Minne hävisivät ne PPO :n omistajien rahat ?

M. Hodor

Tässä korutonta tekstiä vuosien takaa, mutta tällaista tapahtuu jatkuvasti.
Kun luette tätä tekstiä, vaihtakaa "Soneran" tilalle PPO, niin alkaa syyt ja seuraamukset avartua tietämättömällekin.

Näin käy aina, kun omistajaohjaus pettää.

Laittakaa myös tekstissä Relanderin tilalle Korpi-Tassi.

MINNE HÄVISIVÄT SONERAN RAHAT ?


Esipuhe

Tässä kirjassa kuvataan Soneran tapahtumia vuosien 2000 ja 2001 aikana
Kaj-Erik Relanderin johtajakaudella. Näistä tapahtumista on kerrottu
osittaisia ja epätäydellisiä tulkintoja mediassa. Tässä kirjassa
valotetaan ensimmäistä kertaa tapahtumien todellista kulkua. Näin
pyritään kertomaan sijoittajille, veronmaksajille, Soneran henkilöstölle
ja kaikille Soneran asioista kiinnostuneille Soneran asioiden todellinen
tila vuosina 2000-2001. Se kiinnostanee monia ihmisiä.

Kirjassa kerrotaan, miten pörssiyrityksessä voi pahimmillaan käydä, kun
omistajavalvonta pettää, hallitustyöskentely on hapuilevaa ja epäpätevä
johto keskittyy ajamaan vain omia etujaan jopa epäeettisin keinoin.
Kirja on myös toivottavasti varoittava esimerkki niille
yritysjohtajille, jotka harkitsevat epäeettisten keinojen käyttöä
yrityksessään.

Tässä kirjassa ei haluta nöyryyttää ketään tai nostaa jotakuta sankarin
maineeseen, vain kuvata neutraalisti Soneran tapahtumia tosiasioiden
valossa. Kirjassa esitettyjen tapahtumien oikeellisuus on pyritty
varmistamaan mahdollisimman huolellisesti aikaa ja vaivaa säästämättä.
Aikaa on kulunut satoja ja taas satoja tunteja. Kymmeniä ja taas
kymmeniä ihmisiä on haastateltu. Kirjallista materiaalia on kahlattu
läjämäärin läpi. Tämän luotettavammin Soneran tapahtumia vuosina
2000-2001 ei voi kertoa yhdessä kirjassa.

Kirjassa mainitut henkilöt saattavat loukkaantua kirjan sisällöstä. Tämä
on valitettavaa, mutta Soneran tapahtumat vuosien 2000 ja 2001 aikana
oli pakko laittaa kirjan muotoon. Kyse on siinä määrin merkittävistä
asioista, että niiden esiintuonti ja käsittely on mahdollisten
yksittäisten ihmisten loukkaantumisia tärkeämpää. Maailma on kova
paikka. Täällä on vastattava teoistaan ja oltava valmiina siihen, että
teot tulevat mahdollisesti julkisuuteen jonain päivänä. Näin varsinkin
yrityselämässä. Ja politiikassa.

Kirjan kirjoittajat ovat talouselämän vaikuttajia, jotka ovat seuranneet
läheltä Soneran tapahtumia. Kirja kuvaa Soneran tapahtumia ja Kaj-Erik
Relanderin toimia Soneran toimitusjohtajana. Näiden tapahtumien
tuloksena tehtiin Suomen taloushistorian suurimpia virheitä ja
aiheutettiin 1990-luvun alun pankkikriisiin verrattava taloudellinen
vahinko.

Soneralla on hieno historia takanaan

Lukekaa koko tarina linkistä:

http://www.kolumbus.fi/sidewinder/Sonera-kirja.txt

6

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tilit selviksi

      Tuossa oli kalevassa siinä oulun lippo käräjäjutussa yksi mielenkiintoinen pointti..tilintarkastaja ei ole havainnut mitään ?? ja nyt ovat käräjillä kun kirjanpito ei täsmää. Tämä saattaa tullaa Osuuskunta PPO:nkin osalta esille kun tilintarkastajat vaihdettiin viime kokouksessa. Hyvä niin.. kyllä sieltä joku moite tulee löytymään.

    • Jakoon jakoon

      ..ne rahat ei ole vielä mihinkään hävinneet vaikka jotkut puhalluksen suunnittelijat niin ajatteli. Pääorganisoija toimii nykyisen tj:n konsulttina, muut mukana olleet yrittää estää jäsenien esitykset ja perustaa rahoilla sijoituspaikkaa..vai oliko se kauppapaikkaa, niitähän on netit täynnä ei niitä tarvi enempää perustaa mutta onhan se kiva puuhastella. Paras on että puretaan osuuskunta, jaetaan kertynyt omaisuus jäsenille ja ne jotka haluaa niin menevät paulin-katin-jarmon-markun-ullan-tuomon-askon-mikon-hellen huomiin. Aufwiedersehen..eikun aufwiederhören sanotaan puhelimeen...muuten alussa noin tele-visioon..

    • Naurismaa

      Jaa, varmaan ihmiset ovat hassanneet rahansa monin tavoin. Joku on laittanut rahansa viinaan ja jotkut naisiin. Ja jotkut turhuuteen. Minä en tietääkseni ole omiani hävittänyt, vaikka olenkin ppo:n jäsen.

    • Onkolupaa

      Sijoituspalvelulain mukaan sijoituspalveluja saa tarjota vain toimiluvan saanut palveluntarjoaja. Onko Osuuskunta PPO:lla siihen lupaa? Osuuskunnan säännöissä ei kyseisen palvelun tarjoamisesta puhuta mitään.

      Sijoituspalvelun ja siihen liittyvien oheispalvelujen sisältö määritellään lainsäädännössä. Sijoituspalvelulla tarkoitetaan mm.

      rahoitusvälineitä koskevien toimeksiantojen vastaanottamista ja välittämistä sekä toteuttamista asiakkaan lukuun,

      sijoitusneuvontaa eli yksilöllisen suosituksen antamista asiakkaalle tiettyä rahoitusvälinettä koskevaksi liiketoimeksi sekä

      omaisuudenhoitoa eli rahoitusvälineiden hoitamista asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen nojalla siten, että päätösvalta sijoittamisesta on annettu kokonaan tai osittain palveluntarjoajalle.

      Oheispalvelulla tarkoitetaan muun muassa rahoitusvälineiden säilytys- ja hoitopalveluja, sijoituspalveluun liittyvien luottojen myöntämistä sekä sijoituspalveluun liittyvää valuuttapalvelua.

      Sijoituspalvelun tarjoaminen edellyttää toimilupaa

      Sijoituspalvelua voi tarjota vain luottolaitostoimiluvan saanut luottolaitos, sijoituspalveluyrityksen toimiluvan saanut sijoituspalveluyritys sekä omaisuudenhoidon ja sijoitusneuvonnan osalta toimiluvan saanut rahastoyhtiö. Sijoituspalveluja voidaan tarjota myös sidonnaisasiamiehen välityksellä. Lisäksi sijoituspalveluja voivat tarjota esimerkiksi vastaavat Eta-alueen ulkomaiset palveluntarjoajat, joilla on sivuliike Suomessa tai jotka ovat ilmoittaneet Finanssivalvonnalle tarjoavansa palveluja Suomessa.

      Finanssivalvonta valvoo sijoituspalveluja tarjoavien toimintaa ja menettelytapoja. Finanssivalvonta seuraa finanssimarkkinoilla toimivia ja puuttuu toimiluvatta toimivien yritysten toimintaan.

      Menettelytavat määritellään laissa

      Sijoituspalvelua tarjoavan yrityksen toimintaa säännellään lainsäädännöllä. Asiakassuhteessa noudatetaan esimerkiksi arvopaperimarkkinalain säännöksiä, jotka koskevat

      asiakasluokittelua

      hyvää tapaa arvopaperikaupassa ja sijoituspalvelun tarjoamisessa

      sijoituspalvelusta tehtävää sopimusta

      tiedonantovelvollisuutta

      selonottovelvollisuutta

      toimeksiantojen käsittelyä ja huolellista toteuttamista

      asiakasvarojen säilyttämistä.

    • Sopimuksetontila

      Hyviä nostoja yllä. Kuinka moni meistä jäsenistä on tehnyt PPO:n sijoituspalvelusta sopimusta? Eipä taida olla ensimmäistäkään. Tai kuinka moni meistä on tehnyt toimeksiannnon PPO:lle tehdä varoillamme sijoituksia? Eipä taida olla näitäkään yhtään kappaletta. Että sellainen sijoitusosuuskunta on tämä PPO.

    • Näinseonnistuu

      Ilmoita väärinkäytösepäilystä - Se ei maksa muuta kuin postimaksun!

      Kuka tahansa voi ilmoittaa Finanssivalvonnalle epäillyistä finanssimarkkinoita koskevien lakien tai muiden säännösten rikkomuksista. Finanssivalvonta suosittaa, että ilmoitukset toimitetaan sille kirjeitse.

      Kirje tulisi lähettää Finanssivalvontaan osoitteella:

      Johdon sihteeristön päällikkö, Finanssivalvonta, PL 103, 00101 Helsinki.

      Kirjekuoreen tulisi tehdä merkintä ”Ilmoitus väärinkäytösepäilystä”.

      Ilmoituksen tekemisen yhteydessä on annettava ilmoittajan nimi ja yhteystiedot, jotta Finanssivalvonta voi tarvittaessa pyytää asiassa lisätietoja. Yhteystietojen antamatta jättäminen johtaa siihen, että ilmoitusta ei käsitellä. Ilmoituksen tulisi sisältää vapaamuotoinen kuvaus asiasta. Kuvauksesta tulisi ilmetä seuraavat asiat: 1) taho, jota ilmoitus koskee 2) ajankohta ja 3) miten asia on tullut esille.

      Ilmoitettuja tietoja käsitellään Finanssivalvonnassa luottamuksellisesti viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) mukaisesti. Tietoja voidaan joutua myöhemmässä vaiheessa ilmaisemaan mahdollisessa asian esitutkinnassa tai oikeuskäsittelyssä. Vastaanotetuista ilmoituksista pidetään yllä henkilörekisteriä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe