VILJELIJÄ PALKKANSA ANSAINNUT

JARI LEPPÄ (KES)

Ainoa täysin selväksi tullut asia on se, että kauppa määrittelee suvereenisti kuluttajien ruuasta maksaman hinnan. Kauppa määrittelee tason, jolla se tuotteet ostaa jalostajilta, Leppä sanoo.
Lepän mukaan tuottajalle on nyt tarjolla vain sopeutujan rooli. Tuottaja saa kaupalta ja jalostajilta osuuden, joka jää jäljelle.

45

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin se vain on

      Menee jenkkityyliin, että väliporras, eli esim. lihanjalostaja, ajaa tuottajat velallisikseen, tai sanoisko suoraan orjikseen.
      Noinhan on jo jenkeissä käynyt, että ökyrosvot tulee ja sanoo, että tuon sat, mutta sinun on uusittava ensin tuotantoasi johon ökyrosvot antavat lainaa...
      Sitten sitä ovatkin ikuisessa valkavankeudessa ja orjuudessa.
      Katsokaa nyt ympärillenne ja huomatkaa, minkälaista yhteiskuntarosvousta maassammekin harjoitetaan.
      Rosvot johtaa matamme, oikeuslaitostamme myöden.
      Luuletteko te että "huumeita" saisi myydä noin vapaasti, jos niistä hyötyjinä ei olis oikein "valtiolliset" ökyrosvot?

      Kuten tuokin tuulivoimahommeli osoittaa, niin kukaan ei vastustanut niitä valtionapuja, mitä nille jaetaan. Ei demarit, ei persut, ei vassukat, ei vihreät, ei kokoomus, ei kristilliset saati sitten hurrit.
      Eli yksimielisesti päättivät, vaikka taas kepua syytetään.
      Ja tuohan oli jo aikaisemmin joidenkin taholta päätetty asia, kunhan saivat vain Pekkarisen nimen alle.
      Ja Maurihan laittoi, kun "tyttären perhe" oli mahdollisella saamapuolella.

    • Oikea suunta..

       Näin varmistamme koko ketjun toimintamahdollisuudet ja suomalaisen ruuan saannin tulevaisuudessa. Ruuan hinnanalennusta ei saa maksattaa suomalaisella viljelijällä. Tätä näkökulmaa on tarpeen seurata tarkasti.

      • Viljelijöiltä ei

        enää paljoa irtoa, kukaan huomaisi hinnoissa vaikka viljelijät antaisi tuotteensa ilmaiseksi, niin pieni alkutuotteen hinta on lopputuotteessa !


      • Prosenteissa

        10-20 prosenttia ruotteen loppuhinnasta..


    • Läpinäkyvyyttä !

      Tällä hetkellä asiasta käydään julkista väittelyä, koska kukaan ei tiedä tarkasti jalostajan, kaupan ja kaupan sidosryhmien osuutta hinnoista.
      Olisi reilumpaa tietää ihan aidosti, miten raha ruokaketjussa jakautuu.

      • Näin se oli

        Sirkka-Liisa Anttilahan sanoi tietävänsä, mutta kieltäytyi kertomasta...


      • Mitää selvitystä
        Näin se oli kirjoitti:

        Sirkka-Liisa Anttilahan sanoi tietävänsä, mutta kieltäytyi kertomasta...

        ei ole tehty, kauppa kieltäytyy antamasta tietoja liikesalaisuuteen vedoten..


      • Anttila ei kerro
        Mitää selvitystä kirjoitti:

        ei ole tehty, kauppa kieltäytyy antamasta tietoja liikesalaisuuteen vedoten..

        Mitä se siihen kuuluu? Anttila sanoi tietävänsä kuitenkin.


      • Missä noin
        Anttila ei kerro kirjoitti:

        Mitä se siihen kuuluu? Anttila sanoi tietävänsä kuitenkin.

        lukee, "tietäminen" oli toimittajan tulkinta, selvityksesta, joka koski sikatalouden kannattavuutta..


      • Ota selkoa
        Missä noin kirjoitti:

        lukee, "tietäminen" oli toimittajan tulkinta, selvityksesta, joka koski sikatalouden kannattavuutta..

        Sekoitat taas asiat keskenään.

        Sikatilallisten imagon parannuskampanja (joka ei tuottanut tulosta, mutta maksoi pirusti) oli eri asia kuin se, kun Anttila alkoi vaahtoamaan siitä, kuka vetää välistä?


      • MISSÄ NOIN
        Ota selkoa kirjoitti:

        Sekoitat taas asiat keskenään.

        Sikatilallisten imagon parannuskampanja (joka ei tuottanut tulosta, mutta maksoi pirusti) oli eri asia kuin se, kun Anttila alkoi vaahtoamaan siitä, kuka vetää välistä?

        LUKEE ????????????????????


      • Ota selkoa
        MISSÄ NOIN kirjoitti:

        LUKEE ????????????????????

        Siinä, minkä juuri luit.


      • Vedä sitten
        Ota selkoa kirjoitti:

        Siinä, minkä juuri luit.

        viddu päähäsi.


    • 82 hehtaaria

      Kyllähän tuollainen 120 000€ vuodessa nettotuloa on aivan liian vähän viljelijälle joka sentään tekee jopa kaksi kuukautta töitä vuodessa tulojensa eteen. Meilläkin tukiaisia tulee vain 80 000€ joten vain 40 000 euroa olisivat tulot ellei tukia olisi ollenkaan. Miten mukaan 40 000 nettotuloilla voisi elää, eihän se riitä mihinkään.

      • O. Härkönen

        Viljelijän tuloistahan noin 45% koostuu tuesta. Joten tapauksessasi tulosi ovat noin 60 000€ vuodessa.


      • brutto vs netto
        O. Härkönen kirjoitti:

        Viljelijän tuloistahan noin 45% koostuu tuesta. Joten tapauksessasi tulosi ovat noin 60 000€ vuodessa.

        Bruttotuloista kylläkin noin 45% on tukia mutta nettotulot olisivat noin 1/3 osan jos tukia ei olisi.


      • Perseestäkö,
        brutto vs netto kirjoitti:

        Bruttotuloista kylläkin noin 45% on tukia mutta nettotulot olisivat noin 1/3 osan jos tukia ei olisi.

        noita lukuja revitte ja tuki menee ruuan ostajalle halpana ruokana, miksi ihmeessä sitä muutoin maksettaisiinkaan, ellei siitä maksajalle olisi etua !


      • lijhsteweäplöoku
        Perseestäkö, kirjoitti:

        noita lukuja revitte ja tuki menee ruuan ostajalle halpana ruokana, miksi ihmeessä sitä muutoin maksettaisiinkaan, ellei siitä maksajalle olisi etua !

        Sitä maksetaan Oiva Härkösenkin mukaan siksi, että kukapa viljelijä jatkaisi, jos tuloista 45% otettaisiin pois?

        Ihan Härkösen omia sanoja ja Härkönen oli sentää keskustalainen.


      • Nälkä kuolema..
        lijhsteweäplöoku kirjoitti:

        Sitä maksetaan Oiva Härkösenkin mukaan siksi, että kukapa viljelijä jatkaisi, jos tuloista 45% otettaisiin pois?

        Ihan Härkösen omia sanoja ja Härkönen oli sentää keskustalainen.

        Nälkä ja aliravitsemus on myös yksi suurimpia ihmiskunnan ongelmia. Aliravittuja ja nälkäisiä ihmisiä elää maapallolla lähes miljardi, lähinnä kehitysmaissa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Vuosittain lähes 10 miljoonaa ihmistä kuolee nälkään ja aliravitsemukseen. Monet kehittyneet maat auttavat köyhiä kehitysmaita elintarvikeavun kautta torjumaan nälkää. Ongelmana on toisaalta pidetty myös halpojen elintarvikkeiden myyntiä kehitysmaihin, joiden omat viljelijät ovat joutuneet lopettamaan viljelyn vaarantaen näin paikallisen ruokaturvan.


    • Lissee tukkee

      "Leppä on eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja ja näin ollen käyttää merkittävää valtaa maatalousasioista päätettäessä. Vuonna 2011 hän oli eduskunnan eniten maataloustukea saanut edustaja"

      • Tuista ei

        päätetä Suomessa vaan Brysselissä..


      • Tuki ja tuki
        Tuista ei kirjoitti:

        päätetä Suomessa vaan Brysselissä..

        Suomen kansallisista tuistako? Ne muodostavat Suomen maataloustukipotista about 60%.


      • Valehtelet..
        Tuki ja tuki kirjoitti:

        Suomen kansallisista tuistako? Ne muodostavat Suomen maataloustukipotista about 60%.

        Kansallinen tuki on n. 500 miljoonaa ja 25 prosenttia koko tuesta, tiedot voi tarkistaa MMM nettisivuilta..


      • Mitä MIssä Milloin?
        Valehtelet.. kirjoitti:

        Kansallinen tuki on n. 500 miljoonaa ja 25 prosenttia koko tuesta, tiedot voi tarkistaa MMM nettisivuilta..


      • 28jjjjjjjjjj
        Valehtelet.. kirjoitti:

        Kansallinen tuki on n. 500 miljoonaa ja 25 prosenttia koko tuesta, tiedot voi tarkistaa MMM nettisivuilta..

        Maataloustuet ovat 2,1 Miljardia, eläkemaksu- ja alv alennusten, erilaisten maataloustuottajien vakuutusmaksuhuojennusten yms. huomioimisen jälkeen 5,7 Miljardia.

        5,7 Miljardia KANKKULAN KAIVOON


      • Etsivä,
        Mitä MIssä Milloin? kirjoitti:

        löytää..


      • Koko maatalouden
        28jjjjjjjjjj kirjoitti:

        Maataloustuet ovat 2,1 Miljardia, eläkemaksu- ja alv alennusten, erilaisten maataloustuottajien vakuutusmaksuhuojennusten yms. huomioimisen jälkeen 5,7 Miljardia.

        5,7 Miljardia KANKKULAN KAIVOON

        pääluokka burjetissa on alle 3 miljardia, hallintoineen kaikkineen, soisi tuon valehtelun loppuvan..


      • Tässä.
        Mitä MIssä Milloin? kirjoitti:

        Tukimuoto milj. eur %
        Etelä-Suomen kansallinen tuki 87,03 15
        Pohjoinen tuki 335,8 59
        Luonnonhaittakorvauksen kansallinen lisäosa 119,25 21
        Muut kansalliset tuet 22,93 4
        Kansalliset tuet yhteensä 565,01 100


      • tukkeeeeeeee
        Koko maatalouden kirjoitti:

        pääluokka burjetissa on alle 3 miljardia, hallintoineen kaikkineen, soisi tuon valehtelun loppuvan..

        Sekin on noin 45 000€ vuodessa/viljelijä ja noin 3500€/kk


      • Maataloustulo,
        tukkeeeeeeee kirjoitti:

        Sekin on noin 45 000€ vuodessa/viljelijä ja noin 3500€/kk

        600 miljoonaa, 6000 € vuodessa, 500 euroa kuukaudessa viljelijää kohden..


      • 12+20
        Maataloustulo, kirjoitti:

        600 miljoonaa, 6000 € vuodessa, 500 euroa kuukaudessa viljelijää kohden..

        ja siitä 600 miljoonasta on maksettu kertomasi mukaan alvejakin 4 Miljardia tai välillä 20 Miljardia... ei taida ihan mennä elon laskuopin mukaan.


        eikö sinua edes hävetä tuollainan typeryytesi


      • Ei toki,
        12+20 kirjoitti:

        ja siitä 600 miljoonasta on maksettu kertomasi mukaan alvejakin 4 Miljardia tai välillä 20 Miljardia... ei taida ihan mennä elon laskuopin mukaan.


        eikö sinua edes hävetä tuollainan typeryytesi

        maataloussektorilta kerätään ALVIA n 4 miljardia ja muita veroja n 6 miljardia, siis yhteensä n 10 miljardia. Elintarvikkeiden hinnassa on 40 prosenttia veroja, MUTTA VILJELIJÄN PALKKAA EI OLE SENTIÄKÄÄN, palkkansa tuottaja saa täyttämällä niitä kirottuja tukihakemuksia..


      • kepu=puhuuniintottak
        Ei toki, kirjoitti:

        maataloussektorilta kerätään ALVIA n 4 miljardia ja muita veroja n 6 miljardia, siis yhteensä n 10 miljardia. Elintarvikkeiden hinnassa on 40 prosenttia veroja, MUTTA VILJELIJÄN PALKKAA EI OLE SENTIÄKÄÄN, palkkansa tuottaja saa täyttämällä niitä kirottuja tukihakemuksia..

        OK, eli elintarvikkeiden ALV on siis 85% ja yritysverotus on 90%. Tuon verran sitä tulee jos sitä tuloa jää vain 600 miljoonaa ja veroja maksetaan 10 miljardia.

        Asia selvä

        Tosin MTK, MTT ja Tilastokeskus ilmoittavat maataloustuotannon arvonlisäksi noin 1,4 Miljardia, eli siitä maksetaan Arvonlisäveroa alle 200 miljoonaa. Mistä lie pyramidipetoksista nuo loput 9,8 Miljardia veroja maksatte?


      • Maataloustuotannon,
        kepu=puhuuniintottak kirjoitti:

        OK, eli elintarvikkeiden ALV on siis 85% ja yritysverotus on 90%. Tuon verran sitä tulee jos sitä tuloa jää vain 600 miljoonaa ja veroja maksetaan 10 miljardia.

        Asia selvä

        Tosin MTK, MTT ja Tilastokeskus ilmoittavat maataloustuotannon arvonlisäksi noin 1,4 Miljardia, eli siitä maksetaan Arvonlisäveroa alle 200 miljoonaa. Mistä lie pyramidipetoksista nuo loput 9,8 Miljardia veroja maksatte?

        arvo on n 5-6 miljardia, jalostettuna n 10 miljardia, koko ketjussa liikkuu 27 miljardia rahaa, josta kerätään veroja ALVIN kansa n 10 miljardia, etkö ymmärrä jotain kohtaa ?


      • Kansallinen,
        Tässä. kirjoitti:

        Tukimuoto milj. eur %
        Etelä-Suomen kansallinen tuki 87,03 15
        Pohjoinen tuki 335,8 59
        Luonnonhaittakorvauksen kansallinen lisäosa 119,25 21
        Muut kansalliset tuet 22,93 4
        Kansalliset tuet yhteensä 565,01 100

        tuki on hinta pohjoisesta sijainnistamme, vaikea sitä oli saada jäsenyysneuvotteluissa muiden maksettavaksi.


    • maatalouspuolue

      Tukikeisari Leppä.

      Taatsti MTK ja kepu keksivät kauppojen hinnanalennuksien takiakin alkaa vaatia jotain lisätukea viljelijöille.

      Kuluttajalle jää sopeutujan rooli kepumafian mielivaltaan.

      • ????????????????????

        Kunnon hintaa tuotannolle ja tietysti hieman voittoa päälle, ei siihen mitään tukea tarvita !


      • kepu pettääa aina
        ???????????????????? kirjoitti:

        Kunnon hintaa tuotannolle ja tietysti hieman voittoa päälle, ei siihen mitään tukea tarvita !

        No, kepuhan vastustaakin tukia EU:ssa, mutta Suomessa ajaa eri kieseillä.


      • Mitä oikeastaan
        kepu pettääa aina kirjoitti:

        No, kepuhan vastustaakin tukia EU:ssa, mutta Suomessa ajaa eri kieseillä.

        itket, tuella halvennettua ruokaako ?


      • Kepu pettää aina
        Mitä oikeastaan kirjoitti:

        itket, tuella halvennettua ruokaako ?

        Kepun kaksinaamaisuutta.


      • Missä kohtaa ?
        Kepu pettää aina kirjoitti:

        Kepun kaksinaamaisuutta.

        Kunnon hintaa tuotannolle ja tietysti hieman voittoa päälle, ei siihen mitään tukea tarvita !


    • Sepä se

      Jos ei mitään tukea tarvita, kannattaa kertoa se kepun kansanedustajille, jotka joka käänteessä sitä tukea ovat kinuamassa MTK:n kera.
      Kepun kansanedustajista taitaa olla aika moni jopa MTK:n hallintoportaissakin. Vähintään joku pienempi MTK-jyrä.

      Kepu/MTK-mafialle tulee sinun tuo asiasi kertoa.

      • En tunnista

        en hahmota tuota nyt, tukipolitiikka hoidetaan Brysselistä nykyään !


    • Kevennetään

      Sen MTK:n ilmoittaman kaks ja puol eurooko tunnilta? Siinäkin puolet liikaa ja toinen puoli tukee.

      • 4,5 euroa tunnilta

        ja se on kokonaan tukea, elintarvikkeissa ei ole senttiäkään viljelijän palkkaa..


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2824
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      523
      2654
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1777
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1669
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      57
      1089
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    Aihe