Minne hävisivät PPO:n omistajien rahat?

M. Hodor

Tässä korutonta tekstiä vuosien takaa, mutta tällaista tapahtuu jatkuvasti.
Kun luette tätä tekstiä, vaihtakaa "Soneran" tilalle PPO, niin alkaa syyt ja seuraamukset avartua tietämättömällekin.

MINNE HÄVISIVÄT SONERAN RAHAT ?


Esipuhe

Tässä kirjassa kuvataan Soneran tapahtumia vuosien 2000 ja 2001 aikana
Kaj-Erik Relanderin johtajakaudella. Näistä tapahtumista on kerrottu
osittaisia ja epätäydellisiä tulkintoja mediassa. Tässä kirjassa
valotetaan ensimmäistä kertaa tapahtumien todellista kulkua. Näin
pyritään kertomaan sijoittajille, veronmaksajille, Soneran henkilöstölle
ja kaikille Soneran asioista kiinnostuneille Soneran asioiden todellinen
tila vuosina 2000-2001. Se kiinnostanee monia ihmisiä.

Kirjassa kerrotaan, miten pörssiyrityksessä voi pahimmillaan käydä, kun
omistajavalvonta pettää, hallitustyöskentely on hapuilevaa ja epäpätevä
johto keskittyy ajamaan vain omia etujaan jopa epäeettisin keinoin.
Kirja on myös toivottavasti varoittava esimerkki niille
yritysjohtajille, jotka harkitsevat epäeettisten keinojen käyttöä
yrityksessään.

Tässä kirjassa ei haluta nöyryyttää ketään tai nostaa jotakuta sankarin
maineeseen, vain kuvata neutraalisti Soneran tapahtumia tosiasioiden
valossa. Kirjassa esitettyjen tapahtumien oikeellisuus on pyritty
varmistamaan mahdollisimman huolellisesti aikaa ja vaivaa säästämättä.
Aikaa on kulunut satoja ja taas satoja tunteja. Kymmeniä ja taas
kymmeniä ihmisiä on haastateltu. Kirjallista materiaalia on kahlattu
läjämäärin läpi. Tämän luotettavammin Soneran tapahtumia vuosina
2000-2001 ei voi kertoa yhdessä kirjassa.

Kirjassa mainitut henkilöt saattavat loukkaantua kirjan sisällöstä. Tämä
on valitettavaa, mutta Soneran tapahtumat vuosien 2000 ja 2001 aikana
oli pakko laittaa kirjan muotoon. Kyse on siinä määrin merkittävistä
asioista, että niiden esiintuonti ja käsittely on mahdollisten
yksittäisten ihmisten loukkaantumisia tärkeämpää. Maailma on kova
paikka. Täällä on vastattava teoistaan ja oltava valmiina siihen, että
teot tulevat mahdollisesti julkisuuteen jonain päivänä. Näin varsinkin
yrityselämässä. Ja politiikassa.

Kirjan kirjoittajat ovat talouselämän vaikuttajia, jotka ovat seuranneet
läheltä Soneran tapahtumia. Kirja kuvaa Soneran tapahtumia ja Kaj-Erik
Relanderin toimia Soneran toimitusjohtajana. Näiden tapahtumien
tuloksena tehtiin Suomen taloushistorian suurimpia virheitä ja
aiheutettiin 1990-luvun alun pankkikriisiin verrattava taloudellinen
vahinko.

Soneralla on hieno historia takanaan

Lukekaa koko tarina linkistä:

http://www.kolumbus.fi/sidewinder/Sonera-kirja.txt

73

468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M. Hodor

      Sitten vielä Kaj-Erikin tilalle laitatte Paulin.

      • KAIKKI OSAKE

        RAHAT KUULUU JOHTAJALLE


      • KYLLÄ VAAN
        KAIKKI OSAKE kirjoitti:

        RAHAT KUULUU JOHTAJALLE

        Johtajalle ne rahat kuuluu ei missään nimessä osakkeen omistajalle


    • Nyt ymmärrän

      PPO:lla taisi omistajavalvonta pettää pahimman kertaa.
      En ollut aikaisemmin lukenut tuota "Sonera kirjaa" , mutta
      nyt tiedän, että ne tapahtumat olivat oikeasti totta.

      Ahneus syö lihan luun ympäriltä.

    • Suuruudenhulluus

      Laittakaa vuosiksi 2002-2013.

    • Mihin ne meni?

      Varovainen arvio on, että PPO:n Datamehulluttelussa katosi omistajien rahaa noin 30 miljoonaa.

      • Voi tokkiisa

        Eihän tuo summa ole vasta kuin alkua, kohta hupenee 100 miljoonaa lisää. Pahalta näyttää.


    • 100-50=50

      Pelkkä kevään tuleva sääntömuutosesitys voi vielä kerralla 50 miljoonaa jäseniltä pois.

    • Eihän

      Pelkkä esitys vie meiltä mitään pois, ainoastaan sen jälkeen, jos hyväksymme esityksen.
      Sitä ei saa hyväksyä missään nimessä.

      • kaikkikokoukseen

        Kaikki seuraavaan osuuskuntakokoukseen, jotka haluavat vaikuttaa asioihin- puoleen tai toiseen. Ääntenlasku ratkaisee mihin mennään siten pulinat pois. Tänne ilmoitusta heti kun tieto osuuskuntakokouksen jankohdasta tulee -ja paikasta.


    • KAIKKI POIS

      hyvä että menevät oikeaa käyttöön eikä osaakkeen omistajalle......

      • Omat pois pelureilta

        Tällaisesta lausunnosta ilahtuvat varsinkin pörssiyhtiöitten osakkeen omistajat.

        Taitaisi syttyä sota, jos pörssiyhtiö nylettäisiin vastaavalla tavalla.

        Osakkeen omistajilla on on norsun muisti, toisten rahoilla pelaaminen on rikos.


    • Tilit selviksi

      Tuossa oli kalevassa siinä oulun lippo käräjäjutussa yksi mielenkiintoinen pointti..tilintarkastaja ei ole havainnut mitään ?? ja nyt ovat käräjillä kun kirjanpito ei täsmää. Tämä saattaa tullaa Osuuskunta PPO:nkin osalta esille kun tilintarkastajat vaihdettiin viime kokouksessa. Hyvä niin.. kyllä sieltä joku moite tulee löytymään.

    • Maton alta löytyy

      Miksi paikallisessa lehdistössä ei käydä puolueetonta keskustelua PPO:n hävityksestä ja sen seurauksista?

      Näyttää, että uutiskynnyksen ylittää vain osuuskunnan vähäisimmätkin ns. sijoitukset. Osuuskunna sivuja varmaan kannattaisi päivittää.

      Nämä seuraavat tiedot ovat poimittu suoraan netistä julkisilta sivuilta.

      Esimerkiksi Osuuskunnan konsernirakenteessa mainitulla Riofor Oy:llä ei ole koskaan ollut mitään toimintaa, vaikka Osuuskunta omistaa siitä 100%.

      Liiketoiminnan tulos 0€, omavaraisuus -44%.

      Riofori Oy

      Toimialakuvaus: (Rekisteröity: 08.09.2010)
      Yhtiön toimialana on ravinto- ja nautintoaineiden, elintarvikkeiden, tekstiilien, vaatteiden, jalkineiden, kumi-, muovi-, metalli- ja nahkatuotteiden, rauta- ja rakennus- sekä sähkötarvikkeiden, kodintekniikan, koneiden ja tuotanto- ja liiketoiminnas... Lue lisää
      Kaupparekisteri
      Yrityksen tila: lakannut

      Käyntiosoite: Kauppakatu 10
      84100 YLIVIESKA

      Seuraava dokumentti.

      Sitten tämä merkittävin osakkuusyhtiö JPC media Oy 33%.
      Yritys on mainostoimisto, jonka Käyntiosoite on Fredrikinkatu 47 00100 HELSINKI

      Yrityksen liikevaihto on ollut vaivaiset 1 Miljoonaa / vuosi. Ylättäen 2013 yrityksen liikevaihtoon putkahti yllättäen toinen mokoma. Tilikauden tulos oli 168 000 €. Jos koko tulos jaettaisiin Osuuskunnan omistajille, kaikki saisivat noin 6 €. Yritykselle ei jäisi siis mitään. Tämä JPC media on täysin merkityksetön yritys. PPO yhtiöt sentään tuottivat Miljoonia alueelle.

    • Peli ei vetele

      Suomessako ei muka esiinny korruptiota?

      Tuo Osuuskunnan hallitus ja Hallintoneuvostohan käyttäytyy, kuin jokin liivijengi.

      Mitään laitonta ei olla koskaan tehty ja tämä on vain tällainen harrastus, jossa viedään osuuskunnan omistajien rahat kerhon käyttöön.

      "Meistä vain tuntui, että ne ovat meidän rahoja."

    • Kuka valehtelee?

      Osuuskunta PPO:n toimitusjohtaja kertoi Radio Pookin haastattelussa, että Osuuskunta PPO on ollut sijoitusosuuskunta ja kuusi vuotta.

      PPO:n sääntöjen mukaan Osuuskunta PPO:n toimialana on tuottaa jäsenilleen tietoyhteiskunnan tarvitsemia tietoliikenteen, tietotekniikan ja viestintäalan palveluita sekä edellä mainittuihin toimintoihin liittyvää tai niitä tukevaa tai palvelevaa toimintaa. Lisäksi Osuuskunta PPO voi harjoittaa sijoitustoimintaa.

      Sääntöjen mukaan Osuuskunta PPO:n jäseniksi voivat liittyä luonnolliset henkilöt, yhteisöt ja säätiöt. Jäsenyyden hyväksymisen edellytyksenä on aina osuuskunnan tai sen konserniyrityksen palvelusten käyttö.

      Sääntöjen mukaan osuuskunnan palveluita ovat tietoyhteiskunnan tarvitsemat tietoliikenteen, tietotekniikan ja viestintäalan palvelut sekä edellä mainittuihin toimintoihin liittyvä tai niitä tukeva tai palveleva toiminta.

      Se, että osuuskunta voi tietoliikennepalveluiden lisäksi harrastaa sijoitustoimintaa, ei tarkoita sitä, että osuuskunta voisi harrastaa sijoituspalvelua. Osuuskunnan harrastama sijoitustoiminta ei ole jäsenille suunnattua sijoituspalvelua, koska sitä ei säännöt salli. Jos säännöt sen sallisivat, säännöissä lukisi niin.

      Nyt kun palataan Peltomaan väitteeseen, että Osuuskunta PPO on ollut jo kuusi vuotta sijoitusosuuskunta, voidaan kylmän rauhallisesti todeta että Peltomaa valehtelee väitteessään. Osuuskunnan oikeus harrastaa sijoitustoimintaa ei anna oikeutta tarjota jäsenilleen sijoituspalvelua.

      • Kohta-arki-odottaa

        Tämä on juuri näin. Valehtelemalla ei asiat muutu todeksi, vaikka niitä toistettaisiin kuinka monta kertaa.


    • Lesket-orvot-kehiin

      ..kaikki ne valehtelee mutta kun valheella yrittää selvittää valhetta tulee pian joronjäljet vastaan kun vain uskomme asiaamme ja emme hyväksy vääryyttä

    • Lakivälitysauttaa

      Ammattimainen lakimies helpottaa molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun löytämistä konfliktitilanteessa ja pystyy ulkopuolisena asiantuntijana rauhoittamaan mahdollisesti kiistaista tilannetta. Tällöin asiasta saattaa olla mahdollista saavuttaa sovintoratkaisu, joka on yleensä molemmille osapuolille parempi vaihtoehto.

      Puhelin kuuluu koti-irtaimistoon ja kotivakuutuksen piiriin jossa on oikeusturva. Pitää selvittää saadaanko ryhmäkanne aikaiseksi jolloin kulut jakautuu useamman vakuutusyhtiön kustannettavaksi ja saadaan hyvät juristit hoitamaan jäsenien asiaa. Kyllä 100 M€:sta kannattaa hieman käräjiä käydä. Karkea arvio kuluista 27000 jäsentä * maksaa omavastuusta 200 €/jäsen = 5 400 0000 € ..jos mukaan lähtee sen aloitteen perusteella 1000 jäsentä niin kait sillä jonkunlaiset rähinät saadaan aikaan kun ylimenevät kulut menee vakuutuksen piikkiin...Saanto voi olla 111 000 000 euroa yhteensä.

    • Lukutaitoinen

      ..ei huolta kyllä netissä olevalla cv:llä pääsee teknoventureen sijoitusasiantuntijaksi ja me saamme rahat pois kun emme ole tehneet sijoituspalvelusopimusta teknoventuren kanssa.. näin se lukee säännöissä, ja ainakin ne jotka ymmärtävät luettua tekstiä sanovat sen olevan ainoa oikea fakta, että kertyneet varat palautetaan osuuksien määrän mukaisesti jäsenille kun osuuskunta puretaan.

      • Osakas

        No mutta mistä me ne rahat kaivetaan pois, kun ne ehtivät haaskata näihin alueen yrityksiin, joista ei ikinä heru yhtään senttiä.


      • Kutinauhaloppu

        ..kaivetaan nuo kuparit ja kuidut ylös ja myydään ne eniten tarjoavalle, jätetään ojat auki jos joku esim kunta haluaisi maksaa ja rakentaa omat verkkonsa niiden tilalle Eu-tuella -:)


    • Onkolupaa

      Sijoituspalvelulain mukaan sijoituspalveluja saa tarjota vain toimiluvan saanut palveluntarjoaja. Onko PPO:lla tätä lupaa? PPO:n säännöissä ei kuitenkaan puhuta mitään sijoituspalveluiden tuottamisesta jäsenille.

      Sijoituspalvelun ja siihen liittyvien oheispalvelujen sisältö määritellään lainsäädännössä. Sijoituspalvelulla tarkoitetaan mm.

      rahoitusvälineitä koskevien toimeksiantojen vastaanottamista ja välittämistä sekä toteuttamista asiakkaan lukuun,

      sijoitusneuvontaa eli yksilöllisen suosituksen antamista asiakkaalle tiettyä rahoitusvälinettä koskevaksi liiketoimeksi sekä

      omaisuudenhoitoa eli rahoitusvälineiden hoitamista asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen nojalla siten, että päätösvalta sijoittamisesta on annettu kokonaan tai osittain palveluntarjoajalle.

      Oheispalvelulla tarkoitetaan muun muassa rahoitusvälineiden säilytys- ja hoitopalveluja, sijoituspalveluun liittyvien luottojen myöntämistä sekä sijoituspalveluun liittyvää valuuttapalvelua.

      Sijoituspalvelun tarjoaminen edellyttää toimilupaa

      Sijoituspalvelua voi tarjota vain luottolaitostoimiluvan saanut luottolaitos, sijoituspalveluyrityksen toimiluvan saanut sijoituspalveluyritys sekä omaisuudenhoidon ja sijoitusneuvonnan osalta toimiluvan saanut rahastoyhtiö. Sijoituspalveluja voidaan tarjota myös sidonnaisasiamiehen välityksellä. Lisäksi sijoituspalveluja voivat tarjota esimerkiksi vastaavat Eta-alueen ulkomaiset palveluntarjoajat, joilla on sivuliike Suomessa tai jotka ovat ilmoittaneet Finanssivalvonnalle tarjoavansa palveluja Suomessa.

      Finanssivalvonta valvoo sijoituspalveluja tarjoavien toimintaa ja menettelytapoja. Finanssivalvonta seuraa finanssimarkkinoilla toimivia ja puuttuu toimiluvatta toimivien yritysten toimintaan.

      Menettelytavat määritellään laissa

      Sijoituspalvelua tarjoavan yrityksen toimintaa säännellään lainsäädännöllä. Asiakassuhteessa noudatetaan esimerkiksi arvopaperimarkkinalain säännöksiä, jotka koskevat

      asiakasluokittelua

      hyvää tapaa arvopaperikaupassa ja sijoituspalvelun tarjoamisessa

      sijoituspalvelusta tehtävää sopimusta

      tiedonantovelvollisuutta

      selonottovelvollisuutta

      toimeksiantojen käsittelyä ja huolellista toteuttamista

      asiakasvarojen säilyttämistä.

    • Luvatpuuttuu

      Hyviä nostoja yllä. Kuinka moni meistä jäsenistä on tehnyt PPO:n sijoituspalvelusta sopimusta? Eipä taida olla ensimmäistäkään. Tai kuinka moni meistä on tehnyt toimeksiannnon PPO:lle tehdä varoillamme sijoituksia? Eipä taida olla näitäkään yhtään kappaletta. Että sellainen sijoitusosuuskunta on tämä PPO.

    • Nämätarkistetaan

      Siispä yhteys Finanssivalvontaan. Sen tehtävänä on valvoa sijoituspalveluja tarjoavien toimintaa ja menettelytapoja. Finanssivalvonta seuraa finanssimarkkinoilla toimivia ja puuttuu toimiluvatta toimivien yritysten toimintaan.

      Aluksi voidaan tarkistaa PPO:n toimilupa toimia sijoituspalvelua tarjoavana yrityksenä. Sekä tarkistaa, noudatetaanko PPO:n asiakassuhteissa arvopaperimarkkinalain säännöksiä. Koskien esimerkiksi asiakasluokittelua, hyvää tapaa arvopaperikaupassa ja sijoituspalvelun tarjoamisessa, sijoituspalvelusta tehtävää sopimusta, tiedonantovelvollisuutta, toimeksiantojen käsittelyä ja huolellista toteuttamista sekä asiakasvarojen säilyttämistä.

    • Näinsetapahtuu

      Ilmoita väärinkäytösepäilystä - Se ei maksa muuta kuin postimaksun!

      Kuka tahansa voi ilmoittaa Finanssivalvonnalle epäillyistä finanssimarkkinoita koskevien lakien tai muiden säännösten rikkomuksista. Finanssivalvonta suosittaa, että ilmoitukset toimitetaan sille kirjeitse.

      Kirje tulisi lähettää Finanssivalvontaan osoitteella:

      Johdon sihteeristön päällikkö, Finanssivalvonta, PL 103, 00101 Helsinki.

      Kirjekuoreen tulisi tehdä merkintä ”Ilmoitus väärinkäytösepäilystä”.

      Ilmoituksen tekemisen yhteydessä on annettava ilmoittajan nimi ja yhteystiedot, jotta Finanssivalvonta voi tarvittaessa pyytää asiassa lisätietoja. Yhteystietojen antamatta jättäminen johtaa siihen, että ilmoitusta ei käsitellä. Ilmoituksen tulisi sisältää vapaamuotoinen kuvaus asiasta. Kuvauksesta tulisi ilmetä seuraavat asiat: 1) taho, jota ilmoitus koskee 2) ajankohta ja 3) miten asia on tullut esille.

      Ilmoitettuja tietoja käsitellään Finanssivalvonnassa luottamuksellisesti viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) mukaisesti. Tietoja voidaan joutua myöhemmässä vaiheessa ilmaisemaan mahdollisessa asian esitutkinnassa tai oikeuskäsittelyssä. Vastaanotetuista ilmoituksista pidetään yllä henkilörekisteriä.

    • M.Hodor

      Koska Osuuskunta PPO:n korruptoitunut hallinto valitsi tämän tien, että valehdellaan pienemmäksi vahingot, eikä oteta omistajien asioita käsittelyyn, on syytä mennä astetta syvemmälle. Koska hallinto jaamaa samaa kaavaa, tästä seuraa lisää ikävää julkisuutta Osuuskunta PPO:lle. Varmasti, sen takaan.

    • Oikeusvoittaa

      Oli kyllä hyviä kannanottoja eilen keskiviikkona 4.2 lehdissä jäsenien kertomana. Tulee mieleen , että ketä sitä oikein uskoo näissä puitteissa kun yksinkertaiset laskutoimitukset tuntuu olevan ylivoimasia niin toimivalle johdolle kuin hallitukselle ja hallintoneuvostolle. No sieltä tulee se avin erityistarkastuslausunto ja uudet tilintarkastajat antaa raporttinsa voi niistä päätellä mikä on totta ja mikä hämäystä. Pitää osuuskuntakokouksessa esittää että toimintaa varten valitaan ulkopuoliset valvontatarkastajat joilla on "poliisin ja verottajan" valtuudet päästä käsiksi kaikkiin tietoihin ja päätöksiin. Uskon että jäsenistö sen hyväksyy yksimielisesti niin päästään asioissa eteenpäin heidänkin oikeuksien osalta.

      • gggggggg

        Missä lehdessä?


    • Hodotan

      Minä tässä Hodotan

    • Määttälä-

      Miten perkele ne jaksaa tästä asiasta jankata!!

      • Jakoonjakoon

        ..se kalikka älähtää johon kohta kolikko kolahtaa..eli sulla ei ole osuuksia..elä ykise..ole ihan statiivina..


    • Osakas

      Kyllä se 4000 € panee vähän ajatteleen, kenelle sen summan antaa haaskattavaksi. Taitaisi tuolla rahalla tehdä useamman Thaimaan-matkan. Nyt siinä on vaarana että se haaskataan paikallisille yrittäjille, lahjoituksena, mieluimmin humputtelen kyllä itse. Vaikka viinaan, naisiin ja loput turhuuteen.

      • Määttälä_

        Eikö se ole tuon kokoiselle summalle sama työntääkö sen vaikka perseeseen!!


      • mätännyt

        ..no työnnä sitten..mutta älä ainakaan minun perseeseen..mutta pauli , eero tai asko vois tykätäkkin.. On sulla murheet..


    • Kiitosei

      Niinpä: Haluatko osuudelta 750 euroa miinus verot vaiko 1400 euroa miinus verot? Jos haluat 1400, äänestä seuraavassa osuuskuntakokousessa hallinnon esittämää sääntömuutosta vastaan. Miksi ylipäätään hyviä sääntöjä tarvitsee muuttaa?

    • NÄINONTEHTÄVÄ

      KYLLÄ NE ON ANNETTAVA JOHTAJALLE SE ON VASTUUSSA KAIKESTA.......!

    • Haluanoikeutta

      ..missä mennään ? Joko hallitus on erotettu ja uudet tuulet alkavat puhaltaa osuuskuntaa purkuun ?.. Eihän jäsenet ole muuta halunneet !

    • Hyväomistajaolenollut

      Tsekkasin tuolta likvidipuolelta saatavina olevia luovutuskelpoisia omaisuuseriä ja OuluICT:ssä on löysää rahaa saatavissa 20 M€. Tosin siitäkin sulaa koko ajan kumulatiivisesti ns. mehut maahan kun yhden osakkeen arvo on ollut parhaimmillaan 5,20 €/kpl ja se on laskenut jo 3,95 €:oon eli - 24 %..vuodessa ? Mistä suunnittelee tj ja hallitus kehitellä sitä 8 % vuosittaista osuusmaksun korkorahaa.. ei noilla toiminnoilla eikä meriiteillä tule onnistumaan..halvalla rahanjako sijoittamisella on pian pää vetävän kädessä jos emme tee sitä purkupäätöstä.

    • musiikkia-korvilleon

      ..missähän Pauli luuraa..ja kati kyräilee..jarmo ei muista ja eero ei uskalla..no asko rulaa jota kaija katsoo sekä ulla ihailee sekä muut myhäilee. Hetken pienen..hetken pienen..vai miten menikään laulu...

    • Eisijoitusyhtiölle

      ..oli pikkuinen puffi eilisessä kokkolan lehdessä "PPO:lta uusi rahoitusinstrumentti alueen yrityksille", mikähän se on kitara, alttosaksofoni, huilu, luuttu, eufonium, erhu, trumpetti jaha mitäs sitä sanottiinkaan niin että: Pohjanmaan Puhelinosuuskunta eli PPO on varannut 18 M€ riskisijoituksiin, eli tämä on se uusi instrumentti sanoo Mervi Järkkälä.. miten se voi noin sanoa, onko se ehkä uusi vetäjä tms..?? Mikähän on se vanha instrumentti ?..kello vai äänirauta ? Ei ollut kuvia Osuuskunta PPO:n henkilöistä ?

    • Haapavesi

      Lehdessä näkyi olevan samantyylinen juttu, itsensä tj:n kertomana. Rahaa on tarjolla alueen yrityksille, meiltä lainattua / otettua.
      Eikö tähän saada millään loppua?

    • Raahensivuilta

      Minä tässä mietin kumpi on valehtelua se että toimitusjohtaja saa lehtien palstoilla kertoa satua että Osuuskunta PPO:n osuuden arvo olisi vain 750 € ?

      Vai se kun jotkut jäsenet yrittää kansakoulun matematiikalla Elon ja Kallion laskuopeilla tuoda totuutta esiin sen olevan 1400 € ? Jäsenien laskelmat perustuu Osuuskunta PPO:n olevaan omaisuuden arvon jakamiseen osuuksien määrällä ? ( 116 600 000 € / 82624 = 1411 €/osuus)

      Jäsenillä on suurimmalla pitkään jäsenenä olleilla 3 kpl osuuksia eli heidän omistuksen arvo on 4 233 €.

      Herää kysymys mihin on toimitusjohtajan mielestä kadonnut tuo erotus kun omaisuutta ei oliskaan kuin 750 €*82624= 61 968 000 € (kadonnut 54 632 000 €). Onko se menetty tällä välillä sijoitushuumassa vain mikä on sen tilanne.

      Minusta asia on aivan selvä kunhan pääsen esittämään nämä faktat osuuskuntakokouksessa. Ennakkotietona tiedän että hallitus yrittää estää sen keinolla millä hyvänsä mutta viimeistään kohdassa Muut asiat se pitää ottaa esityslistalle ja kuulemme mitä 100 Miljoonan nainen vastaa jäsenille ja julkisen median edustajien läsnäollessa. Enää ei voi mennä hallituksen tai sen puheenjohtajan selän taakse, koska hän on vastuullinen tuloksesta ja asioiden hoidosta jäsenien edun mukaisesti kuten laki ja säännöt sanovat.

      • seit

        Kyllä siinä niin näyttää käyvän, että kohta ei osuuden arvo ole kuin 75 €, heti kun kauppapaikka on virallistettu.


    • YksJääkarhu

      Uusimmassa Kultivaattori-lehdessä oli mainio juttu Ylivieskan uudesta jäähallista ja siitä, miten mainiosti se soveltuu suurten tapahtumien, kuten Osuuskunta PPO:n osuuskuntakokouksen pitopaikaksi. Seuraavassa lainaus Ylivieskan Kaupungin rakennuspäällikkö Onto Koskisen kommentista kyseisessä jutussa: "Erilaisiin yleisötapahtumiin, kuten messuihin, kokouksiin ja konsertteihin mahtuu yli 2000 ihmistä". Mikä olisikaan upeampaa kuin saada kevään kokous Ylivieskaan, PPO:n kotipaikkaan!

      • 1jäsen26824-stä

        ...kannatetaan


    • Minä-itte

      Ylivieska on loistava paikka järjestää seuraava Osuuskunta PPO:n osuuskuntakokous. Tämän pelleilyn on loputtava. Osuuskunnan omistajajäseniä on jo tarpeeksi kiusattu. Jos vuonna 2013 Osuuskuntakokous olisi järjestetty Ylivieskassa, tilanne olisi toinen. Alueella olisi vähemmän työttömiä, Ylivieskalla olisi enemmän verotuloja ja lisäksi tietoliikenteestä tulevat tulot jäisivät tälle talousalueelle. Kokouksien järjestäminen Raaheen on surkeaa ja epätoivoista yritystä hävittää miljoonien töppäilyt ja pelastaa oma nahka. Osuuskunnan hallituksella ja hallintoneivostolla ei ole tili- ja vastuuvapautta ja silti porskutetaan, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Tämä ei ole mahdollista oikeassa yritysmaailmassa.

    • Finanssivalvontaauttaa

      Tästä asista voi ja kannattaa kirjoittaa Finanssivalvonnalle, Osuuskunta PPO ei ole tehnyt sijoituspalvelusopimusta yhdenkään jäsenensä kanssa.

      Ilmoita väärinkäytösepäilystä - Se ei maksa muuta kuin postimaksun!

      Kuka tahansa voi ilmoittaa Finanssivalvonnalle epäillyistä finanssimarkkinoita koskevien lakien tai muiden säännösten rikkomuksista. Finanssivalvonta suosittaa, että ilmoitukset toimitetaan sille kirjeitse.

      Kirje tulisi lähettää Finanssivalvontaan osoitteella:

      Johdon sihteeristön päällikkö, Finanssivalvonta, PL 103, 00101 Helsinki.

      Kirjekuoreen tulisi tehdä merkintä ”Ilmoitus väärinkäytösepäilystä”.

      Ilmoituksen tekemisen yhteydessä on annettava ilmoittajan nimi ja yhteystiedot, jotta Finanssivalvonta voi tarvittaessa pyytää asiassa lisätietoja. Yhteystietojen antamatta jättäminen johtaa siihen, että ilmoitusta ei käsitellä. Ilmoituksen tulisi sisältää vapaamuotoinen kuvaus asiasta. Kuvauksesta tulisi ilmetä seuraavat asiat: 1) taho, jota ilmoitus koskee 2) ajankohta ja 3) miten asia on tullut esille.

      Ilmoitettuja tietoja käsitellään Finanssivalvonnassa luottamuksellisesti viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) mukaisesti. Tietoja voidaan joutua myöhemmässä vaiheessa ilmaisemaan mahdollisessa asian esitutkinnassa tai oikeuskäsittelyssä. Vastaanotetuista ilmoituksista pidetään yllä henkilörekisteriä.

    • eräsosakas

      Mitäs nyt tarkastuksessa ei MUKA LÖYTYNYT MITÄÄN VÄÄRYYTTÄ ????? Miten nyt saadaan purettua PPO ja osakkaille rahat ???

      • vfdgfbgf

        Osuuskunnan purkamisprosessi voidaan aloittaa asettamalla osuuskunta selvitystilaan. Tähän tarvitaan kaksi kolmasosaa äänistä osuuskuntakokouksessa.


      • Eisijoitusyhtiölle

        ..elekää hermostuko, sitä ei tiedä mitä tapahtuu ja milloin. Kaikesta voimme tehdä jatkosuunnitelmia.. vrt Pyhäjoen Ydinvoimalaitos/Halmeenpää Maijala tuunaukset..
        Kunhan 2012-2013 hallintoneuvoston sen aikaiset jäsenet tajuaa että heitä tullaan syyttämään päätösestä kun aiheuttivat meille 30 M€ menetykset ja heille ei ole kerrottu tällaisia mm. yllättävää datamen konkurssia jne..ei se tee kuin millin/sierainpari korvauksina.


      • 80000

        Ei löydy moitittavaa vaikka hammastikulla
        kaivais. Kenelle tulee maksuun 80000€
        Erityitarkaztuskulut.


    • Heikki23

      Tuohon ketjun aloittajan kysymykseen on helppo vastata, Datamen konkurssiin, ja alueen yrityksiin, joista ei tule mitään tuottoa, ainoastaa yritykset hyötyvät. Ja byrokratian pyörittämiseen. Eli me omistajat harjoitamme hyväntekeväisyys toimintaa jatkossakin.

    • Maistraatinmies

      Tuossa avin lausunnossa on rivien välissä selvästi luettavissa että "syyllisiä" ovat hallintoneuvoston jäsenet koska eivät ole tajunneet kysyä mitään ja ovat hyväksyneet tj:n ja hallituksen maanittelut. Mutta laki sanoo niin osuuskunta-rikos-jne pykälissä ettei "en minä tiennyt" kommentti vapauta vastuusta. Osuuskuntakokous ei ole myöntänyt v.2012 ja 2013 vastuuvapautta hallinnolle vaikka tilit on hyväksytty jota suositteli huippujuristi ..leveäsalo vai mikä se oli 2013 puheenjohtajana, manipuloi muurarikaverinsa maksamana kokousväen araksi mutta eipä enää 2014 kokouksessa päässyt päärooliin kun sanoi ( voi tarkistaa tallenteesta).. jos minut valitaan puheenjohtajaksi "en vastaa kokouksen tekemistä päätöksistä" eli tiesi jo 2013 olleensa väärällä tiellä eikä uskaltanut jatkaa enää...jospa jäsenet hoksaa että jo silloin tehtiin lain vastaisia päätöksiä. No raastupa näyttää odottavan ei niitä sataa miljoonaa saa tuolta "naiselta" muuten pois ja pääpukareita vastuuseen.

    • 1500vs700

      Kevään osuuskuntakokoukseen on tulossa sääntömuutosesitys, jolla pyritään puolittamaan kunkin osuuden todellinen arvo kauppapaikan myötä. Tätä muutosta ei saa hyväksyä. Esityksen kaatamiseen riittää 34% vastustus. Pidetään porukalla huoli, ettei esitys mene läpi!

    • osuudenarvoesiin

      ..eikö sen voisi joku ulkopuolinen laskea paljonko on osuuden arvo ? Rahaa ja omaisuutta on 100 M€ ja osuuksia 82264, jakolaskulla saan tuosta 1216 €/osuus eli pääosalla jäseniä on 3648 € suurimmalle osalle.. Kuka tässä oikein valehtelee ja miksi..lehtienkin palstoilla, kauanko Me annetaan heidän nauttia "ilmaisista lounaista" joita omistajat ei saa ?

      • osataanmekinlaskea

        Ja nyt siellä taas keksitty "ruuti" uudelleen..Arvo jäsenelehti..minkähän arvoinen se tulee jäsenille olemaan..kun oli ollut tutut tekijät ja askon markkinat..kalliilla saadaan taas ei mitään, liekö tuossa jo jotain esteellistä kun joku jäsen saa toisten edestä hyötyä hallituksen päätöksillä ?..Saa kait sitä edes kysyä..armon toimitusjohtaja.. Hallintoneuvoston puheenjohtaja "idean isä" kehuu että nyt on tullut suuria korkoja sijoituksista..haha taitavat olla vain väkisin tehtyjä kirjauksilla hoidettuja tililtä toiselle siirroilla aikaansaatu. Pitänee kysyä parilta pankkitoimihenkilöltä..eikun pankinjohtajalta miten ne on mennyt läpi heidän valvovan silmän alla joka heille viran puolesta kuuluu tarkastaa.. en laittais nimeä hyväksynnän alle !


    • turhaanpelotellaan

      Ei ne ole vielä osuuskunnan jäsenien rahat mihinkään kadonneet. Tase on 101 miljoonaa euroa.
      Kuitenkin se tulee tapahtumaan jos jäsenet niin haluaa tai antaa niiden, jotka tämän sopan on keittäneet jatkaa entiseen malliin. Ihmetyttää sellainen seikka että miksi nyt on joka hommaan tai edustukseen tarjolla hallitukselta joku "juristi"..onhan siellä ollut jo jarmo joka tämän sopan on ollut keittämässä. Eikö senkin pitäisi jo osoittaa että kyllä jäsenien asioita voi ja kannattaa antaa hoitaa sellaiset henkilöiden jotka on jäsenien puolella eikä niitä vastaan ? alkaen toimitusjohtajasta ja koko hallituksesta..jatkuu myös jonkun verran hallintoneuvostoon joka on se jäsenien valitsema delegaatio joka voi oikaista asiat. Osuuskuntakokouksessa loput kuntoon.

    • Potkutpersuksiin

      En halua että osuuskunta jatkaa lakimiesten palkkaamista hoitamaan asioita jäsenistöään vastaan, kuten se on jo yli kaksi vuotta tehnyt. Aluksi Uutelalle ja Peltomaalle potkut persuksiin! Sen perään PPO purkuun ja varojen palauttaminen omistajille, mitään muuta järkevää vaihtoehtoa ei ole.

      • hyväesitysjatkosta

        kannatetaan..6 ääntä


      • oikeusvoittakoon

        ..kannatetaan .. 6 ääntä itseltä ja toiset vaimolta = 12 yhteensä

        ja se pitää olla 47 jolla persuuksiin annetaan potku !


    • Röllykkä

      Minua ei yllätä tuossa kierouden pesässä mikään. PPO:n omistajat ovat sille vain pelkkä riesa. Kuusi ääntä kahdelle potkulle persuksiin!

    • Rötöstelyäseon

      Kyllä se on kaikille päivänselvää, että näin kovan mediapelin takana ei ole puhtaat jauhot. Puhutaan suuresta tulevaisuudesta, eikä kerrota aiheutetuista työttömistä, eikä verotulojen vähenemisistä. Ei kannata sortua näitten pelureitten ansoihin.

    • EikauppapaikallePPO

      Tuossa Arvossahan se sanotaan, huijausta suunnittelevat on tarjoamassa 750 €/osuus jonka arvo on siinäkin lipsahtanut jo 1100 €:oon/osuus eli 47 % nousu, lähestyy jo tasearvoa 1400 €

      Kivasti se tätipellervo ei sano suoraan paljonko jäseneltä menee veroa osuusmaksun korosta.
      No jos se ylittää 5000€/v niin korko on maatila- ja elinkeinotoiminnassa olevilla 25 % osalta veronalaista ja sen ylittävältä osalta 75 %:sti veronalaista. Mutta eipä ole mainintaa hankintamenon vähennysoikeudesta. On siinä kieroilua taas kerrakseen.
      Tuo 25 %/v 5000 :sta = 1250 € ja jos jää sen alle on se verovapaata...paljonko maksoi liittyminen, paljonko kk-perusmaksu jne pienentää osuusmaksun koron verotusarvoa sanoo verottaja, kolmesti kysytty ja eikä yhtään kertaa kielletty ettei olisi asia noin.

      Kuva Arvossa viestii meille : Tätipellervolta laulun sanoin
      Hymyhuulet suukon saavat, hymyhuulet huomataan.
      Hymyhuulet jäsenen löytävät , ja valat vannotaan.
      Onnenapilaa et kaipaa, ne on tuskin tehokkaat.
      Kun hymyhuulet sulla on, niin oikeutta sä saat.

      • eutukientakiavastaan

        ilmankos se pöljä lahopuu vai mikä se nyt olikaan puheenjohtajana, vastustaa kaikkea tavallisille jäsenille tulevaa korkoa kun se saa niin paljon tukia pötsien hoidosta että siltä menisi suuremmat verot..noin se kateus vie kalatkin navetasta vaikka saa suuria puheenjohtaja kulukorvauksia osuuskunnasta niin eihän sitä voi muille suoda mitään..vaihtoon vaihtoon heti seuraavassa kokouksessa.


    • jaahat

      Osuuskuntalaisia on höynäytetty, 80000€ maksavat osuuksistaan
      näille oppppooosiiiittio poruukoille. Hyvästi PPO voittorahat.
      Toivottavasti kukaan ei mene 2015 yhtiökokouksessa enää
      äänestämään kauppapaikan avaamista vastaan.
      PPO tukee alkuvaiheessa kauppapaikkaa ja kannattaa myydä
      heti kauppapaikan avautuessa, saa parhaan hinnan.
      Muistetaan äänestää uusi sääntömuutos voimaan.

      • leskienjaperikuntienosa

        ..ohoh, olipa taas vaalikone antanut väärän osoitteen. Osta heti minulta osuudet ja maksa 1400 €/kpl niin se on siinä. Saat sitten leikkiä sijoitus/kappapaikka leikkejäsi ihan mielin määrin.
        Jos joku tosiaan luulee että kauppapaikka tuo autuuden niin mielellään suon sen heille mutta ensin haluan omani taseen mukaisella arvolla pois = 4200 € pitäköön kati-uutela-korpitassi-männistö loput.


    • Kieroilujatkuu

      PPO:n hallinto teki osuuskunnan omistajia kohtaan todella raukkamaisesti viemällä myös seuraavan osuuskuntakokouksen Raaheen. Lisäksi 900 jäsenen vaatimusta lauantaista kokouspäiväksi ei kunnioitettu. Kokouspäivä piti väkisin saada ennen huhtikuun puolta väliä päivämäärälle 14.4. Ylivieskan jäähalli valmistuu 15.4. Nyt voitiin perustella, ettei jäähalli ehdi valmistua ajoissa. Kahtena aiempana vuonna vastaava kokous on pidetty toukokuun lopulla.

      Myöskään osuuskunnan sääntöjä kokouspaista ei kunnioitettu. Tämä hallituksen ja toimitusjohtajan ylimielisyys jäsenistöä kohtaan pitää nyt kanavoida positiiviseen energiaan, jonka avulla torppaamme sääntömuutoksen. Se vaatii jälleen paljon työtä ja valtakirjoja, mutta olen valmis sen puolesta toimimaan.

      Osuuskunta on jo nyt ilmoittanut, että kun sääntömuutos saadaan läpi, se aloittaa PPO:n osuuksien hamstraamisen hintaan 750€/kpl. Osuuksien oikea arvo on 1400€/kpl. Mitä tapahtuu jos jokin muu taho haluaakin ostaa osuuksia hintaan 751 €/kpl? Ryhtyykö PPO:n toimitusjohtaja keräämään osuuksia, jotta hänen perhepiirinsä voi ostaa niitä huomattavan määrän?

      • sukulaisetostolle

        ..voi siellä olla hieman vastustusta perhepiirissä ainakin viimekertaisen kokouksen tulkinnan perusteella, tytyn vanhemmat oli tosi vaivautuneen oloisia kun asiat ei menneetkään kuten oli oletettu, olettamus on että heilläkin oli kuva että tytön homma on unelma-ammatti ja saa hallita 100 M€ omaisuutta yksinvaltiaasti josta lohkeaa myös heille vanhuuden turvaa ..en tiedä mutta tällainen intuitio jäi tilaisuudesta, mitä 14.4 tuo esille, saa nähdä onko hoikka energinen toimitusjohtaja edukseen estradilla vai kiukutteleeko pellervotätin tyyliin jäsenien esityksistä ja työnantajansa edessä ?


    • Luulinfiksummaksi

      Osuuskunta PPO:n toimitusjohtajalla Kati Peltomaalla on tapana jakaa ihmiset fiksumpiin (lue häntä tukeviin ihmisiin) ja vähemmän fiksuihin, jotka ovat siis häntä kohtaan kriitikkoja.

    • Pääsiäisjäsentervehdys

      Osuuskunta PPO oli alueellinen puhelinosuuskunta, joka perustettiin toiminnallaan tarjoamaan jäsenistölle ja alueelle puhelin- ja tietoliikennepalveluja.
      Osuuskunnan nykyjohdon ja hallituksen tavoite on sijoitustoiminnalla riittävän vuosittaisen tuoton saavuttaminen ja sijoituspääoman reaaliarvon säilyttäminen pitkällä aikavälillä jäsenistön tahdosta ja säännöistä sekä kaikista laeista piittaamatta.
      Kaikki se osa jota varten osuuskunta perustettiin on myyty eikä osuuskunta tarjoa mitään sellaista jonka vuoksi se olisi tarpeellinen.

      Osuuskunta PPO:n omistavat 26 845 jäsentä, joilla on yhteensä 76224 varsinaista osuutta ja 6040 vapaaehtoista osuutta.

      Osuuskunta PPO:n juuret ulottuvat sadan vuoden taakse. Syyskuussa 1914 perustettiin Keski-Pohjanmaan Puhelinosuuskunta rakentamaan lankapuhelinyhteyksiä Oulu-Kokkola –välille.
      Nyt on vain rauniot perinteikkäästä osuustoiminnan kulmakivestä savuavina jäljellä ja tulevana pääsiäisenä nekin haihtuvat taivaan tuuliin, jäsenien ottaessa isännän otteet ja päättäessä purkaa koko osuuskunnan ja jakaa kertyneen omaisuuden sääntöjen mukaisesti omistajille.

      • Osuuksia

        Siinäpä se on tarina kerrottu, lyhyesti ja ytimekkäästi. Eipä siihen voi muuta lisätä. Katsotaan Raahessa jatko, kiviseltä polku näyttää tästä eteenpäin.


    • EiKatillejaJarmolle

      Kiitokset! Pääsiäisjäsentervehdys, Olemme sinua tukemassa suurella joukolla Raahessa. Kolmas kerta toden sanoo! Sääntömuutos on torpattava. Jollemme siinä onnistu, laskee osuuksiemme arvo 40% ja pelurit pääsevät valtaan PPO:ssa. Sen jälkeen peli olisi lopullisesti menetetty!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      252
      2374
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1794
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      168
      1505
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1493
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1045
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      82
      907
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      770
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      712
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      710
    Aihe