Nykypolitiikka ja sen keinot

Kun ennen vanhaan nimettiin poliitikkoja vaikkapa ministereiksi, oli heillä takuuvarmasti oltava aina poliittista kokemusta valintansa perusteeksi.

Toisin on nyt. Alexander Stubb on hilannut kaikki kaverinsa ministereiksi ja enemmänkin olisi varmaan ollut tulossa.

Olihan kyllä aikanaan nuo "poliittiset broilerit", kuten Sorsa Sundquist ym.t, mutta maalla meni sen verran hyvin, että selvittiin.

Nyt ollaan Nokian kaatumisen jälkeen kuin taloudellisen tuhon partaalla ja politiikka tuntuu pelleilyltä.

Kokoomuksessa ei käyty kunnon kamppailua puheenjohtajasta ja pohdittu tämän kykyjä ja taitoja. Siepattiin kirkkain tähti taivaalta, vaikka graniittinen kiven murikkakin olisi ollut poimittavissa.

Tähdet putoavt ja palvt tyypillisesti poroksi, nuo oikeat ainakin.

Voidaan myös tarkastella ay-liikkeen poliittista vallankäyttöä. Antti Rinne valittiin ay-liikkeen voimin demarien puheenjohtajaksi ja sillä katkaistiin hallitusohjelmankin normaali jatkuminen.

Antti Rinne on poiminut kaikki sattumat toteutetun politiikan sopasta ja kakusta herkut. Minäkin olisin makasanut halvan onkimatkani itse ja Suomen valtiolle olisi jäänyt ainakin mato tuon veromenetyksen sijasta.

Demarit ovat saavuttaneet suosiota vippaskonstein, joilla ei pitkälle mennä. Miten käy kokoomuksen suosion, jota se on selvästi menettänyt.

11

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos Ruune,olet aina ajan hermolla,mutta nyt meille on tulossa tonttuilun aika ja ne vevoitteet voinme heittää hetkeksi,ei minulle liian painavia asioita,niitä olen hennoilla hartioillani saanut kantaa lliaksi,tämä mielipide aman

      • ainakin yksi konsonantti jäänyt näppäimille


    • riittää jo !!!

      Nyt riittää tuota seppoa, tuohan on massapostitusta ja se on säännöissä kielletty !!!!

    • j..

      Mitä sinä Ruune oikein selität ?
      Ei saamari:
      "Antti Rinne on poiminut kaikki sattumat toteutetun politiikan sopasta ja kakusta herkut"
      Oletko kännissä ja kirjoittelet mitä sylki suuhun tuo!.
      Minä en tunnista sinua , saatikka kirjoituksesi sanomaa. Tuo edellä sitaateissa oleva on lainaus kirjoittamastasi. Hedelmä aivotoiminnastasi.

      Mitä paskaa sinä julkisella foorumilla jauhat? Kerro, että ne mitä kirjoitat ovat sinun aivotoimintasi tuotosta. Sinun omia mietelmiäsi.

      Olen aina tiennyt, ihminen voi olla susi, vaan sen julmuus paljastui minulle ikääntymisen myötä.

      • Ei totuuden pitäisi niin paha asiaolla. Omiasi kirjoitat sinäkin ikääntynytkin lienet


      • Ruuneperi kirjoitti:

        Ei totuuden pitäisi niin paha asiaolla. Omiasi kirjoitat sinäkin ikääntynytkin lienet

        Meillä on poliittinen palsta ihan sitä varten,joten anteeksi vaan nentinen sefu,mutta,nyt yhdyn kyllä edellisen mielipiteen kannattajiin ama


      • rituliini_38 kirjoitti:

        Meillä on poliittinen palsta ihan sitä varten,joten anteeksi vaan nentinen sefu,mutta,nyt yhdyn kyllä edellisen mielipiteen kannattajiin ama

        Yleensä tykkään kun ollaan ihan omaa mieltä täälä ---se politiikkahan on minunkin mieliaiheeni . Ja tekisi nytkin sanoa taas kun maailmalla tapshtuu ja minä luulen että kaikki ei edes tulla minun pääkopassasi selvillekään .
        Mutta mielenkkintoista aikaa elämme -- harmivaan kun aika rientää nykyään niin nopeeta että en pysy perässä .
        Stupi on nyt saanut sen mitä ansaitsi -- Suomessa ei pärjää ylimielisellä virnistyksellä . Ja mitä on pääministeri kaudellaan tehnyt -- saanut puolueensa huomaamaan avuttomuutensa -- siihen olisi tarvittu kokenutta valtiomiestä ..niinkun Ruunekin sano . Tähdenlennot sammuu aina pian .


    • Olet temarikammoinen ruune. Antti Rinne alkaa kasvaa mittoihinsa, jotka hänellä uskottiin hihassaan olevan.
      Ennustin, syksyllä että Rinne nostaa temarit alhosta. Niin näkyy käyneen, mutta vain siksi, että kok.populalla keltainen neste otettiin käyttöön punaisen sijasta. Päähän.

      En mie politiikasta mitään ymmärrä enkä siihen puutu - pääasia että temarit pärjäilevät.

      • Olen demareita aikanaan kannattanut ja ihan duunarina aikanaan työskennellytkin.

        Paavo Lipponen yritti mennä kokoomuksen ohi oikealta ja onnistui hiukan, mutta sitten suosio romahti.

        Ay-väkeä on paljon demareissa, on aina ollut. Muistammeham ajan, jolloin SAK määräsi jopa Eduskunnan päätöksistä. yleisenä ajatuksena oli tehdä vasemmistolla myönnytyksia, ettei se kommunismi päätyisi Suomeenkin.

        SAK on jäsenistöltään suuri ja se nosti Antti Rinteen puheenjohtajaksi. Ei mitään saa hallita joukkovoiman turvin. Nyt Antti Rinne kalastelee ääniä vippaskonstein ja yrittää muuttaa oikeistoenemmistöisen maan ja hallituksen politiikkaa vasemmistolaiseksi.

        Rinne on henkilökohtaisilla toimillaan kalastanut äänet Timo Soinilta, jonka taru päättyykin. Hyvinä noita toimia pidänkin, mutta ei oikeina.

        Ensi keväänä saadaan keskustan johtama demarihallitus, jossa taloudellista menestystä pidetään yllä keskustavoimin ja työttömien armeijan asioita hoitavat demarit.

        Kuin huomaamattaan ovat demarit saaneet itselleen uusi kannttajia, satojen tuhansien työttömien armeijasta.


    • Akka maalta.

      Millainen johtaja, sellainen kansa!

      Turhaan täälläkin arvostelemme politikkojen toimia, koska kansa on äänestämällä heidät valinnut ja yhden vastalausen politiikalla ei mitään ole tässäkään yhteiskunnassa muutettu.

      On tietenkin hyvä, kun jokainen voi vapaasti kirjpittaa mielipiteensä avoimelle kanavalle, mutta olisi hyvä miettiä millä foorumilla mielipiteensä ilmaisee ja millaisen vastaanottoryhmän se mahdollisesti tavoittaa.
      Tällä palstalla on jo nähty poliittisten juttujen taso ja teho.
      Toinen on henkeen ja vereen vasemmistolainen, tai seisoo äärimmäisen oikealla, toinen on siinä keskellä tai pienpuolueiden kannattajana soimaa kaikkia muita. Eihän sellaisesta synny kuin riitaa ja toinen toisensa syyttelyä kuten tässä taas huomataan. Kirjoittajien keskinäiset kaunat puhkeavat vihneiksi kurkkuun toisen mielipiteen vuoksi.

      Soini ja Rinne, samoin kaiiki puolueenas johtajat on valittu puolueväen äänillä. Pääministeri on saanut jo omastakin puolueesta arvostelua, koska hän vaihtaa mielipiteensä ehkä liiankin usein ja liian julkisesti niistä puhuu ja esittää. Kyllä päämisterin tasolla julkisuudessa elävä mies voisi miettiä mihin leikkiin ryhtyy julkisuudessa, esiintymisen taso pitää nostaa arvon tasolle ja jättää roskahuumori muille.

      Politiikka ei minua kovin suuresti kiehdo täällä, en kerro ketä äänestän tai kannatan, koska ne ovat oman päätökseni, eivät keskustelujen aihe.

      Korostan, että täältä se meikäläisten ääni ei korkealle kohoa.

    • Hyvä hyvä hyvä

      Hyvä Ruuneperi, sulla leikkaa terävästi politiikankin suhteen.
      Sinulla on aivot.
      Monilla täällä vain ikivanhat päähänpinttyneet ennakkoluulot.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe