kansalaispalkka - tulonjako - tulokatto

toimeentulo

Kuinka paljon yksilö, perhe tarvitsee tuloja ja omaisuutta elääkseen?

Olisiko aiheellista määrätä palkka-, eläke- ja osinkotuloille katto.
Satoja tuhansia kansalaisia joutuu pärjäämään työelämässä alle 2 000 euron nettotuloilla. Mikä olisi sopiva yläraja, jonka yli ihminen ei tarvitse eikä voi normaalisti kuluttaa.

Entä varallisuus? Riittäisikö miljoona euroa varallisuuden ylärajaksi? Sillä saa jo luxusta.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisi.

      Sanotaan nyt vaikka kymmenen tuhatta kuukaudessa ja pari miljoonaa omaisuutta niin sen pitäisi riittää kovinkin leveään elämään. Indeksitarkistukset tietysti.

      Tämä oli hatusta vedetty summa mutta olet oikeilla jäljillä. Meno on päätöntä. Tänäänkin on saatu lukea ainakin viidensadan menettävän työpaikkansa. Säästötalkoiden pitäisi koskea kaikkia, ei vain työläisiä. Kukaan ei ole niin arvokas, että viime vuosien optiojärjestelmissä ja tulospalkkauksissa olisi järjen häiventäkään. YT:llä ja optiojärjestelmillä saadaan pörssikurssi päiväksi ylös, voitot kotiutettua ja yritys puolessa vuodessa kontalleen ja johtajat kultaisen kädenpuristuksin voimin joko eläkkeelle tai tekemään tuhojaan uusiin yrityksiin.

      Raha pitäisi jakaa oikeudenmukaisemmin ja ennenkaikkea älykkäämmin koko yhteisöä hyödyttäen.

      Mutta ei; tuloerot vaan kasvavat.

      • köyhät kyykkyyn

        Mutta sehän olisi miltei sosialismia, joka on belsebuubin keksintö kaikkien porvareiden mielestä. Eihän rikastumiselle ja ahneudelle saa asettaa mitään rajoja.


      • köyhät kyykkyyn kirjoitti:

        Mutta sehän olisi miltei sosialismia, joka on belsebuubin keksintö kaikkien porvareiden mielestä. Eihän rikastumiselle ja ahneudelle saa asettaa mitään rajoja.

        Tässä ollaankin aika yksin mielipiteinensä joten vanha meno varmaan jatkuu.

        Sanotaan nyt vaikka näin, että vaikka olen osakkeenomistaja. Piensijoittaja. Kotitarvesijoittaja niin ei minua häirinnyt osinkotulojen veronkorotus 28-->30 prosenttiin. Taisi koskea myyntituloja myös? En ole vähään aikaan realisoinut osakkeita enkä rahastoja. Minusta näistä voisi ottaa puolet veroa. Suurin osa ihmisistä sijoittaa kuitenkin vain harrastusmielessä ja tienaa palkkatyöllä toimeentulonsa. Ja kun liikaa ollaan annettu periksi ammattisijoittajille ja pörssiyhtiöille niin siinä ollaan menty metsään. Pienen eduntavoittelijoiden ryhmän takia kärsii tavallinen palkkatyöläinen sekä ennenkaikkea myös yritykset lyhytnäköisen ja pikavoittoihin tähtäävän johtamis/sijoitus-toiminnan vuoksi.


    • Kun mietitään mitä Stalin katsoi ihmisen tarvitsevan niin Naganin niskalaukauksen. Joku saattoi olla eri mieltäkin mutta kommunismissa vain yksi on oikeassa ainakin tähänastisen kokemuksen valossa.

      Palkka tai muu ansio taas ei ole kiinni tarpeen määrästä vaan kyvystä ansaita. Yleensä ne joilla sitä kykyä on rutosti myös saavat aikaan ansaintamahdollisuuden muillekin joko ostamalla palveluita tai työllistämällä niillä ansaitsemillaan varoilla.

      Jos tuollainen yläraja määriteltäisiin niin monelta loppuisi motiivi kasvuun ja työpaikat, siis tuottavat ja kannattavat työpaikat, alkaisivat huveta. Idea on siis kuolleena syntynyt.

      Jos olet kade niin ala ansaitsemaan lisää jotta ei tarvitse kadehtia. Ei se muuta vaadi kuin hyvän liikeidean ja sen toteuttamisen. Jonkun idealla pärjää ja toisen rikastuu tai vaurastuu ainakin. Jotkut ideat taas vievät loputkin mutta olisitpa edes yrittänyt.

      Yleensähän suuriin ansioihin on hyvät syyt, ei kukaan ole niin tollo, että maksaisi vain maksamisen ilosta korkeita palkkoja tai suuria ansioita, kyllä niidenkin saamiseen vaaditaan jotain mitä kaikilta ei löydy.

      Itse olen aina pärjännyt omillani, alkuun vaisummin mutta lopulta varsin mukavasti ja ihan omaa ansiotani ketään kadehtimatta.

    • ei hassumpaa

      Stalin vaikuttaa tähän aiheeseen yhtä vähän kuin juutalaisten joukkotuhonnan hyväksyminen.

      Kymppitonni kuussa nettona ja 12 miljoonaa omaisuuta.
      Palkkahaitari olisi sangen suuri eivätkä ylärajassa olevat kärsisi hädän häivää.
      Saattaa olla että jotkut eivät tyytyisi tähän. He muuttaisivat maasta pois. Laki voisi määrätä poismuuttajille että saavat mukaan vain maksimiomaisuuden määrän. Sillä he voisivat huoletta päästä alkuun muualla. Ja pärjäävätkin, koska eräs tietoviisas tietää omaisuudenhankkimisen olevan rikkaiksi tulleiden erikoinen kyky jota tavallisella rahvaalla ei olisi.
      Luulen että yrittämisen ja palkkatyön halu kasvaisi. Nytkin suurfirmojen johtajat ovat alunperin palkkatyöläisiä ennenkuin heidät ostetaan bonuksilla kapitalisteiksi.
      Ihmisen perusluonne on kuitenkin yrittää antaa yhteisölle mahdollisimman paljon.

    • ropena

      Kansalaispalkasta on ollut puhetta pidemmän aikaa ja jakolinjat puolesta/vastaan eivät kulje puoluerajojen mukaisesti.
      Kokoomuksen sisällä on kannatusta mutta he yhdistävät asiaan tessien yleissitovuuden purkamisen. Kokoomuksessa koetaan malli byrokratian vähentämisenä mutta se halutaan ostaa työväemnoikeuksia toisaalla polkemalla.
      Demareissa on suuntaa moneen ilmansuuntaan. Osa pelkää sen vaikuttavan huonosti työhaluihin.
      Vihreät ja Vasemmistoliitto ovat tutkineet asiaa ja esittävät erilaisia malleja. Perustulo byrokratian purkaminen ja esityksiä työn progressiivisesta verotuksesta.
      SKP tukee perustoimeentuloa ja on esittänyt korkeampaa summaa kuin vasurit/vihreät.
      Ipulaisten kannoista ei ole tietoa.
      Perussuomalainen puolue ei keskustele asiasta. Se tyrmää idean loiseläjäteorialla yhtyen Kokoomuksen nuorten viimeaikaisiin lausuntoihin. Heidän mielestä riittää pakkotyö sosiaaliturvaa vasten.
      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/perustulo/

      Kansalaispalkka on ollut keskustelussa n. 2006 lähtien ja jatkunee.
      Kansalaispalkassa on kyse toimeentulon alarajasta, mikä jokatapauksessa on olemassa.

      • Suomi on "ropena" demokratia joten sillä mitä Ipu tai SKP tukevat, ne ovat molemmat promillepuolueita. Kumpikaan ei ole ja tuskin tuleekaan olemaan eduskunnassa.

        Kansalaispalkka olisi passivoiva elementti ja ainakin siihen pitää liittää riittävä yhteiskuntapalveluvelvoite. Rahaa ei saa jakaa terveille ilmaiseksi, sairaat ja vajaakykyiset ovat toinen juttu.


    • sitse

      Tuorein julkistus:
      Tuloerot kasvoivat vuonna 2013
      18.12.2014
      Tuloerot kasvoivat vuonna 2013 edellisvuoteen verrattuna, ilmenee Tilastokeskuksen tulonjaon kokonaistilastosta. Tämä johtui suurituloisten tulojen muita nopeammasta kasvusta. Väestön suurituloisimman kymmenesosan tulotaso kasvoi reaalisesti 2,6 prosenttia ja pienituloisimman kymmenesosan tulotaso 0,3 prosenttia vuodesta 2012 vuoteen 2013. Muissa tulokymmenyksissä tulokehitys oli selvästi heikompaa.
      http://www.stat.fi/til/tjkt/

      Tuloerot jatkavat kasvuaan. Tämä on luonnollinen seuraus Kataisen hallituksen vero- ja talouspolitiikasta. Se suosii ennestään hyvätuloisten rikastumista.
      Mikäli pyramidin huippua kavennettaisiin, tulo ja omaisuuden kasvu yläpäässä olisi tuotakin suurempi.
      Hyvätuloiset ovat saanet hallituksen toimesta lisätuloa. Lisätulo ei ole mennyt työllisyyden edistymiseen. Päinvastoin.

      Kansalaispalkkaa voisi lähestyä tulokaton päästä. Tulokatto, jossa sallittaisiin melkoinen tuloero siinäkin, toisi yhteiskunnalle melkoisen rahoituslisän. Se ei sinänsä alentaisi lainkaan hyvätuloisten huoletonta elämää.
      Esim 10.000 euroa nettona kuussa eikä sitäkään kukaan kykene kuluttamalla hävittää. Jos mies ja vaimo tienaavat yhteensä 20 000 nettona kuussa, sillä pitäisi pärjätä.
      Valtion tulorahoituksen lisääntyminen varmistaisi olemassaolevan sotun ja vuosittain sitä voisi kehittää eteenpäin. Unohtaa ei saa tutkimustyötä ja pienyritysten alkurahoittamisen lainarahastoa.

      • Ei liene tarkoituskaan jotta tili kulutetaan tilivälissä vaan siitä pitää aina jäädä osa säästöön pahan päivän varalle. Itse olen noin aina toiminut ja nyt on mukava pesämuna josta saan viihderahat kun eläke elättää.


    • Ja ahneus on synti

      "Köyhä antaa vähästään, rikas ei paljostakaan"

      Tuo sananlasku jos mikä pitää niin paikkansa, kuin vain olla voi. Kun ihminen on rikkaampi, joka euro on häneltä lujassa saada esimerkiksi yhteiskunnan erilaisiin veroihin, maksuihin ja velvotteisiin. Ilmiöön löytyy montakin syytä. Kun ihminen saa tarpeeksi rahaa, hänestä tulee monasti lopulta niin pihi, että hän ei raaskisi maksaa mistään mitään. Rikkaita on meidänkin yhteiskunnassamme kuitenkin keskimäärin aika paljon. Liekkö kukaan tehnyt tutkimusta siitä, mistä johtuu ilmiö, kun ihminen saa tarpeeksi rahaa, miksi hänestä tulee niin saita.

    • mispa

      "Liekkö kukaan tehnyt tutkimusta siitä, mistä johtuu ilmiö, kun ihminen saa tarpeeksi rahaa, miksi hänestä tulee niin saita. "

      Aivan. Ja saituus näkyy siinäkin , ettei se soisi 1000 euron nettotulolle sitäkään vaan siitä pitäisi leikata osa pois.

      • Riippuu ansaintatavasta!


    • Tulonjako
      income distribution
      Laajasti käsiteltynä tulonjako merkitsee kansantulojen jakaantumista talousyksikköjen kesken. Tulonjaon tarkastelunäkökulman perusteella erotetaan:

      Funktionaalinen eli tuotannontekijäin välinen tulonjako. Kansantulon jakaantuminen työn, pääoman ja yrittäjätoiminnan kesken. Kansantulo jakautuu seuraaviin tulolajeihin: palkat, työnantajan sosiaaliturvakulut, yksityisten elinkeinonharjoittajien tulot, voitot, korot ja vuokrat.
      http://www.taloussanomat.fi/porssi/sanakirja/termi/tulonjako/

      Talaoussanomat näkee tulonjaon Marxin Pääoman mukaisesti.
      Tulonjaossa on mukana kaksi pääryhmää: Kapitalistiluokka ja työväenluokka, pääoma ja työ.
      Yrittäjätoiminta voidaan luonnollisesti ottaa erilleen. Pienyrittäjät ja nykyään maatalousyrittäjät. Maataloudessa suurimmista kehittyy kapitalistisia yrityksiä.

      Linkin artikkelissa jatketaan tulonjaon erittelyä sotuun ym mutta ne sisältyvät työvoiman tuloihin palkan lisäksi. Erittely on luonnollisesti oikein.
      Voisi sanoa, että Taloussanomissa Marxin kaava "C = c v m" on jaettu osasiin.

      Se pitää muistaa että sotukulut eivät ole erikseen työnantajalle erityisempi kulu kuin palkkakaan. Molemmat ovat työnantajalle työvoimakuluja ja työntekijälle tuloa.
      Näistä on kiista työntekijän ja kapitalistin välillä. Mikä on v ja m suhde. v eli työvoima synnyttää lisätuotteen m.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe