Voiko kirpputori tavaraa antaa joululhjaksi?

Joulu Kierrättäjä

Miltä tuntuu saada käytetty kirpputori tavara joululahjaksi? Ja onko sopivaa antaa kierrätys tavaraa jouluhajaksi? Onko joulu kierrättäjän juhla?

131

3470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielipiteeni tästä

      Kirpputoreilta löytää joskus ihan uutta ja käyttämätöntäkin tavaraa.
      Sellaisten antaminen lahjaksi, ei poikkea kaupasta ostetuista.
      Mutta, muun kierrätetyn, siistinkään tavaran antaminen lahjaksi
      ei ehkä ilahduta ihan jokaista lahjansaajaa.
      Joskus kirpparilta saattaa löytää, uudenveroisia, siistejä kirjoja lahjaksi.
      Sieltä saattaa löytää myös jotakin, mitä joku on etsinyt ja halunnut. On mukava yllätys, jos löydät lahjaksi toisen kaikkialta metsästämän tuotteen. Jota hän ei ole itse mistään löytänyt. Esimerkiksi, jonkun artistin, tai bändin vanhan levyn ym.
      Jonkun taitelijan taulun, tai taulun aiheen. Astiasarjaan kuuluvia astioita.
      Jotakin mitä tahansa, mitä hän keräilee ja ihailee.
      Jotkut ei löydä vaatekaupoista riittävän isokokoisia vaatteita, sekin saattaa olla mieluinen lahja, jos löydät sopivan kokoisen ja siistin ja mieluisan vaatteen lahjaksi.
      Mutta lahjansaajastahan se on kiinni, voiko hänelle ostaa kierrätettyä tavaraa lahjaksi. Jokainen kai tuntee jonkun verran henkilöä, jolle on ostamassa lahjaa.

      • ei nipoteta

        Kyllä voi. Miten iloiseksi tulinkaan kun sain kerran kauan metsästämäni puuttuvan osan eräästä arabian kalustosta eikä se ollut ihan priimakunnossakaan mut silti ilahdutti kovasti.

        ja muutenkin hyvälaatuista tavaraa voi kirpparilta löytyä.


      • kelpaa minulle
        ei nipoteta kirjoitti:

        Kyllä voi. Miten iloiseksi tulinkaan kun sain kerran kauan metsästämäni puuttuvan osan eräästä arabian kalustosta eikä se ollut ihan priimakunnossakaan mut silti ilahdutti kovasti.

        ja muutenkin hyvälaatuista tavaraa voi kirpparilta löytyä.

        Minulla on iittalan lasilautasia joita ei enään kaupasta saa, mainitsin ystävättärelle että olis kiva kun näitä olis enemmän. Seuraavana jouluna sain kaksi lautasta häneltä lahjaksi, kyllä olin tyytyväinen. Hänellä oli aikaa kiertää kirppiksillä.


      • Tintti 33

        Me olemme jo 8-v sitten lopetettu
        lahjojen antaminen,se on vaikeaa ostaa
        aikuiselle mieleistä tavaraa,
        jokainen ostaa vain itselleen sen mitä tarvitsee.
        Mut jokainen tekee tavallaan.


      • jouluhali

        mainio vastaus!


      • höpötiti
        kelpaa minulle kirjoitti:

        Minulla on iittalan lasilautasia joita ei enään kaupasta saa, mainitsin ystävättärelle että olis kiva kun näitä olis enemmän. Seuraavana jouluna sain kaksi lautasta häneltä lahjaksi, kyllä olin tyytyväinen. Hänellä oli aikaa kiertää kirppiksillä.

        Toisten haisevia ja kualastetui ryjii annan vihamielle lahjaks


      • Tintti 33 kirjoitti:

        Me olemme jo 8-v sitten lopetettu
        lahjojen antaminen,se on vaikeaa ostaa
        aikuiselle mieleistä tavaraa,
        jokainen ostaa vain itselleen sen mitä tarvitsee.
        Mut jokainen tekee tavallaan.

        minä ostan sinulkle, ja sinä ostat minulle....missä järki...jokainen voi ostaa itselleen mitä haluaa, eikkä mene vikaan tai tuota mielipahaa...lapset erikseen.

        itse en stressaa,,,,


      • Kisri
        kelpaa minulle kirjoitti:

        Minulla on iittalan lasilautasia joita ei enään kaupasta saa, mainitsin ystävättärelle että olis kiva kun näitä olis enemmän. Seuraavana jouluna sain kaksi lautasta häneltä lahjaksi, kyllä olin tyytyväinen. Hänellä oli aikaa kiertää kirppiksillä.

        Meillä on jo pari vuotta ostettu lähes kaikki lahjat kirppareilta: kirjoja, pelejä, palapelejä, PS-pelejä, cd ja dvd levyjä, leluja, legoja, koristeesineitä yms.

        Uusiin lahjoihin ei vaan ole varaa. Lapsia on perheessä kolma ja kaikki alle 12 v. Hyvin ovat kauppaansa tehneet käytetytkin lelut ja pelit.

        Pyrin aina kuitenkin ostamaan siistikuntoista tavaraa. En osta esim. pehmoleluja kirppikseltä. Legoihin meillä ei olisi varaa muuten kuin kirppisten kautta. Samoin perheeseemme tulee "Aku Ankka" kerran viikossa, mutta se on kirppikseltä ostettu vanhempi lehti, jonka annan lapsille 1/vko.


      • Raparperinalla
        ei nipoteta kirjoitti:

        Kyllä voi. Miten iloiseksi tulinkaan kun sain kerran kauan metsästämäni puuttuvan osan eräästä arabian kalustosta eikä se ollut ihan priimakunnossakaan mut silti ilahdutti kovasti.

        ja muutenkin hyvälaatuista tavaraa voi kirpparilta löytyä.

        Hyi, ei voi! On paljon fiksumpaa olla ostamatta mitään kuin kääriä lahjapaperiin käytetty tavara. Hiukan tapoja kiitos.


      • eki64_
        Tintti 33 kirjoitti:

        Me olemme jo 8-v sitten lopetettu
        lahjojen antaminen,se on vaikeaa ostaa
        aikuiselle mieleistä tavaraa,
        jokainen ostaa vain itselleen sen mitä tarvitsee.
        Mut jokainen tekee tavallaan.

        Kirpputorilta kannattaa antaa lahjaksi vähän kalliimpi tuote, eikä sitä halvinta, esim.
        kummilapselle 30-50 eur nuken, joka maksaa kaupassa 120 euroa, kunhan katsoo
        että se on lähes virheetön. Kirpputoreilla ei kannata ajatella, että maksan tuosta euron, joka uutena maksaa 100 euroa. Sellainen ihminen ei ikinä löydä mitään
        löytöjä helpolla.


      • KUNNIOITA KÖYHÄÄKIN
        ei nipoteta kirjoitti:

        Kyllä voi. Miten iloiseksi tulinkaan kun sain kerran kauan metsästämäni puuttuvan osan eräästä arabian kalustosta eikä se ollut ihan priimakunnossakaan mut silti ilahdutti kovasti.

        ja muutenkin hyvälaatuista tavaraa voi kirpparilta löytyä.

        EI EI EI EI EI VOI,,,,,NE VOIDAAN ANTAA MUULLOIN, MUTTEI LAHJAKSI,,,,,NYT JO IHMISET KANTAA LAHJOINA VANHAA KRÄÄSÄÄ KOTOONSA.


      • K.T. USA.

        Me, jotka käymme kirppiksellä,olemme kauppiaitten pahimpia vihollisia ? Oi kun tuntuu hyvältä. Mukavaa joulua kirpputorille,ja toiverikasta uutta vuotta.


      • Raparperinalla kirjoitti:

        Hyi, ei voi! On paljon fiksumpaa olla ostamatta mitään kuin kääriä lahjapaperiin käytetty tavara. Hiukan tapoja kiitos.

        olet todellakin kasvanut raparperin alla, kierrätys kunniaan,,, uutta vastaavaa tavaraa löytyy kirppareilta, kun vaan osaa etsiä, ja ne ajan patinoimat lahjat voivat olla juuri sitä mitä lajhan saaja juuri haaveilee, esim. tuossa edellä iso liuta.. nykyajan (kiinalaiset uudet lahjat) pyh... hajoavat käsiin... ostapa Vintagea... ja tuunaat vähän lisää itse,,, tulee takuulla uniikki-lahja :) I LIke :)


      • ei lahjontaa
        höpötiti kirjoitti:

        Toisten haisevia ja kualastetui ryjii annan vihamielle lahjaks

        Meidän lähisuvussa joululahjoja annetaan vain pikkulapsille;

        Lapset ovat niin ihanan, vilpittömän onnellisia vaikkapa käytetystä pehmolelusta (ne voi muuten pestä koneessa hienopesulla kuivata kuivausrummussa= pörröinen, kuin uusi) tai vanhoista rakennussarjoista, taskulampuista jne.

        Vanhoja vaatteita käytän vain itse, silti aikuinen tyttäreni löysi taas kaapistani jotain ja kysyi: " Saanko mä tämän joululahjaksi?"

        Aikuisille, jos haluaa lahjoa, voi antaa "Lahjakortin" = lupaus hieroa, siivota, korjata, tehdä jotain, mistä lahjansaaja tykkää.


      • äksä

        Tietenkin voi! :-) Itse ilahtuisin kirpparilta hankitusta lahjasta paljon enemmän kuin jostain uutena hankitusta. Kierrätys kunniaan! Maalaisjärjellä on tietenkin suotavaa ajatella; tuskin kukaan haluaa mitään likaista, reikiä täynnä olevaa lumppua mutta sellaisia ei useimmiten kirppareilla edes myydä.


    • vaimo'

      Kyllä minä haluan uuden lahjan.
      Tänä vuonna toivoin BMW.tä sellaista pientä ja nättiä,jolla voi kurvailla shoppailemaan.

      • Rakas vaimoni

        Muista että olemme aivan tavallisia työntekijöitä, emme suuryrityksen perijöitä. Pidämmehän siis pikkuisen malttia noissa lahjatoiveissa? Itse ajattelin hankkia sinulle shoppauskärryksi Lada 1200L:n jostain auto"kirpparilta". Sekin on pieni ja takavetoinen ja myöskin sporttisen punainen kuten toivoit. Varusteina siinä on aidot pvc-nahkapenkit jotka olen itse päällystänyt aidolla tekoturkiksella mallia leopard, sekä aito clarionin autoradiomankka, jolla on hyvä kuunnella mattia ja töppöä matkalla citymarketiin.


    • "Joulu Kierrättäjä", sinun oma asiasi on mitä annat joululahjaksi jollekin varattomalle perheelle. Pääasia on että antamasi lahja on PUHDAS ja EHYT!!
      Kirppareilta(kin) saa mainioita lahjoja niitä tarvitseville ja monesti ne ovat ihan uusia käyttämättömiä.

    • Halvalla pääsee

      Minä haen aina säkillisen kirppuritoritavaraa vaimolleni lahjaksi. Joskus lahjat sopii, joskus ei makuun.

      • emmilou

        Olisipa minullakin ollut tuollainen mies! Säkillinen lahjoja vaimolle. Olen ollut kaksi kertaa aviossa eikä kumpikaan ukoista ostanut minulle koskaan mitään joululahjoja. Toinen antoi kerran aamutossut mutta hänen äitinsä oli ostanut ne.
        Itse ostan kyllä kirppariltakin jos jonkun sopivan lahjan löydän ja otan myös ilolla vastaan esim. jonkun hyvän kirjan tai sisustusesineen tai astian kirpparilta ostettuna.


      • emmi12
        emmilou kirjoitti:

        Olisipa minullakin ollut tuollainen mies! Säkillinen lahjoja vaimolle. Olen ollut kaksi kertaa aviossa eikä kumpikaan ukoista ostanut minulle koskaan mitään joululahjoja. Toinen antoi kerran aamutossut mutta hänen äitinsä oli ostanut ne.
        Itse ostan kyllä kirppariltakin jos jonkun sopivan lahjan löydän ja otan myös ilolla vastaan esim. jonkun hyvän kirjan tai sisustusesineen tai astian kirpparilta ostettuna.

        Mitä ihmettä? Ei kumpikaan mies ostanut mitään lahjaksi? No eihän tuollaiset liitot voikaan toimia!!! En erityisesti minäkään välitä lahjoista, mutta jouluna niitä vain on ostettava :D. Ettei tule pettymystä, on parempi kysellä joululahjatoiveita puolin ja toisin.

        Mutta alkuperäiseen kysymykseen vastaisin, että tottahan voi kirppistavaraa lahjaksi antaa. Ehjiä ja hyväkuntoisia, kuin uusia, tai sitten keräilykappaleita (joista tietää toisen pitävän).


    • mitä ostaa ????

      Riippuu mitä ostaa, esim. taulut ja jotkut arvokkaat astiat menettelee, muttei mitään muuta kirppiksiltä, ennemmin jättää ostamatta koko lahjan.

      • Lahjan tarkoitus

        Mielestäni tuo, kannattaako jättää ostamatta jotain kirpparilta, tai yleensä mistään, on vain siitä lahjojensaajista kiinni. Ovatko iloisia ja kiitollisia kohteliaisuudesta, vai aidosti.
        Kovin vaikeaa tietää, onko lahjansaajat lahjoistaan aidosti tyytyväisiä Joillekin lahjanhankkijoille, tämä ei ole lahjan idea, eikä tarkoitus.
        "Lahjahevosen suuhun ei saisi katsoa"
        Eli, lahjanantajan valintaan pitäisi tyytyä ja kiittää kohteliaasti, siitä. Vaikka vain siitä huomaavaisuudesta, kun sinua on joku lahjalla muistanut.
        En tiedä sitten, onko tämä sanonta menettänyt täysin merkityksensä, nykyaikana. Jolloin lahjaksi toivotaan ja annetaan, vain sitä mitä lahjansaajat arvostaa.
        Tarpeettomien lahjojen antaminen, kerää tietysti turhaa ja hyödytöntä tavaraa nurkkiin.
        Siksi on ihan järkevää kysellä etukäteen ne lahjatoiveet, jos aikoo lahjoja hankkia.
        Silloin voi olla melko varma, että on toteuttanut jonkun lahjatoiveen.
        Jos toive tuntuu kohtuuttomalta, eikä sellaiseen ole varaa. Silloin, kannattaa luovuttaa ja kertoa, ettei yksinkertaisesti ole mahdollista täyttää tälläisiä lahjatoiveita. Realismia ei pidä unohtaa joulunakaan.


    • Haavehattutäti

      Vinkki kirpparilahjoihin! Muutama vuosi sitten päätimme lasten perheiden kanssa että ostamme toisillemme lahjat kirpputorilta! Ainoa sääntö oli että lahjan on oltava lahjansaajan näköinen, esim. harrastukseen liittyvää! Vävypoika on kiinnostunut historiasta ja löysin hänelle maatuskanuket missä porotti useampi presidentti sisäkkäin. Päällimmäisenä presidentti Tarja Halonen. Vielä kehitin lahjaa "lisämausteilla" ja kirjoitin Tarja Haloselle ja kerroin mitä lahjaa olen antamassa ja pyysin että voisiko hän lähettää joulukortin vävypojalleni minun osoitteeseen, ettei yllätys paljastuisi ennen aikojaan. Ja eräänä kauniina joulukuun päivänä kortti kolahti postiluukusta ja ymmärsin että Tarjalla on hyvä huumorintaju! Kyllä oli kiva katsoa vävypojan ilmettä kun hän availi joululahjapakettia! Sitä Joulua olemme muistelleet jälkeenpäin monta kertaa ja voisimme taasen joskus tulevaisuudessa pitää uuden kirpparijoulun! Suosittelen lämpimästi! Hyvää Joulua kaikille!

      • Tavja

        Maatuskanuket jossa Tavja Halonen no huh,huh onneksi minä en saanut tuota lahjaa olisin polttanut sen.


    • mielilman

      Eipä meidän perheessä lajoja kirppareilta käydä,entiikkia voi ostaa jos joku jotain tarvitsee,mutta ei jouluna anneta.En itsekkään ilahtuisi kirppari lahjoista.

    • hyihyi

      sittisontiaiset ei oo mukava lahja.

    • Kyllä voi

      Lahja tuntuu aina hyvältä. On sopivaa. Kierrättäjän juhlasta en tiedä mitään, mutta köyhän on pakko rimpuilla tässä yhteiskunnassa. Rikkaat nuriskoot köyhän lahjasta. Voivathan he sitten antaa edelleen jollekin sitä tarvitseville ja saavat hyvän mielen.

      • yada,yada,yada.

        Just.Rikkaan kakara valittaa lahjasta Karibian risteilylle.On käynyt siellä jo monta kertaa ? Ameriikan täti lähetti joulupaketin,voi taivas kun se tuoksui hyvälle,karkkia,purkkaa,ja äidille kahvia.Nykyajan tallaajat eivät käsitä mitä elämä oli sodan jälkeen.Kaikki oli kotimaassa " kortilla ".Seuraavan sodan jälkeen ei paketteja lähetellä.


    • Miljonäärijussi.29

      Ei missään nimessä voi. En muista, missä kohtaa Suomen lakikirjassa sanottiin, mutta siellä oli selkeä kohta, että jouluksi on ostettava vain uutta tavaraa. Siihen kohtaan oli lisätty myös suosituksia, mitä yleensä lakikirjassa ei liiemmin ole. Suosituksina oli mm. että lahjat kannattaa mieluiten ostaa Stockmannilta tai muusta vastaavasta kaupasta ja on hyvä suosia kalliita brändituotteita. Käytetty tavara on turvallisuusriski ja sillä myös osoitetaan, ettei arvosteta lahjan saajaa tarpeeksi.
      Eittämättäkin on selvää, että joululahjan täytyy olla upouusi ja mitä kalliimpi, sen parempi!

      • Ashkenazi

        Mitäspäin sukusi on kotoisin," itä-euroopastako ",vai israelista ?


    • Ääkköspöllö

      Kyllä kirppyritäväröitä äntää sää jös hälyää! Minä äinäki ilähdyn kirppistäväröistä!

      • Hyvää Jöylyä

        :D ihanaa!


    • Senkin köyhällistö!

      Kyllä minä sanon että vain paras merkki tuote kelpaa minulle. Stockmannilta tietenkin.

      • Kuules lahtarinpentu

        Muista että joulupukki tuo tuhmille lapsille, jotka halveksivat toisia ihmisiä ja elämää, aidon ja alkuperäisen "konevitsan". Eli koneen joka piiskaa paljaalle pyllylle. Toimii kuten traktorin perään kytketty sirkkeli jossa sirkkeliterään on kiinnitetty noin sata freesiä ja tukevaa pajunoksaa. Tuhmat lapset sitten laitetaan pylly paljaana syöttökaukaloon ja pukki itse antaa merkin tontuille että antaa palaa vaan.

        Siinäs sitte istut joulupöydässä kirvelevän istumalihaksesi kanssa.

        ;D)))


    • 8547

      Tyhmä kysymys. Totta kai voi antaa, jos lahjan saajalle on lahjalle käyttöä. Turhaa lahjaa ei kannata ostaa - ei uutenakaan.

      • uusion

        EN todella antaisi käytettyä lahjaa, ei lasteni perheet käy kirppiksillä enkä minäkään ,joskus harvoin katselen huvikseni.Eiköhän ole kierrätys periaate ihmiset jotka voi joulunakin antaa toisen tähteen,olkoonkin hyvä kuntoinen.Yhtä halvalla saa pienen enkelin, sydämen ym. kaupoistakin jos on vähä rahaa käyttää,uusi on aina uusi


      • emmi12
        uusion kirjoitti:

        EN todella antaisi käytettyä lahjaa, ei lasteni perheet käy kirppiksillä enkä minäkään ,joskus harvoin katselen huvikseni.Eiköhän ole kierrätys periaate ihmiset jotka voi joulunakin antaa toisen tähteen,olkoonkin hyvä kuntoinen.Yhtä halvalla saa pienen enkelin, sydämen ym. kaupoistakin jos on vähä rahaa käyttää,uusi on aina uusi

        Pyh sinulle.Tavaran arvoa ei pienennä yhtään sen siirtyminen omistajalta toiselle. Usein aika myös lisää tavaran arvoa. Kuten esimerkiksi tauluissa ja muussa taiteessa. Eivät todellakaan ole toisten "tähdettä".


    • ei itkeä saa,meluta.

      Se paljolti "Joulu kierrättäjä" heidänkin asenteistaan kiinni joille aijot antaa lahjaksi, mutta, kun ei sano mitään, kiertää uuten joulupaperiin ja nimi kylkeen, niin koira perseen haistaa onko se uusi vai käytetty.HYVÄÄ JOULUA!!

    • tretton

      Sukulaiseni ostaa kaiken kirppareilta. Olen saanut käytetyn kirjan, jonka kirjoitti lempikirjailijani. Se oli hyvin tervetullut lahja. Kirpparilta ostettu paita ei ollut hyvännäköinen eikä sopivaa kokoa, eikä sitä tulisi täten koskaan käytettyä, joten se lähti vaatekeräykseen. Joitain muita tavaroita olen myös jättänyt keräyksiin, sillä ne ovat mauttomia koriste-esineitä tms.
      Olen sitä mieltä, että pienetkin ruoka-, koru- tai makeislahjat ovat kirpparitavaraan verrattuna huomattavasti parempia, arvostan korkealle esimerkiksi epätavallisia mausteita, hopeisia pieniä korviksia tai kaulaketjua ja luonnonmukaisia herkkuja, kaikki nämä on saatavissa samalla hinnalla kuin kirppariroju.

      • emmi12

        Niin. Tuo, ettei lahjansaaja pidä lahjastaan, sattuu usein, vaikka se olisi kallista ja arvokas. joulun jälkeen kirpparit täyttyvät uusista "emmä tykkää tästä" -tavaroista.


    • ei ei ei ei

      Mikään ei ole niin edesvastuutonta kuin antaa lahjaksi käytettyjä tavaroita. Tiedän tapauksia joissa juuri näin on toimittu ja saatu puhtaaseen kotiin kamala vanha homeenhaju. On siis täysin hullua antaa vanhaa krääsää jonka alkuperää ei itsekään tiedä. Uusi on aina uusi ja mieluiten avaamaton paketti kaupasta suoraan lahjansaajalle.

      • Malmin tumma

        Saattaa saada ihottumaa mustilaisen huushollista,heh. Alkaa vielä puhumaankin kuin manut ja kallet. " Katoo,miten sie noin teet" ?


      • emmi12

        Tuttavani osti kalliin pöydän hienosta huonekaluliikkeestä. Pöydässä oli Eläin, jota esiintyi pöydän puulajin alkuperämaassa, kaukana Suomesta... Siispä ei kaupasta ostetunkaan tuotteen alkuperää tiedä. Tässä tapauksessa oli onni, että elukat tykkäsivät popsia vain lehtipuuta. Tuttavan talo kun oli havupuuta.

        Homeenhajun saa ihan itsekin aikaan, asumalla kosteusvaurioisessa asunnossa/talossa. Siihen monet päätyvät, vaikkei kukaan halua. Kamalan yleistä. Ettenkö sanoisi LIIAN yleistä. Mutta hyvin harva heittää roskikseen arvokkaat puukalusteensa muuttaessaan seuraavaan asuntoon, vaikka edellisessä on ollut hometta.


    • Ei lahjaa enää

      ikinä kirpparilta
      Minä sain viimme jouluna lahjan joka oli hankittu kirpparilta. Se oli kyllä pettymys. Lahja oli pumpattava Barbara. Puhalsin sen täyteen panin sitä ,muutaman vuorokauden kuluuttua huomasin saaneeni lahjaltani tippurin.

      • Kaikki Kotona

        Ei lahjaa enään

        Onnea valitsemallasi tiellä !


      • Roos2

        MINÄ SAIN KIERRÄTETYN BARBARAN

        SE OLI NIIN NUSSITTU ETTÄ PUHKESI ALLANI

        PAINAN VAIN 150 KILOA

        MUNANI LIISKAANTUI


      • Tenavien jutut
        Roos2 kirjoitti:

        MINÄ SAIN KIERRÄTETYN BARBARAN

        SE OLI NIIN NUSSITTU ETTÄ PUHKESI ALLANI

        PAINAN VAIN 150 KILOA

        MUNANI LIISKAANTUI

        Lapset, lapset! Eikö teillä ole mitään muuta tekemistä joulunaikaan, kuin kirjoitella barbarajuttuja tänne asialliselle palstalle? Menkää tekemään jotakin hyödyllistä.


      • Roos2
        Tenavien jutut kirjoitti:

        Lapset, lapset! Eikö teillä ole mitään muuta tekemistä joulunaikaan, kuin kirjoitella barbarajuttuja tänne asialliselle palstalle? Menkää tekemään jotakin hyödyllistä.

        Minä olen 64-vuotias PROFESSORI!


      • Ehkä oletkin
        Roos2 kirjoitti:

        Minä olen 64-vuotias PROFESSORI!

        mutta se pitää paikkansa vasta viidenkymmenen vuoden kuluttua.


      • Roos2
        Ehkä oletkin kirjoitti:

        mutta se pitää paikkansa vasta viidenkymmenen vuoden kuluttua.

        Kuulepas mukula! Jos tulet minun yliopistooni, et kyllä pitkälle pötki! Kautta kenttäteorian!


    • kylkäy

      Olen lapsille sanonut ajat sitten että kirppareilta löytyy kirjoja lehtiä iittalaa ym. puhdasta ehyttä ne kelpaa .

      itsekkin olen kaupannut uuden veroisia ja uusiakin iittalaa, lelua ,pelejä, kirjoja. eipä vaan kelpaa kelleen

    • lahjatonmuori

      Sopikaa kaikki jotka ostatte aikuisille lahjoja että nyt on/oli viimeinen joulu kun lahjoja ostetaan toisillemme.Joten miksi vaihdella tavaroita kun aikuisilla sitä kamaa jo muutenkin...Lapset odottaa lahjoja.

      • Kierrätyskirjat

        Ei meillä ainakaan ole ollut jouluna lahjaksi saatuja kirjoja. Annamme toisillemme vinkin, millaista luettavaa haluamme lahjaksi. Ei haittaa vaikka niitä kerääntyy. Koska me kierrätämme ne.


      • pakanaporukka

        Meillä sovittiin näin.Kukaan ei osta kenellekkään mitään vaihtolahjoja.Jokainen pistää hieman rahaa likoon,ja valmistamme juhla-aterian,sekä juomat mukaan .Mässäilemme ja ryyppäämme.Se vasta on joulua se ! Uskonnosta ei keskustella JOULUNA,koska niillä kahdella ei ole mitään yhteistä.Juhlitaan vain kuin entisaikojen
        " PAKANAT ",talvipäivän seisausta.


      • ,.,
        pakanaporukka kirjoitti:

        Meillä sovittiin näin.Kukaan ei osta kenellekkään mitään vaihtolahjoja.Jokainen pistää hieman rahaa likoon,ja valmistamme juhla-aterian,sekä juomat mukaan .Mässäilemme ja ryyppäämme.Se vasta on joulua se ! Uskonnosta ei keskustella JOULUNA,koska niillä kahdella ei ole mitään yhteistä.Juhlitaan vain kuin entisaikojen
        " PAKANAT ",talvipäivän seisausta.

        Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla.


      • Joulu=talvipäivänsei
        ,., kirjoitti:

        Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla.

        Seliseli, joulu oli alunperin talvipäivänseisauksen juhla, ollut jo kauan ennenkuin kukaan satusetä oli jeesuksesta mitään kuullutkaan (ei tosin joulun nimellä).

        Alunperin kyseisen fiktiivisen satuhahmon syntymäaika niissä saduissa oli alkusyksystä, olikohan elokuussa, kunnes joku älypää keksi siirtää sen talvipäivänseisauksen juhlan kohdalle ja siten nimesi perinteisen pakanajuhlan uudestaan tuon fiktiivisen satuhahmon syntymäjuhlaksi.

        Kannattaisi selvittää ne faktat onenkuin sepittelee noita satujaan jostain fiktiivisestä hahmosta.


      • Huvittavaa
        Joulu=talvipäivänsei kirjoitti:

        Seliseli, joulu oli alunperin talvipäivänseisauksen juhla, ollut jo kauan ennenkuin kukaan satusetä oli jeesuksesta mitään kuullutkaan (ei tosin joulun nimellä).

        Alunperin kyseisen fiktiivisen satuhahmon syntymäaika niissä saduissa oli alkusyksystä, olikohan elokuussa, kunnes joku älypää keksi siirtää sen talvipäivänseisauksen juhlan kohdalle ja siten nimesi perinteisen pakanajuhlan uudestaan tuon fiktiivisen satuhahmon syntymäjuhlaksi.

        Kannattaisi selvittää ne faktat onenkuin sepittelee noita satujaan jostain fiktiivisestä hahmosta.

        että tuo "fiktiivinen satuhahmo" kuten asian ilmaiset on kestänyt aikaa jo 2 vuosituhatta eikä kukaan ennen sinua ole epäillyt mitään? Oletkohan Einsteinin reinkarnaatio? No tuskin


      • Joulu=talvipäivänsei
        Huvittavaa kirjoitti:

        että tuo "fiktiivinen satuhahmo" kuten asian ilmaiset on kestänyt aikaa jo 2 vuosituhatta eikä kukaan ennen sinua ole epäillyt mitään? Oletkohan Einsteinin reinkarnaatio? No tuskin

        Tuo kyseinen fiktiivinen satuhahmo on aika uusi tulokas, vasta pari vuosituhatta sitten keksitty (vai todellisuudessa paljon tuoreempi keksintö?). Moni muu vastaava on huomattavasti vanhempi. Samoin tuo kyseinen hahmo on aika marginaalisen porukan palvoma kun verrataan muihin vastaaviin. Aika moni tuonkin on kyseenalaistanut siitä pienestä porukasta joka kyseisestä hahmosta on edes kuullut mitään, enemmistö tämän avaruudessa poukkoilevan kivenmurikan asukkaista ei ole kyseisestä hahmosta koskaan kuullutkaan.

        Kannattaisikohan "hieman" avartaa sitä maailmankuvaa ja ottaa selvää faktoista ? Vaikka se onkin osalle teistä vastenmielistä, sitähän voi vaikka joutua muuttamaan omia pinttyneitä luulojaan jos ottaa selvää faktoista.


    • Money Talks

      Meillä taas lähes kaikki LAHJA tavara on Kirpputorilta ja kierrätettyä !

    • marja131

      Ei missään nimessä kirpparilahjoja.

      • fwAFw

        Vitun juntti toivottavasti lapsesi kuolevat saasteisiin, jotka niiden lahjojen tekemisestä tupruaa meidän kaikkien hengitettäväksemme


      • Surullista että
        fwAFw kirjoitti:

        Vitun juntti toivottavasti lapsesi kuolevat saasteisiin, jotka niiden lahjojen tekemisestä tupruaa meidän kaikkien hengitettäväksemme

        tuon vitun juntin takia kiinassa ja intiassa ym. kuolee tämänkin päivän aikana kymmenittäin ellei sadoittain lähimmäistemme lapsia työskennellessään hikipajoissa tai sitten niiden saasteisiin. Pelkästään siksi että joku haluaa joululahjaksi merkkirojua stockalta.


    • Onneksi meillä ei käydä tavaranvaihtoa aikuisille, se on lopetettu jo vuosia sitten. Jokainen hommaa lahjat mistä haluaa, itse en kuitenkaan kirpputorilta ostaisi. Joku kirjoitti aiemmin että lahjojen pitää olla Stokkalta ostettuja, mielestäni siellä on hyvin paljon samaa sälää kuin joissan halpiskaupoissa, et miksi maksaa liikaa kun halvemmallakin saa.

      • ei mitävaan

        Onko paljon jos läheiset ostaa toisilleen kerran vuodessa lahjoja tai lahjan .ei meillä ole koskaan sattunut antajalle ja saajalle samaa lahjaa.Jokainen saa omanlaisen lahjan.jos tietää mitä haluaa antaa läheisille, menisi vuosia etsiessa jostakin kirppareilta, eikä voi ostaa mitäsattuu.Ostamme uutena tiedämme mistä sen voi ostaa.


    • lahja on lahja

      vaikka itse tehdyt lahja

    • Tilanteesta kiinni..

      No tokihan tuollainen on ihan ok lahja riippuen tietty kelle antaa. Samahan tällainen on kuin villasukat joulupaketissa lapsena, arvoa ei juurikaan niille antanut joskus 80-luvulla kun oli skidi. Sama pätee kirpparilahjan kanssa, on saajia jotka varmasti nyrpistävät nokkaansa, mutta kuten villasukat ja muutkin pehmeät paketit näin vanhemmalla iällä, kaikki käytännöllinen ja ikitarvelahja on aina varsin positiivista saada. Eli on tahoja joka antaa arvoa järkevästi ja persoonallisesti valitulle kierrätystavaralle kaikista lahjoista ehkä jopa eniten ja on niitä joilta ei varmasti tule edes joulukorttia seuraavana vuonna kun edellisenä tuli lahjaksikin jotain ihme sälää jonka arvo ei ollut edes kai suklaarasian vertaa.. (Ja ainahan tässä on huomioitava myös antajan rahavarat, jos tienaat viisi tonnia kuussa ja annat ei-kirpparihenkiselle lahjaksi jotain käytettyä tavaraa arvoltaan 10e, ei varmaan kovin hyvä lahjaidis ole siinä kohdin. Mutta jos on aina persaukinen ja ostaa edes jotain minkä on valinnut juuri saajalle sopivaksi ja perustelluksi, tilanne on aina ihan eri. Kylmä tosiasia).

      • Höpönassut

        Kaikkein parhaat ja taatusti iloisimmat ilmeet on lahjoja avatessa tulleet, kun nuoriso on antanut mummoille ja paapoille itse tekemiään palvelukuponkeja, joissa oli muun muassa sanomalehden lukutunti, kotikampaamo (hiusten pesu ja papiliottien laittaminen), ulkoiluhetki ja siivousapu. Eli ei niiden joululahjojen tarvitse välttämättä aina olla tavaraa. Ja kirpparilta ostelevat lahjoja myös ne kermaan kuuluvat, joten lienee ihan sama mistä tavarat hankkii, kunhan ne on ajatuksella ostettu. Hyvää mieltä ja leppoisaa oloa vaan kaikille joulun loihtijoille!


      • Vttuilu kunniaan
        Höpönassut kirjoitti:

        Kaikkein parhaat ja taatusti iloisimmat ilmeet on lahjoja avatessa tulleet, kun nuoriso on antanut mummoille ja paapoille itse tekemiään palvelukuponkeja, joissa oli muun muassa sanomalehden lukutunti, kotikampaamo (hiusten pesu ja papiliottien laittaminen), ulkoiluhetki ja siivousapu. Eli ei niiden joululahjojen tarvitse välttämättä aina olla tavaraa. Ja kirpparilta ostelevat lahjoja myös ne kermaan kuuluvat, joten lienee ihan sama mistä tavarat hankkii, kunhan ne on ajatuksella ostettu. Hyvää mieltä ja leppoisaa oloa vaan kaikille joulun loihtijoille!

        Joku teini voisi lahjoittaa vanhemmilleen ulkoiluhetken.


    • vaakkui

      Mistä luulette keräilijn ilahtuvan enempää kun kirppari löydöstä.
      Sieltähän niitä on aarteita löytäny-joka voi olla myyjän roju.
      Varmasti ilostuisin joku ostais sieltä sellaista josta arvelis mi-
      nun pitävän. Lahja on lahja olipa mikä hyvänsä. korjaamalla ja
      puhdistamalla niistä selviää-jos muutoin on sopiva.

    • Peruspersu

      MINÄ ASUN MAALLA JA ON IHAN SELVÄ ETTÄ JOULULAHJAN PITÄÄ OLLA UPOUUTTA KUTTAPERKKAA ANTTILASTA TAI SITTEN JUURI KAADETUN HIRVEN SARVET NIITÄ MINÄ ARVOSTAN!

      KIERRÄTYS ON VIHERVASEMMISTOLAISTEN, ÄMMIEN JA HINTTIEN PUUHAA! JOULUNA OLLAAN OIKEAN YDINPERHEEN KANSSA, HAKATAAN LAPSET UNTEN MAILLE, JUODAAN VIINAA JA HYPISTELLÄÄN KUTTAPERKKAA JA HIRVENSARVIA! NÄIN ON ASIA JA JOS MUUTA VÄITTÄÄ, TULEE KYLLÄ TURPAAN IHAN JOS NÄIN IRONISESTI EN SANO

      • kierrätys kunniaan

        Tsot tsot kirppistavaroidev arvostelijat - ettei kolahtaisi ommaan nilikkaan se pilikka! Olen jo parinkymmenen vuoden ajan ostanut lähes kaiken kirpparilta niin itselle kuin lahjottavillekin. Omin käsin teen myös neuleita, virkkauksia ja usein ompelukonekin surisee. Näin eivät jää lahjattomiksi.

        Olen toki hyvin muoti- ja laatutietoinen. Jos ostaa esim. isokokoisen vaatteen, näppäränä tyttönä pyöräytän siitä oitis sopivan kokoisen. Laihialaisen pihi poitsukaverini ilahtuu saadessaan kalliita merkkivaatteita, joita ei kuuna päivänä raaskisi itse ostaa kaupasta uusina.

        Naapurini osti äskettäin itselleen sopivan 300 euron takin kympillä - olin sen hänelle käynyt valmiiksi katsomassa. Ainoa 'vika' oli mielestämme väärän väriset napit. Ostin tänään eurolla ison pussillisen mustia nappeja. Siinäpä naapurille oiva joululahja: tipautan hänen postiluukustaan uudet takin napit. Ilahtuu varmasti, kun ei tarvitse lähteä kauppoja koluamaan. Taidanpa luvata vielä nappien ompelunkin kaupan päälle!


      • Paskanjauhajat pois

        Mene peruspersu kasvamaan ja miettimään, oliko tämä kommenttisi tänne ihan välttämätön. Keksi jotain muuta kuin surfailla häiriköimässä keskustelupalstoilla.
        Jos on pakko, niin jauha näitä siellä politiikkapalstoilla. Kiitos, hei!


    • djhxsgg

      Tuntuis todella pahalta. Elän itse köyhyysrajan alapuolella. Ostan kaikille jotain pientä, mutta taatusti uutta. Minulle ei tarvitse antaa mitään, mutta olen kiitollinen muistamisesta. Eräälle tuttavalle ostan jotain laadukasta syötävää, koska jos mitä tahansa muuta ostaisin, Se päätyisi myyntiin. Vielä kirppiskrääsästä... Ostin juuri minun tuloihin nähden kalliin talvitakin. Sopiva koko, ihana väri ja leikkaus, laadun takia voin pitää sitä ainakin viitenä seuraavana talvena. Nyt säästän laadukkaisiin kenkiin. Mikä sitten tulee halvimmaksi? Mielestäni tuo yleinen tapa myydä lähes kaikki lahjaksi saadut tavarat kirppiksellä on törkeä.

      • Tahtoo kyllä!!!

        Mieluummin lahjaksi arvokasta vanhaa, kuin uutta, halpaa krääsää.


      • Roskiinko ?

        "Mielestäni tuo yleinen tapa myydä lähes kaikki lahjaksi saadut tavarat kirppiksellä on törkeä. "

        Roskiinko ne rojut sitten pitäisi heittää ?


    • vastaus:

      Ei ole sopivaa antaa kirpputoritavaraa lahjaksi. Ellei ole sovittu niin. Ei ole pakko antaa uutta krääsää lahjaksi, vaan ehkä rahaa jolla toinen voi valita itse tarvitsemansa.

    • Joillekin voi antaa, joillekin ei. Yksi sukulaiseni kerää vanhoja leluja, toinen vanhoja tietokirjoja, ja heille löytyy kirppareilta aina jotain. Suvun kesken on kauan sitten sovittu ettei osteta mitään kallista ökytavaraa.

      • mars mars

        Mennäänpäs takaisin nuorten palstalle siitä, sexy lady


    • Tahtoo kyllä!!!

      Tosi paljon ilahdun, jos saan lahjaksi kirpparilta ostetun hyväkuntoisen, suomalaisen muotoilijan 60-70-luvun maljakon, jonka oikea arvo on 100-150 euroa!

      Halvimmillaan tällaisen löydön saa 2 eurolla, kun myyjä on samanlainen, kuin osa tämän ketjun kommentoijista. :D

      • 16+12

        Heh! Taisit ostaa sen vaasin joskus minulta? Musta aaltovaasi jonka sain joskus rippilahjaksi. Toimi aikansa pennivarastona. Kokeilin myös boolimaljana ja yöastiana mutta kun ei toimi, niin ei toimi. Mitään järkevää käyttöä en sille keksinyt niin laitoin sitten joskus sen pois kämppää rumentamasta.


      • Tahtoo kyllä!!
        16+12 kirjoitti:

        Heh! Taisit ostaa sen vaasin joskus minulta? Musta aaltovaasi jonka sain joskus rippilahjaksi. Toimi aikansa pennivarastona. Kokeilin myös boolimaljana ja yöastiana mutta kun ei toimi, niin ei toimi. Mitään järkevää käyttöä en sille keksinyt niin laitoin sitten joskus sen pois kämppää rumentamasta.

        Ei minulla ole yhtään, rumaa aaltomaljaa, mutta harvinaisempia makjakoita löytyy kyllä. Hah, haa. :D


      • 16+12
        Tahtoo kyllä!! kirjoitti:

        Ei minulla ole yhtään, rumaa aaltomaljaa, mutta harvinaisempia makjakoita löytyy kyllä. Hah, haa. :D

        No joku muu onnellinen sen sitten sai, jos puhut totta. Puhutko? Siitäpä emme voi olla varmoja.


      • Tahtoo kyllä!!
        16+12 kirjoitti:

        No joku muu onnellinen sen sitten sai, jos puhut totta. Puhutko? Siitäpä emme voi olla varmoja.

        Kyllä puhun totta. Emmekä voi olla varmoja oletko koskaan aaltovaasia omistanutkaan.
        Kerään koristepulloja ja muotoilijoina mieluiten Tamara Aladin, Nanny Still. Jos joku sinunlaisesi olisi edes kuvitelmissaan käyttänyt kyseisiä esineitä kusipulloina, niin voin kertoa, että vesi on pa´skan lääke. Kannattaisi sinunkin ostaa vettä ja saippuaa ja hankkia myös ikioma WC-pytty. Hah haa. :D

        Ps. En tunne huonoa omaatuntoa, että vien lahjattomalta kirpparimyyjältä arvotavarat pilkkahintaan. Saahan ne minulta kuitenkin arvoisensa kodin ja riittää sitten perinnönjaossa riideltävää. Mitä sinulta jää jälkeen - yöastioitako?


    • runojen ystävä

      Olen saanut joululahjaksi kirpputorilta ostetun runokirjan. Siinä oli entisen omistajan nimi ja vuosiluku. Laitoin vain oman nimeni ja vuosiluvun edellisen alle.
      Omasta mielestäni saamani lahja oli aivan upea ja persoonallinen. Vieläkin muisto lämmittää.

    • yksi lahjaton

      Jotenkin jos olisi sellaisia tuttuja, jotka tällaisia arvostavat noin juurikin aikuisista joille tällaisia voisi hyvin ostaakin, tekisin itsekin varmasti niin. Mutta nyt kun niistä jokusista aikuisista joille tavan vuoksi jotain ostaa, kun saa itsekin jotain kuitenkin, ei ole yhtään sellaista joka tällaisista välittää tai keräisilisi mitään niin perusneutraalilla linjalla mennään. Jos nyt ajattelee omaakin lahja"listaa" jota hankki, niin parilla huntilla tasoa casino-arpoja, pyyhe, suklaarasia/pari tai viinapullo, kun jotain samaa tulee sieltäkin takaisin. Ja viimeistään tulevana jouluna ei enää edes muista mitä keltä nyt on tullutkin. Persoonallisuus puuttuu kyllä kokonaan ja kuuluu muodollisuuksiin, mielestäni suoraan sanoen aika turhiin sellaisiin.

      Olen ehdottanutkin, että joskus voisi teeman vuoksi kokeilla jotain muuta, mutta kuulemma aina niin kiire kaikilla, ei ehdi. No sillä sitten...

      • Tahtoo kyllä!!

        Juu, arvat, suklaarasiat, viinipullot ja pyyhkeet ovat juuri sellaista tavaraa, jota voi hankkia kotiin ja sitten hätäpäissään antaa lahjaksi tuliaisina joulukylään mennessä. Niissä ei todellakaan ole mitään persoonallista eikä juurikaan ajateltu lahjan saajaa. Toki jollekin maistuu viini ja toiselle suklaa. :)

        Itse sain kirpputorilta tai onko fiinimpää sanoa osto ja myyntiliikkeestä ostetun vanhan, harvinaisen, kotimaisen koristepullon ja se oli tämän joulun paras lahja minulle, koska minulla on jo kaikkea, Mitään uutta en kaipaa.


    • Kirppikseltä lahja

      Löysin tänä vuonna ystävälleni kirppikseltä kauniin koriste-esineen, koska tiedän hänen juuri keräävän kyseisiä esineitä, ja niitä kun ei uutena enää mistään saa :)

    • Shalom,Hanukkah

      Joulusta on muodostunut täydellinen kauppiaitten myyntien villitys.Mieluimmin löydän kirppikseltä hieman käytettyä,kuin tuhlaan rahojani kiiltäviin rojuihin,jotka saattavat olla lapselle myrkyllisiä.Lasten vaatteetkin voi itse ensin pestä ja silittää,ovat aivan uuden veroisia.Puhutaanpas säästäväisyydestä,mutta eipä tietenkään jouluna,etteivät juutalaiset kauppiaat hermostuisi.
      Happy Hanukkah !

    • N19

      Itse pidän kirpputoreilla käymisestä ja mielelläni saisin myös kirppiksiltä ostettuja joululahjoja, kunhan ovat oikeasti kivoja ja sopivia. Paljon kivampi, että läheiset maksaa hienosta esineestä tai takista pienen hinnan kuin ostaisivat kalliimman samanlaisen tai vielä rumemman uutena.

      • rahat omistusasuntoo

        Minä ostin lapsilleni uudet sukset käytettyjen urheilutarvikkeiden kaupasta. Sain ne murto-osalla vastaavien uusien hinnasta ja sain vielä hyvää palvelua esim. voiteluohjeet.

        Ostan kirppiksiltä aika paljonkin tavaraa. Tykkään antaa lahjoja, mutta kun tuota rahaa ei ole niin kauheasti. Kahden lapsen yksinhuoltajana ostan lahjoja pitkin vuotta, mutta niin, että suurin osa lahjoista on hyötylahjoja. Lelut, PlayStation-pelit ym. ostan käytettyinä.

        Vastaavasti voi sitten pistää niitä pieneksi käyneitä vaatteita ja tarpeettomia tavaroita taas kirppiksellä myyntiin. Kierrätystä parhaimmillaan!


    • lahjaton joulunakin

      Aikana jolloin vielä jobbarit eivät olleet pilanneet kirppiksiä, ostin kierrätyskeskuksesta, sellaisen sinikuvioisen arabian maitokannun, jossa on se tuulimylly. Maksoin kympin. Saajan mielestä se oli paraslahja ikinä.

      Itsellekkin kelpaisi vanhat kupariesineet.

      Eipäs kukaan ole keksinyt joululahjakirppistä, jossa kaupattaisiin vain niitä edellisen joulun lahjoja joille ei ole mitään käyttöä :)

    • kirppuskainen

      Itse ostan paljon kirpparilta, myös joululahjaksi. Tänä vuonna esimerkiksi uusi käyttämätön Kalevala-koru, uusia, vielä pakkauksessa olevia Marimekon pussilakanoita, muita koruja, astioita, pehmon ym.

      Ei ole minun tehtäväni pitää Suomen taloutta pystyssä, kun politiikka on jo pitkään ollut köyhien kurjistamista ja hyväosaisten suosimista. Ja mikä tärkeintä, käytetty lahja ei kuluta luontoa samalla tavoin kuin uusi krääsä.

    • kauhottu sauna

      Pitkään työttömänä ollut Tero.

    • marjamerjuska

      Ilman muuta kirpparilta ostettu on se justiinsa kiva juttu!
      Nyt olisi jo kaikkien aika lopettaa sellanen tavaranpaljous, mitä kaupoista yleensä ollaan osteltu!
      Nyt vaan kaikki kierrättämään, niin olisi siinä järkeä ja paljon!
      Oikeesti, kun mietitte sitä vähäsenkin, niin eihän se tavara miksään muutu, vaikka olisi jo kerran käytettykin.
      Kerranhan sinäkin sitä ensin käytät!?
      Ja ei ole pakko ostaakkaan huonokuntoista, sen määrää vaan itse sinä!

      Mutta Joulu on mennyt jo niin paljon sellaseksi vain lahjojen ostoiksi, josta olisi päästävä eroon.Kaupallista vain.
      Ei joulu tule niillä tavaroilla, vaan joulu
      tulee joulumielellä!
      Ja se on sivuseikka, onko lahjat sitten ostettu mistä vaan, ne eivät ole sen joulun tarkoituskaan.
      Miettikäähän vähän enemmän joulun tarkoitusta ja niitä lahjojen saantijuttuja ja onko se sitten niin väliä, mistä ne on ostettu, pääasia, että on hyvällä mielellä ostettu ja annettukin!
      Oikein hyvää Joulua kaikille ja kiitos, jos saan edes jonkun lahjan, oli se sitten ostettu kirpparilta, tai ihan mistä vaan!
      Mutta kiitos siittä lahjasta kuitenkin!

    • Kun kaikkea on

      Olen juuri herännyt ostoriippuvuudesta ja alkanut ajattelemaan ostamisesta eri tavalla. Ostin lahjaksikin tavaroita vain siksi, että olisi paketit jokaiselle. Loukkaannuin hiljaa itsekseni kun saajat veivät ne kirpparille vaikka en sanonut mitään.

      Kun olen tajunnut, että minulla on valtava määrä asuinneliöitä vain turhan tavaran säilöntään, olen alkanut viemään tavaraa kirpparille ja myymään niitä torissa.
      Vältän ostamista enkä MISSÄÄN TAPAUKSESSA täytä läheisten koteja turhilla tavaroilla. Annan lahjaksi elämyksen tai herkkuja, jotka eivät jää täyttämään asuntoa, jos en tiedä tarkkaa lahjatoivetta.

      Olen laittanut toriin useita tavaroita, joiden kohdalle olen kertonut että käy vaikka lahjaksi, koska on käyttämätön.

      On surullista, kun torissa on design-tuotteita, joiden kohdalla lukee, että sain lahjaksi, ei sovi meille. Mieti, mitä lahjan antaja on siitä maksanut ja sitten lahja lähtee uudelle omistajalle alle puolella hinnalla.

      Kun haluaa antaa jotain omasta mielestä kivaa, ei voi kuitenkaan tietää kuinka paljon lahjan saaja sitä arvostaa ja käyttämätön kirppistuote on silloin tosi hyvä idea.

      • emmi12

        Itse ostan jouluna ihan järjettömästi lahjoja... MUTTA jostan lahjansaajien toiveiden mukaista tavaraa - yleensä se on kulutustavaraa.


    • 2433333

      Mielestäni esim. siistejä esineitä voi ostaa, jos näyttävät käyttämättömiltä.

      Mutta mitään vaatteita, tekstiilejä tai vastaavaa en kyllä lähtis ostamaan, niistä kun ei tiedä, missä ovat olleet ja miten törkysiä, vaikka päälle päin näyttäisivätkin siisteiltä.

    • -mieluimmin ilman-

      Minulla on tapana kirjoittaa tussilla ostamieni tavaroitten johonkin huomaamattomaan osaan ostopäivä ja nimikirjaimet. Tämä siksi että avioerossa oli tavaroitten alkuperäisistä hankinnoista riitaa ja näin tunnistan jatkossa omat tavarani.
      Äitini osti minulle keittiöjakkaran lahjaksi. Niitä oli minulla ennestäänkin jo kaksi. yhden olin jo vienyt kierrätyskeskukseen.
      Nyt äitini lahjajakkarassa oli minun merkki pohjassa huonosti hiottuna. Sain siis oman kierrätysjakkarani takaisin lahjaksi vaikka niitä oli ennestäänkin jo kaksi.
      ....Kiitos tätä just tarvitsinkin...

      • Mielummin ilman2

        Ai teidän äidillä on keittiöjakkaramania.Minun äidillä on tapana ostaa Pentikin keittiöpyyhkeitä lahjaksi.Mielummin yksi,ettei tule kerralla vahingossa hankittua liikaa.
        Syksyllä täytin 40v ja lahja oli tämmöinen mustikkakuvioinen keittiöpyyhe.Nyt jouluksi tuli toinen.Tämä trendi on jatkunut viimeiset 5v.Tätä ennen tuli synttäreillä ja aina pari Marimekon sukkia.
        Perään tuotearvostelut.Perinteinen keittiöpyyhe on syvältä.Se ei kuiva ja on käsiin kylmä.Ihan sama vaikka se oliskin joku merkkipyyhe.
        Tätä edeltävät kokopuuvillasukat olivat niin tiukkoja että ne olisi pitäneet vetää vaseliinilla jalkaan.
        Kiitti.
        Muilta sukulaisilta ja tuttavilta ei sitten lahjoja tulekkaan.Ei edes postikorttia.
        Lopetin myös itse tänä jouluna pakettien ja korttien lähettämisen.kukkaro kiittää.Ei tota rahaa ole niin paljon että joulun yli pääsisi ilman stressiä.

        Mutsi sai tänä jouluna Pentikin pyyhkeen kirjekuoressa tavallisen 10kg paketin sijaan.Oli kuulemma ihan tyytyväinen.


      • emmi12
        Mielummin ilman2 kirjoitti:

        Ai teidän äidillä on keittiöjakkaramania.Minun äidillä on tapana ostaa Pentikin keittiöpyyhkeitä lahjaksi.Mielummin yksi,ettei tule kerralla vahingossa hankittua liikaa.
        Syksyllä täytin 40v ja lahja oli tämmöinen mustikkakuvioinen keittiöpyyhe.Nyt jouluksi tuli toinen.Tämä trendi on jatkunut viimeiset 5v.Tätä ennen tuli synttäreillä ja aina pari Marimekon sukkia.
        Perään tuotearvostelut.Perinteinen keittiöpyyhe on syvältä.Se ei kuiva ja on käsiin kylmä.Ihan sama vaikka se oliskin joku merkkipyyhe.
        Tätä edeltävät kokopuuvillasukat olivat niin tiukkoja että ne olisi pitäneet vetää vaseliinilla jalkaan.
        Kiitti.
        Muilta sukulaisilta ja tuttavilta ei sitten lahjoja tulekkaan.Ei edes postikorttia.
        Lopetin myös itse tänä jouluna pakettien ja korttien lähettämisen.kukkaro kiittää.Ei tota rahaa ole niin paljon että joulun yli pääsisi ilman stressiä.

        Mutsi sai tänä jouluna Pentikin pyyhkeen kirjekuoressa tavallisen 10kg paketin sijaan.Oli kuulemma ihan tyytyväinen.

        :D Kaikenlaisia manioita... Itsellänikin on tosin keittiöpyyhemania, mutta ostan niitä vain tuliaisiksi maailmalta. Patakintaat käy myös. Ja tarjottimet (tosi näppäriä kuljettaa...). Omat keittiön laatikot pursuavat eri maista hankittuja patakintaita, pannunalustoja jne. Silti ne eivät mielestäni yhtään sovi synttärilahjaksi.


    • ---

      Erityisesti jos kyseessä olisi esimerkiksi kirja tai muu esine, jota olen etsinyt ja jota ei saa uutena, totta kai ilahtuisin kierrätyslahjasta. Kulutusta välttävänä ihmisenä en pahastuisi muutenkaan kierrätetystä tavarasta, mutta aivan kaikkea en haluaisi saada lahjaksi käytettynä, esimerkiksi vaatteita tai astioita (sellaiset haluan itse valita, koska hygieniakäsitykset vaihtelevat).

    • jzz1

      Riippuu ihmisestä. Omat kriteerit olisi, onko ostos todella tarpeen ja toivottu. Hippitytölle tietysti kirpparilta, uranaiselle ei välttämättä ..

      Melkein kaiken voi ostaa kirpparilta. Päälivaatteista esineisiin, kunhan ovat ehjä, siistissä kunnossa ja hajuttomia. Pehmoleluja, "kaikki suuhun" -ikäisen lapsen leluja tai käyttöastioita ei oikeen arvaisi.

      Ja sitten jos tavaranpaljous ahdistaa, niin voithan yhtä hyvin antaa jonkun aineettoman lahjan. Jos osaat vaikka itse tehdä jotain? Kynttilöitä, saippuaa, shampoota? musiikkia? villasukkia? luoda ikäihmisen pihasta lumet koko talven? painattaa vaikka jonkun saajaa ilahduttavan kuvan pyyhkeeseen tai paitaan? Lahjakortti hierojalle / kypylään / whatever?

    • reduce reuse recycle

      Astiat, vaatteet, kirjat, DVDt kirpparilta ovat tervetulleita jos ovat siistissa kunnossa ja omaan makuun. Varsinkin jos taytentaa jotain sarjaa mita keraan. Olen pyytanytkin kavereita pitamaan silmat auki silla mielella jos tiettyja kirjoja tulee vastaan.

    • fghfghfgh

      Mikäli ne on hyvässä kunnossa niin toki.

      Itse kyllä suosin sitä että haen kirppikseltä materiaalit ja askartelen jotain. Esimerkiksi kangastilkkuja saa kirppiskamoista helpolla tehtyä ja huonokuntoistenkin kirjojen sivuja voi taitella uuteen muotoon.

      Voisin kuvitella että esimerkiksi siististä nallesta saisi uuden veroisen mikäli siihen vaikka lisäisi rusetin.

    • pettynyt ostaja

      Miksi toisille pitäisi antaa lahjaksi elektroniikkaa joka menee heti kertakäyttöisenä SER-kierrätyspisteeseen?
      Näistä teknoleluista löytyy paljon esimerkkejä, mm. tietokoneet, tabletit ja matkapuhelimet. Kauppa voisi toimittaa nämä omat teknolelunsa itse suoraan SER-kierrätyspisteeseen. Miksi tässä tarvitaan välikädeksi tyhmiä kuluttaja-asiakkaita?
      Tämä teknolelujen turha kierrätys kuluttaja-asiakkaiden kautta käy kalliiksi.
      Ei sitä jättiruutuista litteää telkkaria jaksa kantaa kierrätykseen kun ei ole autoa.

    • hrswo

      Riippuu paljon antajan arvostelu kyvystä minkälaisen tavaran hankkii kirpparilta.
      Voi olla hyvä tai huono, pätee samaten uusissa tavaroissa.

    • Suksilla kouluun

      Ennen vanhaan sai vain kotona tehtyjä nisu äijiä, voi sitä onnea kun sen sai syödä sitten. Hyvää Joulua :)

    • naurattaa..

      oon nyt viimeisen 3 kuukauden aikana nauranut itseni kipeäksi näistä suomi24.fi kyselyistä. on teillä ihmiset kyllä tyhmiä kysymyksiä seon pakko sanoa :DDDDD
      vaikkakin.. niinhän se sanonta menee.. tyhmä seon kuka EI kysy...
      mut silti naurattaa :D HYVÄÄ joulua kaikille! :D ja vinkiksi. kirpputorilta kerran löysin esineen 30 eurolla jonka arvo oli oikeasta yli 1000e.(omistaja ei tiennyt esineen olevan niin arvokas) joten.. eiköhän sieltä kirpputorilta löydy jotain sellaistakin mitä voi antaa joululahjaksi ;)

    • Kyllä.

      Voi kirppari tavaraa antaa lahjaksi. Esim.olen löytänyt kultakellon,kultasormuksia,uuden nahkaisen lentäjän takin, uuden älypuhelimen ,arabian astiastoja ym.

    • Se niin riippuu mitä ja kelle ostaa. Joskus tosiaan kirppiksiltä saattaa löytää ihan uusiakin juttuja ja sit on niitä ihmisiä jotka kerää jotain vanhoja juttuja tai ettii jotain tiettyjä juttuja nimenomaan kirppareilta.

    • -kiero savolainen-

      Paras lahja vaimolle on kierrätyksestä ostettu jonniinjoutava roina. Eihän vaimo niillä mitään tee mutta eroonpääsemiseksi hän vie ne kierrätykseen ja tuntee olevansa suuri hyväntekijä ja luonnonystävä. Hän voi ylpeänä kertoa marttakerhossa kuinka hän taas kierrätti ja saa osakseen ihannoivia kommentteja.
      Vaimolle tulee niin hyvä mieli että kotona taas pipari lohkeaa.

      • Kamala kohtalo

        No voi, on sulla rankkaa, kun muuten ei lohkea. :)


    • 2+13

      Onko pakko viettää joulua?

    • kirpparimies?

      Onko kierrätyskirpparissa käytettyjä miehiä? Millä hinnalla lähtisi elämäntoveriksi?

      • kierrätystä

        Eikös suuri osa oo just noita kierrätykseen laitettuja. Piparilla lähtevät.


      • käsistäänkin kätevä
        kierrätystä kirjoitti:

        Eikös suuri osa oo just noita kierrätykseen laitettuja. Piparilla lähtevät.

        Minusta saisi hyvän, hanakan ja punakan kierrätysmiehen.
        Parhaat kierrätysmiehet tosin löytää Biltemasta. Motonetistä ym. suuresta autotavaramyymälästä.
        Sinne vaan hyvä nainen asioimaan ja kyselemään neuvoja kanssasaiakkailta.
        Sieltä löytyy ne tosimiehet. Älä kuitenkaan erehdy myyjiin.


      • elokaverikirpparista
        käsistäänkin kätevä kirjoitti:

        Minusta saisi hyvän, hanakan ja punakan kierrätysmiehen.
        Parhaat kierrätysmiehet tosin löytää Biltemasta. Motonetistä ym. suuresta autotavaramyymälästä.
        Sinne vaan hyvä nainen asioimaan ja kyselemään neuvoja kanssasaiakkailta.
        Sieltä löytyy ne tosimiehet. Älä kuitenkaan erehdy myyjiin.

        Tarkoitin elämän toveriksi, kaveriksi. Ne on naimisissa autojen kanssa ei ne naisista välitä. En halua olla ikuinen kakkonen! Autot on niille tärkeämpiä ja hoitavat kuin unelmiensa naisen!


      • -elähän ennakoi-
        elokaverikirpparista kirjoitti:

        Tarkoitin elämän toveriksi, kaveriksi. Ne on naimisissa autojen kanssa ei ne naisista välitä. En halua olla ikuinen kakkonen! Autot on niille tärkeämpiä ja hoitavat kuin unelmiensa naisen!

        Elähän nyt silleen sano. Nää autoja korjaavat ovat käsistään taitavia herkkiä miehiä monessa asiassa, ehkä siinäkin. Ne vaan kohdistavat sen toimintatarmonsa autoihin kun muutakaan ei ole ja jos viinakaan ei kiinnosta.
        Ajattele kun semmonen kiinnostuu naisesta niin siinä jää autonromut unholaan. Niillä näppärillä sormilla joilla on ennen kasattu muuttuvakurkkuinen Weberin tehokaasutin virikuntoon, osaa oikeaan asiaan kiinnostunut, ehkä hieman ohjattuna, hemmo tehdä mitä kutaa vain, kun pääsee jyvälle.
        Ja sitten hoituu muutkin kotihommat. Ja silleen.


      • Yksi oikea
        -elähän ennakoi- kirjoitti:

        Elähän nyt silleen sano. Nää autoja korjaavat ovat käsistään taitavia herkkiä miehiä monessa asiassa, ehkä siinäkin. Ne vaan kohdistavat sen toimintatarmonsa autoihin kun muutakaan ei ole ja jos viinakaan ei kiinnosta.
        Ajattele kun semmonen kiinnostuu naisesta niin siinä jää autonromut unholaan. Niillä näppärillä sormilla joilla on ennen kasattu muuttuvakurkkuinen Weberin tehokaasutin virikuntoon, osaa oikeaan asiaan kiinnostunut, ehkä hieman ohjattuna, hemmo tehdä mitä kutaa vain, kun pääsee jyvälle.
        Ja sitten hoituu muutkin kotihommat. Ja silleen.

        Kierrätystä kannatan kyllä, mutta en miesten suhteen. Kierrätykseenhän päätyvät huonot miehet eli ne, joita naiset ei halua pitää.


    • Ratto-Raili

      Hi,hi tietysti saa kunhan vain poistanet tavarasta enimmät munat

      • S.A.Tiainen

        Jaa satiaisen munat eli saivaret vai?


    • Yh-isä123

      Pysy kaukana pummi!

    • aina käteisellä

      Mieluummin kirpparilta käytettyä, kuin kaupasta velaksi. Näyttää meinaan monella lahjojen osto tapahtuvan velaksi.

    • Suklaati

      Hmm..se onkin hyvä kysymys! Itse tykkään saada joululahjoja, niin kuin myös antaa niitä. Kannattaa meittiä ensin, että haluaisiko saada itse käytettyä tavaraa joululahjana, ja sen jälkeen ostaa jotain kivaa kirpparilta halvalla. Riippuu todella paljon mitä aikoo antaa lahjaksi, ja kenelle. Jos kyseessä on henkilö, joka itsekkin käy usein kirpputoreilla, ja löytää siltä mieluisia juttua..miksipä et sinäkin tekisi löytyjä hänen puolestaan :)?

      Minä en mielellään haluaisi saada kirpputorilta esim: käytettyjä aterimia, astioita, säryisiä vaatteita, alusvaatteita..XD. Joku ehkä haluaakin? Jos kyseessä on henkilö joka vaikka keräilee merkkiesineitä, kunten Iittalaa ja Marimekkoa, onhan se kiva lahja, jos eivät olet kovinkaan kuluneita TAI rikki. Itse sain kaveriltani Vinyyleitä, ja tietty käytettynä. Tykkäsin kovin. Eli kannattaa ihan miettiä, että kenelle lahja on menossa. Ps. Kannattaa ottaa hintalaput irti huolella.

    • ei, ei , ei

      Intialainen on kauhuissaan, jos saisi käytetyn vaatekappaleen. Vaatteessa kun asuu omistajansa henki. Tsunamin jälkeen ei saanut toimittaa tuhoalueelle muuta kuin uutta tavaraa. Se taas joutui trokarien käsiin ja heiltä toreille myyntiin.
      Eräissä eurooppalaisissa maissa on sama ajatusmaailma.
      Ainoastaan arvotavara voi käydä lahjaksi, ei mikään käyttötavara. Senhän voi antaa vaikka nuutinpäivänä lahjaksi. Ihmetyttää, kun arpajaisissa on vanhaa tavaraa palkintona, ei sovi alkuunkaan.

      • Perintökalleudet

        Onneksi emme ole intialaisia.


    • :) :)

      Riippuu mitä ostaa... Ehkä kukaan ei ilahdu kusenpolttamista vanhoista alushousuista tai vanhanaikaisista vaatteista.

      Mutta toki jos tietää jonkun vaikka keräilevän esim. vanhoja astioita, lehtiä, kirjoja yms. Tai miksei uudempiakin.

      Itse sain kerran kirpparilta ostetun "rihkamamaljakon" joululahjaksi. Se kivoin ja nätein maljakko mitä minulla on ja aina käytössä.

    • Mielestäni kyllä voi antaa lahjaksi kirpputorilta ostamaaki jos se on uusi, puhdas ja ei erota kaupasta ostetusta. Kyllä minulla oli joulu2013 kirrätys juhlaa, kun ompelin vanhoista nahkatakeista, nin 100 parii, lämminvuori kintaita, joita meni osa viroonki ja kaikki tuttavani saivat kintaat, joita somistelin pitsein ja rruskkein. Kierrätys kintaat oli suosittuja, koska niitä on kyselty tänäki jouluna, en vain ole nyt viitsinyt ommella.
      Jos saan kerättyä materiaalia, teen jatkossaki, niille jotka haluu, huomautus, ne oli ilmasii, siis lahjoja

      • ........

        Sinulla hieno idea!


    • Kylmä tosiasia on kuitenkin että nykyisin naisista on tullut tosi vaativia miesten suhteen näin se on

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1927
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1589
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1539
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1435
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1380
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1337
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1246
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1167
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe