Ennen oli haka Hakasalo, nyt yliveto

Merikarvia.

Ylivainio.



Olliver Hawk (synt. Olavi Erkki Wilhelm Hakasalo, 1930, Merikarvia[1] – 1988, Kemi) oli suomalainen hypnotisoija. Elinaikanaan Hawk tunnettiin titteleillä hypnotisoija ja mestarihypnotisoija [2], kun taas muut hypnoosin parissa työskennelleet käyttivät ammattinimikkeitä hypnologi, hypnoterapeutti tai jotain muuta. Hawkia on luonnehdittu "aikansa supertähdeksi"[3] ja "superjulkkikseksi"[3][4].[2][5] Hän oli myös kansainvälisesti tunnettu.[4][6] Sadat tuhannet suomalaiset näkivät Hawkin hypnoosinäytöksen eri paikkakunnilla.[2][3]

Hawk teki hypnoosia tunnetuksi lukuisten yleisötapahtumiensa välityksellä ja esiintymällä paljon julkisuudessa eri medioissa sekä ottamalla vastaan psykologisista ongelmista kärsiviä ihmisiä. Vuonna 1981 Kouvolan hovioikeus tuomitsii Hawkin luvattomasta lääkärintoimen harjoittamisesta.[7] Hawk oli kuitenkin vapaa jatkamaan julkisia hypnoosinäytöksiään entiseen malliin.

Hawk olisi myös hypnotisoinut eläimiä, esimerkiksi hirven[5] ja karhun[5].[26] Hawkin hypnoosinäytösten "jäähyväiskiertueen"[14] aloittivat hänen Tampereella "seurapiireille pitämänsä demonstraatiot"[14]. Hymy-lehden pitkäaikaisen toimittajan Veikko "Ennalan kertoman mukaan menestys Tampereella oli myrskyisä niin kuin se on aina ollut 30 vuoden aikana."[14]

Seuraavana vuonna, 1988, Hawkin sydän pysähtyi kesken hänen viimeiseksi yleisöesiintymisekseen julistettua hypnoosinäytöstä Kemin työväentalolla, missä Hawk tasan 30 vuotta aiemmin oli pitänyt ensinäytöksensä Suomessa. Hawkin vaipuessa polvilleen yleisö ja Hawkin apulaiset luulivat Hawkin käyttäytymisen olleen osa hänen näytöstään.[27]

Kuolemansa jälkeen Hawk raportoitiin nähdyn Kemin lentoasemalla. Mm. Nyrkkiposti-lehden haastatteleman taidemaalari Boris Mikojanin lausuntoja lainattiin helmikuussa 1989 julkaistussa Nyrkkipostin aihetta käsiteleessä artikkelissa: ""Minä näin vuorenvarmasti Olliverin Kemin lentoasemalla viime lokakuussa. Minä en miehestä erehdy", Mikojan vakuuttaa."[28]

Vuonna 2000 Hawk esiteltiin sarjakuvahahmona nimeltä Oliver Houkka Walt Disneyn Aku Ankka -lehdessä.[29]


http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Olliver_Hawk

0

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En ole rakastunut

        Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
        Ikävä
        355
        3163
      2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

        Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
        Maailman menoa
        121
        1176
      3. Olen ärtynyt koska

        minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
        Ikävä
        61
        1157
      4. Suomalaiset marjat loppuvat

        Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
        Maailman menoa
        133
        943
      5. Puhutko toisista ihmisistä

        pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
        Ikävä
        115
        816
      6. Haluaisin tietää

        mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
        Ikävä
        46
        762
      7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

        ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
        Maailman menoa
        159
        737
      8. Oli mukava tavata irl

        Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
        Ikävä
        23
        727
      9. Mitä teen väärin?

        Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
        Sinkut
        113
        717
      10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

        Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
        Suomussalmi
        40
        679
      Aihe