testamentin moittiminen

ärrinmurrin

Jos haastemies on toimittanut tiedoksiannon yli 6kk sitten, pesänselvittäjä antaa uudestaan tiedoksiannon niin saako testamenttia moittia?

12

485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 11+11

      Riippuu siitä tuliko testamentti lainvoimaiseksi ekalla yrittämällä.

      Milläs perusteella ajattelit moittia?

    • hankala änkyrä

      Mikäli ensimmäinen tiedoksianto on tehty PK 14 luvun 4§:n edellyttämällä tavalla, moiteaika on jo kulunut ja kanne tulee jättää tutkimatta liian myöhään nostettuna.

      Ensimmäinen vinkkini kaikille täällä kyseleville testamentin moittijoille tosin on: ottakaa ihan aikuisten oikeasti selvää, millä perusteella ja miksi haluatte tätä kannetta lähteä käräjäoikeudessa ajamaan? Syyksi ei nimittäin riitä, että nyt vaan jotenkin epämääräisesti ollaan eri mieltä testamentin sisällöstä, tai kuka sanoi lapsena toiselle pahasti tai ei käynyt katsomassa toista tarpeeksi monta kertaa tms. joutavia.

      Testamentin lainvoimaisuuden osalta, vertaa kuitenkin KKO:2014:39:
      "T oli määrännyt testamentissa omaisuutensa aviopuolisolleen E:lle ja tämän jälkeen E:n lapsenlapselle. T:n toissijaisina perillisinä olleet sukulaiset nostivat testamentin moitekanteen E:tä vastaan. Heillä katsottiin olleen riittävä oikeudellinen intressi kanteen ajamiseen, vaikka kanne oli nostettu vain leskeä vastaan, joka lainkin mukaan peri T:n jäämistön, ja vaikka testamentti oli moiteajan umpeuduttua tullut lainvoimaiseksi testamentin toissijaisen saajan osalta. Ks. KKO:1994:104"

      Tapauksessa KKO:2011:104 moittijan lakimies onnistui ryssimään moitekanteen (esimerkki, miksi käräjöinti ei välttämättä kannata, vaikka olisikin oikeassa!):
      "Käräjäoikeus oli jättänyt testamentin moitetta koskevan kanteen sillensä, koska kantajat olivat jääneet pois jatketusta valmisteluistunnosta. Kantajien poissaolo oli johtunut siitä, että heidän asiamiehensä oli erehtynyt käsittelypäivästä.

      Kantajien kanneltua ratkaisusta hovioikeuteen hovioikeus tutki kantelun ja poisti käräjäoikeuden ratkaisun menettelyvirheen vuoksi. Hovioikeus katsoi, että kantajat eivät olleet saaneet osakseen perustuslain 21 §:n mukaista oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, koska asian jättäminen sillensä oli merkinnyt tosiasiallisesti sitä, etteivät kantajat voineet saada enää asiaa uudelleen vireille testamentin moittimiselle säädetyn määräajan mentyä umpeen.

      Korkein oikeus katsoi, että käräjäoikeuden ratkaisuun voitiin hakea muutosta kanteluteitse.

      Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, ettei kantajien pääsyä tuomioistuimeen ollut asiassa rajoitettu sillä tavoin, että se merkitsisi perustuslain säännöksestä ilmenevien ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä vahvistettujen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien periaatteiden loukkausta. Sen vuoksi käräjäoikeuden menettelyä ei pidetty virheellisenä. Hovioikeuden päätös kumottiin ja kantelu hylättiin."

    • ärrinmurrin

      En ole itse moittimassa testamenttia, vaan olen yleistestamentin saaja, nyt rintaperillinen meinaa moittia. Nyt haluaisin tietää että onko tiedoksianto toiseen kertaan mahdollinen ja saako siten moittia testamentin.

    • ärrinmurrin

      Rintaperillinen otti testamentin tiedoksiannon vastaan haastemieheltä, mutta yliviivasi kohdan että kieltäytyy moittimasta testamenttia.

      • aattelin vaan

        Jokseenkin samanlainen tilanne oli itselläni ammoin. Hyväkseni oli testamentti ja muillekin sukulaisille meni tiedoksianto haastemiehen kautta. Huomasin, että pari sukulaista oli yliviivannut kohdan testamentin moittimisen kieltämisestä. Kuitenkaan mitään moittimista ei tapahtunut. Ehkä se on vaan joku tapa. Itse en ainakaan tiennyt mitä testamentti sisältää siinä vaiheessa kun se tieto tuli allekirjoitettavaksi.


      • hankala änkyrä
        aattelin vaan kirjoitti:

        Jokseenkin samanlainen tilanne oli itselläni ammoin. Hyväkseni oli testamentti ja muillekin sukulaisille meni tiedoksianto haastemiehen kautta. Huomasin, että pari sukulaista oli yliviivannut kohdan testamentin moittimisen kieltämisestä. Kuitenkaan mitään moittimista ei tapahtunut. Ehkä se on vaan joku tapa. Itse en ainakaan tiennyt mitä testamentti sisältää siinä vaiheessa kun se tieto tuli allekirjoitettavaksi.

        Kyllä, nämä turhat 6kk kiusantekoviivytykset ovat tosiaankin maan tapa. Ei moiteoikeudesta toki tarvitse luopua vielä lähetystä kuitatessa ja saatua testamentin oikeaksi todistettua kopiota lukematta, mutta kohteliasta olisi tosiaan palauttaa hyväksymisilmoitus järkevässä ajassa, jos mitään moitittavaa ei ole, kuten useimminkaan ei ole.

        Olisi syytä lyhentää näitä järjettömän pitkiä moiteaikoja testamentille ja myös perinnönjaolle ja ositukselle. 6kk on ehkä ollut asiallista silloin kun posti kulki hevosella ja lähimmän lakimiehenkin juttusille pääsi samalla kulkupelillä kymmenien kilometrien päähän vasta kuukausien päästä kun peltotyöt oli kesken, eikä moiteperusteita voinut netistäkään opetella.


    • ärrinmurrin

      Haluaisin tietää että koska tiedoksianti on annettu jo haastemiehen välityksellä ensimmäisen kerran vuosi sitten, niin saako pesänselvittäjä antaa uudestaan testamentista tiedoksiannon, jolloin tulee jälleen tuo 6kk moiteaikaa?

      Hyväksyminen on kaikilta muilta tapahtunut, tämä yksi ei vaan suostu hyväksymään tapahtunutta. Loukkaa kuulemma hänen lakiosaansa.

      • Sinullehan on jo oikein vastattu (Hankala Änkyrä: "Mikäli ensimmäinen tiedoksianto on tehty PK 14 luvun 4§:n edellyttämällä tavalla, moiteaika on jo kulunut ja kanne tulee jättää tutkimatta liian myöhään nostettuna."), miksi tivaat vielä lisää?!

        Tässä tuo säännös, PK 14:4.1, 1. virke
        "Testamentin tekijän kuoltua on testamentin saajan annettava testamentti tiedoksi perillisille haastemiehen välityksellä tai muutoin todistettavasti ja heille on annettava samalla oikeaksi todistettu jäljennös testamentista."
        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L14P4

        Jos testamentti on säädetyin tavoin annettu tiedoksi perilliselle eikä tämä ole 6 kk:ssa siitä lukien ilmoittanut vaativansa lakiosaa tai nostanut testamentin moitekannetta, nuo oikeudet on lopullisesti menetetty. Ei uusi tiedoksianto menetettyä määräaikaa (6 kk) palauta.


      • Lakiosa

        >> Loukkaa kuulemma hänen lakiosaansa.>>

        Lakiosaa loukkaavaa testamenttia ei tarvitse moittia. Testamentti on tehoton siltä osin, jollei perillinen saa lakiosaansa. Perillisen on annettava lakiosailmoitus saadakseen lakiosansa, jos testamentin mukaan sitä ei muuten saa. Määräaika lakiosailmoituksen antamiselle on 6 kk testamentin tiedoksiannosta perilliselle.

        Pesänselvittäjä ei voi pätevästi antaa testamenttia tiedoksi (ilman valtuutusta testamentinsaajalta).


    • Käräjätuomari

      Kun on olemassa testamentti joka loukkaa lakiosaa,tulee lakiosaa vaatia,moittiminen ja vaatiminen on 2 eri asiaa.
      Jos et vaadi 6kk kuluessa testamentin tiedoksiannosta et myöskään saa mitään.

      Testamentin moittiminen tarkoittaa täysin eri asiaa kuin lakiosan vaatiminen.

      Sinänsä sillä ei ole merkitystä että kuka sen testamentin antaa tiedoksi sellaisille henkilöille jonka lakiosuutta se loukkaa.Ainut asia ratkaisee se että onko se annettu tiedoksi lain tarkoittamassa hengessä.

      • käräjätuomari

        Lisäisin vielä että tietyissä tapauksissa se 6kk moiteaika ei päde eli voi moittia vaikka tiedoksiannosta olisikin kulunut yli 6kk.Siihenkin löytyy poikkeuksia eli vaikka moiteoikeus on olemassa 6kk jälkeen niin tuomioistuin hylkää kanteen liian myöhään nostettuna.

        ((Helsingin hovioikeus 26.9.2014, tuomio 1834, dnro S 13/2547))


    • ärrinmurrin

      Ei ole ilmottanut vaativansa lakiosaa eikä myöskään ole moitetta tehnyt, testamentissa maininta että lakiosien jälkeen eli se on otettu siinä huomioon,eikä täten voi myöskään loukata hänen oikeuksiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      73
      3350
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3170
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2682
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2052
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      313
      1864
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1845
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1775
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      129
      1424
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1261
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1238
    Aihe