Kustantajan lähestyminen uudistetun käsikirjoituksen kanssa

J_VAH

Alkuvuodesta sain valmiiksi fantasia-aiheisen nuortenkertomukseni käsikirjoituksen. Odottelin tuolloin pari kuukautta, ottaen etäisyyttä kirjoittamaani ja palasin sitten viilatakseni käsikirjoitusta sieltä täältä ennen kuin lähetin sen kustantajille.

Yksi kustantamo ehdotti puolikustannetta, mutta kaikilta muilta tuli hylsy.

Ensimmäinen hylsy maistui tietysti hieman kitkerältä, mutta jo pari viikkoa käsikirjoituksen lähettämisen jälkeen aloin nähdä kertomuksessani puutteita ja heikkouksia. Aloin uuden, entistä paljon kriittisemmän tarkistuskierroksen, jonka myötä kertomukseni heikoiksi mieltänäni kohdat muuttuivat, vaihtoivat paikkaa tai poistuivat tykkänään. Samaan aikaan hahmoille ja maailmalle tuli lisää syvyyttä ja koko tarinasta tuli toisaalta monisyisempi, toisaalta yksinkertaisempi ja eheämpi. Nyt vuoden takainen versio käsikirjoituksesta miltei nolottaa.

Olenkin pohtinut, onko minun enää mitään mahdollisuutta lähestyä kustantamoja uudestaan käsikirjoitukseni kanssa. Onko siellä sama, vaiko eri ihminen lukemassa ja arvioimassa kuin ensimmäisellä kerralla? Ovatko muutokset ja parannukset kyllin merkittäviä, jotta kustannusyhtiö huomaa ne? Tuntuu vaikealta lähteä vakuuttelemaan, että 'kyllä käsikirjoitus nyt on parempi, lukekaa vaikka.' Eihän kustantamon sellaiseen tarvitse suostua.

Onneksi minulla on muutakin tarjottavaa kuin pelkkä paranneltu käsikirjoitus: jatko-osa, josta on kirjoitettu arvioideni mukaan vajaa kolmannes, ja entistä paljon selkeämpi ajatus kirjojen trilogiasta, sen teemoista, rakenteesta ja yksittäisten kirjojen funktioista osana kokonaisuutta. Epäilen silti, riittävätkö vakuuttelut saamaan kustantajia ottamaan käsikirjoitukseni uutta versiota tarkasteluun.

Voiko tilanne mennä pahimmillaan siihen, että voin palata kustantamoiden puoleen vasta jatko-osan käsikirjoituksella (yhden sivun pohjustuksella ensimmäisen osan tapahtumista) ja toivoa, että kustantajan kiinnostus heräisi tällä kertaa?

Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti, ja kiitos myös vastauksista!

12

1252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etiäinen

      Oletko ajatellut, että jos jätät ensimmäisen osan taas hautumaan, saatat vuoden päästä huomata, ettei se välttämättä olekaan hyvä. Teksti voi olla parempi kuin aiemmin, mutta riittääkö se sittenkään?

    • cormeum

      Kustantamoiden tilannehan on 1000 kässäriä vuodessa per kustantamo. Näihin kaikkiin "tutustutaan", eli ei lueta kauhean syvällisesti (kuuleman yksittäisiä sivuja sieltä sun täältä luetaan). En rehellisesti sanottuna usko, että tuosta pinosta jää kauhean moni selailtu kässäri mieleen, ikävä kyllä.

      Kustantamosta riippuen tekstejä voi lukea muutama ihminen tai isompi porukka kustantamon sisällä (kesäharkkari tai kustannustoimittaja). On siis hyvät mahdollisuudet siihen, että kässäriin tarttuu toisella kertaa eri henkilö.

      En näe oikeastaan lisäarvoa sillä, että kerrotaan kässärin käyneen jo kierroksensa vuosi sitten. Itse varmaan esittäisin tilanteen niin, että sitä on editoitu kirjoittamisen jälkeen vuosi. Tämä antaa kirjoittajastakin pitkäjänteisemmän kuvan. Kustantamot usein etsivät nimenomaan sellaisia kirjoittajia, jotka ovat valmiita muokkaamaan käsikirjoitusta ennen julkaisua.

      Loppujen lopuksi kustantamoissa ratkaisee kuitenkin kässärin laatu ja sen he päättävät nopeasti. Kustantamoihin saa lähettää kässärin niin monta kertaa kuin haluaa ja siihen varmasti tutustutaan. Eri asia tietenkin jos uutta versiota puukkaa aina parin kuukauden välein.

      Trilogiasuunnitelmista voi mainita saatteessa, mutta se ei varsinaisesti ole ansio jos ensimmäinen osa ei kiinnosta kustantajaa.

      Ainakin tällainen kuva minulle on muodostunut kirjamessujen kustantamopaneeleista useamman vuoden perusteella.

      Suosittelisin ulkopuolista esilukijaa ennen seuraavaa kustannuskierrosta.

    • KirjaLava

      "Itse varmaan esittäisin tilanteen niin, että sitä on editoitu kirjoittamisen jälkeen vuosi."

      Tekstiä voi editoida vaikka sata vuotta, mutta jos kustantamo on sitä mieltä ettei teksti toimi, niin se ei toimi. Ja pitkäjänteisyyden mainostaminen on yhtä tyhjän kanssa. Jos ihminen saa romaanin aikaiseksi siinä on ihan tarpeeksi pitkäjänteisyyttä. Itse kirjoitin oman tekstini puolessa vuodessa ja sain kustantamosta vastauksen parissa päivässä. Tein muutokset viikossa ja nyt odotellaan. Kyseessä on oikea kustantamo, eikä mikään "maksa tonni, saat lavallisen kirjoja"-kustantamo.

    • 19+16

      Isoissa kustantamoissa on useampi lukija, mutta pienissä voi olla vain yksi. Älä mainitse, että lähetät tekstin toiseen kertaan, jos lähetät sen.

      • J_VAH

        Selvä, kiitos kaikille vastauksista. Perimmäisin huoleni oli nimenomaan se, onko käsikirjoitukselle haitallista, jos saman kässärin aiempi versio on jo aikaisemmin lähetetty kustantamolle. Tämä minua pääasiassa mietitytti, ja siihen sainkin hyvän vastauksen.

        Se, tuleeko uusi versio olemaan lainkaan edellistä parempi, on sitten niin sanotusti oma ongelmani. :D

        Kiitos vielä ja mukavaa joulua kaikille!


      • raapustelija

        Ei ole haitallista, mainitset vaan rohkeasti miten asia on. Jälkiviisaus ja rehellisyys kunniaan :)


    • kokemuksella kuunnel

      Se tuhat käsistä on kuukaudessa suurille, eli toistakymmentä tuhatta on se vuosisaalis, joka pyörii kirjailijaksi haluavia Suomessa.
      Sitten niitä diginä laitettuja vain "selataan sieltä täältä" ja päätös kestää 10 - 15 minuuttia. Se hylsykirje tosin laitetaan 9- 14 kuukaudenkuluttua, kun ämmä siivoaa seuraavaan Tietsikan vaihdon, tai lomasesongin vuoksi tietsikkansa.
      Nämä Siltalat, tammet ja muut, jotka vaatii papruna antaa käsiksen takaisin vaikka viikossa paljastaa, että ei sitä luettu, tai katsottiin sivut 15, 69, 117 ja 199.

    • Hoidamme asian

      Mun mielestä on lohduttavaa, että aina kuitenkin ilmestyy uusia esikoiskirjailijoita. Eli joku saa tekstinsä julkisuuteen. Uran käynnistyminen on aina kiehtovaa seurattavaa. Esim. Emmi Itäranta ja Satu Taskinen.

      • lohdutonta

        On lohduttavaa, että ilmestyy esikoiskirjailijoita. Lohdutonta on se, että tilastojen mukaan niistä harvoista esikoiskirjailijoista vain puolet saavat julkaistua toisen kirjan.


      • vanmjäs
        lohdutonta kirjoitti:

        On lohduttavaa, että ilmestyy esikoiskirjailijoita. Lohdutonta on se, että tilastojen mukaan niistä harvoista esikoiskirjailijoista vain puolet saavat julkaistua toisen kirjan.

        Lohdutonta on lähinnä se, että ihmiset määrittelevät muiden onnistumisen ja tilastojen pohjalta omaa mahdollisuuttaan päästä julkaisevaksi kirjailijaksi.


      • Repen naapuri
        vanmjäs kirjoitti:

        Lohdutonta on lähinnä se, että ihmiset määrittelevät muiden onnistumisen ja tilastojen pohjalta omaa mahdollisuuttaan päästä julkaisevaksi kirjailijaksi.

        Naapurin 56-vuotias Repe kertoi haluavansa astronautiksi. Minä sanoin, että tilastojen valossa tuo halu on aika mahdoton. Repe suuttui ja sanoi, ettei ihmisten unelmia pitäisi pilata tilastoilla. Eilen Repe otti avioeron ja lähti Amerikkaan. Saa nähdä pääseekö hän perille. Tilastojen mukaan pääsee jos menee soutuveneen sijasta lentokoneella. Kaikesta huolimatta minä toivotan Repelle onnea. Tilastojen mukaan onni on hyvästä.


      • vanmjäs
        Repen naapuri kirjoitti:

        Naapurin 56-vuotias Repe kertoi haluavansa astronautiksi. Minä sanoin, että tilastojen valossa tuo halu on aika mahdoton. Repe suuttui ja sanoi, ettei ihmisten unelmia pitäisi pilata tilastoilla. Eilen Repe otti avioeron ja lähti Amerikkaan. Saa nähdä pääseekö hän perille. Tilastojen mukaan pääsee jos menee soutuveneen sijasta lentokoneella. Kaikesta huolimatta minä toivotan Repelle onnea. Tilastojen mukaan onni on hyvästä.

        Joko viestisi on trolli, nimim. Repen naapuri, tai sitten haluat osoittaa mitä viestini sanoma tarkoittaisi käytännössä. Huomaa kuitenkin, että puhun tilastojen pohjalta unelmoimisesta vain kirjoittamismielessä. Ei tarvitse ampua yli, ja astronautiksi pääseminen on ihan toisesta maailmasta mitä kirjoittamiseen tulee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe