Elämän kulkuri, JJ ja muut.

marco.vox2

Kirjoittakaa, koska meillä oli yhteisö.

39

258

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ent,jj

      Hengissä ollaan sairaseläkettä odotellessa jo kaks vuotta saikulla.

    • Viole

      Hei!

      Täälläkin vielä taivalletaan. Vanhuuseläkkeellä toista vuotta. Päivä kerrallaan. Minulla on ollut onni olla terveenä eläkeläisenä ja olen siitä ainakin kiitollinen.
      Tervehdys teille Marco.vox ja JJ ja kaikki muut , pitäkää huolta itsestänne!

    • turmies

      Hei Marco.vox

      Minäkin kaipaan välillä "yhteisöämme" mikä aikoinaan oli kovin aktiivinen. Koen edelleenkin, että siinä elämän vaiheessa se oli se kaikki apu selvitä eteenpäin surun täyttämässä elämässä. Poikani kuoleman jälkeen on tyttärelleni syntynyt kolme ihanaa lasta jotka ovat täyttäneet minut ilolla, onnella ja riemulla. Lapsissa on paljon samaa mitä oli omassa pojassani jota ikävöin ja kaipaan edelleenkin.

      Se surun fyysinen ja henkinen tuska on poistunut vaikka kaipuu pysyy. Ajattelen usein, että mitä juuri nyt tekisimme yhdessä jos hän olisi keskuudessamme. On tullut myös arvokkaaksi aika. Se aika minkä saimme hänen kanssaan elää ja tuntea hänet. Olen suuresti onnellinen siitä ajasta vaikka se jäi lyhyeksi.

      Mitä Marco.vox sinulle kuuluu? Vieläkö olet kaahannut Bemarilla ja vieläkö sinulla on niitä alpakoita?

      Isän kätteen

      Turvamies

      • ent,jj

        Aina sitä haikailee mitä ei ole tai on menettänyt Turvis omaa poikaa harvoin nään omat menot niilä eikä iskä sillä päälimäisenä mielessä vaan kaikki muu.
        Turvis ei sinun elämäsi ole muuten muuttunut vain surun kanssa joutuu tappelemaan hyvä vastus se on mut elämä sen voittaa ja uusi elämä kuoleman.

        Itse sain sydänkohtauksen sydän pysähty pallolaajennuksessa sähköllä saivat käyntiin oli liikaa stressiä ja murhetta jotain tapahtu sen jälkeen olen ollut paljon rauhallisempi opin hiljaa kävelemään ja sanomaan ei.

        Terv jj


      • marco.vox2

        Kiitos kun kirjoititte. Alpakat(5) ja bemari löytyy vielä. Niitä en kadota ikinä. Itseni kyllä olen välillä kadottanut ja monta kertaa. Mutta elämässä olen kiinni. JJ, voimia ja muillekin kanssa. Siis kaikille , tasapuolisesti.


      • Turvis
        marco.vox2 kirjoitti:

        Kiitos kun kirjoititte. Alpakat(5) ja bemari löytyy vielä. Niitä en kadota ikinä. Itseni kyllä olen välillä kadottanut ja monta kertaa. Mutta elämässä olen kiinni. JJ, voimia ja muillekin kanssa. Siis kaikille , tasapuolisesti.

        Hienoa Marco.vox!

        On todella mukava kuula sinusta ja että olet elämässä kiinni. Se on se tärkein asia niin sinun kuin minun ja meidän kaikkien kohdalla. Kadotamme itsemme välillä vieläkin ja kaahailemme ihan ilman bemariakin mutta tärkeintä on, että oikea suunta on löytynyt ja menee eteenpäin. Hienoa, että avasit palstan missä voidaan vaihtaa kuulumisia.

        Turvis


    • marco.vox

      Siis mitä? Löydänkö voimaa2 on suljettu. Voisitko Turvamies aloittaa uuden keskustelun, itse en haluu vetää mitään palstaa. Mulle tuli vaan sellainen tunne et nyt pitää kysyä kuulumiset.Jos tulee jotain niin kirjoitan sinne.

    • marco.vox

      Voisitko Turvamies aloittaa uuden keskustelun, itse en haluu vetää mitään palstaa. Mulle tuli vaan sellainen tunne et nyt pitää kysyä kuulumiset.Jos tulee jotain niin kirjoitan sinne.

      • marco.vox

        Tulikin oikeen kahteen kertaan.


      • ystävä14

        Myöhäisillan tervehdys täältäkin,Marco.Fox,JJ,Viola,Turvamies ja Kaikki te toisetkin,jotka kannattalitte meitä elämässä.
        Mieki olen muistanut sinua Marco.Fox laamoista ja bemareista ja tähtitaivaasta. JJ:lle jaksamisia ja Kastepisaralle terveisiä.
        Tulin saunasta ja ajattelin vilkuttaa teille,täältä kinoksien keskeltä,lunta on tuiskuttanut tasaseen tahtiin,piha alkaa kutistua ,kohta ei tiä mihin kollaa.
        Tämä Suomi24 palsta on mennyt kyllä niin oudoksi käyttää,että oikein harmittaa,entinen oli kyllä moneen kertaan parempi,mutta sehän on pieni murhe meän elämässä.

        Ilon pilkahuksia ja terveyttä Teille kaikille ja kiitos kuulumisista.

        Ei mennyt kirjotus eteen päin entisellä nimimerkillä...sydän syrjällään,niinpä koitan "ystävä14"


      • marco.vox2

        Olet se oikea ystävä 14. Muista kuinka vaikeaa meillä oli,. Eikä tämä helppoo ole vieläkään.


      • ystävä14

        Huomenta ja hyvää Ystävänpäivää teille kaikille.
        Laitoin illalla kynttilöitä terassille palamaan,Pojan kuolemasta tulee tänään 6 vuotta. Niitä kynttilöitä sytytellessä muistin tämän meän yhteisön ja sytytin kynttilän Teidänkin Rakkaille ja sytytin kynttilän Teille kaikille tuomaan voimia ja terveyttä ja jaksamista.
        Ikävä on kova ja jotenkin sitä elää tässä "välimaastossa"....ei osaa innostua mistään sellaisesta,mistä toiset,jotka ei ole menettäneet rakkaitansa. Kuitenkin olen kiitollinen siitä ajasta,jonka saimme viettää Pojan kanssa. Aina sitä aikaa kantaa sydämessä.
        T. sydän syrjällään


    • Turvis

      Hei Marco.vox

      Sinä avasit jo aivan täydellisen palstan mikäli haluamme kirjoitella kuulumisia ja etenkin siitä miten olemme menneet surussa ja ikävässämme eteenpäin. Yhteissönä tuskin olemme minnekään kadonneet. On kiva kuulla kaikista palstalla olijoista ja siitä miten elämä nyt kulkee eteenpäin vaikka ikävä ja kaipuu kulkevat mukanamme. Voimia kaikille ja siihen Isän kätteen vieläkin.

    • entjj

      Latistunut on elämän tunnelma joka päivä nousta pitää ja aamu avata illalla taas miettii miten päivän jaksoi ja tuleeko tänä yönä uni.Olen huomannut vertaistuki on paras lääke kun ei ne ymmärrä että voi oksentaa lapsen kuoltua ja vielä jatkaa jotenkin elämää.
      Ilman vaimon kärsivällisyyttä ja sitkeyttä ei jaksais heilua ja jostain apua hakea jaksamiseen.Täältä se ensiapu alkoi Turvamiehen ja muut löysin lapsen menettäneet keskustelu melkein livenä sai purkaa itseään ja pahaa oloa.
      Kirkkokaan ei ole enää etisensä en ylhäältä apua ole saanut tai mistä sitä tietää kun vielä täällä vaeltaa niin ja sairaseläkkeelle sitten laittoivat voi ottaa vähän löysemmin ja tekee sitä mikä tuntuu hyvältä eikä mitään muuta.
      Kaikilla meillä on oma kohtalo tai ylhäältä johdetut päivät.Kevättä kohti ja siihen Isän käteen. Terv jj

      • ystävä14

        Huomenta Jj.
        En huomannut sinun kirjoitusta,kun äsken kirjoitin tuohon ylemmäs,tämä nykynen systeemi on outo käyttää. Jaksetaan kuitenkin päivästä toiseen aina jollakin lailla.
        T.sydän syrjällään.


    • Turvis

      Päivää kaikille

      Miten menee?

      T. Turvamies

    • Miten menee.. päivä kerrallaan, eipä sitä muutakaan voi. Sitä on taas tullut mietittyä, kun sanotaan, että 'aika parantaa'.. Aikaa on kulunut, mutta onko se mitään parantanut.. eipä kai. Menetyksen kanssa on vain oppinut elämään, terävimmät kulmat pyöristyneet, mutta arvet on jäljellä ja aina välillä ne vähän aukeaa. Eli jossain suhteessa aika on tehnyt tehtävänsä.

      Puolison omaiset on saateltu maan multiin. He ovat nyt yhdessä tuolla jossain, vain me tytön kanssa täällä tallataan. Välillä eksyksissä... no joo, se kuuluu asiaan, mutta silti tuntuu, että se polku mitä eteenpäin kuljetaan, on jollain muotoa löytynyt. Onko se sitten se oikea.. sitäpä ei tiedä, mutta pitää vain uskoa, että on.

      Kesä taas tulossa. Sitä jaksaa taas toivoa, että tulisi hyvä kesä, sellainen joka antaa kokemuksia, ehkä uusia muistojakin. Jollain tasolla usko elämään on palannut, vaikka niitä heikkoja hetkiä tulee. Kaikki on kuitenkin muuttunut siitä kun kaikki yhdessä kuljettiin, mutta sellaistahan tämä elämä täällä on. Mikään ei ole pysyvää. Koko ajan joutuu luopumaan jostain.

      Hyvää kevättä kaikille ja voimia arkeen. Pärjäillään.

    • jj-60

      Polkee,polkee kyllä ketjuu riittää...maantiepyörän hommasin vuosi sitten sillä nyt pääasiassa liikutaan harvoin autoa käytän sydän tykkää.
      Lopetin tupakin polton ja viinan juonnin lääkärin määräyksestä kun ei kuulemma sovi pallolaajennuksen kanssa hyvin yhteen.
      Paska maku vieläkin suussa tytön menettämisen jälkeen vappuna jo kuusvuotta tullut täyteen tasaisen tappavaa tahtia ollaan menty,onneks on vaimo jonka kanssa voi huolet jakaa ilo puuttuu vielä elämästä suuri vuori ollaan kiivetty alamäkeä jo toivois no sairauseläke antaa vähän vauhtia.

      • ystävä14

        Iltaa ja hyvää juhannusta Teille kaikille.

        Niin sitä on vain edetty jo ns. keskikesään .... ilmojen suhteen ei uskois,meillä kun on ollut päivälä maximissaan 8- 10, torstaina kuitenkin rupes aurinkokin näkymään ja alko tuntuun kesältä ( 16 tuntuu tosi kesältä ja tänään jo 18). Jo pelkästään se,ettei sada on enämpi ko puoli voitto.

        Ikävähän se on ,niin kuin teillä kaikilla, ja vieläkin se itku yllättää joskus tilanteessa,kuin tilanteessa,se vain tulee ...ja jälkeen päin huomaa,että sekin itku oli tarpeen.

        Kaikkea hyvää Ystävät teidän elämään,voikaa hyvin ja kirjotelkaa kuulumisia :)

        T. sydäns yrjällään


    • ystävä14

      Hei kaikille.
      Ajattelin kysyä teiltä,mitä teidän elämään kuuluu,kun ei ole kuulunut mitään kenestäkään kesän jälkeen?
      Kesä meni työn merkeissä ja nyt reilun viikon ollut kotona.
      Vanhin poika vihittiin kesällä ja se oli sellainen "kesän kohokohta," ilon aihe. Vielä kun joskus meilläkin "tepsuttelis ne pikku askeleet..."
      Olis mukava kuulla teidänkin kuulumisia.
      Hyvää syksyn jatkoa.

      T. sydän syrjällään

    • Haudalla

      Hei kaikille. Tännehän on vielä kirjoitettu. Ystävä14, Elämän kulkuri, JJ, ja kaikki muutkin. Olin hiljaa vähän aikaa, koska mulle tuli taas niitä ylilyöntejä. Ihme et vielä olen elossa. Kaveri sanoi mulle, et kun mä keskustelen, olen itsetuhoinen. Kuolema on läsnä, koko aika. Näin ei nyt sais kirjoittaa, mutta tämä vielä. Elän elämää missä kuolema on mun takataskussa. marco vox

    • Haudalla

      Yello, Stay. Vain enkeli. Koska enkeli on Jumalan käsky. Ja nyt minä kuulen sen. Nyt mun pitäis lähtee.

    • Viole

      Hei ystävät!

      Selailin tässä sivustoja aikani kuluksi ja vilkaisen välillä tännekin. Mies katselee vielä jalkapalloa ja en oikein pääse minäkään vielä unten maille.

      Kesä meni melkeinpä puutarhahommissa ja nyt on sitten korjattu sato talteen.
      Talvi tekee taas tuloaan, talviuintikin jo aloitettu.

      Lapsenlapset kasvavat, pienempikin jo esikoululainen ja toinen neljännellä ala- asteella. Tulevat meille huomenna pariksi yöksi. IIsommalla on jääkiekko-ottelu lauantaina ja pitäähän sitä mennä seuraamaan.

      Elämä menee kaikesta huolimatta eteenpäin, suru ja ikävä ei silti poistu, te tiedätte sen kaikki.

      Kaikkea hyvää teille tahoillanne, iloitaan hyvistä hetkistä!

    • Turvis2015

      Hei Viole ja kaikki ystävät

      Minäkin käyn välillä katsomassa tätä palstaa. Elämä on mennyt eteen päin ja pienet lapsenlapset ovat antaneet siihen sisältöä. Monesti ajattelen aikaa milloin kirjoittelimme palstalle päivittäin, joskus jopa aamuin illoin. Se kaikki oli sitä "oljenkortta" mikä kannatteli "hukkuvaa" niinä aikoina. Silloinen kirjoittelu ja ystävien vertaistuki ei unohdu mielestäni milloinkaan. Se on osa sitä surua ja tuskaa mitä silloin yhdessä elimme. Toki vielä joskus välillä tuntuu, että olisi lohduttavaa kuulla teistä kaikista ja siitä, että miten elämä on edennyt. Lohduttavaa siksi, että juuri niinä aikoina olen taas palannut ajatuksissani muistelemaan surua ja ikävää.

      Pojan syntymäpäivä oli viimeviikolla. Kokoonnuimme taas juhlistamaan hänen syntymäänsä ja muistelemaan häntä. Pienet lapset eivät ole häntä tavanneet milloinkaan mutta he näkevät poikani kuvista ja kuulevat tarinoita hänestä. Näin saamme pitää hänet luonamme, niin kuin voimme ja parhaaksi katsomme.

      Surusta ja ikävästä huolimatta tarvitsemme edelleen voimia ja iloa jatkaa elämäämme kaikkina päivinä. Toivotan teille hyvää syksyä ja edelleen siihen "isän kätteen".

      Turvamies

    • Haudalla

      Hyvä Turvamies että kirjoitit.

    • sydänsyrjällään

      Hei ja nostanpa samalla tätä meän ketjua ylös.

      Olen teitä muistanut monesti (minun oljen korsia),mitäpä teän elämen menoon kuuluu?

      Joulu on ens viikola,jotenki se vain aina tulla tupsahtaa,onneksi on oppinut elämään ilman hirveätä stressiä. Loppuaika Pojan kanssa opetti elämään "tässä hetkessä".

      Hyvää joulun aikaa ystävät ja terveyttä ja onnea alkavalle vuodelle.

      Voikaa Ystävät hyvin ja kiitos Marco Fox ketjun alotuksesta :)

    • Turvis

      Hei kaikille ja hyvää joulun aikaa

      Elämä on ihanaa lapsen lasten kanssa. Välillä tuntuu, että saa elää osittain entistä aikaa kun omat lapset olivat pieniä. Näissä pienissä on niin paljon samaa kuin omassanikin. Ikävä ja suru on juurtunut sisimpääni mutta paljon olen saanut voimia sitä mukanani kuljettaa. Tapasin eilen naapurin rouvan joka menetti 38 vuotiaan miehensä viime jouluna. Hän sanoi, että miten tästä joulusta selviän sillä suru painaa päälle. sanoin, että sanoudu irti surujoulusta. Ei joulu ole surun ja ikävän merkkipäivä vaan vapahtajan syntymäjuhla. Eihän siitä mitään tulee jos joka ikinen joulu on surun ja ikävän merkkipaalu ja sitä sitten "juhlitaan" kuusen ja hyvien ruokien kera.

      Olen paljon miettinyt näitä suruja ja iloja. Olen koettanut miettiä myös muita elämään liittyviä merkityksiä. Yksi niistä on johdatus, toinen luottamus. Kaikki asiat eivät mene niin kuin itse ohjailemme ja se on sitä johdatusta. Luottamuksen merkitys on sitä, että vaikeina aikoina voimme uskoa paremmasta elämästä, lohdutuksesta, rakkaudesta ja muusta hyvästä.

      Kaikkea hyvää teille rakkaat ystävät ja kiitos vieläkin kaikesta tuestanne mitä olette minulle suoneet vaikeina aikoina ja silloinkin kun olitte itse aivan repaleisina.

      Hyvää joulua

      Turvamies

    • Viole

      Hyvät joulut Sydänsyrjällään ja kaikille teille minunkin vaikeampien päivieni oljenkorsille.
      Jotain ihmettähän siinä oli, kun saimme sellaisen lohduttavaa yhteyden toisiimme.
      Ihmettelen, miten aika on kulunut. Ensi viikolla pojan kuolemasta on kulunut jo 8 v . Joka päivä hän on ajatuksissa ja vaikeaahan tapahtunutta on vieläkin käsittää.

      Joulu on taas ihan ovella ja mukavaahan se on, joskin samalla niin äärettömän surullista ja haikeaa, niin paljon muistoja ja tunteita liittyy juuri jouluun.
      Äitini ja anoppini kuolivat myös adventtiaikaan ja muutakin surullista on sattunut juuri ennen joulua.




      Kun poika kuoli , niin ajattelin silloin, että joulut loppuivat meiltä. Lahjoitin pois lähes kaikki joulukoristeenikin silloin, kun niillä,ei tuntunut olevan minulle mitään arvoa silloin. Nyt vähän harmittaakin, kun joihinkin koristeisiin liittyi jokin erityinen tunnearvo.






      Toivon kaikille teille rauhallista joulunaikaa ja kaikkea hyvää alkavalle vuodelle . Toivottavasti jaksatte joskus kirjoitella edes vähän kuulumisistanne.

    • Viole

      Olikohan telepatiaa Turvamiehen kanssa.Ennenkin kirjoitettu juuri samaan aikaan. Hauskoja yhteensattumia.

      • Turvis

        Hyvää huomenta

        Käyn palstalla erittäin harvoin. On totta, että vuosien aikana olemme Violan kanssa lähettäneet monet kerrat viestin palstalle lähes samalla minuutilla. Ehkäpä sekin on osa sitä johdatusta johon kuuluu yhteenkuuluvuus. Tai sitten se on jotain minkä me huomaamme mutta emme välttämättä ymmärrä sen merkitystä. Mukavaa se kuitenkin on. Kiitos Sydän syrjällään kirjoittajalle, että herätti taas palstan horroksesta eloon. Yhteys edelleenkin tuntuu hyvälle ja merkitykselliselle. Laitan loppuun vielä numeron 040 368 71 68 , jos joku haluaa joskus viestin laittaa tai vaikkapa soittaa.


      • Tirvis

        Unohtakaa tuo edellinen numero, sillä laitoin se on väärä. Tässä voimassa oleva 040 3244821.

        Turvamies


    • Keissa

      Lukiessa tuota ketjua, niin tuli ihana tunne, että jopa Suomi24:palstalla voi tulla pitkäaikainen ystävien ketju, jossa samaa kokeneet voivat tukea toisiaan ja kokea yhteyttä. Ja vielä aikojen päästä voi palata ja vaihtaa kuulumisia.
      Hyvää ja siunattua Joulua ja jatkoa kaikille.

    • Turvis

      Hei Keissa

      Kiva, että sinäkin löysit tänne. Uskon, että elämässä on hyvin harvoin "sattumia". Ehkäpä meillä ketjussa olleilla on ollut vaikeina aikoina sitä johdatusta. Juuri sinäkin aikana kun on tuntunut, että kaikki on menetetty eikä tulevaisuutta ole. Olemme tietämättämme olleet jonkinlaisessa johdatuksessa löytäessämme palstan ja toisemme. Se päivittäinen tuki on antanut voimaa elää vain se päivä. Nämä vuodet ja yhteinen palsta on ollut sitä mitä aina kannattaa tehdä. Kulkea pala matkaa elämän ryysyläisenä toisen rinnalla vaikka olo olisi kuinka repaleinen. Siihen Isän kätteen joulun aikaa teille toivottaen.


      Turvamies

    • elamankulkuri

      Heippa täältäkin!

      Se on jo kuudes joulu tätä 'uutta elämää', paljon muistoja entisestä.. ja onhan tämä vuoden vaihde aina jonkinlaista tilinteon aikaa kuluneesta. Ja vaikka elettävänä on vain tämä hetki sellaisena kuin se on, niin tuleehan se mieleen että miksi ei voinut jatkua entisellään.. mutta sitäpä ei meiltä kysytä. Tätä polkua vain jatketaan.

      Rauhallista Joulun aikaa kaikille jotka näille sivuille ovat joutuneet. Pärjäillään.

      https://www.youtube.com/watch?v=qSV2y4C60ME

    • Turvis

      Sinä näet minut - Minä en sinua.
      Sinä kuulet minut - Minä en sinua.
      Sinä suojeleet minua - Minä en sinua.
      Sinä kosketat minua - Minä en sinua.
      Minä ikävöin sinua - Sinäkin ikävöit minua.
      Yksi asia meidät yhdistää. Rakkaus.

      Älkää käyttäkö aikaa suremiseen Jouluna. Joulu on Vapahtajan syntymäjuhla.

      Turvamies

      • Haudalla

        Hei Turvamies. Täydelliset sanat. Tämä ja nuo sanat ovat mulle arkipäivää. Todella hienoja lauseita. Täydellisiä. Olen sanaton. Kiitos!. Marco. Vox


    • Haudalla

      Vastaus. Lojaalisuus. Pyydän anteeksi.

    • Turvis

      Hyvää naistenpäivää palstan naisille

      T. Turvamies

      • Haudalla

        Hyvää naisten päivää. Annoin hänelle lahjaksi älykynän ja täysihoidon karja-lohjalle. Tämä Maanini on siellä enkelien keskellä. Hänet hoidetaan nyt päästä varpaisiin. siis minä marco-vox, koska olen lojaali Hänelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe