JHL 525 - Nyt meillä on huippu hallitus

yes!

Kaikki antamaan tukensa nykyiselle hallitukselle. Nykyinen hallitus yrittänyt kaikkensa jäsentensä eteen! Ei anneta minä minä minä tyyppien sotkea ja haukkua. Kaikki mukaan puolustamaan hallitusta!

13

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jhl525 jäsen

      Voisiko teistä JHL525 hallituksen toimintaa puolustavista joku kertoa, mitä te tai taustajoukkonne on saanut aikaiseksi viimeisen kymmen vuoden aikana? Kaikki yhdistyksen kehitys on tapahtunut strengellin 2012 alkaneen puheenjohtajuuden aikana.

      Olisiko yhdistyksen luottamushenkilöiden pitänyt jarruttamisen, haukkumisen, juonittelun ja kateuden sijasta tehdä yhdessä asioita, kun kerrankin yhdistys sai veturiksi kokeneen ja osaavan järjestöaktiivin. Kun katsoo yhdistyksen tiedotteita tai pöytäkirjoja, niin useasti jarno on pyytänyt talkoisiinkin apua, mutta oliko hallituksen jäseniä paikalla, itse en ainakaan nähnyt yhtään kun kävin yhdistyksen mainosteltalla tai tapahtumissa?

      Eilen tuli kutsu yhdistyksen syyskokoukseen 29.12.2014 klo 18.00 Naisvuoritalolle. Kutsussa mainitaan ettei JHL- liitto ole sisäisissä tutkimuksissaan löytänyt strengellin osalta mitään taloudellisia tai toiminnallisia epäselvyyksiä. Eli hallitus on valehdellut koko ajan, että jarno olisi tehnyt jotakin erottamisen arvoista. Itse aion mennä kokoukseen, sillä tämän tapaisen toiminnan ja yksittäiseen ihmiseen liittyvän ajojahdin on loputtava.

      Mihin tätä hallitus porukkaa tarvitaan, ei mihinkään, vaihtoon vaan. Kokouksessa valitaan muuten uusi puheenjohtajakin jarnon eron johdosta.

      • tulen kokoukseen

        Hyvä kirjoitus ja kommentit. Nyt on kaikista tärkeintä, että asiat selvitetään ja saadaa vastauksia kysymyksiin. Miksi Hallitus on ajojahdin Jarnoa kohtaan. Miksi nykuinen hallitus haluaa antaa varoituksen avoimuudesta jäseniä kohtaan. Mikä on hallituksen toimintakyky tällä hetkellä ja voiko nykyinen hallitus jatkaa tehtävässä kun ristiriitoja on hallituksen sisällä. Miksi aluetoimisto on vahvasti puuttunut Jhl 525 toimintaan sekä antanut ymmärtää jäsenistölle, että entinen puheenjohtaja on rikkonut yhdistys sääntöjä, kun näin ei ole tapahtunut. Miksi jäsenistöä ei ole hallituksen toimeta infottu, vaan sen on vain ja ainoastaan tehnyt Jarno Strengell joka on tässä asiassa nostettu tikun nenään syyllistämällä häntä avoimuudesta jäsenistöä kohtaan. Ikäviä asioita, mutta asiat selviävät tavalla tai toisella.


    • Jäsen

      Jos tiedotteita lukee niin todella sekavaa ja salamyhkäistä hallituksen toiminta ollut tämän väliajan syksystä alkaen. En tykkää enkä halua että hallitus jatkaa. Joka paikassa vaan haukkuvat kaikkia varsinkin Jarnoa, todella typerän kuuloista touhua, vielä yhdistyksen luottamushenkilöitä. Naisvuoren jäsenkokoukseen tulen 29.12 paikalle toivottavasti mahdollisimman moni pääsee.

    • tulen paikalle

      Mikkeli jhl525 Facebook:

      MIKKELI JHL RY 525 Syyskokous maanantaina 29.12.2014 klo 18.00 Naisvuoritalolla Mikonkatu 23. Hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015. Valitaan 4.9.2014 eronneen puheenjohtajan tilalle uusi puheenjohtaja vuodeksi 2015. Käsitellään hallituksen esitys Jarno Strengellin erottamisesta yhdistyksestä ja JHL- ammattiliitosta, JHL- liiton hallitus Helsingissä ei ole tutkimuksissaan löytänyt syitä erottamiselle, joten JHL525 hallitus on alustavasti esittänyt varoituksen antamista, yhdistyksen asioiden julkisesta käsittelystä. Käsitellään jäsenten esitys, nauttiiko hallitus jäsenistön luottamusta. Mahdollisissa äänestyksissä äänioikeus on kaikilla yhdistyksen jäsenillä, myös opiskelija- ja eläkeläisjäsenillä. Jäsenkortti ja henkilöllisyystodistus mukaan. Kahvitarjoilu.

    • jäsenille valta

      Ei etsitä syyllistä eikä syyllistettä ketään. Nyt on tärkeää, että yhdistys alkaa toimia ja kähinät loppuvat. Hallituksen luottamuksen mittaus on aivan normaalia yhdistoiminnassa, eikä sitä pidä pelätä. Aika ajoin se on jopa suotavaa, että hallituksen luottamus mitataan ja yhdistyksen jäsenet antavat äänensä kuulua.


      Jäsenet päättävät siitä jatkaako nykyinen hallitus vai eroavatko hallituksesta.

      Kaikki vaan rohkeasti kokoukseen.

    • Paras hallitus ikinä

      Nykyinen hallitus ei ole syyttänyt Jarnoa mistään. Jos on niin missä se lukee????
      Ainoastaan on maininta, että sisäisillä asioilla retostellaan. Siitähän Helsingin miehet on samaa mieltä.

      Nyt kaikki antamaan tuki hallitukselle joka on mustamaalattu erään toimesta!!!

    • Muisti kateissa

      "Nykyinen hallitus ei ole syyttänyt Jarnoa mistään".

      Eikös nykyinen hallitus erottanut tai yrittänyt erottaa Jarnon kahteen kertaan puheenjohtajan tehtävistä 4.6.2014 hallituksen kokouksessa ja 18.6.2014 ylimääräisessä jäsenkokouksessa. Syinä valtuuksien ylittäminen, talouden epäselvyydet ja joku muu kärhämä. Eli asioihin vaikuttaa kaikki 1.1.2014 alkaen.

      • Minä minä minä

        Missä tämä lukee mustaa valkoisella?


    • Lähtee kuin hauki ra

      Eiköhän nykyisen hallituksen taru ole lopussa. Pistää silmään kuinka ylipäänsä ovat kehdanneet tuollaisen kähminnän jälkeen toimessaan jatkaa. Se loppuu kyllä seuraavaan kokoukseen.

    • Jösses!

      Kukahan tuli ja sotki koko järjestön asiat....
      Toivottavasti uusi puheenjohtaja on kokeneempi eikä taas untuvikko.

      • nopeasti siis

        Näinpä näin. Nyt tarvitaan vihdoin kokenut uusi puheenjohtaja.


      • ei jäsen
        nopeasti siis kirjoitti:

        Näinpä näin. Nyt tarvitaan vihdoin kokenut uusi puheenjohtaja.

        Ihmettelen, ettei jäsenistö äänestä jaloillaan ja vaihda liittoa/kassaa...


    • Erotkaa!!!!!!!

      Eräänlaista sotkemista se tietysti on kun ei pysty enää kuormasta syömään miten huvittaa. Strengellin puheenjohtaja kaudella näkyvyys ja jäsenmäärä kasvoi rajusti.
      Eiköhän siis pysytä olennaisissa faktoissa, vai mitä hallitus?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe