Tupakointi ja raskaus

Kerranvaan

Löytyykö muita tupakasta irti yrittäviä? Olen aina ollut sitä mieltä että kun tulen raskaaksi lopetan ehdottomasti tupakoinnin. Nyt olen taistellut 2kk itseni kanssa ja päässyt 5kplseen päivässä. Onhan se edistystä siitä 20:stä mitä ennen poltin mutta nyt en millään pääse eroon noista viidestä...

27

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trsghj

      Minulla auttoi se, kun ajattelin ihan oikeasti mitä kaikkea se vauvalle aiheuttaa. Ja etenkin tieto siitä, että en koskaan voisi elää sen asian kanssa, että JOS vauvoilla olisi ollut jotain ongelmaa, se edes VOISI johtua siitä, että poltan tupakkaa. Onneksi lopetin heti plussattuani, koska kummassakin raskaudessa seurattiin tarkkaan kasvuhidastuman takia muksuja ja saatoin olla onnellinen, että ainakaan en oman himoni vuoksi ole sitä aiheuttanut. Olisi ollut kamalaa, jos olisin vielä tupakoinut ja joutunut miettimään, että johtuuko tämä siitä. Vaikkei meidän kohdalla siis johtunutkaan.

    • Kerranvaan

      Mitäs mieltä olette siitä että aikaisemmin poltin sen n.5 /päivä ja nyt kun niistä yritän päästä eroon niin syön koko ajan nikotiini purkkaa, siis lähes joka tunti. Vahvuus on vain 2mg ja otan puolikkaan kerralla.

    • ei onnistu

      Täällä kans yksi viiden tupakan kanssa kippuroiva, rv jo 31.
      Ajattelin, että lopetan viimeistään kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa, ettei vauva joudu kärsimään vieroitusoireista. Mutta ei per...le, ei millään meinaa onnistua. Mulla on kans just se, että jos en polta röökiä, niin vedän himoissani nikotiinipurkkaa...kumpi pahempi???

    • röökin jättänyt

      Tupakka sisältää yli 400 myrkyllistä ainesosaa.

      Mun mutsi oli raskausajan ilman röökiä tällä tavalla:

      Joka kerta, kun vedät röökiä kroppaas, niin sikiöstä tuntuu, kuin joku kuristaisi sitä ja näinhän se onkin.

      Tupakan hiilimonoksidi syrjäyttää hapen.

      Syö purkkaa siihen tottumukseen, että on rökiä suussa tai hermostunut olo.

      Ihan tavallista purkkaa.

      Syömällä purkkaa myös aineenvaihdunta kiihtyy (et kärsi ummetuksesta), koska sylkeä erittyy runsaasti vatsalaukkun. Syljessä on ruuansulatusentsyymejä.

    • Lopettanut

      TSEMPPIÄ KOVASTI KAIKILLE JOTKA YRITÄTTE LOPETTAA!!!!!

      Itse poltin yli 10 vuotta. ekan ultran jälkeen melkolailla olen ollut polttamatta. nyt tupakatta oloa n. 2kk takana!!

      Vieläkin autossa tupakki aski, mutta en oo koskenut ollenkaan.
      PAITSI Kun alussa meni hermot niin saatoin autolla ajaessa pistää palamaan, mutta maistu niin helkkarin pahalle että sätkä lensi heti ulos.

      Nyt en oo polttanut ja hyvä niin. Heitätte kerrasta poikki nii kaikista paras, ja jenkkiä suuhun!!!

      JOS MINÄ PYSTYIN NIIN PYSTYTTE TEKIN

      • lopettanut

        Ja vielä se minua motivoi kun luin että vauvan sydämen syke kiihtyy ja se alkaa mahassa sätkiä js kiemurrella.

        KUMPI PAREMPI, VEDÄT SITÄ PASKAA KEUHKOIHISI JA LAPSI KÄRSII??
        Mietippä sitä, niin tein minäkin. Joka kerta kun nostat sen tupakin huulillesi niin mietippä pistätkö palamaan? Ei kannata.

        ja tosiaan jenkkiä vaa, vi.tut niistä nikotiinipurkista oo mihinkää.

        tää on fakta, se piti itelläki niellä. Nyt on paljon parempi olo itelläki.
        eka viikko on pahin, toisena viikkona alkaa helpottaa!!!


    • Kerranvaan

      Kiitos kaikille, ootte ihan huippuja!! Odotin hurjaa purnaamista, mutta täällähän oli ihan asiallisia kommentteja! Jospa huomenna olis ensimmäinen tupakaton päivä?

    • Lopettanut

      Heh :) ja kiva ku et menettäny järkeäs mun ihanista kommenteista :D
      Täältä sulle onnenpotkasu persauksille! :)
      Oikeesti SÄ PYSTYT SIIHEN :)

      Tuu sit kertoo mite tupakoimato elämä lähti käyntii!! :)

    • maalismamma2015

      Itse poltin 11-vuotta putkeen tupakkaa aina askin päivässä, kunnes yllätykseksi tulin sitten raskaaksi. Ihan raskauden alussa oli tosi vaikea lopettaa tupakkaa, mutta vähensin tupakanpolton alle puoleen askiin päivässä. Sitten kun kävin ultrassa, niin asia konkretisoitui minulle ja yksinkertaisesti moraali ei antanut periksi ja mietin kuinka pieni vauvani kärsii jokaisesta savusta , mitä kaikkea sairauksia voin ehkä aiheuttaa hänelle kun vauva syntyy. En ikinä antaisi asiaa itselleni anteeksi jos itse sen aiheuttaisin. Lopetin polttamisen kokonaan ilman mitään apukeinoja sen kummemi. Itkin ja hermoilin kuin pikku kakara viikon verran =D sitten alko helpottamaan asteittain nyt neljä kuukautta savuttomana ja ei oikeestaan edes tee mieli tupakka alkanut jo haisemaankin pahalle. Joka kerta kun tekee mieli polttaa mietin mitä se aiheuttaa vauvalle. ja onhan se itsellekkin mahtava juttu etta ei tarvitse polttaa

    • Tsemppejä..

      Joko olet onnistunut lopettamaan? Tsemppiä kovasti kaikille tupakoinnin lopettajille, vähentäjille ja lopetuksen yrittäjille.
      Fakta on se että tupakka on myrkkyä ja erittäin huono lähtökohta vauvalle, faktaa on myös se että tupakan vieroitus on haasteellista johtuen sen juurtuvan ihmiseen fyysisesti, sosiaalisesti, henkisesti ja psykoloogisesti.
      Selkärankaa vaatii ja paljon. Hyvä ajattelutapa on se että on vaikka vain lakossa odotuksen ajan vauvan terveyden takia.

      Odotin esikoista vuonna -12 ja sain tietää raskaudesta vasta rv 10. Poltin siis normaalisti koko alkuraskauden. En myöskään saanut lopetettua heti vaan poltin edelleen 2 viikkoa vähentäen kunnes ensimmäisessä ultrassa näin pienen ja ulos päästyäni ryttäsin tupakka askin ja oikein suutuin itselleni, mitä olen mennyt tekemään. Oli todella vaikeaa ekat viikot kun mies kävi silti tupakalla, mutta pystyin siihen koska morkkis oli niin kova.
      Seuraavan tupakan poltin kun esikoinen syntyi, imetyksen epäonnistuttua kuukauden ikäisenä.

      Nyt odotan toista rv 8. Sain tietää heti viikolla 5 raskaudesta ja taas olen siis tupakoitsija :)
      Taaskaan en pystynyt heti lopettaa, mutta valkkasin kalenterista päivän 2 viikon päähän uuteenvuoteen. Uusivuosi meni ja nyt tänä vuonna en ole tupakkaan koskenut kertaakaan. Enkä koske. Ekat neljä päivää itkin ja nyt ei tee edes enää mieli ja mies käy silti tupakilla.

      Parhaat vinkkini tupakoinnin lopettamiseen (eivät tietenkään toimi kaikilla). Päätä päivä, unohda vähentämiset. Psyykkaa itseäsi päivään. Mä pystyn siihen, mä pystyn siihen. Ajattele vauvaa ja ajattele kuinka ylpeä olet itsestäsi kun lopetat. Nautit raskaudestakin enemmän kun et huolehdi tupakasta ja sen haitoista. Aina kun himo iskee ota jenkki! jos purkka saa mahan sekaisin ota pieni pala porkkanaa. Vaikka salmiakkia ja lakritsia ei suositella max 50 g päivä niin huoletta voi silti syödä vaikka turkinpippureita. tuskin menee 50 g päivän aikana :)
      Mulla auttaa myös tupakalle seurana meneminen. Ei ekoina tupakattomina päivinä mutta noin viikon jälkeen jo on mukavaa mennä seuraksi ulos. Saa mukavasti happea ja vanha rutiini pysyy hengessä mukana. Jos tupakan himo iskee ulkona käymisessä niin normaalista pillistä voi leikata tupakan mittaisen ja imeskellä sitä pihalla kuin tupakkia aikoinaan.
      Tapoja on monia.

      Tsemppiä vielä kaikille odottaville. Muistakaa että jokainen tupakka jonka jätätte polttamatta on askel parempaan. Vaikka lopettaisitte viikkoa ennen synnytystä on se viikko paljon lapselle. Yrittäkää ja jos onnistutte olkaa ylpeitä. Lapsi ei voi päättää vielä, mutta sen tiedän että jos tupakasta jotain aiheutuu lapselle, äiti kantaa sen taakan koko elämänsä.

      • ei_lakua

        Ei salmiakkia eikä lakua! Esim turkinpippureissa on lakritsiuutetta, joka todennäköisesti on/sisältää glykyrritsiiniä.

        "Aikaisemmissa solu- ja koe-eläintutkimuksissa on osoitettu, että glykyrritsiini heikentää istukan kykyä estää glukokortikoidien eli stressihormonien siirtyminen äidin elimistöstä sikiöön. "
        http://www.helsinki.fi/behav/uutisarkisto/2009/uutinen-06-10-2009.htm


    • Lopettanut

      Mahtavia tarinoita! Maalismamman tarina on just niinku mulla itelläki :)

      Tsemppiä kaikille :)

    • Kerranvaan

      Kova yritys on lopettamisen suhteen ollut! Uudenvuoden päivänä aloitin lakon ja kestin kolme päivää, itkupitkuraivareita ei sitten pää enää kestänyt ja palasin tupakoivaksi odottajaksi. Jostain olisi vaan löydettävä se selkäranka kestää ekan viikon ahdistus, koska melkein tiedän että sen jälkeen se helpottaisi. Suurinpiirtein siinä viidessä kpl/päivä olen pysynyt ja koko ajan yritän keksiä tapoja vähentää!

      • Tsemppejä..

        Tiedän tunteen! Itse kirjoitin tuossa että lopetin nyt uutena vuonna ja edelleen olen lakossa enkä ole koskenut ja en aio myöskään koskea.

        Sinä "kerranvaan" ratkesit juuri sinä päivänä tupakkaan kun on se pahin päivä :O Maaginen kolmas päivä.
        Ekat kaks päivää menee ihan ok. 3:mas oli itsellänikin sellainen että illalla iski niin kova himo tupakkaan että kävelin kämppää ympäri levottomasti ja kävi mielessä että kiskon lautaset kaapista paskaks lattialle. En pystynyt olemaan hetkeäkään paikallaan ja kirjaimellisesti kiskoin hiuksia päästäni.

        En antanut tunteelle periksi vaan hoin koko ajan että nyt ei ole kyse siitä mitä minä haluan vaan on kyse lapsen terveydestä.

        4 ja 5 päivä tuli kerran päivän aikana samankaltainen himo mutta lievempänä ja meni nopeasti ohi. Viikko niin helpottaa todella.
        Kaks viikkoa, huomaat että et ajattele enää edes tupakkaa.

        Kyllä sinä pystyt siihen!! Olen ylpeä yrityksestäsi, mutta kuinka ylpeä sinä voit olla itsestäsi kun päätät uuden päivän ja yrität uudestaan. Tiedä vaikka onnistuisit.

        Sen verran sanon että parempaa motivaatiota et ainakaan saa kuin lapsi :)
        Hyvin se menee!


    • jozzu

      Täällä kans yks joka taistelee tupakan kanssa! Olen itsekkin ollut aina sitä mieltä että heti kun tulee plussa, lopetan röökin polton. Niinhän se plussa vaan napsahti. Nyt syön nikotiinipurkkaa ja eilen aloitin käyttämään nikotiinilaastaria. Töissä ollessa ei tunnu edes pahalta olla ilman mutta heti kun pääsen kotiin niin tekee tiukkaa. n. 5-6 tupakkaa olen polttanut päivässä normaalin 15tupakan sijaan ja polttamista takana n. 7vuotta. ehkäpä se ensimmäinen ultra saa minunkin silmät aukeamaan vielä paremmin.

    • Kerranvaan

      Olin jo täysin antamassa periksi, mutta teidän innoittamana maanantaina lähtee käyntiin toinen yritys irti tupakasta! Eli nyt otan ilomielin vastaan kaikki neuvot kolmannen päivän selättämiseen, niksoihin, itkuihin ja pään kasassa pitämiseen.

      • Tsemppejä..

        Polttaako samassa taloudessa joku muu, kuten mies?
        Jos sun mies polttaa. Tee sille selväksi että lopetat maanantaina ja siitä päivästä lähtien se ei saa näyttää sulle tupakki askia, puhua tupakasta, eikä antaa sulle tupakkaa missään tilanteessa. Kun se käy itse, se vie roskia.
        Jos ei polta ni parempi :)

        Eka päivä pitäis sujua ihan ok. Olet päättänyt että et polta enää ja voin varoittaa että ajattelet tupakkaa joka 15 sekunti :/
        Tokana päivänä sama homma. ylitsepääsemätön himo alkaa tulla viim. illalla. Älä anna periksi ethän enää polta.
        Joka kerta kun himo iskee, pure purkkaa, ime pilliä ja keksi jotain tekemistä. 3 minuuttia ja himo on selätetty.

        3 päivä. Varaa päiväksi todella paljon tekemistä. On aivan loistava päivä vaikka suursiivoukseen. Siivoa koko päivä ja aina himon tullessa hoe itsellesi pystyt tähän ja vedä sitä purkkaa ja ime pilliä. :) Tärkeintä on ettet anna periksi. Tää päivä on pahin!

        4-6 pv menee niinkuin ekat kaks, et kuitenkaan ajattele enää tupakkaa kuin muutamien tuntien välein.

        Viikko on aika hyvä takaraja sille että huomaat kaiken helpottaneen.
        Kaks viikkoa ja olet selvinnyt.
        Himoja tulee vielä kuukausienkin päästä, mutta ovat ohitettavissa ihan ajatuksella. Yksi paha paikka tulee yleensä noin 2 kuukauden kohdilla lopettamisesta. Mutta yksikään päivä ei ole mitään verrattaen tuohon kolmanteen tupakoimattomaan päivään.

        Mä tiedän että sä pystyt siihen


    • osdåghwå0qo

      Mä pystyin lopettaa tupakan onneksi jo vuoden ennen raskautumista. Ajattelin kai, että en voi tulla edes raskaaksi jos poltan tupakkaa. Ja ilman "apuvälineitä" lopetin, eli ihan kylmiltään. Laski heti verenpaineet ja päänsäryt loppui siihen.
      Mielestäni kannattaa vaan jättää tupakat ostamatta eikä ajattele tupakkaa enää, niin siinä se. Muista, että ei se ole sen arvoista, jos lapsi saa tupakasta jotain oireita (keskittymishäiriöitä esim.) Jokainen kuitenkin on vastuussa itsestään. Helposti voi jättää tupakat vaan ostamatta :)

      • Tupakka ällöttää

        Mä en paljoa edes polttanut ennen plussaa mutta heti kun plussasin ei edes ole tehnyt mieli.. Jotenkin vain alitajunnassa on koko ajan sisällä kasvava ihmisen alku..


    • Onnistut varmasti

      Mitäs aloittajalle nyt kuuluu?
      Onko toinen yritys tuottanut jo tulosta.

      Hyvää odotusaikaa ja onnea pienestä ihmeestä. :)

    • Kerranvaan

      Nyt on kolmas päivä meneillään lopetus yrityksissä ja melko erikoista ja ihmeellistä tämä on. Nikotiini purukumeja 2mg menee n.3 päivässä. Ja kaksi kertaa päivässä menen mieheni mukaan tupakalle. Omia tupakoita minulla ei enää ole. Minun tupakointi menee tällä hetkellä niin että otan mieheni tupakasta 2-5 henkosta muutaman kerran illassa ja mielestäni tämä on suuri saavutus minulle. Eli olen ylpeä itsestäni! Katsotaan koska ne muutamat henkoset jää pois.
      Seuraan verensokeri arvojani raskauden aikana. Kuukauden sisään vain kaksi arvojen ylitystä, mutta nyt tupakoinnin loppuessa kahden päivän aikana on jo kaksi arvojen ylitystä, onko kennelläkään kokemusta tästä? Mielestäni en syö enempää kuin ennen.

    • chmnvh

      Itse ekassa raskaudessa lopetin syömällä tikkareita. Nyt rv 7 4 ja tikkaripussi kaapissa tällä hetkellä poltan 2päivässä aamulla ja illalla, aamu tupakasta on vaikein päästä eroon omasta mielestäni

    • mmmn

      Minulle tupakoinnin lopettaminen tuli kuin salamanisku taivaalta. Tupakan himoon söin mynthoneita, purkkaa yms.. Monta kertaa yritin lopettaa, mutta vasta kun se päätös tuli hetken mielijohteesta ja katkoin tupakat roskikseen, silloin onnistuin. Ekat 3päivää oli pahimmat, oikeastaan eka viikko. Ja tämän jälkeen muutama kuukausi kamppailua mielihalujen kanssa. Kuitenkin se kynnys viikon jälkeen polttaa tupakka kasvoi ja en voinut antaa enää periksi asiassa. Voimia sinulle lopettamiseen. Tupakointi on vaikea lopettaa muttei mahdotonta:)

    • savuton.äiti

      Jos ei pysty tumppaamaan, niin ei pidä paksuksikaan hankkiutua!!

      Jokainen odotusaikana tupakoiva äiti pitäisi tuomita vähintään törkeästä ruumiinvamman tuottamisesta. Lisäksi lapselle aiheutuneet terveydelliset haitat pitäisi maksattaa täysimääräisenä aiheuttajan (tupakoinut äiti) pussista, eikä yhteiskunnan varoista. Ja sössötys tupakkaveroina maksetuista rahoista pois...

    • pikkuumyy

      Itselläni riitti pelkkä tahto. Vaikka meinasin vajota takaisin, mutta pidin pääni. Vauvaani en satuttaisi ikinä.

    • NikotiiniNisti

      Itellä ainaki et jos yhtään tupakkaa tekee mieli niin mynthoni suuhun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      92
      4350
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4275
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4006
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2877
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2551
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2118
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2104
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      195
      2023
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1675
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1442
    Aihe