Miten erota hyvin? Mitä mun pitää tehdä?

käytöshäiriöinenkö

Joka kerta, kun mut olen ollut täysillä mukana suhteessa ja mut on jätetty, olen yrittänyt toimia järkevästi ja fiksusti, mutta aina onnistunut tunnemyrskyissä tavalla tai toisella töpeksiin. Välit ovat menneet todella pahasti, vaikken ole sitä niin tarkoittanutkaan. En ole koskaan kuitenkaan loukannut toista tai haukkunut.

Joka kerta varsinainen erohetki on mennyt hyvin ja erottu sopuisasti, puhuttu, että pysytään hyvissä väleissä jne. Mutta joka kerta se on sitten kaatunut siihen, että kun on alkanut tuntumaan jonkin ajan kuluttua siltä, että voisi ottaa yhteyttä toiseen, ei se olekaan enää onnistunut tai ollut sitä mitä toinenkin on halunnut. Toinen ei ole kuitenkaan suoraan sanonut, että ei yritetä enää pitää yhteyttä, vaan enemmän tyyliin jotain et ei ole vielä hyvä aika.

Joka kerta sen jälkeen se on toistanut suurinpiirtein samaa kaavaa: olen antanut toiselle aikaa. Viikkoja ollut ettei ole toiseen ollut yhteydessä, kunnes sitten näkee jossain. Vaihdetaan muutama sana. Tuntunut siltä, että kaikki on hyvin, olen ottanut yhteyttä, jos tehtäisiin jotain tai käytäis vaikka kahvilla tms, toinen ei taaskaan halua ja taas annan aikaa jne.

Sitten tätä rulettia on jatkunut siihen asti, että välit menee joko täysin tai tulehtuu erittäin pahasti. Ja sitten harmittaa todella paljon. Mitä tässä pitäisi oikein tehdä?

Nythän se on tottakai helppoa sanoa, että "no hei ens kerralla älä tee noin. Älä toista samaa virhettä", mutta niiden tunteiden vallassa ei se järjen ääni kuulu sieltä haihattelun alta! Ärsyttää todella paljon.

9

459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokenutminäkin

      Hyvä kätöshäiriöinenkö. Oikeasti nuo ihmiset ovat päätöksensä tehneet jo enen kuin sinulle nuo erosanat ovat sanoneet. Sinusta voi tuntua pahalle kuulla, että vaikka olisit ollut kuinka asiallinen ja ystävällinen tahansa he eivät siitä enää piittaa. Mikään mitä teet ei nosta sinun pisteitäsi enää noiden lähtiöiden silmissä. He eivät ole tunteneet tarpeeksi jäädäkseen yrittämään kanssasi ja haluavat vain sinut kuvioista ulos. Poissa silmistä ja poissa mielestä. Elämä jatkuu ja takertuvaa exää ei kaivata enää. Ne kuulumiset ja muut jutut halutaan puhua jo uudelle tai ystäville.
      He eivät halua pitää toivoa yllä, mutta eivät halua sanoa sinulle rumastikkaan.
      On ymmärrettävää, että olet halunnut muutamia kertoja soittaa ja jutella...olet kaivannut vastauksia ja ehkä saada puhuttua tilanten toiseksi, mutta olet huomannut, että se ei auta. Tulee vain ympäripyöreitä vastauksia ja pahamieli sinulle. Se sattuu kun intiimi läheisyys katkeaa, toinen menee eikä enää välitä sinun elämästäsi kuten ennen. Yhteydenpito johon tottui joka toi lohtua ja turvaa arkeen häviää. Jää tyhjä aukko...mutta lopeta soittelu ja semmonen. Arvosta itseäsi. Siksi minäkin täällä olen, kun on ikävä. Tyhjä aukko. Suru ja pettymys. valtava kaipaus. Mutta mitään ei saa väkisin. En halua kerjätä asioita jotka tulisi tulla itsestään. Jotkut suhteet katkeaa helposti, toiset suhteet...no niissä ainakin on nähty vaivaa että ne jatkuisi....
      Tunteiden vallassa soita kaverille, mee ulos, itke, kirjoita paperille...älä satuta itseäsi enempää. Voi hyvin :)

      • käytöshäiriö? ap.

        Kiitti hyvästä vastauksesta. Niin ymmärrän tän kyllä ja nyt kun ei ole mitään sellaista tunteiden puuskaa niin helppo sanoa näin. Mutta aina nuina hetkinä on ollut sellainen hyvä olo ja ajatellut, että mitähän se toinen tekee ja kun toinen ei ole koskaan sanonut suoraan että älä ota enää yhteyttä niin ei sitä siinä tajua ajatella, ettei se enää halua olla missään tekemisissä. Näissä tilanteissa jotenkin pitäisi saada järjen ääni päähän ja muistaa, että mitä on aikaisemminkin tapahtunut ja se ei multa onnistu millään. Aina vaan ajaudun tekeen tota samaa virhettä ja ottaan siihen toiseen yhteyttä ja joudun pettymään, kun toinen onkin nyrpeänä. Kai sitä on vaan niin umpiluupää ettei tajua koskaan ennen kuin pitää mennä siihen asti, että välit on menny täysin. Vaikka onko sillä väliä ollenkaan, kun eipä niitä toisia varmaan muutenkaan ois kiinnostanut olla missään tekemisissä.


      • Kiitos :)


    • lfjslkfjslfj

      Tämä on kyllä valitettavan yleistä, että roikotetaan toista vielä pitkään, itsellekin taisi juuri käydä niin..4kk:tta roikuin, selitin, anelin, yritin ja välillä oli tulevinaan hieman vastaan jne..mutta nyt saa riittää. Olkoon.

    • anonyymi32133

      Kannattaa muistaa, että ei se ero aina ole helppoa sillekään kuka haluaa erota. Itse olen lopettanut jokaisen suhteeni omasta tahdostani ja kyllä siinä prosessissa kuolee jotain sisältä, jonka kannat sisälläsi hautaan asti.
      Vuosienkin jälkeen tiettyjen tapausten kanssa olen yön yksinäisinä tunteina tuntenut uskomattoman pahaa oloa siitä miten vitun epäreilu olen ollut, mutta jotenkin olen aina yrittänyt olla rehellinen itselleni ja tunteilleni kun tuntuu pahalta, tuntuu pahalta ja silloin on loputtava ja muutos tapahduttava.

      Onnea matkaan AP ja muut siipirikot.

    • miksi enää kaivelet

      miksi otat eron jälkeen yhteyttä??????? mene eteenpäin ja jätä se entinen rauhaan ei ole velvollisuutta olla sun kanssa tekemississä

      • kane123

        AP:han sanoi ekassa postauksessa, et eroissa olivat sopineet pysyvänsä väleissä. Exät eivät ole sitten jälkeenpäin sitä ilmeisesti halunneetkaan, mutteivät ole sanonu sitä AP:lle. Ei kellään ole velvollisuutta olla yhteydessä keneenkään, mutta kyllähän se erikoista on, että sellaisesta ensin puhutaan ja sitten käytäntö on toista.


      • väleissä...
        kane123 kirjoitti:

        AP:han sanoi ekassa postauksessa, et eroissa olivat sopineet pysyvänsä väleissä. Exät eivät ole sitten jälkeenpäin sitä ilmeisesti halunneetkaan, mutteivät ole sanonu sitä AP:lle. Ei kellään ole velvollisuutta olla yhteydessä keneenkään, mutta kyllähän se erikoista on, että sellaisesta ensin puhutaan ja sitten käytäntö on toista.

        Väleissä vs ilmiriidoissa väliin mahtuu paljon.Väleissä voi tarkoittaa moikataan kadulla tai baarissa mutta annetaan toisen olla.Tai kysytään mitä kuuluu mutta ei aleta heti roikkumaan vaan hankitaan se oma elämä.


    • Näin aattelin

      Kannattaa mielestäni että se toinen ottaa yhteyttä, jos niin haluaa. Silloin et ainakaan tunge väkisin reviirille :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4823
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4603
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4204
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3177
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2711
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2182
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      348
      2168
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe