Syöpämarkkerit veressä?

Minä kärsin kanssa tuosta jatkuvasta syöpä pelosta! Tulen kohta hulluksi. Olen myös 23 vee. Nyt epäilen keuhko ja mahasyöpää. Oireita löytyy. Minä en ole käynyt vähään aikaan missään verikokeissa tms. Lääkäri on vain aina syöpäkeskustelun päätteeksi ehdottanut mielenterveystoimistolle menemistä :)

..olla ajattelmatta asiaa. Minä olen itsekin vähän vainoharhainen näiden asioiden suhteen. Se johtuu siitä, että minulla on imusolmuke-patteja vaikka muille jakaa. Ennen pelkäsin enemmän ja se häiritsee tosiaan elämää. Muta pitää opetella olemaan välittämättä asiasta.

Jos sinulla on oikeasti jotain kirjaimellisai oireita, kuten patteja, niin ne pitää käydä tutkituttamassa kerran. Sitten pitää vaan luottaa tulokseen. Aina kun asia tulee mileen, se pitää vaan heittää pois. Muuten elämästä ei tule mitään. Jos pelkää sairauksia koko ajan, niin kohta täytyy mennä ihan toisenlaisille lääkäreille.

Esimerkiksi suolisto syöpää ei nuorille tule käytännössä koskaan, joten siitä on turha olla huolissaan. Päähän koskee joskus lähes kaiklla. Jos olo tuntuu tunkkaiselta, käy lenkillä ja venyttele. Se johtuu luultavasti siitä, että niskat ovat jumissa.

Rentoudu ja lopeta miettiminen. Muuten elämä menee hukkaan!

Miks tämä asia on saanut niin suuren vallan. Tietenkin oikea paikka on mielenterveystoimisto.
Mitä enempi saa netistä tietoa, saa tietoa, ettei yksioikoista syöpäkoetta ole. Eli kysymys kuuluukin, miksi siitä on noin ylisuuri pelko? Syöpä ei ole todennäköinen tuossa iässä. Mikä on se kauhea asia mikä pelottaa jos se onkin? Suurin osa pystytään nykyisin hoitamaan.
Suurempi riski on kuolla ennen aikojaan rattijuopon yliajamana ihan siellä tavallisella iltalenkillä. Pelottaako se? Ei. Miksei?

Mitäs jos vaan vastaisitte esitettyyn kysymykseen, eli veriseulonnan ca-markkerit. Vastauksesta riippuen on varmaankin syytä olla yhteyksissä sinne mielenterveyspuoleenkin...mutta akuutti fyysinen puoli tulee myös tutkia ja hoitaa, kuten ketjun aloittaja asiallisesti ehdottaa. Ongelmien ja maton lakaiseminen psyk. ongelmatiikan alle on liian suomalainen tapa hoitaa asia, joten ihan jos vaan tutkittaisiin sitä ca-problematiikkaa.Nyt heti.

Kyllä syöpäsolut näkee verikokeesta, jos vaivautuvat tutkimaan. Mutta mulla on rintasyöpä, ja eivät vaivautuneet tutkimaan verikokeesta syöpäsoluja, otettiin vain laaja verenkuva... Nyt on vuosi mennyt rintasyövän hoidoita (leikkaus, sytostaatti- ja sädehoito), eikä jälkikontrollissakaan otettu kuin laaja verenkuva. Sen sijaan otettiin koepala rinnasta, joka näytti, kiitos Luojalle, negatiivista viimein. Ystävälläni leikattiin koko rintasyöpä ja luultiin, että hän parani ja hän palasi pariksi vuodeksi töihinkin, mutta ei otettu verikokeesta niitä syöpäsolujen määrityksiä. Nyt vasta, kun epäiltiin, että syöpä oli levinnyt, otettiin laajempi verikoe, eli syöpäsoluja ruvettiin tutkimaan näytteestä. Syöpä oli jo levinnyt luustoon... On se vain kummaa, että säästetään ihan väärissä asioissa ja potilas saa vain lyhyen lepotauon kuin keskitysleirissä vanki, ja sitten taas sama rumba alkaa sytostaati- ja sädehoitoineen ja kenties se rumba vie hautaan, ettei tarvitse sairaseläkkeitä kauaa maksella yhteiskunnan. Näin se menee, eli meitä syöpäpotilaita kuoletetaan, jos olet yhteiskunnan maksamissa hoidoissa eikä ole varaa yksityiseen kalliiseen hoitoon. Minultakin säästettiin fysioterapiassa, sitä ei tullut ollenkaan eikä myöskään tehty magneettikuvausta sairauden alussa, joka heti olisi paljastanut paljon. Lääkäri sanoi vain, että nyt tehdään mulle ne hoidot, jotka laki määrää. Ja piste. En ole katkera kuitenkaan, sillä onhan se julkinen lakisääteinen hoitokin tyhjää parempi. Ja ehkä tässä jää eloonkin! Tsemmpiä teille muillekin kipuileville. Aina kannattaa ottaa ajoissa sairaudesta selvää eikä liian myöhään.

En pelottelisi kauhutarinoilla ihmisiä, jotka saattavat olla herkkiä. "Syöpä" on vaan joukko soluja, jotka ovat "pahanlaatuisia". Omalla kohdallani en ajatellut sitä edes sairautena, vaikka lääketieteen kannalta se sitä olikin.

Kun itse sain diagnoosin 10 vuotta sitten, ajattelin että katos perhanaa, sitten täytyy hoitaa se pois. Toivottavasti se on sellainen, joka voidaan hoitaa. Mutta sairastelemaan en sen kummemmin rupea.

Tällä asenteella kun mentiin päivä ja viikko kerrallaan, hoidoissa ja leikkauksessa käyden, sitten kuukausi ja vuosi kerrallaan, niin hyvin meni. On nyt mennyt kymmenen vuotta. Lepäsin kuin 'ellun kana' jos tarvittiin voimia, ja painoin normaalia elämää silloin kun energiaa oli. Palasin töihin ja nautin elämästä. Itse asiassa enemmän, kuin koskaan aiemmin 'terveenä' :) Ja siitähän sai lisää voimia! Ja nyt terve kuin pukki.

Haluaisin kannustaa kaikkia, jos diagnoosin sattuisitte saamaan. Homma ei ole ohi!