Siskoni käytös lapsen saannin jälkeen

Vanhat ajat

Minulla on pari vuotta vanhempi isosisko, jonka kanssa olen aina ollut hyvin läheinen ja olemme tulleet hyvin toimeen.
Nuorenakin meillä oli sama kaveripiiri ja tuli paljon juhlittua yhdessä jne.
Nyt kaikki on muuttunut tai lähinnä siskoni.
Muutos tapahtui kun siskoni sai lapsen ja minäkin samoihin aikoihin, meillä siis molemmilla noin 3 vuotiaat tytöt.
Siskoni hössöttää tämän lapsen kanssa niin paljon että sitä on joskus turhauttava katsoa, arvostelee myös paljon minua kun toimin eritavoin omani kanssa.
Välillä tuntuu, että kaikki positiivisuus ja se "vanha sisko" on kadonnut johonkin.

Sisko on tosi tarkka lapsensa kanssa. Ei saa syödä sokeria, yrittää tehdä lapsesta kasvissyöjää kun itsekkin on, telkkari ei saa olla päällä kun lapsi on hereillä, lapsi ei saa kiipeillä tai ns. Riehua lainkaan. Puuttuu ihan jatkuvasti lapsensa leikkeihin ja kyselee ihan taukoamatta "onko vessahätä, onko nälkä, väsyttääkö, onko kaikki hyvin" jne.lapsi ei ole koskaan ollut missään hoidossa eikä siinä mitään, mutta esim kun hänen miehensä täytti pyöreitä ja meidän äiti tarjoutui ottamaan molemmat lapset yökylään, jotta päästäisiin porukalla juhlimaan. Sisko vain tokaisi että "en tehnyt lasta, että joku muu hoitaisi". No lähdettiin sitten ilman häntä. Siskoni miestäkin jo selkeästi ärsyttää tämä "tilanne".

Itsellä hyvin erilainen asenne lapseeni kuin siskollani ja tämä tuntuu häiritsevän kovasti häntä.
Meillä lapsella on siis jo karkkipäivä iiiik kamalaa siitä tulee lihava kun jo noin pienenä saa sokeria.
Meillä saa katsoa lastenohjelmia,iiiik ei noin pieni saa vielä katsoa.meillä saa kiipeillä, juosta pitää hauskaa.
Yksi mistä siskoni aina huomauttelee kun lapseni innostuessaan saattaa "kirkua", itse on kovin tarkka lapšensa äänen käytöstä. Lapsi onkin hiljainen, selkeästi kielletty huutamasta. Ymmärrän ettei turhaan saa huutaa, mutta jos pääsee ilon kiljaisu niin onko se niin paha?

Miten saan siskoni takaisin? Tai vaikka yhdeksi illaksi jonnekkin ilman lapsia?

11

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiljukaulat

      Muuten kyllä käy sääliksi siskosi lasta, mutta kiljuminen on kyllä sellainen asia, joka ärsyttää aivan suunnattomasti minua, varsinkin kun näkee, ettei lapsen vanhempi mitenkään yritä ohjata jälkikasvuaan ottamaan tässä asiassa huomioon muitakin ihmisiä. Asun lähellä päiväkoti-alakoulukompleksia, mistä kiljuminen kuuluu joka päivä, saavathan lapset käyttää niiden pihoja muullonkin.

      • siivet kantaa..

        Ihanaa, että siskosi on vastuuntuntoinen. Sokeri ei kuulu minkäänikäisen lapsen ruokavalioon eikä liika vahnämakaranileipämössö. Ja median seuraaminen on n. Alle 3v:lle vaan haitaksi, senki jälkeen kohtuudella. Tosin mielestäni kiipeillä saa eikä touhuja liikaa rajoittaa.. kunhan nukkuu tarpeeksi ja syö terveellisesti 4-5xpv. Voisit vihjata siskolle, että 3 vuoden pesintäaika alkaa olla lopuillaan javähän voi jo päästää irti. Minun muksu täytti just 4 ja tunnistan itsesni siskosi kuvauksesta. :) Lapsi mulla kotihoidossa ja yökylässä ollut vasta nyt ihan vasta pari kertaa omasta pyynnöstään. Ja ekan kerran oli pari h lapsenvahdilla 1,5vuotiaana. Sitä ennen ei ollu yhtäaikaa pakottavia menoja mulla ja lapsen isällä. Ps: mun lasta on kehuttu tosi rohkeaksi, luottavaiseksi, sosiaaliseksi ja on tykätty leikkikaveri kerhossa.


    • tuskin_mikään_auttaa

      "Miten saan siskoni takaisin?"

      Voitte yrittää siskosi miehen kanssa puhua hänelle järkeä, mutta tuskin saat häntä takaisin. Ja mies tulee pettämään ja/tai ottamaan hänestä eron ennen pitkää. Itse asiassa erolla uhkaaminen voisi saada häntä heräämään, ehkä.

      • luulisin, että

        Ei taida auttaa. Tuon tyyppiset valitsevat lapsen aina ennen miestä, joten mies saisi luultavasti häipyä, jos haluaa.


    • Meitä on montaa

      Me olemme erilaisia äitejä ja siskosi on omalle tyttärelleen hyvä äiti. Hänellä on aivan oikean lastenkasvatusperiaatteet lapsen kasvissyöjäksi pakottamista lukuunottamatta. :)

      Kun tyttäresi kasvaa, hänestä saattaa tulla äitinä siskosi kaltainen. Usein lapset eivät toimi vanhempina kuten omat vanhempansa vaan juurikin päinvastoin. Toivottavasti et silloin isoäitinä arvostele hänen tyyliään kasvattaa lapsiaan, vaikka tyyli ei olisikaan sama kuin sinulla.

    • ...

      Olisi ollut ihanteellista, että olisitte ensin molemmat, siskosi ja sinä kasvaneet henkisesti aikuisiksi ja vasta sitten saaneet lapsen.

    • relax2

      Siskoasi et voi muuttaa, eikä sinun itsesi tarvitse muuttua hänen takiaan. Hyväksy se että teillä on erilaiset lastenkasvatustavat, mutta teillä on silti muuta yhteistä siskoksina. Sopikaa sovussa että ette puutu toistenne kasvatustapoihin ja annatte kummankin olla oma itsenne. Ihmiset ovat erilaisia ja silti voi olla läheisiä ja viihtyä yhdessä. Voitte yhtä hyvin nauraa erilaisuudellenne. Tämä on ohimenevä vaihe. Lapset kasvavat ja ovat yhä vähemmän teidän vaikutuspiirissänne, ja lopulta olette taas siskon kanssa ilman lapsia, nuorten mennessä menojaan omien kavereittensa kanssa. Jutelkaa omia aikuisten asioitanne, tehkää yhteisiä harrastuksianne ja välttäkää koko ajan puhumasta lapsista.

      Tosiasiassa sinua ei pitäisi ärsyttää hänen tyylinsä olla lastensa kanssa eikä hänen pitäisi puuttua sinun tyylisi hoitaa omiasi. Lastenkasvatus ei kuulu ydinperheen ulkopuoliselle eikä ole sukulaisten vastuulla. Anna hänen lapsistaan tulla kauhukakaroita äläkä selittele omien lastesi virheitä hänelle. Keskustelkaa siitä että olette itsenäisiä ja riippumattomia toistenne tavoista, niin pystytte iloitsemaan siitä mikä teitä yhdistää.

    • koskahan aikuiseksi

      Hyvä kirjoitus nimimerkiltä "relax2". Minusta kuulosti vaan siltä, että ap:n sisko ei halua lähteä mihinkään ilman lasta ja arvostelee juurikin ap:tä kun hän toimii lapsensa kanssa toisin ja vapaammin. Arvatenkin siskon mies joutuu myös kärsimään tästä perfektionistisesta, elämänsä lapselle pyhittäneestä naisihmisestä, joka laiminlyö ihmissuhteensa keskittyessään vain lapseen.

      • yik

        Se ei kuitenkaan kuulu ap:lle millään lailla. Sisko on aikuinen ja saa hoitaa itse omat asiansa.


    • höpönpöpö

      jospa huiputtaisit siskosi tekemään toisen lapsen (vaikka sanomalla että kun hän on niin hyvä äiti niin hänen ehdottomasti pitäisi tehdä enemmän lapsia). Siksi siis tuota ehdotan, koska monesti toisen lapsen kanssa ei enää jaksa samaa kuin ekan kanssa ja jospa hän alkaisi lepsumaan ja saisit siten siskosi takaisin. :)

    • omat elämät

      Anna siskosi stressata. Pääasia että et anna hänen määräillä sinuakin, vaan pystyt pitämään oman linjasi. Voithan seurata huvittuneena hänen hössötystään ja antaa hänen elää omalla tavallaan siitä itse stressaamatta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe