Voimatasojen kehitys, kaikki keinot mukaan

kyllästynyt natuiluu

Eli kysyisin nyt porukalta mielellään ihan kokemuspohjalta seuraavaa asiaa. Olen treenannut natuna varsin kauan, reilut 8 vuotta ja salitulokset ovat käytännössä etenkin penkin kehityksen suhteen pysähtyneet kutakuinkin täysin treenasi sitten millä ohjelmalla tahansa ja jotain lisäravinteitakin ollut kierrossa jos jonkinlaista mutta kun ei vaan enää tunnu kehitystä tulevan joten olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä että jos sitä itsekin kerran elämässään koittaisi roinaamista ja vetäisi yhden oikein kunnon kuurin eläen ja syöden orjallisesti kuurin ajan täysin salin mukaan jotta näkisi kuinka paljon etenkin voimatasot kuurin aikana nousisi.
Penkki on itselläni tällä hetkellä 5x140 kg ja maksimi juuri hikisesti 160. Mitoiltani olen 185/110 ja tosi harteikas.

Kysyisinkin siis arviota että millainen voisi olla voimatasojen kehitys jos tästä lähdetään vetämään oikein kunnon 3 kk kuuria. Painon olen valmis nostamaan jonnekin 130 kiloon tai vaikka ylikin, syöminen ei itselleni ole koskaan ollut mikään ongelma ja olen ollut läskimmäsäkin kunnossa kuin tämän hetken 110 kg painossa. Kuuriksi olen ajatellut vetää testoa/sustaa 500-750 mg deca 500 mg tai mikä nyt sitten voiman suhteen se paras setti olisikaan. Haen siis ennen kaikkea voimaa enkä mitään todella suuria isoja lihaksia.

Eli mitä veikkaatte kuinka paljon voisin saada ekalla kovalla kuurilla parannusta tuohon nykyiseen natupenkkisarjaani ja maksimiini jos nostan kuurin aikana vielä omaa painoani tyyliin 20 kg tai enemmän.

8

1092

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karvamarsu

      tee mavea ja vipareita

    • dr. love

      Saat maksavaurion. Juhli siinä sitten penkkiennätystäsi.

    • tosi on

      Jatka vaan samaan tyyliin. Sulla on ihan hyvä penkkitulos, muista lajeista et kerro. 8 vuotta on lyhyt aika treenata. Kun olet 60 vuotias ja treenivuosia on takana 40 ja otat silloin vielä sen 160 penkistä, olet itseesi tyytyväinen. Mutta jos nyt alat hulluttelemaan, niin 60:senä et nostele kuin housunpuntteja.

    • on se mahdollista

      Ehkä sun kandeis koittaa,semmonen 12 viikon rykäisy.Jäi vaivaamaan kans
      millasta voima tasoa muissa liikkeissä ja IKÄ.
      Sanoisin mielelläni et saat sen 200KG,mutta kun ei oo nähny miestä eikä miten sä
      nyt teet sitä penkkiä,meinaan ihan vaan kun asiantuntija kattois ne tekniikat ja reeniohjelman ylipäätään läpi,vois 180KG heilahtaa parissa viikossakin!

    • pitkän kaavan nostaj

      "Eli kysyisin nyt porukalta mielellään ihan kokemuspohjalta seuraavaa asiaa. Olen treenannut natuna varsin kauan, reilut 8 vuotta ja salitulokset ovat käytännössä etenkin penkin kehityksen suhteen pysähtyneet kutakuinkin täysin treenasi sitten millä ohjelmalla tahansa ja jotain lisäravinteitakin ollut kierrossa jos jonkinlaista mutta kun ei vaan enää tunnu kehitystä tulevan joten olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä että jos sitä itsekin kerran elämässään koittaisi roinaamista ja vetäisi yhden oikein kunnon kuurin eläen ja syöden orjallisesti kuurin ajan täysin salin mukaan jotta näkisi kuinka paljon etenkin voimatasot kuurin aikana nousisi.
      Penkki on itselläni tällä hetkellä 5x140 kg ja maksimi juuri hikisesti 160. Mitoiltani olen 185/110 ja tosi harteikas."

      Naturaalina en noihin roinahommiin pysty neuvoja antamaan, mutta sellainen vaan tuli mieleen, että jos sinua jo nyt sylettää junnaavat tulokset, niin oletko miettinyt mitä tapahtuu kuurin jälkeen? Eli kun aineet alkavat poistua koneistosta. Nopea nousu tuntuu varmasti hyvältä pitkän suvannon jälkeen, mutta mites sitten kun pitäisi ylläpitää voimat ilman kuuria? Luuletko että motivaatio kestää sen jälkeisen tulosten laskun/ pysähtymisen? Joillakin tapauksilla kun homma tuntuu menevän niin, ettei se natutreeni oikein tunnu enää miltään, kun raudat ei lisäännykkään tangossa samaan malliin kuin kuurilla. Eli tuleeko tuo kuuri viemään sulta natutreenistä hohdon.

      Ikääsi et kertonut, mutta ei 8v mikään ikuisuus ole. Itsellä 17v takana ja loppua ei näy. Ja ovatko ne tuloksesi oikeasti pysähtyneet? Itsellä ainakin tietyn tulostason jälkeen homma hidastui huomattavasti, mutta nykyisin otan esim. huomattavasti isompia rautoja ilman varusteita kuin 8v sitten tukevien varusteiden kanssa aloittaessani. Kehitystä tuli noin 0-10kg per liike per vuosi. Välillä on jumituttu vuosiksi samaan, jonkun liikkeen kohdalla, mutta silti YT lähinnä kasvoi. Voihan se tuntua, että poljetaan paikallaan, mutta ei se kuitenkaan niin ollut.

      Itse en periaatteesta lääkkeisiin koske, joten käytin luontaisena douppina elopainon pitämistä aika korkealla. Sitten kun päätin pudotella painoa, niin oli kova paikka kun tuloksetkin laskivat. Nyt pikkuhiljaa alkanut taas treeni maistumaan paremmalta, ja tottua nykyisiin rautoihin, mutta voin vaan kuvitella kuinka vaikeaa se on jonkun kuurin jälkeen alkaa niitä tuloksia ylläpitämään / hakemaan natuna. Voi olla, että tulee kiire lyödä se seuraava kuuri pakaraan. Ja mitä nyt sellaisia buustattuja treenaajia olen nähnyt, niin voimatasojen nopea nousu tahtoo monella rikkoa paikat. Eli milloin on rinta poikki, ja milloin on reisi yms. Kroppa ei enää pysy mukana nopeassa nousussa, ja hyvin kulkevan treenin hurmoksessa. Joten sitten kun se tissi tarpeeksi pahasti repeää, niin ne penkit voi olla sitten siinä koko loppuelämäksi. Luulisi vähän kuitenkin mietityttävän?

      Ei mulla ole tarkoitus saarnailla. Jokainen tehköön mitä tykkää. Kilpa-areenoille älä kuitenkaan tule. Tai jos tulet niin valitset sitten liittosi sen mukaan, että siellä ei aineita erikseen kielletä.

      Treeni-iloa ja mieti nyt vielä hetki. Voimaa on kuitenki aikaa reenata viisikymppiseksikin asti, joten otatko mieluummin pitkän kaavan mukaan ja opettelet nauttimaan siitä kehityksestä mitä vuodet tuo vai tuon 3kk hurmoksen, joka sisältää myös isommat riskit.

    • 12+17

      "Eli mitä veikkaatte kuinka paljon voisin saada ekalla kovalla kuurilla parannusta tuohon nykyiseen natupenkkisarjaani ja maksimiini jos nostan kuurin aikana vielä omaa painoani tyyliin 20 kg tai enemmän."

      Jo pelkkä elopainon nosto 20kg vaikka vuodessa, samalla kovaa treenaillen voi tuoda 10-20kg lisää tuohon 160kg tulokseen. Huom. siis pitemmällä aika välillä kuin 3kk. Se tosin on kyseen alaista kannattaako penkkituloksen takia lihottaa 20kg. Kuurilla nyt varmaan lihastakin tulisi, mutta varmasti fättiäkin jos 3kk aikana keräät sen 20kg painoa. Tulosnousuksi veikkailisin sellaista 180-190kg lopputulemaa. Mutta ei voi tietää. Riippuu sun treenistäkin

    • on se mahdollista

      Jos noi aloittajan raudat penkkaa sillee että kyynärpäät ala-asennossa sivuille,kuten monet tekee,jo pelkällä kyynärpäiden saamisella alemmas sivuille saa sen 20kg xtraa.Pääsääntöisesti näkee myös aivan vääriä oteleveyksiä,niinku omiin mittasuhteisiin nähden.Auttaa kun pyytää kaveria ottaa kännyllä videota sun normi sarjasta,ei jollain 60 kilolla lätkytellen.Siinä voi jopa itse havaita virheitä,niitä kun ei näje siinä suorittaessa selinmakuulla.

    • ?1?

      Ikä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe