Afganistan jätti jäljen

Olen edellisen kanssa hyvin samoilla linjoilla , jos aikuinen menee tarjoamaan palveluksiaan ja saa siitä vastinneksi palkan pitää se riittää korvaamaan nämä näppylät mitä koituu . Afganistan on täysin " paskareissu " kuten muutkin pelastustehtävät . Raunioita ja ruumiita kuten Irak , unohtamatta Ranskan retkeä Libyaan . Loistavat lopputulokset tuovat esille näiden retkien järjenhäivän . Noooo saahan siitä natsoja joilla voi,,,,,,, .

Minusta asia ei ole noin yksioikoinen. Jokainen ihminen on yksilöllinen ja tapahtumat yksilöllisiä. Minusta ei ole heikkoutta myöntää, että jokin satutti henkisesti sisältä reissun aikana.

Todellista rohkeuttahan on myöntää, että pelkää ja toimia kurinalaisesti ja rationaalisesti peloistaan huolimatta. Vain hullut eivät tunne pelkoa.

En käsitä, että vielä 2000-luvulla normaalia post-traumaattista järkytystä pidetään itkupillien juttuna. Kyllä moni 2 ms veteraani tai vaikkapa vietnam veteraani usassa olisi voinut elää loppuelämänsä paljon ehemämpänä, jos olisi voinut keskustella kokemistaan asioista.

Nostan hattua niille, jotka lähtevät noihin hornankattiloihin rauhanturvaamistehtäviin. Itse en lähtenyt, koska en ole sen luontoinen, mutta arvokasta työtä se minusta on. Tulokset vaihtelevat, mutta jos vaihtoehtona on, että ei tehdä mitään niin kyllä siinä käy niin, että konfliktit vaan laajenevat.

En itsekään ymmärrä näitä jannuja, jotka lehtien palstoilla tai kirjoissa (Muraja) valittavat jälkikäteen kokemistaan avioeroista, pääjumeista yms. henkisistä hiertymistä tai sopeutumisvaikeuksista siviilielämään keikan jälkeen. Piruako lähteä sinne jos epäilee, ettei kestä touhua tai akka lähtee kävelemään. Yksi Hesarin jutun kaveri kertoi vielä, että eka reissulla tuli ero ja toisella peruttiin häät. Eikö yksi reissu opettanut, että harkinta kannattaisi, ennen kuin lähtee uudelleen. Sinne ei kenenkään ole pakko lähteä ja poiskin pääsee pelkällä ilmoituksella.
Kannattaisi miettiä jo hakemusta tehtäessä tai viimeistään koulutusvaiheessa, onko itsestä noihin hommiin. Alas ei kannata lähteä arpomaan oman nupin kestävyyttä. Ja etenkään jos se ei kestänyt, niin ei ainakaan ala niistä julkisesti valittamaan lehdissä tai muissa medioissa, kuinka oli rankkaa ja kaikki menee nyt siviilissä päin persettä.

Eikä mitään veteraanistatuksia rt- tai kriisinhallintatehtävissä olleille tule myöntää. Se titteli kuuluu aivan muille miehille, joita joukossamme ei enää paljon ole. Kohta niitä veteraani-statuksia aletaan jakamaan/saamaan kuin muropaketista, esim. varusmies-veteraani, Isis-veteraani, muukalaislegioona-veteraani, vasemmistoaktivisti-veteraani ja kettutyttö-veteraani. Näistäkin voi tulla vaikka minkälaisia traumoja, joita Valtionkonttoerin tulisi tasapuolisuuden nimissä korvata ja maksaa kallonkutistajat. Ei prkle!

Ja jotta minua ei luultaisi pelkästään provokaattoriksi, niin olen kaksi reissua "alas" heittänyt ja molemmilla kerroilla on tuotu palvelustovereita sinkkiarkussa Suomeen. Eipä ole tarvinnut päänveivaajalla käydä näiden, eikä muidenkaan reissujen aikaisten tapahtumien takia.

"Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön"

Olen tätä samaa asiaa nyt joutunut katsomaan eli juuri Afganistanin rauhanturvaajan toimia.
Olen kohdannut tämän ihmisen silmästä silmään vähän vaikeammassa tilanteessa ja voin sanoa, että Hesarin kirjoituksessa on todella perää.
Kun kadulla kävelee ei juuri huomaa mitään, mutta kun alat keskusteluun huomaat jännitteet, kiristymisen.
Totta lienee, että suurimman osan perheet ovat hajonneet, nämä elävät ihan omassa maailmassa ja panssari on aina edessä, hyvin helposti nousee esiin ihan tavallisessa elämässä ns. puolustautuminen, on judon ja karaten liikkeitä, puheet ovat täysin itsekeskeisiä. Kukaan tässä maailmassa ei ole yhtä hyvä.

Haavoittuneet saavat hoitoa ja nekin jotka ilmoittaisivat olevansa myös henkisen hoidon piirissä ja heitä on melkein kaikki, ainakin noissa pahimmissa kriisipesäkkeissä olleet, sillä siellä on aina kävellessäkin pitänyt nähdä joka puolelle ja se todella näkyy tänne palattuakin eikä häviä.
Hermostuvat helposti ja huutavat ja kiroilevat, lapset varsinkin pitäisi olla olla kuin sotilaallisen käskyvallan alla kotonaankin.

No miksi sinne mennään, aika moni lähtee rahna perään, perheenisä ja nykyisin äitikin saattaa lähteä, jättää perheensä, nimenomaan jättää. Sieltä ei palaa enää samanlainen äiti tai isä ja usein perhe hajoaa.

Sitten tuohon palkkaan ja rahaan, kovinkaan moni tuskin jää työttömäksi, saavat koulutukseensa nähden hyviä työpaikkoja ja palkat ovat suurempia kuin suurimman osan kansaa, joten jää se eläkekin ja oliko vielä olemassa joitakin majapaikkoja eläkkeelle jäädessäkin yksinäisille, eipä ole kovin monen etu.
Ne jotka ovat Puolustusvoiminen leivissä, saavat aivan kohtuuttuman suurta palkkaa ja eläke-edut ovat muuta kansaa valtavan paljon paremmat.

Olen katsonut tämän Afganistanin kävijän toimia hyvin läheltä ja näen kuinka hän tuhoaa aina kumppaninsa ja hänen lapsensa. Jotenkin toivoisin, että nämä kaverit todella joutuisivat sellaiseen syyniin muutamaksi vuodeksi tulonsa jälkeen ja miten saataisiin estettyä uusien suhteiden solmiminen ainakin viiden suoden karanteenilla. Tiedän miehen olevan hirvittävässä naisen puutteessa ja silloin mies tekee ja puhuu ihan miten kiemurassa vain, mutta tuolle naiselle suhde on kamala jatkossa, sillä hänet tuo mies erottaa kaikesta entisestä, suvustaan, kavereistaan, hän hallitsee.
Hän voi hakata esim koiran, keksii valheita vaikka mistä.

Todellakin rauhanturvaajat menettävät ihmisyyden matkallaan.

Mutta sotaveteraaneiksi en ei laske, enkä suostu, että niitä rahaoja heihin käytetään. Sodan käyneet Suomen puolustajat miehet joutuivat pakon edessä rintamalle, ei heille maksettu suuria korvauksia, palasivat kotiin rikkinäisinä ihmisinä, haavoittuneina, omin käsin piti raataa elanto perheelle, ei heitä huomioitu.
Vain muutama sai Mannerheim ristin ja sillä tavoin paremman elämän. Näillä juhlilla ja merkeillä ei ole mitään merkitystä, sillä he olisivat ja myös perheensä tarvinneet apua niin rahallisesti kuin henkisestikin ja haavoittuneita
hoitaa jatkuvalla seurannalla, mutta niin ei todellakaan tapahtunut. Olen yhden haavoittuneen lapsi, joka joutui tekemään työn että vanhalla iällä sai haavoittumisen merkityksi sodassa tapahtuneeksi.
Olen henkilökohtaisesti nähnyt sen kivun haavoittumisesta ja pelon joka jäi aivoihin jatkuvaksi paineeksi ja tiedän, mitä on elää tässä mukana lapsena.
Oli hirvittävää, kun epäiltiin vaikka mitä muuta, vaikka luoti oli mukana hautaan saakka kehossa, sitä pilkka ja ivaa mitä isäni kohtasi viiden vuoden sodassa olemisesta.

Nyt tuollainen rahan perässä juossut, moneen kertaan eronnut mies tuhoaa lapseni ´ja lastenlasteni elämän.
Pistäkää vaikka rautoihin nuo palaavat rauhanturvaajat, jotta eivät pääsisi tuhoamaan perheitä.

Vaikuttaa siltä, että rauhanturvaajaksi pyrkii ihminen, jolla ei ole erityisesti ainakaan henkisiä lahjoja. Usein heillä ei ole minkäänlaista koulutusta ( en nyt tarkoita inttiä ), eikä edes kykyä kouluttautua. Joten on tavallaan ymmärrettävää, että tapahtuu ns. urheilija-ilmiö ;) Jos ei ole järkeä, niin kerätään muskelia.

Esitetään rauhanturvaajan homma jotenkin hehkeässä valossa, että onpa hienoa, ylvästä ja urheaa. No.. leirikoulu keskellä betoni/kiviröykkiötä se on. Vaarallisia tilanteita, joista selvitään koulutuksella ja taidolla -no hei, oikeasti.. Kun ei ole mitään kovin vaarallisia tilanteita. Ei Suomen valvomilla alueilla.

Niin, että mistä sitten tulee nämä kokemukset kovasta ajasta jossakin jumalan selän takana..? No varmasti tulee joillekin sellaisille, jotka ovat jättäneet perheensä tänne ja vaimo lähtenyt toisen mukaan. Maailma kun ei odota urhoja sitä puolta vuotta. Muuta kovin kummoista selitystä en nyt keksi. :(

Mitäs menitte sinne??????


Liittykää mieluummin johonkin prosenttijengiin, niin pääsette varmasti oikeaan tappaluun toisten jengien, sekä poliisin kanssa,

Vain tyhmä on valtiolle uskollinen,

ISRAELIN ILMAVOIMAT TASOITTAVAT ISIS TERRORISTEILLEEN TIETÄ DAMASCUKSEEN JA LIBANONIIN.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421630010324.html

Israel teki sunnuntaina helikopteri-iskun Syyriaan Hizbollah-järjestöä vastaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan iskussa kuoli kuusi henkilöä.
Libanonin Hizbollahia lähellä olevan lähteen mukaan iskussa kuoli järjestön edesmenneen johtajan, Imad Moughniyahin, parikymppinen poika Jihad.

Lähteen mukaan kuolleiden joukossa oli myös Hizbollah-komentaja Mohammed Issa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421636739585.html

Terroristijärjestön varsinainen kohde on Libanonin Hizbollah, jonka se haluaisi kukistaa.
Terroristijärjestö Isis on Telegraphin mukaan viime aikoina värvännyt ja harjoituttanut taistelijoita Syyrian ja Libanonin välisen rajan tuntumassa. Lounais-Syyriassa sijaitseva Qalamounin alue on sotilaallisesti tärkeä Syyrialle, mutta se saattaisi pahimmassa tapauksessa toimia myös rajanylityspaikkana terroristeille

Johan täällä vilisee taukkeja. Avaaja ei muuten ole koskaan ollut "tosi paikassa" (joka sekin on yhdyssana), eikä ihan lähelläkään.

"Tosipaikkaan" kun jää kummasti tuo uho mouhommaltakin.

Kirjoittaja voi rauhassa mennä itseensä ja opetella vaikka ihan ensin kirjoittamaan. Suomessa puhutaan suomea jossa muunmuassa maan nimi kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Ei ainoastaan siksi että niin lukee kieliopissa vaan siksi että arvostetaan sitä maata jossa kieltä puhutaan.

Toiseksi, haluaisin kovasti tavata kirjoittajan ja nähdä millainen sankari on kyseessä? Yksikään sotiemme veteraani ei palannut rintamalta ilman syviä haavoja jotka eivät näkyneet ulospäin. Omakin isoisäni itki monesti yksin vielä vanhoilla päivilläänkin.

Vaikka ulkomailla palvelevat eivät enää Suomen itsenäisyyttä konkreettisesti olekaan puolustamassa, ovat he taistelemassa jonkun puolesta. Toiset toki myös rahasta. Siltikin se hetki kun toinen ihminen osoittaa sinua aseellaan ja vetää liipasimesta aikomuksenaan tappaa, ei jätä ketään ihmistä ilman jälkeä, vaikka luoti lentäisikin ohitse, tai veitsi osuisi viereiseen kiveen.

Tunnen monia operaatioissa palvelleita ja heistä jokainen, sekä heidän läheisensä sanovat samaa. Lähtenyt mies(tai nainen) ja palannut henkilö ovat kaksi eri ihmistä. Samaa itselleni ovat sanoneet monet ystäväni ja läheiseni.

Se että ongelmasta tai asiasta ei puhu, ei poista sen olemassaoloa. Henkiset traumat tulevat jollekin siitä että toinen yrittää tappaa. Iltapäivälehtien palstojen mukaan niitä saavat myös erilaiset Mervit tai Teuvot siitä että joku sanoo vähän pahasti tai katsoo ilkeästi. Ja näistä jälkimmäisistä huudetaan iltapäivälehtien palstoilla ja se on ihan ok, mutta kun kerran joku puhuu siitä millaista on olla tulituksen kohteena ja millaisen jäljen se on jättänyt, niin kyseessä onkin itkupilli ja kusipää? En ihan ymmärrä sinun, tai monen vastanneenkaan, logiikkaa.

Niinpä.

Kriisinhallinta kuitenkin on Suomen puolustamista. Se on eräs maamme turvallisuuspolitiikan kulmakivistä. Aiemmin YK-operaatioiden "suurvaltana" Suomi korosti sillä puolueettomuuttaan. Nykyisin Nato-operaatioissa on tavallaan "panttipataljoonia", jotka osaltaan lunastavat meille turvallisuustakuita vaikka emme Natossa olekaan kuin kumppaneina.

Ja niin poispäin. Mutta nämä ovat aika vaikeita asioita selittää yksinkertaisille ihmisille, joista tulee lähinnä mieleen vuoden 1918 punikit, joiden ymmärrys riitti oman kylän puolustamiseen vaan ei sitä isompiin strategisiin tai turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin.

"Mutta nämä ovat aika vaikeita asioita selittää yksinkertaisille ihmisille, joista tulee lähinnä mieleen vuoden 1918 punikit, joiden ymmärrys riitti oman kylän puolustamiseen vaan ei sitä isompiin strategisiin tai turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin"
Tuskin kovin laaja-alaisesti noita asijoita miettii moni rauhanturvaajaksi lähteväkään, seikkailunhalu ja jännitys varmasti vie useimmat.
Ja ei ehkä haluta vielä juuttua siihen tasapaksuun työläiselämään jossain tehtaassa.
On niitä sotaan hinkuneita näissä "oikeissa" veteraaneissakin. Lähtihän Suomestakin moneen maahan vapaaehtoisia, mutta ihan yhtälailla ovat veteraaneja kuin nämä rintamalle pakotetutkin? Samoin ulkomailta tuli tänne vapaaehtoisia lähinnä Ruotsista, muttei heille sanota että "Mitäs lähditte" vaan ovat Suomalaistenkin mielestä arvostettuja veteraaneja jotka ovat paikkansa ansainneet.

Muutaman reissun itsekin tehneenä voin kertoa ettei se niin helppoa siellä aina ole.
Jengi ketkä tänne kirjottelee on just niitä joilla itsellä ei ole ollut munaa lähteä ja sit valitetaan "että kyllä mäkin jos..".
"Kyllä mäkin jos ei ois perhettä" ja "kyl mäki mut en pääse ku en oo käyny inttii.."
"ei toi oo oikeeta sotaa, jos ois niinku jenkeillä ni mäki lähtisin.."
Olen kuullut kaikki viimeiseen 20 vuoteen, yleensä näillä tyypeillä on tehnyt tiukkaa käydä edes armeija. Noh älämölöt toisesta korvasta sisää ja toisesta ulos, ja salaa ne kuitenkin arvostaa ja haaveilee että itsekin oisivat päässeet..:))))

Kerta tuli käytyä. Mulle jätti pahimman jäljen se, etten koskaan päässyt uudestaan.
Kolmesti tuon jälkeen valmiusjoukoissa, ja kolmesti tuli petyttyä.
Taisi olla jo 10w ikäisenä selvää, että haen rauhanturvaajaksi.
Itse ehkä rauhanturvaamisen suoritin lomaparatiisissa.
Katkera kuitenkin niiden puolesta, jotka haavoituttuaan ovat joutuneet pettymään Suomen valtioon korvauksia taistellessa.
Vieläkin voisin lähteä, mutta ikää jo liikaa.
Peshmergatkaan eivät huoli kuin max 38-40w.
Kysyin...