Suuret matkailijat "turn on" vai "turn off" ?

Turn on. Olisin tavannut miesystäväni varmasti muutenkin, mutta kyllä kiinnostusta lisäsi entisestään yhteisen ystävän maininta siitä, että hänkin tykkää matkustamisesta ja on matkustellut paljon. Kyseessä on kuitenkin itselleni sen verran tärkeä harrastus, että on mukava tietää, että sen voi jakaa toisen kanssa yhdessä.

Varakkuutta matkustaminen ei nykyisin edellytä, esimerkiksi Keski-Eurooppaan pääsee maksamalla reilun satasen lennoista ja toisen 2-3 yön majoituksesta.

Mulle tuo ei olisi merkittävä juttu. Matkailu on nykyään niin tavallista - ulkomaille matkustaa monesti halvemmalla kuin kotimaassa, joten noita matkailijoita kylöä löytyy naapurin jampoista pilvin pimein. Eikä toisaalta mietityttäisi sekään, jos tyyppi ei olisi matkustellut - kullakin omat syynsä elää tämä elämä kuten elää, ei se Aasian kierros ole mikään välttämätön aikuistumisriitti.

Eli, ei olisi mulle kumpaakaan. Molemmat kävis:)

Se riippuu. Jos matkailusta huolimatta viihtyy myös kotona ja osaa nauttia arkipäivästä, niin turn on. Mut jos pitää päästä aina välillä pikkusen käväisemään viikonloppuna New Yorkissa hakemassa elämyksiä, niin turn off. Ei sovi yhteen oman elämäntyylini kanssa.

Matkustus ja elämänuteliaisuus ovat turn on.

Matkustamisen näkeminen yhtäsuurena seksin hakemiselle on käsittämättömän suuri turn off, sellaisen henkilön maailmankuva ja henkinen köyhyys löytävät sielunkumppaninsa jostakusta toisesta.

Me olemme molemmat käyneet mainitsemissasi 30-40 maassa. Pidämme molemmat matkailusta ja matkailu avartaa maailmankatsomusta.

Ei minua tosin häiritsisi, vaikka Rouva Ratikka olisi käynyt kaikissa maailman maissa tai vain muutamassa. Enemmän häiritsee molempien ääripäiden asennoituminen. Entinen avovaimoni ei ollut kodinperintönä käynyt kuin Ruotsissa ja Virossa ja oli sitä mieltä, että matkailu on vain rahanhaaskausta. Ei halunnut matkustaa eikä olisi halunnut, että olisin matkustanut yksinkään. Tylsää.

Toinen ääripää on yksi naispuolinen työkaverini, joka on entinen matkaopas. Se kertoi uudesta miestuttavuudestaan, joka olisi halunnut lähteä viikonloppumatkalle johonkin Keski-Eurooppaan. Nainen puuskahti, että tylsää, kun mies ei keksinyt mitään omaperäisempää. Sanoin sille, että kannattaa vissiin naida Folke West ja naisen ilme oli kaiken puhuva. Ymmärsi vissiin itsekin vaativansa mahdottomia.

Voitaneen todeta, että maailmaa näkemättömälle miehelle naisen matkailuinnostus on todellinen turn-off, vaikka naiset muuta kuvittelevat. Vähän kuin maanviljelijä kehuskelisi kaupunkilaistytölle kymmenellä uudella traktorillaan.

Mielenkiintoinen lause tuo, että jollekin "matkailu on elämäntapa".

En oikein koskaan ole ymmärtänyt, että ihmisiä voi kategorisoida sen perusteella, että tykkääkö matkustelusta tai että onko mtkustanut paljon vai vähän. Eiköhän se ole jokaisen oma asia pääseekö/joutuuko matkustelemaan kuinka paljon vai ei. Ja jostakin kumman syystä,kun selaa noita treffit.suomi24-ilmoituksia, niin tämä matkustusasia nousee aika korkelle sijalle.

Olin nuorempana sitä mieltä, että matkustaminen on hienointa mitä ihminen voi tehdä; se avartaa ja on merkki kansainväljstymisen halusta, joka on kova juttu. Olin lähdössä aina mihin vain voi. Kuvittelin samalla, että on jollakin tavalla "hienoa" matkustaa, että minulla on siihen varaa.

Opiskeluaikani jälkeen menin vakituiseen työpaikkaan. Työn puolesta sain matkustaa todella paljon, ja vaikka ne olivatkin työmatkoja, niihin aina yhdistettyä reissuun myös haluamaani vapaa-aikaa. Se oli todella hienoa ja matkustaminen oli minulle tosiaankin elämäntapa. mutta vajaan parin vuoden jälkeen, kun olin reissannut ympäri ämpäri 20 päivää kuukaudessa eri maailman kolkissa, hommaan vain väsyi. Ja kas kummaa, enpä ollutkaan enää sitä mieltä että tämä on minun elämäntapani ja käytännössä seuraavat vuodet pyrin völttelemään matkustamista aina viimeiseen asti ja kaikki mahdolliset lomat teki mieli olla kotona.

Edelleenkään en tuomitse ihmistä sen perusteella paljonko matkustelee. Lähinnä kun joku sanoo, että matkustaminen on elämäntapa tai että on valmis lähtemään reissuun milloin vain mihin tahansa, ajattelen, että eipä taida ihan olla vielä tietoa mistä puhuu ;-).

Jos taas ajautuu sellaiseen piiriin jossa pidetään kovana juttuna sitä että on nähnyt paljon maailmaa ja käynyt monissa paikoissa, niin nykypäivänä se ei ole temppu eikä mikään. Lennot on halpojakin, ja jos taviite on saada "rasti ruutuun"-tyyppisesti listaa käydyistä maista, niin 40 maata saa hoidettua vaikka kuukaudessa-parissa. Enemmänkin, jos oikein asiakseen ottaa ;-).

Jos on syystä tai toisesta sattunut reissaamaan paljon, niin asia ei haittaa. Olen itsekin reissannut paljon etenkin lapsena, mutta aikuisena en ole juuri innostunut, jokusta reissu laskematta. Mutta onhan se 40 maata varmasti ylittynyt elämäni aikana.

Mutta koska olen luonteeltani sellainen kotihengetär, perhekeskeinen, turvallisuushakuinen ja onnellinen siitä kun saan olla kotona, vaikkapa ystävien kanssa, niin vastakohta olisi turn-off. Eli jos mies hehkuisi sitä, että kuinka haluaa matkustaa, kuinka elämää suuremmat kokemukset saa muualta kuin kotoota yms, niin arvomme ja toiveemme olisivat hyvin erilaisia.

Oleellista on siis suhtautuminen asiaan. Jos työn takia vaikka täytyy matkustaa, niin eihän sille mitään voi. Mutta jos pitää matkustusta hienompana kuin kotona olemista, niin silloin menee mun silmissä metsään. Se on jotenkin surullista.

Olisin luultavasti kiinnostunut. 60-luvulla, kaukana pk-seudusta, olivat ulkomaan matkat hyvin harvinaisia. Itse en tuntenut ketään passin haltijaa.

Olin liikkunut työn perässä Skandinaviassa, eniten Ruotsissa muutaman vuoden ajan ja tunsin itseni siellä kotiseudun periferiassa suorastaan maailmanmieheksi.
Jos olisin tavannut matkustelleen naisihmisen niin olisin kiinnostunut mutta jos keskustelu olisi kääntynyt useampaan Euroopankaan maahan niin olisin luultavasti kiusaantunut.

Onneksi puolisokseni osui utelias ja ennakkoluuloton naisihminen joka oli 18v kun teimme ensimmäisen ulkomaan matkan eksoottiseen Ruotsiin. Minulla oli selvittämättömiä asioita.

Tuon jälkeen, kahta veneilykesää ja kahta rakentamisen jälkeistä puutekesää, olemme olleet kaikki lomamme reisussa.
Alkuun autolla Euroopassa kahdesti vuodessa, lapset mukana.
Sittemmin olemme käyttäneet muitakin vaihtoehtoja eikä omalla autolla ole ollut järkevää lähteä enää vuosikausiin.

Reisujen suunnitteluissa ja valmisteluissa on vaimoni ollut aktiivisempi.
Yhteensä olemme olleet liikkeellä noin 4,5-vuotta, 4:ssä maanosassa ja 55 - 60 valtiossa.

Nyt vanhuksina emme enää harrasta niinkään täydellistä omatoimisuutta vaan esimerkiksi kaupunkilomille varaan majoituksen etukäteen.

Vuosittain olemme liikkeellä 5 - 6 kertaa, 1 viikko -> 5 viikkoa.
Nyt on suunnittelun aikajänne lyhyt. Varattuna on vain helmikuun lopun kiertomatka ja kevään Espanjan lennot.
Kesällä käymme jossakin Keski-Euroopan kaupungissa viikon verran, syksy Espanjassa, joulumarkkinat Saksassa mutta jouluviikon vietämme nykyään laiskuuttamme kotimaisessa urheiluopistossa.

Yhteenvetona totean, että asenne matkusteluun saattaa yhdistää tai erottaa pariskuntaa.

Näiden yhteisten

Itselleni miehen intohimoinen matkustaminen on turn-off johtuen lähinnä siitä, että minulla ei ole kauheasti ylimääräistä rahaa, jonka voisin käyttää matkusteluun. Nuorempana tykkäsin matkustella ja olenkin tehnyt ehkä n. 10 matkaa lentokoneella ulkomaan kohteisiin.

Nykyisin nautin eniten lomailusta ihan koti-Suomessa. Viihdyn myös kotona hyvin. Jos mies tykkäisi reissaamisesta, niin voisin ehkä hänen kanssaan käydä kerran vuodessa viikon ulkomailla, mutta ei sen enempää. Koen vaivalloisena loman aikatauluttamisen (esim. lennoilla pakko olla ajoissa, jatkolennoissa saa jännittää että ehtiikö jatkolennolle, katoaako matkalaukut), eksoottisissa kohteissa sairastelun jne.

Näillä näkymin minulle ei ole tiedossa lisää palkkaa tai muitakaan tuloja, joiden ansiosta voisin reissata miten sattuu, joten nettideitti-ilmoituksista jätän heti pois ne, jotka kertovat rakastavansa reissaamista intohimoisesti.

"millasen kuvan antaa itsestään paljon matkaillut ihminen?"

Sellaisen, että hän on paljon matkaillut ihminen.

"Onko tämä houkutteleva ominaisuus vai pelottava?"

Ei kumpaakaan, vaan neutraali.

"Auttaako parivalinnassa vai ahdistaa?"

Ei kumpaakaan. Ei vaikutusta.

"Kun te etsitte itsellenne elämänkumppania.. Onko väliä onko kyseessä mies vai nainen?"

Heterona naisena vastaan, että on väliä.


Noh, kokemukseni mukaan kukaan ihminen ei ole luotettava, on ihana sama matkusteleeko hän vai ei.
Ja mistähän tuollainen ajatus on peräisin, että paljon matkaillut ihminen on mielenkiintoinen, hauska, utelias ja elämäniloinen.. Jotkut matkailijat ovat aina tyytymättömiä kaikkeen ja marmattavat ja valittavat maailmallakin kaikesta.

Sen vaikutelman että et ole ainakaan mitenkään ekologinen ja tiedostava, kaikkihan sen nyt tietää että lentomatkailu on ihan killeri hiilidioksidipäästöjen osalta.

Jos joku kertoo käyneensä 40 maassa niin paljon ratkaisee miksi ja mitä siellä teki. Jos pelkää hedonistista maidenkeräilyä ja turistipalloilua niin on turn off.

Kun muuten natsaa ja se on taaksejäänyttä meidän suhteen ajaksi, ei haittaa ;)

Tuota...mihin perustat nuo väitteesi "on olemassa monta tapaa ajatella ja suhtautua asiaan"? Oletko siis tavannut joitain ihmisiä, jotka suhtautuvat noin vai keksitkö koko jutun? Veikkaan jälkimmäistä.

Monelle joka paljon matkustaa merkitsee se matkustaminen itselle paljon enemmän kuin muille. En minä ainakaan osaisi sen perusteella vielä mitään tulkita. Korkeintaan matkustustyylin perusteella.

Paljon matkaillut ihminen ei välttämättä ole yhtään sen mielenkiintoisempi kuin se, joka elää työpaikka-ruokakauppa-koti -elämää; hassu ja kliseinen ajatus.

Turn off. Tuskin suhteesta tulisi mitään matkustajanaisen kanssa, koska meillä olisi niin eri näkemykset. Minusta matkustelussa ei ole mitään mielenkiintoista sinänsä. Näen maailman meko eri tavalla kuin moni muu. Ihmiset ovat ihmisiä, samoja olentoja missä tahansa. Sama koskee myös taloja, puita ja niin edelleen. Minua ei kiehdo millään tavalla, jos lämpötila on eri kuin kotimaassa tai kasvisto vähän erinäköistä. Erilaisia ruokia saa nykyään ruokakaupasta ilman, että tarvitsee matkustaa sen takia. Ulkomailla yleensä puhutaan eri kieltä, mikä vain hankaloittaa käytännön asioita, siinä ei ole mitään ihastuttavaa. Kyse ei ole omasta kielitaidostani, se on hyvällä tasolla mutta vastapuolesta ei aina tiedä. Hotelli ei ikinä voita kotioloja, ehkä siksi että mieluummin panostan kotipesään niin että siellä viihtyy.
En ymmärrä mitä hehkuttamista siinä on, että olin maassa x ja tilasin ruokaa x ja siellä oli hassu mies jolta puuttui kolme hammasta. Big deal, tuonhan saa rahalla kuka vaan jos kiinnostaa. Minua ei.
Esimerkkejä riittää, mutta tiivistettynä en vain näe matkustelussa mitään ihmeellistä. Ehkä jos muuttaisi pysyvästi jonnekin, mutta se että maksan itseni enemmän tai vähemmän kipeäksi muutaman viikon hengailusta jossain mikä ei tule olemaan koti, niin ei se vaan ole sen väärti.
Ymmärrän, että ajattelutapani on monelle varmasti aivan käsittämätön :D
Nykyisen emännän kanssa toki suunnitellaan aina joskus, lähden sen takia että se on yhteinen kokemus kuitenkin ja emäntä saa siitä varmasti paljonkin irti. Minulle se juttu tulee siitä että ollaan yhdessä, ympäristö on aivan toissijaista. Minua ei häiritse myöskään se, jos hän haluaa matkustaa enemmän, menköön itsekseen tai vaikka tyttöporukalla, turha siitä on tehdä ongelmaa.

Turn on, tottakai (ainakin miehissä), kun kerran itsekin tykkään matkailla. Kertoo uteliaasta ja avoimesta mielestä, ehkä seikkailunhalustakin. Riippuu toki ihmisestä itsestäänkin, kovin vakaan ja ennustettavan ihmisen mielestä voi olla epähaluttavaa. Jos itse olet tuollainen ihminen, niin etsi semmoinen joka tykkää. Turha tuota ominaisuutta on piilottaa, karsiipahan epäsopivat heti kättelyssä pois.