Avioero ja miten se tehdään.

Kerroin vain kuinka ohjeistin itseäni ja kuinka itse koin oman eroni. Lopullisen eropäätöksen teki puolisoni. Nimenomaan hän jätti virallisen eroanomuksen. Tasan puolenvuoden, eli koeajan jälkeen sitten itse täytin lopulliset eropaperit. En nimittäin nähnyt enää avioliiton jatkamiselle mitään perusteita.

Vaikka jokainen ero on yksilöllinen, niin niissä on monia yhteisiä piirteitä. Niin avioliittoon yleensä, samoin kuin eroonkin liittyy aina laskelmointia. Vai väitätkö todella, että et itse ole koskaan laskelmoinut? Avioerojen yksilöllisten piirteiden kohdalla joutuu tietenkin käyttämään yksilöllisiä selviytymiskeinoja. Onko mielestäsi huono asia, jos joku selviää avioliiton helvetistä ehjin nahoin?

Rakkauteen ja rakastamiseen liittyy paljon metafyysisiä ulottuvuuksia. Parisuhteen tie helvettiin on usein kivetty rakkaudella ja rakastamisella. Autenttisin rakkauden muoto on itserakkaus. Kyllähän minä rakastaisin ja olisin liitossa täydellä sydämellä, mutta kun tuo toinen....Avioliitossa jos missä, kaksinaismoraali saa monasti vallan.

" Jotenkin tuntuu, että jos rakastaa ja on liitossa täydellä sydämellään ja toinen ilmoittaakin erosta, ei siihen koskaan voi valmistautua. "

No voi. Todellakin. Puolisoa ei saisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Aina on olemassa mahdollisuus erosta. Joka ikinen päivä. Yleensä ero ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se voi kyllä tuntua siltä, ellei ole halunnut ajatella eroa.

Niin, ja tuossa selviytyjä jo kirjoittikin, että hänen vaimonsa oli hakenut eroa.

Sanoisin, että ajatuksesi on kaksinaismoralismia irvokkaimmillaan. Ihminen, joka ei uskalla rakastaa. Ihminen, joka ei ole luottamuksen arvoinen, ei pysty itsekään luottamaan muihin. Parisuhde, joka ei ole parisuhteen arvoinen missään vaiheessa. Elämä, jolla ei ole merkitystä.

Ette ole vielä eronneet. Sinulla on vielä mahdollisuus.

"Aina jossitella voi
mut ylpeys minut tähän toi
joku mennyt mun mieltä vaivaa
ois pitäny tehdä meille aikaa
kohti menestystä vaikka painaa,
pitäis nainen ykköseks laittaa aina
ja nyt tajuan sen
unohdin olla parempi mies"

Sinä huonosti menee, voitko kertoa miksi tilanteenne on tuollainen? Oletko itse yrittänyt tehdä asialle jotakin, että saisitte asiat korjaantumaan?
Kuulostaa tuo juttusi vaan vuosien takaisesta niin tutulta. Jos sinusta tuntuu, että kaikki ei ole kohdallaan niin toimi heti äläkä vasta huomenna. Itse vuosia sitten asian otin esille, toinen ei kuunnellut, ei halunnut kuunnella tms. tapahtui vielä muutakin ikävää. Kun tuo tilanne jää riittävän pitkäksi aikaa päälle niin sitten sitä ei enää niin vaan korjata. Itsellä tilanne, että asioista puhuttu aikavälein ja kyllä toinenkin muuttaa toimintaa hetkeksi kunnes taas "vaara" on ohi ja palataan vanhaan. Tuo on oikasti hirveän kuluttavaa ja suoraan sanottuna en minä usko enää tuollaisiin puheisiin. En itsekään mikään enkeli ole, mutta vuosien saatossa muuttunut ja rauhoittunut, mutta eihän tätä yksin saa toimimaan. Hoitakaa siis asiat ajoissa ja menkää vaikka pariterapiaan. Suomalaisethan tutkitusti menevät pariterapiaan 7 vuotta liian myöhään. Itse ainakin voisin melkein tuoreessa suhteessa mennä pariterapiaan, jos jotkut asiat kaihertaisivat.

klöl kirjoitti:

Ette ole vielä eronneet. Sinulla on vielä mahdollisuus.

"Aina jossitella voi
mut ylpeys minut tähän toi
joku mennyt mun mieltä vaivaa
ois pitäny tehdä meille aikaa
kohti menestystä vaikka painaa,
pitäis nainen ykköseks laittaa aina
ja nyt tajuan sen
unohdin olla parempi mies"

Lue lisää

Oletko koskaan miettinyt, että miehen tulee yrittää ja muuttaa käyttäytymistään, mutta myös nainen voisi olla parempi nainen??????????????

Yleensä kun riidellään niin vika yleeensä molemmissa, ei pelkästään miehessä.

ajatuksia heräsi kirjoitti:

Sinä huonosti menee, voitko kertoa miksi tilanteenne on tuollainen? Oletko itse yrittänyt tehdä asialle jotakin, että saisitte asiat korjaantumaan?
Kuulostaa tuo juttusi vaan vuosien takaisesta niin tutulta. Jos sinusta tuntuu, että kaikki ei ole kohdallaan niin toimi heti äläkä vasta huomenna. Itse vuosia sitten asian otin esille, toinen ei kuunnellut, ei halunnut kuunnella tms. tapahtui vielä muutakin ikävää. Kun tuo tilanne jää riittävän pitkäksi aikaa päälle niin sitten sitä ei enää niin vaan korjata. Itsellä tilanne, että asioista puhuttu aikavälein ja kyllä toinenkin muuttaa toimintaa hetkeksi kunnes taas "vaara" on ohi ja palataan vanhaan. Tuo on oikasti hirveän kuluttavaa ja suoraan sanottuna en minä usko enää tuollaisiin puheisiin. En itsekään mikään enkeli ole, mutta vuosien saatossa muuttunut ja rauhoittunut, mutta eihän tätä yksin saa toimimaan. Hoitakaa siis asiat ajoissa ja menkää vaikka pariterapiaan. Suomalaisethan tutkitusti menevät pariterapiaan 7 vuotta liian myöhään. Itse ainakin voisin melkein tuoreessa suhteessa mennä pariterapiaan, jos jotkut asiat kaihertaisivat.

Lue lisää

No kerroppa sinä sitten, että kannattaako parisuhde terapiaan mennä yksinään? minä kyllä menisin, mutta vaimo ei halua. Tässä tapauksessa näitä avioliiton pelastusyrityksiä yrittää tehdä mies ja nainen siitä viis veisaa.

Joten pitäisikö tässäkin tapauksessa miehen vain yrittää olla yksipuolisesti parempi mies???

Ainakin minun mielestä avioliitto perustuu (koskee sekä miehiä että naisia) luottamukseen, toisen kunnioittamiseen ja tasa-arvoon.

tasa-arvo2 kirjoitti:

No kerroppa sinä sitten, että kannattaako parisuhde terapiaan mennä yksinään? minä kyllä menisin, mutta vaimo ei halua. Tässä tapauksessa näitä avioliiton pelastusyrityksiä yrittää tehdä mies ja nainen siitä viis veisaa.

Joten pitäisikö tässäkin tapauksessa miehen vain yrittää olla yksipuolisesti parempi mies???

Ainakin minun mielestä avioliitto perustuu (koskee sekä miehiä että naisia) luottamukseen, toisen kunnioittamiseen ja tasa-arvoon.

Lue lisää

Kuulehan tasa-arvo 2 kyllä sinun täytyisi saada se puoliso sinne pariterapiaan houkuteltua. Voit sinä yksinkin tietty mennä noita asioita terapiaan käsittelemään, mutta ei se hyöty ole niin suuri. Mutta en minä tiedä miten toisen saisi asian ottamaan myös vakavasti. Sepä se. Mitkä teillä oli ne kipupisteet, et maininnut niitä?

ajatuksia heräsi kirjoitti:

Sinä huonosti menee, voitko kertoa miksi tilanteenne on tuollainen? Oletko itse yrittänyt tehdä asialle jotakin, että saisitte asiat korjaantumaan?
Kuulostaa tuo juttusi vaan vuosien takaisesta niin tutulta. Jos sinusta tuntuu, että kaikki ei ole kohdallaan niin toimi heti äläkä vasta huomenna. Itse vuosia sitten asian otin esille, toinen ei kuunnellut, ei halunnut kuunnella tms. tapahtui vielä muutakin ikävää. Kun tuo tilanne jää riittävän pitkäksi aikaa päälle niin sitten sitä ei enää niin vaan korjata. Itsellä tilanne, että asioista puhuttu aikavälein ja kyllä toinenkin muuttaa toimintaa hetkeksi kunnes taas "vaara" on ohi ja palataan vanhaan. Tuo on oikasti hirveän kuluttavaa ja suoraan sanottuna en minä usko enää tuollaisiin puheisiin. En itsekään mikään enkeli ole, mutta vuosien saatossa muuttunut ja rauhoittunut, mutta eihän tätä yksin saa toimimaan. Hoitakaa siis asiat ajoissa ja menkää vaikka pariterapiaan. Suomalaisethan tutkitusti menevät pariterapiaan 7 vuotta liian myöhään. Itse ainakin voisin melkein tuoreessa suhteessa mennä pariterapiaan, jos jotkut asiat kaihertaisivat.

Lue lisää

Terapiat ja terapeutit saattavat joissakin tapauksissa auttaa, mutta mistään viisastenkivestä ei kuitenkaan ole kyse. Jos pari menee terapeutille huutamaan kurkku suorana toisilleen, niin se on aivan yhtä tyhjän kanssa. Tilanne saattaa vaan pahentua entisestään.

Mutta miksi ihmeessä jokaiseen ongelmaan tarjotaan nykyään terapiaa? Jos jokin pännii vähänkin mieltä, niin ei kun terapeutille vaan. Ovatko ihmiset todellakin tulleet niin avuttomiksi, että he eivät pysty enää ratkomaan pieniäkään ongelmia itse? Mikä koulutusyhteiskunta tämä oikein on, kun ihmiset eivät pärjää enää ilman kallonkutistustoimenpiteitä?

Kyllä elämästä pitää selviytyä hengissä ilman massiivista ulkopuolista tukiverkostoa. Jos kouluopetus ei sisällä ongelmanratkaisutaitoja ja taitoja selviytyä jokapäiväisistä arkielämän haasteista, niin sellaisia on hankittava itse. Viimeistään täysi-ikäisenä ihmisen on laadittava selvät tulevaisuudensuunnitelmat ja selviytymisstrategiat. On selvitettävä, mitä elämältä todella haluaa ja millaiset realistiset mahdollisuudet niillä on toteutua. Ainakin itse toimin näin, ja pitkällä elämänkokemuksellani voin kertoa, että se kannattaa.

Selviytyjä kirjoitti:

Terapiat ja terapeutit saattavat joissakin tapauksissa auttaa, mutta mistään viisastenkivestä ei kuitenkaan ole kyse. Jos pari menee terapeutille huutamaan kurkku suorana toisilleen, niin se on aivan yhtä tyhjän kanssa. Tilanne saattaa vaan pahentua entisestään.

Mutta miksi ihmeessä jokaiseen ongelmaan tarjotaan nykyään terapiaa? Jos jokin pännii vähänkin mieltä, niin ei kun terapeutille vaan. Ovatko ihmiset todellakin tulleet niin avuttomiksi, että he eivät pysty enää ratkomaan pieniäkään ongelmia itse? Mikä koulutusyhteiskunta tämä oikein on, kun ihmiset eivät pärjää enää ilman kallonkutistustoimenpiteitä?

Kyllä elämästä pitää selviytyä hengissä ilman massiivista ulkopuolista tukiverkostoa. Jos kouluopetus ei sisällä ongelmanratkaisutaitoja ja taitoja selviytyä jokapäiväisistä arkielämän haasteista, niin sellaisia on hankittava itse. Viimeistään täysi-ikäisenä ihmisen on laadittava selvät tulevaisuudensuunnitelmat ja selviytymisstrategiat. On selvitettävä, mitä elämältä todella haluaa ja millaiset realistiset mahdollisuudet niillä on toteutua. Ainakin itse toimin näin, ja pitkällä elämänkokemuksellani voin kertoa, että se kannattaa.

Lue lisää

Terapia saattaa hyvinkin auttaa monia,joten ainakin itse ajattelisin että kaikki kivet kannattaa kääntää ennen eroa. Muuttuva yhteiskunta ajaa meitä terapiaan nykyisin. Elämässä kaikki on hektistä, työpaikat eivät ole pysyviä, mihinkään ei oikein juurruta kunnolla. Väitän, että tällä on osasyy ihmisen henkiseen juurettomuuteenkin. Lisäksi sukulaiset, ystävät ym. elävät monesti kaukana tai heitä tavataan harvoin, elämänpiiri kapenee monilla. Niitä vanhojen aikojen "kyläyhteisön"neuvoja ei enää olekaan. Uskoisin, että tässä on yksi syy ihmisten terapiatarpeeseen, ei niinkään se että olemme muuttuneet hullummiksi.
Ja avioliitto instituutiona. Nykyään ei tarvitse sietää sitä kaikkea paskaa mitä ennen on tarvinnut. Vaikka avioliittoja hajoaakin ja itse uskon ettei monikaan liitto hajoa turhista syistä, suomalaiset miettii eroratkaisua pitkään. Avioliittoa instituutiona pidän silti tärkeänä. Uskon, että se kuitenkin sitoo ihmisiä hieman tiiviimmin yhteen, eikä suhteesta lähdetä heti kun alkaa tuntua huonolta. Ja lasten kannalta on hyvä, että suhteen säilymiseksi tehdään enemmän kuin mitä pelkässä yhdessä asumisessa tehtäisiin. Ainakin asioita erotilanteessakin täytyy punnita eri tavalla.

ajatuksia heräsi kirjoitti:

Terapia saattaa hyvinkin auttaa monia,joten ainakin itse ajattelisin että kaikki kivet kannattaa kääntää ennen eroa. Muuttuva yhteiskunta ajaa meitä terapiaan nykyisin. Elämässä kaikki on hektistä, työpaikat eivät ole pysyviä, mihinkään ei oikein juurruta kunnolla. Väitän, että tällä on osasyy ihmisen henkiseen juurettomuuteenkin. Lisäksi sukulaiset, ystävät ym. elävät monesti kaukana tai heitä tavataan harvoin, elämänpiiri kapenee monilla. Niitä vanhojen aikojen "kyläyhteisön"neuvoja ei enää olekaan. Uskoisin, että tässä on yksi syy ihmisten terapiatarpeeseen, ei niinkään se että olemme muuttuneet hullummiksi.
Ja avioliitto instituutiona. Nykyään ei tarvitse sietää sitä kaikkea paskaa mitä ennen on tarvinnut. Vaikka avioliittoja hajoaakin ja itse uskon ettei monikaan liitto hajoa turhista syistä, suomalaiset miettii eroratkaisua pitkään. Avioliittoa instituutiona pidän silti tärkeänä. Uskon, että se kuitenkin sitoo ihmisiä hieman tiiviimmin yhteen, eikä suhteesta lähdetä heti kun alkaa tuntua huonolta. Ja lasten kannalta on hyvä, että suhteen säilymiseksi tehdään enemmän kuin mitä pelkässä yhdessä asumisessa tehtäisiin. Ainakin asioita erotilanteessakin täytyy punnita eri tavalla.

Lue lisää

On aivan totta, että maailma muuttuu. Mutta silloin täytyy elää muutoksen mukana. Itse olen käynyt muutaman kymmenen vuoden aikana sellaisen muutoksen, mikä ennen vei satoja vuosia. Siis lähes omavaraistaloudesta huipputekniseen maailmaan.

Kaikilla aikakausilla on omat ongelmansa ja niihin omat ratkaisunsa. Minun vanhempani syntyivät Suomen suuriruhtinaskunnassa keskelle sortovuosia. Sen jälkeen syttyi ensimmäinen maailmansota, jonka jälkeen raaka sisällisota. Seurasi kakskytluvun pulavuodet ja kun niistä oli jotenkin selvitty, alkoi Talvisota Jatkosotineen, Lapinsota, sotakorvausvuodet, siirtolaisten sijoitukset, jälleenrakentaminen.....Väitän, että noihin verrattuna meidän huolemme ovat kevyttä tavaraa. Juuri tuo tietoisuus on pitänyt minua pinnalla ja vaikeimmatkin ongelmat pieniltä esteiltä ja episodeilta.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän olisi läpikäytävä kaikki nuo vanhemman ikäluokan koettelemukset ja vertailla eri aikakausia toisiinsa. Juju on siinä, että me voimme historiaa, luovuuttamme ja mielikuvitustamme hyväksikäyttäen vertailla eri ongelmia ja niiden ratkaisuja toisiinsa ja muodostaa niiden pohjalta tehokkaampia ratkaisukeinoja nykyisiin ongelmiimme.

Selviytyjä kirjoitti:

On aivan totta, että maailma muuttuu. Mutta silloin täytyy elää muutoksen mukana. Itse olen käynyt muutaman kymmenen vuoden aikana sellaisen muutoksen, mikä ennen vei satoja vuosia. Siis lähes omavaraistaloudesta huipputekniseen maailmaan.

Kaikilla aikakausilla on omat ongelmansa ja niihin omat ratkaisunsa. Minun vanhempani syntyivät Suomen suuriruhtinaskunnassa keskelle sortovuosia. Sen jälkeen syttyi ensimmäinen maailmansota, jonka jälkeen raaka sisällisota. Seurasi kakskytluvun pulavuodet ja kun niistä oli jotenkin selvitty, alkoi Talvisota Jatkosotineen, Lapinsota, sotakorvausvuodet, siirtolaisten sijoitukset, jälleenrakentaminen.....Väitän, että noihin verrattuna meidän huolemme ovat kevyttä tavaraa. Juuri tuo tietoisuus on pitänyt minua pinnalla ja vaikeimmatkin ongelmat pieniltä esteiltä ja episodeilta.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meidän olisi läpikäytävä kaikki nuo vanhemman ikäluokan koettelemukset ja vertailla eri aikakausia toisiinsa. Juju on siinä, että me voimme historiaa, luovuuttamme ja mielikuvitustamme hyväksikäyttäen vertailla eri ongelmia ja niiden ratkaisuja toisiinsa ja muodostaa niiden pohjalta tehokkaampia ratkaisukeinoja nykyisiin ongelmiimme.

Lue lisää

Pitää paikkansa tuokin, että vanhemmilla sukupolvilla, enkä nyt puhu tämän hetken seniorisukupolvesta, on ollut todella rankkoja kokemuksia ja eri aikakaudet ovat heitä muovanneet. Mutta yhteisöllisyys ja toisista välittäminen on myöskin ollut aivan eri tasolla. Vasta tämän hetken seniorisukupolvista ja näitä nuorimmista sukupolvista huomaa tämän yhteisöllisyyden katoamisen ja omaan napaan tuijottamisen. Tuo tämän hetken seniorisukupolvihan on ensimmäinen sukupolvi, jolla asiat ovat olleet helpompia ja sen kyllä monesti huomaa asenteistaan.
Mutta kaiketi sinäkin selviytyjä olet sitä mieltä, että kehitys on hyvästä ja samoin se, että nykyään ei tarvitse enää jäädä onnettomaan avioliittoon? Ihan turha väittää, että entisaikaankaan avioliitot olisivat aina olleet niin auvoisia. Kyllä siellä ihmiset ja ennenkaikkea naiset uhrasivat monesti itsensä. Lisäksi, jos ajatellaan että lapsille ydinperhe on aina se paras vaihtoehto, niin kyllä noissa vanhemmissa sukupolvissa on ihmisiä, jotka olisivat vain toivoneet että vanhemmat olisivat eronneet ja nuo lapset, jotka ovat huonosti toimivista ydinperheistä ovat yksi terapiakohde nykypäivänä. Mutta asiathan ovat niin, että katselee niitä miltä suunnalta tahansa niin kaikissa vaihtoehdoissa on hyviä ja huonoja puolia. Siksi nämä asiat niin vaikeita ratkaistavia ovatkin. Se on kuitenkin selvä, että ero on niin kova ja rankka ratkaisu, että ulkopuolisten parempi tietämys ja tuomitseva käytös tuollaisissa tilanteissa on mielestäni ihmeteltävää. Tukeahan siinä tarvitaan. Eikö loppujen lopuksi kyse ole ihmisten hyvästä olosta. Aivan, hyvä olo karmea ja itsekäs termi, mutta ei niinkään sillä se heijastuu myös muihin ihmisiin. Kaikista kammottavimpia ovat nuo marttyyrit, jotka jäävät huonoihin liittoihin ja ovat niin paljon muita parempia, mutta muistavat paapattaa omaa kurjaa kohtaloaan. Täytyylk nykypäivänä olla pakolti naimisissa, kenen etu se on?

ajatuksia heräsi kirjoitti:

Pitää paikkansa tuokin, että vanhemmilla sukupolvilla, enkä nyt puhu tämän hetken seniorisukupolvesta, on ollut todella rankkoja kokemuksia ja eri aikakaudet ovat heitä muovanneet. Mutta yhteisöllisyys ja toisista välittäminen on myöskin ollut aivan eri tasolla. Vasta tämän hetken seniorisukupolvista ja näitä nuorimmista sukupolvista huomaa tämän yhteisöllisyyden katoamisen ja omaan napaan tuijottamisen. Tuo tämän hetken seniorisukupolvihan on ensimmäinen sukupolvi, jolla asiat ovat olleet helpompia ja sen kyllä monesti huomaa asenteistaan.
Mutta kaiketi sinäkin selviytyjä olet sitä mieltä, että kehitys on hyvästä ja samoin se, että nykyään ei tarvitse enää jäädä onnettomaan avioliittoon? Ihan turha väittää, että entisaikaankaan avioliitot olisivat aina olleet niin auvoisia. Kyllä siellä ihmiset ja ennenkaikkea naiset uhrasivat monesti itsensä. Lisäksi, jos ajatellaan että lapsille ydinperhe on aina se paras vaihtoehto, niin kyllä noissa vanhemmissa sukupolvissa on ihmisiä, jotka olisivat vain toivoneet että vanhemmat olisivat eronneet ja nuo lapset, jotka ovat huonosti toimivista ydinperheistä ovat yksi terapiakohde nykypäivänä. Mutta asiathan ovat niin, että katselee niitä miltä suunnalta tahansa niin kaikissa vaihtoehdoissa on hyviä ja huonoja puolia. Siksi nämä asiat niin vaikeita ratkaistavia ovatkin. Se on kuitenkin selvä, että ero on niin kova ja rankka ratkaisu, että ulkopuolisten parempi tietämys ja tuomitseva käytös tuollaisissa tilanteissa on mielestäni ihmeteltävää. Tukeahan siinä tarvitaan. Eikö loppujen lopuksi kyse ole ihmisten hyvästä olosta. Aivan, hyvä olo karmea ja itsekäs termi, mutta ei niinkään sillä se heijastuu myös muihin ihmisiin. Kaikista kammottavimpia ovat nuo marttyyrit, jotka jäävät huonoihin liittoihin ja ovat niin paljon muita parempia, mutta muistavat paapattaa omaa kurjaa kohtaloaan. Täytyylk nykypäivänä olla pakolti naimisissa, kenen etu se on?

Lue lisää

Olen aika tavalla samaa mieltä. "Hyvä olo" on kuitenkin monimielinen asia. Se viittaa "nautintoon" ja vieläkin yleisempään käsitteeseen, nimittäin "hyvinvointiin". Hyvää oloa ja nautintoa voi syntyä monista hyvistä, mutta myös monista, yleensä huonoina pidetyistä asioista. Joku voi nauttia esimerkiksi kivusta. Toinen aviopuolison kiusaamisesta. Kolmas saattaa nauttia jopa avioerosta, jne.

Useimmiten parisuhteeseen ja sitä tietä avioliittoon pyrkimisessä kyse lienee pitkälti onnen tavoittelusta. Onnellisuutta ei kuitenkaan välttämättä tavoiteta kovankaan yrityksen kautta, (onnellisuusparadoksi) ja siitä syystä parisuhteissa koetaan kovia pettymyksiä, jotka johtavat helposti erotilanteisiin. Siksi olisi tärkeää miettiä eri elämänsuuntien ja -suunnitelmien realiteetteja, sekä erilaisia arvoja ja niiden asemaa omassa elämässä.

On helppo havaita millaisissa arvoristiriidoissa nykyihmiset painiskelevat. Yhtäältä arvostetaan sitoutumista, mutta myös vapautta. Ne eivät voi välttämättä toteutua samassa elämäntilanteissa. Me joudumme väistämättä vertailemaan eri arvoja toisiinsa, valitsemaan joitakin niistä ja hylkäämään toiset. Valinta ei ole helppo, mutta asettamalla arvot kilpailemaan vapaasti keskenään, me saatamme päästä lopulta ainakin tyydyttävään ratkaisuun ja toteuttamaan sitä kautta elämänsuunnitelmiamme.

Selviytyjä kirjoitti:

Olen aika tavalla samaa mieltä. "Hyvä olo" on kuitenkin monimielinen asia. Se viittaa "nautintoon" ja vieläkin yleisempään käsitteeseen, nimittäin "hyvinvointiin". Hyvää oloa ja nautintoa voi syntyä monista hyvistä, mutta myös monista, yleensä huonoina pidetyistä asioista. Joku voi nauttia esimerkiksi kivusta. Toinen aviopuolison kiusaamisesta. Kolmas saattaa nauttia jopa avioerosta, jne.

Useimmiten parisuhteeseen ja sitä tietä avioliittoon pyrkimisessä kyse lienee pitkälti onnen tavoittelusta. Onnellisuutta ei kuitenkaan välttämättä tavoiteta kovankaan yrityksen kautta, (onnellisuusparadoksi) ja siitä syystä parisuhteissa koetaan kovia pettymyksiä, jotka johtavat helposti erotilanteisiin. Siksi olisi tärkeää miettiä eri elämänsuuntien ja -suunnitelmien realiteetteja, sekä erilaisia arvoja ja niiden asemaa omassa elämässä.

On helppo havaita millaisissa arvoristiriidoissa nykyihmiset painiskelevat. Yhtäältä arvostetaan sitoutumista, mutta myös vapautta. Ne eivät voi välttämättä toteutua samassa elämäntilanteissa. Me joudumme väistämättä vertailemaan eri arvoja toisiinsa, valitsemaan joitakin niistä ja hylkäämään toiset. Valinta ei ole helppo, mutta asettamalla arvot kilpailemaan vapaasti keskenään, me saatamme päästä lopulta ainakin tyydyttävään ratkaisuun ja toteuttamaan sitä kautta elämänsuunnitelmiamme.

Lue lisää

En minä ainakaan selviytyjä liitä hyvää oloa vain nautintoon. Minusta hyvää oloa on tietty seesteisyys, harmonia, joka muodostuu ihan tavallisista, arkisista asioista. Toinen ei välttämättä osaa arvostaa näitä. Ei elämän tarvitse olla ihmeellistä eikä mitään ruusuilla tanssimista, mutta elämän makuista, jossa on alamäkiä, mutta myös ylämäkiä. Mutta joo, nämäkin ovat meille kaikille niin erilaisia käsitteitä.
Mielenkiintoista oli tuo näkemyksesi sitoutumisesta ja vapaudesta. Sinä asettelit ne täysin vastakkain ja toisensa poissulkeviksi. Olen sitten varmaan kummallinen, kun minusta sitoutuminen toiseen ihmiseen on yksi parisuhteen tarkoituksista. Arvostan turvaa ja luottamusta mitä parisuhde tuo. Rakkauden kokemista, ilojen ja surujen jakamista, minusta se ei täysin onnistu jos ei ole sitoutunut. Toisaalta vapauskin tietyssä määrin on tärkeää. Ahdistava ajatus, että pitäisi elää vain toisen kautta, ei olisi mitään omaa, liiallinen riippuvuus. Mielestäni onnellisuudessakin kyse on viime kädessä yksilön itsensä onnellisuudesta, joka sitten heijastuu ympäristöön ja tuo hyvää oloa myös parisuhteeseen. No, nämä tuntuvat olevan toisensa poissulkevia arvoja nykypäivänä tai sitten minä vain törmään vääränlaisiin ihmisiin. Mitä itse mietit näistä selviytyjä?

ajatuksia heräsi kirjoitti:

En minä ainakaan selviytyjä liitä hyvää oloa vain nautintoon. Minusta hyvää oloa on tietty seesteisyys, harmonia, joka muodostuu ihan tavallisista, arkisista asioista. Toinen ei välttämättä osaa arvostaa näitä. Ei elämän tarvitse olla ihmeellistä eikä mitään ruusuilla tanssimista, mutta elämän makuista, jossa on alamäkiä, mutta myös ylämäkiä. Mutta joo, nämäkin ovat meille kaikille niin erilaisia käsitteitä.
Mielenkiintoista oli tuo näkemyksesi sitoutumisesta ja vapaudesta. Sinä asettelit ne täysin vastakkain ja toisensa poissulkeviksi. Olen sitten varmaan kummallinen, kun minusta sitoutuminen toiseen ihmiseen on yksi parisuhteen tarkoituksista. Arvostan turvaa ja luottamusta mitä parisuhde tuo. Rakkauden kokemista, ilojen ja surujen jakamista, minusta se ei täysin onnistu jos ei ole sitoutunut. Toisaalta vapauskin tietyssä määrin on tärkeää. Ahdistava ajatus, että pitäisi elää vain toisen kautta, ei olisi mitään omaa, liiallinen riippuvuus. Mielestäni onnellisuudessakin kyse on viime kädessä yksilön itsensä onnellisuudesta, joka sitten heijastuu ympäristöön ja tuo hyvää oloa myös parisuhteeseen. No, nämä tuntuvat olevan toisensa poissulkevia arvoja nykypäivänä tai sitten minä vain törmään vääränlaisiin ihmisiin. Mitä itse mietit näistä selviytyjä?

Lue lisää

Kuten totesit, parisuhde sisältää monia eri arvoja. Arvoja on kahdenlaisia, moraalisia ja ns. prudentiaalisia. Viimeksi mainitussa kyse on asioista, jotka tekevät yksilön elämästä arvokasta nimenomaan hänelle itselleen. Erotilanteessa painoarvo noiden arvojärjestelmien välillä vaihtelee suuresti. Petetty tai jätetty osapuoli painottaa usein moraalisia arvoja, kun taas toinen osapuoli pitäytyy prudentiaalisten arvojen takana. Toisaalta kyse voi olla myös puhtaasti tärkeysjärjestyksestä, eli siitä, mitä asioita pidetään ensisijaisina ja tärkeinä.

Arvot ovat myös subjektiivisia. Parisuhteen kannalta katsoen arvojen subjektiivisuus tai henkilökohtaisuus on ongelmallista, sillä siinä törmätään juuri noita mainitsemiasi parisuhteen yleisiä ja objektiivisia periaatteita vastaan. Jos molemmat osapuolet pitäytyvät omissa arvoissaan, arvoasetelmissaan ja moraalisissa kannoissaan, niin törmäyksiä on vaikea välttää. Asiaa voi kuitenkin auttaa, jos pari vertailee eri arvoja keskenään, asettaa ne arvojärjestykseen ja valitsee niistä molemmille sopivat yhteiset arvot.

Parit voivat tutkia arvojaan ja arvostuksiaan myös vertaamalla niitä vallitseviin tosiasioihin. Näinhän perhearvojen kohdalla usein tehdäänkin. Niitä voidaan myös testata selvittämällä, missä määrin ne edustavat ja ilmentävät arvottajan omia henkilökohtaisia asenteita, aikomuksia, ennakkoluuloja, haluja, intressejä, mielipiteitä, mieltymyksiä, jne.

Erotilanteet voivat sisältää myös joukon arvostusharhoja, jotka tulisi ottaa huomioon eropäätöksiä tehtäessä. Arvostusharhoissa saattaa kyse olla arvojen kantajaan kohdistuneista virheellisistä käsityksistä. Kyseiset virheet saattavat nousta erehdyksistä, jotka koskevat itse erotilanteen luonnetta. Arvostusharhojen taustalta löytyy usein myös arvo- ja normiristiriitoja. Myös arvotajunnan kapeudella on erotilanteissa oma roolinsa. Seurauksena tuosta kaikesta voi olla se, että etusijan saa sellainen arvo, jolla erotilanteessa on kaikkein vähiten merkitystä. Ei siis ihme, että monet erotilanteet ovat niin vaikeita.

Omalukunsa arvoilla on erilaisissa poikkeustilanteissa. Kaksi uraputkessaan kiitävää ja eripuolilla maailmaa huseeraavaa ihmistä lyöttäytyessä yhteen, perhearvot saattavat jäädä toissijaisiksi. Tilanne ei paljoa muutu, jos toinen pitäytyy perhearvoissa, toisen käydessä kotonaan vain kääntymässä. Toisaalta joku voi aivan hyvin pitäytyä perhearvoissaan, mutta arvostaa samalla myös huippujulkkiksen puolisona olemista, oli tuo julkkis sitten millainen tahansa. Arvot voivat siis monessa tapauksessa ilmentää sitä käsitystä, millaisena persoonat haluavat maailman nähdä ja kokea, sekä millaisen sen ylipäänsä pitäisi heidän mielestään olla.

Selviytyjä kirjoitti:

Kuten totesit, parisuhde sisältää monia eri arvoja. Arvoja on kahdenlaisia, moraalisia ja ns. prudentiaalisia. Viimeksi mainitussa kyse on asioista, jotka tekevät yksilön elämästä arvokasta nimenomaan hänelle itselleen. Erotilanteessa painoarvo noiden arvojärjestelmien välillä vaihtelee suuresti. Petetty tai jätetty osapuoli painottaa usein moraalisia arvoja, kun taas toinen osapuoli pitäytyy prudentiaalisten arvojen takana. Toisaalta kyse voi olla myös puhtaasti tärkeysjärjestyksestä, eli siitä, mitä asioita pidetään ensisijaisina ja tärkeinä.

Arvot ovat myös subjektiivisia. Parisuhteen kannalta katsoen arvojen subjektiivisuus tai henkilökohtaisuus on ongelmallista, sillä siinä törmätään juuri noita mainitsemiasi parisuhteen yleisiä ja objektiivisia periaatteita vastaan. Jos molemmat osapuolet pitäytyvät omissa arvoissaan, arvoasetelmissaan ja moraalisissa kannoissaan, niin törmäyksiä on vaikea välttää. Asiaa voi kuitenkin auttaa, jos pari vertailee eri arvoja keskenään, asettaa ne arvojärjestykseen ja valitsee niistä molemmille sopivat yhteiset arvot.

Parit voivat tutkia arvojaan ja arvostuksiaan myös vertaamalla niitä vallitseviin tosiasioihin. Näinhän perhearvojen kohdalla usein tehdäänkin. Niitä voidaan myös testata selvittämällä, missä määrin ne edustavat ja ilmentävät arvottajan omia henkilökohtaisia asenteita, aikomuksia, ennakkoluuloja, haluja, intressejä, mielipiteitä, mieltymyksiä, jne.

Erotilanteet voivat sisältää myös joukon arvostusharhoja, jotka tulisi ottaa huomioon eropäätöksiä tehtäessä. Arvostusharhoissa saattaa kyse olla arvojen kantajaan kohdistuneista virheellisistä käsityksistä. Kyseiset virheet saattavat nousta erehdyksistä, jotka koskevat itse erotilanteen luonnetta. Arvostusharhojen taustalta löytyy usein myös arvo- ja normiristiriitoja. Myös arvotajunnan kapeudella on erotilanteissa oma roolinsa. Seurauksena tuosta kaikesta voi olla se, että etusijan saa sellainen arvo, jolla erotilanteessa on kaikkein vähiten merkitystä. Ei siis ihme, että monet erotilanteet ovat niin vaikeita.

Omalukunsa arvoilla on erilaisissa poikkeustilanteissa. Kaksi uraputkessaan kiitävää ja eripuolilla maailmaa huseeraavaa ihmistä lyöttäytyessä yhteen, perhearvot saattavat jäädä toissijaisiksi. Tilanne ei paljoa muutu, jos toinen pitäytyy perhearvoissa, toisen käydessä kotonaan vain kääntymässä. Toisaalta joku voi aivan hyvin pitäytyä perhearvoissaan, mutta arvostaa samalla myös huippujulkkiksen puolisona olemista, oli tuo julkkis sitten millainen tahansa. Arvot voivat siis monessa tapauksessa ilmentää sitä käsitystä, millaisena persoonat haluavat maailman nähdä ja kokea, sekä millaisen sen ylipäänsä pitäisi heidän mielestään olla.

Lue lisää

Olet oikeassa selviytyjä tuossa arvokysymyksessä ja siinä että arvojen on hyvä ainakin jollakin tapaa tukea kummankin puolison näkemystä, jotta avioliitto voi toimia. Elämän arvot ovat tärkeä osa suhteen toiminnan kannalta. Samoin tuo näkemyksesi siitä, että arvoja olisi hyvä sovittaa yhteen, sillä harvoin nuo arvot ovat täysin samat kummallakin puolisolla. Mutta niinpä sanoisin, että joustavuus, toisen huomioiminen ja kunnioitus ovat myös suhteen kulmakiviä. Uskon myös, että jos suhteen osapuolet rakastavat toisiaan kovasti he myös työskentelevät suhteen toimimisen eteen. Mielestäni uran luomiset ym. muut seikat eivät myöskään estä suhteen toimimista, kyse on siitä että asioista puhutaan ja puhalletaan samaan hiileen, sovitaan.
No, valitettavasti nämä varmasti ovat yksi eron syy monen kohdalla. Monesti niitä syitä löytyy muitakin ja painavampiakin syitä. Mutta eron hoitaminen mahdollisimman hyvin on myös tärkeää, kuten mainitsit.

ajatuksia heräsi kirjoitti:

Olet oikeassa selviytyjä tuossa arvokysymyksessä ja siinä että arvojen on hyvä ainakin jollakin tapaa tukea kummankin puolison näkemystä, jotta avioliitto voi toimia. Elämän arvot ovat tärkeä osa suhteen toiminnan kannalta. Samoin tuo näkemyksesi siitä, että arvoja olisi hyvä sovittaa yhteen, sillä harvoin nuo arvot ovat täysin samat kummallakin puolisolla. Mutta niinpä sanoisin, että joustavuus, toisen huomioiminen ja kunnioitus ovat myös suhteen kulmakiviä. Uskon myös, että jos suhteen osapuolet rakastavat toisiaan kovasti he myös työskentelevät suhteen toimimisen eteen. Mielestäni uran luomiset ym. muut seikat eivät myöskään estä suhteen toimimista, kyse on siitä että asioista puhutaan ja puhalletaan samaan hiileen, sovitaan.
No, valitettavasti nämä varmasti ovat yksi eron syy monen kohdalla. Monesti niitä syitä löytyy muitakin ja painavampiakin syitä. Mutta eron hoitaminen mahdollisimman hyvin on myös tärkeää, kuten mainitsit.

Lue lisää

"Rakkaus" on arvo, ehkä jopa yksi suurimmista. Ei kuulostaisi kovinkaan vakuuttavalta jos joku sanoisi; " kyllähän minä rakastan sinua, vaikkakaan en arvosta sinua lainkaan". Mutta rakastaminen ei ole arvovalinta. Rakkautta ei voi valita, eikä sitä voi ostaa kuin kauppatavaraa. Rakkaus vain tulee, jos on tullakseen. Ketään ei voi pakottaa, eikä ketään vaatia rakastamaan. Jos niin tehdään, saatetaan syyllistyä väkivaltaan. Jos joku todella rakastaa jotakuta, niin hän ei vaadi tältä yhtään mitään, vaan antaa toiselle kaiken, tilanteen niin vaatiessa suostuu ehdoitta jopa avioeroon.

Sen sijaan joustavuus, toisen huomioiminen ja kunnioittaminen ovat arvovalintoja. Niitä voi toteuttaa, vaikka toinen ei olisi sellaisia edes ansainnut. Arvot eivät ole aina törmäyskurssilla keskenään. Esimerkiksi menestys voi sallia ainakin jonkin verran vapauden menetystä. Mutta nuo kaksi arvoa, "menestys" ja "vapaus", eivät sijaitse samalla arvo-asteikolla. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että niitä ei voitaisi vertailla keskenään. Me voimme myös painottaa niitä eri tavoin.

Avioerotilanne sisältää arvoristiriitojen lisäksi myös ristiriitoja oikeuksiin, omaisuuden jakamiseen, erilaisiin sitoumuksiin, sekä vastuisiin ja velvollisuuksiin liittyvissä kysymyksissä. Esimerkiksi kaksi velvollisuutta saattavat olla ristiriidassa keskenään ilman, että se vaikuttaisi itse velvollisuuden asemaan velvollisuutena. Nimenomaan huoltajuuteen ja vanhemmuuteen liittyvät moraaliset syyt voivat olla sellaisia. Silloin saattaa auttaa, jos löydetään jokin joustava tapa toimia tai pystytään siirtämään moraalista painoarvoa prudentiaalisten arvojen puolelle ilman, että moraalinen painoarvo merkittävässä määrin vähenisi. Lievemmissä tapauksissa voimme tietenkin nojautua pelkästään lakiin, yleisiin sääntöihin ja moraalisiin intuitioihin.

Selviytyjä kirjoitti:

"Rakkaus" on arvo, ehkä jopa yksi suurimmista. Ei kuulostaisi kovinkaan vakuuttavalta jos joku sanoisi; " kyllähän minä rakastan sinua, vaikkakaan en arvosta sinua lainkaan". Mutta rakastaminen ei ole arvovalinta. Rakkautta ei voi valita, eikä sitä voi ostaa kuin kauppatavaraa. Rakkaus vain tulee, jos on tullakseen. Ketään ei voi pakottaa, eikä ketään vaatia rakastamaan. Jos niin tehdään, saatetaan syyllistyä väkivaltaan. Jos joku todella rakastaa jotakuta, niin hän ei vaadi tältä yhtään mitään, vaan antaa toiselle kaiken, tilanteen niin vaatiessa suostuu ehdoitta jopa avioeroon.

Sen sijaan joustavuus, toisen huomioiminen ja kunnioittaminen ovat arvovalintoja. Niitä voi toteuttaa, vaikka toinen ei olisi sellaisia edes ansainnut. Arvot eivät ole aina törmäyskurssilla keskenään. Esimerkiksi menestys voi sallia ainakin jonkin verran vapauden menetystä. Mutta nuo kaksi arvoa, "menestys" ja "vapaus", eivät sijaitse samalla arvo-asteikolla. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että niitä ei voitaisi vertailla keskenään. Me voimme myös painottaa niitä eri tavoin.

Avioerotilanne sisältää arvoristiriitojen lisäksi myös ristiriitoja oikeuksiin, omaisuuden jakamiseen, erilaisiin sitoumuksiin, sekä vastuisiin ja velvollisuuksiin liittyvissä kysymyksissä. Esimerkiksi kaksi velvollisuutta saattavat olla ristiriidassa keskenään ilman, että se vaikuttaisi itse velvollisuuden asemaan velvollisuutena. Nimenomaan huoltajuuteen ja vanhemmuuteen liittyvät moraaliset syyt voivat olla sellaisia. Silloin saattaa auttaa, jos löydetään jokin joustava tapa toimia tai pystytään siirtämään moraalista painoarvoa prudentiaalisten arvojen puolelle ilman, että moraalinen painoarvo merkittävässä määrin vähenisi. Lievemmissä tapauksissa voimme tietenkin nojautua pelkästään lakiin, yleisiin sääntöihin ja moraalisiin intuitioihin.

Lue lisää

Rakkausko arvo? No ei kyllä ole. Se on tunne, vielä kaikkein vaikeimmin määriteltävä tunne. Rakkautta on joka lähtöön, hyvä niin. Silti läheskään kaikkeen rakastamiseen ei kuulu arvostaminen. Tässä kohden meneekin metsään monilla. He todellakin kokevat rakastavansa kumppaniaan, mutta eivät arvosta häntä. Tämä ilmenee usein mm. syrjähyppyinä salasuhteina.

me.jane1 kirjoitti:

Rakkausko arvo? No ei kyllä ole. Se on tunne, vielä kaikkein vaikeimmin määriteltävä tunne. Rakkautta on joka lähtöön, hyvä niin. Silti läheskään kaikkeen rakastamiseen ei kuulu arvostaminen. Tässä kohden meneekin metsään monilla. He todellakin kokevat rakastavansa kumppaniaan, mutta eivät arvosta häntä. Tämä ilmenee usein mm. syrjähyppyinä salasuhteina.

Lue lisää

Mielenkiintoinen arvoanalyysi. Olet oikeassa, että rakkautta ei aina arvosteta. Se ei kuitenkaan tee rakkautta epäarvoksi. Myöskään tunne ei sitä sellaiseksi tee. Korkeammat arvot, kuten onnellisuus ja rakkaus ilmenevät juuri tunteiden kautta. Miten muuten ne voisivatkaan ilmetä? Lisäksi onnellisuus ja rakkaus ovat eräänlaista mielen sisältämää harmoniaa ja tasapainoa, muistuttaen lähinnä haltioitumisen tilaa, joka joko on tai sitten ei.

Rakkautta ei pidä sotkea "pitämiseen" tai "miellyttämiseen". Liioin rakastamisella ei aina tarkoiteta rakkautta, vaan juuri noita mainittuja asioita. "Pidän sinusta paljon", ei välttämättä tarkoita rakastamista. Onnellistuminen ja rakastuminen eivät ole taitolajeja. Niitä ei välttämättä saavuteta suurenkaan työn ja ponnistusten avulla. Pikemmin saattaa käydä niin, että ne kaikkoavat entistä kauemmas. Ehkä paras tapa onkin se, että asettaa vain itsensä niille alttiiksi.

Jos olisin uskonnollinen tai uskovainen, voisin väittää noiden korkeampien arvojen olevan jumalallisia ja paratiisillisia arvoja, armolahjoja, jotka ohikiitävän hetken satavat taivaalta kuin virkistävä vesi ja jotka vain jotkut saavat ikään kuin myötäsyntyisesti. Mutta kun en ole uskovainen, niin tyydyn maallisempiin arviointeihin.

Selviytyjä kirjoitti:

Mielenkiintoinen arvoanalyysi. Olet oikeassa, että rakkautta ei aina arvosteta. Se ei kuitenkaan tee rakkautta epäarvoksi. Myöskään tunne ei sitä sellaiseksi tee. Korkeammat arvot, kuten onnellisuus ja rakkaus ilmenevät juuri tunteiden kautta. Miten muuten ne voisivatkaan ilmetä? Lisäksi onnellisuus ja rakkaus ovat eräänlaista mielen sisältämää harmoniaa ja tasapainoa, muistuttaen lähinnä haltioitumisen tilaa, joka joko on tai sitten ei.

Rakkautta ei pidä sotkea "pitämiseen" tai "miellyttämiseen". Liioin rakastamisella ei aina tarkoiteta rakkautta, vaan juuri noita mainittuja asioita. "Pidän sinusta paljon", ei välttämättä tarkoita rakastamista. Onnellistuminen ja rakastuminen eivät ole taitolajeja. Niitä ei välttämättä saavuteta suurenkaan työn ja ponnistusten avulla. Pikemmin saattaa käydä niin, että ne kaikkoavat entistä kauemmas. Ehkä paras tapa onkin se, että asettaa vain itsensä niille alttiiksi.

Jos olisin uskonnollinen tai uskovainen, voisin väittää noiden korkeampien arvojen olevan jumalallisia ja paratiisillisia arvoja, armolahjoja, jotka ohikiitävän hetken satavat taivaalta kuin virkistävä vesi ja jotka vain jotkut saavat ikään kuin myötäsyntyisesti. Mutta kun en ole uskovainen, niin tyydyn maallisempiin arviointeihin.

Lue lisää

"Korkeammat arvot, kuten onnellisuus ja rakkaus ilmenevät juuri tunteiden kautta."

Eikun juuri päinvastoin - omat tunteet ilmentävät rakkautta ja onnellisuutta, tasapainoa. Mikäli siis ilmentävät. Onneton, masentunut, vihainen, aggressiivinen ihminen, joka uskoo ihmisen pahuuteen ei voi ilmentää rakkautta, ei onnellisuutta. Karkeasti jaoteltuna ihmiset uskovat joko hyvään tai pahaan. Ne, jotka uskovat hyvään, pystyvät rakastamaan. Rakkaus on vastavuoroista.

"joka joko on tai sitten ei."

Ihminen pystyy tekemään valintoja, vaikuttamaan tunteisiinsa, ja etenkin tietoisesti toimimaan haluamallaan tavalla. Ihmisen omalla asenteella on ratkaiseva osuus onko onnellinen vai ei. Onnellisuus on valinta.

mindi* kirjoitti:

"Korkeammat arvot, kuten onnellisuus ja rakkaus ilmenevät juuri tunteiden kautta."

Eikun juuri päinvastoin - omat tunteet ilmentävät rakkautta ja onnellisuutta, tasapainoa. Mikäli siis ilmentävät. Onneton, masentunut, vihainen, aggressiivinen ihminen, joka uskoo ihmisen pahuuteen ei voi ilmentää rakkautta, ei onnellisuutta. Karkeasti jaoteltuna ihmiset uskovat joko hyvään tai pahaan. Ne, jotka uskovat hyvään, pystyvät rakastamaan. Rakkaus on vastavuoroista.

"joka joko on tai sitten ei."

Ihminen pystyy tekemään valintoja, vaikuttamaan tunteisiinsa, ja etenkin tietoisesti toimimaan haluamallaan tavalla. Ihmisen omalla asenteella on ratkaiseva osuus onko onnellinen vai ei. Onnellisuus on valinta.

Lue lisää

Jos arvot ovat jo ennalta määritelty ja lukkoon lyöty, niin mitäpä siihen on enää sanomista. Olet todellakin onnellisessa asemassa, kun pystyt tuosta vaan valitsemaan itsellesi niin onnellisuuden kuin rakkaudenkin. Hyviä valintahetkiä.

Selviytyjä kirjoitti:

Jos arvot ovat jo ennalta määritelty ja lukkoon lyöty, niin mitäpä siihen on enää sanomista. Olet todellakin onnellisessa asemassa, kun pystyt tuosta vaan valitsemaan itsellesi niin onnellisuuden kuin rakkaudenkin. Hyviä valintahetkiä.

Lue lisää

Arvot ennalta määritelty ja lyöty lukkoon? Ei kai tuossa edellä niin lukenut. Siinä sanottiin vain "Ihmisen omalla asenteella on ratkaiseva osuus onko onnellinen vai ei. Onnellisuus on valinta." Niinhän se on. Jos vain valittaa, eikä tee mitään konkreettista asioiden eteen/parantamiseksi. Syyttää kenties toisia, kun itsellä menee huonosti. Muistaa aina kaiken negatiivisen, ei koskaan mieti mitä hyvää omassa elämässä on. Ei iloitse arjen mukavista asioista jne. niin ei ole mikään ihme, ettei tunne itseään onnelliseksi. Ei tarvitse kuin vaihtaa negatiivisen asenteen positiivisemmaksi, niin huomaa, ettei onni enää olekaan niin kaukana jossain tuolla.

lyckatill1 kirjoitti:

Arvot ennalta määritelty ja lyöty lukkoon? Ei kai tuossa edellä niin lukenut. Siinä sanottiin vain "Ihmisen omalla asenteella on ratkaiseva osuus onko onnellinen vai ei. Onnellisuus on valinta." Niinhän se on. Jos vain valittaa, eikä tee mitään konkreettista asioiden eteen/parantamiseksi. Syyttää kenties toisia, kun itsellä menee huonosti. Muistaa aina kaiken negatiivisen, ei koskaan mieti mitä hyvää omassa elämässä on. Ei iloitse arjen mukavista asioista jne. niin ei ole mikään ihme, ettei tunne itseään onnelliseksi. Ei tarvitse kuin vaihtaa negatiivisen asenteen positiivisemmaksi, niin huomaa, ettei onni enää olekaan niin kaukana jossain tuolla.

Lue lisää

Tuo on niin totta lyckatill1.

lyckatill1 kirjoitti:

Arvot ennalta määritelty ja lyöty lukkoon? Ei kai tuossa edellä niin lukenut. Siinä sanottiin vain "Ihmisen omalla asenteella on ratkaiseva osuus onko onnellinen vai ei. Onnellisuus on valinta." Niinhän se on. Jos vain valittaa, eikä tee mitään konkreettista asioiden eteen/parantamiseksi. Syyttää kenties toisia, kun itsellä menee huonosti. Muistaa aina kaiken negatiivisen, ei koskaan mieti mitä hyvää omassa elämässä on. Ei iloitse arjen mukavista asioista jne. niin ei ole mikään ihme, ettei tunne itseään onnelliseksi. Ei tarvitse kuin vaihtaa negatiivisen asenteen positiivisemmaksi, niin huomaa, ettei onni enää olekaan niin kaukana jossain tuolla.

Lue lisää

Kaikkea ei voi valita. Et voi valita vanhempiasi, syntymäaikaasi, -paikkaasi, etkä edes omaa syntymääsi. Sekin, mitä voidaan ylipäänsä valita, on kovin rajoittunutta. Monet reunaehdot rajoittavat valintoja. Esimerkiksi psyykkiset rajoitukset voivat estää toimimasta positiivisesti.

Yleisen määritelmän mukaan "arvo" on yhtä kuin "hyvä". Silloin kun ihminen ei pidä jotain asiaa hyvänä ja siten arvosta sitä, tai pitää sitä arvon sijaan vaikkapa tunteena, niin se ei ole arvo hänelle. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että se ei olisi arvo jollekin toiselle. Jos arvo on asenne kysymys ja tyyppi pitää kiinni asenteestaan, niin eikö arvo ole silloin ennalta määrätty ja lukkoon lyöty hänen itsensä kohdalla?

Onnellisuuden ja rakkauden "valitseminen" on harhaa. Voit valita "työkaluja" ja raivata esteitä niiden tieltä, mutta et koskaan niitä itseään. Jo niin olisi, maailmassa olisi ainoastaan ja pelkästään onnellisia ihmisiä. Monet käytännön esimerkit osoittavat, kuinka ihmiset ovat "valinneet" onnellisuuden ja rakkauden, pyrkien kiihkeästi saavuttamaan ne, mutta ajautuneet lopulta epätoivon partaalle. Muistakaa ja pitäkää mielessänne "onnellisuusparadoksi", se estää vaipumasta epätoivoon ja loputtomaan surkeuteen.

tasa-arvo2 kirjoitti:

No kerroppa sinä sitten, että kannattaako parisuhde terapiaan mennä yksinään? minä kyllä menisin, mutta vaimo ei halua. Tässä tapauksessa näitä avioliiton pelastusyrityksiä yrittää tehdä mies ja nainen siitä viis veisaa.

Joten pitäisikö tässäkin tapauksessa miehen vain yrittää olla yksipuolisesti parempi mies???

Ainakin minun mielestä avioliitto perustuu (koskee sekä miehiä että naisia) luottamukseen, toisen kunnioittamiseen ja tasa-arvoon.

Lue lisää

Pariterapiaan menee se joka sitä haluaa. Jos toinen osapuoli ei näe tarvetta mennä, tai ei halua setviä asioitaan kolmannen osapuolen läsnäollessa, hän valitsee jo siinä oman kantansa liittonne tilasta. Ajatus toisen houkuttelemisesta pariterapiaan tuntuu vieraalta, jos hän ei halua sinne lähteä. Sekin on kannanotto ja täytyy hyväksyä hänen, joka pariterapiaa kaipaa.
Ehkä toinen osapuoli ei haluakaan tilannetta korjata, hänellä voi olla muita suunnitelmia tai hän voi katsoa tilannetta eri tavalla. Hän voi myös olla varma niistä syistä jotka liittoa vie vikaan, kertonut toiselle syyt mutta toinen osapuoli ei muuta tapojaan. Eroajatuksetkin voi olla jo mielessä, toisen persoonaa kuin ei voi muuttaa. Kaikki muuttuminen lähtee jokaisesta itsestään ja halusta muuttua. Terapeutit ovat lähinnä kuuntelijoita ja avaavat näkökantoja joita parit ei ehkä tule ajatelleeksi.

Selviytyjä kirjoitti:

Kaikkea ei voi valita. Et voi valita vanhempiasi, syntymäaikaasi, -paikkaasi, etkä edes omaa syntymääsi. Sekin, mitä voidaan ylipäänsä valita, on kovin rajoittunutta. Monet reunaehdot rajoittavat valintoja. Esimerkiksi psyykkiset rajoitukset voivat estää toimimasta positiivisesti.

Yleisen määritelmän mukaan "arvo" on yhtä kuin "hyvä". Silloin kun ihminen ei pidä jotain asiaa hyvänä ja siten arvosta sitä, tai pitää sitä arvon sijaan vaikkapa tunteena, niin se ei ole arvo hänelle. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että se ei olisi arvo jollekin toiselle. Jos arvo on asenne kysymys ja tyyppi pitää kiinni asenteestaan, niin eikö arvo ole silloin ennalta määrätty ja lukkoon lyöty hänen itsensä kohdalla?

Onnellisuuden ja rakkauden "valitseminen" on harhaa. Voit valita "työkaluja" ja raivata esteitä niiden tieltä, mutta et koskaan niitä itseään. Jo niin olisi, maailmassa olisi ainoastaan ja pelkästään onnellisia ihmisiä. Monet käytännön esimerkit osoittavat, kuinka ihmiset ovat "valinneet" onnellisuuden ja rakkauden, pyrkien kiihkeästi saavuttamaan ne, mutta ajautuneet lopulta epätoivon partaalle. Muistakaa ja pitäkää mielessänne "onnellisuusparadoksi", se estää vaipumasta epätoivoon ja loputtomaan surkeuteen.

Lue lisää

Ei tietenkään kaikkea voi valita, hyvänen aika! Mutta oman elämänsä suunnan voi valita! Omia valintoja voi tehdä vaikka kuinka ja paljon. Jos väittää, että oma elämä on rajoittunutta, niin se on tekosyy, jolla mennään siitä mistä aita on matalin. Tai oikeastaan aidan alle jäämistä. Ei tehdä omia, tosiasiallisia valintoja, koska vältellään ponnistelua, ajattelua ja asioiden työstämistä. Valintoihin pitää olla valmis panostamaan.

Wikipedia kertoo:
"Arvo on käsitys tavoiteltavasta ja haluttavasta fyysisestä tai abstraktista objektista tai asiantilasta"

Näin se on. Meillä työpaikallakin on omat arvot, jotka itse olemme valinneet. Arvaapa onko kaikilla työntekijöillä sama käsitys näistä neljästä arvosta, jotka työntekijät ovat itse valinneet? No, eipä tietenkään. Jokainen kun tulkitsee arvoja omasta näkökulmastaan. Siksi myös niiden toteutuminen käytännössä on enemmän kuin taitolaji.

Wikipedia kertoo myös arvojen ja tosiasioiden suhteesta näin:

"Yksi keskeinen arvoja koskeva kysymys on, onko olemassa objektiivisia eli ihmisestä riippumattomia arvoja. Toisten mukaan tällaisia arvoja on olemassa. Tällöin arvoja koskevat väittämät voisivat olla samalla tapaa tosia kuin vaikkapa säätiloja tai materiaalien koostumusta koskevat väittämät. Sen sijaan, jos objektiivisia arvoja ei ole, ovat arvot viime kädessä aina makuasioiden kaltaisia ihmisistä itsestään riippuvaisia seikkoja. Näin ollen myöskään perimmäisiä arvoja koskevia arvoristiriitoja on vaikea ratkaista."

Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että arvot ovat viime kädessä makuasioiden kaltaisia ihmisistä itsestään riippuvaisia seikkoja. Kuten käytäntö mm. työpaikallakin on opettanut.

Rakkaus on valinta. Kaikkein ensimmäiseksi pitää opetella tuntemaan itsensä ja rakastamaan itseään. Tämän jälkeen voi rakastaa toisia ihmisiä, tai mitä haluaa.

"Jos rakastat pieniä tyttöjä, pieniä tyttöjä, pieniä poikia, koiria, mummoja, vanhojapiikoja, salaattia ja sellerin juurta, lampaanpaistia, kevätaamuja, kylmien asemien yksinäisiä miehiä, minä tulen sinun kanssasi meren rantaan ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan. Piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan..."

Onnellisuutta ei tarvitse tavoitella, se pitää opetella. Onni on tässä ja nyt.

"Onnelliset ihmiset tekevät ainakin näitä 8 asiaa:

1.He omistavat paljon aikaa perheelle ja ystäville sekä ihmissuhteiden hoitamiselle.
2.He ilmaisevat kiitollisuutensa kaikesta, mitä heillä on.
3.He ovat yleensä ensimmäisenä auttamassa ihmisiä, myös ohikulkijoita.
4.He suhtautuvat positiivisesti tulevaisuuteen.
5.He elävät tässä hetkessä.
6.He harrastavat liikuntaa päivittäin.
7.Heillä on tavoite, johon he ovat sitoutuneet.
8.He ovat oppineet, että vastoinkäymisissäkin on voimaa."

lyckatill1 kirjoitti:

Ei tietenkään kaikkea voi valita, hyvänen aika! Mutta oman elämänsä suunnan voi valita! Omia valintoja voi tehdä vaikka kuinka ja paljon. Jos väittää, että oma elämä on rajoittunutta, niin se on tekosyy, jolla mennään siitä mistä aita on matalin. Tai oikeastaan aidan alle jäämistä. Ei tehdä omia, tosiasiallisia valintoja, koska vältellään ponnistelua, ajattelua ja asioiden työstämistä. Valintoihin pitää olla valmis panostamaan.

Wikipedia kertoo:
"Arvo on käsitys tavoiteltavasta ja haluttavasta fyysisestä tai abstraktista objektista tai asiantilasta"

Näin se on. Meillä työpaikallakin on omat arvot, jotka itse olemme valinneet. Arvaapa onko kaikilla työntekijöillä sama käsitys näistä neljästä arvosta, jotka työntekijät ovat itse valinneet? No, eipä tietenkään. Jokainen kun tulkitsee arvoja omasta näkökulmastaan. Siksi myös niiden toteutuminen käytännössä on enemmän kuin taitolaji.

Wikipedia kertoo myös arvojen ja tosiasioiden suhteesta näin:

"Yksi keskeinen arvoja koskeva kysymys on, onko olemassa objektiivisia eli ihmisestä riippumattomia arvoja. Toisten mukaan tällaisia arvoja on olemassa. Tällöin arvoja koskevat väittämät voisivat olla samalla tapaa tosia kuin vaikkapa säätiloja tai materiaalien koostumusta koskevat väittämät. Sen sijaan, jos objektiivisia arvoja ei ole, ovat arvot viime kädessä aina makuasioiden kaltaisia ihmisistä itsestään riippuvaisia seikkoja. Näin ollen myöskään perimmäisiä arvoja koskevia arvoristiriitoja on vaikea ratkaista."

Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että arvot ovat viime kädessä makuasioiden kaltaisia ihmisistä itsestään riippuvaisia seikkoja. Kuten käytäntö mm. työpaikallakin on opettanut.

Rakkaus on valinta. Kaikkein ensimmäiseksi pitää opetella tuntemaan itsensä ja rakastamaan itseään. Tämän jälkeen voi rakastaa toisia ihmisiä, tai mitä haluaa.

"Jos rakastat pieniä tyttöjä, pieniä tyttöjä, pieniä poikia, koiria, mummoja, vanhojapiikoja, salaattia ja sellerin juurta, lampaanpaistia, kevätaamuja, kylmien asemien yksinäisiä miehiä, minä tulen sinun kanssasi meren rantaan ja piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan. Piirrän, piirrän kuvasi hiekkaan..."

Onnellisuutta ei tarvitse tavoitella, se pitää opetella. Onni on tässä ja nyt.

"Onnelliset ihmiset tekevät ainakin näitä 8 asiaa:

1.He omistavat paljon aikaa perheelle ja ystäville sekä ihmissuhteiden hoitamiselle.
2.He ilmaisevat kiitollisuutensa kaikesta, mitä heillä on.
3.He ovat yleensä ensimmäisenä auttamassa ihmisiä, myös ohikulkijoita.
4.He suhtautuvat positiivisesti tulevaisuuteen.
5.He elävät tässä hetkessä.
6.He harrastavat liikuntaa päivittäin.
7.Heillä on tavoite, johon he ovat sitoutuneet.
8.He ovat oppineet, että vastoinkäymisissäkin on voimaa."

Lue lisää

Wikipediassa esitetty arvoanalyysi on yhdenmukainen omani kanssa, se on vain esitetty toisin sanoin. Olen pitkälti samaa mieltä myös arvojen ja tosiasioiden välisestä suhteesta.

Mutta Wikipediassa sekoitetaan arvosubjektivismi makuasioiden emotivistiseen teesiin ja sitä tietä arvonihilismiin, eli teesiin, joka pitää arvostuksia pelkästään tunneilmaisuna. Et ole ainoa näillä sivuilla, joka pitää arvoja makuasioina ja siten tunneilmaisuina.

Onnellisuuden ja rakkauden kuvauksesi kasvavat juuri tuolta emotivistiselta tunnepohjalta. Eikä siinä mitään. Jokainen tulkoon uskollaan onnelliseksi.

Arvo on myös muodollinen periaate jollekin hyvälle. Tuolla muodollisella periaatteella naamioidaan monesti todellisia motivaatioita ja intressejä. Juuri niin tehdään esimerkiksi työpaikkojen "yhteisten arvojen" kohdalla. Yritysarvojen taustalla on hallinnollisia, kaupallisia ja taloudellisia tarkoitusperiä. Kun yhtiön johto patistaa työntekijäitä muotoilemaan yhtiölle yhteiset arvot, se merkitsee itseasiassa sitä, että työntekijöiden halutaan muotoilevan johdolle mieleiset arvot.

"Yhteiskunta hoitaa taloudellisen puolen."

Siis? Lapsen molemmat vanhemmat ovat elatusvelvollisia. Sori mutta homma ei toimi niin, että miehet siittävät (tai spermapankit) ja naiset synnyttävät, mutta yhteiskunta hoitaisi heidän lapsen elatuksen ja kasvatuksen. Sen takia on keksitty avioliitto alun perinkin: jotta ihmisen alku selviäisi hengissä, hän tarvitsee ravinnon, kortteerin ja toimeentulon vanhemmiltaan/suvultaan. Vaikka nykyisin on erilaisia tukia joka lähtöön, ne eivät tosiaan ole kovin kummoisia, saati että niitä voisi jakaa kaikille.

Tuo edellinen oli se sama syy miksi erilaiset seksuaaliset vähemmistöt haluavat solmia avioliiton: silloin heilläkin olisi adoptio-oikeus ja keinohedelmöitykseen, mahdollisuus saada lapsia. Ja saada olla yhdessä huoltajia lapsilleen.

björk* kirjoitti:

"Yhteiskunta hoitaa taloudellisen puolen."

Siis? Lapsen molemmat vanhemmat ovat elatusvelvollisia. Sori mutta homma ei toimi niin, että miehet siittävät (tai spermapankit) ja naiset synnyttävät, mutta yhteiskunta hoitaisi heidän lapsen elatuksen ja kasvatuksen. Sen takia on keksitty avioliitto alun perinkin: jotta ihmisen alku selviäisi hengissä, hän tarvitsee ravinnon, kortteerin ja toimeentulon vanhemmiltaan/suvultaan. Vaikka nykyisin on erilaisia tukia joka lähtöön, ne eivät tosiaan ole kovin kummoisia, saati että niitä voisi jakaa kaikille.

Tuo edellinen oli se sama syy miksi erilaiset seksuaaliset vähemmistöt haluavat solmia avioliiton: silloin heilläkin olisi adoptio-oikeus ja keinohedelmöitykseen, mahdollisuus saada lapsia. Ja saada olla yhdessä huoltajia lapsilleen.

Lue lisää

Ainakin lain mukaan vanhemmat ovat tietenkin elatusvelvollisia. Mutta velvollisuus muodollisena periaatteena ja velvollisuus kykynä ja mahdollisuutena ovat kaksi eri asiaa. On väärin velvoittaa ihmistä johonkin sellaiseen, mihin tämä ei kykene tai pysty ja tuo kykenemättömyys ei aina johdu asianomaisesta itsestään.

Mielestäni avioliitto ei ole "keksintö". Se on pitkän ajan kuluessa syntynyt kulttuurillinen instituutio ja traditio. Ei voida kuvitella, että alkuihminen olisi solminut avioliittoja suojatakseen jälkeläisiään. Alkuihminen, jonka geenejä mekin kannamme, toimi vaistojensa ja viettiensä varassa. Jälkeläisten suojaaminen ei siis edellyttänyt, eikä edellytä aviollisia järjestelyjä. Jos niin olisi ollut, meitäkään ei olisi olemassa.

Selviytyjä kirjoitti:

Ainakin lain mukaan vanhemmat ovat tietenkin elatusvelvollisia. Mutta velvollisuus muodollisena periaatteena ja velvollisuus kykynä ja mahdollisuutena ovat kaksi eri asiaa. On väärin velvoittaa ihmistä johonkin sellaiseen, mihin tämä ei kykene tai pysty ja tuo kykenemättömyys ei aina johdu asianomaisesta itsestään.

Mielestäni avioliitto ei ole "keksintö". Se on pitkän ajan kuluessa syntynyt kulttuurillinen instituutio ja traditio. Ei voida kuvitella, että alkuihminen olisi solminut avioliittoja suojatakseen jälkeläisiään. Alkuihminen, jonka geenejä mekin kannamme, toimi vaistojensa ja viettiensä varassa. Jälkeläisten suojaaminen ei siis edellyttänyt, eikä edellytä aviollisia järjestelyjä. Jos niin olisi ollut, meitäkään ei olisi olemassa.

Lue lisää

No nyt hei selviytyjä.
"On väärin velvoittaa ihmistä johonkin sellaiseen, mihin tämä ei kykene tai pysty ja tuo kykenemättömyys ei aina johdu asianomaisesta itsestään. "
Siis mitä meinaat? Itse olen sitä mieltä, ettei pidä "hankkia" lapsia, ellei kykene vastaamaan heidän toimeentulostaan. On hullu ajatus, että toiset ovat vastuussa minun lapsistani. Tietysti kaikki sosiaaliturva ym. on hyvä asia. Se mahdollistaa toimeentulon hätätilanteessa, mutta VAIN siinä.

"Ei voida kuvitella, että alkuihminen olisi solminut avioliittoja suojatakseen jälkeläisiään"

Alun perin oli vain parisuhde, jolla suojattiin jälkeläisiä. Tai ehkä parisuhdekin on liian moderni ilmaus alkuihmisten ns. suhteille. Ne perustuivat yksinomaan selviytymiseen, ja suvun jatkamiseen.

me.jane1 kirjoitti:

No nyt hei selviytyjä.
"On väärin velvoittaa ihmistä johonkin sellaiseen, mihin tämä ei kykene tai pysty ja tuo kykenemättömyys ei aina johdu asianomaisesta itsestään. "
Siis mitä meinaat? Itse olen sitä mieltä, ettei pidä "hankkia" lapsia, ellei kykene vastaamaan heidän toimeentulostaan. On hullu ajatus, että toiset ovat vastuussa minun lapsistani. Tietysti kaikki sosiaaliturva ym. on hyvä asia. Se mahdollistaa toimeentulon hätätilanteessa, mutta VAIN siinä.

"Ei voida kuvitella, että alkuihminen olisi solminut avioliittoja suojatakseen jälkeläisiään"

Alun perin oli vain parisuhde, jolla suojattiin jälkeläisiä. Tai ehkä parisuhdekin on liian moderni ilmaus alkuihmisten ns. suhteille. Ne perustuivat yksinomaan selviytymiseen, ja suvun jatkamiseen.

Lue lisää

Kun kuuntelee tai lukee erokertomuksia, niin niiden mukaan useassa tapauksessa parisuhteen alkuaikoina ja vielä lastenhankinta- aikanakin kaikki on kunnossa. Silloin on hyvät edellytykset niin vastuille kuin velvollisuuksillekin. Mutta olosuhteiden muuttuessa asia on aivan toinen. Jos isä kaatuu sodassa ja äiti kuolee lapsivuoteeseen, mutta lapsi selviää eloon, niin onpa melko vaikeaa vanhempia velvollistaa. Esimerkki on kärjistys, mutta se kertonee asian ytimen.

Selviytyjä kirjoitti:

Kun kuuntelee tai lukee erokertomuksia, niin niiden mukaan useassa tapauksessa parisuhteen alkuaikoina ja vielä lastenhankinta- aikanakin kaikki on kunnossa. Silloin on hyvät edellytykset niin vastuille kuin velvollisuuksillekin. Mutta olosuhteiden muuttuessa asia on aivan toinen. Jos isä kaatuu sodassa ja äiti kuolee lapsivuoteeseen, mutta lapsi selviää eloon, niin onpa melko vaikeaa vanhempia velvollistaa. Esimerkki on kärjistys, mutta se kertonee asian ytimen.

Lue lisää

Kautta aikain ihmiset ovat ottaneet hoitaakseen vanhempansa menettäneitä lapsia. Tai lapsia, joiden vanhemmat eivät kykene heitä hoitamaan, tai ovat jopa lapsilleen vaaraksi.

Kyllä se vaan on niin, ettei perhettä parempaa yksikköä yhteiskunnassa ole. Ei missään yhteiskunnassa. Vanhemmat voivat tietty erota, mutta silloinkin kantavat jälkikasvustaan vastuuta. Aivan samoin kuten parisuhteen aikanakin. Vaikka usein morkataan uusperheitä, tosiasia on kumminkin, että uusperheen vanhemmat kantavat vastuuta paitsi omistaan, myös puolison lapsista.

"Älä jää kotiäidiksi. Kun olet 5-10 vuotta kotona, siinä rämettyy helposti, paitsi ammattitaito ja ulkonäkö, myös ihmissuhteet."

Vastalause!

Hoidin kotona kolmea lasta lähemmäs 10 vuotta. Se oli tietoinen valinta, vaikka vaihtoehtoja ei ollut! Ihan periaatteesta halusin hoitaa lapset itse - ovathan he minun lapsia (tai elämän lapsia..), kukaan muu ei osaa hoitaa paremmin, kukaan muu ei rakasta heitä enemmän.

Opiskelun kautta ammattiin pääsi nopeasti kiinni palatessa työelämään. Ulkonäöstä olen aina pitänyt huolta. Miksi kotiäitinä pitäisi näyttää rämettyneeltä?

mindi* kirjoitti:

"Älä jää kotiäidiksi. Kun olet 5-10 vuotta kotona, siinä rämettyy helposti, paitsi ammattitaito ja ulkonäkö, myös ihmissuhteet."

Vastalause!

Hoidin kotona kolmea lasta lähemmäs 10 vuotta. Se oli tietoinen valinta, vaikka vaihtoehtoja ei ollut! Ihan periaatteesta halusin hoitaa lapset itse - ovathan he minun lapsia (tai elämän lapsia..), kukaan muu ei osaa hoitaa paremmin, kukaan muu ei rakasta heitä enemmän.

Opiskelun kautta ammattiin pääsi nopeasti kiinni palatessa työelämään. Ulkonäöstä olen aina pitänyt huolta. Miksi kotiäitinä pitäisi näyttää rämettyneeltä?

Lue lisää

Kertyikö sinulle tuolta ajalta eläkettä? Miehellesi kertyi. Etenitkö urallasi. Miehesi eteni. Karttuiko ammattitaitosi? Miehelläsi karttui.

Miksi sinun täytyi opiskella uudestaan ammattiin?

Ei se mikään luonnonlaki ole, että ulkonäkö rämettyy kotiäideillä, mutta hyvin yleistä kuitenkin. Simpsakka messutyttö siellä jossain voi kiinnostaa.

Kun pyörii kotona niissä omissa ympyröissä, niin ne juttujen kiinnostavuudetkin ovat vähän niin ja näin kun se mies tulee kotiin

BEM kirjoitti:

Kertyikö sinulle tuolta ajalta eläkettä? Miehellesi kertyi. Etenitkö urallasi. Miehesi eteni. Karttuiko ammattitaitosi? Miehelläsi karttui.

Miksi sinun täytyi opiskella uudestaan ammattiin?

Ei se mikään luonnonlaki ole, että ulkonäkö rämettyy kotiäideillä, mutta hyvin yleistä kuitenkin. Simpsakka messutyttö siellä jossain voi kiinnostaa.

Kun pyörii kotona niissä omissa ympyröissä, niin ne juttujen kiinnostavuudetkin ovat vähän niin ja näin kun se mies tulee kotiin

Lue lisää

Mielipiteet näillä sivuilla riippuvat paljon siitä, onko kirjoittaja arvoliberalisti vaiko arvokonservatiivi. Viimeksi mainitun arvot tulevat hänen ulkopuoleltaan. Arvoliberalistin arvot taas syntyvät hänen omassa päässään.

Kotikeskeiset arvot ovat usein konservatiivisia. Koti, uskonto ja isänmaa painavat paljon. Kotiäitiyttä arvostetaan, samoin miehen panosta perheensä hyväksi. Nuo mainitut "miehen kertymät" liittyvät vahvasti konservatiivisiin perhearvoihin. Tuollaisessa arvomaailmassa miehen kuuluukin tehdä juuri noin.

Arvoliberalististen silmälasien takaa perhearvot näyttäytyvät juuri sellaisilta kuin BEM ne esittää. Arvoliberalismissa omat subjektiiviset arvot ylittävät usein objektiiviset ja yleiset perhearvot. Liberalistit voivat kyllä omistautua perheelleen, mutta vain niin kauan ja vain sen verran, kun se on aivan välttämätöntä.

Nuo kaksi arvoaluetta toimivat perustana eri aatemaailmoille. Niistä nousevat niin poliittiset, perhepoliittiset, kuin feministiset ja sovinistiset aatteet. Aatemaailmojen erilaisuus eri persoonien kohdalla selittää ainakin osittain sen, miten yksilöt eri tilanteissa toimivat.

BEM kirjoitti:

Kertyikö sinulle tuolta ajalta eläkettä? Miehellesi kertyi. Etenitkö urallasi. Miehesi eteni. Karttuiko ammattitaitosi? Miehelläsi karttui.

Miksi sinun täytyi opiskella uudestaan ammattiin?

Ei se mikään luonnonlaki ole, että ulkonäkö rämettyy kotiäideillä, mutta hyvin yleistä kuitenkin. Simpsakka messutyttö siellä jossain voi kiinnostaa.

Kun pyörii kotona niissä omissa ympyröissä, niin ne juttujen kiinnostavuudetkin ovat vähän niin ja näin kun se mies tulee kotiin

Lue lisää

"Kertyikö sinulle tuolta ajalta eläkettä?"

Äitiyslomien ajalta kyllä, hoitovapaiden ei. Miehelleni kertyi. So what? Lapseni ovat tärkeämpiä kuin muutaman vuoden menetetty eläke.

"Miksi sinun täytyi opiskella uudestaan ammattiin?"

Päivitin it-taitoni paremmaksi kuin koskaan.

Vaikka olin "kotona" lapsia hoitamassa, niin ympyräni kodin ulkopuolella suurenivat kaiken aikaa. Kotiäidille ei ole mitään parempaa kuin sosiaaliset suhteet toisiin ihmisiin. Suureksi osaksi tietysti toisiin kotiäiteihin, mutta myös ystäviin. Ainakaan meidän koti ei ollut ystäviltä kielletty.

Mieheni oli töissä klo 9-22, myös viikonloput vähintään 5-6 tuntia. Joten häntä en turhaa viitsinyt odotella kotiin saapuvaksi. Ai niin. Mieheni oli tuolloin yrittäjä. Tuskin hänellekään eläkettä kertyi! Mutta hän tekikin sitä intohimosta. Samasta syystä minäkin olin mm. kotiäitinä. Nykyinen intohimoni on työni. Vaikka voittaisin lotossa miljoonia, en irtisanoutuisi töistäni. Että näin.

Selviytyjä kirjoitti:

Mielipiteet näillä sivuilla riippuvat paljon siitä, onko kirjoittaja arvoliberalisti vaiko arvokonservatiivi. Viimeksi mainitun arvot tulevat hänen ulkopuoleltaan. Arvoliberalistin arvot taas syntyvät hänen omassa päässään.

Kotikeskeiset arvot ovat usein konservatiivisia. Koti, uskonto ja isänmaa painavat paljon. Kotiäitiyttä arvostetaan, samoin miehen panosta perheensä hyväksi. Nuo mainitut "miehen kertymät" liittyvät vahvasti konservatiivisiin perhearvoihin. Tuollaisessa arvomaailmassa miehen kuuluukin tehdä juuri noin.

Arvoliberalististen silmälasien takaa perhearvot näyttäytyvät juuri sellaisilta kuin BEM ne esittää. Arvoliberalismissa omat subjektiiviset arvot ylittävät usein objektiiviset ja yleiset perhearvot. Liberalistit voivat kyllä omistautua perheelleen, mutta vain niin kauan ja vain sen verran, kun se on aivan välttämätöntä.

Nuo kaksi arvoaluetta toimivat perustana eri aatemaailmoille. Niistä nousevat niin poliittiset, perhepoliittiset, kuin feministiset ja sovinistiset aatteet. Aatemaailmojen erilaisuus eri persoonien kohdalla selittää ainakin osittain sen, miten yksilöt eri tilanteissa toimivat.

Lue lisää

Ihan kiva kirjoitus. Jäin vain miettimään, en ole arvoliberaali, en arvokonservatiivi. Ja sitäkin mietin, kuka ihme arvostaa kotiäitiyttä???? Minulle se tosin on ihan sama. Riittää, että itse kotiäitinä arvostin itseäni, mutta myös ja etenkin lapsiani. Vieläkin arvostan.

BEM kirjoitti:

Kertyikö sinulle tuolta ajalta eläkettä? Miehellesi kertyi. Etenitkö urallasi. Miehesi eteni. Karttuiko ammattitaitosi? Miehelläsi karttui.

Miksi sinun täytyi opiskella uudestaan ammattiin?

Ei se mikään luonnonlaki ole, että ulkonäkö rämettyy kotiäideillä, mutta hyvin yleistä kuitenkin. Simpsakka messutyttö siellä jossain voi kiinnostaa.

Kun pyörii kotona niissä omissa ympyröissä, niin ne juttujen kiinnostavuudetkin ovat vähän niin ja näin kun se mies tulee kotiin

Lue lisää

Mikä elämässä on tärkeää? Se, että eläke karttuu, vai se, että lapset varttuu kotona, hyvässä huomassa?

mindi* kirjoitti:

Ihan kiva kirjoitus. Jäin vain miettimään, en ole arvoliberaali, en arvokonservatiivi. Ja sitäkin mietin, kuka ihme arvostaa kotiäitiyttä???? Minulle se tosin on ihan sama. Riittää, että itse kotiäitinä arvostin itseäni, mutta myös ja etenkin lapsiani. Vieläkin arvostan.

Lue lisää

Vaikuttaa hieman ristiriitaiselta, että ei arvosta kotiäitiyttä tai pitää sitä "ihan samana", mutta arvostaa kuitenkin itseään kotiäitinä. Tietenkin lapsia ja kaikkea muutakin arvostaa, jos pitää niitä hyvänä asiana. Arvot syntyvätkin juuri niistä asioista, joita pidetään hyvinä asioina.

Kuitenkin on eri asia, mitä "hyvällä" tarkoitetaan ja kenen "hyvästä" puhutaan? Hyvällä voidaan tarkoittaa esimerkiksi pelkkää ideaa, pahan tai huonon puutetta, luonnollisuutta, maailmantilaa, jotain ominaisuutta, päämäärää, tahtotilaa, terveyttä, jne. Hyväksi sanotaan myös sitä, mitä kaikki pohjimmiltaan tavoittelevat. Tämä puolestaan johtaa käsitykseen, jonka mukaan kaikki taidot, toiminnot ja valinnat liittyvät jonkin hyvän saavuttamiseen.

Edellä kerrotuista syistä johtuen arvoja pidetään subjektiivisina. Arvojen subjektiivisuus voi yksilön lisäksi ulottua myös suurempiin ryhmiin, jolloin väitetään useiden henkilöiden jakavan yhteiset arvot. Tämä ei kutenkaan merkitse yhtenäistä arvojärjestelmää, vaan kyse on pelkästään yhtenevistä aroarvostelmista, arvoväittämistä ja arvo-asetelmista.

Tietenkin arvoja voidaan monin tavoin "objektivisoida". Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että ne olisivat objektiivisia, niin kuin arvo-objektivistit väittävät. Myöskään arvorealismi ei sitä merkitse, sillä arvorealismi voi vain tarkoittaa sitä, että arvoja on todella olemassa. Ei sitä, mistä ne tulevat tai syntyvät.

Selviytyjä kirjoitti:

Mielipiteet näillä sivuilla riippuvat paljon siitä, onko kirjoittaja arvoliberalisti vaiko arvokonservatiivi. Viimeksi mainitun arvot tulevat hänen ulkopuoleltaan. Arvoliberalistin arvot taas syntyvät hänen omassa päässään.

Kotikeskeiset arvot ovat usein konservatiivisia. Koti, uskonto ja isänmaa painavat paljon. Kotiäitiyttä arvostetaan, samoin miehen panosta perheensä hyväksi. Nuo mainitut "miehen kertymät" liittyvät vahvasti konservatiivisiin perhearvoihin. Tuollaisessa arvomaailmassa miehen kuuluukin tehdä juuri noin.

Arvoliberalististen silmälasien takaa perhearvot näyttäytyvät juuri sellaisilta kuin BEM ne esittää. Arvoliberalismissa omat subjektiiviset arvot ylittävät usein objektiiviset ja yleiset perhearvot. Liberalistit voivat kyllä omistautua perheelleen, mutta vain niin kauan ja vain sen verran, kun se on aivan välttämätöntä.

Nuo kaksi arvoaluetta toimivat perustana eri aatemaailmoille. Niistä nousevat niin poliittiset, perhepoliittiset, kuin feministiset ja sovinistiset aatteet. Aatemaailmojen erilaisuus eri persoonien kohdalla selittää ainakin osittain sen, miten yksilöt eri tilanteissa toimivat.

Lue lisää

Kuulehan selviytyjä onneksi löytyy ihmisiä, jotka eivät ole niin mustavalkoisia kuin väitteesi. Asettelet vastakkain arvoliberalismin ja arvokonservatismin, no onneksi löytyy keskustakin =) Niin kotiäidit ja uraäidit on helppo saada vastakkain, mikään ei ole niin helppoa varsinkin jos on jyrkkäkatseisidta ihmisistä kyse. Mutta kuka sanoo ettei uran ja äitiyden yhdistäminen ole mahdollista. On se, mutta vaatii työtä ja aiheuttaa ehkä vielä enemmän kateutta eikä ehkä pelkästään naisissa vaan myös miehissä.
Itse olin jonkin aikaa lasteni kanssa kotona, kun olivat pieniä vaikka koulutettu olenkin. Otin riskin ja lisäksi tiesin, että osa urahaaveista meni siinä. So what. Elämä on valintoja, ne kirpaisee joskus, mutta minun ainakin täytyy aina myös kuunnella sydäntäni. Toisaalta olen ihminen, joka ei jälkikäteen halua jossitella, että miksi en sillointehnyt niin ja niin. Kotiin joksikin aikaa jäädessäni tiesin, että lapset ovat minulle todella rakkaita ja tällaista aikaa heidän kanssaan ei koskaan enää tule. Valinnallani tiedän vaikuttaneeni palkkakehitystä hidastavasti ja esim eläkekertymä jää pienemmäksi, mutta valintani tein siltä pohjalta mikä tuntui oikealta. Lisäksi työelämääni on jäljellä vuosikymmeniä.

mindi* kirjoitti:

"Kertyikö sinulle tuolta ajalta eläkettä?"

Äitiyslomien ajalta kyllä, hoitovapaiden ei. Miehelleni kertyi. So what? Lapseni ovat tärkeämpiä kuin muutaman vuoden menetetty eläke.

"Miksi sinun täytyi opiskella uudestaan ammattiin?"

Päivitin it-taitoni paremmaksi kuin koskaan.

Vaikka olin "kotona" lapsia hoitamassa, niin ympyräni kodin ulkopuolella suurenivat kaiken aikaa. Kotiäidille ei ole mitään parempaa kuin sosiaaliset suhteet toisiin ihmisiin. Suureksi osaksi tietysti toisiin kotiäiteihin, mutta myös ystäviin. Ainakaan meidän koti ei ollut ystäviltä kielletty.

Mieheni oli töissä klo 9-22, myös viikonloput vähintään 5-6 tuntia. Joten häntä en turhaa viitsinyt odotella kotiin saapuvaksi. Ai niin. Mieheni oli tuolloin yrittäjä. Tuskin hänellekään eläkettä kertyi! Mutta hän tekikin sitä intohimosta. Samasta syystä minäkin olin mm. kotiäitinä. Nykyinen intohimoni on työni. Vaikka voittaisin lotossa miljoonia, en irtisanoutuisi töistäni. Että näin.

Lue lisää

Yrittäjälle kertyy eläkettä ihan samalla tavalla kuin palkansaajille jos maksaa YEL:iä.

ajatuksia heräsi kirjoitti:

Kuulehan selviytyjä onneksi löytyy ihmisiä, jotka eivät ole niin mustavalkoisia kuin väitteesi. Asettelet vastakkain arvoliberalismin ja arvokonservatismin, no onneksi löytyy keskustakin =) Niin kotiäidit ja uraäidit on helppo saada vastakkain, mikään ei ole niin helppoa varsinkin jos on jyrkkäkatseisidta ihmisistä kyse. Mutta kuka sanoo ettei uran ja äitiyden yhdistäminen ole mahdollista. On se, mutta vaatii työtä ja aiheuttaa ehkä vielä enemmän kateutta eikä ehkä pelkästään naisissa vaan myös miehissä.
Itse olin jonkin aikaa lasteni kanssa kotona, kun olivat pieniä vaikka koulutettu olenkin. Otin riskin ja lisäksi tiesin, että osa urahaaveista meni siinä. So what. Elämä on valintoja, ne kirpaisee joskus, mutta minun ainakin täytyy aina myös kuunnella sydäntäni. Toisaalta olen ihminen, joka ei jälkikäteen halua jossitella, että miksi en sillointehnyt niin ja niin. Kotiin joksikin aikaa jäädessäni tiesin, että lapset ovat minulle todella rakkaita ja tällaista aikaa heidän kanssaan ei koskaan enää tule. Valinnallani tiedän vaikuttaneeni palkkakehitystä hidastavasti ja esim eläkekertymä jää pienemmäksi, mutta valintani tein siltä pohjalta mikä tuntui oikealta. Lisäksi työelämääni on jäljellä vuosikymmeniä.

Lue lisää

En ole kyseenalaistanut lainkaan sydämellisyyttäsi, sen enempää kuin muitakaan hyveitäsi, joita kertomasi mukaan omaat hyvin paljon. Väitteesi käsitteiden vastakkain asettelusta, varsinkin perustelematta niitä mitenkään, on pelkästään oma subjektiivinen mielipiteesi. Silloin kun puhutaan asioista käsitetasolla, menetellään juuri noin. Se sinun pitäisi koulutettuna tietää.

Koulutettuna sinun pitäisi myös tietää, että erotilanteeseen sisältyy paljon muutakin kuin arvo ja taloudellisia kysymyksiä. Tapahtuman luonne, oli sitten kyse avioliitosta, erosta tai vaikka koulukiusaamisesta riippuu siitä, miten tapahtuma esittäytyy meidän tietoisuudessamme. Myös tapahtuman ymmärtämisellä on merkitystä. Ymmärtäminen syntyy joukosta kategorioita. Niiden avulla taas sanotaan tapahtumasta jotakin. Kategoriat ovat yleisiä määreitä joihin me kiedomme nuo tapahtumat.

Kategoriat pitävät sisällään kvalitatiivisia, kvantitatiivisia, suhteellisuutta esittäviä ja tapaluokkiin liittyviä asioita, jotka me liitämme tarkastelemaamme tapahtumaan tai tapahtumasarjaan. Kategorioita ei johdeta myöskään kokemuksesta, vaan kokemus johdetaan niistä. Jos toimimme päinvastaisesti, ajaudumme vääjäämättä syrjäpoluille.

Tuo edellä kerrottu tietää sitä, että me emme koskaan kohtaa itse tapahtumaa puhtaana tapahtumana, vaan luokiteltuna, normiteltuna ja väriteltynä tapahtumana.

Selviytyjä kirjoitti:

En ole kyseenalaistanut lainkaan sydämellisyyttäsi, sen enempää kuin muitakaan hyveitäsi, joita kertomasi mukaan omaat hyvin paljon. Väitteesi käsitteiden vastakkain asettelusta, varsinkin perustelematta niitä mitenkään, on pelkästään oma subjektiivinen mielipiteesi. Silloin kun puhutaan asioista käsitetasolla, menetellään juuri noin. Se sinun pitäisi koulutettuna tietää.

Koulutettuna sinun pitäisi myös tietää, että erotilanteeseen sisältyy paljon muutakin kuin arvo ja taloudellisia kysymyksiä. Tapahtuman luonne, oli sitten kyse avioliitosta, erosta tai vaikka koulukiusaamisesta riippuu siitä, miten tapahtuma esittäytyy meidän tietoisuudessamme. Myös tapahtuman ymmärtämisellä on merkitystä. Ymmärtäminen syntyy joukosta kategorioita. Niiden avulla taas sanotaan tapahtumasta jotakin. Kategoriat ovat yleisiä määreitä joihin me kiedomme nuo tapahtumat.

Kategoriat pitävät sisällään kvalitatiivisia, kvantitatiivisia, suhteellisuutta esittäviä ja tapaluokkiin liittyviä asioita, jotka me liitämme tarkastelemaamme tapahtumaan tai tapahtumasarjaan. Kategorioita ei johdeta myöskään kokemuksesta, vaan kokemus johdetaan niistä. Jos toimimme päinvastaisesti, ajaudumme vääjäämättä syrjäpoluille.

Tuo edellä kerrottu tietää sitä, että me emme koskaan kohtaa itse tapahtumaa puhtaana tapahtumana, vaan luokiteltuna, normiteltuna ja väriteltynä tapahtumana.

Lue lisää

En oikein tiedä mihinkä kategoriaan sinut laittaisin? Tietysti jokainen näkee asiat omien kokemustensa pohjalta myös, mutta se kuinka voimakkaasti tuollaiset kokemukset vaikuttavat, riippuu myös siitä kuinka hyvin kaikki elämänsä kokemukset on tiedostanut. Itsereflektio on tärkeä juttu. Meillä on niin monta piirrettä jokaisessa, että se miten me koemme vastoinkäymiset riippuu aina myös elämänasenteestamme. Mutta ei niitä aina hankita pelkästään äidinmaidosta eikä niihin vaikuta pelkästään ympäristö. Esimerkkinä voisi mainita tilanteen missä kaksi todella huonot lähtökohdat syntymässään ja lapsuudessaan saanutta ihmistä menestyy hyvinkin erilailla elämässään.
Sinä tarraudut nyt aikalailla erilaisiin nippelijuttuihin ja tämä dialogi ajautuu harhateille. Ja lisäksi minä en ole väittänyt mitenkään erityisen jaloksi ja sydämelliseksi ihmiseksi. Tunteellinen ja herkkä olen kyllä, enkä siedä vääryttä ja yritän olla muille ihmisille hyvä, mutta eikös näin pitäisi automaattisesti olla kaikilla ihmisillä. Olisiko hyvä muuten palata jo tähän avioeroteemaan?

Selviytyjä kirjoitti:

Vaikuttaa hieman ristiriitaiselta, että ei arvosta kotiäitiyttä tai pitää sitä "ihan samana", mutta arvostaa kuitenkin itseään kotiäitinä. Tietenkin lapsia ja kaikkea muutakin arvostaa, jos pitää niitä hyvänä asiana. Arvot syntyvätkin juuri niistä asioista, joita pidetään hyvinä asioina.

Kuitenkin on eri asia, mitä "hyvällä" tarkoitetaan ja kenen "hyvästä" puhutaan? Hyvällä voidaan tarkoittaa esimerkiksi pelkkää ideaa, pahan tai huonon puutetta, luonnollisuutta, maailmantilaa, jotain ominaisuutta, päämäärää, tahtotilaa, terveyttä, jne. Hyväksi sanotaan myös sitä, mitä kaikki pohjimmiltaan tavoittelevat. Tämä puolestaan johtaa käsitykseen, jonka mukaan kaikki taidot, toiminnot ja valinnat liittyvät jonkin hyvän saavuttamiseen.

Edellä kerrotuista syistä johtuen arvoja pidetään subjektiivisina. Arvojen subjektiivisuus voi yksilön lisäksi ulottua myös suurempiin ryhmiin, jolloin väitetään useiden henkilöiden jakavan yhteiset arvot. Tämä ei kutenkaan merkitse yhtenäistä arvojärjestelmää, vaan kyse on pelkästään yhtenevistä aroarvostelmista, arvoväittämistä ja arvo-asetelmista.

Tietenkin arvoja voidaan monin tavoin "objektivisoida". Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että ne olisivat objektiivisia, niin kuin arvo-objektivistit väittävät. Myöskään arvorealismi ei sitä merkitse, sillä arvorealismi voi vain tarkoittaa sitä, että arvoja on todella olemassa. Ei sitä, mistä ne tulevat tai syntyvät.

Lue lisää

Suomessa laitetaan usein vastakkain kotiäiti ja uraäiti. Miksiköhän ihmeessä?

Tosiasia on, että suurin osa työssäkäyvistä äideistä ei ole uraäitejä. Ja useimmat kotiäidit ovat kotiäitinä muutaman vuoden. Tai ehkä vain vajaa kolme, jos lapsia on yksi. Tuossa edellä kirjoitin Wikipedian säkein:

"Arvot ovat viime kädessä makuasioiden kaltaisia ihmisistä itsestään riippuvaisia seikkoja."

Tuossa kotiäiti/uraäiti -asetelmassa tämä tulee erittäin hyvin esiin. Eli suurin osa naisista ei ole vain kotiäitejä tai vain uraäitejä. Vaan ovat jokusen vuoden kotona, sitten palaavat työelämään. Töissä arvostaa työtään. Mutta työ saa väistyä vähäksi aikaa, kun omat lapset ovat pieniä.

Vastasit tuossa mindille*: "Vaikuttaa hieman ristiriitaiselta, että ei arvosta kotiäitiyttä tai pitää sitä "ihan samana", mutta arvostaa kuitenkin itseään kotiäitinä"

Tuo ei välttämättä ole ristiriitaista ollenkaan. Olin itsekin kotiäitinä muutaman vuoden. Arvostan sekä kotiäitiyttäni että työtäni ammatissani. Ei siinä sen kummempaa. Ymmärrän, ettei kaikki halua tai voi jäädä kotiäideiksi, edes vähäksi aikaa. Mutta siinä on kyseessä heidän arvonsa ja valintansa.

lyckatill1 kirjoitti:

Suomessa laitetaan usein vastakkain kotiäiti ja uraäiti. Miksiköhän ihmeessä?

Tosiasia on, että suurin osa työssäkäyvistä äideistä ei ole uraäitejä. Ja useimmat kotiäidit ovat kotiäitinä muutaman vuoden. Tai ehkä vain vajaa kolme, jos lapsia on yksi. Tuossa edellä kirjoitin Wikipedian säkein:

"Arvot ovat viime kädessä makuasioiden kaltaisia ihmisistä itsestään riippuvaisia seikkoja."

Tuossa kotiäiti/uraäiti -asetelmassa tämä tulee erittäin hyvin esiin. Eli suurin osa naisista ei ole vain kotiäitejä tai vain uraäitejä. Vaan ovat jokusen vuoden kotona, sitten palaavat työelämään. Töissä arvostaa työtään. Mutta työ saa väistyä vähäksi aikaa, kun omat lapset ovat pieniä.

Vastasit tuossa mindille*: "Vaikuttaa hieman ristiriitaiselta, että ei arvosta kotiäitiyttä tai pitää sitä "ihan samana", mutta arvostaa kuitenkin itseään kotiäitinä"

Tuo ei välttämättä ole ristiriitaista ollenkaan. Olin itsekin kotiäitinä muutaman vuoden. Arvostan sekä kotiäitiyttäni että työtäni ammatissani. Ei siinä sen kummempaa. Ymmärrän, ettei kaikki halua tai voi jäädä kotiäideiksi, edes vähäksi aikaa. Mutta siinä on kyseessä heidän arvonsa ja valintansa.

Lue lisää

Noin esitettynä siinä ei ole enää ristiriitaa. Hyvä kun muotoilit asian toisin.

ajatuksia heräsi kirjoitti:

En oikein tiedä mihinkä kategoriaan sinut laittaisin? Tietysti jokainen näkee asiat omien kokemustensa pohjalta myös, mutta se kuinka voimakkaasti tuollaiset kokemukset vaikuttavat, riippuu myös siitä kuinka hyvin kaikki elämänsä kokemukset on tiedostanut. Itsereflektio on tärkeä juttu. Meillä on niin monta piirrettä jokaisessa, että se miten me koemme vastoinkäymiset riippuu aina myös elämänasenteestamme. Mutta ei niitä aina hankita pelkästään äidinmaidosta eikä niihin vaikuta pelkästään ympäristö. Esimerkkinä voisi mainita tilanteen missä kaksi todella huonot lähtökohdat syntymässään ja lapsuudessaan saanutta ihmistä menestyy hyvinkin erilailla elämässään.
Sinä tarraudut nyt aikalailla erilaisiin nippelijuttuihin ja tämä dialogi ajautuu harhateille. Ja lisäksi minä en ole väittänyt mitenkään erityisen jaloksi ja sydämelliseksi ihmiseksi. Tunteellinen ja herkkä olen kyllä, enkä siedä vääryttä ja yritän olla muille ihmisille hyvä, mutta eikös näin pitäisi automaattisesti olla kaikilla ihmisillä. Olisiko hyvä muuten palata jo tähän avioeroteemaan?

Lue lisää

Minua ei tarvitse kategorisoida mitenkään.

Onko avioerotapahtuman syvempi tarkastelu mielestäsi "nippelijuttuihin" tarrautumista? Tietenkin voisin tarkastella avioeroa vain "musta tuntuu" periaatteella. Se ei kuitenkaan satu minun pirtaani. Pyrin tarkastelemaan kaikkia tapahtumia niiden omassa kontekstissaan, omassa kulttuuripiirissään ja maailmassaan. Siihen kuuluu aikomusten, halujen ja uskomusten kartoittaminen. Väitän, että se ei todellakaan ole mitään nippelihommaa.

Selviytyjä kirjoitti:

Minua ei tarvitse kategorisoida mitenkään.

Onko avioerotapahtuman syvempi tarkastelu mielestäsi "nippelijuttuihin" tarrautumista? Tietenkin voisin tarkastella avioeroa vain "musta tuntuu" periaatteella. Se ei kuitenkaan satu minun pirtaani. Pyrin tarkastelemaan kaikkia tapahtumia niiden omassa kontekstissaan, omassa kulttuuripiirissään ja maailmassaan. Siihen kuuluu aikomusten, halujen ja uskomusten kartoittaminen. Väitän, että se ei todellakaan ole mitään nippelihommaa.

Lue lisää

Ei varmaan tarvitse, mutta niin voisi helposti tehdä. Mutta kerropa selviytyjä vähän niistä omista arvoistasi?
Avioero ei todellakaan ole mikään nippelijuttu. Avioeroa sanotaan pieneksi kuolemaksi ja toisaalta sitä pidetään pahempana kuin esim. puolison kuolemaa, johtuen siitä että entistä puolisoaan ei voi surra pois ja hänestä ei jää sitä kaunista ja ihanaa kuvaa, että en todellakaan pidä sitä pikkujuttuna. Mutta tiedätkös rankkaa sellainen löysässä hirressä roikkuminenkin on, kun ei tiedä mitn tässä nyt käy. Ja se mitä aiemmin sanoit, että eroon kannattaa valmistautua ja hoitaa se huolella. Niinhän se on ja se on ideaalitilanne. Mutta mietitäänpä miksi siihen erotilanteeseen on päädytty, harvemmin syvän sovun ja harmonian kautta päädytään avioeroon. Niin, että voihan se toinen pyrkiä siihen (vaikka p:ltä tuntuisikin), mutta tekeekö toinen niin.
Ihailen sinussa selviytyjä tapaa käyttää hienoja termejä, sanomatta oikeasti mitään:) Mutta kertoilepa nyt omiakin mielipiteitäsi.

ajatuksia heräsi kirjoitti:

Ei varmaan tarvitse, mutta niin voisi helposti tehdä. Mutta kerropa selviytyjä vähän niistä omista arvoistasi?
Avioero ei todellakaan ole mikään nippelijuttu. Avioeroa sanotaan pieneksi kuolemaksi ja toisaalta sitä pidetään pahempana kuin esim. puolison kuolemaa, johtuen siitä että entistä puolisoaan ei voi surra pois ja hänestä ei jää sitä kaunista ja ihanaa kuvaa, että en todellakaan pidä sitä pikkujuttuna. Mutta tiedätkös rankkaa sellainen löysässä hirressä roikkuminenkin on, kun ei tiedä mitn tässä nyt käy. Ja se mitä aiemmin sanoit, että eroon kannattaa valmistautua ja hoitaa se huolella. Niinhän se on ja se on ideaalitilanne. Mutta mietitäänpä miksi siihen erotilanteeseen on päädytty, harvemmin syvän sovun ja harmonian kautta päädytään avioeroon. Niin, että voihan se toinen pyrkiä siihen (vaikka p:ltä tuntuisikin), mutta tekeekö toinen niin.
Ihailen sinussa selviytyjä tapaa käyttää hienoja termejä, sanomatta oikeasti mitään:) Mutta kertoilepa nyt omiakin mielipiteitäsi.

Lue lisää

Koulutetut kyllä tuntevat ja tietävät käyttämäni termit. Vai etkö ole koulutettu? Enköhän näillä sivuilla ole tullut, ainakin vastauksista päätellen, esitelleeksi melkoisesti omia mielipiteitäni? Mutta tässä niitä lisää.

Omat henkilökohtaiset arvoni eivät juuri poikkea keskivertosuomalaisen perusarvoista. Riippumattomuus ja vapaus nousevat kyllä melko korkealle arvoasteikossa, varsinkin oman eroni jälkeen.

Palaisin vielä tuohon kysymykseen rakkaudesta tunteena. Rakkaus ei ole yhtä kuin tunne. Syy on hyvin yksinkertainen. Tunne on kohdeneutraali, mitä taas rakkaus ei ole. Tunne ei suuntaudu mihinkään, se vaan kiehuu omassa itsessään. Juuri siksi tunne, tunteet, tarvitsevat purkautumistien. Ei tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen tämän. Tunteet purkautuvat hyveiden ja paheiden avulla ja kohde voi olla mikä tahansa.

Sen sijaan rakkaus tarvitsee aina kohteen. Se suuntautuu aina johonkin, esimerkiksi toiseen ihmiseen tai ihmiseen itseensä. Suuntautuessaan johonkin kohteeseen, se ei kuitenkaan tavoita tuota kohdetta sinänsä, vaan kohteen ominaisuudet. Jäämättä tuon kohteen vangiksi, rakkaus palaa takaisin lähettäjäänsä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että rakkaus on periaatteessa itserakkautta. Liioin rakastaminen ei ole rakkautta, vaan tunteen ilmaus, tunteen purkaustie. Esimerkiksi, kun toinen väittää "että et rakasta minua", niin se voi tarkoittaa kaikkea muuta kuin rakkautta. Esimerkiksi hellyyttä, huomioimista, paijaamista yms.

Kuten sanottu, avioeroilla on monia syitä. Ehkä yhtä monta, kuin on avioerojakin. Mutta kun ihminen syöksyy avioliittoon tai ylipäänsä parisuhteeseen hormonit hyrräten ja vietit valloillaan, ja kun hän on sokea niin omille kuin toisenkin aikomuksille, haluille, toiveille ja uskomuksille, niin ei ihme, että ero tulee kuin puskasta. Kaikissa noissa vaiheissa järjen käyttö on sallittua. Avioliiton ja avioeron ei tarvitse olla sokeaa.

Hienoa, että olet noin sivistynyt sinä selviytyjä. Olen minä jonkinverran kouluja käynyt, mutta ainahan niitä voisi lisääkin käydä. Elämähän on jatkuvaa oppimista, eikös niin?Minä en usko, että kovinkaan monet erot ovat sokeita ja hetkellisiin päätöksiin perustuvia, päinvastoin ainakin suomalaiset (useimmiten) harkitsevat päätöksiä hyvinkin tarkkaan joskus liikaakin.Monet asiantuntijat ovat tätä mieltä. Asiantuntijoiden mukaan erota pitäisi aina jos suhteessa kumppanilla on päihdeongelmia, hoitamattomia mielenterveysongelmia tai väkivaltaa. Myös se, että avioliitto aiheuttaa enemmän negatiiviisia kuin positiiviisia tunteita ja ajatuksia on nykytietämyksen perusteella liiton purun syy. Liian usein toimimattomaan suhteeseen jäädään ympäristön esittämien paineiden ja eroa kritisoitavien ajatusten vuoksi. Mutta olen samaa mieltä selviytyjä, että nopeita eroja ja eroratkaisuja on vaikea ymmärtää. Aina pitäisi edes yrittää ja antaa toiselle mahdollisuus. Toisaalta tästäkin saattaa tulla melkoinen noidankehä. Sama asia on uusien suhteiden luomisessa. Enpä kyllä itse ainakaan tunne ihmisiä, jotka olisivat muutaman kuukauden tapailun jälkeen eronneet, eli eivätköhän ihmiset jollakin lailla tunne kumppaninsa kun naimisiin menevät. Ongelma saattaa tulla siinä, että kun kasvetaan ja vanhennutaan niin elämän erivaiheissa tulee esiin aina sieltä lapsuuden kasvatuksesta, kokemuksista ym. erilaisia asioita, jotka tuovat ihmisestä esiin sellaista mitä ei aina aluksi näe. Kaikki traumaattiset kokemukset on hyvä tiedostaa ja käsitellä niitä, jottei niistä tule suhteelle painolastia. Samoin elämän eri vaiheet tuovat eteen vastoinkäymisiä mihin ihmiset reagoivat eri tavoin, osaa pareja nämä yhdistävät, osaa ne erottavat. Syitä on siis pilvin pimein.

Toisen luonnehtiminen "sivistyneeksi" on eräs tapa vähätellä toista. Ja totta kai asiantuntijat ovat aina oikeassa. Jos asiantuntijat kerta esittävät, että erota täytyy aina, kun erilaisia sairauksia ja käyttäytymishäiriöitä parisuhteessa esiintyy, niin ilman muuta he ovat oikeassa, kuinkas muutenkaan. Mutta miten sitten olikaan taas sen rakkauden laita, jota niin hehkutetaan varsinkin suhteen alussa?

Kirjoituksesi antaa hyvän kuvan siitä, miten merkitykset ja tarkoitukset ilmenevät sivulauseissa. Kun joku kertoo olevansa koulutettu, hän tarkoittaa tietävänsä jotain. Kun viitataan asiantuntijoihin, halutaan painoarvoa omalle mielipiteelleen.

Myös parisuhteen merkitykset ja tarkoitukset paljastuvat päälauseiden lisäksi sen sivulauseissa. Kun joku sanoo esimerkiksi "rakastavansa sinua", hän todennäköisesti tarkoittaa haluavansa sinut, pitävänsä sinusta ja tarvitsevansa sinua, edellyttäen tietenkin, että lause on tosi.

Minulla ei ole mitään tarvetta vähätellä sinua ja ihme juttu, jos sinusta se että jotain kutsutaan sivistyneeksi on vähättelyä niin väärässä olet. Lisäksi vääristelit viestiäni. En minä kirjoittanut, että jos erilaisia sairauksia tai käyttäytymishäiriöitä, alkoholismia ym. esiintyy että pitää välttämättä erota. Minähän kirjoitin, että jos niitä ei hoideta niin toisen täytyy lähteä! Aikuinen ihminenhän osaa hakea apua asioihinsa, eikös niin tai ainakin ottaa apu vastaan? Niin minä tämän asian luettuani tulkitsin. Ja kyllä ihmismielen asiantuntijat oikeasti niistä asioista varmaan jotain tietää, eikös joo? Täytyyhän sinun luottaa lääkärin ammattitaitoon, myyjän täytyy osata myydä, artistin soittaa tai laulaa, tenniksenpelaajan pelata...
Minulla tuli selviytyjä aiemmasta viestistäsi mieleen eräs kysymys. Kun itse arvostat vapautta ja riippumattomuuttasi kovasti nyt eron jälkeen, niin tunnetko että olisit jotenkin itse traumatisoitunut erossa? Asian kieltäminenkin voi olla tätä.

Olisit sitten voinut kertoa, että et ole asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä. Sitä et kuitenkaan tehnyt, joten saat syyttää seurauksista pelkästään itseäsi.

Missä olen väittänyt, että itse sivistys olisi vähättelyä? Mutta kun itse käytit sanaa tietyssä yhteydessä ja tietyssä sävyssä, niin siitä ei voinut muuta johtopäätöstä tehdä. Niin, että kuka tässä nyt vääristelee mitäkin? Ilmeisesti koulutukseesi ei ole sisältynyt lauserakenteiden opettelua, eikä ihme, nykyajan kouluissa taitaa olla aika vähän äidinkielen opetusta.

Olet kyllä aikamoinen vänkääjä (taitaa olla kieliopillisesti väärin ilmaistu?) sinä selviytyjä. Tapasi ilmaista asioita on hivenen epäkohteliasta, sinulle ei oikein ole opetettu käytöstapoja. Toki otan palautteesi nöyränä vastaan ja täytynee miettiä kielenhuollon kurssien käymistä.
Mutta hei, et vastannut aiemmin esittämääni kysymykseen. Jatketaan keskustelua, kun olet vastannut siihen.

Täytyy sitten etsiytyä johonkin sellaiseen paikkaan, jossa opetetaan kohteliaisuutta ja käytöstapoja. Varmaan voisit suositella sellaista. Sinulla itselläsi kun on niin kohteliaat käytöstavat. Mutta olethan saanut niin paljon koulutusta, että ei ihme. Niin, mitkä ne kysymykset olikaan.....?

Selviytyjä kirjoitti:

Koulutetut kyllä tuntevat ja tietävät käyttämäni termit. Vai etkö ole koulutettu? Enköhän näillä sivuilla ole tullut, ainakin vastauksista päätellen, esitelleeksi melkoisesti omia mielipiteitäni? Mutta tässä niitä lisää.

Omat henkilökohtaiset arvoni eivät juuri poikkea keskivertosuomalaisen perusarvoista. Riippumattomuus ja vapaus nousevat kyllä melko korkealle arvoasteikossa, varsinkin oman eroni jälkeen.

Palaisin vielä tuohon kysymykseen rakkaudesta tunteena. Rakkaus ei ole yhtä kuin tunne. Syy on hyvin yksinkertainen. Tunne on kohdeneutraali, mitä taas rakkaus ei ole. Tunne ei suuntaudu mihinkään, se vaan kiehuu omassa itsessään. Juuri siksi tunne, tunteet, tarvitsevat purkautumistien. Ei tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen tämän. Tunteet purkautuvat hyveiden ja paheiden avulla ja kohde voi olla mikä tahansa.

Sen sijaan rakkaus tarvitsee aina kohteen. Se suuntautuu aina johonkin, esimerkiksi toiseen ihmiseen tai ihmiseen itseensä. Suuntautuessaan johonkin kohteeseen, se ei kuitenkaan tavoita tuota kohdetta sinänsä, vaan kohteen ominaisuudet. Jäämättä tuon kohteen vangiksi, rakkaus palaa takaisin lähettäjäänsä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että rakkaus on periaatteessa itserakkautta. Liioin rakastaminen ei ole rakkautta, vaan tunteen ilmaus, tunteen purkaustie. Esimerkiksi, kun toinen väittää "että et rakasta minua", niin se voi tarkoittaa kaikkea muuta kuin rakkautta. Esimerkiksi hellyyttä, huomioimista, paijaamista yms.

Kuten sanottu, avioeroilla on monia syitä. Ehkä yhtä monta, kuin on avioerojakin. Mutta kun ihminen syöksyy avioliittoon tai ylipäänsä parisuhteeseen hormonit hyrräten ja vietit valloillaan, ja kun hän on sokea niin omille kuin toisenkin aikomuksille, haluille, toiveille ja uskomuksille, niin ei ihme, että ero tulee kuin puskasta. Kaikissa noissa vaiheissa järjen käyttö on sallittua. Avioliiton ja avioeron ei tarvitse olla sokeaa.

Lue lisää

Parahin selviytyjä. Rakkaus on kyllä tunne. Vieläpä monimuotoisin mitä tunteista löytyy. Ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat lähinnä järki, tunteet ja tahto. Mihin näistä sijoittaisit rakkauden, ellei tunteisiin? Rakkaus on paitsi monimuotoinen, se merkitsee eri ihmisille erilaisia (hyviä) tunteita. Rakastamani mies sanoi minulle, ettei rakasta ketään. Vahvin tunne, mihin hän kykenee on kiintymys. Äsken katsoin wikipediasta löytyykö sieltä rakkaus -haulla mitään. Löytyi. "Rakkaus on syvä kiintymyksen tunne johonkin, useimmiten toiseen henkilöön". Hyvin usein ihminen valehtelee puolisolleen, yrittää esittää hänelle jotain muuta kuin on, ei paljasta sisintään, jopa pahoinpitelee. Silti väittää kovasti rakastavansa. Tästä huomaamme, että rakkaus todella on sellainen tunne, millaiseksi itsekukin sen kokee.

ajatuksia heräsi kirjoitti:

Ei varmaan tarvitse, mutta niin voisi helposti tehdä. Mutta kerropa selviytyjä vähän niistä omista arvoistasi?
Avioero ei todellakaan ole mikään nippelijuttu. Avioeroa sanotaan pieneksi kuolemaksi ja toisaalta sitä pidetään pahempana kuin esim. puolison kuolemaa, johtuen siitä että entistä puolisoaan ei voi surra pois ja hänestä ei jää sitä kaunista ja ihanaa kuvaa, että en todellakaan pidä sitä pikkujuttuna. Mutta tiedätkös rankkaa sellainen löysässä hirressä roikkuminenkin on, kun ei tiedä mitn tässä nyt käy. Ja se mitä aiemmin sanoit, että eroon kannattaa valmistautua ja hoitaa se huolella. Niinhän se on ja se on ideaalitilanne. Mutta mietitäänpä miksi siihen erotilanteeseen on päädytty, harvemmin syvän sovun ja harmonian kautta päädytään avioeroon. Niin, että voihan se toinen pyrkiä siihen (vaikka p:ltä tuntuisikin), mutta tekeekö toinen niin.
Ihailen sinussa selviytyjä tapaa käyttää hienoja termejä, sanomatta oikeasti mitään:) Mutta kertoilepa nyt omiakin mielipiteitäsi.

Lue lisää

Avioero ei ole nippelijuttu, mutta pieneksi kuolemaksi en sitä nimitä. Pikemminkin suureksi uudeksi syntymäksi. Ex-puolisosta jää juuri sellainen kuva millainen itse haluaa hänestä jäävän. Oman liittoni viimeiset vuodet olivat todella raskaita ja ikäviä. Ero oli välttämättömyys. Heti eron jälkeen manasin viikkokaudet exää. Ehkä jopa kuukausia. Se kuului prosessiin, huomasin myöhemmin. Nähdä selkeästi se, miksi liittoa ei voinut jatkaa. Kun manauksista meinasi tulla osa nykyistä elämää, lopetin tietoisesti exän morkkaamisen (siis mielessäni lähinnä, mutta myös lähimmille ystäville ja sukulaisille). Aloin muistella menneitä oikein kunnolla. Palasin aikaan, jolloin kaikki oli hyvin tai paremmin. Korostin exän hyviä puolia. Tällä oli tosi voimaannuttava vaikutus. Enää en jaksa surkutella miksi ex muuttui sellaiseksi kuin muuttui, omaksi entiseksi vastakohdakseen. Exää näen aikuisten lasten juhlissa, sukujuhlissa silloin tällöin. "Moi, ole hyvä, kas tässä. Haluatko lisää kahvia?" Eli kommunikoimme mahdollisimman vähän tavatessamme. Välimme eivät todellakaan ole ideaaliset, juuri ja juuri mahdumme saman katon alle. Tästä huolimatta minusta on törkeää pitää avioeroa puolison kuolemaa pahempana. Kaikki ei riudu puolison kuoltua - joillekin puolison kuolema voi olla - tietenkin tilanteesta riippuen - myös suuri helpotus. Mutta oli ero tai kuolema, niin puolison muistaa sellaisena kuin haluaa hänet muistaa.

Sinä vain_rakkaus kirjoitit, että et voi hyväksyä sitä että joskus avioero voi olla pahempi kuin puolison kuolema ja toisaalta pidit sitä uudelleen syntymänä. No, itselläni on tuttavia, jotka ovat puolison menettäneet ja heillä on pääsääntöisesti kauniit ja hyvät muistot puolisosta, heidän liittonsa on saattanut olla hyvinkin onnellinen. Tämä on aivan eri asia kuin avioerotilanne, jossa muistot toisesta olisivat täysin lämpöiset. Eihän sitä kukaan sellainen eroa, jonka suhde on hyvä. Kuoleman jälkeen kohtaat surun ja voit jättää asiat täysin muistoihin konkreettisesti. Mutta erotilanteessa, varsinkin jos on lapsia niin toisesta et koskaan pääse täysin eroon. En siis vähättele kuolemaa enkä vähättele eroa. Kumpikin näistä on täysin riippuvaisia niistä ihmisistä, jotka sen kohtaavat. ja lisäksi minusta niitä ei pidä asetella vastakkain. Mutta se on totta, että ero on pieni kuolema, ne tunteet on vain pakko käydä läpi jotta niihin tunteisiin ei jää vellomaan.

Selviytyjä kirjoitti:

Täytyy sitten etsiytyä johonkin sellaiseen paikkaan, jossa opetetaan kohteliaisuutta ja käytöstapoja. Varmaan voisit suositella sellaista. Sinulla itselläsi kun on niin kohteliaat käytöstavat. Mutta olethan saanut niin paljon koulutusta, että ei ihme. Niin, mitkä ne kysymykset olikaan.....?

Lue lisää

Niin selviytyjä kysymykseni koskivat tuota kokemaasi eroa. Eli kun nykyisin arvostat niin kovasti vapautta ja riippumattomuutta niin onkohan sinulle jäänyt erostasi jonkinlaisia traumoja?
Ja kyllä minä olen kohtelias. Olen ystävällinen, kuuntelen toisten mielipiteitä enkä loukkaa toisia tarkoituksella. No, jokainen loukkaa varmasti joskus, mutta itse ainakin osaan pyytää anteeksi. En pidä omaa koulutustani mitenkään erityisen korkeana eikä sydämen asioissa koulutus ole se merkittävin tekijä.

vain_rakkaus kirjoitti:

Parahin selviytyjä. Rakkaus on kyllä tunne. Vieläpä monimuotoisin mitä tunteista löytyy. Ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat lähinnä järki, tunteet ja tahto. Mihin näistä sijoittaisit rakkauden, ellei tunteisiin? Rakkaus on paitsi monimuotoinen, se merkitsee eri ihmisille erilaisia (hyviä) tunteita. Rakastamani mies sanoi minulle, ettei rakasta ketään. Vahvin tunne, mihin hän kykenee on kiintymys. Äsken katsoin wikipediasta löytyykö sieltä rakkaus -haulla mitään. Löytyi. "Rakkaus on syvä kiintymyksen tunne johonkin, useimmiten toiseen henkilöön". Hyvin usein ihminen valehtelee puolisolleen, yrittää esittää hänelle jotain muuta kuin on, ei paljasta sisintään, jopa pahoinpitelee. Silti väittää kovasti rakastavansa. Tästä huomaamme, että rakkaus todella on sellainen tunne, millaiseksi itsekukin sen kokee.

Lue lisää

"vain-rakkaus". En lähde toistamaan käsitystäni rakkauden ja tunteen eroista, sillä se löytyy aikaisemmista kirjoituksistani. Jos Wikipedian määrittely rakkaudesta on mielestäsi oikea ja pidät sitä absoluuttisena totuutena, niin mikä minä olen sitä muuttamaan. Minulle "rakkaus" on järjen postulaatti, mikä tarkoittaa sitä, että en anna tunteiden vaikuttaa siihen.

Väite, että rakkaus on tunne, on tietenkin helpoin tapa määritellä rakkaus. Mutta koska tunne on subjektiivinen tila, tällöin jää todellakin epäselväksi, mitä kukin rakkaudella tarkoittaa? Asia, jonka tuot kirjoituksessasi selvästi esille. Joku voi väittää rakastavansa jotakuta, mutta tosiasiassa vihaakin tätä. Rakkauden tunnustusten taustalta saattaa löytyä pelkkiä haluja, intressejä ja suoranaista hyväksikäyttöä.

vain_rakkaus kirjoitti:

Parahin selviytyjä. Rakkaus on kyllä tunne. Vieläpä monimuotoisin mitä tunteista löytyy. Ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavat lähinnä järki, tunteet ja tahto. Mihin näistä sijoittaisit rakkauden, ellei tunteisiin? Rakkaus on paitsi monimuotoinen, se merkitsee eri ihmisille erilaisia (hyviä) tunteita. Rakastamani mies sanoi minulle, ettei rakasta ketään. Vahvin tunne, mihin hän kykenee on kiintymys. Äsken katsoin wikipediasta löytyykö sieltä rakkaus -haulla mitään. Löytyi. "Rakkaus on syvä kiintymyksen tunne johonkin, useimmiten toiseen henkilöön". Hyvin usein ihminen valehtelee puolisolleen, yrittää esittää hänelle jotain muuta kuin on, ei paljasta sisintään, jopa pahoinpitelee. Silti väittää kovasti rakastavansa. Tästä huomaamme, että rakkaus todella on sellainen tunne, millaiseksi itsekukin sen kokee.

Lue lisää

Aihetta on käsitelty niin paljon aiemmin, että nykyinen ohjelma ei salli jatkaa.

ajatuksiaheräsi kirjoitti:

Niin selviytyjä kysymykseni koskivat tuota kokemaasi eroa. Eli kun nykyisin arvostat niin kovasti vapautta ja riippumattomuutta niin onkohan sinulle jäänyt erostasi jonkinlaisia traumoja?
Ja kyllä minä olen kohtelias. Olen ystävällinen, kuuntelen toisten mielipiteitä enkä loukkaa toisia tarkoituksella. No, jokainen loukkaa varmasti joskus, mutta itse ainakin osaan pyytää anteeksi. En pidä omaa koulutustani mitenkään erityisen korkeana eikä sydämen asioissa koulutus ole se merkittävin tekijä.

Lue lisää

Ei ole jäänyt traumoja. Arvostan kyvykkyyttäsi antaa anteeksi.

Selviytyjä kirjoitti:

"vain-rakkaus". En lähde toistamaan käsitystäni rakkauden ja tunteen eroista, sillä se löytyy aikaisemmista kirjoituksistani. Jos Wikipedian määrittely rakkaudesta on mielestäsi oikea ja pidät sitä absoluuttisena totuutena, niin mikä minä olen sitä muuttamaan. Minulle "rakkaus" on järjen postulaatti, mikä tarkoittaa sitä, että en anna tunteiden vaikuttaa siihen.

Väite, että rakkaus on tunne, on tietenkin helpoin tapa määritellä rakkaus. Mutta koska tunne on subjektiivinen tila, tällöin jää todellakin epäselväksi, mitä kukin rakkaudella tarkoittaa? Asia, jonka tuot kirjoituksessasi selvästi esille. Joku voi väittää rakastavansa jotakuta, mutta tosiasiassa vihaakin tätä. Rakkauden tunnustusten taustalta saattaa löytyä pelkkiä haluja, intressejä ja suoranaista hyväksikäyttöä.

Lue lisää

Vaikka ilmaisin mielipiteeni rakkaudesta tunteena, niin pääasia oli kuitenkin tuo - miten eritavoin ihmiset rakkauden kokevat, mitä kukin sillä tarkoittaa. Rakkauden tunnustusten taustalta saattaa tosiaan löytyä pelkkiä haluja, intressejä ja suoranaista hyväksikäyttöä. Mutta usein miten ainoastaan oma kokemus rakkaudesta. Siellä taustalla piilee hyvin, hyvin monia muita tunteita, ajatuksia, tarpeita, toiveita, haaveita. Traumojakin, ja paljon muuta. Monet myös kokevat puolisonsa rakastavan heitä, vaikka puoliso sanoo vihaavansa (tai rakastavansa!), (mutta) pahoinpitelee henkisesti, ehkä fyysisestikin.

Ajattelet mieluummin rakkautta järjen kautta, et niinkään tunteiden. Ihan fine. Mutta se on omiaan tuomaan lisää sekamelskaa siihen mitä kukin rakkaudella tarkoittaa. Myös siihen miten kukin kokee toisen rakkauden. Miksi minäkin rakastan, ja tunnen tuon miehen rakkauden, joka omien sanojensa mukaan ei rakasta ketään? Tosiasia on, että tämä mies on kuunnellut, keskustellut, auttanut (henkisesti käytännön asioissa), tukenut, ollut läsnä, nauranut kanssani. Vuorovaikutteinen huumorikin toimii. Loppu viimein, tai poikkeustapauksissa omalla käsityksellä rakkaudesta ei merkitystä.

Hienosti asiaa mietit vain-rakkaus ja upeaa, että sinulla on tuollainen ihminen vierellä. Minäkin kaivannut tuollaista ajatusten vaihtoa, mutta en helposti tuntemuksia pura ja toisaalta helposti saatan säikäyttää toisia pois, ehkä omasta suojeluhalustani. Tai ehkä en vain ole huomannut asioita.
Tuo oli hienosti kuvattu tuo rakkauden kertominen, mutta miten se näkyy? Monet tosiaan puhuvat rakkaudesta, mutta ei kaikilla näy tekoina tai näkyy täysin vastakkaisina tekoina. Rakkaus muuttaa muotoaan suhteessa, suhteen edistyessä, alun huuman jälkeen. Rakkaus voi tuntua kadonneen, mutta voi löytyä. Mutta, jos rakkaudettomasti ollaan pitkään ei niinvaan löydy. Ei sekään niin paha, mutta luottamus voi olla mennyt. Niin ei niitä saa takaisin vain järjellä, olet oikeassa.

ajatuksiaheräsi kirjoitti:

Sinä vain_rakkaus kirjoitit, että et voi hyväksyä sitä että joskus avioero voi olla pahempi kuin puolison kuolema ja toisaalta pidit sitä uudelleen syntymänä. No, itselläni on tuttavia, jotka ovat puolison menettäneet ja heillä on pääsääntöisesti kauniit ja hyvät muistot puolisosta, heidän liittonsa on saattanut olla hyvinkin onnellinen. Tämä on aivan eri asia kuin avioerotilanne, jossa muistot toisesta olisivat täysin lämpöiset. Eihän sitä kukaan sellainen eroa, jonka suhde on hyvä. Kuoleman jälkeen kohtaat surun ja voit jättää asiat täysin muistoihin konkreettisesti. Mutta erotilanteessa, varsinkin jos on lapsia niin toisesta et koskaan pääse täysin eroon. En siis vähättele kuolemaa enkä vähättele eroa. Kumpikin näistä on täysin riippuvaisia niistä ihmisistä, jotka sen kohtaavat. ja lisäksi minusta niitä ei pidä asetella vastakkain. Mutta se on totta, että ero on pieni kuolema, ne tunteet on vain pakko käydä läpi jotta niihin tunteisiin ei jää vellomaan.

Lue lisää

Tämän kyllä kirjoitin jo eilen, mutta Suomi24 meni poikki... Uusi yritys:
Rakastan elämää. Siksi minusta ero ja kuolema ei ole mitenkään verrattavissa. Uudestaan syntymisellä tarkoitin henkistä puolta.

Erotilanteessa muistelee harvemmin niitä hyviä muistoja. Ihmiset näyttävät jäävän kiinni negatiivisiin tunteisiinsa, jopa katkeruuteen. Se on sääli. Elämä valuu hukkaan. Olen kyllä tosin nähnyt, kun puolison kuoltua joku jää jumiin suruun. Vuosikausiksi, jopa loppuelämäksi. Vanhoilla ihmisillä toinen voi kuolla suruun puolison kuoleman jälkeen.

Sanoit, ettei kukaan eroa, jos suhde on hyvä. Se ei kyllä aina pidä paikkaansa. Usein parisuhde ei ole jostain syystä mahdollinen, vaikka suhde olisi hyvä, ellei erinomainen. Tämähän ei ole "ero" sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta eroakin vaikeampi asia jos se osuu kohdalle. Erotaan myös, koska hyvää suhdetta ei haluta jatkaa parisuhteena.

ajatuksiaheräsi kirjoitti:

Hienosti asiaa mietit vain-rakkaus ja upeaa, että sinulla on tuollainen ihminen vierellä. Minäkin kaivannut tuollaista ajatusten vaihtoa, mutta en helposti tuntemuksia pura ja toisaalta helposti saatan säikäyttää toisia pois, ehkä omasta suojeluhalustani. Tai ehkä en vain ole huomannut asioita.
Tuo oli hienosti kuvattu tuo rakkauden kertominen, mutta miten se näkyy? Monet tosiaan puhuvat rakkaudesta, mutta ei kaikilla näy tekoina tai näkyy täysin vastakkaisina tekoina. Rakkaus muuttaa muotoaan suhteessa, suhteen edistyessä, alun huuman jälkeen. Rakkaus voi tuntua kadonneen, mutta voi löytyä. Mutta, jos rakkaudettomasti ollaan pitkään ei niinvaan löydy. Ei sekään niin paha, mutta luottamus voi olla mennyt. Niin ei niitä saa takaisin vain järjellä, olet oikeassa.

Lue lisää

Kirjoitit "Monet tosiaan puhuvat rakkaudesta, mutta ei kaikilla näy tekoina tai näkyy täysin vastakkaisina tekoina." Tuo mielestäni kertoo juuri sen miten henkilökohtainen tunne rakkaus on. Toinen tällainen varsin "monipuolinen" tunne on pelko. Pelko estää meitä rakastamasta avoimesti, ja toiselta puolelta pelko joskus "pakottaa" rakastamaan. Kuten nyt esimerkiksi tapauksissa, joissa puoliso pahoinpitelee, mutta uhri "rakastaa", eikä halua edes ajatella eroa.

Erossa, etenkin jätetyillä, pulpahtaa usein pinnalle koko menneisyys. Ihan lapsuudenaikaisista tunteista ja kokemuksista lähtien. Jos lapsuudessa/nuoruudessa on kokenut tulleensa hylätyksi vanhempien taholta, ja/tai ollut näkymätön vanhemmilleen, niin lähes aina kokee avioeron hylkäämiseksi, maailmanlopuksi. Kannattaisikin erotessaan kiinnittää erityistä huomioita siihen, mitkä tunteet johtuvat oikeasti erosta, mistä tunteista ero on vain avannut arvet. Ihminen kun on sellainen olio, että monesti kun tapahtuu yksi "tyrmäävä" asia, niin lohdutus ja itsensä rauhoittelu ei toimi. Sen sijaan että miettisi asioita, jotka ovat hyvin, ja luottaa itseensä, tulevaisuutensa, miettiikin ihan kaikkea mikä on huonosti, itseluottamus romahtaa miinukselle.

vain_rakkaus kirjoitti:

Kirjoitit "Monet tosiaan puhuvat rakkaudesta, mutta ei kaikilla näy tekoina tai näkyy täysin vastakkaisina tekoina." Tuo mielestäni kertoo juuri sen miten henkilökohtainen tunne rakkaus on. Toinen tällainen varsin "monipuolinen" tunne on pelko. Pelko estää meitä rakastamasta avoimesti, ja toiselta puolelta pelko joskus "pakottaa" rakastamaan. Kuten nyt esimerkiksi tapauksissa, joissa puoliso pahoinpitelee, mutta uhri "rakastaa", eikä halua edes ajatella eroa.

Erossa, etenkin jätetyillä, pulpahtaa usein pinnalle koko menneisyys. Ihan lapsuudenaikaisista tunteista ja kokemuksista lähtien. Jos lapsuudessa/nuoruudessa on kokenut tulleensa hylätyksi vanhempien taholta, ja/tai ollut näkymätön vanhemmilleen, niin lähes aina kokee avioeron hylkäämiseksi, maailmanlopuksi. Kannattaisikin erotessaan kiinnittää erityistä huomioita siihen, mitkä tunteet johtuvat oikeasti erosta, mistä tunteista ero on vain avannut arvet. Ihminen kun on sellainen olio, että monesti kun tapahtuu yksi "tyrmäävä" asia, niin lohdutus ja itsensä rauhoittelu ei toimi. Sen sijaan että miettisi asioita, jotka ovat hyvin, ja luottaa itseensä, tulevaisuutensa, miettiikin ihan kaikkea mikä on huonosti, itseluottamus romahtaa miinukselle.

Lue lisää

Arvon Leidit. Ei nyt lähdetä syyttämään eroistamme omia vanhempiamme. Eiköhän ne syyt löydy paljon lähempää.

Rakkaus voidaan kuvata ja määritellä viittaamatta lainkaan tunteisiin. Jos rakkaus määritelmänsä mukaan "kestää kaiken, ei etsi omaansa, jne., mutta silti kaatuu esimerkiksi vihan tunteen edessä, niin onko kyseessä silloin rakkaus? Väitätte, että erilaiset tunteet, kuten esimerkiksi pelko, estää rakkauden. Miten niin, jos kerta "RAKKAUS KESTÄÄ KAIKEN"?

Kun te väitätte, että rakkaus on tunne, niin määritelkää tuo "tunne". Mitä tarkoitatte sillä? Jos pidätte sitä tosiolevana, niin kertokaa, millainen olio se on ja mihin olioluokkaan se kuuluu. Minua ei tyydytä, mikään Wikipedian naiivin arkirealistinen määrittely sen enempää rakkaudesta kuin tunteestakaan. Täytyy olla hieman vakuuttavampaa tavaraa tarjolla.

Selviytyjä kirjoitti:

Arvon Leidit. Ei nyt lähdetä syyttämään eroistamme omia vanhempiamme. Eiköhän ne syyt löydy paljon lähempää.

Rakkaus voidaan kuvata ja määritellä viittaamatta lainkaan tunteisiin. Jos rakkaus määritelmänsä mukaan "kestää kaiken, ei etsi omaansa, jne., mutta silti kaatuu esimerkiksi vihan tunteen edessä, niin onko kyseessä silloin rakkaus? Väitätte, että erilaiset tunteet, kuten esimerkiksi pelko, estää rakkauden. Miten niin, jos kerta "RAKKAUS KESTÄÄ KAIKEN"?

Kun te väitätte, että rakkaus on tunne, niin määritelkää tuo "tunne". Mitä tarkoitatte sillä? Jos pidätte sitä tosiolevana, niin kertokaa, millainen olio se on ja mihin olioluokkaan se kuuluu. Minua ei tyydytä, mikään Wikipedian naiivin arkirealistinen määrittely sen enempää rakkaudesta kuin tunteestakaan. Täytyy olla hieman vakuuttavampaa tavaraa tarjolla.

Lue lisää

Ei tuossa vanhempia taidettu syyttää. Ainoastaan kerrottiin tosiasia, että menneisyys ja oma historia vaikuttaa hyvin paljon siihen mitä rakkaus mielestämme on, miten sen määrittelemme. Rakkauden kokemukseen vaikuttaa kaikki tunteet ja tapahtumat. Samoin siihen, ettei tunne tai myönnä rakkauden tunnetta olevan olemassakaan. Pyydät täsmällistä määrittelyä rakkauden tunteelle, kertomaan mitä rakkaudella tarkoitetaan. Eikö tuossa edellä juuri sitä ole kerrottu. Jokaisen rakkauden tunne on juuri sellainen, joksi hän itse sen kokee. Sen vakuuttavampaa ei tarvitse eikä edes pysty olemaan.

Itse sanoisin, että rakkaus on molemminpuolista, hyvää vuorovaikutusta. Rakkaus puolisoon ei sen vuoksi pääty välttämättä eroon. Parisuhteessa tarvitaan tukku muitakin tärkeitä asioita kuin rakkaus. Esimerkiksi järkeä.

elina_51 kirjoitti:

Ei tuossa vanhempia taidettu syyttää. Ainoastaan kerrottiin tosiasia, että menneisyys ja oma historia vaikuttaa hyvin paljon siihen mitä rakkaus mielestämme on, miten sen määrittelemme. Rakkauden kokemukseen vaikuttaa kaikki tunteet ja tapahtumat. Samoin siihen, ettei tunne tai myönnä rakkauden tunnetta olevan olemassakaan. Pyydät täsmällistä määrittelyä rakkauden tunteelle, kertomaan mitä rakkaudella tarkoitetaan. Eikö tuossa edellä juuri sitä ole kerrottu. Jokaisen rakkauden tunne on juuri sellainen, joksi hän itse sen kokee. Sen vakuuttavampaa ei tarvitse eikä edes pysty olemaan.

Itse sanoisin, että rakkaus on molemminpuolista, hyvää vuorovaikutusta. Rakkaus puolisoon ei sen vuoksi pääty välttämättä eroon. Parisuhteessa tarvitaan tukku muitakin tärkeitä asioita kuin rakkaus. Esimerkiksi järkeä.

Lue lisää

Ette ole määritelleet sanallakaan, mitä rakkaudella ja tunteella tarkoitatte. Olette vain kertoilleet toisillenne omista yksityisistä tunteistanne ja sopineet keskenänne tai pelkästään kuvitelleet, että kyse rakkaudesta. Näin ollen keskustelunne ei ole ollut muuta kuin pelkkää subjektiivista mielipiteiden vaihtoa. Koska teille näyttää olevan epäselvää myös järjen käsite, niin kirjoitan lyhyen määritelmän siitä.

Suomen kielessä "järki" on alun perin liittynyt järjestämiseen. Lainaus; "jälki-sanan foneettisena muunnelmana syntynyt itämerensuomalainen järki-sana on alun perin merkinnyt riviä ja järjestystä".

Järki on myös kyky tuoda ymmärryksen sääntöihin ykseyttä, Järki ja ymmärrys ovat kaksi eri asiaa. Ymmärryksen tehtävänä on edetä tapaus tapaukselta. Ymmärrys siis organisoi ja antaa kokemukselle muodon. Järki on välittömässä tekemisissä ymmärryksen kanssa, mutta kokemuksen kanssa vain välillisesti. Ymmärryksen kohteena on aistimus, mutta järjen kohteena vain ymmärrys. Ts. siinä missä ymmärrys on kykyä muodostaa arvostelmia, siinä järki on kykyä tehdä päätelmiä. Järki on siis järjestelijä ja päätelmien tekijä.

Lisäksi järki on "pyrkimys". Sen tehtävänä on viedä tiedon ykseys loppuun saakka.

Selviytyjä kirjoitti:

Ette ole määritelleet sanallakaan, mitä rakkaudella ja tunteella tarkoitatte. Olette vain kertoilleet toisillenne omista yksityisistä tunteistanne ja sopineet keskenänne tai pelkästään kuvitelleet, että kyse rakkaudesta. Näin ollen keskustelunne ei ole ollut muuta kuin pelkkää subjektiivista mielipiteiden vaihtoa. Koska teille näyttää olevan epäselvää myös järjen käsite, niin kirjoitan lyhyen määritelmän siitä.

Suomen kielessä "järki" on alun perin liittynyt järjestämiseen. Lainaus; "jälki-sanan foneettisena muunnelmana syntynyt itämerensuomalainen järki-sana on alun perin merkinnyt riviä ja järjestystä".

Järki on myös kyky tuoda ymmärryksen sääntöihin ykseyttä, Järki ja ymmärrys ovat kaksi eri asiaa. Ymmärryksen tehtävänä on edetä tapaus tapaukselta. Ymmärrys siis organisoi ja antaa kokemukselle muodon. Järki on välittömässä tekemisissä ymmärryksen kanssa, mutta kokemuksen kanssa vain välillisesti. Ymmärryksen kohteena on aistimus, mutta järjen kohteena vain ymmärrys. Ts. siinä missä ymmärrys on kykyä muodostaa arvostelmia, siinä järki on kykyä tehdä päätelmiä. Järki on siis järjestelijä ja päätelmien tekijä.

Lisäksi järki on "pyrkimys". Sen tehtävänä on viedä tiedon ykseys loppuun saakka.

Lue lisää

No sitähän tässä monet ovatkin yrittäneet sinulle sanoa; rakkaus on jokaisen yksilöllinen tunne. Siksi se on myös erittäin subjektiivinen. Ihminen voi vain yrittää ymmärtää mitä joku toinen tuntee, kokee ja käsittää, kuten esimerkiksi mitä puoliso tarkoittaa rakkaudella. Täsmällisesti sitä on mahdoton ymmärtää, kun toisten tunteita ei voi tuntea, ainoastaan omia. Minäkin yritän käsittää miksi sinä sanot, ettei rakkaus ole tunne. Mikä tunteissa on sellaista mikä tekee ne sinusta "huonommaksi" kuin rakkauden järkeistäminen? Varmaankin se johtuu siitä, että olet hyvin rationaalinen, et intuitiivinen ihminen. Kenties pelkäät tunteitasi? Ehkä sinulla on tunne-elämän häiriöitä? Ne ovat yleisiä kaiken järkeistävillä ihmisillä.

Selitit ymmärryksestä ja järjestäkin. Asia selvä. Mutta myös ihmisten kokemus näistä molemmista on hyvinkin erilaisia. Minulla on yksi sääntö elämässä. Problemsien biisi "Ei mulla elämää varten oo kaavaa". On ihan hyödytöntä yrittää tehdä tunteistaan edes omaa standardia. Siihen tulee väistämättä kuitenkin poikkeuksia ja poikkeuksien poikkeuksia. Elämä on hyvin monimuotoista ja rosoistakin.

elina_51 kirjoitti:

No sitähän tässä monet ovatkin yrittäneet sinulle sanoa; rakkaus on jokaisen yksilöllinen tunne. Siksi se on myös erittäin subjektiivinen. Ihminen voi vain yrittää ymmärtää mitä joku toinen tuntee, kokee ja käsittää, kuten esimerkiksi mitä puoliso tarkoittaa rakkaudella. Täsmällisesti sitä on mahdoton ymmärtää, kun toisten tunteita ei voi tuntea, ainoastaan omia. Minäkin yritän käsittää miksi sinä sanot, ettei rakkaus ole tunne. Mikä tunteissa on sellaista mikä tekee ne sinusta "huonommaksi" kuin rakkauden järkeistäminen? Varmaankin se johtuu siitä, että olet hyvin rationaalinen, et intuitiivinen ihminen. Kenties pelkäät tunteitasi? Ehkä sinulla on tunne-elämän häiriöitä? Ne ovat yleisiä kaiken järkeistävillä ihmisillä.

Selitit ymmärryksestä ja järjestäkin. Asia selvä. Mutta myös ihmisten kokemus näistä molemmista on hyvinkin erilaisia. Minulla on yksi sääntö elämässä. Problemsien biisi "Ei mulla elämää varten oo kaavaa". On ihan hyödytöntä yrittää tehdä tunteistaan edes omaa standardia. Siihen tulee väistämättä kuitenkin poikkeuksia ja poikkeuksien poikkeuksia. Elämä on hyvin monimuotoista ja rosoistakin.

Lue lisää

Eipäs kierrellä asioita. Voisikohan sitä toisen ymmärtämistä tunteen sijaan joskus yrittää järjen avulla? Ehkä se järjen käyttö toisi jotain valoa siihen, miksi toinen käyttäytyy, niin kuin käyttäytyy. Olet väärässä, että me "tunnemme" omat tunteemme. Emme tunne, sillä itse tuntemusta ei voida tuntea. Jo yrität, niin ajaudut vain loputtomiin kehäpäätelmiin. Vain järjen ja ymmärryksen avulla voidaan tunteesta saada jotain tietoa. Ilman järkeä, tunne on sokeaa ja sitä kautta myös käsite nimeltä rakkaus.

Muka tunne- elämän häiriöitä, tunnepelkoja ja epäintuitionaalisuutta! Kaikenlaista psykologisointia. Hah. Noinko olet psykologisoinut aviopuolisollesi, kun tämä ei ole asennoitunut "oikealla" tavalla sinun uskomuksiisi?

vain_rakkaus kirjoitti:

Kirjoitit "Monet tosiaan puhuvat rakkaudesta, mutta ei kaikilla näy tekoina tai näkyy täysin vastakkaisina tekoina." Tuo mielestäni kertoo juuri sen miten henkilökohtainen tunne rakkaus on. Toinen tällainen varsin "monipuolinen" tunne on pelko. Pelko estää meitä rakastamasta avoimesti, ja toiselta puolelta pelko joskus "pakottaa" rakastamaan. Kuten nyt esimerkiksi tapauksissa, joissa puoliso pahoinpitelee, mutta uhri "rakastaa", eikä halua edes ajatella eroa.

Erossa, etenkin jätetyillä, pulpahtaa usein pinnalle koko menneisyys. Ihan lapsuudenaikaisista tunteista ja kokemuksista lähtien. Jos lapsuudessa/nuoruudessa on kokenut tulleensa hylätyksi vanhempien taholta, ja/tai ollut näkymätön vanhemmilleen, niin lähes aina kokee avioeron hylkäämiseksi, maailmanlopuksi. Kannattaisikin erotessaan kiinnittää erityistä huomioita siihen, mitkä tunteet johtuvat oikeasti erosta, mistä tunteista ero on vain avannut arvet. Ihminen kun on sellainen olio, että monesti kun tapahtuu yksi "tyrmäävä" asia, niin lohdutus ja itsensä rauhoittelu ei toimi. Sen sijaan että miettisi asioita, jotka ovat hyvin, ja luottaa itseensä, tulevaisuutensa, miettiikin ihan kaikkea mikä on huonosti, itseluottamus romahtaa miinukselle.

Lue lisää

Vain rakkaus kirjoitti tuolla aiemmin eroprosessin tunteiden moninaisuudesta ja siitä kuinka ihminen ei siinä huomaa muita elämänsä positiivisia asioita. Tämä on monella varmasti totta, mutta älä yleistä. Kysehän on siitä millainen on ihmisen aiempi elämänhistoria ja koetut kriisit. Itse olen käynyt aiemmin sairastumisen, kuoleman pelon ja siinä samassa koko elämän eri vaiheiden muunkin paskan läpi. Ja voin sanoa, että helppoa ei ollut. Mietin monesti miksi minä, miksi minulle. Silloinen auttajani näki tilanteessa hyvää ja totesi, että ennemmin tai myöhemmin ihminen yleensä käy painolastinsa läpi ja että ymmärtäisin tämän hyvänkin puolen vielä myöhemmin ja näinhän se on. Eli voisin sanoa, että itse olen käynyt läpi tuon hyvien asioiden kelaamisen ja voiman löytämisen niistäkin asioista. Mikä oli hyvää, no se että oikeasti uskon kyllä selviäväni tilanteesta kuin tilanteesta. Mutta sitten tuo avioero, omalla kohdallani se tarkoittaa tästä kriisistä selviytymistä, enkä usko sitä mitenkään helpoksi, enkä vähättele sitä.Itse asiassa olen jo nyt kärsinyt syvästi. Itse uskon silti edelleen pitkäaikaiseen rakkauteen, jopa avioliittoon. Ja ihmisen on hyvä aina miettiä muitakin onnellisuutta aikaansaavia asioita elämässään. Toki, minullakin niitä on, mutta onko järkeä pitää yllä aviosuhdetta, joka tuo pahaa oloa? Onko järkeä pitää yllä suhdetta sen nojalla, että miettii elämänsä muita positiivisia asioita, Minä en koe asiaa näin. Minusta avioliiton, ylipäätänsä suhteen kuuluu olla se voimavara, josta voi ammentaa heikollakin hetkellä. Se, jossa halutaan toiselle hyvää, annetaan hyvää oloa ja mieltä toiselle, ja jossa itsekin on hyvä olla. Rakkaus on siis syvä tunne, yhteenkuuluvuuden tunne toisen ihmisen kanssa. Rakkautta on tietysti monentyyppistä. Lähimmäisenrakkautta, parisuhderakkautta... Minä uskon myös, että kaksi toisiaan kohtaan vuorovaikutteista, voimakkaasti rakastunutta ihmistä tekevät aina voitavansa ollaakseen yhdessä.

Kommentoikaa ihmeessä, lisää näkemyksiä kaipaisin eronneilta kuten selviytyjä

Selviytyjä kirjoitti:

Eipäs kierrellä asioita. Voisikohan sitä toisen ymmärtämistä tunteen sijaan joskus yrittää järjen avulla? Ehkä se järjen käyttö toisi jotain valoa siihen, miksi toinen käyttäytyy, niin kuin käyttäytyy. Olet väärässä, että me "tunnemme" omat tunteemme. Emme tunne, sillä itse tuntemusta ei voida tuntea. Jo yrität, niin ajaudut vain loputtomiin kehäpäätelmiin. Vain järjen ja ymmärryksen avulla voidaan tunteesta saada jotain tietoa. Ilman järkeä, tunne on sokeaa ja sitä kautta myös käsite nimeltä rakkaus.

Muka tunne- elämän häiriöitä, tunnepelkoja ja epäintuitionaalisuutta! Kaikenlaista psykologisointia. Hah. Noinko olet psykologisoinut aviopuolisollesi, kun tämä ei ole asennoitunut "oikealla" tavalla sinun uskomuksiisi?

Lue lisää

Sanoinko, selviytyjä, etten yrittäisi ymmärtää toisten tunteita ja ajatuksia myös järjen avulla? Tottakai niin teen. Silti olen sitä mieltä, että empaattisuudella voi ymmärtää paljon enemmän kuin järjen avulla. Järki ratkaisee viimekädessä sen, minkä suunnan tunteet viitoittavat. Todellakin, ihminen kokee omat tunteensa. Se on itsestäänselvyys. Omia tunteita voi käsitellä, purkaa, jotta niistä oppisi ja saisi tietoa. Tunteet ovat myös ihmisen hälytysjärjestelmä. Niiden avulla voi selvitä kriisistä, paeta vaarallisesta tilanteesta jne. Tunne ei ole todellakaan ole sokeaa. Usein kyllä oma kykymme tulkita tunteitamme on.

Jos vähättelee tai aliarvioi puolison tunteiden vaikutusta parisuhteessa, niin se on pahinta mitä suhteen mitätöimiseksi voi tehdä. Se on juuri päinvastaista kuin rakkaus. Rakkaus hyväksyy toisen juuri sellaisena kuin tämä on.

ajatuksiaheräsi kirjoitti:

Vain rakkaus kirjoitti tuolla aiemmin eroprosessin tunteiden moninaisuudesta ja siitä kuinka ihminen ei siinä huomaa muita elämänsä positiivisia asioita. Tämä on monella varmasti totta, mutta älä yleistä. Kysehän on siitä millainen on ihmisen aiempi elämänhistoria ja koetut kriisit. Itse olen käynyt aiemmin sairastumisen, kuoleman pelon ja siinä samassa koko elämän eri vaiheiden muunkin paskan läpi. Ja voin sanoa, että helppoa ei ollut. Mietin monesti miksi minä, miksi minulle. Silloinen auttajani näki tilanteessa hyvää ja totesi, että ennemmin tai myöhemmin ihminen yleensä käy painolastinsa läpi ja että ymmärtäisin tämän hyvänkin puolen vielä myöhemmin ja näinhän se on. Eli voisin sanoa, että itse olen käynyt läpi tuon hyvien asioiden kelaamisen ja voiman löytämisen niistäkin asioista. Mikä oli hyvää, no se että oikeasti uskon kyllä selviäväni tilanteesta kuin tilanteesta. Mutta sitten tuo avioero, omalla kohdallani se tarkoittaa tästä kriisistä selviytymistä, enkä usko sitä mitenkään helpoksi, enkä vähättele sitä.Itse asiassa olen jo nyt kärsinyt syvästi. Itse uskon silti edelleen pitkäaikaiseen rakkauteen, jopa avioliittoon. Ja ihmisen on hyvä aina miettiä muitakin onnellisuutta aikaansaavia asioita elämässään. Toki, minullakin niitä on, mutta onko järkeä pitää yllä aviosuhdetta, joka tuo pahaa oloa? Onko järkeä pitää yllä suhdetta sen nojalla, että miettii elämänsä muita positiivisia asioita, Minä en koe asiaa näin. Minusta avioliiton, ylipäätänsä suhteen kuuluu olla se voimavara, josta voi ammentaa heikollakin hetkellä. Se, jossa halutaan toiselle hyvää, annetaan hyvää oloa ja mieltä toiselle, ja jossa itsekin on hyvä olla. Rakkaus on siis syvä tunne, yhteenkuuluvuuden tunne toisen ihmisen kanssa. Rakkautta on tietysti monentyyppistä. Lähimmäisenrakkautta, parisuhderakkautta... Minä uskon myös, että kaksi toisiaan kohtaan vuorovaikutteista, voimakkaasti rakastunutta ihmistä tekevät aina voitavansa ollaakseen yhdessä.

Lue lisää

"Mietin monesti miksi minä, miksi minulle."
Minäkin kyselin monesti samaa. Sitten ammattiauttajana toimiva ystäväni sanoi "sinun pitää opetella kysymään toisin, miksen juuri minä". Sillä kaikki joutuvat elämässään kohtaamaan enemmän tai vähemmän paskaa. Shit happens. Niin se on. Se mikä tapahtuu minulle, tapahtuu myös hyvin monelle muulle.

Ihmisen pitää tottakai ajatella nimenomaan HYVIÄ asioita elämässään. Jos parisuhde on huono, silloin se ei ole hyvä, ja pitää erota. Minusta pointti tuossa kriisin hetkellä hyvien asioiden ajattelussa on se, ettei vajoa epätoivon suohon ja kuvittele, että huonokin parisuhde on koko elämä.

elina_51 kirjoitti:

Sanoinko, selviytyjä, etten yrittäisi ymmärtää toisten tunteita ja ajatuksia myös järjen avulla? Tottakai niin teen. Silti olen sitä mieltä, että empaattisuudella voi ymmärtää paljon enemmän kuin järjen avulla. Järki ratkaisee viimekädessä sen, minkä suunnan tunteet viitoittavat. Todellakin, ihminen kokee omat tunteensa. Se on itsestäänselvyys. Omia tunteita voi käsitellä, purkaa, jotta niistä oppisi ja saisi tietoa. Tunteet ovat myös ihmisen hälytysjärjestelmä. Niiden avulla voi selvitä kriisistä, paeta vaarallisesta tilanteesta jne. Tunne ei ole todellakaan ole sokeaa. Usein kyllä oma kykymme tulkita tunteitamme on.

Jos vähättelee tai aliarvioi puolison tunteiden vaikutusta parisuhteessa, niin se on pahinta mitä suhteen mitätöimiseksi voi tehdä. Se on juuri päinvastaista kuin rakkaus. Rakkaus hyväksyy toisen juuri sellaisena kuin tämä on.

Lue lisää

Nyt sotket empaattisuuden ja emotivismin keskenään Kuten olen todennut, emotivismi on teesi, joka pitää rakkautta pelkästään tunneilmaisuina. Emotivisti, kuten sinäkin, tunnustaa kyllä, että ihmisten tunneilmaisut poikkeavat toisistaan, mutta siihen se sitten jää. Emotivistille tunnemaailman rajat ovat maailman rajoja. Ja tuo on sinulle "itsestäänselvyys".

Emotivistille parisuhteen "hyvyys" merkitsee tunnetilojen hyvyyttä. Jos parisuhteen toinen osapuoli ei pysty ilmaisemaan emotivistin tapaan tunteitaan, niin emotivistille parisuhde on huono. Aikaa myöten tiukka emotivisti kasvattaa itsestään emotivistihirviön, joka piinaa toista loputtomasti. Hän vaatii ja kerjää toiselta jatkuvasti mieleisiään tunteenilmaisuja.
TUNNISTATTEKO ITSESSÄNNE EMOTIVISTIHIRVIÖN?

Selviytyjä kirjoitti:

Nyt sotket empaattisuuden ja emotivismin keskenään Kuten olen todennut, emotivismi on teesi, joka pitää rakkautta pelkästään tunneilmaisuina. Emotivisti, kuten sinäkin, tunnustaa kyllä, että ihmisten tunneilmaisut poikkeavat toisistaan, mutta siihen se sitten jää. Emotivistille tunnemaailman rajat ovat maailman rajoja. Ja tuo on sinulle "itsestäänselvyys".

Emotivistille parisuhteen "hyvyys" merkitsee tunnetilojen hyvyyttä. Jos parisuhteen toinen osapuoli ei pysty ilmaisemaan emotivistin tapaan tunteitaan, niin emotivistille parisuhde on huono. Aikaa myöten tiukka emotivisti kasvattaa itsestään emotivistihirviön, joka piinaa toista loputtomasti. Hän vaatii ja kerjää toiselta jatkuvasti mieleisiään tunteenilmaisuja.
TUNNISTATTEKO ITSESSÄNNE EMOTIVISTIHIRVIÖN?

Lue lisää

Ahaa. Menneisyydessäsi vaikuttaa "emotivistihirviö", siksi suhtaudut tunteisiin kielteisesti.

Jos se nyt jotain lohduttaa; ei en ole lähellekään ko. hirviötä. Kirjoituksistanikin sen voi kyllä hyvin päätellä.

Parisuhteen hyvyys perustuu itsensä ja toisen tuntemiselle, hyvään vuorovaikutukseen, omiin ja toisen rajoihin. Tietysti ihan silkka ystävällisyys ja hyvä käytös ei ole pahitteeksi.

Olen aikoinani ollut työni puolesta tekemisissä pienten lasten kanssa, joiden perheellä on ongelmia. Myöhemmin työskentelin moniongelmaisten aikuisten kanssa. Se oli hyvin havainnollista. Osoitti myös, että tunneilmaisun taidoilla on suuri merkitys ihmisen elämässä. Tunnetaidot vaikuttavat ihmisen koko elämään, mm. koulusta ja työelämästä suoriutumiseen, sosiaaliseen elämään, haluun auttaa muita, ratkaista ongelmia. Kuten myös ja etenkin alkoholin ja muiden päihteiden käytön määrään. Plus moneen muuhun asiaan.

Parisuhteessa on aivan ensiarvoisen tärkeää ilmaista tunteitaan. Varmuuden vuoksi mainitsen, etten tarkoita riehumista tai vihan purkauksia, jankkaamista yms. vaan pelkästään sitä, että kauniisti osaa kertoa puolisolle miltä itsestä tuntuu. Vaikeistakin asioista osaa ja voi keskustella asiallisesti.

Tunneilmaisua voi harjoitella.

elina_51 kirjoitti:

Ahaa. Menneisyydessäsi vaikuttaa "emotivistihirviö", siksi suhtaudut tunteisiin kielteisesti.

Jos se nyt jotain lohduttaa; ei en ole lähellekään ko. hirviötä. Kirjoituksistanikin sen voi kyllä hyvin päätellä.

Parisuhteen hyvyys perustuu itsensä ja toisen tuntemiselle, hyvään vuorovaikutukseen, omiin ja toisen rajoihin. Tietysti ihan silkka ystävällisyys ja hyvä käytös ei ole pahitteeksi.

Olen aikoinani ollut työni puolesta tekemisissä pienten lasten kanssa, joiden perheellä on ongelmia. Myöhemmin työskentelin moniongelmaisten aikuisten kanssa. Se oli hyvin havainnollista. Osoitti myös, että tunneilmaisun taidoilla on suuri merkitys ihmisen elämässä. Tunnetaidot vaikuttavat ihmisen koko elämään, mm. koulusta ja työelämästä suoriutumiseen, sosiaaliseen elämään, haluun auttaa muita, ratkaista ongelmia. Kuten myös ja etenkin alkoholin ja muiden päihteiden käytön määrään. Plus moneen muuhun asiaan.

Parisuhteessa on aivan ensiarvoisen tärkeää ilmaista tunteitaan. Varmuuden vuoksi mainitsen, etten tarkoita riehumista tai vihan purkauksia, jankkaamista yms. vaan pelkästään sitä, että kauniisti osaa kertoa puolisolle miltä itsestä tuntuu. Vaikeistakin asioista osaa ja voi keskustella asiallisesti.

Tunneilmaisua voi harjoitella.

Lue lisää

Kyllä se lohduttaa, nimittäin, että et ole lähelläkään emotivistihirviötä. Tietenkin vetoat tässä asiassa omiin kirjoituksiisi myönteisesti. Olisikin outoa, jos alkaisit kritisoimaan niitä.

Mutta huomaatko, kuinka suhtaudut minuun, kun en ole tunteista kanssasi samaa mieltä. Luokittelet minut välittömästi tunnekielteiseksi. Sitten esität moraalisen paheksunnan, jonka kiedot hyveen kaapuun.

Kirjoitat pitäväsi parisuhteessa ensiarvoisen tärkeänä tunteiden ilmaisemista. Mutta entä jos toinen ei osaa sitä tehdä? Saako hän silloin mennä? Niinkö kävi sinun avioliitossasi?

Esittelet laajalti kokemustasi tunne-elämän saralla. Arvostan sitä suuresti.
Oletkin varmaan tunneharjoittelun mestari. Ei ihme, jos me tunneköyhät tavikset emme ymmärrä noita tunnekorkeuksien salaisuuksia.

Selviytyjä kirjoitti:

Kyllä se lohduttaa, nimittäin, että et ole lähelläkään emotivistihirviötä. Tietenkin vetoat tässä asiassa omiin kirjoituksiisi myönteisesti. Olisikin outoa, jos alkaisit kritisoimaan niitä.

Mutta huomaatko, kuinka suhtaudut minuun, kun en ole tunteista kanssasi samaa mieltä. Luokittelet minut välittömästi tunnekielteiseksi. Sitten esität moraalisen paheksunnan, jonka kiedot hyveen kaapuun.

Kirjoitat pitäväsi parisuhteessa ensiarvoisen tärkeänä tunteiden ilmaisemista. Mutta entä jos toinen ei osaa sitä tehdä? Saako hän silloin mennä? Niinkö kävi sinun avioliitossasi?

Esittelet laajalti kokemustasi tunne-elämän saralla. Arvostan sitä suuresti.
Oletkin varmaan tunneharjoittelun mestari. Ei ihme, jos me tunneköyhät tavikset emme ymmärrä noita tunnekorkeuksien salaisuuksia.

Lue lisää

En mitenkään ehdottomasti halua luokitella sinua tunnekielteiseksi. Olen sitäpaitsi luokittelua vastaan. Mutta kertoessasi järkiperäisestä suhtautumisestasi esim. rakkauteen, kuten nuoriso sanoisi; dissaat tunteita, niin eikö se kerro ettet perusta tunteista, vähättelet? välttelet niitä? Jos tai kun välttelet, et arvosta tunneilmauksia, niin miksi ihmeessä paheksuisin sitä?

En ole tunneharjoittelun mestari. Pikemminkin päinvastoin, antitunneharjoittelun "mestari". Ikävä kyllä, koska sillä tavalla kadotin itseni ex-liittooni. Jossain vaiheessa en enää tuntenut mitään, paitsi ahdistusta ja pahaa oloa exästä. Niin siinä käy, kun yrittää tukahduttaa, piilottaa tunteensa vuodesta toiseen. Sitten vielä siedin ex-miehen hyväksikäyttöä, kaikessa. Tämän jälkeen sitä taas osaakin arvostaa sekä omia että toisten tunteita. On muutenkin rohkeampi ilmaisemaan itseään, tunteiden lisäksi. Elämän laatu on parantunut huomattavasti. Olen nyt onnellisempi kuin koskaan ennen. Ja miksen olisi, koska vihdoin voin ja uskallan olla sellainen kuin olen.

Tunteita voi ilmaista eri tavoilla. Ihmisten rakkauden kieli on hyvin erilainen, riippuen esimerkiksi siitä millaisen kotikasvatuksen ja parisuhdemallin he ovat saaneet. Tästä on erittäin hyvä opus nimeltään rakkauden kieli (muistaakseni), jonka kirjoittaja on havainnut monien parien ongelmien johtuvan nimenomaan erilaisesta tavasta ilmaista rakkautta. Kyllä sinäkin selviytyjä olet varmasti ilmaissut rakkauttasi, mutta eri tavalla kuin sanoin. Siis osa ilmaisee rakkautensa sanoin ja osa teoin. Ristiriita syntyy, kun teoin rakkautta ilmaiseva kumppanin puoliso ilmaiseekin rakkautta läheisyyden ja sanojen kautta, hän ei ymmärrä tätä.
Mutta joo, asioiden ja suhteiden ei tarvitse mielestäni olla niin helkkarin hankalia. Kun on yritetty keskustella, selvitellä asioita, ymmärtää toinen toistaan ja jos vaan tuntuu ettei toimi niin ei kai sitä suhdetta väkisin kannata elossa pitää. Eikä sitä yksinkään oikein suhdetta voi kasassa pitää. Ja joskushan se voi olla niinkin, että vaikka toinen haluaisi toimia toisin, hän ei pysty tai osaa.
Mutta selviytyjä mielestäni tuo näkemyksesi, että jo suhteen alussa kannattaa varautua eroon on erikoinen. Se kyllä kertoo, että sinulla on jonkinlainen trauma ehkä hylätyksi tulemisen pelko?

elina_51 kirjoitti:

En mitenkään ehdottomasti halua luokitella sinua tunnekielteiseksi. Olen sitäpaitsi luokittelua vastaan. Mutta kertoessasi järkiperäisestä suhtautumisestasi esim. rakkauteen, kuten nuoriso sanoisi; dissaat tunteita, niin eikö se kerro ettet perusta tunteista, vähättelet? välttelet niitä? Jos tai kun välttelet, et arvosta tunneilmauksia, niin miksi ihmeessä paheksuisin sitä?

En ole tunneharjoittelun mestari. Pikemminkin päinvastoin, antitunneharjoittelun "mestari". Ikävä kyllä, koska sillä tavalla kadotin itseni ex-liittooni. Jossain vaiheessa en enää tuntenut mitään, paitsi ahdistusta ja pahaa oloa exästä. Niin siinä käy, kun yrittää tukahduttaa, piilottaa tunteensa vuodesta toiseen. Sitten vielä siedin ex-miehen hyväksikäyttöä, kaikessa. Tämän jälkeen sitä taas osaakin arvostaa sekä omia että toisten tunteita. On muutenkin rohkeampi ilmaisemaan itseään, tunteiden lisäksi. Elämän laatu on parantunut huomattavasti. Olen nyt onnellisempi kuin koskaan ennen. Ja miksen olisi, koska vihdoin voin ja uskallan olla sellainen kuin olen.

Lue lisää

Asia on harvinaisen selvä. Hyvä, että olet päässyt sinuksi itsesi kanssa, saanut laatua elämääsi ja löytänyt onnen lähteen. Olkoon voima kanssasi.

ajatuksiaheräsi kirjoitti:

Tunteita voi ilmaista eri tavoilla. Ihmisten rakkauden kieli on hyvin erilainen, riippuen esimerkiksi siitä millaisen kotikasvatuksen ja parisuhdemallin he ovat saaneet. Tästä on erittäin hyvä opus nimeltään rakkauden kieli (muistaakseni), jonka kirjoittaja on havainnut monien parien ongelmien johtuvan nimenomaan erilaisesta tavasta ilmaista rakkautta. Kyllä sinäkin selviytyjä olet varmasti ilmaissut rakkauttasi, mutta eri tavalla kuin sanoin. Siis osa ilmaisee rakkautensa sanoin ja osa teoin. Ristiriita syntyy, kun teoin rakkautta ilmaiseva kumppanin puoliso ilmaiseekin rakkautta läheisyyden ja sanojen kautta, hän ei ymmärrä tätä.
Mutta joo, asioiden ja suhteiden ei tarvitse mielestäni olla niin helkkarin hankalia. Kun on yritetty keskustella, selvitellä asioita, ymmärtää toinen toistaan ja jos vaan tuntuu ettei toimi niin ei kai sitä suhdetta väkisin kannata elossa pitää. Eikä sitä yksinkään oikein suhdetta voi kasassa pitää. Ja joskushan se voi olla niinkin, että vaikka toinen haluaisi toimia toisin, hän ei pysty tai osaa.
Mutta selviytyjä mielestäni tuo näkemyksesi, että jo suhteen alussa kannattaa varautua eroon on erikoinen. Se kyllä kertoo, että sinulla on jonkinlainen trauma ehkä hylätyksi tulemisen pelko?

Lue lisää

En ymmärrä, miksi tulevaisuuteen ei kannattaisi varautua? Avioliittoon mennessäni en nostanut varautumista mahdolliseen eroon mitenkään tikun nokkaan. Se vain kuului yhtenä varaumana monien muiden varaumien joukossa, ollen yhtenä osana elämän suunnitelmassa. Lisäksi tuo varautuminen sisälsi myös puolison ja lapset, sekä heidän kohtalonsa.

En myöskään tunnista itsessäni mitään trauman merkkejä tai pelkoja hylätyksi tulemisesta, vaikka toivotkin ehkä muuta. Siihen varmaan vaikutti se, että en ollut enää kovin nuori avioon mennessäni. Olinkin jo pitkälti sopeutunut siihen ajatukseen, että elän elämääni yksin. Näin ollen avioliitto lapsineen oli pelkkää plussaa.

Minusta avioliittoa ja avioeroa tramatisoidaan aivan liikaa. Avioliitossa on aina alku ja loppu, niin kuin kaikissa elämäntapahtumissa. Avioero tulee viimeistään kuolemassa. Mitä kummallista siinä on, jos se tulee jo ennen kuolemaa? Myös kuolemaan voi varautua. Elä tätä päivää, niin kuin se olisi viimeisesi.

Noinpa. Ole kuitenkin onnellinen, että sait tietoosi asian (jos sait)
Pettäjät osaavat todellakin hyvin näytellä ja valehdella mihin on menossa yms.Heillä valehtelutaitoa ihan vaikka muille jakaa.

Sinä osas näytellä ja valehtelulle seis missä te tässä ketjussa näette salarakkaan? Anteeksi vain, mutta tässä käydään mielestäni keskustelua eroasioista. Mutta itse olen samaa mieltä, tunneasioissa pitää olla rehellinen! Jos tykkää toisesta se pitää kertoa ja jos homma ei jonkun kanssa toimi, on ongelmia tms. niin sekin pitää kertoa.