Sastamalan huonoin työpaikka 2015!

boikottia peliin

Nyt julistetaan näin vuoden alkuun kilpailu siitä mikä työpaikka on huonoin Sastamalassa?

Missä siis työ, johtaminen, palkka tms on yhtä helvettiä. Pitääkö tehdä niska limassa duunia ja silti pankinjohta henkii niskaan kun ei edes korkojen maksuun tahdo riittää likviditeettiä.

Kuitenkin luet verotiedoista omistajasi suurtuloista, palkankorotuksesta neuvotellessa kerrotaan ettei työsi ole minkään arvoista tai ettei siitä makseta yhtään enempää..

Tällaisiako ovat Sastamalan firmat. Anna ilmi huono työpaikkasi ja kerro miksi et pääse pois kyseisestä paskasta!

101

5634

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FlipFlop

      Olet oikeassa. Yrityksen ainoa tavoite on tehdä työntekijöistään mahdollisimman rikkaita ja vastaavasti itse omistajana siinä köyhtyen vaikka kaiken riskin velkoineen kantaakin.

      Konkurssin yritykseen iskiessä on tavallista että työntekijät tulevat sitten rahoineen pelastamaan omistajan ja maksavat velat ja rästit pois, näin vastuu jaetaan reiluun henkeen ja annetaan saatu onni takaisin.

      Suomi on utopistinen maa ja kaikilla on kivaa. Perusta yritys niin näet miten kivaa se on.

    • ymmärrys hoi

      Olisikohan aloittaja avun tarpeessa, kun vaikuttaa olevan ihan sairaita ajatuksia.

      Kaikille lukijoille ikävää tuommonen turha lietsominen.

      Jokainen joka työllistää muita on kiitokset ja arvostuksen ansainnut.

      Aloittajahan voi luopua työpaikastaan, jos niin vaikeeta on. Moni työtön ottaisi mieluusti minkä työn vaan saisi, eikä kyllä valittaisi.

      • jymmärränmyös

        Ei aloittaja varmasti töissä itse olekaan, kun ehtii tännekin päiväaikaan mielikuviaan kirjoitella? Työtön itse siis? Eikä ainakaan työeläkeläinen, sillä nämä viis veisaavat enää siitä, mikä on paikkakunnan huonoin tai paras työpaikka? Työt on tullut tehtyä. Ikävää on tuollaista siis arvuutella ja ruotia, jokainen työpaikka ja työnantaja ovat omia yksikköjään joissa toimitaan yrityksen omistajan tai edustajan luomien ja ylläpitämien sääntöjen mukaan, lain kirjain huomioon ottaen tietysti. Tt tekee työtään palkkaansa vastaan, palkan määritysperusteet voivat olla moninaiset. Jotkut tekevät työtään Tessin tai jonkin muun vastaavan ohjepalkalla, jotkut työntekijät saavat melkeinpä itse määritellä sen, paljonko palkkaa haluavat saada tekemästään työstä. Näitä viimeksi mainittuja kutsutaan osaajiksi ja ammattilaisiksi! Eikä palkka ole ainoa asia ja kannustin, miksi työtä kannattaa tehdä ja sen nojalla elantosa hankkia? On olemassa muitakin asioita joita työntekijän kannattaa ottaa huomioon, tehdessään työtä ja valitessaan työpaikkansa, jossa haluaa tehdä työtään. Ja ainahan voi vaihtaa työpaikkaa? Osaajista ainakin kilpaillaan, he ovat haluttua kamaa työmarkkinoilla!


      • kale

        Mitä tarkoitat osaajalla kaikki se työ joka on Sastamalassa tarjolla ei tarvitse minkäänlaista osaajaa ne hommat oppii muutamassa päivässä ilman että täytyis käydä minkäänlaista kurssia tai opintopäivää,Vai onko jonkun koneen vieressä seisominen jotain osaaamista tai joku lapiolla kaivuu jossain hätäaputöissä paskalla palkalla.


      • jymmärränmyös
        kale kirjoitti:

        Mitä tarkoitat osaajalla kaikki se työ joka on Sastamalassa tarjolla ei tarvitse minkäänlaista osaajaa ne hommat oppii muutamassa päivässä ilman että täytyis käydä minkäänlaista kurssia tai opintopäivää,Vai onko jonkun koneen vieressä seisominen jotain osaaamista tai joku lapiolla kaivuu jossain hätäaputöissä paskalla palkalla.

        Mitään tarkoita että Sastamalassa tarjolla? Vaan Suomessa. Ite oon aina tehny hommia jossa on vaadittuna osaamista ja koulutusta (itte kouluuksen hommannu tai työnantaja on työssä kouluttanu). Myös aina tehny hommia joissa on edellytetty oman työn ja koko firman kehittämistä työssä. Eli on ollu oltava aktiivinen ja hommata tiatoo sieltä täältä ja myös vapaa-ajallaan, niin että on pystyny suoritumaan vaadituista töistä ja voinu osottaa että on niin hyvä että voi säilyttää työpaikkansa firmassa, ja osoittaa olevansa tarpeellinen siellä! Palkoista on voinut aina neuvotella kaikkien tessien yläpuolelle, on ollut varaa, kun on osaaja, eikä luuseri. Mitään koneen vieressä seisomisesta oo puhunut, enkä jonkun tehtaan valvomossa notkumisesta, jalat pöydällä, puoliunessa, vuorotöissä, jopa herroja paremmalla palkalla ollen?


      • kalet
        jymmärränmyös kirjoitti:

        Mitään tarkoita että Sastamalassa tarjolla? Vaan Suomessa. Ite oon aina tehny hommia jossa on vaadittuna osaamista ja koulutusta (itte kouluuksen hommannu tai työnantaja on työssä kouluttanu). Myös aina tehny hommia joissa on edellytetty oman työn ja koko firman kehittämistä työssä. Eli on ollu oltava aktiivinen ja hommata tiatoo sieltä täältä ja myös vapaa-ajallaan, niin että on pystyny suoritumaan vaadituista töistä ja voinu osottaa että on niin hyvä että voi säilyttää työpaikkansa firmassa, ja osoittaa olevansa tarpeellinen siellä! Palkoista on voinut aina neuvotella kaikkien tessien yläpuolelle, on ollut varaa, kun on osaaja, eikä luuseri. Mitään koneen vieressä seisomisesta oo puhunut, enkä jonkun tehtaan valvomossa notkumisesta, jalat pöydällä, puoliunessa, vuorotöissä, jopa herroja paremmalla palkalla ollen?

        Tosi osaaja on se joka osaa kiertää työt älä tee mitään tänään jonka voit teettää huomenna toisilla oli meillä tehtaassa aina sanontana ja hyvin pärjättiin huomattavasti paremmin kuin näissä nykypäivän osaajien joukossa jossa todellakaan töistä ei tule mitään.Onko nykypäivän poliitikot osaajia ei ja se näkyy kaikki liian nuoria toivottavasti tuleva hallitus on huomattavasti vanhempaa ikäluokkaa ei tarvita osaajia kun osataan muutekin.


      • Mialisa

        Kysymys on mielipiteistä joiden ole väärin käsittänyt!


    • kovaa panosta

      Ei kun vaan kerroten misä on heikkoa niin saadaan työpaikkoja saiteille!

    • rebel orja

      Sastamalan työkkäri ja heidän orjatyönsä. Joudut niihin automaattisesti 3 kuukauden työttömyyden jälkeen ja et pääse orjaputkesta pois ilman karenssia.

    • pettynyt opettaja

      Sastamalan lukio. Yksi erittäin kireä sihteeri pilaa kaiken ja rehtori vain nyökkäilee.

    • "kireä"sihteeri

      Se äidinkielenopettaja joka on nimimerkille boikottia peliin opettanut on tehnyt paskaa ja täysin turhaa työtä.

    • kaikkiko hyvin?

      Vainko Vammalan lukio mainittu. Muut duunit on sitten tosi hyviä täällä Vammalassa!

      • ammatti kundi

        Ei Vammalassa ole muuta kuin paskaduuneja tarjolla jos enää niitäkään pomot aina ollu vittumaisia kyyliä jos ny vähän istahtaa niin heti aukomassa päätään niin että turpaan tekis mieli vetää.Ja palkat täysin onnettomat just sen pienimmän tessin mukaiset ei sillä paljon kannata tehdä duunia siihen se just riittää että viittis tulla työmaalle mut ei sit muuta.


      • 8e-päivä töissä

        Noinko työnantaja vastaa kritiikkiin joka koskee vammalaisia yrityksiä taitaa olla vähän perää noissa yllä olevissa kirjoituksissa.Uskon kyllä että huono tilanne saa työnantajat äksyiksi mutta kun julkisenkin puolen pomot alkavat soittaa suutaan niin se on jo kummallista heillä ei pitäis olla nokan koputtamista työläisten asioihin. Kun kerran ovat itsekin verovaroilla kustannettavissa töissä.


      • liti

        toi on totta


      • tilvana

        Sastamalakoti ilman muuta. Yksinvaltias johtaa, kantelupukeista jono akvaarioon. Takanapäin puhuminen kodin tunnuslause.


    • Ookke

      Huonoin työpaikka on nähtävästi sastamalan lukio. Vuoden 2015 kirein henkilökunta.

      • kale11

        Samaa meiltä


      • oppilas ryhmä
        kale11 kirjoitti:

        Samaa meiltä

        Samaa mieltä myös.


    • Arttu 4,1

      Menkäähän kokeilemaan kiinteistöhoito hommia. Niillä palkoilla ei ainakaan asuntolainoja lyhennellä.

    • 8e-päivä töissä

      Joo 7,20e tunti ei paljon kannata tehdä tolla palkalla töitä riistoa työantajilta lyökää nyt jumankauta perseet penkkiin.Ja sanokaa se mitä aikoinaan sanottiin tehköön työt ne jotka on työt keksineet

    • köyhä

      no eihän paikallinen mööpelitehdaskaa tosta enempää maksa .

      • orjuus on out

        Maksaa nämä tehtaat täällä sastamalassa sen 10 egee tunti ja vähän ylikin. Mihinkään orjapätkätöihin ei kyllä kuitenkaan kannata ruveta.


      • el reino

        Suomen yhteiskunta on rakennettu epätasa-arvoiseksi ja epäreiluksi. Kiitos hallituksen ja ammattiliittojen, sitä saa mitä tilaa kun yrityksiä ja yrittäjiä potkitaan, takaisin tulee kun korpee.

        Onko se reilua että ammattiliitot määräävät palkat ja verorahoin palkatut virkamiehet kilpailuttavat yritykset? -Eli ainoa jonka palkkoja ei ole määrätty ja joita voi kilpailuttaa sekä kiristää ovat yritykset. Ja yritykset sekä yrittäjät maksavat veroina heitä kilpailuttavan virkamiehen palkan.

        Kaiken kukkuraksi kaiken maailman tukia jaetaan joka suuntaan muttei tavallisille pienyrittäjille, Rahat menevät suuryrityksiin ja tuulivoimala sijoittajille, maatalouteen, urheiluseuroille, kulttuuriin yms. Eikö ne perhana osaa tehdä työtä ja/tai maksaa omasta pussistaan omat harrastuksensa, ne ei kulu muille. Olisi ollut kiva ajaa formulaa mutta kun valtio ei tukenut;)

        Kyllä on reilu ja tasapuolinen yhteiskunta joten ei tarvitse ihmetellä jos kunnioitus on hivenen karissut yhteiskuntaa kohtaan.


    • Sininen ja valkoinen

      7,20 € /h ? Onko kiinteistöhommissa noin alhaiset liksat ? Ei kyllä saa olla isot menot jos tolla pitää pärjätä .
      Onko kaikissa alan firmoissa sama palkkataso vai vaan jossain yksittäisessä ?

      • kurjuus

        Tosi asiassa ei saa tuonkaan vertaa kun joutuu kustantaan työkamppeet ja kulkemaan omalla kustannuksella kiinteistöltä toiselle.


      • pulli

        Kyllä tuolla palkalla pärjää jos saa tukia saman verran.Niin kuin maataloudessa saadaan että voi ostaa isoja koneita.


    • Mustaajavalkoista

      Suomessa ei ole käytössä vähimmäispalkkaa lakiin kirjattuna minimipalkkana, niin kuin se monissa muissa maissa ymmärretään, vaan täällä vähimmäispalkat määritetään työehtosopimuksissa jokaiselle alalle erikseen. Esimerkiksi talonmiehen työtä koskevan työehtosopimuksen mukaisesti täysin työkykyisen talonmiehen vähimmäispalkka 40 viikkotyötunnin kokoaikatyöstä on 1.10.2009 alkaen 1238,33 euroa kuukaudessa. Tämän mukaan esim. talommiehen pienin palkka on voinut olla 7,70 € tunnilta, ja tämä on ollut siis vuonna 2009. Nyt on vuosi 2015. Lisää tietoa saa Työsuojeluhalllinon sivuilta, mm. paljonko sellaisen työnantajan jonka edustamalla alalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta tai ollenkaan työehtosopimusta, pitää maksaa palkkaa vähintään hänelle työtä tekevälle työntekijälle. Ei ketään ilmaiseksi työssä pitää voi ja työtä teettää hänelle. Eikä kenenkään tarvitsekaan? Tässä keskustelussa aiemmin esitetyt arvailut saa jättää omaan arvoonsa, kannattaa tutustua tosiseikkoihin, joista tässä viestissä mainitaan ja annetaan ohje mistä katsoa.

      • mjoo-o

        Eihän palkka kaksinen ole. Tuosta tosin unohtui ns. vuorolisä tmv. mitä yleensä tulee päälle.

        Sama sairaanhoitajien, poliisien ym vuorotyöläisten kohdalla puhutaan aina peruspalkasta suureen ääneen mutta ne lisät unohtuvat mainita, aina, ja niistä sitä palkkaa sitten kertyykin kivasti.


    • työharjoittelussa ol

      Se on vammalan autohuolto.

      • T.Ss

        Kakan vetut! Itsellä ei todellakaan ole pahaa sanottavaa paikasta! Itse ainakin olen todella tyytyväinen saadusta mahdollisuudesta!


    • ei luottamusmiestä

      Autoalan työn tekijä 15vuotta alalla 10,50e tunti eikä mitään lisiä eikä pekkasia ole suotu.Muuta kuin väkipakolla liittonkautta mutta ne työn työntekijät ovat saaneet kenkää kyseisestä firmasta aikaa sitten.Kyseessä ei ole vammalan autohuolto.

      • SilvuBlee

        en usko tohon sun tuntipalkkaas.


      • äimistynyt

        En minäkään autohuoltomiehen tunti palkka pyörii jossain 8e-9e tuntumassa jos sitäkään jos otetaan ammattitaito huomioon autohuolto paikoissa niin ei tarvismaksaa tuotakaan.Melkein joka työ jonka olen teettänyt autohuoltofirmoissa on mennyt jotenkin pieleen viimeksi vaihdettiin suutin diesel mersuun jota ei saatu pitämään sitten millään kolmannella kerralla piti mennä merkkihuoltoon ja homma tuli kerralla kuntoon.


      • talkoolla

        Olisiko kyseisellä firmalla pari muutakin toimipaikkaa? Johtajat syntyperäisiä johtajia, tosin ei alkeellisintakaan tietoa siitä, miten homma pitäisi hoitaa. Lisäksi muutama siipeilijä hallinnossa.


    • maanantai vitutus

      Ovatko muut sitten työpaikkoihinsa tyytyväisiä... Onhan Vammalan työpaikt monestikin menestyneitä, joten olisko niin, että duunia on kiva tehdä? Vai onko jo niin kova vitutus, että kuolemakin olisi houkuttelevampi vaihtoehto kuin huominen työpäivä? Kuolema kun on liki ainoa keino, jollon Vammalan työkkäri ei anna karenssia jos jättää menemäti töihinsä, ihan täyttä varmuutta ei ole!

    • ei kiinnosta työ

      Kyllä vitus on yleensä tapissa sunnuntai iltana kun janissa istuu kauheaa krapulaansa pois ja vielä täytyy miettiä että täytyy saakeli aamulla mennä siihen kusipäiseen työpaikkaan kun kädet vapisee ja kaikki vituttaa tossa vaiheessa saikku yleensä auttaa ja sitä myös yleensä saa ja sit kauheen nopeesti alkoon pullo brenkkua ja elämä loistaa.

    • vexxve

      veXve, omistaja käärii miljooonatulot ostelee miljoona konttoreita ja pappiloita ja taitaa alpeilekkin tehdä taloo ja samaan aikaan pienipalkkaisia duunareita piskataan ja omautetaan ja irtisanotaan

      • kalet

        Hyvä työväki Vammalassa ja muuallakin äänestäkää seuraavissa vaaleissa kokoomusta se tiedän pienipalkkasten asioita hoitaa niin että jos nyt saatte 7-10e tunti niin jatkossa saatte huomattavasti tämän alle jos kokoomus pääsee asiaan vaikuttamaan.Voi tietysti asia olla niin että tai toimeentulo ei ratkaise vaan mukava olla trendikäs kokoomuslainen työläinen ja tehdä ilmaseks töitä toiselle kokoomuslaiselle.Voitais vaikka pestä toistemme paitoja ja olla ylpeitä siitä.


    • Veera12355

      KS Hiusateljee Oy. Olen jo lopettanut siellä paljon aikaisemmin, mutta kuulemma sama meno jatkuu, kuin silloinkin. Palkka usein myöhässä, työpaikalla lämpöä 14 astetta ja pattereita ei saa laittaa päälle. työvuoroja muutellaan, jopa ruokatunti vaihdetaan kesken ruokkiksen! Työntekijöiden asioita juoruillaan eteenpäin. Ei ihme jos asiakkaat välttelevät liikettä kun työntekijöiden olot tehdään niin kurjiks. Ja mitä olen huomannut niin vuosi ja kampaaja vaihtuu.

    • Määitte

      Kuka tekee töitä 7-10e tunti kyllä palkan on oltava vähintään 20e tunti ja sekin on vähän jos vielä joutuu jotain tekeen.

      • kumiala

        Helvetin moni tekee ja tekee hallaa itelleen ja monelle muulle kun alistuu tohon palkkaan.Ei tartte menna töihin jos ei saa sitä mitä tessi määrää se on jossain 12e-15etunti alimmillaan melkein joka hommassa nykyään jos tekee ton alle niin kannattaa kattoo peiliin siellä on syyllinen kyllä työnantaja teettää vaikka ilmaseks jos joku ei katto perään yleensä luottamusmies.


      • Rikkipoikki

        Kiinteistönhoitoalaala juuri tuollainen. 7 - 9 € tunti.
        Omistajat nostaa monta tonnia kuussa mut työntekijät saa naurettavaa palkkaa. Omistaja vielä kehtaa leuhkia palkallaan ja kommentoi että jos palkka olis hiukankin pienempi niin ei tulisi millään toimeen. :)


      • osaaja

        Kyllä tuolla palkalla harja heiluu kovasti.


    • orjuudenvastustaja

      Eikös siellä työteekissä teetetä orjapalkalla niiden tehtaiden töitä jotka ovat jakaneet työntekijöilleen lopputilejä.

      • kurjuus

        Älkää saakeli tehkö jos ootte saaneet lopputilin kohta joudutaan kaikki samaan paskaan kun työnantajat huomaa että tolla tavoin voi teettää ilmaseks.Ajatelkaa nyt hyvät ihmiset toi on orjuutta mitä kokoomus haluaa ja on näköjään jo osittian siinä onnistunutkin älkää antako kusettaa itseänne se kostautuu työväelle vielä kurjuutena joudutte lähtemään pirtistänne ja kokoomuslainen grynderi ostaa kiinteistönne pankinjohtajalta neljäsosahintaan.


      • muutanviikonpäästä

        Et voi olla tekemättä orjatöitä! Muuten saat karenssin ja joudut sossun luukulle. Sieltä sitten saat -40% tukia. Eli ihan perse systeemi millä orjaksi pakotetaan niin nuoret kuin vanhatkin. Ihan syvältä koko kaupunki.


    • Turvepekka

      Turvesuo

    • unpityrwää

      ei se mitä töissä tienaa tuo kun lihan leivänpäälle...muu raha tehdään kauppaa ja kikkaillaan kotiin muuna kun työaikana!!kaikki pystyy jos vaan haluaa ja sa perseensä ylös penkistä=)

    • nythuonoavaan

      Mutta mikäs työpaikka se huonoin sitten on?

      Levorantaa on lyöty, Niemellä on pienet palkat, hukkasella haisee elimelle, kaupungilla ei tarvi tehdä töitä, mutta on huono palkka ja kaikki halveksii työstä riippumatta... näitähän riittää... Sano onko sinun työsi täyttä paskaa ja elo Vammalassa kitumista kohti tervetullutta kuolemaa...

    • hauhautakanpäin

      Servi. Yksi henkilö myrkyttää koko paikan .

      • patavaikattila

        Merja vai Marika ?


      • Tjonmunaton

        Merja.


      • v8rules

        Montako henkilöä tänä vuonna irtisanoutuu ? Laitetaan kisavisa ? Lähtölaskenta on alkanut.


      • hauhautakanapäin

        Ensimmäinen laukaus ammuttu . ( paperilla )


    • Tää-on-pohjat

      Ainakin Tihveräisen tehtaalla on tosi paskasta hommaa ja huonot palkat. Jos vaan jotain muuta olis tarjolla, niin tihveräiselle haistattasin spaskat.

      • Tihveräisen-historia

        Pitää olla aika vanha vammalalainen, että “Tihveräisen tehtaiden” nimi avautuu millään lailla. Kysehän on ikivanhasta 1962 perustetusta Isoran eristetehtaasta, joka valmisti alun perin Styrox-nimistä rakentamisen muovieristettä.
        Nykyään nimenä on ThermiSol, ja se tarjoaa Lousajassa noin 160 työpaikkaa.
        http://www.thermisol.fi/

        Vanhaa tehdasta ilmeisesti ei ole missään vaiheessa omistanut Tihveräinen niminen henkilö, vaan Neste Oy ja Partek. Tihverinen ainoastaan toimi tehtaanjohtajana 1960-70 luvuilla.

        Paikkakunnalla rakennuksien sokkelia ei kuitenkaan eristetty Styroxilla, vaan sinne laitettiin Tihveräistä. Kaikki paikkakunnalla tiesivät mitä valkoinen, kevyt, mukava Tihveräinen oikein oli. Kaupallinen Styrox-nimitys ei koskaan tarttunut käyttöön, kun tuttua Tihveräistäkin oli rakennustyömaalle helposti saatavilla.

        Vuoden –72 olympialaisten aikaan eräs koulukaveri selitti tohkeissaan, että “Jos tekisi Tihveräisestä keihään, niin se lentäisi vaikka kuuhun.” Vitsi kuulosti aika tyhmältä jo ensi kuulemalla, mutta mieleen se siitä kuitenkin jäi...


    • kslakslakslaksl

      Pitää olla aika dorka jos ei tiedä että paikkakunnalla on Epsira Oy niminen firma jonka omistaa Tihveräiset...

      • Väärillä-jäljillä

        Pitkään poissa paikkakunnalta... Google-jäljestys johdatti ihan vikasuuntaan. Hyvä homma että Tihveräiset sukuna edelleenkin elää kylillä.


    • missähuonoiten

      Tihveräisellä huuono palkka kuulemma. mutta mikä se palkka on ja onko sinun palkkasi vielä pienempi? Kannattaako mieluummin elää sossun tuella kun menettää vapaa-aika ja käydä päivisin duunissa?

      • Pyyhöylä69

        Ihte olin aikoihaan viikon siellä, se riitti. Ei ollut minua varten. JOS jotain kiinnostaa?


    • näinnäreet

      Kyllä palkan on nykypäivänä oltava työmiehellä 45000-55000 euroa vuodessa jotta voidaan puhua palkasta.
      Saahan työhönsä kykenämätön valtioyhtiön johtajakin korvausta lopputilin yhteydessä 1,5 miljoonaa euroa.

      • Ruokaa-kotiin

        SDP on hoitanut hallituksesta käsin asiat niin, että alle 30.000 ansioiden kenenkään perheellisen ei enää kannata työttömyyskorvauksiltansa töitä vastaan ottaa.

        Valtio ruokkii kotiin, ja pikkaisen kurssittaa pätkissä, aina 12 kk välein, ettei 500 pv maksuraja vaan katkee. Ikuinen kotiinruokinta-automaatti on saatu demarivoimin tehtyä.


    • huonoistahuonoin

      Mutta mikäs se huonoin duunipaikka oikein olisi? Keskustelu on hieman mennyt väärille urille! Vuoden lopussa olisi aika jakaa pisteet! Yrittäjät ja omistajat; seuratkaa pelonsekaisin tuntein!

    • lllllo

      kiikan meijeri

    • tosikökkö

      Työpaikkasi on juuri sellainen kuin sen vittumaisin työntekijä,ei ole huonoa työpaikkaa,on vain toinen toistaan huonompia työntekijöitä.
      Yksi täys mulkku pystyy myrkyttämään koko tehtaan.

      Nimiä tänne kuka on Sastamalan huonoin työntekijä.

      • tosikkokökkö

        Täysin samaa mieltä !!


    • Mystinensarja

      Merja tai Marika......... Marika tai Merja........... Joo nyt tiedän Merja ja Marika .

    • työteekki

      työteekki on huonoin xD

      • duuni

        huonoin on jo selvillä arvaatko mikä se sen voin että kertoa se on todella paska.Ja näitä paikkakunnalta löytyy paljon


      • duunionreimasaari

        Hirveetä sönkötystä. Opettele kirjottaan edes sellaisia lauseita josta sais jotain selvää. Apina sa..na.


      • duuni

        Mulla on paska duuni paskalla palkalla.


      • kohtiparempaa

        Hyvän miehen ei tarvi olla paska paikassa , paskapalkalla. Hyvä työmies löytää tien edetä eteenpäin työ elämässään . Ainoastaan paska työmies joutuu olemaan paska duunissa paskapalkalla. Sorry, aika karua, mutta totta.


      • duuni

        Mutta jos ei työ kiinnosta niin kyllä yhteiskunta on velvollinen kustantamaan sellaisen elättämisen ketä ei kiinnosta työ se on sananakin niin paskamainen että oksettaa.


    • rehellinenköyhäyrittäjä

      Nytkun haukutaan työnantajia (huonoja ja epärehellisiäkin löytyy) niin tarvitsisi muistaa mikä on työntekijän tärkein tehtävä. Eli tuottaa työnantajallensa mahdollisimman paljon rahaa. Piste. Ja 2008 alkanut lama johtu ainoastaan siitä että rahvas rupes käymään samoissa paikoissa kuin porvarit. Ulkomaanmatkat.golfkentät.paremmat ravintolat. Yms. Eli nyt on taas aika opettaa nöyryyttä palkansaajille.

      • Sastamalanbad.duunimesta

        Tässä kysyttiin huonointa työpaikkaa. Pitäisikö valita myös huonoimman työpaikan huonoin työntekijä tai pelkästään Sastamalan huonoin työntekijä kautta aikain? Eli kuka on onnistunut toistaiseksi katkeamattomaan työuraan, ilman että on saanut kenkää, vaikka kortistossa on monia, jotka olisi valmiita tekemään töitä venkoilematta?

        Sillä sehän on mielenkiintoista, että toisia suositaan. Joku työntekijä saa lusmuta eikä edes varoitusta jaeta. Toinen taas saa jo potkut jos myöhästyy... enkä tarkoita omistajan poikia noilla duunin säilyttävillä lusmuilla!


    • europäivässä

      Työteekki. Sääliksi käy näitä orjia jotka tekevät töitä siellä joka päivä alle minimipalkan työttömyystuillaan.

    • Ex-niemiläinen1
    • sghyoki

      Tekniset!

      • Kysyvä

        Avaa vähän miksi Tekniset?


    • Ja-Nissapuhuvatten

      Teknisillä on varmaan aika vähän työntekijöitä, joten voiko oikeesti olla niin surkee duuni mesta? Niemi Palvelut ei ole taasen vammalalainen firma, toki kirjoittaja ei näin väitäkään... Kännissähän moni Vammalassa kertoo miten tienaa isoa palkkaa Niemeltä (tehdas Mottisella), ja selvin päin sitten häpeää höperöjä puheitaan!

    • duunitjakoon

      Eli mikä on huonoin työpaikka? Onkos se sinun duunimestasi? Nauravatko sukulaiset surkealle duunillesi, Hävettääkö?

      Nyt ryhtiä ja mestoja kehiin!!

      • lluottamusmies1

        Voi nauraakin mutta kyllä ne nauraa yhtä paljon sille työantajalle joka sitä paska duunia tarjoo kälysellä palkalla.Liitot asialle ja perse penkkiin niin pikäks aikaa kun asiat on kunnossa eli kaikilla vähintään tessin mukanen palkka


      • luottamusmies2
        lluottamusmies1 kirjoitti:

        Voi nauraakin mutta kyllä ne nauraa yhtä paljon sille työantajalle joka sitä paska duunia tarjoo kälysellä palkalla.Liitot asialle ja perse penkkiin niin pikäks aikaa kun asiat on kunnossa eli kaikilla vähintään tessin mukanen palkka

        Jotain jäi sanomatta että paska duuneja löytyy paikkakunnalta useita.


      • isostatalosta

        Ja paska duunareita vielä enempi . Mmmmmmmuuuuuaaaaaaaahhhhhhaaaaaaa


    • Mialisa

      Servi

    • ex-servitär

      Servi ei olisi huono työpaikka, mutta se natsi-Merja on ihan mulkku joka pilaa kaiken hyvän. Toimari on kiva reilu ja hyvin käyttäytyvä nuori mies (ja aika kuuma...), mutta se vois laittaa sen natsin vaikka moppaamaan vessoja niin oppisi vähän nöyryyttä ja ihmisten kohtelua.

    • Minävaan2

      Teknikum ja erityisesti Kiikan tehdas. Älkää vaan ikinä erehtykö sinne menemään. Täällä ei muuta kuin puhutaan paskaa toisista selän takana sen kun ehditään.

      • työläisakka

        Teknikum on ainakin aikaisemmin hyväksikäyttänyt työttömiä ilmaisena työvoimana. Työllistyminen oli hyvin vähäistä ja heti jos "taloudellinen tilanne" heikkeni eikun kansaa ulos.
        VAROKAA TEKNIKUMIA!


    • yksiihminenpilaakaiken

      servin puhtauspuolen päällikkö on neuvosto ajan tyylinen pikkupomo joka kuvittelee olevansa niin helvetin tärkee kun saa pomottaa henkilöstöä asioissa joista ei itse edes tiedä miten asiat kannattaisi tehdä. on varmaan jääny joku tarve täyttymättä elämässä kun pitää päteä sillä tavalla. ei pienintäkään empatiakykyä ihmistä kohtaan tai kuunnella ketään. oksettava lihava akka joka ei näytä pitävän itsestään muutenkaan huolta. olisin joskus hakenut esimiehen paikkaa mutta en voinut tehdä sitä koska tästä ihmisestä olisi tullut esimieheni. lähdin sen sijaan muualle tekemään niitä töitä. sääliksi käy tämän paskapään alaisia.

    • sillälaillako

      Täällä näyttää olevan saastamalan viisaidenkerho päässyt päästelemään suustaan mitä sattuu.

    • duuni

      jokos huonoin työpaikka on löytynyt mulla olis tiedossa montakin paskaa työmaata jossa on kusipäisiä pomoja

      • Tietämätön69

        Kerro?


    • ugholenpuhunut

      Onneks kohta tulee mamuja ovista ja ikkunoista niin alkaa olla kusipäiset pomot aika pieni murhe. Kannattaako valittaa ihan hirveesti jos on asiat hyvin ja ylipäätään töitä.

    • Ikuisestikatkarapu

      Punainenristi

      • duuni

        Kuka voitti tämän huonoin työpaikka kilpailun voittajaa ei ole vielä ilmeisesti julkistettu kisa varmaan on aika tasaväkinen kun näitä kirjoituksia on tässä lukenut pitkin viime vuotta.Enkä yhtään ihmettele paskoja työpaikkoja kyllä löytyy Sastamalasta jossa ei noudateta tessiä ja muutenkin sohlataan kahvi ja ruokatunneista joita ollaan vähentämässä palkasta jos työnantaja näkee että niitä on käytetty muka liikaa.


    • Rypaikankärsijä

      Sastamalan lukio kiitos sihteerin.

    • manse11

      älkää nyt työpaikoista mariskko olkaa tyytyväisiä kun ja jos teillä on työpaikka .onhan sastamalassa niitä .ja onhan sastamalassa jotain hyvääkin .tien viitta missä lukee TAMPERE

    • Suvakki5

      Joo ei työhän kannnata mennä kunhan osaaa pelata sosiaalietuuksilla suosittelen

    • Anonyymi

      Niemen palikkatehdashan se paskin työpaikka on...Kauko Mäkisen kuljetuspulju meni ennen edelle mutta onneksi konkka teki tehtävänsä. Oikein sille puljulle! Myös se palikkatehtaan vieressä oleva metallipuulaaki kusettaa kuulemma palkoissa. Pakko varmaan kun täytyy nuolla Niemen johtajan peräreikää että pysyy sopu tontilla. Siinä joitain paskoja puljuja. Mielelläni kuulisin näiden kaatuneen syvälle suohon.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe