parisuhde

9 ja 9

Mitkä asiat pistät parisuhteessa etusijalle?
Mitä mieltä ootte, jos toinen antaa odotuttaa
itseänne ja kuunteleminenkin on usein vain
toisen tehtävä?
Entä jos hän tulee luoksesi ja tekee ensiksi kaikkea muuta, kuin tulee lähellesi ja ei anna halia/ pusua . Alkaa vaikka katsoa telkkaria tai lehteä. Molemmat asuu omissa asunnoissaan ja eri paikkakunnilla.
Nähdään viikonloppuisin. Omat asiat tulee toiselle ensin eteen .

27

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin..

      Ei kaikki ihmiset oo sellasia että tulis halimaan ja pusimaan esim työpäivän jälkeen.. enkä tekisi siitä asiasta mtn numeroa jos läheisyyttä kuitenkin on esimerkiksi illalla..? Puhuminen ja kuunteleminen pitäisi onnistua kyllä parisuhteessa molemmilta osapuolilta ja se osoittaa myös kiinnostusta toiseen osapuoleen ja suhteeseen ylipäätään. Onko tällaista ns "välttelyä" ollut suhteessanne aina, vai onko se ilmennyt jossakin vaiheessa? Eniten ehkä ihmettelen sitä kun asutte erillään ja näette harvoin niin silti vain katsotaan omaa telvisio-ohjelmaa sen sijaan että keskittyisi viettämään aikaa rakkaansa kanssa. Onko suhteestanne tullut sitten enemmän kaverisuhde kuin parisuhde? Puoliso voi olla vain hyvin itsekäs (näin rumasti sanottuna) jos kerta omat asiat ovat tärkeempiä tai sitten se viestii siitä ettei suhde kiinnosta. Oletko keskustellut asioista hänen kanssaan? Liian usein puhumattomuus johtaa typeriin väärinkäsityksiin ja ihan turhaan ajaudutaan sitten eroon kun olettaa vain, eikä tiedä miten asiat oikeasti ovat. Voihan hänen mieltänsäkin painaa jokin asia mistä on vaikea puhua tai hän on masentunut tms. Jos puolisosi ei suostu avoimeen keskusteluun kanssasi, tuhlaat vain aikaasi olemalla tuollaisessa suhteessa.

      • Ap.

        Sen mä ymmärrän, että joka päivä töiden jälkeen ei jaksa. Mehän ei nähdä joka päivä niinkuin kirjotinkin alkuun .. vain viikonloppusin. No, joskus hän tulee suoraan luokse. Aika pian kuitenkin aukee telkkari ellei ensikisi kun sisälle astelee.
        Alkuun näitä oli useimminkin, että lehti tai tietokone aukes ensiksi. Totta onhan se pääasia, että tuli ylipäätä luokseni.
        Taitaa vaan olla niin, että naiselle tälle tärkeys järjestyksen pitäminen on tärkeetä.
        Miehet viis veisaa siitä, vaan siinä vasta kun.
        itse jää alakynteen.
        läheisyyttä ja seksi menee silloin kun mies haluaa. Itsekäs hän on useinmiten.

      • Ap. kirjoitti:

        Minä en edes omista telkkaria, joten se ei vie yhteistä aikaa silloin kun täällä ollaan, ja miehen luona se avataan vain, jos päätetään jotain sieltä yhdessä katsoa. Läppäriä ei oteta ollenkaan mukaan viikonlopun viettoon, tai jos on töiden takia pakko, niin sitä käytetään vain töihin. Lehti luetaan kotona/työpaikalla aamulla, la-su aamuina se luetaan yhdessä aamiaispöydässä. Kännykkään vastataan, jos joku soittaa, mutta muuten ei sitä räplätä.

        En tiedä kauanko olette olleet yhdessä, mutta näin meillä neljän kuukauden yhdessäolon kohdalla. Tässä iässä ja tällä elämänkokemuksella sitä ei yksinkertaisesti näkisi syytä tyytyä mihinkään ajantapposuhteeseen. Jos aika toisen kanssa ei ole parempaa kuin yksin vietetty aika niin silloin on ihan turha tapailla.

        Vaadi parempaa.

      • Sazza
        helka kirjoitti:

        Nyt tuli helkalta täyttä potaskaa. Vai ei läppäriä oteta... buahahahaha oot aika sairas
        Sinähän et ilman läppäriäsi mene edes pas***le.

      • Tapa tuokin
        Ap. kirjoitti:

        Sen mä ymmärrän, että joka päivä töiden jälkeen ei jaksa. Mehän ei nähdä joka päivä niinkuin kirjotinkin alkuun .. vain viikonloppusin. No, joskus hän tulee suoraan luokse. Aika pian kuitenkin aukee telkkari ellei ensikisi kun sisälle astelee.
        Alkuun näitä oli useimminkin, että lehti tai tietokone aukes ensiksi. Totta onhan se pääasia, että tuli ylipäätä luokseni.
        Taitaa vaan olla niin, että naiselle tälle tärkeys järjestyksen pitäminen on tärkeetä.
        Miehet viis veisaa siitä, vaan siinä vasta kun.
        itse jää alakynteen.
        läheisyyttä ja seksi menee silloin kun mies haluaa. Itsekäs hän on useinmiten.

        Itse olen joutunut nostamaan saman asian pöydälle joskus vuosimiljoona takaperin. Olimme nuori, yhteiseloa aloitteleva pari, minä vauvan kanssa kotona - ja kun mies tuli töistä, hän ei edes sanonut moi! Otti naamalleen väsyneen, poissaolevan ilmeen, ja meni keittämään kahvia. Masensi nähdä moinen ameeba.

        No, kerrottuani miltä minusta tuntui ja mitä toivoin, mies oivalsi. Se meidän iloinen tervehimisemme ei veisi häneltä energiaa kuin hetken, ja minulle se antoi hyvän mielen. Tuntui hyvälle nähdä rakas ihminen, joka ilahtuu näkemisestäni. Pussaaminen ja halaaminen tai tervehtiminen tavatessa kuului sittemmin repertuaarimme, ehtihän sitä sen jälkeen lepäämään. En usko miehenkään jälkikäteen kaivanneen sitä ameebamaista kotiintuloaan.

    • huippis3

      No tuo hali ja pusu homma voi olla vain erilainen tarve sellaiselle. Minunkaan mies ei kaipaa halitteluja niin paljoa kuin minä, ja olen siihen jo tottunut. Jos minä kovasti joskus kytvään lähellä, niin tiedän että miestäni alkaa ahdistaa...

      Mutta jos mies antaa odotuttaa, ja ei myöskään kuuntele sinua, niin se ei kuulosta hyvältä. Tietysti joillakin teoilla miehenkin pitäisi osoittaa, että hän arvostaa sinua. On sitten oma vikasi, jos tyydyt huonoon suhteeseen.

      Minun mies osoittaa monilla teoilla joka päivä, että hän rakastaa ja välittää. Hän ei pusuttele ja lätise romanttisia, mutta hän huolehtii asioistani. Hän tsemppaa jos mulla on raskasta, hän huolehtii kauppahommista pyytämättä, hän aina ilmoittaa jos myöhästyy tms, hän kunnioittaa ystäviäni, ja tuhat muuta asiaa!

      Mieti siis miestä kokonaisuutena. Älä tartu vaikkapa vain pussailu tai läheisyys tapaan, vaan mieti arvostaako mies sinua muuten, muilla tavoilla.

    • Seksi ykkönen

      Parisuhteesa tärkeät asiat:

      - hyvä kommunikaatio
      - paljon seksiä
      - hyvät tavat ja kohteliaisuus
      - itsenäisyys ja keskinäinen luottamus ja arvostus

      • rakkaus ykkönen

        Mites rakkaus.. suomalaiset miehet eivät oikeastaan edes tiedä mitä se on, pelkkää seksiä vain haluavat.

      • miesvm_1967x
        rakkaus ykkönen kirjoitti:

        Mites rakkaus.. suomalaiset miehet eivät oikeastaan edes tiedä mitä se on, pelkkää seksiä vain haluavat.

        Elä höpise joutavia :D Mie ainakin rakastan naistani niin että melkein tulee tippa linssiin onnesta kun häntä aattelen ja meitä. Ja välillä tuleekin, sou wot? Toisinaan onkin mukavampi ihan vaan silitellä, rapsutella, hieroa ja nukahtaa sylikkäin kuin kytätä että saako toosaa :D

      • Seksi ykkönen
        rakkaus ykkönen kirjoitti:

        Mites rakkaus.. suomalaiset miehet eivät oikeastaan edes tiedä mitä se on, pelkkää seksiä vain haluavat.

        No, minulle mainitsemani asiat ylläpitävät rakkautta, parisuhdetta ja sitoutumista eli se hyvä kommunikaatio, paljon seksiä, hyvät tavat ja kohteliaisuus sekä itsenäisyyys ja kesinäinen luottamus arvostus. Jos noita ei ole, en myöskään koe naisena mieheen rakkautta romanttisessa mielessä. Nuo asiat ovat minulle parisuhteen ja rakkauden kivijalkoja.

        Joku muu voi ajatella toisin, mutta aloittaja kai halusikin tietää erilaisia henkilökohtaisia näkemyksiä. Mikään niistä ei ole oikein tai väärin, kukin tarvitsee vain sen omanlaisen kumppanin.

    • BEM

      Lähtökohtaisesti miehet ja naiset hakevat parisuhteelta eri asioita.

      Minusta lause, että "nainen voi olla yksinäinen parisuhteessa, mutta mies ei koskaan"-kuvaa tilannetta hyvin.

      Miehelle olet jo muuttunut arkiseksi. Riittää, että olet siinä. Ei tarvita kummempaa.

      • Kommunikointi

        Ei pidä yleistää, sillä yksilölliset erot ovat kovin suuria... Itse M49:nä kaipasin erityisesti ihan pelkkää läheisyyttä.

        Olimme jotenkin ajautuneet etäälle lähes 20v avioliiton aikana. Lapset kasvatettu, talo maksettu, molempien ura luotu, pahin stressi ohi. Mutta parisuhteen ylläpitäminen laiminlyöty pahasti ruuhkavuosien aikana. Puolison roolin sijasta olimme kodin talkkareita, taloudenhoitajia, autokuskeja, junnujoukkueen valmentajia jne. Mutta siihen parisuhde -rooliin ei ollut pahemmin jäänyt aikaa vuosikausiin.

        Olimme muuttuneet toisillemme kovin arkisiksi. Kuvittelimme jopa, että tuskin se toinen enää pahemmin on kiinnostunut. Mutta liian hienotunteisina toisillemme emme ottaneet asiaa puheeksi. Lopulta aloin epäillä, että meidän suhde on siinä vaiheessa ohi, jos toinen meistä kohtaa jonkun sopivan uuden tyypin. Itse ainakin pidin selvänä, etten jaksaisi tällaista saman katon alla asumista, jossa käyttäydymme kuten sisarukset, ei kuten pariskunta. Tuleeko joku vastaan, eikä voi vastustaa kiusausta. Voi onko pakosta uusi haku päällä, jos vaimo narahtaa johonkin.

        Meidän asiat ratkesi lopulta keskustelemalla. Molempien väärinkäsitykset tuli korjattua, ja aika järkytys että kumpikin kuvittelimme toisen muuttuneen vähemmän kiinnostuneeksi, emmekä hienotunteisesti nostaneet asiaa puheeksi vaan tyydyimme kumpikin tilanteeseen. Pikkulasten sadussa onnellinen loppu.

        Tämän pitkän avautumisen pointti: kommunikoida ei voi liikaa, ja asia koskee molempia. Välittämisen ja kiinnostuksen voi osoittaa aika pienellä eleellä. Naiset voivat myös olla välillä se aloitteellinen osapuoli. Piristää kummasti suhdetta myös makkarin ulkopuolella.

      • Puhuminen vs. seksi
        Kommunikointi kirjoitti:

        Mitään ei voi yleistää...

        ......"kommunikoida ei voi liikaa"....

        - Olen pitkälti samaa mieltä, mutta mieheni kommunikoi kanssani syvällisesti TOSI paljon, joten silläkin on todellakin rajansa. Elämässä pitää olla jotain muutakin kuin puhumista.

        ...." Naiset voivat myös olla välillä se aloitteellinen osapuoli. Piristää kummasti suhdetta myös makkarin ulkopuolella. "....

        - Voisko mieskin olla aloitteellinen, suostuvainen tai antaa edes joskus????? Piristäisi kummasti.

    • AinaVääräNainen

      " Mitkä asiat pistät parisuhteessa etusijalle? "

      Rehellisyys ja luottamus, ilman näitä ei ole mitään. Kerrotaan avoimesti mm. omista ajatuksista. Ei mitään lässyttämistä tai pelkkää kiinni olemista. Ei kumpikaan meistä jaksa sitä, vaikka nähdään epäsäännöllisesti viikonloppuna. (Esim. viikon päästä, seuraavaksi kolmen viikon jne.)

      Tehdään asioita yhdessä ja nauretaan yhdessä. Hullutellaan, pusutellaan ja juellaan muuten vain tai voidaan olla lähekkäin, mutta koko viikonloppua ei sitä jaksa! Samanlaisia pitkälti ollaan. Kumpikaan ei jaksa, jos joka päivä toinen lässyttäis "sä oot ihana" tai "mä rakastan sua". Ei. Joskus se on okei, mutta ei aina. Jatkuva lääppiminenkin vie hermot ja toisen kyttäily ahdistaa.

      " Entä jos hän tulee luoksesi ja tekee ensiksi kaikkea muuta, kuin tulee lähellesi ja ei anna halia/ pusua . Alkaa vaikka katsoa telkkaria tai lehteä. "

      No, jos tulee mun lähelle ja alkaa vaikka tuijottaa töllöä, niin sitten tuijottaa. Saattaisin itse nousta ja kipittää hänen lähelleen, ja itse antaa sen halauksen ja pusun. Ei se ole aina miehen tehtävä.

      • 52v_

        Nimimerkillä 50 pariskunta kohta 25v yhdessä...Samaa mieltä itse tai paremminkin me molemmat: rehellisyyden ja luottamuksen olisi myös maininnut ekana. Lässytystä ei tarvita jatkuvasti, mutta toki muuten sopivaa läheisyyttä & seksiäkin, molempien toki tajutessa että ihan aina ei innostuta jos on työstä stressiä tms. Lopussa tosi tärkeä pointti, että ei ole aina miehen "tehtävä" osoittaa sitä halia tai pusua. Ja nainen ottaa välillä makkarissakin aloitteellisen roolin eikä pelkästään makaa selällään lähetyssaarnaaja-asennossa odottamassa mitä tuleman pitää ;)

        Toki puolin ja toisin pitää osata lukea puolison mielialaa ja antaa vinkkiä suuntaan ja toiseen. Näin 50 iässä ehkä myös vihjata, että iltapalan yhteydessä sopii napata se pieni sininen tabletti.

      • AinaVääräNainen
        52v_ kirjoitti:

        No, me ollaan 21 ja 24 pariskunta. Näin jälkikäteen kuvioon on astunut maaginen sana rakkaus. Mutta sitäkään ei syntyisi, ellei olisi rehellisyyttä ja luottamusta. Kumpikaan meistä ei kaipaa lässytystä, joskus on okei ja muiden kuullen käytetään hellittelynimiä, mutta kahden kesken... ei. Se on yhteistä hurttia huumoria :) Seksiin ei meistä kummallakaan ei ole kiirettä ja ollaan molemmat yhtä mieltä, että naimisiin asti ootetaan. Joo, ristiriitaista on se, että kumpikaan ei ole kokematon, mutta yhteisesti ollaan päätetty että avioliittoon tai ainakin kihlaukseen asti odotellaan. Mutta eteenpäin kun miettii niin, joo. Kyllä mieskin saa joskus nauttia, että hän on se ketä halutaan ja että häneen kohdistuu aloite ;)

        Mitähän sinistä pilleriä mahdat tarkoittaa?

    • kpt_black

      " Mitkä asiat pistät parisuhteessa etusijalle? "

      Sen, että nainen tekee ruokaa ja pitää seksistä. Sen jälkeen tulee kaikki muu lätinä.

    • Parisuhteenperusta

      Koko kysymyksesi ja pohdintasi ovat hieman ristiriidassa. Kysyt toisilta mitä he laittavat etusijalle ja sen sijaan, että kertoisit mikä sinulle on tärkeää, syytät (rivien välissä) puolisoasi siitä, ettei hänen tärkeysjärjestyksensä ole "oikea" eli sellaine kuten sinä haluaisit. Kehity ja kasva!

    • 12354

      Taitaa olla myös sellaista, että nuo odotukset ovat kuin jostain bokkarin jutusta tempaistuja.
      Jos liiaksi niihin samaistaa tarpeensa niin ei ihme että menee pieleen.
      Ei elämä voi olla sitä, että heti tavatessa ollaan kiinni, kuin sanonnan mukaan sika limpussa. Voi sopia jollekin teinille, mutta ei enää aikuiselle ihmiselle.
      Kai sitä ensin vaihdetaan kuulumisia ja olisihan se kiva jos vastaanottaja olisi laittanut jotakin suupalaa, kahvihetki esim. on hyvä alku tavatessa vaihtaa tärkeimmät kuulumiset, silloin ei toisenkaan tarvitse etsiä sitä telkkasin kaukosäädintä ensimmäiseksi.

      Toki pilallahan monen elämä on tuosta ainaisesta television katsomisesta tai puhelimen tai tabletin näpläämisestä. Siinä on vaihtunut mielenkiinto ihmisistä näihin.
      Jotenkin pitäisi saada nenänvalkaisu kuukausi aikaan tässäkin asiassa, alkaa olla yhtä paha kuin alkoholismi.
      Joten koetapa vaikka aloittaa kahvihetkellä ja juttelulla.

    • Alkuperänen

      Ei tämä ollut ristiriidassa. Halusin tietää mitä te ajattelette parisuhteen etusijalle laittamisen ja halusin omat mietteeni tuoda esille.

    • Alkuperänen

      Ei tämä ollut ristiriidassa. Halusin tietää mitä te ajattelette parisuhteen etusijalle laittamisen ja halusin omat mietteeni tuoda esille...

    • PikkuMyy2

      Miesystäväni kärsii kroonisesta hermosärystä tapaturmasta seuranneen niskavamman takia.Olemme seurustelleet yli viisi vuotta. Mies saattaa tulla kotiini niin, ettei hän tervehdi edes vaan laittaa heti tv:n auki. Päivällä saattaa 7-8 h istua, kun minä samaa aikaan kannan polttopuita sisälle, laitan ruokaa jne. Seksi on suoritus, josta hän ei mielestäni nauti. Itselleni seksi ja läheisyys on tärkeää, varsinkin kun tapaamme parin viikon välein, koska kumpikin asumme tahoillamme. Mies ei koskaan ennenkään ole puhunut tunteistaan mitään ja nyt tuntuu, että etäisyys kasvaa kun pitkäaikaissairautta on alettu hoitaa tunne-elämää turruttavilla neurolepteillä. Olen todella hämilläni tästä. Olin aikaisemmin naimisissa alkoholistin kanssa, nyt luulin löytäneeni kumppanin joka on tekevä, pystyvä ja osaava - näen olohuoneessani miehen, joka tuijottaa vain tv-kanavia. On todella nöyryyttävää joutua odottamaan, että jokin turhanpäiväinen ohjelma loppuu, josko silloin vaihtaisimme pari sanaa tai katsetta.

      • fgkmkööbv

        Edellinen kumppanisi turrutti tunne-elämäänsä alkoholilla, nykyinen lääkkeillä.

        Miksi et mielestäsi ansaitse parempaa?

    • Yöperho

      Ihan Jyväskylän insinöörille kuulostaa. Tuomosta eloa se oli aikansa minkä kesti. Voin sanoa, ettei kovin rakastavalle miehelle kuulosta. Varo kun toivot enemmän yhteistä aikaa ja tekemistä, niin olet jo takertuja. Kyllähän sen nyt pitäisi riittää kun viikonlopulla nähdään, ehkä parin viikon välein lopulta.
      Jos sinä haluat halia ja pusuja, luulisi, että rakastava kumppani niitä ilolla antaa koska se tekee sinusta tyytyväisen ja onnellisen. Eikä edes maksa mitään. Taitaa mies rakastaa enempi itseään ja mukavaa oloaan kun ei tarvitse pinnistellä. Tv auki ja öhhh.

    • ei-hellyyttä

      Minun ja miehen parisuhteessa menee edelle tv,tietokone ja kaverit. Mies ei pussaa/halaa muutenkuin humalassa. Olen ainoa joka pussaa ym. Seksielämä o aika nollassa. Mies ei jouda kanssani olemaan ku o nii paljon menoja ja muutenki tuntuu et olemme vain kämppiksiä. Olen kertonut miehelleni tästä ja vastaus oli jaa.

      minä kun olen se joka halaa,pussaa ja kertoo rakastavansa joka päivä. Mies ei kerro ees sitäkää muutenkuin humalassa.

      Olen aina laittanut parisuhteessa toisen etusijalle.

    • 7167

      Ehdottomasti tärkeintä on se, että vaimoni on aidon tuntuisesti ilmaissut pitävänsä minua hänelle parhaana mahdollisena miehenä!
      Kun vielä vanhoilla päivillään hän ymmärtää ja osallistuu minun oikkuihini monessakin mielessä niin mitä muuta ikääntynyt mies voi enää toivoa?

    • Soile72

      Meillä kaksi alle kouluikäistä ja 1 koululainen ja parisuhde, anteeksi mikä parisuhde. Naimisissa on oltu 16 vuotta. Kahteen vuoteen en ole saanut tarpeeksi läheisyyttä. Kylmän pusun silloin tällöin. Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että tämä ei riitä. Arjen kiireet ovat tehneet meistä konemaisia vanhempia. Illat istutaan telkkarin tai läppärin edessä. Viikonloput olen keskenään lasten kanssa, kun mies käy mettällä. Silloin on helppo hengittää. Koen olevani tunneloukussa. En uskalla ottaa mitään asiaa esille, koska pelkään toisen reaktiota. Mies tuntuu suuttuvan joka asiasta. Olen yritellyt lämmitellä häntä seksin pariinkin, mutta vastakaikua en ole saanut. Mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä. Erota vai viedä mies väkisin pariterapiaan??

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe