Savusaunan lämmitys

Koturi

Kysyn ihan noin vain minkälaisella puulla olisi parasta lämmittää savusaunan kiuasta. Onko sillä merkitystä lämmölle ja tuoksulle?
Kesämökillä riittää risuja mutta ne palavat niin pian.

19

5588

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saunooja

      Mieluiten tuohettomaksi kuoritulla koivulla ja lepällä.

      • Koturi

        Olen itse vierastanut paperin polttamista savusaunan uunissa. Myös muu roska ja jäte eivät sovi. Jotenkin vaikka kuivakin mäntypuu ei ole niin hyvä kuin koivu.

      • PUUTA

        On leppä!

      • paljoa
        Koturi kirjoitti:

        Olen itse vierastanut paperin polttamista savusaunan uunissa. Myös muu roska ja jäte eivät sovi. Jotenkin vaikka kuivakin mäntypuu ei ole niin hyvä kuin koivu.

        En polttaisi savusaunassa paperia ainakaan paljoa, koska paperissa on kaiken maailman valkaisuaineita tms, jotka jäävät saunan sisälle ja tarttuvat kiukaan kiviin ja saunan seiniin. Toki sanomalehteä voi polttaa, mutta en polttaisi sitäkään pesällistä, vaan ainoastaan sytykkeenä. Ja pihkapuuta ei pidä missään nimessä käyttää savusaunassa ja parasta puuta on leppä, sillä koivukin palaa isoina hiilinä ja "räiskyy" paljon enemmän kuin leppä. Pihkapuut, kuten mänty aiheuttavat kitkua ja karstaavat kivet ja saunan seinät. Itse polttaisin koivu/leppä halkoja ja ainakin viimeinen pesällinen mielellään leppää. Ja kannatta polttaa sopivan voimakkaalla liekillä, jotta sauna ei pala, eikä kiuas hajoa turhan kovasta liekistä, mutta ei liian pienelläkään liekillä pidä polttaa, jotta kivet pysyvät puhtaana. Liekki ei saisi hirveästi tulle kivistä läpi ja kiuasta voi "tukkia" latomalla kivet siten, että pohjalle isoja murikoita ja pinnalle karkeaa sepeliä, jolloin kiuas lämpeää tasaisesti ja isoja aukkoja ei jää kivien väliin. epätasaisesti lämmennyt kiuas aiheuttaa myös sitä kitkua, kun karstaiselle kivelle heittää vettä.

        PS: rautatieltä "saa" todella hyvää karkeaa sepeliä kiukaan pinnalle laitettavaksi... tosin rautatieltä sitä ei tietenkään saa hakea :)

    • sekapuuta

      voi käyttää, koivun kuorta pitää välttää.

      Itse laitan viimeisen pesällisen leppää.

      Ja kunnon tulet pitää olla, ei mitään kituuttamista, lieskat saa ja pitää nousta kivien läpi niitä puhdistamaan.

      • Paavo-

        Meillä on mökillä (isän synnyinkoti) yli 100 vuotta vanha savusauna, jota on aina lämmitetty koivuhaloilla. Hyvin toimiin. Mutta eipä niistä koivuhaloista ikinä ole tuohia alettu pois repimään. Miksi sitä tuohta muka pitäisi välttää? Jos se nyt kovin olennainen asia olisi, niin luulisi isäni, joka on savusaunonut koko ikänsä (70V.) siinä saunassa, saaneen jo perimätietona vanhemmiltaan tuollaisen ohjeen.

      • saunooja
        Paavo- kirjoitti:

        Niin, ei meilläkään sitä koivua niin tarkkaan jakseta kuoria...
        Mutta tikua tuntuu häkälöylyjen jälkeen jäävän vähemmän, jos välttää tuohen käyttöä.
        Tuohi myös nokeaa - ja jos lämmittää pienellä,kituliaalla liekillä, niin saa helpommin aikaan nokipalon.

      • Koivu palaa
        saunooja kirjoitti:

        Niin, ei meilläkään sitä koivua niin tarkkaan jakseta kuoria...
        Mutta tikua tuntuu häkälöylyjen jälkeen jäävän vähemmän, jos välttää tuohen käyttöä.
        Tuohi myös nokeaa - ja jos lämmittää pienellä,kituliaalla liekillä, niin saa helpommin aikaan nokipalon.

        toki nätisti ja antaa kipakat löylyt. Koivu nokeaa saunaa ja tuohi tekee löylyistä kitkerät. Viimeinen pesällinen ilman tuohta siis.

      • kiuasmuurar
        Koivu palaa kirjoitti:

        toki nätisti ja antaa kipakat löylyt. Koivu nokeaa saunaa ja tuohi tekee löylyistä kitkerät. Viimeinen pesällinen ilman tuohta siis.

        Pystykuiva kuusi on erinomaista savusaunan lämmitykseen!! Sitähän syntyy näinä aikoina!!!!!!!!

      • Kirjanpainajainen
        kiuasmuurar kirjoitti:

        Pystykuiva kuusi on erinomaista savusaunan lämmitykseen!! Sitähän syntyy näinä aikoina!!!!!!!!

        Se on parasta.

      • Kirvesmiehen muija

        Ilmanko savusauna palaa joka neljäs vuosi. Älä ihmeessä lämmitä tuolla lailla. Liekin tulee olla hyvä ei kitulias jotta lämpö on hyvä. mutta ei nyt senään mitää juhannuskokkoa. Puu kuivaa puuta. Kotimainen puu käy ihan hyvin. Kun tuhkat ja kekeäleet on otettu pois tehdään kiukaalle noki huuhteleminen ja annetaan saunan tuultua hyvin. Roskia en nyt sentään polttasi. Mutta puulaadulla ei näin kesäaikaan ole merkitystä. Savusaunassa ei kylvetä lämmitysaikaan, vasta sen jälkeen kun on tuuletettu ja laitettu kylpykuntoon. Saunaseuran sivuilta löydät hyvät ohjeet jos et usko minua. Koivu on paras lämmönantaja (kotimainen puu) ja sopii kylmään aikaan lämmitettäessä kuten syksyllä ja talvella.

      • Surkeaa
        Kirvesmiehen muija kirjoitti:

        Ei kannata neuvoa, kun ei itsekään osaa.

    • näinmeillä

      Savusaunaan vain puhtaaksi pilkottua kuivaa koivua, siis otetaan vain puun sisusosat, ei kuorta eikä tuohta. Mänty ja kuusi ei sovi pihkan ja tervan takia. Leppä ja haapa käy, lisättynä koivun sekaan.

    • kiuasmuurar

      Joo mää tosa aikasemmin kirjotteli, et pystykuiv kuuse olis aika hyvä lämmityspuu savusaunaha. Mut ensunkka mää mittä tiär ko ole vaa neljänkymmenttekolmehe savusaunaha kiukka muurannu!!

      Tervessi vaa kurahousult

    • savuri

      Savusaunan lämmitys on aina saunakohtainen tärkeintä on että lämmitetään kiviä ei seiniä , seinä räppänä tarpeeksi iso meillä noin 50x90 kyllä muuten saa lämmittää ihan kunnon tulella , noin puolet koivua ja puolet leppää eikä niitä kuorita , sauna lämpiää 1,5 tunnissa, siintyy 40min , saunoa saa hyvin sen norm. 3 tuntia. kivet järvestä selkä luodolta ja pohjoisrannalta .Kiviä valitessa painavat nyrkinkokoiset kivet on parhaita.
      Pihka puut säästetään takkaan niitä ei polteta saunassa.

    • yksi.ainoa.puu

      Vain leppää, sillä menty jo 30 vuotta, ei edes koivua tai missään tapauksessa räiskivää havupuuta.

    • pehmeätlöylyt

      Harva osaa enää savusaunaa oikein rakentaa, ja tosi harva osaa sitä enää lämmittää. Opettelemaan siinä jokainen joutuu. Savuräppänän koolla niinkuin korvausilman luukun koolla on väliä. Kiukaan palaessa liekit saa nousta vain vähän kivien yläpuolelle, jos suurenpi veto, on vaarana että palaa koko sauna. Ja tietenkin saunassa tasainen yläpohja.
      Pihkapuu ei sovi savusaunan lämmitykseen, Eikä koivuukaan suositella. Paras on leppä, ja tietenkin kuivana. Jos seassa on koivua niin kannattaa nyhtää tuohi pois.
      Lämmitysaika on ilman lämmöstä, puista ja lämmittäjän taidoista riippuen n.4-6 tuntia. Jos lämmityksen taidon joku oppii, niin löylyt ovat erittin pehmeät ja miellettävät.

    • Tyylejäonmonta

      Aina viimeinen pesä on meillä ollut leppää.
      Muuten etupäässä koivua. Ja sytytyksessä on käytetty yleensä vanhaa vastaa ja tuohta, sanomalehteä harvemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      4985
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3277
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe