Voi Väyrystä!

minkä teki

Kaksikko Väyrynen-Lehtomäki repivät hetkessä alas sen minkä Sipilä rakensi. Väyrysen kirjoitus on lottovoitto Kokoomukselle.

http://www.paavovayrynen.fi/2014/12/22/syttyyko-jaatyneista-konflikteista-kuuma-sota/

Ehtaa Kremlin paskaa:

"...Ukrainan tapahtumat ovat noudattaneet samaa kaavaa. Historiallisista syistä maa on ollut syvästi kahtiajakautunut. Länsi-Ukraina on kuulunut pitkiä aikoja Itävalta-Unkariin ja Puolaan, siellä on suuri puolalais- ja unkarilaisvähemmistö ja siellä venäläisiä suorastaan vihataan. Krimin niemimaa ja suuri osa Itä-Ukrainaa on puolestaan kuulunut satojen vuosien ajan Venäjään. Siellä venäläiset ovat enemmistönä, ja yhteydet Venäjään ovat olleet tiiviit. Tämä venäläisvähemmistö koki Maidanin aukiolta käynnistyneen kumouksen uhkaksi omalle asemalleen ja turvallisuudelleen. Se ryhtyi puolustamaan oikeuksiaan ja pyrkimään jopa eroon Ukrainasta.

Ukrainan yhtenäisyys olisi voitu säilyttää vain siten, että eri väestöryhmät olisivat hakeneet keskinäistä yhteisymmärrystä, jota sekä länsimaat että Venäjä olisivat tukeneet. Geopoliittinen valtakilpailu repi kuitenkin Ukrainan rikki, synnytti sisällissodan ja johti lopulta kansainvälisen kriisin..."

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kustalainen

      Pistäkää nyt se Paavo ja Paula lomalle molemmat ovat jo pilanneet kannatuksen siis ihan oikeesti tarttis tehrä jotakin.

      • 7+3

        Kokoomuksen kannatus syöksyy, eikä keskustalaiset välitä mitään?
        Stubbia ei voi panna lomalle ja se aiheuttaa kokoomuksen kannatuksen laskua edelleen.

        Jutta on lomalla, sitä ei päästetä televisioon ja se on hieman nostanut SDP,n kannatusta, mutta eiköhän sekin laske vielä kun Jutta alkaa tehdä "vaalityötä"

    • hyvin osasi

      Erittäin asiantuntevasti Väyrynen kirjoittaa.

      Vähä-älyinen sotapolitiikan kannattaja ei voi muuta sanoa vastineessaan kuin "packaa" :)))

    • N'äin oN

      Tuohan on oikean yhteiskuntatieteiden tohtorin asiantuntevaa analyysia vallitsevasta tilanteesta.

      Täytyy todeta että kyllä Keskustasssa tuota viisautta riittää joka alalta.

      Jopa kirjoitusvirheiden alalta niin kuin minunkin tekstistä voiu todeta.D

      • hyvin osasi

        :DD Joo. Mitenkähän jonkun mielestä asiantunteva analyysi voi olla "keskustan kannatuksen alasrepimistä" ?

      • Näin oN
        hyvin osasi kirjoitti:

        :DD Joo. Mitenkähän jonkun mielestä asiantunteva analyysi voi olla "keskustan kannatuksen alasrepimistä" ?

        Noiden konfliktien ja sisällissotien alkusyy on Neuvostoliiton väkisin yhteen tumpattujen maiden ihmisten erilaisuus ja kansallistunne. Toiset tutevat kuuluvansa eri kansanryhmiin kuin Neukku pakotti ne.

        Noita pakkoliitoksia on tehty Neuvostoliitoos satoja. Jugoslavia on yksi niistä ja sehän on jakautunut moneen osaan irtauduttuaan Venäjästä.

        Vöäyrysen bligissahan kiejoitertaan juuri tästä,

        Mitä pahaa tyolaisessa asiallisessa historian kertaamisessa ja analyysissa on?

        Ei taida hetkauttaa kannatuksia mihinkään suuntaa. Ei ainakaan unelmoimaas suunytaan, vaikka yrität tuolla jutulla propakandaa rakennellakin.:D.

      • stubin syytä kaikki
        Näin oN kirjoitti:

        Väyrysellehän tällainen Neuvostoliiton syyttely ei käy, vaan hän etsii aina sen näkökulman joka tukee Venäjän ja Neuvostoliiton valtapyrkimyksiä, totuudesta tai historiasta välittämättä. Syyllisiä ovat kaikki muut paitsi Paavo Väyrynen ja Venäjä.

      • Näinhän se on
        stubin syytä kaikki kirjoitti:

        Venäjän raaka hyökkäys Ukrainan kimppuun on Väyrysen mielestä Ukrainan omaa syytä.

      • 12+16

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/13158306

        "kioski kiinni
        21.12.2014 15:00
        0
        Sulje
        Lappeenrannan ja Imatran yrittäjät kuittaa. Kiitos.
        Venäläinen yrittäjä ihmetteli, miksi Suomalaiset vihaavat kansaamme."

        Kenelle se neuvostoliiton ja venäjän syyttely sitten käy ja mitä hyötyä siitä on suomelle?

      • venäjä venäjä venäjä
        12+16 kirjoitti:

        Olisiko sellaista hyötyä että lausunnoillamme tuemme demokratiaa ja kansainvälistä rauhanomaista kehitystä maailmassa, päinvastoin kuin Putinin terroria, Venäjän raakalaismaista muiden kansojen alistamista ja hyökkäämistä muiden maiden kimppuun. Jos emme tuomitse tällaisia Putinin toimenpiteitä saatamme olla aika nopeasti niiden kohteena.

        ps, olemme muuten ainoa Venäjän Eurooppalainen rajanaapuri jossa ei ole Naton tai Venäjän joukkoja. Tällainen sotilaallinen tyhjä tila on tapana ennen pitkään täyttyä, toivottavasti itse valitsemallamme tavalla.

      • 12+16
        venäjä venäjä venäjä kirjoitti:

        Puolueettomuusko ei enään käy, se on vanhan-aikaista Kekkosen ajan politiikkaa?

        Isänmaalliset ihmiset luottaa suomalaisiin sotilaisiin.

        "Herra Rodchers, suomi on valmiina torjumaan mistä suunnasta tahansa tulevan hyökkäyksen"

      • 2+9

        Miten voimme olla puolueeton demokraattinen maa kun vastakkain ovat demokratia - Venäjän diktatuuri, puolueeton EU:n jäsen kun vastakkain ovat EU - Venäjän diktatuurinen kansainvälisiä sopimuksia rikkova roistovaltio.

        Onko vaikeaa ymmärtää että kuulumme läntisiin demokraattisiin oikeusvaltioihin ja olemme EU:ssa, miten edes voisimme olla puolueeton suhteessa Euroopan unioniin kun kuulumme siihen.

        Suomi ei ollut "kekkosen aikana" puolueeton, Suomi oli silloin sotilaallisesti liittoutunut Neuvostoliiton kanssa.

      • ERTYUIUYGFCVHJOPÅ
        Näinhän se on kirjoitti:

        Venäjän raaka hyökkäys Ukrainan kimppuun on Väyrysen mielestä Ukrainan omaa syytä.

        ÄLÄ valehtele.

        Lue se teksti äl'äkä keksi omiasi.

    • Stubbin avaus

      Rehellinen ja suora puhe Venäjästä voi ensi alkuun tuntua shokeeraavalta. Katsotaanpa mikä tilanne on parin kuukauden päästä kun avaus rehellisyyden suuntaan on nyt tehty. Suomen pääministeri on ollut ensi kertaa rehellinen ja suora Venäjän suhteen sitten sotavuosien. Tilanne on ollut epänormaali ja suorastaan sairas. Ei edes diplomaaattisuuden pitäisi edellyttää niin raakaa valehtelua ja teeskentelyä johon Suomi on ollut pakotettu kymmenien vuosien ajan.

      • 19+6

        Voisitko laittaa linkkiä, että nähdään mitä Stubb on puhunut?

      • 19+6

        No näytä nyt sitä rehellistä ja suoraa Stubbin puhetta venäjästä!!

        Minä yritin etsiä bokin jne.. mutta en löytänyt.

      • Etsi itse
        19+6 kirjoitti:

        Voisitko laittaa linkkiä, että nähdään mitä Stubb on puhunut?

        Googlaamalla löydät - älä ole nahjus.

      • Jatka niin löydät
        19+6 kirjoitti:

        No näytä nyt sitä rehellistä ja suoraa Stubbin puhetta venäjästä!!

        Minä yritin etsiä bokin jne.. mutta en löytänyt.

        Jos olet niin tyhmä ettet löydä, ei niistä puheista ole sinulle mitään hyötyä.

      • 19+6
        Jatka niin löydät kirjoitti:

        Jos olet niin tyhmä ettet löydä, ei niistä puheista ole sinulle mitään hyötyä.

        Nahjuksena minä en löydä, mutta kun sinä kerran osaat, niin näytä.

      • 19+6
        Jatka niin löydät kirjoitti:

        Jos olet niin tyhmä ettet löydä, ei niistä puheista ole sinulle mitään hyötyä.

        Kansalaiset on sitä mieltä, että Stybbin puheista ei ole hyötyä muille kuin helevetin rikkaille Jyllembergeille. :))

        Minulle niistä sen puheista ei ole varmasti hyötyä, olisin vain halunnut nähdä, että mitä se horisee.

    • Väyrysen kautta

      päästään nyt helposti horjuttamaan Keskustan uskottavuutta. Jos Keskustasta tulee pääministeripuolue, meillä on vaara joutua luokitelluksi Euroopan roskavaltoiden joukkoon jossa ovat fasistivaltioksi jo luokiteltu Unkari ja samaan suuntaan menossa oleva Tsekki.

      Kumma kyllä Ruotsi, vaikka siellä on sosialistinen pääministeri, ei ole samassa vaarassa. Siellä eurooppalaisuus on itsestään selvää ja Eurooppaa hajottamaan pyrkivää Venäjää ei nuoleskella.

      • 19+6

      • 19+6

        "Siellä eurooppalaisuus on itsestään selvää".. höpöhöpö, eihän siellä ole otettu eurooppalaista rahaakaan käyttöön.

        En ole kyllä ennen kuullutkaan, että puolueettomuuspolitiikkaa oltaisiin luokiteltu fasismiksi.

        Johtopäätös: Kokoomuslaisilla on paniikki päällä.

      • Unkarin fasismi

        Unkarissa on fasismi syvällä. Diktaattori Putin on heidän uusi idolinsa. 1956-kansannousun marttyyrit kääntyvät haudoissaan.

    • Kysymyksiä...
      • &&&&

        Hyvä Väyrynen ja Lehtomäki pitäkää vain pintanne, huomaatte miten kokoomus on aivan sekaisin, täysiin kyvytön mihinkään töihin, Natottajiat eivät ole suosiossa vaikka itse luulevat. Yäk Sarvamaa Yäk.

      • Yrjöttää
        &&&& kirjoitti:

        Hyvä Väyrynen ja Lehtomäki pitäkää vain pintanne, huomaatte miten kokoomus on aivan sekaisin, täysiin kyvytön mihinkään töihin, Natottajiat eivät ole suosiossa vaikka itse luulevat. Yäk Sarvamaa Yäk.

        kun katselee putinnuolijoiden rumaa naamaa. Mikä ihme tekee suomalaisesta niin kiivaan ryssäpersheen nuolijan?

    • Ruplan Arvo

      Väyrynen ryssii aina, homppeli Kekkosen aisankannattaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      76
      3466
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      565
      3257
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2964
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2092
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1885
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      143
      1496
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1291
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1270
    Aihe