Vauvasurmaajan abortti - lapsi tuomittiin

Mitä näkyy peilissä?

20

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katso peiliisi vaan

      Veronmaksajana "palvelen" niin paljon mieluummin abortintehnyttä naista (yleensä kertamaksu ellei abortteja useampi) kuin kanien lailla lisääntyviä äityleitä. Ottaen huomioon että maksamme kotona loisimisenne ja myöhemmin kakaroidenne päivähoidon. Ja aika lailla paljon muutakin, mitä nyt itsekkäät äidit on milloinkin vaatimassa. Mitä tästä saamme palkaksi? Mahdollisesti uusia nuorisorikollisia kun minäminämammat ei opeta kultakimpaleilleen alkeellisiakaan käytöstapoja, vaan annetaan tuhota ja sotkea paikkoja, rääkätä eläimiä, ryöstellä kauppoja ja ihmisiä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ja kun menet vierasta penikkaa komentamaan niin äitihän sieltä räkyttäen tulee Veeti-Kullervoaan puolustamaan. Päähän silittelyä vaan ja pai pai tui tui. Tokihan täällä yritetään sitä sädekehää kiillotella huutelemalla aborttien aiheuttamista kuluista, kun oma lapsi samaan aikaan pistää kaupungilla paikkoja p*skaksi. Mitä muutakaan voi olettaa kun äitinä on häirikkö abortinvastustaja jota ei pahemmin omien mukeloiden tekemiset kiinnosta.

    • Mika Rass

      Voi, voi. Ehkäpä nainen on aiemminkin tehnyt abortin ja saanut alkionsuosijoiden propagandasta niin pahan trauman, ettei ole kyennyt enää aborttia tekemään tai edes ehkäisemään. Teidän alkionpalvojien tulisi nyt katsoa peiliin, kun saatte tuollaista aikaiseksi.

      • riinanen.

        Niin, alkionsuosijoiden mielestä on parempi tappaa syntynyt lapsi kuin abortoida se.
        Menee yli hilseen heidän järjettömät mielipiteensä.
        Aborttia vastaan on hyvin harva, sen näkee jo palstalla, tämä yksi on, mutta sitäkin rääväsuisempi ja aktiivisempi.


      • Hirmutyöt kamalat
        riinanen. kirjoitti:

        Niin, alkionsuosijoiden mielestä on parempi tappaa syntynyt lapsi kuin abortoida se.
        Menee yli hilseen heidän järjettömät mielipiteensä.
        Aborttia vastaan on hyvin harva, sen näkee jo palstalla, tämä yksi on, mutta sitäkin rääväsuisempi ja aktiivisempi.

        Aborttiväen logiikka heittää häränpyllyä eli vastaa omia tekoja.

        Aloituksessa mainuttu abortööri on sekä ottanut lapsia hengilä itse, että surmauttanut heitä julkisenssa terveydenhuollossa. Valtion varoin tapettu lapsi ei aiheuta syytteitä, mutta 5 aikaisempaa käsitellään murhana. Lapsen kannalta näillä hirmutöillä ei ole mitään eroa.

        Toimeenpanijakin on kaikissa sama. Motiivitkin lienevät yhtenevät. Näin näemme millaista etua ja harkintaa ja millaisia ihmisiä mukavuusaborttijärjestelmä palvelee.


    • kovilleppa se taas

      näkyy murhansuosijoilla ottavan kun saatiin todiste kuinka tismalleen samat tyypit ne tappaa lapsiaan sekä kohtuun että sen ulkopuolelle..

      "Veronmaksajana "palvelen" niin paljon mieluummin abortintehnyttä naista"

      Varmasti juu kun palvot kuolemaa... sentään normaali kansalaiset maksaa mieluummin tulevien veronmakasjien elämää, kun joidenkin kermaperseisten lelliloisakkojen lapsiparkojen omanapasta tappamista.

      "Mahdollisesti uusia nuorisorikollisia "

      Taas tää rikollisharhakkopaasaaja vauhdissa :DDD no, sinäkin olet mahdollinen tuleva rikollinen (ellet jo olekin) joten sutkin on parempi tappaa, ihan vaan varmuuden vuoks? :)))) Ainakin on selvää ettei sulla niitä alkeellisimpiakaan käytöstapoja ole, kuten ei muillakaan lastenliiskausten palvojilla. Kun menet murhaa hinkuvinkuvaa pumpuliprinsessaa komentamaan niin murhansuosijahan sieltä räkyttäen tulee tappamis"oikeutta" puolustamaan. Päähän silittelyä vaan ja pai pai tui tui. Tokihan täällä yritetään sitä sädekehää kiillotella huutelemalla lasten aiheuttamista kuluista, kun oma lapsenmurhafemakkosakki samaan aikaan pistää kaupungilla paikkoja p*skaksi. Mitä muutakaan voi olettaa kun viekottelijana on häirikkö abortinsuosija jota ei pahemmin omien verikätösten tekemiset ja lapsiuhrien karmea kohtalo kiinnosta.

      "Teidän alkionpalvojien tulisi nyt katsoa peiliin, kun saatte tuollaista aikaiseksi. "

      Ei järjen häivääkään taas murhansuosijan hölinöissä :DDDDD Syytä vieritellään taas hirveessä hädässä muualle, kun lapisvihaajasakkis on tällästä saanu aikaan.... "iljettävät elämän pilaavat loissolumöykky-mukelot" tapetaan sitten vaikka kohdusta ulos tultua, jos ei aiemmin... ei missään tapauksessa voida antaa muiden hoiviin, koska siitä jäis niin hirveet adopptiotraumat!!!! Sakkis on viekotellu mieluummin tappaan tässäkin tapauksessa "vihatut lapset" kuin että ois saanu elää muualla! Että sitä peiliä tosiaan esille vaan ;)))

      "alkionsuosijoiden mielestä on parempi tappaa syntynyt lapsi kuin abortoida se."

      Siellä se mielipuoli logiikka taas kukoistaa :DDD ja ne TODISTEET uupuu edelleen, kas kummaa.... :)))) kukaan muuhan niitä ei halua missään vaiheessa hengiltä kun sun ahnas kalmankiimanen raatelukynsisakkis... ja ihan missä tahansa iässä!! Surmansakin uhreiksi kävis mielellään myös vainoamas lastensuojelijat.

      "Menee yli hilseen heidän järjettömät mielipiteensä."

      SINÄ menet tosiaan yli hilseen :DDD että pölisee vaan.

      "Aborttia vastaan on hyvin harva, sen näkee jo palstalla,"

      Ilan paras vitsi XDDDDD tällä pikku kuppatunkiollahan sen näkeekin, jonne on pääasiassa kerääntyny se sunkaltanen pohjasakkasin murhamielien ryönä... ;)))) sen sijan huomataan kuinka valtaosin normaalijärkiset ihmiset vastustaa sitä ja puolustaa lapsia, kun näitä aiheita joskus nostetaan palstan ulkopuolelle.

      • Katso peiliisi vaan

        Ai ai, huutomerkit lentelee ja nauruhymiöitä käytetään peittämään sitä omaa traumaraivoa. Kyllähän se v*tuttaa ettei pääse niitä solumössöjä pelastamaan, edes noin myöhäiseltä abortilta. Ja kyllä, uskon että hinkuat tappaa SYNTYNEITÄ ihmisiä jotka kanssasi ovat eri mieltä ja tuolla raivolla sen varmasti vielä teetkin, että kukahan tässä oli se murhansuosija ;). Mutta vakuuttele vaan "normaaliuttasi", et kuseta ketään muuta kuin itseäsi. Raukka, noin pahasti polla sekaisin... Kiitos silti apinoinnista ja ihailusta ;)


    • aijai jankuttajaa

      Ai ai, seliselisyytökset ja huomion muualle hätävierittelyt lentelee ja virn virn** hymiöitä käytetään peittämään sitä omaa traumaraivoa. Kyllähän se v*tuttaa ettei pääse niitä omanapa-akkoja pelastamaan ja lapsiraukkoja listimään, ja vieläpä noin myöhäisellä abortilla. Ja kyllä, uskon että hinkuat tappaa SYNTYNEITÄ, lapsia suojelevia ihmisiä jotka kanssasi ovat eri mieltä ja tuolla raivolla sen varmasti vielä teetkin, että kyllä se murhansuosija on ihan vaan siellä omassa pahoin vinoutuneessa peilissäs ;). Mutta vakuuttele vaan "normaaliuttasi", et kuseta ketään muuta kuin itseäsi. Raukka, noin pahasti polla sekaisin... Kiitos silti apinoinnista ja ihailusta ;)

    • eikös se oo

      murhaporukalle pääasia että lapset tapetaan, vaikka sit heti kun syntyy? Sitä asiaahan tääl ajetaan.

    • tängjuu

      Luojalle siis kiitos että joku keksi abortin!

    • pääasia tosiaan siis

      että lapset tapetaan, samapa tuo _eräälle ittensä traumatisoineelle räkätyurpaselle surmanhinkuhäirikölle tällä kuppatunkiolla_ mitä sen jälkeen tapahtuu. Pääasia että lapset murhataan! :DDDDDD

    • kerronpa minäkin

      Pääasia kun tehdään abortti eikä murhata eläviä ja tuntevia ihmisiä, olivat ne sitten lapsia tai aikuisia. Solukasa ei tunne mitään.

    • solukasalle

      "murhata eläviä ja tuntevia ihmisiä"

      Pääasia on se että valtaosin ja terveellä järjellä tajutaan että abortti on juurikin sitä.

    • bua-ha-haa

      Abortinvastustajan mielestä vauvasurmissa ei ole mitään pahaa, koska he eivät välitä syntyneistä lapsista.

      Abortti on abortinvastustajien mukaan paljon suurempi rikos.

      • HeikkoReikäinenAjattelu

        Edellisessä viestissä voi tutustua aborttiväen "loogiseen ajatteluun". Pian selviää, miksi oman lapsen surmaaminen ja samanaikainen teon ja itsensä sulkeminen oman toimintansa ulkopuolelle on mahdollista....


      • bua-ha-haa
        HeikkoReikäinenAjattelu kirjoitti:

        Edellisessä viestissä voi tutustua aborttiväen "loogiseen ajatteluun". Pian selviää, miksi oman lapsen surmaaminen ja samanaikainen teon ja itsensä sulkeminen oman toimintansa ulkopuolelle on mahdollista....

        Sun mielestä abortti on pahempi rikos kuin lapsen surmaaminen?

        En kyllä ymmärtänyt, mitä tarkoitit itsensä sulkemisella oman toimintansa ulkopuolelle. Selittäisitkö?


      • valheturpaharhakoivaa

        Murhanpalvojan mielestä vauvasurmissakaan ei ole mitään pahaa, koska he eivät välitä syntyneistä lapsista sen enempää kuin syntymättömistäkään.

        Synnytys ja lasten suojelu on murhansuosijan mukaan paljon suurempi rikos.


      • omalehmäsojassa

        "he eivät välitä syntyneistä lapsista."

        Täähän se on yks säälittävimmistä olkiukoista joita murhasakki joutuu epätoivonsa vimmassa väänteleen.. mutta tekeepä ittestään vaan kokoajan naurettavampia pellejä :D
        Todisteet ne vaan jää aina uupuun kuten kaikista muistakin valheistas.

        "mitä tarkoitit itsensä sulkemisella oman toimintansa ulkopuolelle."

        Heh, vai "et ymmärtäny" vai et ehkä halua ymmärtää?!.. hmm, mietitääs taas mitä sä ITE ootkaan antanu tehdä lapselles ja ollu osallisena...ja miks nyt joudut puolusteleen "solumöykyn poistatusta" täällä kuukausista ja vuosista toiseen kiivaalla raivolla ;) jokohan alkaa raksuttaa hitaammallakin?


      • bua-ha-haa
        valheturpaharhakoivaa kirjoitti:

        Murhanpalvojan mielestä vauvasurmissakaan ei ole mitään pahaa, koska he eivät välitä syntyneistä lapsista sen enempää kuin syntymättömistäkään.

        Synnytys ja lasten suojelu on murhansuosijan mukaan paljon suurempi rikos.

        "Murhanpalvojan mielestä vauvasurmissakaan ei ole mitään pahaa, koska he eivät välitä syntyneistä lapsista sen enempää kuin syntymättömistäkään."

        Jaa-a. Voi olla noinkin. En tosin tunne yhtään murhanpalvojaa.

        Suomalaiset lainsäätäjät ainakin pitävät murhaa isona rikoksena, aborttia ei rikoksena ensinkään.

        "Synnytys ja lasten suojelu on murhansuosijan mukaan paljon suurempi rikos. "

        Voisin kuvitella murhansuosijoiden haluavat, että maailmaan syntyisi mahdollisimman paljon ihmisiä, joita sitten voisi murhailla.
        Mutta en tietysti voi tietää, kun en tunne yhtään murhansuosijaakaan.

        Synnytys ja lasten suojelu tuskin on kenenkään mielestä rikos.
        Synnyttämään pakottaminen mielestäni on.


      • tuntematonpeilissäs

        "En tosin tunne yhtään murhanpalvojaa."

        Et siis tunne itteeskään? Ok.

        "Suomalaiset lainsäätäjät "

        Lepsuilijat ei kerro laillisuuksineen kansan moraalista yhtikäs mitään.

        "maailmaan syntyisi mahdollisimman paljon ihmisiä, joita sitten voisi murhailla.
        Mutta en tietysti voi tietää, kun en tunne yhtään murhansuosijaakaan."

        Vai semmostakin haluat. Ja et vieläkään oo tunnistanu sitä peiliäs ;D

        "Synnyttämään pakottaminen mielestäni on. "

        Ei yllätä että murhanylistäjän mielestä murhaamatta jättämiseen pakotus (tai yleensä vastuutus) on pahempi "rikos" kuin murhaaminen....


    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe