Menneisyydestä takaisin, -Helvetistä takaisin.

Olin just sun kanssas randomina, en osaa muuta sanoo kun toivottaa sulle tsemppiä ja haluisin antaa sulle tässä virtuaalihalin jos sen sallisit :)

Ei se mitään auta eikä muuta mutta jos se henkisesti ees hetken lämmittäis :(?

Kyllähän se lämmitti, kuten jo sanoinkin. :))

Toivottavasti asiat ja tunteet selviää kohdallasi aikanaan....

Olen se sama hemmo siitä randomista, kävin vaan katsomassa miten tarinaasi on käsitelty täällä yleisellä palstalla, hiljasta on ollut :(

Kaikkea hyvää elämääs ja pidä huoli itestäs, tsemppiä :)

Kirjoitettuani viisitoista erilaista aloitusta en osaa sanoa muuta kuin: otan osaa. Olen vain random anonyymi, mutta olen pahoillani ja tunnen syvää surua puolestasi.

Sä oot läpikäyny melkoisen helvetin. En voi edes kuvitella millaista on joutua kokemaan perheväkivaltaa tai oikeasti pelätä omaa kuolemaa. Tai kuulla omilta vanhemmiltaan tuommosta sietämätöntä paskaa. Kihoaa vihankyyneleet silmiin puolestasi. On niin epäreilua, että toiset joutuu kokemaan tuollaista. Että joku kuvittelee itsellään olevan oikeus repiä ja satuttaa herkkää ihmistä noin pahasti. Ja harvoin ne rikkojat ymmärtää pyytää anteeksi tai korjata asioita. En tosin tiedä mikä sinun tapauksessasi olisi tarpeeksi iso anteeksipyyntö.

Lainaan muutamia kohtia kirjoituksestasi ja käyn sen kanssa vuoropuhelua.

"Uskoisin myös, että lapsuudesta tulleet pelkotilat nousivat jälleen pintaan tuon koettelemuksen jälkeen: Kuvittelin, että olin kokenut ne jo ja jättänyt ne taakseni. -Luulin väärin, sillä tunnen taas samalla tavalla, kuin silloin."
Olethan kokeillut terapiaa? Sieltä ei saa mitään kahdessa tapaamiskerrassa tapahtuvaa ihmettä, joka poistaa kaikki arvet ja muuttaa menneisyyden. Terapiassa voi kuitenkin oppia uusia tapoja hallita traumoja ja tunteita. Luotettava terapeutti voi olla kullanarvoinen.

"Nyt olisi pitänyt käydä koulut loppuun, mutta mitä minä tein? Minä jäin pois, koska en halunnut mennä sinne uudelleen ahdistukseni vuoksi. -Sama narsistinen ihminen on sielä vielä."
Jos tässä vaiheessa tuntuu liian raskaalta opiskella, hoida ensin tunteita tasapainoisempaan tilaan ja jatka, kun voimia on enemmän.
Toisaalta opiskelu voi tuoda sisältöä elämään ja pitää liikkeessä. Toivottavasti syy lopettamiseen ei ollut jonkun narsistinen käytös. Ethän anna kenenkään narsismin estää sinua etenemään elämässäsi. Jos sinua esimerkiksi kiusataan, älä jää yksin vaan puhu siitä jollekin. Älä pysähdy.

"Olen jättänyt elämän miettimiset taakseni, olen jopa vain juonut alkoholia yhdessä ajanjaksossa miettimättä mitään. Viimekerrasta ei ole kauaa edes aikaa. Jätin elämäni elämättä koska en enään pystynyt siihen. Masennuin ja jäin pois velvollisuuksistani pikkuhiljaa."
Tämä kuulostaa vaaralliselta tieltä. Tiedät varmaan itsekin, mutta alkoholi voi pahentaa masennusta. Vaihda suuntaa. Lyhyen tähtäimen ratkaisut auttaa aina hetkeksi, mutta pitkällä aikavälillä ne voi tuottaa tuhoa.

"Identiteettini ei myöskään ole enään sama ja pelkään ihmisiä, mutta peitän sen täysin."
Ei ole ihme, että pelkäät. Kuka tahansa pelkäisi. Toivottavasti silti uskallat uskoa siihen, että maailmassa on paljon hyviä ihmisiä, vaikka se on varmasti vaikeaa. Hitaasti luottamus voi kuitenkin rakentua, kun sille antaa mahdollisuuden. Tietenkin kannattaa olla tarkka siinä, kenet lähelleen päästää. Jos on muutenkin vaikeaa luottaa, pettymyksiäkin on varmasti vaikea sietää.

Olet vielä nuori ja sinulla on paljon elämää edessäsi, ehkä haluat vielä etsiä itseäsi. Identiteettiäsi älä kuitenkaan häpeile. Se on juuri sellainen, miksi se kovissa oloissa muotoutui. Sen avulla selvisit kaikki vaikeat ajat ja pahat paikat - mieti miten hienoa. Ole ylpeä itsestäsi.

"Minä en pystynyt kertomaan, että elämäni rakkaimmat ihmiset kohtelevat minua näin -Se olisi ollut säälittävää, häpesin kaikkea sitä."
Toivottavasti nyt parikymppisenä ymmärrät, ettei mikään ole ollut syytäsi. Sinun ei tarvitse hävetä mitään. Olet arvokas ja sinua on kohdeltu väärin. Älä kanna vastuuta toisten teoista.

"-En pystynyt syömään julkisilla paikoilla koska ahdistus on sietämätön. En siis syönyt mitään päiviin, -Koska en pystynyt syömään julkisilla paikoilla tai edes kahdestaan."
Kuulostaa siltä, että pelko rajoittaa elämääsi. Voisitko kokeilla päästä siitä eroon pienin askelin? Ehkä voisit mennä juomaan kupin kahvia julkiseen paikkaan, jos se ei ahdista. Ehkä voisitte rakkaasi kanssa keskustellessanne pitää ruokaa lähellä - sitä ei ole pakko syödä, mutta tottuisit ruuan läsnäoloon. Vähitellen voisit ehkä yrittää napostella jotain pientä. Mitä tahansa pienet askeleet ovatkin, niitä kannattaa kokeilla.
Itseään ei tarvitse kuitenkaan pakottaa mihinkään muiden takia. Ei kaikkien tarvitse syödä julkisissa paikoissa, jos ei halua. Valinta on sinun.

Kielsit sanomasta, että on toivoa. En voi valitettavasti totella pyyntöäsi, koska löysin tekstistäsi muutaman ilmiselvän toivoa pulppuavan lähteen.

"Nyt olen rakastunut"
Siinä on syy elää ja toivoa. Ehdottoman suuri, kaunis ja upea syy.

Toinen ja tärkeämpi toivonlähde olet sinä itse. Ajattele millaisen matkan olet tehnyt, mitä kaikkea olet käynyt läpi ja silti selvinnyt voittajana. Tässä sinä olet ja elät, vaikka olet pelännyt kuolemaa. Mä nostan hattua ja korkealle. Ei monesta olis ollut samaan. Sä olet vahva ja hieno ihminen. Älä luovuta nyt, kun oikea matkasi vasta alkaa.

Kiitos vaivannäöstänne!

Toisaalta olen iloinen siitä, että tämä ihminen ketä tuli minun elämääni nyt, asuukin todella pitkällä ja olemme kaukosuhteessa, sillä en haluaisi hänen näkevän minua pahoina päivinäni.

Kuin istuin autossa heidän kanssaan, olin täysin onnellinen ja tyytyväinen elämään. Mietein psykologille menoa ja olin jo melkeinpä varma, että soitan sinne heti kotiin päästyäni. Kotiin päästyäni, en soittanutkaan koska jokin esto vain tuli. Se on vaisto varmaankin menneisyydestä, joka käskee olla hiljaa ja joka varoittaa minua seurauksista jos menen ja puhun ja kerron. En haluaisi järkyttää ihmisiä olemalla konkreettisesti paikalla ja puhumalla. En kyllä voisi muutenkaan kertoa, koska perheessämme on ala-ikäisiä lapsia, jotka asuvat kotona, vaikka tuollaista ei enään tapahdu. Se olin minä, ketä sain kestää kaiken kohtelun, vaikka olisin ollut ja elänyt normaalisti enkä tehnyt mitään pahaa. Ei siskoni koskaan saanut mitään tällaista kontolleen, koska aina valehteli kaiken olleen minun syytäni.

Tiedän, ettei alkoholi ole ratkaisu. Läheinen ystäväni alkoholisoitui ja se vaikutti osittain juomiseeni. Nykyisin pahoin pelkään, että vaikken olekkaan alkoholiriippuvainen, minulla ei ole kontrollia kun vain haluan lähteä pois tekemään jotakin muuta. Olen siis nolannut itseni monet kerrat ja tehnyt vääriä asioita juotuani. -Toivoisin, etten olisi koskaan juonut. Olen juonut siksi, koska en ole osannut olla ihmisten seurassa normaalisti, se on tullut vaikeammaksi. En siis kertakaikkiaan keksi mitään muuta tekemistä, tai tuntuu ettei missään olisi järkeä tai että ideat olisivat vähissä. Tuo ajatusverkko peittää kaiken totuuden sen alle ja en enään oikein tiedä, mitä minä tein silloin joskus kavereideni kanssa. Tuntuu, että rahaa saa vanhemmilta alkoholiin ja tupakkaan, muttei muuhun.

En voi uskoa olevani näin hukassa, koska tämä ihminen jota tänä päivänä peilistä katson, on täysin eri kuin silloin kun vielä olin aidosti onnellinen.

Pitäisi taistella, tiedän. Taistelen ja olen taistellut, mutta jokin estää minua tekemästä sitä, jokin repii minut yhä uudelleen ja uudelleen vaikka olisinkin vain itseni kanssa. -Se on minun sisälläni, minun muistoissani, se olen minä itse.

Tiedän, että asiat olisivat paremmin jos minä vain pystyisin siivoamaan tämän huoneen. Jos minä pesisin pyykit, kävisin suihkussa, jos pääsisin hetkeksi jälleen pois jonnekin.

Minä tein itsestäni fyysisesti vahvemman heti jätettyäni tuon narsistin. Minä tunsin voimani silloin, mutta pelkäsin niitä ja pelkäsin sitä, että minä voisin aiheuttaa niin paljon tuhoa niillä ja muuttua samanlaiseksi kuin tämä ihminen joka minut rikkoi.

https://www.youtube.com/watch?v=8bcQFxQxMQQ

Kiitos kirjoituksestasi, tiedätkö että se auttoi minua ymmärtämään jälleen, että olen sama ihminen, mutta olen haudattu kaiken tämän alle ja minun pitää päästä pois, jotta voin näyttää jälleen kaikille ketkä halusivat tuhota minut, että olen tuhoutumaton.

Tajusin myös, että siksi minä tuhouduin koska uskoin koko elämäni tähän päivään asti, että minulla ei ollut oikeutta päästä tästä yli, että minulla ei voinut olla ketään kuka olisi saanut olla puolellani asioissa, syytin itseäni kaikesta.

Minä olin paha, vain koska minun oli pakko pidettävä puoleni kun päälle kymmenet ihmiset vihasivat minua kun kestin samaan aikaan tuota kaikkea kotiini tullessakin. Kukaan ei tuolloin oikein uskaltanut olla minun puolellani, mutta minä vain koetin elää normaalisti välittämästä muista.

Miksi minä en uskonut siihen, että minulla on oikeus parantua? Koska minulle ei koskaan ollut näytetty sitä elämässäni ja olin elänyt elämäni siinä uskossa kokonaan. Kun koetin nousta ylös, ihmiset laittoivat minut samantein alas joka paikassa ja kuvittelin käyttäytyväni väärin.

En uskonut ansaitsevani kenenkään tunnustusta mistään suunnasta, koska kumosin kaiken mitä oli tapahtunut ja totuin siihen mitä vastassa oli koska en edes tiennyt, että se oli väärin. Se tapahtui neljän seinän sisällä, kenenkään tietämättä siitä.

Koska tunnelukko oli vielä voimassa, pystyi tämä narsistinen ihminen vaikuttamaan minuun.

Sitä on vaikea vieläkään uskoa/hyväksyä, että minulla on oikeus parantua.

Tuollaisten estojen vahvuutta on varmaan vaikea liioitella. Toivottavasti jonain päivänä pystyt harhauttamaan niitä ja puhumaan asioistasi psykologin kanssa.
Tapasi kantaa vastuuta on kaunis, mutta olet ollut jo ihan tarpeeksi kauan hiljaa. Ei sinun tarvitse suojella ketään perheenjäsentäsi, vaikka alaikäisiä vielä kotonasi asuisikin. Eikä sinun tarvitse myöskään murehtia siitä, että voisit "järkyttää ihmisiä olemalla konkreettisesti paikalla ja puhumalla". Tiedän sanonnan, jossa on perää: Jaettu ilo on kaksinkertainen, jaettu suru vain puolikas.

Olen pahoillani ystäväsi puolesta. Omassa ystäväpiirissäni joskus tuntui, että syömishäiriö tarttui naisesta toiseen. Kai ihminen tuntee sellaisessa tilanteessa riittämättömyyttä ja muita ilkeitä tunteita, ja se kääntyy helposti syyllisyyden tunteeksi. Lapsuuden traumoistaankin saattaa syyttää itseään. Kaikkea hullua sitä ihminen voikin tuntea.
Hienoa kuulla, ettet ole alkoholisoitunut. Osaat myös analysoida käytöstäsi hyvin, vaikket kaikkea muistaisikaan tai kaikesta olisi ylpeä. Ole itsellesi armollinen ja koeta unohtaa itsesi syyttely. Omia virheitä on hyvä pohtia sen verran, että miettii, missä meni vikaan. Miksi niitä kannattaisi sen enempää pyöritellä tai tuntea niistä häpeää? Virheistä oppii, eikä niitä enää koskaan tarvitse tehdä uudestaan.
Kontrollin puute kuulostaa sellaiselta, että siihen kannattaa miettiä ratkaisua. Voisitko oppia tunnistamaan sellaisen hetken, jolloin kontrolli meinaa taas karata? Voisit kehitellä sen varalle suunnitelman: soittaa esimerkiksi ystävälle, käydä hikilenkkeilemässä jonkin tietyn lenkin tai jotain muuta vastaavaa. Jotain sellaista, joka korvaisi alkoholiretket - tai ainakin saisi olemaan lähtemättä sellaiselle.

Tekstisi perusteella vaikutat kauniilta ja vahvalta ihmiseltä, joka kantaa huolta ja vastuuta muista itsensä kustannuksella. Hienoa kuulla, että olet päässyt narsistisesta ihmisestä eroon. Se, että hän jätti sinuun jälkensä, ei tee sinusta pahaa. Vaikka olisit tehnyt virheitä elämässäsi, ei sekään tee sinusta pahaa. Älä suotta pelkää.

Sinulla on kaikki maailman oikeus parantua.

Tänään haluan päästä pois.

https://www.youtube.com/watch?v=cG2RagVFIwg

Tuntuu, kuin tästä ei tulisi yhtään mitään.

En halua tehdä itselleni mitään pahaa, mutta jos se on ainoa tie pois tästä kärsimyksestä niin en voi enään muuta kuin toimia tuon kaavan kautta. En ole osannut valita keinoa vielä, oikeastaan toivoisin että joku toinen tekisi sen minulle.

Ahdistaa.

Tässä yritän hengittää syvään ja ottaa rauhassa. Näin siis ahdistavia unia herätessäni yöunilta ja minulle huudettiin jälleen. (Isä)

Lisäksi unet käsittelivät tuota narsistista ihmistä kenestä puhuin tuossa aloituksessa. Hän otti minuun yhteyttä lauantai-sunnuntai välisenä yönä.

On hiukan ilmatilat piukassa vielä tuon ahdistuksen vuoksi, ne aukeutuvat kyllä kun hengitän syvään.

Ajattelin kirjoittaa tänne, jos jotakin kiinnostaa tai jos joku pystyisi paremmin ymmärtämään.

Olen menossa puhumaan kyllä.

Alä lopeta uskomista parempaan. Jatka ponnisteluja. Usko tai älä- jokaisen ihmisen elämä on tärkeä. Et ole yksin. Voisitko löytää elämästä pieniä onnen hitusia jotka auttaisivat etennpäin? askel askeleelta.

Onneks musiikki auttaa aina.

Ja kyllähän voisin. :D

But in my mind, things go dark sometimes.

Kiitos siitä että jaksoit kirjoittaa. Merkitsee minulle paljon.