MRSA- perinteistä pellervolaista piilottelua

pellervo-evira

Pellervolaisen ketjun toimijat puhaltavat yhteen hiilen...


MOT: Evira - teollisuuden asialla?

MOT teki Eviralle tietopyynnön MRSA-tutkimuksista. Halusimme tietää, miltä sikatiloilta on löytynyt MRSA-bakteeria, miltä teurastamoilta tartuntoja löytyi ja miltä paikkakunnilta.
Evira ei suostunut antamaan pyydettyjä tietoja.
Eviran mukaan tietojen julkistaminen vahingoittaa sikateollisuutta.
Eviran mukaan tietojen julkistaminen voisi "aiheuttaa vahinkoa asiaan osallisille", eli teurastamoille, kunnille ja sikatiloille.

Kenen etuja Evira oikein ajaa? Teollisuuden vai kuluttajien? Eviran tutkimusjohtajan Anna-Liisa Myllyniemen vastaus on selkeä:

"Kuluttajat eivät hyötyisi tiedosta. Lähinnähän se on tieto niille tiloille ja tiloillehan Evira on kyllä tiedottanut, jos meidän kartoituksessa he ovat olleet positiivisia", hän sanoo.

Tanskassa eduskunnan oikeusasiamies on päättänyt, että tilakohtainen tieto on terveydelle ja ympäristölle niin merkittävä, että se pitää julkistaa.
MRSA kun voi periaatteessa tarttua esimerkiksi lannan tai sikatilan ilmanvaihdon kautta. Niin, ja raa’an lihan kautta."

Arkijärkikin sanoo että MRSA- tilat tulisi näkyvästi eristää.
Tässäkin kulminoituu taas kerran toimialan keskittyminen ja ristiinsidonnaisuudet

26

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • intressisidoksia

      "Esimerkiksi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimusrahoituksesta osa tulee sikatiloilta ja lihanjalostusteollisuudelta.
      Puhumattakaan Lihateollisuuden tutkimuskeskuksesta.
      Kunnaneläinlääkärit saavat tulonsa tuotantoeläintiloilta, ja Evirankin tarkastuseläinlääkärit työskentelevät läheisessä suhteessa teurastamoihin.
      Jopa Helsingin yliopiston tuotantoeläinlääketieteen yksikön tutkimusrahoitus tulee osin sianlihan tuottajilta ja teollisuudelta." yle

    • idän malliin

      On ne aika poikia ...ei ole puhtaita jauhoja pussissa...

    • jäpävaan

      3x Jopa, mutta eri nimimerkeillä edellä. Eikö sinussa ole edes sen vertaa suoraselkäisyyttä, että käyttäisit omaa nimimerkkiä, koska kuitenkin viimeistään tunnin kuluttua kommentoit avausta Jopana.

    • No--

      Onko ne Tanskassa eristetty jos kerran niiltä tulevia kinkkuja Suomenkin kauppojen altaisiin ja hyllyihin ajautuu noinkin suuria määriä mitä tuo otos antaa ymmärtää ?

    • kummestunut

      ongelma on eurooppalainen jos britaniassa oli 200 000 hullua lehmää niin koska siellä alettiin puhua mitä tekee euroopan unioni mainostaa kuinka on kuluttajan asialla mutta elintarvikevirasto ei tee töitänsä ja jos tekee niin pimittää tiedon onhan aureus tunnettu utaretulehdus bakteeri joka menee valkosolun sisään piiloon ja on näin turvassa antibiooteilta ja josta pääsee eroon vain teurastamalla eläin ja eikö mrsa ollut jokin aureus kans ongelma ei ole kuitenkaan vielä suomen vaan euroopan jossa lähes kaikki esim tanskassa on sairastunut tai taudin kantaja asiaan puututaan vasta kun ylin johto sairastuu tai kuolee ( tanska) tai ihmiset pyrkivät siihen vaikuttamaan tulee mieleen yksi viljelijä joka viljeli erikoiskasvia ja hänellä olisi pitänyt olla keltainen (kärpäspaperi) pyydys pellolla oliko 2kpl ha tai 2kpl 2ha muttei ollut kuin yksi niin leikattiin tukia 4000e ja sanottiin kun ei tee työtään ni ei voi rahojakaan ansaita kuinka siis eviran työntekijät voivat saada palkkaa kun eivät töitäänkään tee

    • Kannattaa todellakin huomioida Eviran
      alisteinen asema MMM:ssä ja arvioida
      aina erityisen kriittisesti Eviran
      sanomiset tai pikemminkin sanomatta
      jättämiset.

      Taannoisen suuren kotimaisten kananmunien
      salmonellakohun aikaan Evira propagandistiseen
      tyyliin keskitti huomion Salmonella Tennesee-
      bakteeriin, joka oli helpompi tapaus
      sen takia, ettei se pääse sisälle kananmunaan.

      Evira vaikeni tyystin alkuhämmennyksestä
      selvittyään Salmonella Typhimurium -bakteerista,
      jota sitäkin tuolloin kananmunista tavattiin.
      Se pääsee sisälle kananmunaan.

      Evirahan antoi aluksi jopa määräyksen vetää
      kananmunia pois vähittäismyynnistä, mutta
      joutui jo seuraavana päivänä perumaan
      tuon määräyksensä. Kyseinen toimenpide ei
      oikeastaan vahvistanut käsitystä Eviran
      kyvystä itsenäiseen päätöksen tekoon.

      xxxxx

      Nimimerkille 'jäpävaan' tiedoksi, että
      kirjoitan tänne ainoastaan tällä rekisteröidyllä
      nimimerkilläni.

      Kognitiivinen dissonanssi vaiko vain vakavan
      alhainen älyllinen taso lie syynä siihen,
      että nämä jäpändeerukset eivät usko tukiin ja
      maatalouteen kriittisiä olevan paljon muitakin
      kuin minä.

      Alhaiseen älyyn viittaa tässä nyt käsillä
      tapauksessa se, että varsinaiseen asiaan
      ei kirjoittajalla ollut mitään sanomista.

      Hän lieneekin niitä takarivin Taaveja, joista
      erästäkin pidettiin viisaana, kun hän aina
      vain vaikeni maamiesseuran kokouksissa.
      Kaikki kohahtivat, kun hän kerran sitten
      viittoi itselleen puheenvuoroa.

      Tämä tapahtui aikaan, jolloin maamiesseuran
      talolle ei ollut vielä vedetty sähköjä.

      Puheenvuoron saatuan hän kommentoi:
      "Tuo ölöjylamppu savuttaa."

      Näitä tällaisia taavin perillisiä täällä palstoilla
      aina silloin tällöin samoilee todistamassa
      asiasta vaikenemisellaan kompetenssitasonsa
      olemattomuutta.

      • Loistava--

        Veto sinulta tuo Salmonella Typhimurium :)

        Evira kyllä hyvin tuntee sen : "Salmonellasta tunnetaan n. 2 500 erilaista serotyyppiä. Osa niistä poikkeaa toisistaan taudinaiheutuskyvyn ja ympäristössä säilymisen suhteen. Tärkein Suomessa esiintyvä salmonellan serotyyppi on Salmonella Typhimurium. Sen faagityyppi 1 esiintyy kotoperäisenä Suomessa ja sitä tavataan ajoittain eri eläinlajeilla. Typhimuriumin faagityyppi 41 on ominainen lokeille, faagityypit 40 ja U277 taas lintulaudan pikkulinnuille, joista ne helposti tarttuvat muun muassa lemmikkieläimiin."

        Jatkahan vain sitä onaniseeraamista että taas hienoja väläyksiäsi saamme naureskella :)


    • jäpävaan

      2 ja puoli tuntia arvellun tunnin sijaan. Olit varmaan tulisilla hiilillä viimeisen tunnin. :)

      • kick the bucket

        Oh shit Sherlock...
        Uskot salaliittoteorioihin ja näet omia totuuksia siellä täällä?

        Jopa kuvaus Takarivin taavin sanoman painoarvosta ilmentää osuvasti useimpia tukipositiivisia ulostuloja palstalla.


      • JOPPE PARKAHA,,:))))
        kick the bucket kirjoitti:

        Oh shit Sherlock...
        Uskot salaliittoteorioihin ja näet omia totuuksia siellä täällä?

        Jopa kuvaus Takarivin taavin sanoman painoarvosta ilmentää osuvasti useimpia tukipositiivisia ulostuloja palstalla.

        :))))))) KAIKRI TUNREE JOPPE SUN SÄÄLITRÄVÄHÄN YRITRYKSES PIILROTELL JA KOMTRENDOIRA TÄÄL,,,:))))))))))))


    • kaupunkilais tuki

      jopa-vain mitä sää tykkäisit jos mää tulisin kiskoon sut kalsareista kadulle ja ja lopettaisin suomi konexxxxxxxxxx....sulla on kovatarve lopettaa maataloustuet periaatteessa hyvä juttu ainaki eteläsuomen kannalta nehä selvästi vääristää kilpailua mutta olisikko valmis lopettaa myös muut tuet ja etsiin korvaavan keino. mieti kattovas konexxxxxxxxx piippuun ja ajattelisit tähänkö se loppuu tai vaihtoehtosesti katsoisit vierestä kun maatalon isäntä heittää parrun päältä köyde ja ripustaa sen kaulaansa ja alkaa kiikkua sinä katselisit mutta mitä ajattelisit.... demarit teki tuen joskus 50 luvulla 1995 suomi alensituottaja hinnat ja korvasi osittain tuella ja kun tukia maksetaan vaatii kaikenlaista no ny sinun mielestä meiltä voitaisiin ottaa tuet pois......ne kyllä vähenee koko ajan mikset vaadi kauppojen hintojen leikkausta puoleen ja pienimuotoista tukea näin niillä olisi ku viljelijöillä rahaa menisi enemmän tuotteiden ostoon kun rahaa tulisi myynnistä tuki tekisi siitä - 0 voisit sit vaatia tukia pois

      • smoking gun

        Jopas ajat kovaa taas takaa sekavalla vuodatuksellasi.

        Varmasti tukitason sopeuttaminen EU -tasoiseksi toisi tullessaan viljelijöiden
        konkursseja.
        Mutta nykyperusteet ovat poliittisia jäänteitä.


      • KESTRÄÄKÖKANTTI,,:)
        smoking gun kirjoitti:

        Jopas ajat kovaa taas takaa sekavalla vuodatuksellasi.

        Varmasti tukitason sopeuttaminen EU -tasoiseksi toisi tullessaan viljelijöiden
        konkursseja.
        Mutta nykyperusteet ovat poliittisia jäänteitä.

        :))))))))) VEROOHOT POISRES NIIR PÄÄSTRÄHÄN JOPPE KATROMAHAN TORUUTTA SILMÄHÄN,,.))))))))))))


    • vihdoin_vain

      Kohta jopa_vain jääkin eäkkeelle

      • VAJAKKI JOPPE,,:))

        JOHRAHAN SE HULRUN ELÄÄKREELLÄ LOISRII,,,:)))))))))))))


      • anjalabeasport
        VAJAKKI JOPPE,,:)) kirjoitti:

        JOHRAHAN SE HULRUN ELÄÄKREELLÄ LOISRII,,,:)))))))))))))

        Mitä sä pitsapoika teet ku tuet lähtee ens vuon.


      • Mikäs--
        anjalabeasport kirjoitti:

        Mitä sä pitsapoika teet ku tuet lähtee ens vuon.

        Tuki sinult nyt ollan viemäs ?


    • melanijonasschool

      Törsä pettää aina.

      • PAHAHA VIERÄ

        JOPPE TAASREN IHAAN SEKRAASIN, EIR MUL MITRÄHÄN OPINTRO TUKEER EREHES ANRETA,,,:)))))))))))))


    • asiantuntijat
      • Ja --

        Ostaa kotimaisen kinkun varmuuden vuoksi :)


    • oikeus voittaa

      TOIVOTTAVASTI VENÄJÄ MIEHITTÄÄ SUOMEN ENS JUHANNUKSENA KU TE OOTTE POIS KAUPUNGEISTA NI LOPPUU NE TUET SIIHE JA TE PÄÄSETTE VIETTÄÄ LEIRILLE LOMAA.......

    • eläköön suomi

      Minä olen sit kenttäsairaalassa hoitamassa teitä ja ruuaks saatte hyvää kotimaista kinkkua ja niinku ootte sanonu ni suomalaine o laittanu niihi sikoihi mrsa ja ku te siat tuutte hoidettavaksi mulla onki piikki valmiina SAATTE POJAT!!!!!!!

      • JOPPEPIPIO,,:)

        JOPPREN HOMO FANTRAASIA TAASRE MENOOS,,,:((


      • jopet show
        JOPPEPIPIO,,:) kirjoitti:

        JOPPREN HOMO FANTRAASIA TAASRE MENOOS,,,:((

        taisit veli puolimieli käsettää väärin ei niitä perseeseen tanna vaan laitetaan piikki pyllyyn


      • JOPPELL,,:)
        jopet show kirjoitti:

        taisit veli puolimieli käsettää väärin ei niitä perseeseen tanna vaan laitetaan piikki pyllyyn

        SAMAHAN PAIKRAAN TUNRUU MENÖÖVÄHÄN,,:(((


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5148
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3367
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1333
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      938
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe