Luottamus.

Sinulla on kyllä mielenkiintoinen tyyli kirjoittaa: toteava ja kertova, ts. proosallinen. Ja sitten sinne väliin tulee jostain säe purjehduksesta... Melkein jo kaivan Mårtenssonia Spotifysta ;) Tyylisi mahdollistaa joka tapauksessa sen että viesti ja asia jonka haluat meille lukijoille välittää ei jää epämääräiseksi ja tulkinnanvaraiseksi. Tarkka ja keskittynyt lukija löytää perille.

Sanomastasi voi olla monta mieltä mutta itse en allekirjoittaisi. Vaikka romantikkona itseäni pidänkin, minusta se molemminpuolinen luottamus rakkaudesta voi löytyä elämän aikana useammin kuin vain kerran. Olen löytänyt sen jo kahdesti. Mutta kun elämän suuriin totuuksiin kuuluu sekin, että ihmiset muuttuvat, niin se tarkoittaa vääjäämättä sitä että luottamussuhteetkin voivat muuttua. Se kerran löydetty molemminpuolinen luottamus voi molemmilta tai toiselta kadota. Aika tekee hirmutöitään...

Mutta optimistisesti runosi silti päätät: kerrot että kerran olet luottanut, mutta väärin perustein. Joten jos se luottamus kerran elämässä löytyy, sinulla se vielä on edessä ja tulossa... Tuskin se ihan mahdotonta on ainakaan.

Emme, luojan lykky, ole (vielä) niin itsekontrollin alaisia, että tietäisimme AINA mikä on loppupeleissä se järkevä ratkasu - se tekee meistä inhimillisiä ja ihmisiä!
Siksi kompastelemme, mutta tällä tyylillä (valitettavasti) ainoastaan me opimme. Hylkäämme/hyväksymme - viisastummekin. (ehkä;).

Hmm, ihmettelen mitä tuossa runossasi voisit katua, ja miten tuo mietelmäsi sitä mitenkään saisi asettumaan eri kulmaan... No, ehkä optimistina näen asiat muutenkin vähän eri vinkkelistä ja sinä realistina koet ehkä tehneesi virheen painaessasi Lähetä -nappulaa. Not you, maybe!?

Jälkikirjoituksesi on suorastaan ironinen: menneisyyden pohtiminen ei muuta menneisyyttä joka vaikuttaa nykypäivään... Hauska ajatus ja sisältää maistuvan ristiriidan. Mistäs me muualta oppisimme olemaan tänä päivänä ihmisiksi ellei nimenomaan niiden aiemmin tehtyjen virheiden (ja onnistumistenkin) avulla?

Ja olet oikeassa *murukulta*, juuri se tekee elämästä elämisen arvoisen että sitä ei voi käsikirjoittaa etukäteen, vaan se on elettävä nähdäkseen mitä tapahtuu, mihin virta vie ja minne sitä omaa kanoottiaan siinä virrassa pystyy ohjaamaan. Itsekontrolliakin pitää olla tiettyyn rajaan asti, mutta kyllä ne parhaat hetket elämässä ovat usein niitä joita ei ole kyennyt aavistamaankaan. Elää sinun pitää ja tajuta se, että sinä elät. (Taatan vanha viisaus)