Koska vanhempien yhdyntä?

Anssi17

Minkä ikäiselle lapselle on haitallista nähdä omien vanhempien yhdyntä? Minkä ikäiselle ei ole siitä haittaa? Joskus vaan voi niin käydä.

41

859

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aku..

      Kaiken ikäisille on haittaa ja piste.

    • Ei todettu haittaa

      Enpä tiedä onko siitä nyt todellista haittaa lapselle. Ei ainakaan mitään todettu. Toki pitäisi välttää, ettei 17 vuotias poika joutuisi sitä suorastaan näkemään. Toki varmaan lähes kaikki lapset ovat joutuneet sen asian eteen, että vanhempien makuuhuoneesta kuuluu yhdynnänääniä.

      Murrosikäiselle se toki on hämmentävä havainto, vaikka tietää, että avioseksiä harrastetaan naapurissa ehkä, mutta että OMAT vanhemmatkin sitä harrastavat, niin se on järkyttävää.

      Katsotaan ajassa eteenpäin ja muutaman vuosikymmen eteenpäin, maltatko sinä sitten elää aviossa selibaatissa lastesi vuoksi.

      Jotkut vanhemmat toki eivät ajattele asioita riittävästi ja ainakin humalapäissään harrastavat seksiä kotona missä vain ja koska vain. Se ei todella ole fiksua muita kohtaan.
      Et kertonut missä tilanteessa jouduit itse jotain näkemään. Suukottelu on sen sijaan ihan kiva juttu, kun tietää, että vanhemmat todella raskastavat toisiaan.

      • äidillä on kivaa

        Kyllä haittaa. Mun äiti eros 5 vuotta sitten. Isä joi ja petti. Äiti oli onneton ja ehdotin itse sille mieskaveria.Se on hakenu kavereita lähibubista ja ryyppää ja nai joka viikonlpppu kuin huora mutta rahaa ei tule.Oon 13 ja ainoo lapsi isä alkoholusti äiti panee kun kani eikä ota mun valituksia miksikään. Äänet kuuluu ja pidän oven lukossa onneks on lukko.Onneks on poikaystävä joka lohduttaa mua ja on mun luona viikonloput.Äiti ei sano mitään ostaa vaan meille sipsejä ja colaa ja kondomejakin on tuonut pelkää kai etä tuun raskaaks.
        Mitä pitäs tehdä. Kellekkään en voi kertoo kun voin joutuu huostaan enkä haluu?

      • Harmillinen juttu
        äidillä on kivaa kirjoitti:

        Onpa Sinun tilanteesi todella ikävä. Ymmärrän, ettet uskalla kertoa kellekään, koska takuuvarmasti Sinut huostaan otettaisiin. Olisiko se sitten pahempi vaihtoehto Sinulle.
        Ymmärrän, ettei humalaisen naisen yhdyntä-ääniä ole kiva kuulla kun kaiken lisäksi on kyseessä oma äiti. Onko Sinulla luotettavia sukulaisia joiden kanssa voisit keskustella ja jotka voisivat vaikuttaa äitiisi, jotta hän normalisoisi elämänsä lapsen vuoksi. Toki äitisi seksuaalielämä on pyhä asia, joihin ei sivullisilla ole asia.

      • Komppaan, tosi harmi

        "Äidillä on kivaa," kerro jollekin, jolla on viran puolesta vaitiolovelvollisuus. Ainakin papeilla on ja joiltain osin myös lääkäreillä, joskaan en tiedä, ulottuuko se alaikäisiin. Tässä vois palstaa moderoiva tahokin jelpata; netin kautta voit ainakin tiedustella nimettömänä, mitä kannattaisi tehdä; kuten juuri teitkin. Palstaahan moderoi Nuorten Exit, he osaavat ehkä auttaa eteenpäin; kysy heiltäkin ja tsemppiä!

      • äidillä on kivaa
        Harmillinen juttu kirjoitti:

        Onpa Sinun tilanteesi todella ikävä. Ymmärrän, ettet uskalla kertoa kellekään, koska takuuvarmasti Sinut huostaan otettaisiin. Olisiko se sitten pahempi vaihtoehto Sinulle.
        Ymmärrän, ettei humalaisen naisen yhdyntä-ääniä ole kiva kuulla kun kaiken lisäksi on kyseessä oma äiti. Onko Sinulla luotettavia sukulaisia joiden kanssa voisit keskustella ja jotka voisivat vaikuttaa äitiisi, jotta hän normalisoisi elämänsä lapsen vuoksi. Toki äitisi seksuaalielämä on pyhä asia, joihin ei sivullisilla ole asia.

        Onhan mulla 2 äidin nuorempaa siskoo mutta ne on ihan samallaosia kaljan litkijöitä ja pyllynjakajia ellei pahempiakin vielä.Ne pitää yhteisiä juhlia jätkiensä kanssa ja siellä vasta nussimisen äänet kuuluukin.Oon joskus ollu niitten bileissä nukkumassa seinäntkana.Kukasn niistä ei häpee himojaan vaan sanoo et ymmärrät sit ku tuut vähän vanhemmaks.nepitää mua niin vanhana ett mu ei tartte hyysää mitenkään.kai ne luulee et musta rulee samanlainen pillunjakaja mitä ne on.Mun äitillä on ollu ainakin 15 eri poikaystävää eli nussikaveria. äidin siskoilla niitä on paljon enemmän jopa somaleita ja arabeja kaikki käy turkkilaosia myöten.
        Hyi helvetti mä sanon.!

    • normia

      Ei haittaa se on normaalia.

      • kyllä häritsee!!!

        Kertokaa kaikki tilanteestanne jotka joudutte kuunteleen vanhempienne paneskelua!

    • tttttttttttttttttttt

      Yhtä kiinnostavaa ku nähdä faija paskalla. Ihme kysymys

      • Irmeliss

        En oo vielä ikinä nähny faijaa paskalla.

      • tttttttttttttttttttt
        Irmeliss kirjoitti:

        En oo vielä ikinä nähny faijaa paskalla.

        Se on hieno näky. Jokainenhan on varmasti joutunut kuulemaan, kun faija vääntää paskaa, mutta se pitää nähdä, jotta tuntee todella elävänsä

      • irmeliss
        tttttttttttttttttttt kirjoitti:

        Miten sä oot päässy katsomaan?

      • tttttttttttttttttttt
        irmeliss kirjoitti:

        Miten sä oot päässy katsomaan?

        Vahingossa, olin menossa ite hoitamaan samaa pyhää toimitusta, mut vessa oliki varattu, faija unohti lukita oven ja pamahdin sinne. Sen ilme oli hieno ja varmaan mullakin oli aika makee ilme.

      • rottapäällikkö
        tttttttttttttttttttt kirjoitti:

        Vahingossa, olin menossa ite hoitamaan samaa pyhää toimitusta, mut vessa oliki varattu, faija unohti lukita oven ja pamahdin sinne. Sen ilme oli hieno ja varmaan mullakin oli aika makee ilme.

        Saitko erektion kun näit?

      • aamukiire
        rottapäällikkö kirjoitti:

        Saitko erektion kun näit?

        Meillä aamulla joskus kiirettä,itse pessyt hampaita ja kussut lavuaariin,faija paskalla,ei todellakaan eroottista.

      • äidillä on kivaa
        aamukiire kirjoitti:

        Mun mutsia naidaan juuri nyt parastaikaa.Joku känniääliö nussii ja mutsi inisee ja sänky hakkaa seinään.Oli taas kiva herätys ja kokppäivän istuminen huoneessa kun en voi mennä yrjöömättä katsomaan minkänäköinen nussija siellä nyt on.
        Kenellekkään aikuislle en voi kertoa sillä niitten vaitiolot on pelkkää paskaa.Mun yks kaveri kerto samantyyppisestä jutusta ja joutu väkisin vitun laitokseen josta haluu ulos,mutta ei pääse.kiitos vaan neuvoista.

      • tttttttttttttttttttt
        rottapäällikkö kirjoitti:

        Saitko erektion kun näit?

        Ei ku fantasioin kun raiskaan sun mutsias

      • Harmillinen juttu II
        tttttttttttttttttttt kirjoitti:

        Ei ku fantasioin kun raiskaan sun mutsias

        Anssi aloitti kirjoitussarjan ja hänelle vuoden kuluttua helpottaa, koska täysikäisenä voi lähteä jo omaan kotiinkin. Ja minusta tuntui, että hän valitti "normaalista vanhempien seksistä" kun taas joku 13 vuotias tyttö on todella hädässä ja ihan yksin.
        Häntä ei pysty kukaan edes auttamaan, koska kaikilla ammatti-ihmisillä on lakiin perustava velvollisuus hoitaa huostaanotto tästä tilanteesta pois.. Suuri pelko on myös, että Sinun oma seksuaallisutesi vääristyy ja voi haitata myöhempää avioseksiäsi .ja siten myös elämääsi. Tuli vain mieleeni, että jos "uhkaisit" äitiäsi silloin kun hän on selvänä, että jos hän ei tee asialle mitään, niin seuraavalla kerralla kerrot soittavasi sosiaalipäivystykseen ja siltä tulevat ammattilaiset toteamaan, että huoltaja laiminlyö tehtävänsä ja poliisit vievät sekä äidin ja kännikalan putkaan loppuyöksi. JOS vaikka äitisi alkaisi miettimään tekojaan..
        Toki Sinun ei pidä todella soittaa sinne, koska silloin joudut huostaanotetuksi, mutta aina voi uhkailla.

        Myönteistä tässä viestissä on silti se, että aniharva tuntee tarvetta kertoa vanhempiensa seksielämästä siten, että se tuottaisi häiriötä heidän elämäänsä.
        Osa varmaan myös pitää sitä normaalina, kuten se onkin, vanhempien omani juttuna joka ei kuuluu lapsille.

      • rottapäällikkö
        aamukiire kirjoitti:

        Meillä aamulla joskus kiirettä,itse pessyt hampaita ja kussut lavuaariin,faija paskalla,ei todellakaan eroottista.

        Onks teillä lavuaari ihan vessanpöntön edessä?

      • Rottapäällikkö
        aamukiire kirjoitti:

        Meillä aamulla joskus kiirettä,itse pessyt hampaita ja kussut lavuaariin,faija paskalla,ei todellakaan eroottista.

        Nussisin teitä kaikkia. Tulkaa vaan tänne, niin näätte mun 30-senttisen

      • Rottapäällikkö
        Harmillinen juttu II kirjoitti:

        Anssi aloitti kirjoitussarjan ja hänelle vuoden kuluttua helpottaa, koska täysikäisenä voi lähteä jo omaan kotiinkin. Ja minusta tuntui, että hän valitti "normaalista vanhempien seksistä" kun taas joku 13 vuotias tyttö on todella hädässä ja ihan yksin.
        Häntä ei pysty kukaan edes auttamaan, koska kaikilla ammatti-ihmisillä on lakiin perustava velvollisuus hoitaa huostaanotto tästä tilanteesta pois.. Suuri pelko on myös, että Sinun oma seksuaallisutesi vääristyy ja voi haitata myöhempää avioseksiäsi .ja siten myös elämääsi. Tuli vain mieleeni, että jos "uhkaisit" äitiäsi silloin kun hän on selvänä, että jos hän ei tee asialle mitään, niin seuraavalla kerralla kerrot soittavasi sosiaalipäivystykseen ja siltä tulevat ammattilaiset toteamaan, että huoltaja laiminlyö tehtävänsä ja poliisit vievät sekä äidin ja kännikalan putkaan loppuyöksi. JOS vaikka äitisi alkaisi miettimään tekojaan..
        Toki Sinun ei pidä todella soittaa sinne, koska silloin joudut huostaanotetuksi, mutta aina voi uhkailla.

        Myönteistä tässä viestissä on silti se, että aniharva tuntee tarvetta kertoa vanhempiensa seksielämästä siten, että se tuottaisi häiriötä heidän elämäänsä.
        Osa varmaan myös pitää sitä normaalina, kuten se onkin, vanhempien omani juttuna joka ei kuuluu lapsille.

        Makee essee

      • svwbsjodnddvzpsöwbdapåqq
        Rottapäällikkö kirjoitti:

        Makee essee

        Aattelin kans käyttää hissan esseenä

    • asasadewqewq
    • MelkeinIsukki

      Sinänsä hauska kysymys. Itse törmäsin tilanteeseen kun panin yksinhuoltaja naista takaapäin. Tuntui hyvältä mutta äkisti huomasin esipuperteetti ikäisen katselevan oven raosta. Nainen ei huomannut. En uskaltanut sanoa mitään. Panin vaan innolla loppuun asti.

      • Harmillinen juttu II

        Kun "Äidillä on kivaa" tyttö tosta äitisi voimakkaasta panohaluista, niin voisin vielä kertoa oman maalikkomielipiteeni kysymyksestäsi.

        En todella tuomitse äitisi seksielämää hän omalta kannalta katsottuna, koska jokaisella ihmisellä on oikeus omaan seksuaalisuutensa. Jos hän olisi sinkku, niin kaikki olisi OK, mutta kun on alaikäisen lapsen huoltajana, niin pitäisi kuitenkin jotenkin ottaa myös lapsen mielipide ja toiveet huomioon.

        Olen saanut kirjoituksistasi käsityksen, että siinä seksissä saattaa kulua koko aamuyö ravintolaillan jälkeen. Kerran mainitsit jonkun kellonajan 4-5 välillä. Ilmeisesti hänen miehensä ovat jotain 40 v tai alle kun pystyvät tuohon. Onneksi Sinulla on sentään oma huone ettet joudu näkemään mitään. Toki äänetkin ovat yöllä riittävän karmeat.

        Jos äitisi voisi unohtaa sängyn ja hoitaa homman lattialla patjan päällä, niin häiritsevää ääntä tulisi vähemmän. Seinän maalit tai tapetitkin säästyisivät hankauksilta.

        Kysyit voiko tämän tapainen käyttäytyminen olla joku sairaus. Niin minusta kyllä tuntuu siltä, että kyllä on. Sitä sanotaan nymfomaaniseksi sairaudeksi, jossa normaali seksivietti muuttuu sairaalloiseksi tilaksi. Aina vain lisää ja lisää eikä mikään tahdo riittää. Tämä on nyt kuitenkin maallikon mielipide.
        Ihmettelen toki myös, että kovin huonosti naiset ja tytöt vastaavat Sinulle.

        Jos tilanne vielä pahenee, niin seuraava vaihe voisi olla, että äitisi tuo yöllä 2-3 miestä nussimaan häntä.

        Toivottavasti nämä panojutut sijoittautuvat vain viikonloppuihin vai onko täysi touhu päällä viikollakin. Miten oikein jaksat käydä koulua, kun elämäsi on yhtä helvettiä.
        Näköjään rakastat täysin Äitiäsi ja haluat yrittää auttaa häntä. Toki pelkäät myös huostaanottoa ja "etujen" menettämistä kuten viikkorahojen yms. ja siksi et ole valmis mihinkään toimiin.

        Ehkä joskus mittasi tulee niin täyteen, että menet äitisi makuuhuoneeseen ja huudat, että lopettakaa, että saan edes hieman nukkua.

        Mieheltä ainakin siinä tilassa penis lopahtaisi ja naiminen olisi siltä yötä loppu.

        Kyllä sittenkin Sinun kannattaisi keskustella hyvässä ja rakentavassa hengessä
        äitisi kanssa. Älä syytä häntä vaan kerro miten rakastat häntä ja kysy rakastaako hän myös Sinua. Jos, niin voisi jotenkin tehdä Sinun tilanteesi auttamiseksi jotain.
        Miettikää yhdessä miten homman voisi hoitaa tyylikkäämmin, mutta tunnusta hänen oikeuteensa omaan seksielämään.

      • Tollo -00

        Harmillinen juttu II, ihanaa että täällä on joku joka oikeasti osaa auttaa hädässä olevaa. Mutta mietin vain, että mitä hemmettiä aikuinen(?) mies surffaa nuorten keho-palstalla? Anteeksi jos erehdyin iästäsi, mutta nuorten turvallisuuden vuoksi mietin ;)

      • Nuori aikuinen
        Tollo -00 kirjoitti:

        Harmillinen juttu II, ihanaa että täällä on joku joka oikeasti osaa auttaa hädässä olevaa. Mutta mietin vain, että mitä hemmettiä aikuinen(?) mies surffaa nuorten keho-palstalla? Anteeksi jos erehdyin iästäsi, mutta nuorten turvallisuuden vuoksi mietin ;)

        On hyvä, että pidät huolta nuorten turvallisuudesta. Toki julkinen keskustelu täällä ei aiheuta kovinkaan suurta turvallisuusriskiä. Aikuiseksi nykyisin lasketaan 18 vuoden ikää ja vielä alle kolmekymmentäkin voisi pitää vielä joksenkin nuorena. Täällä harva 15 vuotias pystyy auttamaan toista 15 vuotiasta vaan siihen tarvitaan sitä turvallista aikuista.
        Ei kannata nähdä haamuja siellä missä niitä ei ole.

      • 22v aikuien
        Nuori aikuinen kirjoitti:

        Olen nuoren aikuisen kanssa samaa mieltä. Tollo 00 ehkä yrittää antaa itsestään kuvan, että on 00 syntynyt eli 14 v. Eli häneltäkin voisi kysyä samaa kuin Harmillinen juttu Ii kirjoittajalta Tollo kysyy. Mielestäni seuranhakuosastot ovat vaarallisia paikkoja joissa saalistajat liikkuvat.

      • äidillä on kivaa
        22v aikuien kirjoitti:

        Se on muakin ihmetyttänyt miksi naiset eivät ole kiinnostuneempia kertomaan omaa mielipidettään äitini jatkuvasta nussimishalusta.oletin monella muullakin naisella olevan samanlaisen tilanteen koska ainakin meidän suvussa äitija hänen molemmat siskonsa ovat samanlaisia munahaukkoja jotka eivät saaa ikinä tarpeekseen.ehkä minäkin olen sellainen koska ainakin haluan enemmän hiplausta ja orkuttelua kun poikaustävä ja saankin niitä helpommin ja enemmän. en tiedä häpeävätkö naiset himojaan vai milsi ei samointuntevia ole ketään tullut kertomaan tunteitaan ja halujensa syitä.silloin ehkä ymmärtäisin paremmin äitiäni ja myös itseäni.miksi pitää hävetä itseään?

      • Mari Gould

        Tsemppiä sulle, kyllä sä pärjäät, vaikka joutuisit äitiäsikin hyysäämmään.

      • äidillä on kivaa kirjoitti:

        Se on muakin ihmetyttänyt miksi naiset eivät ole kiinnostuneempia kertomaan omaa mielipidettään äitini jatkuvasta nussimishalusta.oletin monella muullakin naisella olevan samanlaisen tilanteen koska ainakin meidän suvussa äitija hänen molemmat siskonsa ovat samanlaisia munahaukkoja jotka eivät saaa ikinä tarpeekseen.ehkä minäkin olen sellainen koska ainakin haluan enemmän hiplausta ja orkuttelua kun poikaustävä ja saankin niitä helpommin ja enemmän. en tiedä häpeävätkö naiset himojaan vai milsi ei samointuntevia ole ketään tullut kertomaan tunteitaan ja halujensa syitä.silloin ehkä ymmärtäisin paremmin äitiäni ja myös itseäni.miksi pitää hävetä itseään?

        Kaipa se on se naisen rooliodotukset. Et saa haluta sun pitää olla kiltti ja siveä. En tiedä onko se pohjimmilta miesten kateutta. Miehellä on aika rajattu se perättäisten panojen lukumäärä nainen voisi taas naida miten kauan ja miten monen kanssa vaan peräjälkeen.
        Mutta hei nai kun haluttaa. Jos peilistä katsoo onnellinen naama ei muiden mielipiteillä ole väliä.

      • äidillä on kivaa
        jormalaiset kirjoitti:

        Äidillä on myös naispuolisia panokavereita eli hän on bi.sain tietää tästä vasta puoli vuotta sitten kun yksi hänen naispuolisista ystävistään oli meillä koko viikonlppun ja sänky tärisi ja hakkasi joka yö vielä kovemmalla rytmillä kuin koskaan miehen kanssa.hänen kannaltaan biinä olo on kätevää koska nussimakavereita on kalsinkertainen määrä.kai tämäkin kuuluu tuohon kovien nussimahimojen tyydyttämiseen?

        Se on kiva että on hauskaa. Kaikki bi-seksuaaliset kehuu kuin hyvä se on kun välillä voi olla naisten ja välillä mies kanssa. Joskus myös parien.
        Jossain luki että naisista (miehistä) on 7% umpi heteroita ja 7% umpi lesboja (homoja) ja kaikki muut ovat siltä väliltä. Suurin osa ihmisistä on siis bi, mutta sosiaalinen paine hillitsee.
        Jos olet tyytyväinen seksiisi poikaystäväsi kanssa , hyvä niin. Mutta jos jotain puuttuu niin vaihda se tai hanki toinen lisäksi.
        -
        https://www.facebook.com/groups/14747240654/

    • Ihmettelijä99

      Uskompa että haittaa on joillekkin ihan pienille, jos eivät vielä ymmärrä. Enpä kuitenkaan usko, että kenellekkään yläkoululaiselle siitä mitään suurempia traumoja jäisi, jos sattuisi näkemään. :D

      • äidillä on kivaa

        Äidillä on kovaa juuri nyt ja pillu paukkuu ja ulina ähinä ääh ääh yyh ouh pane lujaa ooh aah hmyy äh äh ihanaa äh.. ..

        mitä mä teen

    • Niinpäniin1

      Onko normaalia kiihottua kun näkee vanhempansa harrastamassa yhdyntää?

      • Pälelahesta

        On se. Itsekin välillä masturboin sitä ajatellessani.

      • Näin oletan
        Pälelahesta kirjoitti:

        On se. Itsekin välillä masturboin sitä ajatellessani.

        Eipä sitä juuri lapsille näytetä. Yhdyntä suoritetaan ovi kiinni vanhempien huoneeseen. Eikö vaan???

      • äidillä on kivaa
        Näin oletan kirjoitti:

        Eipä sitä juuri lapsille näytetä. Yhdyntä suoritetaan ovi kiinni vanhempien huoneeseen. Eikö vaan???

        Äitiä pannaan taas.Onneksi poikaystävä on täällä.meillä oli tosikivaa äsken kun poikaystävä kiihtyy kun mutsia pannaan.mäkin sain neljä orkkuu ja poikaystävä yhden.tää on kivaa silloinku me touhutaan mut yksin ei oo yhtään kiva kuunnella.

      • Carita 14
        äidillä on kivaa kirjoitti:

        Äitiä pannaan taas.Onneksi poikaystävä on täällä.meillä oli tosikivaa äsken kun poikaystävä kiihtyy kun mutsia pannaan.mäkin sain neljä orkkuu ja poikaystävä yhden.tää on kivaa silloinku me touhutaan mut yksin ei oo yhtään kiva kuunnella.

        Näin kerran kun mun äiiä pani mies jolla oli rintaliivit päällä. Ne pani makuuhuoneessa valot päällä ja ovi auki. Molemmat oli kännissä, mutta en tajuu, että miks se mieskin piti rintaliivejä? Voisko joku kertoo.

      • ihmettelijä.
        Carita 14 kirjoitti:

        Näin kerran kun mun äiiä pani mies jolla oli rintaliivit päällä. Ne pani makuuhuoneessa valot päällä ja ovi auki. Molemmat oli kännissä, mutta en tajuu, että miks se mieskin piti rintaliivejä? Voisko joku kertoo.

        Joku fetissi se varmasti oli, jotkut fetissit niin käyttää naisten alusvaatteita, saavai kai jotain lisäkiksejä siitä. Meitä Suomalaisiakin on moneen junaan.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe