Äidin kuolema, oikeuslääketieteellisen ruumiinavaustiedot.

Eivät he tietoa saa mitään muuta kautta. Eikä sitä tarvitse edes kertoa. En kertonut minäkään oman äitini kuolinsyytä ympäri sukulaisia ja tuttavia. Sillai ympäripyöreästi kerroin, kun jotain halusivat tietää. Oliko sitten valkoinen valhe, kenties.
Retostelu ja päivittely kuolemalla on ärsyttävää ja turhaa.

Osanottoni suruunne, Tonttukyynelsilmä. Voitte varautua siihen, että saattaa kestää vuodenkin, ennenkuin äidin lopullinen kuolinsyy selviää. Mediassakin on kritisoitu sitä tosiasiaa, ettäoikeuslääketieteellisen avauksen raportin saaminen kestää nykyään keskinmäärin vuoden verran.

Tämä kannattaa kertoa kuolinsyytä tivaaville sukulaisille. Samantien kannattaisi kertoa sekin, että uteleminen ahdistaa teitä ja haluatte noudattaa äitinne toivomusta ettekä halua keskustella asiasta.

Jaksamista ja voimia surutyöhön.

On todella järkyttävää kuin läheinen ja rakas ihminen kuolee. Kun kysymyksessä on sinun oma äitisi, koet että sinulla on yksinoikeus tietää mihin hän menehtyi. Et osaa tässä surussa ja sokissa mieltää, että äitisi äiti on myös yhtä suuri sukulainen kuin sinä olet äidillesi. Onhan mummosi äidillesi äiti ja tottakai vanhemmalla on oikeus tietää oman lapsensa kuolinsyy. Hän on heille myös erittäin tärkeä ihminen. Myös äidin siskot ovat läheisiä sukulaisia.
Jospa puhut nyt avoimesti äitisi lähisuvun kanssa, että toivomuksesi on, että asiaa ei käsitellä laajasti.

Nellilotta: kiitos kommentistasi. Mukavaa huomata, että joku muukin on samalla kannalla. Tuli lohdullinen ja hyvä mieli, kiitos siitä :).

Tuulahelena: kiitoksia osanotosta. Olemme varautuneetkin siihen, että tiedon tuleminen kestää kauemmin. Oikeastaan se on ihan hyväkin, ehtii saada vähän ajatuksiaan kuntoon ja valmisteltua itseään tietoon. En ole tosiaan varma, että avaammeko edes koko kirjettä. Toisaalta tuntuu, että kun kerran on leikelty, kuskailtu ja tongittu, niin olisi hölmöä jättää lukemattakaan. Se kai minusta pahimmalta tuntuu, kun ei voinut vaikuttaa siihen avaamiseen ja antaa olla vaan yhtenä palana kirkkomaahan saakka.

Ajattelehan nyt: en ajattele asiaa ihan noinkaan, ennemminkin ettei se tieto ketään surussa helpota tai auta. Onhan aina kuoltu, ja surusta ilman ruumiinavauksia ja raporttejakin selvitty.

Äitini oli sisaruksista nuorin, koki olevansa aina perheen musta lammas. Vanhimmat pääsivät pois kotoa, koulutettiin hyvin muualla jne. mutta äitini joutui käymään omalla kylällä talouskoulua ja koulupäivien jälkeen vielä siivoamalla hankkimaan rahaa, jotka antoi vanhemmilleen. Ainoa poika sai toki mopot ja muut härvelit. Kesäisin äitini pääsi sitten vanhimpien sisaruksien lapsia kaitsemaan heidän asuinpaikoilleen.
Harmitteli kovasti, kun joutui aina vaan vähimmistäkin rahoistaan luopumaan ja sisaruksille annettiin rahaa mm. matkoihin kun tulivat kotona käymään. Vaikka sitten menivätkin liftillä takaisin ja rahat jäivät näin juhlintaan (tätä eivät vanhemmat tienneet). Näistä äitini aina puhui, häntä harmitti kun olisi hänestä ollut muuhunkin.

Ei hän koskaan ollut kovin läheinen sisarustensa kanssa, eivät he äidistäni juuri mitään tiedä. Näin koen olevani tässä tilanteessa ihan oikeasti todella paljon enemmän, kuin he.
Toki äitini äiti minua harmittaa ja heti ajattelinkin, että hän menetti lapsensa. Jopa syytin itseäni siitä, että kuinka voin surra äitini kuolemaa kun toinen joutui luopumaan omasta tyttärestään. Kuitenkin menetys on luonnollisempi näin päin, kuin se omalle kohdalleni kävi.
En vaan usko, että se tieto häntäkään helpottaa ja asiaa ei muuta ainakaan. Häneltä vaan olisi sisarusten sitten helppoa tämä tieto saada - mikäli muistaa oikein.
En usko, että vaikka toivomukseni asian pitämisestä omassa tiedossa esittäisin heille, onnistuvan. Kerran luovutettu tieto onkin sitten pois annettua, eikä sitä takaisin saa. Uskon, että tiedon saatuaan, kertoisivat sisarukset toki perheilleen, lapsilleen ja he taas omille puolisoilleen. Silloin tieto on jo melko laajalla ja monta sellaista ihmistä siinä ringissä, joita tieto ei edes kosketa tai eivät koe sitä arvokkaana.
Vanhin sisko ja tämä heidän veljensä ovat antaneet asioiden mennä omalla painollaan, hätäilemättä ja sotkeentumatta. Mutta nämä kaksi tomeraa tätiä - ovat ihan...noh, mahdottomia! Tuntuu, kuin he lietsoisivat toisiaan mitä hurjimpiin ajatuksiin ja ovathan he meitä mm. hautajaisjärjestelyjen yhteydessä kauheasti juoksuttaneet turhaan, keksineet milloin mitäkin "tärkeää". Lyöneet viisaat päänsä yhteen ja touhunneet mahdottomia.
Hyvänä esimerkkinä tästä se, että kun olimme menossa veljeni kanssa äitiä pukemaan, niin edellisenä päivänä toinen tomerista tädeistä soitti veljelleni ja kyseli, että tiedämmekö varmasti mitä teemme. Ja mitä aiomme laittaa päälle ja mukaan. Veljeni ei hermostu usein, mutta siinä vaiheessa kyllä, kun täti alkoi neuvoa, kuinka se on toimittava nopeasti - ei siinä olisi aikaa hidastella ja huivi kyllä päähän.
Me olimme juuri miettineet, että se on viimeinen palvelus äidillemme, joka on antanut meille elämän, kodin ja kasvatuksen. Siinä emme ainakaan tempoilisi ja kiiruhtaisi, viimeinen kerta keskenämme. Kauniisti, kunnioittavasti ja voimien mukaan olisi toimittava. Ja varmasti ei huivia päähän, kun äiti ei koskaan sellaista pitänyt kuin kaulassaan.

Saattoipa tulla katkonaista tekstiä, ajatus loikki monesti. Toivotaan, että jotenkuten luettavaa kuitenkin.

Niin ja vielä, osanotto suruusi! Toivon sinulle kovasti voimia.

Kyllä se asia on niin, että jos YHDELLEKIN kerrot äitisi kuolinsyyn, tietää sen viimmeistään seuraavan päivän iltaan mennessä jo vähintäänkin puoli Suomea. Minäkin varmaan.

Langat alkavat laulaa välittömästi samalla minuutilla, kun olet kertonut asian ensimmäiselle. Jo samalla minuutilla sen tietää kaksi, seuraavalla neljä, seuraavalla 16, sitten 32 jne... Noin se vaan menee, on se niin kiinnostava tieto muuten tylsässä ja tapahtumattomassa elämässä. Puhutaan sentään ikuisuusasioista!

ei millään pahalla,mut oikeusläketieteellistä ruuminavausta ei tehdä muulloin,kun voidaan epäillä rikosta.näin olen kuullut.

Suomen laki määrää kuolinsyyn tutkittavaksi. Jos ihminen on kuollessaan yksin, eikä hänen sairauttaan tiedetä tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Nuoren ihmisen yllättävä kuolema on jo tällainen syy.

Kaikkien sukulaisten on kyllä hyvä tietää kuolinsyy ja heillä on siihen moraalinen oikeus, ei vain perillisillä. Koska se syy voi todellakin olla perinnöllinen sairaus.

Toivottavasti olet jo pahimmasta alkushokista selvinnyt. Shokki saa aikaan ihmisissä erilaisia asioita: vihantunteita, hössöttämistä ja syyllisten etsintää. Äitisi sisaret surevat varmasti myös.

Odottavan aika on pitkä. Olen odottanut isäni oikeuslääketieteellisen ruumisavauksen tulosta jo yli vuoden. Kysellyt olen perään poliisisista jo useamman kerran. Ei niillä ole hoppu. Valviran valitusta odottelin vajaa kaksi vuotta.
'

Kiitos vielä, nellilotta :)
ja kiitos myös Sinulle, surun kanssa elävä, kun jaoit ajatuksiasi kanssani. Tuli niin hyvä mieli kirjoituksestasi ja se auttoi vahvistamaan mielipidettäni. Tunnen entistä vahvemmin toimivani oikein.

Ja kyllä vaan. Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus tehdään, jos henkilö kuolee yllättäen. Ja käsittääkseni vielä, että ei ole silminnäkijöitä, joilta voisi kysellä viimeisten hetkien tapahtumia ja näin kartoittaa kuolinsyytä. JOS tiedossa olisi jokin perussairaus, joka olisi todennäköinen syy kuolemaan, niin silloin tämä avaus voitaisiin välttää.

Minä en usko, että kuolinsyy on niinkään perinnöllinen. Lähinnä vahvasti uskon sen liittyvän elämäntapoihin.
Oli kai tyhmää kirjoittaa aiheesta täällä, kun joillakin ihmisillä on vaan itsellään niin paha olo, että pitää töykeillen vastata jopa näinkin arkaluontoiseen asiaan. Siinä hetkessä tuntui vaan hyvältä ajatukselta saada näkökulmia ajateltavakseen.

Mutta en kai voisi odottaakaan kenenkään ymmärtävän, koska ei kukaan tunne minua tai tilannettani täällä. Eikä sellainen, joka ei ole rakastaan menettänyt voi myöskään tilannetta tajuta. Vähiten sellaiselta odottaa empatiaa, joka ei tiedä, millaista on kun tytär menettää äitinsä ja vieläpä liian varhain. Puhumattakaan siitä kuinka tämä tytär, nuori äiti, sydän sirpaleina seuraa pienen lapsensa surua menetettyään rakkaan ja läheisen mummonsa.

Minä tiedän, että suru voi nostaa esille syyttelyä ja jopa vihaa, mutta siitä ei tilanteessani ole kyse. Olen hyvin tasainen ja ajattelevainen luonne, enkä jokatapauksessa halua kenellekään mitään mielipahaa - myöskään itselleni. Vasta eräs tädeistäni sanoikin minun näkevän asiat sydämelläni. Niinpä uskonkin heidän ymmärtävän päätöksemme siitä, että kerrommeko asian todella ympäripyöreästi jos laisinkaan.
Olen myös miettinyt asiaa toisinpäin. Itselläni ei olisi tarvetta tietää jonkin sukulaisen poismenon syytä. Tai en koe, että minulla olisi oikeutta tivata asiaa vaikkapa veljeni lapsilta aikanaan. Minusta tuollainen tiedonhalu on edelleenkin vaan uteliaisuutta ja toisen kuolemalla "mässäilyä".
Tällaisessa tilanteessa kokisin, että tädin tehtävänä on olla suojaavana varjona, horjuvan tukipilarina ja läsnä kun tarvitaan. (Ja näitä asioita siis en odota omilta tädeiltäni, vaan tarjoaisin itse samassa tilanteessa.)

Kiitokset vaan kaikille vastanneille jokatapauksessa. Nyt totean, että jokainen kantakoon oman ristinsä - niin minäkin. Itsehän päätöksemme ja sukumme kanssa elämme.
Suuri kiitos Teille, jotka ymmärsitte mitä tarkoitin ja vahvistitte mieltäni.

Tonttukyynelsilmä
Oikeuslääketieteellinen ruumiinavaustieto annetaan, vain ja ainoastaan sen lomakkeella tilanneelle henkilölle.
Isäni kuoli toukokuussa 2014 sairaalan teho-osastolle ja hänelle se tehtiin. Minulle se asia selitettiin perusteellisesti eli tämä tieto on täysin varma. Eikä sitä ole oikeus kellään muulla kysellä ja sitä ei voinut itsekään tiedustella esim. puhelimitse.
Meillä kaikilla on oma tapamme käsitellä suruamme ja siihen ei ole oikeaa ja väärää tapaa olemassa. Minullakaan ei ole oikeutta sanoa, että älä kerro muille tulosta, saatikka että kerro ehdottomasti, on vain itse surun keskellä päätettävä miten käsittelee asian ja mitä kertoo toisille.
Ei se että kyselet asiasta täällä ole paha asia. Voihan se olla helpottavaa kun pääsit purkamaan pahaa oloa, missä sinua ei tunneta. Kirjoittaminen on todettu kuitenkin hyväksi terapiaksi.
Minä olen itse käsitellyt omaa suruani puhumalla reilusti ihmisille, koska koen sen taas olevan minulle se paras keino. Olen myös kertonut kuolinsyyn, koska olen isäni tapaan avoin asioissa.
Hautajaisjärjestelyt oli täysin minun harteilla, joka kyllä auttoi myös käsittelemään asiaa, vaikkakin suremiselle ei meinannut jäädä aikaa. Olin täysin isän tyttö ja siinä on myös yksi syy, ettei suru tahdo hellittää vieläkään. Mutta se ei haittaa elämääni. Muista siis kuunnella itseäsi ja sure tavalla minkä koet omaksesi. Toiset ei voi tietää miltä se sinusta tuntuu. Toivon todella paljon voimia surussasi.

ruumiinavaus tehtävä niin että jokainen vainaja ennen siunaamista ON NÄYTETTÄVÄ JOLLEKKIN OMAISELLE!!!!!

ELKÄÄ OLKO NIIN TYHMIÄ ETTÄ ETTE KATSO !!!

MUUTEEN ETTE TIEDÄ ASIASTA MITÄÄN:

Hei, voithan sanoa sairaskohtaukseen sukulaisile. Ei sinun tarvitse kertoa tarkkoja asioita jos et halua. Mainitsit elämäntavat..jos sukulaiset epäilevät äitisi tehneen itsemurhan ja siksi niin kyselevät. Minun vanhemmat ovat kuolleet ja äitini suht nuorena, kyllä itsekin ihmetteli kuolinsyytä, justiin kun kuoli yllättäen ja nuorena. Aikanaan tuli tieto, sydänkohtaus ja kyllä se meille lapsille on nyt tärkeä tieto kun rupeamme lähestymään hänen kuolinikäänsä, eli perimää on. Toisaalta jos äitisi sisarukset suht nuoria, haluavat varmaan tietää kuolinsyyn tämänkin takia, eli jos sydänkohtaus, heilläkin kenties vaarana saada jos perimää suvussa. Lääkäritkin kysyvät vastaanotolla usein onko perinnöllisiä sairauksia, verisuoni ym. sairauksia, eli kyllä jos äitisi kuoli luonnollisesti, voit kertoa sisaruksille. eihän siinä mitään mässäiltävää ole. Voimia sinulle.

avaus tehdää aina jos on pienintäkin epäselvyyttä kuolemassa. alaikäisen ruumiinavausraportin saa automaattisesti vanhemmat (huoltajat) ja poliisi. aikuisen puoliso tai lähiomainen. nykypäivän vaan tuon raportin saaminen kestää paikkakunnasta riippuen 2-8kk !!