ministerit vastatkaa

rähmäkäpälä

Miksi lääkäriin ei tahdo päästä, kun sanoo jotain hoetaan vain yksiselitteisesti mene yksityiselle.
Tai jos menee tutkituttamaan korviaan pyytää lekuria samalla katsomaan lumppuja joita on ilmestynyt kainaloon selän puolelle saa vastaukseksi ei ole aikaa olet tilannut nämä korvat mene yksityiselle siellä on aikaa. Jos sanoo että olet meidän palvelija me maksamme palkkasi tulistuu lekuri vielä enemmän sanoo että heillä on määrätty aika potilasta kohden. MENE YKSITYISELLE NIILLÄ ON AIKAA.
Huotari kuules plikka ajat aivan vääränlaiseksi sote ratkaisullasi maamme terveyspalveluja.ne ovat toimineet ennen nyt kaikki on pe------ä.
Teillä herroilla ei ole minkäänlaista käsitystä nykyisestä toiminnasta. Tytöllä on uusi hammas viereen tulossa toinen joka työntää edellistä irti yritimme saada aikaa h-lääkäriin ei päässyt syy oli näin se tyttö on viime keväänä jo käynyt koulusta jos on jotain menee ensi kevääseen jos on välttämättä päästävä menkää yksityiselle.
Kannattaiskohan miettiä mihin te rahat käytätte johonkin postin logoihin ei ole teillä kaikki kamarit lämpiminä on tämä niin kumma juttu.On turha selitellä kaikilla ei ole varaa yksityiseen, teillä narreilla on väärä kuva tavallisen ihmisen olotiloista kaikkien palkat eivät ole isoja myös tuo terv. keskusten alasajo on aivan turhaa kuten pienten koulujen tuletta sen 10-15 vuoden kuluttua huomaamaan miten suuri virhe on tehty.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eiolla ministereitä

      Aloitus on nyt tullut väärään osoitteeseen, ei täällä kuule ministerit vieraile.
      Tuo valitusvirsi pitäisi osoittaa esim. eduskuntaan, sieltä löytyy oma sähköpostiosoite myös niille ministereille.

    • pöh

      Kyllä ne kuule lukee tämän muotoistakin tekstiä. Ja onhan niillä kaikilla erityisavustajia jokka kirijoottaa niiren puhuttavan paperille.
      Nuo plikat on vaan niin tyh--- jotta ei osaa ajatella nokkaansa pitemmälti.
      Kun ne pääsöö eduskuntaan lakkaa aivot pelaamasta.

    • voi hyvä ihme sentää

      Pöh itsellesi, ei kuule ministerit tavaile S-24 foorumin juttuja, näitä kun lukee, niin itsekin miettii miksi aikaansa tuhlaa tällaiseen.
      Suorittaa elämäänsä aika suppeassa putkessa, jos uskoo vallanpitäjien täällä surffaileman.

    • heikko provo oli

      Heh,heh, taitaa olla provoilija liikkeellä, että oikein ministerien erityisavustajat muka lukisivat tämmöisiä palstoja.
      Edes hyväosaiset ihmiset ei viitsi aikaansa tuhlata näillä saiteilla. Kävijät on meidän kaltaisia pieniä ihmisiä, sitä ns. "nettikansaa".
      Välillä mediassa kommentoidaan tällaisia "nettikeskusteluja" niistä kommenteista hyvin käy selville, että se on vain tietynlainen suppea porukka joka täällä keskenään valittaa elämän kurjuutta.

    • KOettu on

      Kyllä ministerinkin tulee tietää missä kansalaiset elää.On yleissivistystä tietää miten kansalla todellisuudessa menee.Päätökset tulee tehdä niin että kaikkilla on hyvä. % korotukset lisää tulo eroja ja näin osto voima kärsii.Ostajilla tässä pelataan jos kauppa ei käy. Seisoo koko talous kasvu.Vähä osaisissa on tulevaisuus.Rikkaiden ei tarvitse kun sijoittaa lihottaa vain pörssiä.Mikä on todellista.Nuorilla ei ole työpaikaa. Pysyvästä puhettakaan.Missä on pohja mistä rakentaan.NYt pitää tulla kansalaisten tasolle ja luodaan yhdessä kaikille hyvä tulevaisuus. Ei ole varaa leikkiä. Kostaantuu muuten omalle kohdalle. Podotus voi olla raju.Silloin mietii miksi en tytynyt jo saavutettuihin etuihin vaan halusin likaa.Ajattele kun joudut sairaalaan tai lähein sairastuu. Miten käy sinulle kun et enää voi itse hoitaa asioita.

    • potilaan hoidot

      Säästetään hoidoissa niin jää palkkaa työntekijöille. Olen huomannut tämän muuallakin.

    • päättäjät miettikää

      Hoitotarvikkeet todella kalliita. Mikä maksaa pyörätuolissa.Vertaa vaihepyörään. Mikä hinta ero. taxi kyyti.Ammatti autonkuljettaja. mikä palkka.yhteiskunta maksaa.Hoitajat on hakusessa. Työ ei kiinnosta koska palkalla ei elä nyky suomessa.Tee kolmivuoro työtä. Menee terveys.Kukaan ei sidä jatkuvaa vuorokauden aikojen vaihtelua.Syöt yöllä yövuorossa. Seuraa mahavaivat.Nostat painavia isoja pitkiä potilaita jotka vielä panee hanttiin.Menee selkä.Naurattaa kun puhutaan keväin syksyin.Kun kelloja siirretään.Miten vaaralista terveydelle. Ajattele silloin ammatteja jotka tekee työkseen kolmivuorotyötä. Tulee olemaan sairasta porukkaa kun vielä eläkeikää nostettiin. Nuoret katsoo vanhoja työtekijöitä. Ja vaihtaa alaa.

    • Mälsää on

      Ei täällä viesti tavoita ministeriä eikä juuri ketään muutakaan.
      Tätä ketjua on 3 viikon aikana avattu 22 kertaa eli yksi/päivä, joista ainakin kolmannes on aloittajan klikkauksia ja minun 4 kertaa.
      Palsta on syksyn aikana näivettynyt kävijöiltään nollatasolle enkä yhtään ihmettele, kun näyttää pikemminkin keskityttävän muutaman ( toisensa tuntevan? ) taholta keskustelun tyrehdyttämiseen.

      Syksyn enkka taitaa olla laittamani ”Merikontti asuntona” ja vapaa-ajankäyttökin on kerännyt klikkauksia, mutta ne ovat ajalta, jolloin vielä oli kävijöitä. Guggenheim on jonkin verran kiinnostanut, kait Googlen kautta. Siinä ne sitten ovatkin ja kävijämääriä katsoessa tuskin uusiakaan kannattaa laittaa. Mälsää on.

    • mieti nyt itsekin

      No ei näin höhlää avausta kukaan viitsi vaivautua. Kyllä sinä itse myös tajuat, että ei ministerit tosiaan käy tällaisella sivustolla. Ei täällä käy kukaan merkittävä ihminen, näkee sen keskustelun tasosta.

    • Oikea ministeri

      Täällä ministeri, on aina kiva saada postia kansalaisilta. Me ministerit olemme normaalisti niin kiireisiä, että emme kerkiä kaikkiin vastailemaan. Meidän avustajat ne vasta kiireisiä ovatkin, heille on osoitettu tiettyjä tehtäviä, eivät he kerkiä kansalaisille laisinkaan vastailemaan, eikä heillä olisi oikeuttakaan vastata ministerin nimissä.
      Nyt onneksi kerkiän sinulle vastaamaan, koska on loppiainen, se on pyhäpäivä ministerillekin.
      Minua jäi henkilökohtaisesti askarruttamaan ne lumput, mitä ihmeen lumppuja sinä kainalossasi pidät ? Kyllä minä ministerinä tiskirätin tunnen, ja Tuntemattomasta sotilaasta kohtauksen jossa Hietanen ihmetteli rättivarastolla, kuinka joku voi rakastaa "rätei ja lumpui". Hietanen oli Tursun suunnalta, siitä nuo murresanat räteistä ja lumpuista.

      Sinulla on kyllä jotenkin väärä kuva tuosta lääkääriin pääsystä, koska minäkin pääsen lääkäriin aina halutessani. Meillä onkin ihan oma lääkäri eduskunnan käytössä, ja valtioneuvostossa meille minitereille vielä erikseen. Aina on päässyt, jos mitä on tarvetta ollut. Joten heitä huolet pois ja lääkäriin, jos nyt sitä tarvitset.
      Ihmettelen myöskin mitä sinä vierastat niitä yksityisiä, niitä minäkin olen paljon käyttänyt, ja heidän ammattitaitoa voi hyvin verrata julkisen puolen lääkäreiden osaamiseen.

      Keväällä onkin vaalit, muista ihmeessä äänestää meitä ministereitä, koska täällä aina ystävä kansalaisille.
      Kuten huomaat, minäkin vastasin sinulle heti, minkä kiireiltäni ehdin.
      Hyvää vuoden alkua sinulle ja muille kansalaisille, minulta ministeriltä.
      Kysy vaan rohkeasti aina mitä mieltä askarruttaa, kyllä me ministerit autamme aina kaikessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      412
      4205
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      235
      2078
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1540
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1357
    5. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      66
      1029
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1015
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      131
      988
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      232
      967
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      898
    Aihe