Miksi mies tekee näin?

If you could see me

Joulun on ollut omissa oloissaan, ei kiittänyt eikä kehunut lahjoja, joita hankin hänelle monia, arvokkaitakin, ja hänen suvulleenkin. Häneltä sain yhden pienen edullisen lahjan ja muille sukulaisilleen hankki paljon arvokkaampia. Jätti lahjakassin lattialle, ei sanonut mitään muuta kuin "tässä". Missä oli jouluhalaus ja jouluntoivotus? Vähättelee ja mitätöi minua; hiukset on värjätty hänen mielestään rumaksi, jos olen ostanut uuden vaatteen, haukkuu kirppariräteiksi (mitä vaatteet eivät ole), on alkanut sanoa mitä saa syödä ja mitä ei, ja meikitkin on kamalat ja meikkaan rumasti. Ollaan oltu yhdessä vuodesta 99. Jos kerron töissä olleista hankaluuksista, hänen mielestään vika on minussa ja vingun turhasta. Puhe on muuttunut törkeän sävyiseksi. Halventavaksi, pilkkaavaksi, ivaavaksi. Ei enää mitään kaunista sanaa. Sydän alkaa murtua, hajoan pikkuhiljaa palasiksi..:( Mitä nyt tapahtuu? Olemme kolmissakymmenissä, lapsia ei ole.

41

875

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Montakolhuasaanut

      Ikävää kuultavaa. Ei oikein vaikuta rakkaudelta. Syitä voi olla moniakin, ei enään välitä tai löytänyt toisen, mutta voiko olla , että olet loukannut häntä jotenkin. Ei välttämättä tietoisesti. Tämä vaan mun ajatus ja riippuen aivan siitä, onko hän ennen ollut tälläinen esim. jouluisin. Voimia sulle todella, sitä tarvitset. Keskustele vakavasti hänen kanssaan asiasta, niin voi helpottaa vähän.

      • If you could see me

        Sain täältä niin kauniita vastauksia, että kyyneleet valuivat pitkin poskia. Kiitos teille, sain edes tätä kautta sanoa pahan olon ulos. Varmasti olen loukannut näinä vuosina häntä, tiedän sen itse, mutta en tietoisesti tai hirmuisen tahallisesti (kiukuspäissäni olen sanonut joskus kärkkäästi), ja mietittyäni omia toimia ja sanoja, olen pyytänyt aina anteeksi. Tiedostan milloin teen väärin ja haluan siitä myös keskustella. Olen elänyt hänen kanssaan ja rakastanut häntä ja joskus riidellytkin ajatellen, että kaikista rakkain tuntee minut ja ymmärtää sen.

        Mutta nykyisin hän ei siedä enää yhtään minulta tulevaa mielipidettä, en saisi sanoa enää mitään. Minun mielipiteideni vuoksi hän on alkanut salata aivan arkipäivän asioita, hänestä on oikein, että hänellä on oma elämä ja minun elämä ei kiinnosta lainkaan (muuten kuin arvostelemalla).

        Minä en ymmärrä, millainen minun pitäisi olla. Pitäisikö olla vain hiljaa? Vai hävitä vähin äänin kokonaan? Ehkä hän toivoo, että menen pois, muttei uskalla sanoa sitä? Hän sanoo vain, että tukka on rötjätty kuin amislaisilla vaikka ammattikampaaja sen nätisti värjää (toiset ihmiset jopa ovat tulleet samalle kampaajalle), uusi takkini oli hänen mielestään "kaljasaavin peitto" ja junttimainen (vaikka se olisi mikä siisti villakangastakki hyvänsä) ja syödä ei saisi mitään; lomalla ehdotin, että voitaisiin käydä vaikka ravintolassa syömässä, niin kivahti ettei ainakaan syömään mennä! En saisi syödäkään mitään. Arkena tarkistelee ja kyselee, missä kävin päivällä syömässä, ostinko sipsejä kaupasta. Olen lyhyt, mutten mikään lihava. Kaikkein nöyryyttävin oli hänen kotonaan kun hänen sukulaistensa aikana mies sanoi kovaan ääneen kun otin pöydässä leivälle juuston päälle kinkkusiivun, että "elä enää ota lisää, siinä on jo tarpeeksi" ja ihmiset katsoivat. Teki mieli laskea leipä pöydälle ja juosta itkien pois. Meillä sukulaisissa hänelle tarjotaan aina lisää ja kukaan ei huomauta miten hän syö.

        Jouluna olin hänen sukulaisissaan ja kun hän tulee itse sinne jälkeen päin paikalle, ei reagoinut minuun mitenkään muutoin kuin tölvimällä sanoilla muiden kuullen. Olen yrittänyt keskustella hänen kanssaan, mutta vaikka rakentavasti sanoisikin, syyt saan minä niskaan. Kyllä minä yritän ymmärtää hänenkin puolensa ja kuunnella, mutta miksi se jää vain näin päin? Miksei minulla ole oikeutta tulla ymmärretyksi.

        Herkkänä ihmisenä en jaksa kauaa pahoja sanoja. Yhteisien vuosien aikana meillä on ollut hyvin liikuttavia yhteisiä tilanteita ja menetyksiäkin. Eikö hän ajattele, mitä on käyty yhdessä läpi ja mieti, voiko toinen oikeasti olla niin paha. Miten ihminen voi näin muuttua. Kovaksi ja kylmäksi. Ehkä hänellä on sitten parempi jossain muualla. Olisin yhden miehen nainen, muttei se taida riittää. Minä en riitä.

      • EnäänN

        EnääN naiset aina arvailette vääkin. Tyhmyys liittyyy tunteisiiN

      • poisongirl
        If you could see me kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä,että elät narsistin kanssa. Kokoa itsesi ja tee selväksi ettei sua kohdella noin. Ero ei tule olemaan helppo, mutta on tervettä itsesuojelua jättää tollanen, kunnioita itse itseäsi sen verran ettet anna kohdella itseäsi tuolla tavalla.

    • Kylläpä tekee pahaa

      Näillä palstoilla on niin useasti naisten kirjoituksia siitä, miten rumasti miehet kohtelevat.

      Olen itsekkin joskus syyllistynyt kärsimiseen, mutta en enää. Olen mielummin yksin, kun annan yhdenkään äijänretaleen halventaa tai kiusata minua. Minulla on miespuolisia ystäviä, niissä on ihan tarpeeksi. Jos saadakseen seksiä pitää kärsiä, niin olkoon koko seksi minun puolestani. Pärjään mainiosti ilmankin.

    • 2+19

      Sinä ansaitset kultaa. En yleensä Sillanpäätä kuuntele mutta tuo kosketti. Minäkin olen tällä palstalla monesti purkanut parisuhdettani joka vei minulta kaiken lapsista ja mielenterveydestä lähtien. Elämääni ilmestyi mies joka haki minut pois näin todella karkeasti yksinkertaistaen todella värikkäitä tapahtumia ja juonenkäänteitä joissa lopulta oli mukana puolet lähiöstämme. Tämä nainen lähti rytinällä kun nosti kytkintä. Nyt on rakkautta. Aivan uskomatonta rakkautta. Löysin sielunkumppanini. Silmiini syttyi valo ja nykyisin kuulemma loistan valoa entisen tyhjän katseen ja latistuneen olemuksen sijaan. Askeleeni on kevyt ja minun on vihdoin hyvä olla. Asun omillani. Minulla on koti jossa elän kuten haluan. Olen ja menen miten huvittaa. Syön mitä haluan ja miten haluan. Tapaan ketä huvittaa ilman kotiintuloaikoja ja luvan kysymisiä. Ensimmäiset päivät omillaan oli kyllä hurjaa. Olin kuin lapsi joka on jäänyt omilleen kun vanhemmat on poissa. Voinko mä tehdä näin? Kyllä voin! Kyllä. Tämä keski-ikäinen nainen tanssi pitkin asuntoa kuin teini :D No ei tätä varmaan tajua kukaan joka ei ole elänyt narsistin kanssa :) Että aloittaja hyvä. Älä jää miettimään. Suhteenne on nyt tullut tienpäähän. Älä anna rikkoa itseäsi. Hinta voi käydä järjettömän korkeaksi. Rakasta itseäsi ja anna rakastaa takaisin :)

      • If you could see me

        Toivoisin, että saisin empaattisen, toisen huomioivan, hellän rakkauden. Olen uskollinen ihminen, joka ei pienestä luovuta. Siksi kai olen tässä tilanteessa. Kaikista pahoista sanoista ja muusta, en silti halua luopua hänestä. Toisekseen, miten tulisin yksinäni toimeen ilman häntä. Olen kuitenkin pitänyt häntä tukipilarina kaikissa elämän myrskyissä. Siksi en ymmärrä mitä nyt on tapahtumassa.

      • yks rumilus

        Tuollaisia kivoja miehiä naiset kelpuuttaa. Varmaan ihanaa kun se koko ajan haukkuu eikä yhtään kannusta ja sitten annat sille seksiäkin vielä. Sillä ei taida olla mitään tapoja kun ei yksinkertaista kiitos sanaa edes osaa sanoa. Eipä se taida muutenkaan arvostaa sua naisena eikä kumppanina yhtään. Eikä sun täältä kannata kysyä vaan kysy mieheltäs miksi se on idiootti.

    • inhottava mies sulla

      PETÄ SITÄ NYT HETI JA JÄTÄ SE SITTEN KUN OLET ASIAN KÄSITELLYT

    • 11 + 13

      Kyllä tuo siltä kuulostaa, että miehesi ei rakasta sinua enää. En tiedä onko löytänyt toisen, mutta varmasti katselee ainakin. Sinä vain ärsytät häntä enää ja niin paljon että ei sitä enää jaksa peitellä. Tietysti kannattaa ottaa asia puheeksi ja tiedustella hänen tunnemaailmaansa, mutta huonolta näyttää.

    • valitettavaa

      Miehesi on alkanut pitää sinua itsestäänselvyytenä.

      Lopeta se joko jättämällä hänet tai käymällä vakava keskustelu aiheesta. Jos miehen kanssa ei voi keskustella, tilanne on jo aika selvä. Tietysti voit yrittää keskustellä myös hänen äitinsä kanssa, joskus siitä on suuresti apua. ;-)

      Joka tapauksessa sinun on aika ottaa tilanne haltuun. Tee se niin kauan kuin sinusta vielä on siihen. Jatkuessaan kuvaamasi tilanne johtaa jonkinasteiseen masennukseen ja sen jälkeen et enää pysty tilannetta hallitsemaan.

      Jaksamista!

    • If you could see me

      Uutena vuotena odotin häntä luokseni, olin aaton vielä töissä, hain kiireessä kaupasta syötävää, tein meille tortilloja, salaatit, leipiä yms., touhusin ja odotin. Laitoin ulkotulia ja kaiken nätiksi. Mies ei koskaan tullut.

      Kellon ollessa 00.00 menin ulos yksin katsomaan taivaanrannassa räiskyviä raketteja. Itkin niin etten koskaan ole itkenyt niin kovasti.

      Hyvää tätä vuotta teille kaikille, jotka olette kirjoitukseni lukeneet ja siihen jotain vastanneet. Kiitos. Ehkä yritän jutella vielä hänen äidilleen. Kunhan jaksan..

      • miesvm_1967x

        Sinä olet hyvä nainen ja hyvä ihminen. Teet niin paljon suhteesi eteen mutta toinen ei arvosta, ei välitä pätkääkään :(

        Olet herkkä nainen mutta miehesi ei tajua sitä vaan toistuvasti ja toistuvasti satuttaa sua typerällä välinpitämättömyydellään ja loukkauksillaan. Mun mielestä miehesi ei ansaitse sua. Moni mies antaisi mitä tahansa saadakseen kaltaisesi empaattisen, herkän ja naisellisen naisen. Ehkä sun on aika alkaa etsimään miestä joka aidosti osaa arvostaa noita pieniäkin askareita joilla osoitat arvostusta toista ja suhdettanne kohtaan, miestä joka osaa myös osoittaa sen teoillaan sua kohtaan eikä hauku, mitätöi, hylkää. Sun miehes on kuule ihan perseestä!

        Sinuna ottaisin riskin, hylkäisin hylkääjäkiusaajan ja lähtisin etsimään uutta onnea. Lopulta susta tulee masentunut hylkiö jos vielä jatkat tuota rataa. Vaikka teillä on pitkä yhteinen suhdehistoria niin en nojautuisi siihen jos toisesta on tullut täysi kusipää. Ota elämäsi ja onnesi omiin käsiisi, ansaitset sen kyllä :)

        Parempaa uutta vuotta 2015.

      • If you could see me
        miesvm_1967x kirjoitti:

        Kiitos sinulle miehisestä kommentista tilanteeseen, sain siitä tosi paljon tukea heikolla hetkellä kun olin asioiden kanssa yksin ja lukossa. Kirjoitit minusta kauniisti vaikkemme tunnekaan, tällainen yllättävä tuki tuntui lämmittävältä. Sain sinun sanojen kautta pahalla hetkellä paremman kuvan huomisesta. Kiitos miesvm_1967x, toivon sinulle kaikkea hyvää kuluvaan vuoteen.

    • minä lähdin

      Olitteko sopineet, että hän tulee uutta vuotta viettämään kanssasi, ja sopineet saapumisajan? Soititko tai laitoitko viestiä perään?

      Toiveet kumppanista ovat turhia, hyväksy hänet tuollaisena yrittämättä muuttaa häntä. Se on aitoa rakkautta. Jos toivot ja odotat jotain ja haluat hänen muuttuvan, se ei ole oikeaa rakkautta.

      Jos sinulla ei ole hyvä olla nykyisesi kanssa, mutta jatkat suhteessa, olet läheisriippuvainen.

      Miehen äidille on turha puhua. Mies on aikuinen ja vastaa omista teoistaan.

      • miesvm_1967x

        "hyväksy hänet tuollaisena yrittämättä muuttaa häntä. Se on aitoa rakkautta."

        Paskat, alistumista tuo on eikä mitään "aitoa rakkautta".

      • minä lähdin
        miesvm_1967x kirjoitti:

        "hyväksy hänet tuollaisena yrittämättä muuttaa häntä. Se on aitoa rakkautta."

        Paskat, alistumista tuo on eikä mitään "aitoa rakkautta".

        Alistuminen ei ole samaa, kuin hyväksyminen. Alistumista on tuollainen kärvistely suhteessa, jossa ei ole hyvä olla.

        Ap:lla on virheellinen käsitys rakkaudesta. Hän luulee rakastavansa kyseistä miestä, mutta rakkaus ei koskaan yritä muuttaa toista, vaan hyväksyy toisen sellaisenaan. Ap ei rakasta itseäänkään, kun alistuu kaltoinkohteluun. Tuossa suhteessa ei ole rakkautta laisinkaan, vaan pelkkää valtapeliä.

        Vaikka rakastaa ja hyväksyy toisen kaikki puolet, ei se tarkoita sitä, että toisen kanssa on väkipakolla oltava, jos suhde ei kertakaikkiaan toimi. Suhteeseen tarvitaan kaksi halukasta osapuolta, yksin ei voi suhdetta muodostaa ja pitää yllä.

      • If you could see me

        Olimme sopineet. Piti tulla ennen keskiyötä, ja kyllä, viestitin sekä yritin soittaa hänelle.

    • Lellu...

      Olen pahoillani, mutta olet jo menettänyt miehen. Ilkeällä, torjuvalla ja nälvivällä käytöksellään hän yrittää työntää sinua poispäin. Hänellä on toinen nainen joko kiikarissa tai tapailussa.

      Olette seurustelleet vuodesta 1999 eli 15 vuotta, mutta teillä on edelleen omat kodit kummallakin. Miksi suhde ei ole edennyt ? Mitä olit sopinut uuden vuoden vietosta tai joulun vietosta miehen kanssa ? Yrititkö tavoittaa miesta uutena vuotena ?

      Ainakaan sinun ei kannata panostaa mieheen yhtään ennen kuin tilanne selviää. Jos mies käyttäytyy torjuvasti, herkkuihin ja lahjoihin panostaminen on kiusallista. Tilanne pitää avata keskutelemalla. Oletko kysynyt mitä hänen käytöksensä tarkoittaa ? Oletko kysynyt haluaako mies erota vai miksi hän käyttäytyy huonosti. Sitä parempi mitä nopeammin keskustelu käydään ettet roiku pitkään löysässä hirressä.

      Tilanteen hankaluudesta huolimatta toivotan sinulle hyvää uutta vuotta.

      • If you could see me

        Kyllä, meillä on kummallakin omat kodit. Töiden takia ja niiden sijainnin, ja en tiedä, ehkä olemme oppineet molemmat omaan tilaan. Olemme kokeneet tämän näin toimivaksi eikä kumpikaan ole ollut muuttamassa toisen katon alle. Minusta se on ollut hyvä ratkaisu, samoin hänestä. Joulu ja uusi vuosi oli totta kai sovittu vietettäväksi yhdessä.

        Olemme nyt keskustelleet ja hän sanoi hetkellisesti kyllästyneen minuun, siivoan liikaa, huomauttelen liikaa, napisen kaikesta liikaa... Olen myös suoraan kysynyt, haluaako hän sitten erota, mutta ilmeisesti ei, koska kysymys kuitenkin kierretään. Minä sanoin hänelle, että haluaisin vain, että halaisit minua... Olen varmasti nyt joulun alla voinut kärjistää yhtä jos toista asiaa töistä väsyneenä, ja joulua muutenkin tehdessä, olen ehkä ärissyt liikaa, arvostellut tai jotain. Onhan se aina mahdollista.

        Älä syyllistä itseäsi miehesi huonosta käytöksestä. Onko hän vaivautunut edes pyytämään anteeksi ? Narsisti usein saa uhrinsa tuntemaan että on syypää huonoon kohteluun..

    • köyhä pärjääjä

      Hyvä ap, miten niin et tulisi toimeen ilman miestäsi? Käyt sentään töissä. Kuinka paljon rahaa oikein tarvitset ja mihin? Voisitko ehkä vähentää kulutustottumuksiasi jotenkin, ettet vain rahan tähden pilaa elämääsi tosi surkeassa suhteessa. Kävisikö muuttaminen pienempään ja halvempaan asuntoon, ellet asu omistamassasi asunnossa. Jotenkin tulee ruokienlaittamisestasi mieleen kanaemo, joka häärää poikasilleen ruokaa. Kiinnostaako miestä juomapuoli enemmän? Se ainakin on varmaa, että sinä et miestä kiinnosta, joten aiotko kauan roikkua hänessä? Surullista, jos aiot. Hänellä on varmaan toinen nainen ellei ole päihderiippuvainen. Voi olla molemmatkin. Jos tulevaisuudessakin haluat itkeä silmät kipeiksi, niin oma valintasi. Vaihtoehtokin on!

      • If you could see me

        Täytyy sanoa miehen eduksi se, että hän ei juo, ei polta, ei ole pettänyt eikä hakannut minua koskaan, (huutanut vain). Mies on ahkera tekemään töitä, työperäinen ihminen. Siis kaiken puolin hyvä mies ollut. Nyt vain tänä jouluna/talvena saimme isomman kriisin aikaiseksi, ja kaikki koetut asiat kasvoivat isoksi pahaksi palloksi. Nyt keskusteltuamme, hän ymmärtää, että myös hän on sanonut pahasti ja ikäviä asioita, ja miten paljon se on minua satuttanut. Tai ainakin hänestä saa nyt sen kuvan (tai sitten hän on lukenut näitä tekstejä ja tunnistanut itsensä?). Mieskin on ollut väsynyt.

        Hän oli luonani, juttelimme asioita halki, otin hänet viereeni ja pidin hyvänä. Aamu näytti molemmista paljon valoisammalta. Minä en kestä tällaisia riitoja tai painostavaa käytöstä. Nyt tuntuu jo vähän helpommalta. Kuin olisi iso kivi vyöräytetty sydämen päältä pois. Haluan vaan, että elämä on rauhallista ja hyvää perusarkea, en tarvitse kuuta taivaalta.

      • voielämä

        Vaikka myöhään kommentoin, niin...
        Ei se, ettei toinen juo,polta, petä tai hakkaa ole mikään erityinen plussa suhteessa, vaan ihan normaalia perusarkea työssäkäynnin ohella. noin kuuluukin parisuhteessa toimia
        Jos noita asioita miehessä pitää jotenkin erityisesesti mainitsemisen arvoisina, voi vaan ihmetellä suhteen tilaa.

    • o8hf

      Miksikö tekee noin?
      Koska on itsekäs mulkku, joka ei rakasta, arvosta eikä kunnioita sinua.
      Kovia sanoja, tiedän... Mutta tuota kieltä tekstisi vaan kertoo, olen pahoillani puolestasi.

      Olet kolmissa kymmenissä, ei lapsia. Nyt sinun on näiden pettymysten (jotka varmaankin ovat vain jäävuoren huippu suhteessanne) jälkeen aika katsoa totuutta silmiin ja kysyä itseltäsi, haluatko oikeasti tuhlata elämääsi tämän kylmän ja tunteettoman öykkärin kanssa? Etkö mielestäsi ole ansainnut parempaa?
      Kirjoituksesi perusteella voi sanoa, että olet antanut suhteelle kaikkesi etkä ole saanut takaisin mitään. Olet vielä nuori ja vaikka kuulostaa kliseiseltä, niin tosi asia on, että löydät vielä paljon parempaa. Löydät miehen, joka rakasta, arvostaa ja kunnioittaa sinua. Olet hyvä nainen, joka on ansainnut hyvän elämän, rakastavan miehen ja perheen.

      • If you could see me

        Mikäli minulla olisi ero edessä, olisin todennäköisesti hyvin pitkään yksin ellen jopa loppuelämääni. En juokse baareissa, en roiku netissä (tänne kirjoitin elämässäni ensimmäisen kerran, että joku reagoisi pahaan oloon), olen rauhallinen maalaistyttö, käyn vain yötä päivää töissä ja loppuaika menee lepäämiseen. Jos mies nyt jättäisi minut, ei minulla olisi edes aikaa löytää ketään enää tähän elämään.

      • 5 + 19

        Kun erosin ensimmäisestä pitkästä parisuhteestani, valmistauduin elämään yksin hyvin pitkään, mahdollisesti loppuelämänikin ; loukattuna ja hajalla rakensin ympärilleni suojamuurin ja vältin sosiaalisia kontakteja, koska sain suhteessa niin pahasti näpeilleni. Järkeilin asian niin, että ehkei ole tarkoitus, että elän parisuhteessa tai / ja saan lapsia. Edelleen tulin siihen tulokseen, että ihminen voi olla tyytyväinen elämäänsä, varsin onnellinenkin ilman parisuhdetta. Keskityin työhön ja harrastuksiini.

        Viihdyin omissa oloissani vuosikaudet etsimättä uutta suhdetta, kunnes vaihdoin likempänä neljää kymppiä työpaikkaa. Siellä tapasin mukavan miehen, joka jälkeenpäin kertoi toisella tapaamisella päättäneensä aloittaa "väsytystaistelun" ja tulihan meistä lopulta pari. Useampi vuosi siinä vain meni, että luovuin "kivimuureista" ympärilläni ja päästin toisen lähelle. Pelottavaahan se oli, mutta onneksi hän on ollut luottamukseni arvoinen.

      • pata kattilaa..
        If you could see me kirjoitti:

        Mikäli minulla olisi ero edessä, olisin todennäköisesti hyvin pitkään yksin ellen jopa loppuelämääni. En juokse baareissa, en roiku netissä (tänne kirjoitin elämässäni ensimmäisen kerran, että joku reagoisi pahaan oloon), olen rauhallinen maalaistyttö, käyn vain yötä päivää töissä ja loppuaika menee lepäämiseen. Jos mies nyt jättäisi minut, ei minulla olisi edes aikaa löytää ketään enää tähän elämään.

        Miten sinulla on aikaa suhteelle, jos edes sen löytämiseen ei ole aikaa?!

        Oletko kysynyt millaisen suhteen mies haluaa? Hän on voinut hyvinkin kyllästyä tarjoamaasi perusarkeen ja lepäilyysi vapaa-ajalla. Ja jos olet vielä kontrollifriikki huomautteluinesi ja napinoinesi niin kuka sellaista kumppania jaksaa pitkään katsella.

        Hyvä jos pystyt näkemään, että mies ei ole yksin syyllinen suhteen huonoon tilaan, vaan että sinullakin on osuutta miehen pahoinvointiin omalla käytökselläsi.

    • täti sininen

      Miksi mulle tulee sellainen fiilis et tää on trolli? Miehen kirjoittama trolli? "Olen rauhallinen maalaistyttö, käyn yötäpäivää töissä..."

      Nyt ei palaset oikein asetu...

    • Voi vielä yrittää

      Joskus suhde tai ihmisen käytös voi ajautua väärälle raiteelle, vaikka pohjimmiltaan sitä ei haluaisi. Tässä ei nyt riitä, että riita sovitaan, vaan pitää löytyä yhteinen tahto korjata ne asiat, jotka ovat väärin, ja puhua niistä. Nopeasti voi korjata pari suurinta pahoinvoinnin aihetta, mutta parisuhteen hoitamisen prosessi ei lopu koskaan. Hyvässä suhteessa keskinäinen luottamus on niin vahva, että pieni äksyilykin on sallittua eikä aiheuta suurta romahdusta. Siihen on teillä pitkä matka.

      Älä nyt ainakaan tee lapsia tai jätä työpaikkaasi yhteenmuuton takia ennen kuin tämä kriisi on varmasti ohi ja mies opetellut uudet tavat. Kaikkia suhteita ei edes vyvällä yrityksellä voi korjata sellaisiksi, että molemmilla olisi hyvä olla, ja silloin on parempi erota.

      • kumppani yrittää....

        Tämä ei ainakaan ole trolli.
        Minulle on ihan vastaanlaisesti käynyt ja nyt
        juuri tänään sain ikävää tekstiä.
        Minä taas vähemmän aikaa olen kumppani kanssa ollut, mutta samanlaisesti kumppani kohtelee minua kuin sinun kumppani sinua.
        Teen kaiken väärin ja ruokani on kamalaa.
        On varmasti, mutta ei kumppani ole sen parenpi kokki, vaikka ammatiltaan on kokki.
        Minä amatöörinä tietysti olen huononpi.
        Jos ammatti kokkikaan ei minua parenpi ole
        Toiset kuvittelee itsestään aivan liikaa..

    • Lotta_39

      Monesti on vain niin, että jos ei pidä kauhun tasapainoa yllä (itse halutumpi parisuhdemarkkinoilla), niin miehet eivät arvosta. Miehille naisen ulkonäkö on vaan tärkeää, vaikka kuinka muuta sanovat. Elikkä omat menot, joissa tapaa miehiä (kuoro, työväenopisto, kuntosali ym) ja omaan onneen panostaminen (siis ilman mitään mieskuviota) saavat ehkä miehen näkemään sinut eri valossa. Jos mies kokee että olet riippuvainen hänestä, hänelle tulee vääränlainen vallantunne.

      Kiltit tytöt ovat vaimoainesta (palvelu pelaa, ei petä), mutta kauniista naisista miehet haaveilevat. Kun pikkupaikkakunnan tanssilavalle menee, niin kyllä sitä kauneinta naista haetaan eniten.

      Ns. kotipalvelut antavat miehelle väärän kuvan, olet helppo. Kokenut mies osaa arvostaa, mutteivat poikaset, jotka luulevat ruohon olevan vihreämpää toisella puolella. Vaikka itse haluaisit tavallista kotielämää, miehellä ei välttämättä ole samaa haavetta, ikävä kyllä. Vanhempi mies saattaa olla enemmän kotielämän perään, jos ei ole päässyt liikaa naisten suosioon, esim. lavamiehet.

      Tunnut tosiaan mukavalta naiselta, mutta pakko on vielä muistuttaa, että kaikki kovat päätökset tehdään yksin. Vain itseään voi muuttaa ja omilla päätöksillä saa useimmiten mitä haluaa. Muiden miellyttämisellä ei tule kuin paha mieli.

      • Hyvä kirjoitus

        Tuo on niin totta. Monesti miehet ottavat sen vähemmän kauniin, mutta kiltin tytön joka suostuu pelkäksi kyökkipiiaksi, eikä sano mitään jos miehet juoksevatkin sen lisäksi muiden naisten perässä. Se on niin väärin! Älkää suostuko orjiksi!

      • Potta_39

        Kyllä Lotta-täti tietää! Tai ainakin luulee tietävänsä... Lotta, läski ei vaan sytytä useimpia, toki niitäkin pervoja on jotka p-ainaa fätsoja, mutta he ovat usein vähän sairaita henkisesti

    • Happy live

      No, voi kiesus!
      Älä anna sydänmesi murtua vaan toimi.
      Sinuna ottaisin ritolat tuosta suhteesta.Ilkeä mies.Henkisesti kiusaaja.
      Miehen pitää myös arvostaa sinua ja lahjoista jos ei KIITOKSEN sanaa saa ei
      ole mies. Eikö se edes häpeä, kun käyttäytyy tuolla tavoin.
      Miehesi ei kunnioita Sinua. Ja tuosta suhteesta ei tule loppua, jos jatkat vaan
      olemista. Minä olen kokenut tuon ihan saman ja mitta tuli täyteen sitä miestä.
      Nyt on hyvä olla eikä tarvi kuunnella haukkuja ja mollata toista.

    • ruger weston

      Liian kiltti ei kannata olla parisuhteessa, oli nainen tai mies. Pitää osata määritellä rajat sille, mitä sietää kumppanilta. Rajojen puolustaminen tarkoittaa sitä, että on valmis lähtemään suhteesta, jos kumppani ylittää rajan. Keskinäinen kunnioitus ei suhteessa muuten säily.

      Yllä Lotta39 ehdotti, että kumppani pitäisi saattaa mustasukkaiseksi jollain "kauhun tasapainolla". Sitä ei tarvitse tehdä, mutta itsenäisyys ja rajojen ylläpitäminen riittää.

    • Parempaa jatkoa

      Mietihän mitä itse suhteelta toivot ja mitä sen pitäisi olla. Eikö sen pitäisi olla sitä toinen toisensa arvostamista, luottamusta, yhteisiä hauskojakin hetkiä... En tiedä miksi hän yrittää latistaa sinun itsetuntoasi, mutta sellainen ei ole oikein sinua kohtaan.Tietysti kannattaa miettiä myös omaa käytöstään, mistä tuo halveeraaminen voisi johtua. Miten itse käyttäydyt valitatko jatkuvasti, nalkutatko, riitelettekö pienimmistäkin asioista eikä suhteessanne ole enää yhtään sitä hauskaa, joka nostaisi molempien mielialaa plussan puolelle. Onko sellaisessa suhteessa enää kiva olla? Olet vielä nuori ja ei lapsiakaan esteenä, joten kannattaa oikeasti harkita sitä eroamista tai suhteen perusteellista remontointia eli keskustelua, keskustelua ja keskustelua vaikka ammattiauttajan avulla.

    • Mies.

      "Miksi mies tekee näin?"

      Siksi koska sallit sen kohdella sua miten vain.

      • Siksi

        ... ja lisäys edelliseen, olet lihonut ja olet ällöttävä. Siksi

      • viksu.
        Siksi kirjoitti:

        ... ja lisäys edelliseen, olet lihonut ja olet ällöttävä. Siksi

        Paljastit lisäyksellä tyhmyytesi. Armottomasti. Buahh ha... typerys-urpå.

    • lihonutOn

      Tässä on selvää se että nainen on lihonut

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe