Kertoisitko jos exä pettää kumppaniaan?

Kokokoooo

Puuttuisitko asiaan millään tavalla, jos exäsi pettäisi uutta kumppaniaan? Ja siis täsmennetään, että

a) erosta on aikaa, eikä minkäälaista mustasukkaisuutta sinulle ole exästä
b) exä on ollut totaalisen epäluotettava myös silloin kun olit hänen kanssaan
c) sinulla on exän kanssa yhteisiä lapsia, jotka tutustuvat exän nykyiseen kumppaniin yhä paremmin (sillä eihän exä niistä jaksa huolehtia, vaan se on uuden naisen homma, kun lapsen ovat isänsä luona.)

Yleisesti ottaen ajattelen, että en puuttuisi exän elämään millään tavalla. Mutta toisaalta kun selvästi näkee, että ei tuokaan suhde tule kestämään, niin surettaa lasten puolesta, kun suotta kiintyvät tuohon isän uudehkoon kumppaniin. Tämä uusi nainen tietysti pitää miestä todella luotettavana. (Kuten minäkin aikoinaan pidin.)

Minulla on jo pitkään ollut "uusi" kumppani, ja minkään mustasukkaisuuden takia ei siis sanoisi mitään.

26

471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • slklsdkldls

      Sinuna en puuttuisi asiaan, vaan antaisin asian olla. Jos puutut, niin annat silloin mustasukkaisen vaikutelman itsestäsi, vaikka et todellisuudessa ole mustasukkainen. Ole siis varovainen. Jos ex-miehesi nykyinen kumppani on se kakkonen, kenen kanssa hän petti sinua ja sinulla on pieni kiusaus vähän näpäyttää häntä, niin ole kärsivällinen ja odota. Ennemmin tai myöhemmin exäsi jää kiinni pettämisestään ja silloin voit sanoa tälle nyxälle, että kyllähän sinä olit jo pitkään tiennyt ex-miehesi pettävän häntä, mutta et viitsinyt sekaantua heidän asioihinsa kun eivät sinulle enää kuulu. Se on kuule paljon parempi näpäytys kuin mennä sekaantumaan ja käräyttämään exääsi.

      • fofofod d dkdkd

        Ap. ilmeisesti ei ole niin pikkusieluinen, että haluaisi näpäyttää?


    • kinkkistä on

      Aika kaksipiippuinen juttu. Sullehan ei kuulu yhtään mitä eksäsi nykyisin puuhaa. Mutta teillä on yhteisiä lapsia jotka varmasti kiintyy isän uuteen kumppaniin. Mieti miten omalla kohdallasi haluaisit toimittavan jos olisit uuden puolison pöksyissä. Ja sitten toimit niin.

      Jos päätät kertoa, niin varaudu siihen, ettei hän usko ja luulee sun havittelevan eksääsi takaisin. Mutta se on hänen ongelmansa. Eiköhän totuus jossain vaiheessa hänelle valkene ja sitten hän saattaa puolestaan pohtia, miksi ei ottanut sun varoituksia todesta.

      • eräsex

        Jos kysymuksessä olisi joku tuttavani niin kertoisin, mutta jos kysymys on exästä ja ykköstyneestä kakkosesta niin en puuttuisi mitenkään. Antaa ajan näyttää.


    • t3etr5etg

      Uteliaisuuttani kysyn: miten voit olla noin varma asiasta olematta itse osallisena?

    • nainen vm77

      Kertoisin välittömästi.

    • kiltti123

      En kertoisi, vaikka inhoan exääni.

    • voi soittaa

      Tottakai on oikeus kertoa, ainakin jos on paatunut kylmä pelimies ja paljon ikäviä asioita tapahtunut (entiselle kakkoselle tai/ja ykköselle). Kurjaa jos uusi ei tiedä ja exät salaavat. Itse haluaisin tietää ehdottomasti, jos olisin "uusi nainen". Ettei eläisi pelkästään illuusiossa rakastuneena, tietämättä oleellisia asioita.

    • vanha koira ei opi

      Eiköhän uusi kumppani tajua ihan itse, että voi joutua milloin tahansa petetyksi. Kun pettäjän kelkkaan lähtee niin riski on suuri. Mihin se vanha koira karvoistaan pääsisi?

      Mistä sä muuten tiedät, etteä mies pettää? Oletko itse osallisena siihen vaikka sulla uusi äijä onkin?

      • fhhff ddhd dhdhd

        Huomaa, että palstan monilla ihmisillä on kieroutunut ja ikävä maailmakuva. :)


    • Puhuin exälle

      En ole kertonut enkä kertoisi jatkossakaan. Se ei kerta kaikkiaan ole tehtäväni olla ikävien viestien kantaja. Siitä aiheutuvista seurauksista lapset vasta kärsivätkin.

      Olen kuitenkin ollut vastaavassa tilanteessa. Säälin jotenkin hyväuskoista ja sinisilmäistä exäni kumppania, joka puhtaasta sydämestään selkeästi rakastaa exää. Ja kokemuksesta tiedän, että ex myös osaa olla rakastettava.

      Kun tuli sopiva hetki, sanoin sen sijaan exälle ettei kannata toistaa samoja virheitä. Kerroin että tiedän hänen "uskottomuudestaan" ja että hän saisi suhteelta itsekin enemmän kun pysähtyisi tutustumaan siihen yhteen ihmiseen. Eli miksi kertoa exän uudelle kumppanille, kun voi puhua suoraan exän kanssa, jos asia kerran vaivaa.

      • jjfjfjf fjfff fjfj

        Koska paatuneeseen pettäjään puhe ei tehoa, nyksä taas voi ymmärtää jättää pettäjän sen sijaa, että haaskaisi tämän kanssa monta elämänsä arvokasta vuotta?


      • Keskittykää omiin
        jjfjfjf fjfff fjfj kirjoitti:

        Koska paatuneeseen pettäjään puhe ei tehoa, nyksä taas voi ymmärtää jättää pettäjän sen sijaa, että haaskaisi tämän kanssa monta elämänsä arvokasta vuotta?

        Kuvitteleeko vielä joku, että suhde automaattisesti päättyy uskottomuuteen tai toiseen suhteeseen?


      • tutfuf
        jjfjfjf fjfff fjfj kirjoitti:

        Koska paatuneeseen pettäjään puhe ei tehoa, nyksä taas voi ymmärtää jättää pettäjän sen sijaa, että haaskaisi tämän kanssa monta elämänsä arvokasta vuotta?

        Paatunut pettäjä on seksiaddikti. Paitsi että silloin ei voi puhua pettäjästä ollenkaan. Jos seksi on riippuvuus, käy vieraissa aina. Uskollisuutta on täysin turha edes odottaa. Useimmat käy vieraissa harvakseen, se kuuluu osana johonkin elämänvaiheeseen. Usein myös loppuu kuin seinään. Joko sen hetkisen puolison kanssa tai uuden. Ei siinä sen kummempaa.


      • jdjjdjdjd ddjdjjdjd
        Keskittykää omiin kirjoitti:

        Kuvitteleeko vielä joku, että suhde automaattisesti päättyy uskottomuuteen tai toiseen suhteeseen?

        Ei välttämättä, mutta ainakin petetyllä on silloin mahdollisuus päättää miten merkittävänä sitä pettämistä pitää...onko syy eroon vai ei...


      • Rehellinen12
        jjfjfjf fjfff fjfj kirjoitti:

        Koska paatuneeseen pettäjään puhe ei tehoa, nyksä taas voi ymmärtää jättää pettäjän sen sijaa, että haaskaisi tämän kanssa monta elämänsä arvokasta vuotta?

        Just näin miekin ajattelen.
        Minulla olisi sydäntä kertoa, että exäni käy vieraissa. Oma vaimo saisi tuta millainen exäni oikeasti on. Ja kyllähän vaimon kuuluukin tietää mitä aviomies puuhastelee vaimon selän takana. REHELLINEN TÄYTYY OLLA AINA.


    • Exälle

      Puhuisin exälle. Lasten takia, että ymmärtää viettää aikaa niiden kanssa.

    • :D älä kerro

      En kerro. Omaan nilkkaan osuu perheen rikkojalle, kun saa tietää mitä mies puuhaa :D hhahaaa.. Turha hukata aikaa moiseen.

      • Lasten paras aina

        Ainoastaan lasten hyvinvoinnilla on merkitystä, eli sitä kautta ratkaisuja.


    • Huh huh

      Ihan sekopäistä edes ajatella puuttuvansa asiaan. En todellakaan voisi edes kuvitella käyttäväni energiaa exän elämän setvimiseen, minusta jo pelkk'ä ajatus on erittäin säälittävä.

      • Empatiaakin on

        Aina ei käytetä energiaa exään - vaan tunnetaan empatiaa taas uutta, petettyä ihmistä kohtaan. Se on säälittävää, jos ei ymmärrä, mitä empatia -tuntematontakin kohtaan - tarkoittaa.


      • 1+17
        Empatiaakin on kirjoitti:

        Aina ei käytetä energiaa exään - vaan tunnetaan empatiaa taas uutta, petettyä ihmistä kohtaan. Se on säälittävää, jos ei ymmärrä, mitä empatia -tuntematontakin kohtaan - tarkoittaa.

        Samaa mieltä kanssasi. Minulla on vastaavanlainen tilanne kuin tämän ketjun aloittajalla. Exäni pettää nykyistään, mutta tämä nykyinen ei ole se "kakkonen", jonka takia erosimme, vaan on tavannut hänet eromme jälkeen.

        Minulla ei ole exääni kohtaan enää minkäänlaisia tunteita; ei vihaa, katkeruutta, kaipausta, mustasukkaisuutta tai mitään muutakaan. Hän on minulle vain yksi ihminen muiden joukossa. Olen onnellisessa parisuhteessa ja näin on hyvä.
        Mutta minua naisena vaivaa se, että tiedän hänen pettävän nykyistään. Tuo nykyinen on exääni melkein 13 v nuorempi ja toivottoman rakastunut. Kaikki sympatiani ovat tuon nykyisen puolella ja pelkään, että häntä tulee sattumaan jossain vaiheessa. Samalla tavalla kuin sattui minuakin, kun asia selvisi. Exäni on patologinen valehtelija, joka pettää surutta mennen tullen. Minä vietin hänen rinnallaan monta vuotta, satutin itseäni ja vei kauan että pääsin yli kaikesta kokemastani. Ja nyt kun olen yli päässyt, niin harmittaa tietää, että joku toinen rikkoo itsensä samalla tavalla kuin minä aikoinaan.

        Tekisi mieli kertoa, mutta toisaalta ajattelen ettei asia kuulu minulle. Olen sen verran solidaarinen kaikkia naisia kohtaan, että mielestäni kukaan ei ansaitse pettävää puolisoa, mutta joku vain estää minua ottamasta yhteyttä tähän naiseen ja kertomasta mitä tiedän. Kenties se, että hän luulee minulla vielä olevan tunteita miestään kohtaan. Ei ole, mutta se on helpommin sanottu kuin vakuutettu. Ehkäpä annan asian olla......


    • gfpioadjgopiagjsd

      Mikä hlvetin p!llupoliisi sä luulet olevas?

      • Valheet auki

        Uskottomat ja valehtelijat pitää käräyttää armotta. Miksi he olisivat ansainneet mitään suojelua, hehän niitä pahantekijöitä ovat, eivätkä käräyttäjät?!

        Salasuhde on väärin, totuuden kertominen ei ole.


      • Fakta ja fiktio
        Valheet auki kirjoitti:

        Uskottomat ja valehtelijat pitää käräyttää armotta. Miksi he olisivat ansainneet mitään suojelua, hehän niitä pahantekijöitä ovat, eivätkä käräyttäjät?!

        Salasuhde on väärin, totuuden kertominen ei ole.

        Jos haluaa olla totuudentorvi, niin on ainakin syytä olla 100% varma asiastaan. Luulot ei siihen riitä eikä nti Marplen analyysit. Ällöttävän usien on huomannut, että yhteenvetoja tehdään jo, kun on tehty näköhavainto keskustelusta. Eli vaikka kuinka haluaa olla maailman parantaja tulee seksi vähintään nähdä livenä, ennen kuin sellaista menee totuutena höpisemään.

        Oikeasti.

        Pakko kertoa, että mielipiteeni taustalla on historia. Tapasimme veljeni kanssa kahvilassa ennen isämme perunkirjoitusta. Myöhemmin veljeni vaimo sai kuulla että veljelläni on toinen nainen, jonka seurassa on nähty useammin mm. kahvilassa. Aikamoinen epäilysten kehä ehti syntyä innokkaan "tietäjän" ansiosta ennen kuin selvisi että se "toinen nainen" olin minä.

        No, ei kai edes tarvitse kertoa, että "tietäjä" on nyt entinen ystävä, jolta paloi aika montaa siltaa tuon tinttaroimisen myötä niin ystäväpiirissä kuin työelämässäkin. pitkälle eteenpäin.


    • hmh aattelen

      Minäkin puhuisin eksälleni, jos nyt yleensä puhuisin mitään kenellekään. Eksälle sanoisin että olen huolissani jos teidän suhde päättyy pettämiseen ja lapset menettää taas tärkeän aikuisen, ja sanoisin että selvitä elämäs nyt jotenkin, ja yritä huolehtia että oot riittävästi lasten kanssa kun ne on teillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe