Enkelit adventismissa

täysin valoin

Enkelit näyttelevät suurta osaa adventismissa ja erityisesti usko enkeleihin ja tämä juontaa alkunsa Ellen Whiten uskosta enkeleihin.
Ellen Whitellä oli aina mukanaan Pieni Enkelikirja joka oli hänelle erityisen rakas.
Profeetta White teki myös astraalimatkoja enkelien kanssa.

Kolmen enkelin sanoma on ainoastaan adventismi nimiselle ismille tärkein.
KOLMEN ENKELIN SANOMA RAAMATUSSA
Ilm. 8:7
Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
Ilm. 8:8
Ja toinen enkeli puhalsi pasunaan; niin heitettiin mereen ikäänkuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi,
Ilm. 8:9
ja kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja kolmas osa laivoista hukkui.
Ilm. 8:10
Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin
Ilm. 16:4
Ja kolmas enkeli vuodatti maljansa jokiin ja vesilähteisiin, ja ne tulivat vereksi.

Kuvitus adventistien enkelistä on kuin jehovan todistajien värikkäistä julkaisuista ja liekö kyseessä sama taiteilija?
Jokainen voi katsoa adventistitaitelijan enkeleiden kuvitusta ja verrata niitä omaan mielikuvitukseen kun enkelit saapuvat.
http://gfsda.adventistfaith.org/site_data/130/themes/Blessed_Hope_v1_46/assets/images/2nd_coming.jpg

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tärkein SANOMA

      Adventistien tehtävänä lopuinajan jäännöksenä on kertoa kolmen enkelin SANOMAA jokaiselle ihmiselle jotta he kääntyisivät uskollisiksi adventtitotuudelle.

      • Hei-

        Kolmen enkelin sanomassa on kyse siitä työstä mitä koko kristikunta tekee siinä herätyksessä mikä alkoi n. 1300 vuoden latinan kielisen keskiajan jälkeen; Ilm 14:6-13.

        - >>> Evankeliumi>>>>>>>>>>>>>>> Jumalan pelko >>>>>>>>>>>> Jumalan kunnia>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Tuomion aika kommer >>>>>>>>>>>>>>>>>
        Kumartakaa Jumalaa >>>>>>>>>>>>>>> Langennut, langennut (ei vielä kukistunut) on babylon ! >>>>>>>>>> tuo ilkeä "portto" >>>>>>>>>>>>>>
        Pedon merkki >>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        Ilm 14:12, 12:17 !

        Tuossa on kaava, lue siitä mitä kuuluu kolmen enkelin sanomaan 1300 vuoden latinankielisen hengellisen pimeyden jälkeen uskonpuhdistuksessa.

        Tuohon lystiin osallistuu koko kristikunta ! Uskonpuhdistusliikkeitä ja herätystä syntyi kuin sieniä sateella 1300 luvulta lähtien, mutta Lutheriin saakka 1500 saakka oli laiskan puolesta - ja Raamattuja kirjapainoista.
        Anglosaksinen, germaaninen ja jenkkilan intiaani maat heräsivät Jeesus Kristus missioon sitten paljon 1800 luvullakin.

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila
        keskustelija

      • kerettiläinen
        jarinhotelli kirjoitti:

        Hei-

        >>>Tuohon lystiin osallistuu koko kristikunta !

      • kerettiläinen kirjoitti:

        Hep-

        Sinun täytyy sitten inahtaa hiukan isommin; tässä metodissa;

        - >>> Evankeliumi>>>>>>>>>>>>>>> Jumalan pelko >>>>>>>>>>>> Jumalan kunnia>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> Tuomion aika kommer >>>>>>>>>>>>>>>>>
        Kumartakaa Jumalaa >>>>>>>>>>>>>>> Langennut, langennut (ei vielä kukistunut) on babylon ! >>>>>>>>>> tuo ilkeä "portto" >>>>>>>>>>>>>>
        Pedon merkki >>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        Ja vakavissasi mietit voistiko nähdä itsesi jossakin sellaisella paikalla missä voisit sitten olla tekemässä käytännön evankeliumin työtä Matt 28:18-30 metodissa.

        Sieltä se homma lähtee pelaamaan ensimmäiseksi aina itsestä.

        Kunhan muistat Luuk 12:47-48 metodin että ihmisen omantunnon asiat kypsyy Jumalan seurassa henkilökohtaisessa uskossa ja rakkaudessa. Ja muistat että jokainen evän heilautus mitä teet pitää olla 1 Joh 4:8 metodissa.

        Ihan samassa lystissä 1300- 1500- 1800 luvulta on tuo Ilm 14:6- sanomat.
        Vain siitä on kyse uskonpuhdistuksen aikana. Alkaa olla jo vanhaa ja tuttua.
        Itsesi näet jotakin tekemässä niin kaikki hyvin.

        Siunausta

        >>>Sinun täytyy sitten inahtaa hiukan isommin; >tässä metodissa;

        Kumartakaa Jumalaa >>>>>>>>>>>>>>>

        Tässä hieman lisävaloa myös adventistiseen "pyhäkköoppiin"...jos kelpaa...

        Jes.8
        13 Herra Sebaot pitäkää pyhänä, Häntä te peljätkää ja kauhistukaa.
        14 JA HÄN ON OLEVA PYHÄKKÖ, Hän loukkauskivi ja >kompastuksen kallio< molemmille Israelin huonekunnille, paula ja ansa Jerusalemin asukkaille."

        >>>Langennut, langennut (ei vielä kukistunut) on babylon ! >>>>>>>>>> tuo ilkeä "portto" >>>>>>>>>>>>>>
        Pedon merkki >>>>>>>>>>>>>>>>>>>

        Pedon merkkiä etsiessä on seurattava jälkiä suoraan "sylttytehtaalle" eli kaikkien maan porttojen ja kauhistuksien Äitikirkkoon Ilm.17:1-6. Mitä Raamatun paikkaa se pitää ”todisteena” omasta ”apostolisesta succestiostaan”?

        Matt. 16:18
        Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan KIRKKONI. Sitä eivät tuonelan portit voita.

        Mitä Äitikirkko sitten opettaa omasta "luomistyöstään" eli seurakunnan väärennöksestä, joka on syntynyt haureellisesta suhteesta "maan kuninkaisiin"?

        http://katolinen.fi/?page_id=7279

        775. ”KIRKKO on Kristuksessa ikään kuin sakramentti, eli mitä läheisimmän JUMALAYHTEYDEN ja KOKO IHMISKUNNAN YKSEYDEN MERKKI JA VÄLIKAPPALE.”201 …YKSEYS on jo alkanut KIRKOSSA, sillä SE KOKOAA ihmisiä "kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista ja kielistä” (Ilm. 7:9). Samalla kirkko on tämän vielä täyttymättömän ykseyden täyden toteutumisen ”MERKKI JA VÄLINE”. 360

        776. Sakramenttina KIRKKO on Kristuksen työväline. KIRKKO on Kristuksen käsissä ”kaikkien ihmisten LUNASTUKSEN VÄLIKAPPALE ”,202 ”kaikenkäsittävä PELASTUKSEN SAKRAMENTTI”…

        780. Maailmassa KIRKKO on pelastuksen sakramentti, Jumalan ja ihmisten välisen yhteyden MERKKI JA VÄLIKAPPALE.

        Mikä on Jumalan sanan todistus?

        Joh 2
        18 Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Minkä >MERKIN< sinä näytät meille, koska näitä teet?"
        19 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä TEMPPELI, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä"!
        20 Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?"
        21 Mutta hän puhui RUUMIINSA TEMPPELISTÄ.
        22 Kun hän sitten oli noussut kuolleista, muistivat hänen opetuslapsensa, että hän oli tämän sanonut; ja he uskoivat Raamatun ja sen sanan, jonka Jeesus oli sanonut.

        Room.9
        33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka Häneen uskoo, se ei häpeään joudu".

        Matt.24
        30 Ja silloin >IHMISEN POJAN MERKKI< näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät >IHMISEN POJAN< tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

      • kerettiläinen
        kerettiläinen kirjoitti:

        >>>Tuohon lystiin osallistuu koko kristikunta ! Uskonpuhdistusliikkeitä ja herätystä syntyi kuin sieniä sateella 1300 luvulta lähtien

        >>>Joh.2

        Tunnen kyllä historiaa että tiedän, ja olen koko historian kirjon tutkinut.
        Minua on turhaa tentata mitenkään täällä.- Tämä on keskustelupalsta.

        Minä olen kaikenlaiset kirjat ja kannet lukenut kyllä tutkiakseni asiat aikoinaan hyvin.

        Siunauksia
        jari laurila
        keskustelija

      • kerettiläinen
        jarinhotelli kirjoitti:

        Hep-

        Tunnen kyllä historiaa että tiedän, ja olen koko historian kirjon tutkinut.
        Minua on turhaa tentata mitenkään täällä.- Tämä on keskustelupalsta.

        Minä olen kaikenlaiset kirjat ja kannet lukenut kyllä tutkiakseni asiat aikoinaan hyvin.

        Siunauksia
        jari laurila
        keskustelija

        >>>Tunnen kyllä historiaa että tiedän, ja olen koko historian kirjon tutkinut.
        Minua on turhaa tentata mitenkään täällä.- Tämä on keskustelupalsta."PELASTUKSEN VÄLIKAPPALE ja MERKKI"poistamalla toisen käskyn kokonaankokoaa kristityt< yhteen kaikista kansanheimoista jne. Tässäkin kirkko on ominut Jeesuksen paikan ja eikö se ole nyt nähtävilläkin Ekumeenisessa liikkeessä, kun Paavi isällisesti kutsuu "tyttäriä" takaisin helmaansa?

        Ei Äitikirkon tarvitse enää vainota...nyt se voi esiintyä rauhantekijänä, kuten nykyinen jesuiitta Paavi esiintyykin, samaan aikaan kun kaikki "kristityt"... adventistit mukaan lukien... odottelevat vainoja. Paholainen on aina askelen edellä ja keksii uusia tapoja eksyttää, kun vanhat tavat on käytetty ja paljastuneet.

        Jeesus varoitti meitä etukäteen, että paholainen "eksyttää, jos mahdollista, valitutkin", joten ei silloin kannattaisi tuudittautua väärään turvallisuuden tunteeseen ja kuvitella olevansa niin rikas, ettei mitään enää tarvitse. Sen kun lepäilee rauhassa laakereillaan ja "tarkkailee" Ekumeenisessa liikkeessä odotellen merkkejä tulevasta "sunnuntailaista", jolloin koko maailma alkaa vainota pientä adventistien joukkoa sapatin takia...Et usko siihen itsekään, kuten ei usko myöskään Kai_A, joten miten luotettava Adventtikirkon "profetian henki" sitten lopulta oikein on, jos on tässä kohtaa mielestäsi "hieman" erehtynyt...vai miten sitä oikein kutsut... Lisäksi tämä "profetian henki" puhuu aivan kuin Äitikirkon suulla ja korottaa "ainoata oikeaoppista Adventtikirkkoa", josta pyh!:n sanojen mukaan ei voi mitenkään tulla Babylon, vaikka se mitä tekisi...

        Matt 7:6
        Käytä järkeä keskustelupalstalla.

        Pidä jossakin määrin helmiä omassa korissa ettet tee vahinkoa.

        Tästä metodista on kyse jos sanoja minäkin säästelen siksi ettei vastaanottajat voi ymmärtää kaikkea sellaista mitä itsekin olen tutkinut vuodesta 1995.

        Lisäksi olen sitä mieltä todellakin että vilpittömiä Jumalan lapsia oikeita vanhurskautta ja totuutta etsiviä ja harrastavia ihmisiä on kaikissa Raamattua lukevissa piireissä yksilöinä erilaisissa protestanttisissa ja katolisissa piireissä.
        Luuk 12:47-48 on tärkeä metodi oikeudenmukaisen tuomarin työskentelyssä.
        Adventti-liikkeessäkin hyvää viljaa ja helvetin ruokaa rintarinnan. Matt 13.
        Ilm 18:4 vasten jokaista puhuttelee Jumala itse. Kukaan ihminen ei toista ihmistä uskoon saa eikä kelpaa mallikappaleeksi. Jeesus Kristus on ainoa mallikappaleeksi kelpaava.

        Ei pidä minulta yrittää kaikkea kaivaa- ja verta nenästään ja muiden nenästä- loukkaamalla ihmisiä sellaisilla asioilla mitä he eivät voikaan heti ymmärtää tuosta vaan keskustelu-foorumilla.

        Kiipeä paikkakuntasi kirkon katolle ja huuda siltä. -Keksi jotakin ihan omaa metodia Matt 28:18-20 vasten. Näin olen sanonut niillekin sellaisille jotka näkivät minut kerran viikossa mutta eivät olleet ainokaistakaan päivää ystävänä seuraa pitämässä- vaan vuosikausia nimimerkin takaa.
        Pitää nähdä itsensä tekemässä jotakin omaa evankeliumin palvelua ja huutaa sieltä.

        Keskustelu-foorumeilla on ihmisiä joilla on rajoitetusti tietoa.
        Raamatun teologian koko kirjo on niin laaja ettei se käy aivan kuin ostaisi pussillisen omenoita maitokaupasta kaiken hankalimman ymmärtäminen.

        Minulla on Raamattu aiheisia kirjoituksia http://jarinhotelli.blogspot.com
        siellä oikeassa yläkulmassa. Katso sieltä "profetiat" ja löydät jotakin lisää.

        Siunausta
        Jari Laurila
        keskustelijana

      • kerettiläinen kirjoitti:

        >>>Tunnen kyllä historiaa että tiedän, ja olen koko historian kirjon tutkinut.
        Minua on turhaa tentata mitenkään täällä.- Tämä on keskustelupalsta."PELASTUKSEN VÄLIKAPPALE ja MERKKI"poistamalla toisen käskyn kokonaankokoaa kristityt< yhteen kaikista kansanheimoista jne. Tässäkin kirkko on ominut Jeesuksen paikan ja eikö se ole nyt nähtävilläkin Ekumeenisessa liikkeessä, kun Paavi isällisesti kutsuu "tyttäriä" takaisin helmaansa?

        Ei Äitikirkon tarvitse enää vainota...nyt se voi esiintyä rauhantekijänä, kuten nykyinen jesuiitta Paavi esiintyykin, samaan aikaan kun kaikki "kristityt"... adventistit mukaan lukien... odottelevat vainoja. Paholainen on aina askelen edellä ja keksii uusia tapoja eksyttää, kun vanhat tavat on käytetty ja paljastuneet.

        Jeesus varoitti meitä etukäteen, että paholainen "eksyttää, jos mahdollista, valitutkin", joten ei silloin kannattaisi tuudittautua väärään turvallisuuden tunteeseen ja kuvitella olevansa niin rikas, ettei mitään enää tarvitse. Sen kun lepäilee rauhassa laakereillaan ja "tarkkailee" Ekumeenisessa liikkeessä odotellen merkkejä tulevasta "sunnuntailaista", jolloin koko maailma alkaa vainota pientä adventistien joukkoa sapatin takia...Et usko siihen itsekään, kuten ei usko myöskään Kai_A, joten miten luotettava Adventtikirkon "profetian henki" sitten lopulta oikein on, jos on tässä kohtaa mielestäsi "hieman" erehtynyt...vai miten sitä oikein kutsut... Lisäksi tämä "profetian henki" puhuu aivan kuin Äitikirkon suulla ja korottaa "ainoata oikeaoppista Adventtikirkkoa", josta pyh!:n sanojen mukaan ei voi mitenkään tulla Babylon, vaikka se mitä tekisi...

        Lisäys;

        Tiedän hyvin asioita sen verran paljon tutkineena miten työläs ja aikaa viepää hommaa on kokonaisen Raamatun koko teologian kirkon tutkiminen ja ymmärtäminen

        Monet jäävät jumiin sitten kun yrittävät alkaa uskon asioita väärästä päästä, eli kaikkein hankalimmista asioista joihin heidän pohjatiedot eivät vielä riitä ymmärtämäänkään asiaa.

        Kun pitäisi lipittää suloista linnunmaitoa niin ei pidä lykätä voita pöytää ja yrittää sitä niellä. Monien ihmisten katkeruus sitten näkyy täälläkin kun jäivät knalkkiin Raamatun tutkijoidenkin teologioihin joiden ymmärtämiseen eivät valmiudet riitä.

        Minulla meni kaikkein hankalimman asian ymmärtämiseen yli kymmenen vuotta ja asia oli sellainen mihin ei löytynyt kirjallisuutta eikä yksikään pappi osannut sitä minulle opettaa. Aina pitääs olla itte joka paikas; (heh- vitsi)
        Oppi kolminaisuudesta ihmisjärkeen kajahtavalla tavalla;
        http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1.1

        "Äitikirkoilla" on ongelmia laajan massan kanssa, se on selvää-
        ja kirkoissa on todellisia hengen miehiä henkilöstöissä ja rivipenkkiläisinä ja monenlaista muutakin kalaa; Matt 13:44-50.

        Kaikki Jumalan lapset eivät ole samassa korissa, Joh 10:16.
        Maantieteellisistä ja inhimillisistä syistä hajallaan samassa hengellisessä yhdistýksessäkin.
        Ymmärryksensä mukaan; Luuk 12:47-48, ja synti on tässä suhteessa sunteellinen käsite yksilöllisesti yksilöllinen ihmisen omaa tuntoa siinä metodissa paljonko siellä omassa tunnossa ja on tietoa/ ymmärrystä oikean ja väärän suhteen.

        Ilman Ylipappia ei ainokainenkaan selviä tässä kisassa; Hebr 8:10, 10:12-18, 8:1-2, 4:14-16 eli sinne rakentaa suoran kanavan jokainen/ per nuppi.

        Adventtikirkonkin tiedon määrä on niin iso, ettei Reiska joka paiskii kahta duunia elättääkseen tusinan kiljuvia kakaroita ja lihavan akkansa ei ehdi eikä jaksa istumaan nenä kirjoissa kiinni vuosikausia.
        Minä istuin himassa 8 vuotta nenä Raamatussa ja A-liikkeen kirjoissa kiinni ja tutkin kaiken. 8 vuotta niin viimeinenkin teologia loksahti kohdalleen.
        1995-1996 luin kaikki kymmenen silloista Raamattukurssia opistolla.
        Kaikenlaiset sellaiset kirjallisuudet missä kaikenlainen mahdollinen avaintieto liikkeen oppiin on, olen lukenut kyllä aikapäiviä sitten.

        Vrt. mitä edellisessä viestissä kirjoitin.

        Kiitos keskustelusta. Täällä on ollut monia jotka ovat halunneet tingata minulta petomerkkejä ja yms. ainoan oikean asioita- tuiki tuttuja ihmisiäkin-
        Annoin linkin mistä voit tutkia petomerkkejäkin siellä "profetiat" osastollani.

        Jes 42:2-4
        Luuk 12:47-48

        Jumalan siunausta
        Jari Laurila
        keskustelija

    • Enkelit tappavat

      Kuudes enkeli puhalsi pasuunaan; niin minä kuulin äänen tulevan kultaisen alttarin neljästä sarvesta, Jumalan edestä,
      ja se sanoi kuudennelle enkelille, jolla oli pasuuna: "Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eufrat-virran varrella".
      Silloin päästettiin ne neljä enkeliä, jotka hetkelleen, päivälleen, kuukaudelleen ja vuodelleen olivat valmiina tappamaan kolmannen osan ihmisistä. (Ilm.9:13-15)

    • Nämä Ilmestyskirjan luvut ovat vain samanlaista vertauskuvannollista kertomista kuin niin monet muutkin Raamatun kertomukset. Ne on kirjoitettu kaikille kaikkina aikoina ..

      Jos katsotaan maailman tilannetta tänään .. kuinka monet vedet on myrkytetty niin että niissä oleva elämä on osittain kuollut. Kuinka monet ihmiset syövät ruokaa johon on sekoitettu ties minkälaisia kemikaaleja ja myrkkyjä - vain esimerkiksi siksi että ruoka säilyisi kauemmin tai kasvaisi nopeammin ja vaikkapa suuremmaksi ..

      Kuinka monet eläin lajit ovat kuolleet sukupuuttoon ihmisten tekojen seurauksena ja kuinka monet ovat uhattujen listalla ( ja nyt en tarkoita vain suuria eläimiä vaan elämää maapallolla yleensä) .

      Minä otan vakavasti Raamatun kertomuksen jo siitäkin syystä että siellä todella kerrotaan tulevasta ..

      alex

      • Joet vereksi

        Ja kolmas enkeli vuodatti maljansa jokiin ja vesilähteisiin, ja ne tulivat vereksi.

      • jatkoa...
        Noista enkelin kuvista .. ne ovat kai perintöä jonka Adventtikirkko nähdäkseni on perinyt muista vanhemmista kirkoista. Kysyin minäkin kerran että onko enkeleillä "siivet" - niin kuin enkeleitä kirkoissa kuvataan .. enpä usko että on ..Enkeli on nimittäin "sanansaattaja" ja pärjää aivan hyvin ilman siipiäkin ...

        Tuolla helluntaipalstalla kerran joku tyttö kertoi kerran nähneensä 11m korkean (pitkän) enkelin seisomassa tien vieressä (tai oliko se nyt keskellä tietä?) ja sillä oli kai sitten ne siivet - muuten kai tyttö olisi kutsunut sitä jättiläiseksi ja kukaan helluntailaisista ei olisi uskonut hänen satuihinsa .. :) mutta nyt juttu tuntui menevän helluntailaisiin kuin "kuuma veitsi voihin"..

        alex

      • malta mielesi
        Joet vereksi kirjoitti:

        Ja kolmas enkeli vuodatti maljansa jokiin ja vesilähteisiin, ja ne tulivat vereksi.

        Kaikkia vertauskuvia on joskus vaikea aluksi ymmärtää, mutta ne selviävät ajan kanssa joten maltillisuutta .. tyytykäämme siihen minkä tänään näemme tapahtuneen tao mikä juuri on tapahtumassa.

        Jumalan ei tarvitsisi kertoa meille mitään mistään - sekin on hyvä muistaa..

    • Hei-

      >>>>>>>>> Hebr 1:14 ja katso Ilm 19:10 on kyse enkelistä ei enkeleitä kumarreta,

      Ei suinkaan uskosta enkeleihin ole sinänsä kyse.
      Jeesus Kristus on koko pelastusopin keskus, Raamatun keskushenkilö.
      Raamattu Jumalan sanan auktoriteetti. Enkelit ovat vain palvelevia Jumalan luotuja
      joilla on välittäjän palvelijan virkaa siinä valtakunnassa missä he ovat ja minne joskus muitakin lisää maan päällä olevaisia tulee.

      Siunauksia
      Jari Laurila

      • suuri merkitys

        Maria katolisille ja enkelit adventisteille.....
        mm. adventisteilla Mikael=Jeesus.

      • suuri merkitys kirjoitti:

        Maria katolisille ja enkelit adventisteille.....
        mm. adventisteilla Mikael=Jeesus.

        hei-

        Mitä Sinä tarkoitat "Mikael-Jeesuksella?"

        Enkeleiden Ylipäällikkö on Jeesus Kristus- ei "Mikael"
        Tätä on yritetty adventtiliikkeessä selittää Jeesuksen Kristuksen kunniaa aina ylemmäksi ja korkiammaksi-.
        Muualla on selitetty jotakin muuta mahdollisesti.

        Jumaluuden ilmestyksiä on nimitetty minin tavoin kirjoihin ja kansiin aikoinaan ja adventtiliikkeessä vain yritetty selittää että Luojasta Jeesuksesta Kristuksesta on pakko olla kyse kun on enkeleiden päälliköstä kyse.
        Dan 12:1, Kol 1:13-18.

        Jeesus Kristus pysyy Jumalan Poikana jonka kautta luotiin kaikki ennen aikojen alkua. Enkelit on sitten ihan eri sakkia- ovat luotuja olentoja Jumalan valtakunnassa pikkasta ennen meikäläisi maan matosia jotka sinne aikanaan enkeleiden ja apostolien seuraan kulkeutuvat Jumalan luo voitto-palkinto hanskassa vanhurskaina.

        Ei tämän kummempaa asiassa.

        Etsi "Mikael-Jeesuksen" selittäjiä jostakin muualta ja aloita uskossa sellaisista asioista jotka ovat helpompia eli ymmärrät ne. Mutta kerroin asian ytimen lyhyesti.

        Leppoisaa ja ihanaa aikaa taivasteillä ja Joulun odotusta ! Tv;

        Siunauksia
        Jari Laurila
        keskustelijana

      • mikaeljeesukseen uskovat

        Osa adventisteista uskoo että Mikael on Jeesus. Ollaan kahta mieltä

      • mikaeljeesukseen uskovat kirjoitti:

        Osa adventisteista uskoo että Mikael on Jeesus. Ollaan kahta mieltä

        Hei-

        Älä hyvä ihminen vahdi 18 miljoonaisen yksilölauman henkilökohtaisia luuloja ja olettamuksia. Jokaisen tieto kasvaa ja uskon määrä muuttuu eikä tuo teologia ole pelastusopin tärkeitä kysymyksiä vaan Raamatun tutkijoiden tutkimuksia.

        Katso omia tutkimuksiasi mitä Raamatusta ymmärrät, kyllä A-liikkeen opetus hyvin hallinnassa on- älä siitä huolta kanna.

        Katse aina Jeesukseen Kristukseen ja omaan napaan- ei "adventisti-yksilöihin.

        Hebr 1 luku !

        Siunauksia
        Jari Laurila
        keskustelija

      • kyl on vaikeeta
        mikaeljeesukseen uskovat kirjoitti:

        Osa adventisteista uskoo että Mikael on Jeesus. Ollaan kahta mieltä

        :) oletko hieman "hidas" ymmärtämään mitä asiasta on kirjoitettu .. ?

    • pyh!

      PUHUT IHAN TÄYTT Ä POTASKAA.

    • Hei!

      Enkelit ovat osa taivaan pyhäkön "pääkonttorin" väkeä; Hebr 1:14.
      Enkeleitä kutsutaan "sanansaattajiksi" ja ilman muuta enkeleillä on osuutta jumalallisessa järjestyksessä taivaan kansalaisina.

      Ilmestyskirjan "enkelit" ovat osin vertauskuvallisia tarkoittaen profetiaa, mutta enkelit ovat olleet profetian sanansaattajia.
      Taisin kirjoittakin asiasta jotakin.

      Siunauksia
      Jari Laurila
      keskustelija

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe