Ilmankosteus

Kunhan kysyn

Näin kun yöllä lämpötilat ovat painuneet pakkasen puolelle niin sisäilma on liian kuivaa. Ilmankosteus ilman kostuttamista on n. 20% hujakoilla sisälämpötilan ollessa 23 astetta. Kostuttimella nostan kosteuden yleensä 35-40% tienoille.

Millaisiakohan ilmankostuttimia yleisöllä on käytössä? Itsellä 80- luvulta perintönä kulkeutunut Ufox, joka pelittää edelleen mainiosti.

31

1869

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Clasulta
    • aahhh

      Mulla on housussa kosteeta

      • Pukki tulee?

        Kukin viettää joulua tavallaan.


    • mummeli 68v

      70- luvulla myytiin sellaisia muovisia joka oli litteä johon laitettiin vettä sisään ja imupaperi. Patteriin kahdella koukulla kiinni.
      Jossain suuruudenhulluuden puuskassani sen heitin roskiin. Olen sellaista etsinyt jopa kirppiksiltä ja netissä kuuluttanut.
      Ostaisin sillä asunto on pieni ja muutenkin pistokkeet hankalasti
      Vieläkö niitä jossain myydään.

      • sirkka2

        Etolasta Espoosta ja Helsingistä saa. Ostin n. vuosi sitten.


      • ei legionellalle

        Ne kehittää bakteereita aika tehokkaasti, kannattaa pestä päivittäin. Ufoksit ym sähkövastuksella höyryttävät lämmittävät veden lähes kiehumispisteeseen, joka tappaa suurimman osan bakteereista. Kerran kuussa kun pesee ufoksin, voi olla varma että saa puhdasta vesihöyryä.
        Legionellabakteeri viihtyy hyvin n. 30-40 asteisessa vedessä. 65 astetta tuhoaa sen täydellisesti.


    • kosteus 40%

      Muutama paksu frotee pyyhe ajaa saman asian, vaikka kuivaustelineeseen roikkumaan, päivittäin muistaa vaan uittaa ne märäks,,, toimii.

      • ilmankostutin

        Ei jaksais pulata ja en halua, että kotonani olohuoneessa roikkuu pyyhkeet telineellä. Päädyn siis ostamaan ilmankostuttimen on huomattavasti miellyttävämmän näköinen kuin pari pyyhettä kuivaustelineellä.


    • vain pohjavettä

      Pyykkikoneet mahtaa olla oikeita legionella pesiä, kun pestään vain 40 asteessa. Kumma ettei kaikentietävät asijain tuntijat oo älynny???. Samoin kerrostaloissa kylmävesi lämpiää putkistoissa yön aikana, että aamulla saa laskea minuuttitolkulla ennenku rupee jäähtymään. Kehittyyköhän sinne mitä kasvustoo??

      • vain faktavettä

        Pesukoneiden valmistajat kehoittavatkin pyöräyttämään silloin tällöin koneen kuumimmalla pesuohjelmalla, jolloin lähtee bakteerit ja pesuainesaostumat pois. Ja sitä paitsi, legionella ei viihdy kovin hyvin nykyaikaisten pesuaineiden kanssa, vaikka olisi vain 40 asteista vettä, senkin vatipää.
        Putkistossa seisova kylmävesi ei yleensä lämpene huonelämpötilaa korkeammaksi. Legionellaa ei hirveästi kehity vielä 22 asteessa. Lisäksi putkiston paine pitää huolen ettei sinne pääse putken ulkopuolelta epäpuhtauksia, kuten vuokralaisen töräyttämiä ilmavaivoja.
        Askarruttaako pojua vielä jokin mysteeri? Setä vastaa.


      • HuijaustaKO?
        vain faktavettä kirjoitti:

        Pesukoneiden valmistajat kehoittavatkin pyöräyttämään silloin tällöin koneen kuumimmalla pesuohjelmalla, jolloin lähtee bakteerit ja pesuainesaostumat pois. Ja sitä paitsi, legionella ei viihdy kovin hyvin nykyaikaisten pesuaineiden kanssa, vaikka olisi vain 40 asteista vettä, senkin vatipää.
        Putkistossa seisova kylmävesi ei yleensä lämpene huonelämpötilaa korkeammaksi. Legionellaa ei hirveästi kehity vielä 22 asteessa. Lisäksi putkiston paine pitää huolen ettei sinne pääse putken ulkopuolelta epäpuhtauksia, kuten vuokralaisen töräyttämiä ilmavaivoja.
        Askarruttaako pojua vielä jokin mysteeri? Setä vastaa.

        mISTÄ PÄÄSEE LÄMMINVESI BOILERIIN SE LEGIOONALAINEN, VAIKKA SEN ANTAA VÄLILLÄ JÄÄHTYÄKKIN, PAINE PYSYY SILTI?? sÄÄSTÄN SÄHKÖÖ .


      • ABC kirja
        HuijaustaKO? kirjoitti:

        mISTÄ PÄÄSEE LÄMMINVESI BOILERIIN SE LEGIOONALAINEN, VAIKKA SEN ANTAA VÄLILLÄ JÄÄHTYÄKKIN, PAINE PYSYY SILTI?? sÄÄSTÄN SÄHKÖÖ .

        Se tulee kuun pimeältä puolen ja iskee yöllä - varsinkin jos ei osaa aakkosia tai erota isoja ja pieniä aakkosia toisistaan.

        Leegio kun iskee kylään siinä ei ole leikki kyseessä, vaikka olisi kuinka paineen kestävät kalsarit.


      • legiohullu
        HuijaustaKO? kirjoitti:

        mISTÄ PÄÄSEE LÄMMINVESI BOILERIIN SE LEGIOONALAINEN, VAIKKA SEN ANTAA VÄLILLÄ JÄÄHTYÄKKIN, PAINE PYSYY SILTI?? sÄÄSTÄN SÄHKÖÖ .

        Ei mistään, jos se vesi ei ole ollut riittävän pitkään siinä lämpötilassa, jossa legioonalainen pääsee kehittymään. Legioonalainen ei ole mikään pusikossa väijyvä terroristi, joka iskee boileriin tai putkistoon samalla sekunnilla kun veden lämpötila käy otollisessa lämpötilassa.
        Legionellabaketeereja esiintyy luonnossa, ja niiden luonnollinen leviämistapa on ilma. Siitä huolimatta hyvin harva saa tartunnan. Suunnilleen yhtä todennäköistä on saada meteoriitti päähän tai lotossa 7 oikein useampana lauantaina peräkkäin.
        Seuraavan kerran kun menet ulos, muista pistää hengityssuojain. Siellä on nimittäin miljardeja legionellabakteereja vapaana. Niitä voi olla myös julkisten tilojen ovenkahvoissa, ja jopa kauppojen ostoskärryjen ja korien kahvoissa.


      • kuuma_huuhtelu
        vain faktavettä kirjoitti:

        Pesukoneiden valmistajat kehoittavatkin pyöräyttämään silloin tällöin koneen kuumimmalla pesuohjelmalla, jolloin lähtee bakteerit ja pesuainesaostumat pois. Ja sitä paitsi, legionella ei viihdy kovin hyvin nykyaikaisten pesuaineiden kanssa, vaikka olisi vain 40 asteista vettä, senkin vatipää.
        Putkistossa seisova kylmävesi ei yleensä lämpene huonelämpötilaa korkeammaksi. Legionellaa ei hirveästi kehity vielä 22 asteessa. Lisäksi putkiston paine pitää huolen ettei sinne pääse putken ulkopuolelta epäpuhtauksia, kuten vuokralaisen töräyttämiä ilmavaivoja.
        Askarruttaako pojua vielä jokin mysteeri? Setä vastaa.

        Nykykoneissa (ainakin 2008 & 2012 rakennettuihin kerrostalokämppiin asennetuissa) viimeisessä huutelussa lämpötila nostetaan 70 asteeseen juurikin bakteerien nitistämiseksi, vaikka itse pesu tapahtuisi matalammassa lämpötilassa. Toinen syy kuuman huuhteluveden käyttöön on edistää astioiden kuivumista. Eihän nykykoneissa enää ole vastus paljaana pohjalla -> astoita ei saa sen voimin paahdettua kuumiksi & kuiviksi (tai muoviastioita sulatettua....).

        Epäilen myös, että kädettämille tarkoitettujen pesuainetablettien toiminta perustuu, ainakin osittain, lämpötilaan. Jottei siis huuhtelukirkasteet yms. lurahda pesuvaiheessa sekaan.


    • väkiviinaetikka

      Kannattaa kysyä alan liikkeistä esim: Clas Ohsonilta jne... markkinoilta löytyy todella paljon eri laitevalmistajien laitteita koti käyttöön on ilmanraikastajia ja huoneilman puhdistajia sekä ilman kostuttajia, ja vieläpä kohtuu hinnoin.

      • ultraääni

    • rättäri

      Miks siihen pitää olla jokin sähkövempain, eikö riitä kun kuivattaa pyykit sisällä. HöH

      • Kuivausrumpu???

        Kun sulkee ilmanvaihdon, niin tuo on aivan hyvä tapa.

        Jotkut tosin haluavat vaihtaa ilmaa.


      • jokainen HöH

        Toiset eivät halua kuivattaa pyykkejään esim olo tai makuuhuoneessa. Ainakin meillä pyykit kuivataan pesuhuoneessa....


      • ufoxmies

        Riittää toki, mutta sitä märkää pyykkiä pitää olla iso telineellinen koko ajan. Ei riitä että muutama rätti on siinä yön yli, koska ilmanvaihto vie sen kosteuden ulos, eli et voi varastoida kosteutta viikoksi eteenpäin. Ne rätit pitää kastella aamulla ja illalla, ja jos oikein on kova pakkaskeli, niin jopa päivälläkin.
        Vähemmän vie tilaa tuollainen höyrystävä pömpeli.


    • vesimummo

      Hyvä, että ufox toimii edelleen. Itse käytän vaan vettä astioissa. Laitan kukkien kasteluvettä kannuihin ja jos on liian kuivan tuntuista, voin pitää kylpyhuoneen ovea auki, josta sitten tulee kosteutta, koska pyykit ovat kuivaustelineessä.

    • sukkapyykki

      . pakkaskeleillä kannattaa jättää saunapäivänä kylppärinovi rakoselleen,. kuivaakin paremmin.

      Pyykkiä ei saa kuivata asuintiloissa, olo- tai makuuhuoneissa !

      • ufoxmies

        Meillä ei pääse kylppäristä kosteutta asuntoon, ellei laita ilmanvaihtoa minimiteholle. Se takaa myös sen ettei sieltä karkaa suolikaasutkaan muita huonetiloja ilahduttamaan. Kostuttimella voin itse säätää, mitä huonetilaa kostutan milloinkin. Päivällä tupakeittiötä, yöllä makuuhuonetta. Turha kostutella sellaisia tiloja joissa ei ole kostutukselle tarvetta. Tuollaiset kylppärin ovi auki-viritykset kuuluu kaupungin vuokrakämppiin ja se kertoo myös sen ettei ilmanvaihto toimi riittävästi.


    • pakkastavastaan

      Kantapään kautta piti tämäkin opetella mutta tuo Ufoksin ilmankostutin todellakin toimii.

    • vettävaan

      Kuivaa ilmaa noin 20% ilmankosteus. Ihoa kihelmöi ja kutiaa. Riitti ja ostin uuden Ufox lentävän lautasen ilman kosteus nousi 45% tiin ja helpotus oli uskomaton. Ja hinta vaivaiset 130e.

    • omavalinta

      miksei saa kuivata pikkupyykkiä olohuoneessa, en itse ainakaan vie kuivaushuoneeseen kun sinne tulee ain joku muu tuomaan pyykit ja jos jo kuivat ne kostuu taas...

    • raksaaja

      Kokemuksia ilmankosteusmittareista? onko niitä?

      Meillä ilmanvaihtokone ja sääasema sanoo sisäilman kosteuden olevan 20% mutta analogiset viisarivempeleet näyttää 30-40%.

      (Analogiset on kalibroitu märän pyyhkeen sisällä 95-95% arvoon.)

      Oma fiilis on että analogiset ei kuivassa ilmassa näytä oikein. Sen sijaan ilmanvaihtokone ja sääasema kaikessa elektroonisuudessaan vaikuttavat uskottavammilta kun 1% tarkkuudella näyttävät samaa.

      Voisi harkita yhden laadukkaan mittarin hankintaa. Mistä ja minkälainen kannattaisi ostaa että tulisi varmuutta?

      • onnellinenSipokki

        Pyyhe on erittäin huono analogisen mittarin kalibroimiseen. Huomattavasti parempi on suola & vesi. Netistä löytyy ohjeita varsin paljon. Huonelämpötilalla ei ole juurikaan merkitystä tuohon, toki jonkun verran.

        Ideana lisätä hieman vettä suolaan, laittaa suola ja mittari pussiin ja kalibroida mittari näyttämään 75%.

        Kauppojen digitaaliset mittarit näyttävät hieman mitä sattuu, vaikkakin ovat tarkempia kuin kalibroimaton analoginen mittari.

        Kesällä, kun käytössä on esim. ilmatieteenlaitoksen sääasemien lukuja, voi oman mittarin arvoa ulkona verrata näihin. Tämä jos asema on lähellä ja omassa ympäristössä samankaltaiset olosuhteet.

        Kokemusta huonoihin digitaalisiin mittareihin kyllä on jos niitä kaipaat ;)


      • pullo_pöytään

        Minulla kyllä on ollut parempi onni "pyyhemenetelmän" kanssa kuin käyttämällä 12 % ja 75 % vakiokosteuskaappeja hiushygrometrin kalibrointiin. Tosin pyyhkeen sijaan käytin kostutettua käsipyyhettä & laitoin hygrometrin sen kanssa muovipussiin ... ja sitten kunnolla odotusta, ainakin puoli tuntia!

        Silti näissä hiushygroissa on suuria yksilöeroja ja eniten juuri asteikon alapäässä. Eli vaikka 75 % kosteudessa näyttivät suht oikein, niin 12 % oli yhden mittarin mukaan 15 % ja toisen mielestä 30 %...

        Vanhemmiten taitavat mennä huonommiksi... mutta niin tekee eletronisetkin mittarit, vielä suuremmassa määrin. Minulla on 10-12 vuotta vanha sääasema, jonka kosteuslähettimet ovat jämähtäneet näyttämään 12-16 % lukemia. Todellisuudessa huoneilman kosteus on tainnut vaihdella 10-80 % tjsp. Kovilla pakkasilla huoneilma voi mennä tosi kuivaksi...

        Niijoo, ja moni (halpa) digimittari näyttää pelkkää virhetilaa "--" kun huoneilman kosteus menee alle 30...20 %. Pakkohan sen on virhe olla, kun ei missään ikinä näin kuivaa voi olla ;-D

        Oikeasti ilmankosteudesta puhuttaessa /-5 %-yksikön tarkkuus on jo ihan asiallinen suoritus. Halvoilla mittareilla virhettä voi olla tuplaten .... onnistuuhan sekin, että digitaalinen mittari näyttää lämpötilankin 0,1 asteen tarkkuudella ... ja silti 1,5 astetta pieleen!

        BTW yksi menetelmä ilmankosteuden määrittämiseen on kastepisteen määritys. Eli missä lämpötilassa olevalle pinnalle alkaa muodostua huurretta. Eräät tarkimmista mittalaitteista toimivat tällä periaatteella, mutta noin niinkuin kotisovelluksena toimii jääkaapista otettu olutpullo, jos jääkaapin lämpötila & huonelämpötila ovat suht tarkkaan tiedossa. Mukavia hetkiä tieteellisen tutkimuksen parissa ;-D


      • raksaaja

        Voe vitsi, taas on hyvä syy ottaa yksi huurteinen ja toinenkin varmuuden vuoksi ja kolmas vasta toden sanoo ja varmistuksen vuoksi ...


        köökkeli suolamenetelmä:
        "Laita johonkin matalaan pieneen kippoon pari kolme teelusikallista ruokasuolaa ja joukkoon muutaman vesitipan. Tämä niin, että osa suolasta on kuivaa ja osa kosteaa. Laita kippo mittarin kanssa läpinäkyvään hyvin tiiviseen muovipussiin moneksi tunniksi. Mittarin tulisi asettua 75% kosteuden tasolle. Ellei se sitä näytä, laita ero muistiin ja säädä mittari sen kalibrointiruuvista sitten kun näyttämä on huonetilassa tasoittunut."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe