rikkoiko Ilkka Pitkänen lakia?

markussetä

Minusta tuntuu että varatuomari Ilkka pitkänen rikkoi lakia valehtelemalla Englannin oikeudelle
puhtain sinisin silmin, että kysymys olisi ollut vaan lisenssipörssistä.


Olin yhteydessä kyllä Mika Appelsiin kun liikun/kuljen saan vihjeitä vinkkimiehenä
ilmoitin, että olisiko syytä ilmoittaa myös syyttäjän kanta Englantiin.



sai sillä valheella Englannista hankittua yli 300 tonnia KRP;n jäädyttämiä rahoja
""""""""Tuomioistuin: WinCapita ei ollut pyramidihuijaus

Lontoolainen tuomioistuin mursi Keskusrikospoliisin WinCapita-takavarikon

Englannissa, lontoolainen Southwark Crown Court tuomioistuin mursi Keskusrikospoliisin sijoitusklubi Wincapitaa koskevan takavarikkopäätöksen. Päätös koskee englantilaisen Moneybookers pankissa WinCapitan tilillä olevia jäädytettyjä varoja, joita on yhteensä 4,8 miljoonaa euroa.

Suomessa Keskusrikospoliisi käynnisti vuonna 2008 WinCapitaa koskevan esitutkinnan, jonka seurauksena klubin ja sen uusien jäsenten varat englantilaisessa Moneybookers-pankissa jäädytettiin.

Joukko Suomen suurimmaksi talousrikoksesi ja pyramidihuijaukseksi väitetyn WinCapitan jäseniä lähti keväällä 2011 hakemaan Lontoosta muutosta Keskusrikospoliisin hakemaan ja lontoolaisen tuomioistuimen 17.4.2008 vahvistamaan takavarikkopäätökseen. Heidän oikeudellisena avustajanaan toimi OTL, varatuomari Ilkka Pitkänen.

Oikeudenkäyntiä johtanut tuomari oli ihmetellyt suomalaisten viranomaisten menettelytapoja. Suomen viranomaisia edustanut englantilainen syyttäjä joutui noloon tilanteeseen oikeudenkäynnissä, kertoo Pitkänen.

Pitkäsen mukaan Lontoon tuomioistuimen päätös tarkoittaa myös sitä, että WinCapita ei ollut pyramidihuijaus. Mitä vaikutuksia lontoolaisen tuomioistuimen päätöksellä on WinCapita-asiaan ja satoihin omaisuuden vakuustakavarikkoihin Suomessa?

Ilkka Pitkäsen seikkaperäiset vastaukset ja kommentit Lontoon oikeudenkäynnistä sekä sen vaikutuksista voi katsoa rekisteröitymisen jälkeen vapaasti uudesta AlueTV:sta internetissä, toimittaja Jarmo Juntusen toimittamassa "Tapaus WinCapita" tv-ohjelmassa. Ohjelma on "Laki ja oikeusturva" ohjelmakategoriassa osoitteessa www.aluetv.fi .


Tässä Dealing Desk kaupasta
tässä toimintamallissa valuutta-alusta ei sijoita asiakkaiden rahoja mihinkään inter bank järjestelmässä toimivaan yhteyteen, vaan pitää rahat itsellään eli WinCapitan ForexPool oli alusta jos asiakas/asiakkaat saavuttaa tuottoa valuuttakaupassa, nämä alustat maksavat tuotot omista varoistaan. jos asiakkaat kärsivät tappion, asiakkaiden varat jäävät valuutta-alustan omaisuudeksi. Höpötys sikseen
missä on näyttää toteen Forexpoolin näin tehneen missä on kaupankäyntilaskelmat? Joku jälkihän tuossa on taatusti alustalle jäänyt.. Eli pitkäsen mukaan siis Hannun on täytynyt siirtää rahaa valuutta-alustalle eikö niin? Ja tämä on täytynyt tapahtua hyvin monta kertaa tukeakseen pitkäsen tätä uutta kertomusta.
eli tässä Hannu on pyrkinyt voittamaan valuutta-alustaa vastaan forexboolia no tälläisessä toiminnassahan ylläolevassa lukee se riski""" jos asiakkaat kärsivät tappion, asiakkaiden varat jäävät valuutta-alustan omaisuudeksi." Eli teoriassa WinCapitan rahat olisi voinut jäädä valuutta-alustan forexpoolin omaisuudeksi
tämä se vasta riskipitoista vedonlyöntiä on ollutkin vai mitä. pitkänen kertoo, että hannusta olisi tullut satumaisen rikas jos Suomen viranomaiset eivät olisi salaisesti tätä pysäyttäneet=))
huhuhuh mitä juttua ensiäkin WinCapitan forexpool olisi tarvinnut luvan tähän toimintaan""""By using a dealing desk, a forex broker who is registered as a Futures Commission Merchant (FCM) and Retail Foreign Exchange Dealer (RFED) can offset trades.
http://www.investopedia.com/terms/n/no-dealing-desk.asp

no oliko rekisteröitynyt FCM siis forexpool? ei ole ollut

8

389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • markussetä

      näköjään varatuomarin asemassa ei tarvitse noudattaa moraalia

      • Aasinajajat liitto

        So so nyt. Pätkä on rehellisyyden perikuva !


    • 2+2

      MIKSEI MINUN TILILLÄ NÄY NÄISTÄ 300.000EURON RIKOSHYÖDYN PALAUTUKSINA MITÄÄN? KENEN PERSEEHIN MENNY?

    • 8+15

      ketä kuka nussinut nämä massit?

      • 4+3=5

        Kulut otetaan ensin päätä pois, meni kuluihin kaikki -sorry.


      • markussetä
        4+3=5 kirjoitti:

        Kulut otetaan ensin päätä pois, meni kuluihin kaikki -sorry.

        on kuulemma ollut Englantilainen syyttäjä edustamassa Suomen viranomaisia, mutta appelsin oli tuolloin kesälomalla eikä siitä syystä ollut toimittanut tarvittavia asiakirjoja englantilaiselle syyttäjälle
        oli kallis kesä loma se 300k no joltakin muultahan tuo summa on nytten poissa


    • markussetä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      85
      1080
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      579
      961
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      907
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe