metroon pitkät laiturit

metromyyrä

nyt kun metron onneton ja kallis automatisointi
on virallisesti hylätty, olen odottanut että joku taho
toteaa, että nyt on rakennettava täyspitkät laiturit
Espoon metron asemille. mutta ei.

oletteko hyvät ihmiset ymmärtäneet että Länsimetroon
ei voi ajaa 6-vaunuisilla metrojunilla vaan junat myös
Helsingissä lyhenevät pysyvästi ja lopullisesti.

miään ruuhka, poikkeustilanne tms ei mahdollista
nykyisen pituisten junien käyttämistä.
ja miksi näin on? niinpä. luvattiin jotain säästöä,
mutta lopputulos tulee olemaan, että huippukuorman
alueella Kulosaaren sillalla metrossa tulee olemaan ahdasta.

13

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Harger

      Pitkät kolmen vaunuparin metrot voitaisiin kääntää Kampin kääntöraiteella ja ajaa Kamppi-Matinkylä väli lyhyillä junilla. Täytyy myös huomioida HKL:n hankkimat uudet M300 tyypin metrojunat jotka ovat nelivaunuisia, näin ollen niitä ei pystytä lähteä pidentämään.
      Toimiva vaihtoehto olisi ajaa Helsingin sisällä vanhaan malliin pitkillä junilla ja harvennetusti Espooseen Neljän vaunun yksiköillä, niin että juna ehtii Ruoholahdessa kääntymään takaisin pois tieltä.
      3. vaihtoehto olisi rakentaa pikavauhtia vaihtoasema vaikkapa Hakaniemeen tai Kaisaniemeen.

    • metromyyrä

      ainoa oikea linja on louhia
      Espoon laiturit pitemmiksi ja heti.
      vanhat pitkät junat ovat aivan
      ajokelpoisia vielä kauan. uusiin
      juniin voi hyvin liittää vanhan vaunuparin
      lisäksi tarvittaessa.

      • Harger

        Itseasiassa Uudet M300 junat sekä M100 ja M200 junat eivät ole liitäntäkelpoisia toistensa kanssa, junat on kaikki myöskin erimittaisia.
        Toki asemat olisi pitänyt rakentaa pitkiksi, mutta minkä enää mahtaa kun paskat on housuissa. Myöskin Siilitien ja Kulosaaren asemat katettiin ainoastaan neljälle vaunuparille, luultavasti Myllypuron meneillään olevassa asemasaneerauksessa tehdään samoin.


    • Harger

      Ainoa fiksu ja toimiva ratkaisu tässä vaiheessa on enää, että Helsinki ja Espoo pitää metronsa erillään. Muutenkaan Länsimetro ei edistä Helsinkiläisten liikkumista mitenkään. Espoon sijaan metroa olisi täytynyt jatkaa Itäkeskuksesta haaralla Viikkiin, Pihlajamäkeen ja Malmille. Samoin Vuosaaresta jatkaa satamaan saakka, Herttoniemestä Laajasaloon ja Kruunuvuoreen.

    • Harger

      Hävettää jopa miten surkeat liikenneyhteydet Helsingistä löytyy, kun Vertaillaan naapurimaiden pääkaupunkeihin, Osloon, Tukholmaan tai Köpenhaminaan.

      Helsingin kaupunginvaltuuston metodi on suunnitella kaikki halvimman mahdollisen kaavan mukaan, kuten tehtiin myös epäonnistuneen bussilinja 550:n kanssa. Lopputulos on sekasorto epäonnistuneita liikenneyhteyksiä, joissa bussit ja metrot on tupaten täys, ratikat jumissa ja paikallisjunat ei kulje.

      Metro on myös ehdottomasti ratikkaa ja pikaraitiotietä luotettavampi vaihtoehto, koska Helsinkiläiset tunnetusti vähät välittävät muiden liikkumisesta parkkeeratessaan kiskoille. Näin myös suunnitelmat halvasta pikaraitiotiestä tulisi korvata metrolla.

      • 550 on superhyvä

        Tuohon kommenttiisi 550:n muka-epäonnistumisesta on annettava eriävä mielipide. Käytän linjaa Maunula-Itis -välillä ja se on aivan erinomainen ja nopea poikittaisyhteys.

        Lisää vastaavia poikittaislinjoja!


      • Harger
        550 on superhyvä kirjoitti:

        Tuohon kommenttiisi 550:n muka-epäonnistumisesta on annettava eriävä mielipide. Käytän linjaa Maunula-Itis -välillä ja se on aivan erinomainen ja nopea poikittaisyhteys.

        Lisää vastaavia poikittaislinjoja!

        HSL testasi vuosi pari takaperin 550:n linjalla pitkiä haitarimallisia busseja, mutta luultavasti säästösyistä päädyttiin ostamaan lyhyitä, joskin hiukan tavallista pidempää mallia. Vaikka vuorovali ruuhka-aikana on aivan muutamia minuutteja, niin bussit ovat välillä siltikin aivan ääriään myöden täys. Mm. lastenrattaiden kanssa liikkuvilla on ollut paljon vaikeuksia, jotkut ovat joutuneet odottamaan useamman bussin päästäkseen sisälle.
        Linja on hyvä, mutta sen toteutus ja toiminta käytännössä kusee.


      • 550 on superhyvä
        Harger kirjoitti:

        HSL testasi vuosi pari takaperin 550:n linjalla pitkiä haitarimallisia busseja, mutta luultavasti säästösyistä päädyttiin ostamaan lyhyitä, joskin hiukan tavallista pidempää mallia. Vaikka vuorovali ruuhka-aikana on aivan muutamia minuutteja, niin bussit ovat välillä siltikin aivan ääriään myöden täys. Mm. lastenrattaiden kanssa liikkuvilla on ollut paljon vaikeuksia, jotkut ovat joutuneet odottamaan useamman bussin päästäkseen sisälle.
        Linja on hyvä, mutta sen toteutus ja toiminta käytännössä kusee.

        Suosittu ja toimiva linja on kovassa käytössä. Hyvä niin. Kaupungissa on ihmisiä ja välillä joutuu jopa bussissakin seisomaan.


      • Harger
        550 on superhyvä kirjoitti:

        Suosittu ja toimiva linja on kovassa käytössä. Hyvä niin. Kaupungissa on ihmisiä ja välillä joutuu jopa bussissakin seisomaan.

        Toimivuus on sitä kun bussiin mahtuu sisälle, eikä se aja täytenä pysäkeiden ohi.
        550:ta alunperin kaavailtiin pikaraitiotietä, joka olisi täydentänyt paremmin kapasiteettiä. Säästösyistä tätäkin lykättiin ens vuosikymmenelle ja tulos on mikä on.


    • metromyyrä

      muutaman kymmenen metri lisälouhinta
      nyt Espoon asemilla olisi järkevää.
      mikään pakko ei tietenkään ole.

      Hgin yleiskaavaan tulee metron lisäksi kaksi
      uutta ratikkalinjaa itä-hkiin: nk saaristoratikka
      ja metron viereen ratikka Pasilaan. metron pienentyvää
      kapasiteettia korvaamaan.

    • kurvin kundi

      Mikä tässä nykymeiningissä mättää ? Tuntuu että kaikkea uutta tehdään ja jo kohta todetaan, että hommat on tehty päin vittua. Uudis rakennukset vuotaa ja reistailee, junat ei toimi kun tulee pikku pakkaset, linja-autot on vähän väliä tulessa.

      • palkat alas?

        Kilpailutus mättää. Halvin hinta voittaa julkisrakentamisessa, jotta verorahat muka säästyisivät. Todellisuudessa firmat laittavat hintansa niin alas ettei ole mahdollista onnistua. Saas nähdä kuinka käy ruuan hinnan kanssa. Työntekijöiden työtunteja vähentämällä alentaminen onnistuu. Maksakoon yhteiskunta tukina puuttuvan palkanosan.


    • metromyyrä

      oikeesti tämä metroasemien lyhentäminen on
      historiallinen katastrofi. ei metron kapasiteettia
      saa tällä tavalla heikentää. jo tehdyn investoinnin
      tuottoa pienennetään tahallaan. mutta Suomessa
      tämäkin on näemmä mahdollista.

      kukaan ei ole vastuussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5580
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1672
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1656
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1102
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      819
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe