Yksi tärkeä pointti sulle aso-asukkaana pesulan käyttäjänä!

Muutama hyvä ohje!

http://www.hs.fi/koti/a1305908858537
Vain 13 prosenttia annostelee pesuainetta oikean määrän – vaatteista iho-oireita jopa kolmannekselle suomalaisista

Koti 16.12.2014 16:34 Pekka Torvinen Helsingin Sanomat

_ Pyykinpesu on suomalaisille hankalaa. (?)
Vain joka kahdeksas suomalainen laittaa pyykkiinsä käyttöohjeistuksen mukaisen määrän pesuainetta, kertoo uusi kyselytutkimus. Lisäksi lähes puolet myöntää, etteivät he lue pesuohjeita riittävän tarkasti.

Huolimaton pesuaineen annostelu johtaa usein iho-oireisiin.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨.
Saman kyselyn mukaan lähes joka kolmas suomalainen on saanut huonosti pestystä pyykistä allergiaoireita: kutinaa, kihelmöintiä, ihottumaa tai tuoksuyliherkkyyttä. Tuoksuyliherkkyydellä tarkoitetaan eri tuoksujen aiheuttamia ruumiillisia oireita, kuten väsymystä, pahoinvointia tai silmien kirvelyä.

”Ihmiset ajattelevat helposti, että hyvin likainen pyykki tarvitsee enemmän pyykinpesuainetta puhdistuakseen. Näin ei ole”, sanoo Allergia- ja astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa.

”Ylimääräinen pesuaine luo vain enemmän ärsytystä iholle, sillä se ei huuhtoudu kunnolla.”

Oikean annostelun lisäksi myös pyykinpesuohjelman valinnalla on väliä, sillä väärän ohjelman käytöllä vaatteisiin voi jäädä pesuainejäämiä myös oikealla annostuksella. Väärällä ohjelmalla voi kaiken lisäksi pilata esimerkiksi hienopesua vaativat vaatteet. Silti 20 prosenttia suomalaisista ei kiinnitä juuri ollenkaan huomiota pesuohjelman valintaan.

Vuorenmaan mukaan piittaamattomuus pyykinpesun ohjeista näkyy Allergia- ja astmaliiton neuvonnassa. Sinne tulee aika ajoin soittoja, joissa atoopikot ja herkkäihoiset valittavat kutisevaa ihoa.

”Hetken aikaa kun jutustellaan, käy ilmi että pesuainetta on vaihdettu tai sitä on käytetty runsaammin.”

Allergikkojen ja herkkäihoisten kannattaisi aivan ensimmäisenä kiinnittää huomiota niin vaatteissa oleviin pesuohjeisiin kuin oikeisiin pesuainemääriin, neuvoo Vuorenmaa.
Sen jälkeen jauhemainen pesuaine kannattaa vaihtaa nestemäiseen, ja jos sekään ei auta, kannattaa pyykkiohjelmaan lisätä ylimääräinen huuhtelukerta.

”Ekologisuus eli entistä kylmemmät pesulämpötilat ovat lisänneet pesuaineissa olevien kemikaalien määrää. Olen nähnyt mainoksia, joissa 30 on uusi 60. Herkkäihoisten kannattaisi aina pestä pyykkinsä 60 asteessa”, sanoo Vuorenmaa.

Suomessa 80 prosenttia vesistä on pehmeitä. Pehmeä vesi tarvitsee vähemmän pesuainetta kuin kova.
Pesuaineen annosteluohjeissa neuvotaan kuitenkin yleensä ensiksi oikea määrä kovalle vedelle ja vasta sen jälkeen pehmeälle. Vuorenmaan mukaan kovan ja pehmeän veden ja niihin tarvittavan pesuainemäärien ero hämmentää joitakin ihmisiä.

Veden kovuudella tarkoitetaan sen sisältämän kalsiumin ja magnesiumin yhteismäärää. Esimerkiksi Helsingin seudun talousvesi on pehmeää.

Osaavalla pyykinpesulla voi oman terveytensä lisäksi vaikuttaa merkittävästi vaatteiden kestävyyteen.

”Pesuaineen yliannostelua tulee välttää, sillä se kuormittaa käyttäjänsä ihon lisäksi myös vaatteita ja jätevesiä”, sanoo suunnittelija Tiia Vanhatapio pesuainetutkimuksen tiedotteessa.

Allergia- ja astmaliiton Vuorenmaa muistuttaa lisäksi, että pyykkikonetta ei saa ahtaa täyteen. Pyykille pitää jäädä tilaa liikkua rummussa, sillä muuten vaatteet eivät huuhtoudu kunnolla.

Allergikkojen kannattaa myös kuivata pyykkinsä kuivausrummussa pölyn ja liiallisen kosteuden välttämiseksi. Sähkön säästäminen voi olla muille hyvästä, mutta aivan missä tahansa narulla kuivattamista ei kannata tehdä.

>>> ”Narulla kuivausta kannattaa välttää erityisesti pienessä asunnossa, jossa kosteus voi nopeasti nousta korkeaksi.” ("Ohje mm. virolaisille"!)

Ulkona pyykkiä taas ei kannata kuivata, jos siitepöly aiheuttaa ongelmia.

Tutkimuksen suomalaisten pyykinpesutavoista ja pyykinpesun aiheuttamista iho-oireista toteuttivat yhteistyössä Unileverin herkän ihon tuotesarja Neutral ja ruotsalainen tutkimustalo Cint. Sähköisenä paneelina tehtyyn tutkimukseen vastasi yli 1000 18–70-vuotiasta suomalaista syksyllä 2014. Ahvenanmaa ei ollut mukana kyselyssä.


Aiheet

Allergiat -

12

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muista PESUKONEKIN!

      http://www.hs.fi/koti/a13059088585 '

      Jatkoa edelliseen täydennys tekstissä.
      '''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''.
      Nuoret eivät osaa, itäsuomalaiset tietävät mitä tekevät

      Huolimattomimpia pesuohjeiden noudattajia ovat 23–35-vuotiaat nuoret aikuiset. Kyselyn mukaan heistä vain kuusi prosenttia annostelee pesuainetta ohjeiden mukaisesti. Sen sijaan 56–70-vuotiaista 21 prosenttia huomioi ohjeistuksen huolellisesti.

      Samoin pyykinpesuohjelman oikeassa valinnassa on selvä sukupolviero: nuorista aikuisista joka viides valitsee ohjelman pyykin määrän ja laadun mukaan, kun 56–70-vuotiasta vastaavan tekee jopa 76 prosenttia.

      Kyselyssä havaittiin myös maantieteellisiä eroja, sillä itäsuomalaiset pesevät pyykkiä keskimäärin selvästi paremmin kuin muut.

      Lisäksi vanhat sukupuoliroolit pitävät edelleen osittain paikkansa: yhdeksän prosenttia miehistä sanoi, ettei pese pyykkiä lainkaan. Naisista vain 0,6 prosenttia sanoi samaa.

    • jonossa on hyvä olla

      Kotiavain lehdessä toimitusjohtajan kirjoitus:

      "Kotiavain-lehti 4 /2014 (Avain Asumisoikeus Oy:n asukaslehti)

      TALOUSARVIOSSA VALMISTAUDUTAAN TULEVAAN

      Avain Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Maarit Toveri kertoo, että ensi vuoden talousarviossa on varauduttu merkittävällä tavalla suunnitelman mukaisiin korjauksiin.
      Vuosikorjauksiin on varattu 6,3 miljoonaa euroa ja peruskorjauksiin 8,4 miljoonaa euroa.
      Peruskorjaukset toteutetaan mahdollisuuksien mukaan peruskorjauslainalla.

      KORJAUSVELKAA PURETAAN

      - Ensi vuoden käyttövastikkeen korjaustarpeet johtuvat seuraavalla vuosikymmenellä tuleviin lainanlyhennyksiin varautumisesta sekä vuosien varrella kertyneestä korjausvelasta, jota on nyt alettu purkaa."

      Kannattaa muuttaa Avain Asumisoikeus Oy:n kohteeseen, pääset osalliseksi korjausvelkaan ja seuraavan vuosikymmenen lainanlyhennyksiin. Tämä on yhtiön PTS. (Pitkän Tähtäimen Suunnitelma.)

    • Tarkkaavaisuutta !
      • morottaja3

        Aso-asukkaat ovat likaisia ja haisevat pahalle


    • Siivoa jälkesi pliis

      Pesulan ajanvarauksesta ja vuoroista kysymys.


      Vaan kyse olemattomista ja täysin oikeutetuista vaatimuksista vastuulliseen koneiden huoltoon ja hygieniaan, joka on kaikkien etu eikä pelkästään asiota esille ottavan asia!
      Että pesijät huomioivat nämä käyttäessään yleistä talon pesulaa ja tiloja muitakin kuten saunat, varastot jne.

      On kohteliasta huomaavaista toimia myös perus-sääntöjen mukaan, mitä omaan käyttöön tulee on huomioitava seuraavakin käyttäjä - kun pesuaika on rajallinen, samoin ikävä kyllä pyykin kuivausaika, ja joskus huonoista ilmanpuhaltimista johtuen vieläkin pidempi kun vaatteet eivät kuivu rajatussa ajassa!

      Koneiden käyttö ja perussiisteys ja puhdistus on jokaisen asia!

      Mutta perushuolto ja koneiden säännöllinen tarkastus ja mahd. desinfiointi on tottavie talohuollon puuhaa! Mutta esim. Hasolla kaikki on "ulkoistettu" nii ettei isännöitsijällä ole juuri mitään osuutta kiinteistöjen käytännön asioiden hoitoon,
      ulkoistetut palvelut ja asukkaiden aktiivisuus ilmoittaa mm. viat suoraan huoltoon tai korjaajalle onkin oiva keino pitää isännöinnin omat henkilöstökulut yms. kurissa!?
      ------------------------------------------------------------------------------------------------.

      Ja tässä jatkoa linkissä joka sopii tänne ja tähän päivään monissa aso-kohteissa!

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/karmea-otokkaloyto-espoolaiskodista---katso-kuva/art-1288410652768.html?ref=tf-promolnk
      Mutta katsopas ja mieti tuotakin uutista! Linkissä joka aivan mainio tapa tuoda asioita 'pöydällesikin'!


      Mutta aiheeseen, ja jokainen tarkkailemaan omaa pesulakäytöstään muiden muassa.
      Esim.
      "Joissain" Haso-kohteissa aika huoletonta sakkia, omat sanoisiko "roskat ja pölyt" mitä peseminen ja kuivaamisesta tulee - JÄTETÄÄN toisten huoleksi surutta!
      Vaikka on ne "säännöt" ja käytänteet olemassa!

      # Mutta tähän sopii nyt sanonta; "Minkä taakseen jättää sen edestään löytää"!

      Joten kun oma vuoronne on siivota edellisten jälkiä, muitahan silloin miten mahdollisesti teit itse edellisellä kerralla?! Ok? Kiitos. :)

    • Harjoitellaanko_vielä

      No joko olemme oppineet pesulamme alkeellisemmat käytön tavat?

    • AaAaAaAaw

      Buahhahhaa SIMO-LEIKKAA-LIIMAA iski taas

    • Hohto-valko

      Kesä tulee peskää ajoissa talven likapyykkinne jos suinkin mahdollista!

      Mutta huom. jätä pesula siihen tilaan kuin odotit sen olevan sinne mennessäsi pyykille.

    • Muutama-hyvä-ohje

      http://www.hs.fi/koti/a1305908858537
      Vain 13 prosenttia annostelee pesuainetta oikean määrän – vaatteista iho-oireita jopa kolmannekselle suomalaisista

      Koti 16.12.2014 16:34 Pekka Torvinen Helsingin Sanomat

      _ Pyykinpesu on suomalaisille hankalaa. (?)
      Vain joka kahdeksas suomalainen laittaa pyykkiinsä käyttöohjeistuksen mukaisen määrän pesuainetta, kertoo uusi kyselytutkimus. Lisäksi lähes puolet myöntää, etteivät he lue pesuohjeita riittävän tarkasti.

      Huolimaton pesuaineen annostelu johtaa usein iho-oireisiin.
      ¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨.
      Saman kyselyn mukaan lähes joka kolmas suomalainen on saanut huonosti pestystä pyykistä allergiaoireita: kutinaa, kihelmöintiä, ihottumaa tai tuoksuyliherkkyyttä. Tuoksuyliherkkyydellä tarkoitetaan eri tuoksujen aiheuttamia ruumiillisia oireita, kuten väsymystä, pahoinvointia tai silmien kirvelyä.

      ”Ihmiset ajattelevat helposti, että hyvin likainen pyykki tarvitsee enemmän pyykinpesuainetta puhdistuakseen. Näin ei ole”, sanoo Allergia- ja astmaliiton allergianeuvoja Anne Vuorenmaa.

      ”Ylimääräinen pesuaine luo vain enemmän ärsytystä iholle, sillä se ei huuhtoudu kunnolla.”

      Oikean annostelun lisäksi myös pyykinpesuohjelman valinnalla on väliä, sillä väärän ohjelman käytöllä vaatteisiin voi jäädä pesuainejäämiä myös oikealla annostuksella. Väärällä ohjelmalla voi kaiken lisäksi pilata esimerkiksi hienopesua vaativat vaatteet. Silti 20 prosenttia suomalaisista ei kiinnitä juuri ollenkaan huomiota pesuohjelman valintaan.

      Vuorenmaan mukaan piittaamattomuus pyykinpesun ohjeista näkyy Allergia- ja astmaliiton neuvonnassa. Sinne tulee aika ajoin soittoja, joissa atoopikot ja herkkäihoiset valittavat kutisevaa ihoa.

      ”Hetken aikaa kun jutustellaan, käy ilmi että pesuainetta on vaihdettu tai sitä on käytetty runsaammin.”

      Allergikkojen ja herkkäihoisten kannattaisi aivan ensimmäisenä kiinnittää huomiota niin vaatteissa oleviin pesuohjeisiin kuin oikeisiin pesuainemääriin, neuvoo Vuorenmaa.
      Sen jälkeen jauhemainen pesuaine kannattaa vaihtaa nestemäiseen, ja jos sekään ei auta, kannattaa pyykkiohjelmaan lisätä ylimääräinen huuhtelukerta.

      ”Ekologisuus eli entistä kylmemmät pesulämpötilat ovat lisänneet pesuaineissa olevien kemikaalien määrää. Olen nähnyt mainoksia, joissa 30 on uusi 60. Herkkäihoisten kannattaisi aina pestä pyykkinsä 60 asteessa”, sanoo Vuorenmaa.

      Suomessa 80 prosenttia vesistä on pehmeitä. Pehmeä vesi tarvitsee vähemmän pesuainetta kuin kova.
      Pesuaineen annosteluohjeissa neuvotaan kuitenkin yleensä ensiksi oikea määrä kovalle vedelle ja vasta sen jälkeen pehmeälle. Vuorenmaan mukaan kovan ja pehmeän veden ja niihin tarvittavan pesuainemäärien ero hämmentää joitakin ihmisiä.

      Veden kovuudella tarkoitetaan sen sisältämän kalsiumin ja magnesiumin yhteismäärää. Esimerkiksi Helsingin seudun talousvesi on pehmeää.

      Osaavalla pyykinpesulla voi oman terveytensä lisäksi vaikuttaa merkittävästi vaatteiden kestävyyteen.!

      ”Pesuaineen yliannostelua tulee välttää, sillä se kuormittaa käyttäjänsä ihon lisäksi myös vaatteita ja jätevesiä”, sanoo suunnittelija Tiia Vanhatapio pesuainetutkimuksen tiedotteessa.!

      Allergia- ja astmaliiton Vuorenmaa muistuttaa lisäksi, että pyykkikonetta ei saa ahtaa täyteen. Pyykille pitää jäädä tilaa liikkua rummussa, sillä muuten vaatteet eivät huuhtoudu kunnolla.

      Allergikkojen kannattaa myös kuivata pyykkinsä kuivausrummussa pölyn ja liiallisen kosteuden välttämiseksi. Sähkön säästäminen voi olla muille hyvästä, mutta aivan missä tahansa narulla kuivattamista ei kannata tehdä.

      >>> ”Narulla kuivausta kannattaa välttää erityisesti pienessä asunnossa, jossa kosteus voi nopeasti nousta korkeaksi.” ("Ohje mm. virolaisille"!)

      Ulkona pyykkiä taas ei kannata kuivata, jos siitepöly aiheuttaa ongelmia.

      Tutkimuksen suomalaisten pyykinpesutavoista ja pyykinpesun aiheuttamista iho-oireista toteuttivat yhteistyössä Unileverin herkän ihon tuotesarja Neutral ja ruotsalainen tutkimustalo Cint. Sähköisenä paneelina tehtyyn tutkimukseen vastasi yli 1000 18–70-vuotiasta suomalaista syksyllä 2014. Ahvenanmaa ei ollut mukana kyselyssä.

      Aiheet

      Allergiat -!

      • crazy-mad-insane

        Mitä järkeä on ollut laittaa tuollainen ikivanha juttu tänne täysin copy-pastena? Mulla on tähän yksinkertainen idea. Hankkii sen oman pesukoneen, niin ei tarvitse kantaa huolta siitä, että kuinka paskainen talosta ehkä löytyvä pesutupa oikein on.


      • Desinfioikaa-pesukone
        crazy-mad-insane kirjoitti:

        Mitä järkeä on ollut laittaa tuollainen ikivanha juttu tänne täysin copy-pastena? Mulla on tähän yksinkertainen idea. Hankkii sen oman pesukoneen, niin ei tarvitse kantaa huolta siitä, että kuinka paskainen talosta ehkä löytyvä pesutupa oikein on.

        Sama kysymys edelleen, miksi ja mitä järkeä oli nostaa aihe sitten esille vuosien takaa?

        Jotain henkilökohtaistako?


    • bart

      Aloitusviesti ei ole palstan aihepiirin mukainen!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1947
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1649
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1599
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1517
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1465
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1357
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1266
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1203
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1138
    Aihe