Avioero

joulua kaikille

Jos ei toinen rakasta ja lähtee,ei voi mitään. Ei vain ole syytä,tai onhan se rakkauden puute. Näillä eväillä on mentävä.Kaikki haaveet perheen eteen on mennyt,etkä todellakaan voi mitään eikä kukaan voi auttaa.Itse on taisteltava ,hintalappu on myöhemmin esillä,miten lapsetet kärsineet. Arki on raskas ja kivinen,nyt osaa arvostaa aivan pieniä asioita. Joskus tulee hetki ja miettii onko sitä oikeata naista joka välittää myös vaikeina aikoina,ilman taka-ajatuksia. En haluaisi pilata kenenkään elämää ,en edes jättäjän,kai sitä on liian kiltti tähän raakaan elämään?

23

498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oölgsw

      Tiedän, että on karusti sanottu, mutta... Sen sisäistin jo ennen eroa, liiton vielä kestäessä, että jokainen aikuinen ihminen on itse vastuussa elämästään ja onnestaan. Ei voi lähteä siitä ajatuksesta, että jonkun muun "homma" on tehdä sinusta onnellinen. Lapset ovat syyttömiä aikuisten sotkuihin, on eron syy sitten mikä hyvänsä. Lasten vuoksi on psyykattava itsensä jaksamaan - vaikka liitto päättyy, ei lasten rakkauden tarve ja vastaavasti heidän kykynsä antaa rakkautta vanhemmiilleen minnekään katoa. Sen sijaan, että jäädään tuleen makaamaan, pitää potkia itseään eteenpäin ja tehdä parhaansa, ettei mitään "hintalappuja" lasten kärsimyksistä tarvitse jälkeenpäin lueskella. Jossei eroon sisälly mitään äärettömiä draamoja, kyllä täyspäiset aikuiset ihmiset pystyvät asioista sopimaan niin, ettei lapsia revitä rikki ja välit molempiin vanhempiin säilyvät.

      • harvoin mutt'

        Varmasi lapset kärsii,mutta makaavatko he tulessa? Mitn hoidatte lapset kumpi on lähivanhempi,isä? Onko lapset vuoroviikoin toisen luona? Kyllä lähivanhempikin pitää levätä ja etsiä uusia ihmisuhteita. Myös lähtenyt osapioli pitää ottaa vastuu vähintään joka toinen viikko. Varmasti niin teettekin. On harvinaista miehen olevan lähivanhempi.Tällaisella mihellä olisi kysyntää,jos hän vaan etsii kumppania.

      • oölgsw
        harvoin mutt' kirjoitti:

        Välimatkaa parikymmentä kilometriä, minä = äiti olen lähivanhempi, lapset isällään joka toinen viikonloppu ja lomilla pidempään.

        "Kyllä lähivanhempikin pitää levätä ja etsia uusia ihmissuhteita" - jaa? No enpä minä sen kummemmin levännyt tai lomaa pitänyt silloinkaan, kun vielä olimme yhdessä perheenä. Kun perheessä on lapsia, se on sitten lapsiperheen elämää pitkälti lasten ehdoilla, mitä eletään. En ole kokenut koskaan tarvitsevani omista lapsistani johtuen lepoa tai lomaa - enkä aikaa etsiä uusia ihmissuhteita. Erosta on useampi vuosi enkä edelleenkään etsi uutta kumppania. Jos joku kiva mies joskus kohdalle sattuu, fine - mutta yksin olo ei ole minulle peikko, en siis ole yksinäinen ollessani yksin lasten ollessa isällään tms.

        Lähdin ylipäätään kommentoimaan aloitusta johtuen siitä, että tuttavapiirissä on pari "eroisää", jotka tosiaankin ovat eron jälkeen jääneet tuleen makaamaan ja surkuttelemaan itseään tyyliin "ei mua kukaan rakkasta" - ja siinä samalla on unohdettu lapset. Virsi kuuluu, että ex on "vienyt lapset", vaikka tosiasiassa lapsia olisi mahdollisuus tavata niin usein kuin osapuolille sopii, vaikka äitinsä luona asuvatkin. Mutta kun ei... Surkutellaan vain itseä ja siinä sitten lapsetkin alkavat miettiä, etteikö iskä enää välitäkään meistä. Joten surkuttelut sikseen, elämä jatkuu eikä koskaan kaadu yhteen naiseen tai mieheen, kunhan sen ei anna kaatua.

      • miälipide
        oölgsw kirjoitti:

        Olet aika voimanpesä,jos yksin kaiken hoidat ja kunnialla. Minulla välista tulee seinä eteen,ei ruoka kelpaa,äidin suulla sanotaan"hyvä kun sinäkin jotain opit tekemään ",joskus se ottaa,,,

    • Viime jouluna olin vähän vastaavassa tilanteessa. Toivo oli kadonnut, toinen päättänyt lähteä ja minä jäin yksin. Vuosi on kulunut ja elämä on taas löytynyt. Vähitellen alkaa myös tuntua että jonain päivänä voi vielä luottaa uuteen ihmiseen...

      Lasten vuoksi olisin halunnut vielä yrittää yhdessä, mutta lopulta taitaa olla parempi näin. Riittävän hyvät välit exään antaa lapsille mahdollisuuden olla lapsia, jotenka niitä siltoja on turha polttaa.

      Pahimman hädän hetkellä sain ison avun läheisteni lisäksi miessakit ry:stä. Muutamalla puhelulla selvisi etten ole tilanteenssani yksin. Paikallista eroryhmää ei pienessä kaupungissa ollut, mutta rohkeasti ottamalla yhteyttä sain tarvitsemani ensiavun. Kävin ajatuksiani myös terapeutin kanssa läpi ja sekin omalla tavallaan helpotti. Erityisesti siinä ettei kaikkea paskaa tarvinnut kaataa jo muutenkin kuormitettujen ystävien ja läheisten niskaan.

      En voi myöskään vähätellä itsestään fyysisesti huolehtimisen merkitystä. Liikunta pitää pään yllättävän hyvin kunnossa ja salililta voi löytyä vaikka uusia kavereita.

      Parempia päiviä on edessä...

      • harmaahapsi1

        Ensimmäinen yksinäinen joulu minullakin on tiedossa seitsemän avioliittovuoden jälkeen..Kaikkeni liittomme eteen tehneenä tunnen syvää epätoivoa epäonnistumisestamme.Jos toinen ei halua tukea toista vastoinkäymisissä.ajaa vain omaa etuaan ja lopuksi savustaa rakastavan miehensä häädön avulla pois yhteisestä asunnostamme.tuntuu elämältä pohja pudonnneen pois.Nyt ei ole mitään tulevaisuutta.työpaikastanikin irtisanouduin.

        Paistaako päivä vielä risukasaankin?Toivotaan niin

      • taru*
        harmaahapsi1 kirjoitti:

        Voi ei! Miksi ihmeessä irtisanouduit työpaikastasi? Niinhän nyt ainakin putoaa pohja ainakin toimeentulolta - mikä sekään ei ole ihan tyhjänpäiväinen asia. Lisäksi sellainen, johon voi itse vaikuttaa. Jos puoliso lähtee läiskimään, niin siihen ei voi vaikuttaa. Se pitää vain hyväksyä. Ei liitossa ole mitään järkeäkään olla yksin. Ei yksin voi ylläpitää parisuhdetta. Jos toinen ei tahdo, ei mitään ole tehtävissä. Sinä olet yrittänyt kaikkesi, se riittää. Turha tuntea syvää epätoivoa ja -onnistumista. Sellainen johtaa vain katkeruuteen ja masennukseen.

    • nvgchncvgm

      Raskasta aikaa kaikille petetyille ja jätetyille. Kummallista, etteivät pettäjät ja jättäjät tunne mitään pahaa mieltä, eli elämä on. Uudet rakkaat häivyttävät tuskan, mutta joku joutuu joskus havahtumaan omien tekojensa seurauksiin. Joillakin uusiopareilla on synkkä joulu. Ei onni ja autuus kestänyt. On omien pajohen tekojen ja huonojen valintojen ymmärryksen aika. Ei vaan enää väliä.

    • tavallaan petetty

      Neuvo kaikille:älä mene naimisiin,jos et rakasta toista. Älä rakastu rahaan,ulkonäköön tai pakon edessä ,jos vaan pitää mennä kun muutkin menee. Näin vältymme monelta murheelta. Kokemuksesta kerron.

    • Jos avioliitto ei toimi on parempi erota ennen kuin päätyy järjettömästi vihaamaan sitä puolisoaan tai tulee niitä kolmansia osapuolia kuvioon. Ei avioliitosta voi kynsin hampain pitää kiinni jos toinen haluaa lähteä. Lasten paras on kuitenkin onnelliset vanhemmat vaikka eri osoitteissa. Kun vanhemmat vielä kykenevät sovussa lasten asioita hoitamaan ja käyttäytymään asiallisesti toisiaan kohtaan, niin se on lasten etu.

      Mä erosin kohta viisi vuotta sitten. Harvinaisesti se oli yhteinen päätös ja sovussa erosimme. Lapsemme asui vuorotellen molempien luona ja pystyimme yhteiset pelisäännöt sopimaan. Kyllähän se pahalta tuntui kun exä pian löysi uuden puolison josta lapsikin tykkäsi. Mutta pidin mölyt mahassani kun hänellä oli oikeus uuteen onneen ja lapsella oikeus uudesta tykätä. Aikamme uuteen malliin totuteltuamme huomasimme että avioliitostamme oli jäänyt jäljelle ystävyys ja toistemme kunnioitus. Osasimme tukea toisiamme ystävinä elämän karikoissa kun uudet suhteet kariutuivat. Ja lapsemme sai rakastaa molempia vanhempiaan ja hänellä oli molempien luona hyvä olla. Olin siis onnekas erossani ja yhteishuoltajuudessani. Viime talvena exäni löysi toisen uuden puolison jonka tapasin sitten kesällä. Upea nainen joka tuntui ystävältä minullekin. Osasin olla onnellinen heidän uudesta onnestaan kun tiesin ettei se ollut minulta pois. Ja lapseni oli onnellinen heidän kanssaan.

      Ei meidän tarina silti Strömsöstä ole. Exäni kuoli tänä syksynä ja nyt olen lapseni kanssa kahden. Mutta silti olen edelleen onnekas. Exäni uusi naisystävä rakastaa lastani ja lapseni rakastaa häntä. Niinpä hänellä on nyt kaksi äitiä. Ei heidän suhteensa ole minulta pois vaan suuri tuki minulle ja lapselleni. Lapseni ei menettänyt toista tärkeää aikuista elämästään vaikka isänsä kuoli, eikä velipuoliaan. Niinpä me päätimme viettää joulua yhdessä kaksi äitiä molempien lasten kanssa. Koska se on minun lapseni etu. Me olemme nyt todella erilainen perhe mutta meistä se tuntuu hyvältä.

      • taru*

        Olet lämmin ihminen, glittergirl. Pelkästään sillä, että hyväksyy eron, osaa luopua, pääsee hyvin pitkälle. Omalla asenteella on paljon suurempi merkitys kuin millään muulla. Mikäli esim. suhtautuu avoimesti ex-puolisonsa uuteen kumppaniin, pelkästään sen saa itselleen takaisin monin verroin. Turha tuhlata energiaansa negatiivisiin asioihin, vihanpitoon, katkeruuteen, kateuteen.

        Oikein hyvää joulua teille kaikille!

      • taru* kirjoitti:

        Me olemme kaikki todenneet että tämä malli antaa meille kaikille onnea ja iloa. Ja olemme toisillemme tukena.

        Hyvää joulua sinullekin

    • koettu on

      Ei liitto purkaudu ilman syytä.Se joka päänsä pensaaseen pistää tai pitää itseään syyttömänä, ennemmin tai myöhemmin edestään löytää minkä taaksensa jättää.

      • Mies Kainuusta

        Sinä tavallaan petetty,olet nainen tai mies,menitkö naimisiin kauniin ulkokuoren kanssa vaikka rakkautta et tuntenut? Ei riitä korea tai komia ulkonäkö avioliiton kantimiksi, pitää syrämestään toista rakastaa. Minä puhun myös kokemuksesta. Rakastan toista sisältä ja ei kovin haittaa vaikka kauneus on katoavaista, koska rakkauden liekki lämmittää. Luin näitä eronneiden viestejä, surku teitä on. Itse olen onnekas, koska puoliso on jaksanut minua rakastaa vikoineni päivineni. Tietää että teen kaikkeni hälle.

      • onnesta on puolet minun
        Mies Kainuusta kirjoitti:

        Mies kainuusta,näin sinä sanot nyt,mutta mitä sanot ensiviikolla kun vaimosi muuttaa uuteen kotii. Olin samassa tilanteessa kuin sinä nyt ja eräs ksveri myös. Nyt meillä vaimot lähteneet. Hyvästä liitosta sanovat! Että vannomatta paras. On tämä elämä niin ihmeellinen suorastaan käsittämätön. Neuvon neuvojia,luulo ei ole tiedon väärti.

    • elämä edessä

      Kukaan ulkopuolinen kun ei tiedä, mitä siellä neljän seinän sisällä tapahtuu. Voi olla esim henkistä väkivaltaa. Siitä ei näy ulkoisia jäkiä. Kuka ulkopuolinen on sanomaan: lähti hyvästä liitosta. Jokin han siinä on mättänyt kun erotaan. Ei kannata tuomita ketään. Liitoissa on kaksi osa puolta. Olipa lähtiä tai jätetty kummallakaan ei varmasti ole helppoa.

      • karua mutta

        Jaa ,vaan ei ole väkivaltaa. Rakkaus loppui tietämättä. Åpua kyselee lähes oäivittäin.Tai sanotaan sitten henkinen väkivalta,lapsiakaan ei vienyt. Kyllä me ollaan pahoja,me miehet

    • elämä edessä

      Nämä ihmissuhde koukerot on välillä vaikeita. Joskus joutuu tekemään vaikeitakin päätöksiä liitossa . Omasta puolestani voin vain sanoa että, vaikka toista vielä rakastaa, mutta toinen haluaa elää erityylistä elämää(riekkua yöelämässä) siinä ei ole paljoa vaihtoehtoja mitä tekee. Antaa toiselle se vapaus minkä toinen haluaa. Jokainen tietää parhaiten omat suhteensa/liittonsa. Miehet ei ole sen pahempia tai parempia kuin naiset. Toivon kaikille oikein hyvää joulua ja vielä parempaa uutta vuotta.

      • elämä on kovaa

        Voi turkale sen tään,kun ei kukuta eikä juoda. Mutta vaimolla vain nopeasti loppyi rakkaus ei siihen tarvita väkivaltaa ja selityksiä. Ja nyt on kunnollisen vaimon paikka auki. Ei se senkummempaa. Retkua en huoli.

    • elämä edessä

      . Onhan tämä sen sortin savotta, että kun tästä rytäkästä selviää niin voi mennä aikaa ennen kun sitoutuu minkään sortin ihmissuhteeseen. Maailmaa on hyvä katella yksin,muttei yksinäisenä.

    • Äitykkä

      Ottaessani eron, olin lähivanhempi. Lapset asuivat aikuisikään asti luonani. Lasten isä otti lapset yhdeksi yöksi luokseen, senkin tosi harvoin. Ei minulla ollut aikaa etsiä moneen vuoteen uutta kumppania. Elin vain lapsille. Näin jälkikäteen, kun lapseni jo aikuisia, lapseni ovat kiittäneet minua miten hyvin olen kasvattanut heidät :)

      • näin mennään

        Minä olen sellainen renttu,kasvatan lapset ja jään etsimään loppuelämäksi sellaista jonka kanssa voi harrastella kaikkea kivaa . Tunnit täynnä. Lapsilla hyvä itsetunto

      • Äitykkä
        näin mennään kirjoitti:

        Minä olen sellainen renttu,kasvatan lapset ja jään etsimään loppuelämäksi sellaista jonka kanssa voi harrastella kaikkea kivaa . Tunnit täynnä. Lapsilla hyvä itsetunto

        Sama täällä, minäkin etsin vaikka loppuelämäni sitä oikeaa kumppania. Kaipaan sitä yhdessä tekemistä ja turvallista kainaloa, johon käpertyä. Romantikkona kaipaan paljon läheisyyttä.

        Erotessani ajattelin, ettei ota ikinä miestä itselleni. Avioliitto ja eron jälkeinen aika (monta vuotta) olivat yhtä helvettiä. Olin samassa asemassa kuin orjat. Henki olisi lähtenyt, ellen olisi ottanut eroa. Eron jälkeen olin koko ajan "tarkkailun alla". Exä muutti naapuriin ja tiesi milloin poistuin kotoa ja milloin palasin. Oli se hauheaa aikaa. Vieläkin tuon ajatteleminen saa minut voimaan pahoin.

        Itse en alkoholia käytä, enkä ole aiemminkaan käyttänyt. Lapset saivat näin turvallisen lapsuuden ja nuoruuden. Kasvatin heidät rakkaudella. Lapset ovat aina olleet kaikkeni ja tulevat tulevaisuudessakin olemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe