Ajoneuvovero

K1-ukko

Valtio korottaa yleisimpien henkilöautojen ajoneuvoveroa rajusti, jopa noin 40%
Eli moni autoilija joutuu vuodessa maksamaan n. 200 euroa siitä, ettei saa mitään vastineeksi.
Monilla ajoneuvovero nousee jopa yli 500 euron.

Tästä huolimatta tyhmä lammaslauma puhuu vain katsastuksen hinnoista vaikka tankki bensaakin on kalliimpaa.

4

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jäminki

      "Ettei saa mitään vastikkeeksi". Samalla logiikalla on kaikkien verojen maksu väärin. Millläs se valtio sitten toimii, jolloin verojen keräämisellä? On k1-ukollakin sentään valtion rakentamat ja ylläpitämät tiet käytettävissä.

      Kreikassa kokeiltiin, miten valtio toimii, kun veroja ei makseta. Seuraukset on nähty.

      Katsastuksen hinnoista nuristiin kovasti ja aiheellisesti silloin, kun se A-Katsastuksen johdolla kiristettiin vähitellen 100 euroon ja ylikin per henkilöauto. Kyseessä oli silloisen A-Katsastuksen johdon ja ulkomaalaisten pääomasijoittajien ahneus.

      Nyt rotat ovat poistuneet laivasta, ja hintakin asettunut jollain tavalla siedettävälle tasolle. Jopa selvästi alle sen bensatankin. Kilpailu toimii vihdoinkin.

      Uuden katsastuslain mahdollistama korjaamokatsastus ei ole juuri ottanut tuulta siipien alle, kun ei korjaamokaan sitä alle omakustannushinnan voi tehdä.

      • laskisikin siihen

        Omakustannushintaan on nykyveloituksista vielä pitkä pudotus.


      • plussaa
        laskisikin siihen kirjoitti:

        Omakustannushintaan on nykyveloituksista vielä pitkä pudotus.

        Riippuu mistä hinnasta puhutaan, paikkakunnilla missä katsastus maksaa noin 50 ekua ei ole laskuvaraa hinnassa. siitä johtuen korjaamotkaan ei lähde katsastus hommin, joska se ei kannata, vähisistä automääristä johtuen.

        se olisi erijuttu jos katsurille tulisi joka päivä se 20 autoa niin homma kannattaisi halvemmallakin hinnalla.


      • laatuautoilija
        plussaa kirjoitti:

        Riippuu mistä hinnasta puhutaan, paikkakunnilla missä katsastus maksaa noin 50 ekua ei ole laskuvaraa hinnassa. siitä johtuen korjaamotkaan ei lähde katsastus hommin, joska se ei kannata, vähisistä automääristä johtuen.

        se olisi erijuttu jos katsurille tulisi joka päivä se 20 autoa niin homma kannattaisi halvemmallakin hinnalla.

        Pääkaupunkiseudulla ahneimmat ukot kuulemma tekee jopa 40 ajoneuvoa päivässä. Yleisimmin kuitenkin vähintään 25 lienee päiväsaldo. Joten kyllä laskuvaraa olisi. Eräillä asemilla on autoa kohti varattu vain 15 minsaa, jonka jälkeen painaa jo seuraava asiakas päälle, joten kyllä niilläkin asemilla kertyy mojovat ajoneuvomäärät.

        Vuotuinen CO2-lukuun sidottu maksu on törkeän kallis, paljon mieluummin maksaisin maksuja käytön mukaan eli vuotuisen maksun niinkuinkaikki muutkin maksut vaihdan vaikka heti huomenna mieluummin polttoaineenhintaan tehtävään korotukseen.
        Tosin vm. 2000 ja vanhemmista maksetaan kokonaismassan mukaan joka suosii isomoottorisia ja paljon kuluttavia autoja. Kivaa kun omistaa vanhemman Porschen, Ferrarin tms.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe