oikein hyvin heidän näkökantaansa.

        En-vastaa-kuvattomiin-profiileille kuvan näkyminen heti on vain periaatekysymys, josta ei tingitä. Onko näin? Ei joustoa?

        Mun mielestä "en vastaa kuvattomille" voi olla ihan samanlainen periaate joillekin, kuin on "en laita kuvaa profiiliin" -periaate joillekin toisille. Olen itse pitänyt nettideittiprofiilia sekä kuvalla että ilman ja olen ajan myötä huomannut, että on paljon helpompaa, joustavampaa, vaivattomampaa ja rehellisempää laittaa se kuva sinne profiiliin.

        Olen huomannut, että itse sain jopa enemmän kävijöitä profiiliini kun olin kuvattomana, josta voinee päätellä etten edusta mitään kaikkein vetovoimaisinta naamataulua. Mutta asialla on myös kääntöpuoli. En halua enää yhtään viestiä itselleni, jossa kuvan lähettämisen jälkeen toivotellaan vaivautuneet hyvät jatkot ja ei kiitokset tai kadotaan bittiavaruuden hiljaisuuteen. Enkä halua, että minuun tutustuva henkilö yhtään epäröi ulkonäköni viehättävyyttä omissa silmissän. Ja sama myös toisinpäin.

        Olen yrittänyt suhdetta mukavien, mutta omissa silmissäni ei niin vetovoimaisten naisten kanssa ja yksinkertaisesti omaa sisintään ei voi pettää. Ja kun aito kiinnostus ei herää, niin se ei herää ja siinä saattaa puolin ja toisin sydänsuruja tulla. Mikä se sellainen suhde olisi, johon ryhdyttäisiin "paremman puutteessa"? Ajateltaisiin, että ei tuo nyt minua ulkoisesti viehätä, mutta tyydynpä siihen paremman puutteessa ja pinnallistahan se olisi toinen hylätä ulkonäön takia...ja varmaan se ihastuskin sieltä vielä ajan kanssa syntyy...hei haloo, tämmöistä joustoa en ihmissuhteisini kaipaa.

        Ja ne ihmiset ovat todella harvassa, jotka eivät oikeasti vaikka työnsä tai julkisen roolinsa takia voi kuvaansa nettideittiin laittaa. Kyllä se syy on siellä ujoudessa, periaatteessa tai epävarmuudessa oman ulkonäkönsä suhteen. Olen deittaillut naista, joka oli kuvaton koska oli niin kaunis, että viestitulva olisi ollut mahdoton kuvan kanssa. Mutta hän oli selvästi poikkeus nettideitin harmaassa massassa, sillä kaikki muut kohtaamani kuvattomat ovat olleet selvästi keskitasoa tai sen alle ulkonäöllisesti. Mutta varmasti niistäkin osa olisi ollut riittävän viehättäviä oman tasoisilleen kumppaneille. Nyt heidän aikansa menee käytännössä hukkaan, kun he kontaktoivat vääriä ihmisiä. Tai pahimmassa tapauksessa kuvattomuuden takia jää koko kontaktin ottaminen tapahtumatta. Lukekaa ihan mistä tahansa nettideitin oppaasta, niin siellä kehotetaan panostamaan profiilikuvaan.

      • Ninsku74

        miksi kuvaton profiili ei voi olla helpompi, joustavampi, vaivattomampi ja rehellinen?

        ei se kuva, vaan teksti mitä suollat ulos.

        ihmiset on ulkonäkökeskeisiä. mix kuvattoman profiilin takana ei voisi olla hyvännäköinen nainen tai komea mies???

        mä en laita kuvaa työni vuoksi (sosiaalialalla), se on mun syy. lähetän sen sähköpostilla mielummin toisen nähtäväksi.

      • ei sokkotreffejä
        Ninsku74 kirjoitti:

        "miksi kuvaton profiili ei voi olla helpompi, joustavampi, vaivattomampi ja rehellinen?"

        No perustelut löytyy aiemmista viesteistäni. Toki tajusin, että tämä viestiketju on tarkoitettu kuvattomien naisten vertaistueksi. Mutta halusinpahan vaan kertoa omat kokemukseni ja mielipiteeni. over and out...

    • miesvm_1967x

      Aikoinani nettideittaillessani suosin ensisijaisesti kuvallisia profiileja mutta tutkin toki myös kuvattomatkin huolellisesti läpi. Joku täällä sanoi ettei kuva aina kerro koko totuutta. Ah tämä on niin totta.

      Lyhyeksi jääneen suhteen (kuvaton profiili) jälkeen tein uuden profiilin S24:n treffeihin. Päätin laittaa uuden päivitetyn kuvan profiiliini mutta kameran perskuleen akku oli tyhjä (ja kännyssä onneton kamera) joten laitoin akun latautumaan (erillinen laturi).

      Akun latautuessa eikun treffeihin hakuja tekemään. Lähialueen ja -iän haulla joitakin kuvallisia profiileja (ja nippu kuvattomia). Eräässä niistä hymyili kaunis nainen, kuvaa tutkiessani kiinnitin huomioni hyvin siistiin pukeutumiseen, ajattelin että onkohan tuo jokin nirppanokka nainen kun on noin tällättynä ja siten mulle epäsopiva, ehkä liian hieno tavikselle.. tosin silmistä huokui lämpö joten uskaltauduin hieman piikittelemään neitoa profiilin hyvin niukasta kuvauksesta. Vastaus yllättäen tulikin "on mulla sentään kuva :)" eli heti isku vyön alle. Nainen myös ihmetteli mitä mainitsin hänen asuinkuntansa suhteen ja tajusin että olin senkin sotkenut toiseksi :O Nolona tuumailin että taitaa pitää mua nyt vähän pöljänä ja tukin turpani.

      Muutamaa päivää myöhemmin sain kuvani lopulta profiiliini ja koska mua edelleen hiukan nyppi tuo viimeinen viestittely niin päätin tehdä vastaiskun ja ilmoitin neito vyön_alle_iskijälle että nyt mullakin on kuva, hähhää.

      No siitä repesi keskustelua ja sovittiinkin jossain vaiheessa treffit. Ei ollutkaan nirppanokka vaan herttainen, avoin, fiksu nainenhan kuvan takaa paljastuikin. Nykyään hän on aviovaimoni. Ja kyllä, pitää mua välillä vähän pöljänä :D

      Vähän pitkä teksti mutta liittyi jotenkin asiaan. Aloitukseen vastaan ettei mulla ole niin väliä onko sitä kuvaa vai ei mutta kuvalliset tuli kyllä käytyä ensin läpi.

      • ei sokkotreffejä

        Pakko kommentoida tähän hienoon tarinaan, että aika isossa roolissa oli se kuva tämänkin suhteen syntymisessä. Kuva/kuvattomuus antoi ensinnäkin aiheen jutustelulle ja loppujen lopuksi oli myös viesti molempia miellyttävästä ulkonäöstä. Lähellä oli toki ollut myös väärinymmärrykset, mutta ainakaan kumpikaan ei sortunut liian hätäisiin johtopäätöksiin ja seurauksena oli tutustuminen ja jopa avioliitto. Ilman niitä kuvia koko tarina olisi saattanut jäädä syntymättä. Joten kovasti onnea vain teille!

    • 15 + 17

      Ymmärrän sen, jos on ammatissa jonka takia ei halua kuvaansa esiin. Ymmärrän vieläpä senkin, että on ujo tai ei halua että sukulaiset tai työkaverit löytävät ilmoituksen. Näissäkin tapauksissa pitäisi kuitenkin olla valmis tarjoamaan kuvansa yksityisesti halukkaille ja tehdä se mahdollisimman helpoksi, ettei sitä tarvitse kinuta.
      Jos toinen lähestyy kuvallisena, niin toisenkin on jo puhtaan reiluuden takia se annettava.
      Sitä en ymmärrä, että aletaan jeesustella jollain pinnallisuudella tai sisäisellä kauneudella. Se kun nyt vaan on paskapuhetta, etteikö ulkonäöllä olisi merkitystä kumppania haettaessa. Ihan jokaisella, jos ei nyt ole jonkinlainen rajatapaus jolle käy ihan mikä vaan muutenkin. ulkonäkö ei ole kaikki, mutta se on osa kokonaisuutta ja meillä jokaisella on ne omat kriteerit, sekä tiedostetut että tiedostamattomat. Kuvakaan ei välttämättä kaikkea kerro, mutta kyllä se suuntaa antaa siinä missä tekstikin. Jos kuva ei vastaa todellisuutta niin sekin kertoo ihmisestä jotain.

      • Silläpäsitäollaan

        Tuo sanomasi on totta,jotain viitteitä kuva antaa. Hankala vaan meikäläiselle,kun ei kaipaa sitä julkisuutta.

    • M50+

      Kuva kertoo oikeat henkilötiedot. Niin kauan kuin esiinnyn nimimerkkinä, en näytä kuvaakaan.

      Pituus, paino ja ruumiinrakenne kertovat saman kuin kaukaa otettu kokovartalokuva. Kasvokuvan sijaan olen kertonut esimerkkejä julkisuuden henkilöistä, joita muistutan. Ryppyjen määrän voi arvata iästäni.

      Jos tämä ei kelpaa, niin ei sitten. En jää kaipaamaan kuvan vaatijaa.

      • wooooot4

        Mitä jos henkilö on laittanut 20 vuotta vanhan kuvan itsestään, kertooko oikeat henkilötiedot silloin....?

      • 8+11

        Teoriassa se toki kertoo kuka olet mutta jos et käytä kuvaa joka löytyy henkilötiedoillasi varustettuna muualta netistä, on erittäin epätodennäköistä että kuvasta kukaan tuntematon voi henkilötietojasi selvittää. Jos sama kuva löytyy toisaalta, hakee vaikkapa googlen kuvahaku sen kyllä hetkessä.

      • Npirkanmaalta

        Olen täysin samaa mieltä M50 kanssa. Kyllä sitä kuvaa on kärkytty, mut jos kaverista ei ole sokkotreffeille, niin anti mennä muualle ruikuttaan.

      • niin tai näin tai...

        Rohkenen olla erimieltä siitä, että pituus, paino ja ruumiinrakenne korvaisivat kuvan. Pituus ehkä kertoo jotain, mutta paino ja ihmisen itsensä näkemys omasta ruumiinrakeenteestaan eivät tosiasiallisesti kerro olemuksesta ja vartalon muodoista, kiinteydestä ja luustosta yhtään mitään. Korkeintaan ääripäiden osalta, mikäli ne on profiilissa totuuden mukaisesti kerrottu. Esim. pyöreähkö nainen voi olla todellisuudessa seksikäs venus tai suomivartaloinen tynnyri. Anteeksi nyt vaan. Ja toisekseen, nämä tiedot eivät edes tule kenenkään tietoon, mikäli profiili jää avaamatta ja lukematta vaikkapa sen kuvattomuuden takia.

        Mutta jokainen hakee seuraa tyylillään. Aika tehokkaana karkoittajana toimii varsinkin miesten osalta myös oman ruman pärstänsä läväyttäminen kaiken kansan nähtäville. Onko se sitten fiksumpaa paljastaa sama luotaantyöntävä pärstä vasta ensitreffeillä, jos sinne asti pääsee? Kuvan käyttö nettideitissä toki vaihtelee myös ikäryhmittäin ja ehkä kuvattomuus toimii vanhemmilla. Nuorten parissa en usko, että kuvattomuudella pitkälle pötkitään. Nykyään kun kaikki nuoret jakavat kuviaan kaikkialla.

        Yksityisyyden suojaaminen on myös kaksi piippuinen juttu. Nettideitissä ei kannatata henkilötietojaan paljastaa ennekuin treffien jälkeen, jos homma tuntuu toimivan. Mikäli facebookissa tai muualla netissä ei ole jakanut kuvaansa, niin se ei pelkästään paljasta henkilöllisyyttä kenellekään muille kuin tutuille, kuten yllä jo todettiin. Toisaalta olen itse huomannut, että monen vuoden nettideittailukokemuksen jälkeen omiin valintoihini on alkanut vaikuttaa yhä enemmän se, löytyykö kontaktia ottanut kumppaniehdokas muualta netistä. Ja lähes aina ennen treffejä olen ihmiset jostain löytänyt. Ja miksikö...no siksi, että olen halunnut varmistua että nämä ihmiset ovat oikeasti olemassa ja edes suurinpiirtein sitä, mitä ovat kertoneet. Ja myös saadakseni lisätietoa siitä ulkonäöstä, joka on minusta tärkeä asia parinvalinnassa.

        En voisi enää niin monen pettymyksen jälkeen ajatellakaan treffeille menemistä jonkun kanssa, josta minulla on tiedossani pelkkä suttuinen naamakuva saati kuvaa ollenkaan. Tiedän kokemuksesta, että varsinkin 40 naiset piilottelevat helposti kuvistaan esim. liikalihavuuttaan. Laitetaan profiiliin tai lähetetään sähköpostilla naamakuva ja kirjoitetaan ruumiinrakenteeksi "normaali". Kenen etu se sitten on mennä tapaamiseen ja todeta, että emme sovi fyysisesti yhteen. Lihavillekin varmasti löytyy sopivia kumppaneita netistä, samoin kuin lyhyille, pitkille, laihoille, bodareille ja kenelle vaan. Kunhan tiedot ulkonäöstä ja ruumiinrakenteesta ovat rehellisesti ja avoimesti esillä tai ne kerrotaan viestittelykumppanille.

      • 2+15
        8+11 kirjoitti:

        Teoriassa se toki kertoo kuka olet mutta jos et käytä kuvaa joka löytyy henkilötiedoillasi varustettuna muualta netistä, on erittäin epätodennäköistä että kuvasta kukaan tuntematon voi henkilötietojasi selvittää. Jos sama kuva löytyy toisaalta, hakee vaikkapa googlen kuvahaku sen kyllä hetkessä.

        Ei tullut mieleesi, että joku tuttu voi sen nähdä?

      • 4+3
        niin tai näin tai... kirjoitti:

        Rohkenen olla erimieltä siitä, että pituus, paino ja ruumiinrakenne korvaisivat kuvan. Pituus ehkä kertoo jotain, mutta paino ja ihmisen itsensä näkemys omasta ruumiinrakeenteestaan eivät tosiasiallisesti kerro olemuksesta ja vartalon muodoista, kiinteydestä ja luustosta yhtään mitään. Korkeintaan ääripäiden osalta, mikäli ne on profiilissa totuuden mukaisesti kerrottu. Esim. pyöreähkö nainen voi olla todellisuudessa seksikäs venus tai suomivartaloinen tynnyri. Anteeksi nyt vaan. Ja toisekseen, nämä tiedot eivät edes tule kenenkään tietoon, mikäli profiili jää avaamatta ja lukematta vaikkapa sen kuvattomuuden takia.

        Mutta jokainen hakee seuraa tyylillään. Aika tehokkaana karkoittajana toimii varsinkin miesten osalta myös oman ruman pärstänsä läväyttäminen kaiken kansan nähtäville. Onko se sitten fiksumpaa paljastaa sama luotaantyöntävä pärstä vasta ensitreffeillä, jos sinne asti pääsee? Kuvan käyttö nettideitissä toki vaihtelee myös ikäryhmittäin ja ehkä kuvattomuus toimii vanhemmilla. Nuorten parissa en usko, että kuvattomuudella pitkälle pötkitään. Nykyään kun kaikki nuoret jakavat kuviaan kaikkialla.

        Yksityisyyden suojaaminen on myös kaksi piippuinen juttu. Nettideitissä ei kannatata henkilötietojaan paljastaa ennekuin treffien jälkeen, jos homma tuntuu toimivan. Mikäli facebookissa tai muualla netissä ei ole jakanut kuvaansa, niin se ei pelkästään paljasta henkilöllisyyttä kenellekään muille kuin tutuille, kuten yllä jo todettiin. Toisaalta olen itse huomannut, että monen vuoden nettideittailukokemuksen jälkeen omiin valintoihini on alkanut vaikuttaa yhä enemmän se, löytyykö kontaktia ottanut kumppaniehdokas muualta netistä. Ja lähes aina ennen treffejä olen ihmiset jostain löytänyt. Ja miksikö...no siksi, että olen halunnut varmistua että nämä ihmiset ovat oikeasti olemassa ja edes suurinpiirtein sitä, mitä ovat kertoneet. Ja myös saadakseni lisätietoa siitä ulkonäöstä, joka on minusta tärkeä asia parinvalinnassa.

        En voisi enää niin monen pettymyksen jälkeen ajatellakaan treffeille menemistä jonkun kanssa, josta minulla on tiedossani pelkkä suttuinen naamakuva saati kuvaa ollenkaan. Tiedän kokemuksesta, että varsinkin 40 naiset piilottelevat helposti kuvistaan esim. liikalihavuuttaan. Laitetaan profiiliin tai lähetetään sähköpostilla naamakuva ja kirjoitetaan ruumiinrakenteeksi "normaali". Kenen etu se sitten on mennä tapaamiseen ja todeta, että emme sovi fyysisesti yhteen. Lihavillekin varmasti löytyy sopivia kumppaneita netistä, samoin kuin lyhyille, pitkille, laihoille, bodareille ja kenelle vaan. Kunhan tiedot ulkonäöstä ja ruumiinrakenteesta ovat rehellisesti ja avoimesti esillä tai ne kerrotaan viestittelykumppanille.

        Ei tuolla satuilulla ole mitään virkaa, kun asia on niin yksnkertainen, että treffiprofiilissa kerrotut yksityisasiat eivät kuulu sukulaisten ja työkaverien nähtäville. Siksi ilman kuvaa. Jos en jollekin kelpaa kuvattomuuteni takia, emme kuitenkaan sopisi yhteen, joten ei sillä kuvattomuudella mitään menetä.

      • pidä tunkkis
        4+3 kirjoitti:

        numero numero-tyyppi se jaksaa huudella täällä omaa totuuttaan ja kuittaa jälleen muiden mielipiteet satuiluksi. Sut on niin nähty taas...

      • 8+11
        2+15 kirjoitti:

        Ei tullut mieleesi, että joku tuttu voi sen nähdä?

        Totta kai tuli. Mutta en mä tuttujani pelkää.

    • pinkki pupu

      Minä en ainakaan treffaa ketään kuvatonta netissä.

      Sen verran pitää olla rohkeutta jos meinaa netissä treffata, että uskaltaa oman naamansa näyttää.

      Kuvattomilla on aina jotain salattavaa ja siksi en luota heihin. Päinvastoin kuvattomat kierrän kaukaa.

      • vihreä heponen 1979

        En tiedä luitko profiilin laittajien syitä, mutta en minäkään laittaisi välttämättä kuvaa tuonne jos olisin esim. sosiaaliviranomainen, opettaja, joku muu viranomainen tms...

        Siinä ei ole kyse salailusta, itsensä suojelemisesta lähinnä. Sanotaan, että toimit opettaja tai sos.viranomaisena. asiakkaasi tai muu sekopää näkee kuvasi niin siitä se riemu repeää..

        Uskalluksen kanssa tuossa ei ole mitään tekemistä.

      • vihreä heponen

        entä jos mies/nainen on laittanut väärän kuvan ja tapaat väärän kuvan perusteella...? luottamusta? kuvallisellako ei olisi mitään salattavaa, mitä jos kuvallinen on naimisissa..? mistä tiedät nuo, jos hän väittää toisin?

    • TOSIonTosi

      Kuvattomuus - Panomies !!

      • sai.mennä

        Eipäs aina noinkaan, ex-mieheni oli täysin tunnistettavan kuvallisen profiilin kanssa liikenteessä, tosin sinkkuna esiintyi vaikka varattu oli.

    • Piilossa

      SalainenRakas voi nähdä

    • salainenpi

      ...."en laita kuvaa työni vuoksi...."

      .....et mene lavatanssille työni vuoksi ??????

      • lupunen

        Minun exä, narsisti, käyttää tuota veruketta siihen miksi ei laita kuvaa. Hän on rajavartija. Hyvin voisi kuvan laittaa, ei sitä kukaan kiellä. Mutta kuulostaa "hienolta" kun kirjoittaa noin, ja voi sitten pyöritellä montaa naista samaan aikaan, kuten hän on usemman suhteensa aikana tehnytkin. Ainakin minun kanssa, minua edeltävässä suhteessa, minun jälkeen olleessa suhteessa sekä nykyisessä liitossaan. Että tsemppiä vain kaikille muillekin hänen valheidensa uhreille. Olen yksi teistä, monista.

      • Tuollaista se just yleensä on. Aika paljon on tullut kirjoiteltua kuvattomien kanssa. Siinä käy aina niin, että naisen kirjoittamat jutut ylitulkitsee ja niiden omien tulkintojen pohjalta alkaa muodostamaan täysin virheellistä mielikuvaa naisen fyysisestä olemuksesta. Esim. jos nainen sanoo, että se lenkkeilee, niin automaattisesti sitä ajattelee, että se nainen on varmasti ihan tosi hyvässä kunnossa. Että se on hoikka ja kiinteä. Tai jos se kertoo, että se kävi eilen diskossa tanssimassa, niin eka mielikuva on sellaisesta täydellisen seksikkäästä ja säteilevästä diskokissasta, joka tanssii valokeilassa hidastettuna.

        Lopulta sillä kuvattomalla naisella ei oo käytännössä mitään mahdollisuuksia, koska siitä on muodostunut niin epärealistinen mielikuva, että se ei pysty koskaan täyttämään niitä odotuksia.

        Sen takia en kirjoittele kuvattomille.

    • qoooop

      No ei juurikaan merkitystä... Minulla oli kuva, tai parikin kuvaa, mutta miehellä jonka löysin, ei ollut kuvaa ollenkaan. Minulle kirjoitti ihan julmetun moni mies, ja treffeilläkin kävin. Ei oikein kukaan kolahtanut. Sain paljon positiivista palautetta ulkonäöstäni, mutta ei löytänyt itselleni arvomaailmalta, luonteeltaan ja elämäntilanteeltaan sopivaa miestä heidän joukosta.

      Itse kirjoitin vain yhdelle miehelle. Sille kuvattomalle profiilille, jossa oli kolme riviä tekstiä ja perustiedot täytetty. Siinä oli sitä jotakin, eli siinä ei ollut mitään mikä olisi minua häirinnyt. Yleensä lähes kaikissa profiileissa oli jokin "mutta..." kohta, joka pisti vähän miettimään. Päätin sitten tuolle kuvattomalle kirjoittaa, ja hän vastasi.

      Siitä on jo useampi vuosi aikaa, ja yhdessä ollaan onnellisesti edelleen. Aikoinaan kysyin, että miksi hän ei ollut kirjoittanut minulle niin vastaus oli "Päättelin että noin kaunis nainen on joko feikkiprofiili, tai sitten naisessa on jotain pahasti vialla, kun on vapailla markkinoilla."

      Että näin... Tästä meidän tarinasta siis voisi päätellä, että kuvastani oli lähinnä vain haittaa. Sain kyllä paljon yhteydenottona, mutta en juuri siltä ihanan kunnolliselta ja fiksulta mieheltä, jota elämääni etsin. Ja toisaalta yksikään kuvallinen miehen profiili ei tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, että olisin halunnut itse kirjoittaa, vaan se suurin merkitys oli nimimerkillä ja parilla rivillä tekstiä.

      Vaistoni osui oikeaan! Miehen vaisto osui kuvan perusteella nähtävästi pieleen, kun edelleen on sitä mieltä, että olen hänen elämänsä löyty.:)

      Minä en edes muista, että näinkö miehestä kuvaa ennen tapaamistamme. Veikkaan että en. Oikein mukavan näköinenkin mies vieläpä.:) Se että jos ei ole kuvaa, ei tarkoita sitä, että olisi ruma.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe