Torstai 18.3.2010 Eetu ja Edvard

Palvelussa juuri nyt 36286 käyttäjää

Vastauksia: 32
Lukukertoja: 11376
TEKSTIKOKO: font-sizefont-sizefont-size
Viestien esitystapa:
Täällä monet valittavat, että kumppania ei löydy vaikka on kaunis. Kertoo sen, että asia on lähes itsestään selvää, että ulkomuodolla saadaan tehtyä vaikutus. Minä olen ruma, ollut aina. Koskaan minua ei ole sanottu kauniiksi edes vahingossa. Ja parempikin niin, koska loukkaantuisinkin teeskentelystä. Moni varmaan sanoo, ettei kukaan niin hirveän ruma voi olla. Ei ole kysymys siitä kuinka ruma on, vaan siitä, että kun ei ylitä tiettyä rimaa, niin ei ole vaikutusta onko pelkästään ruma, sikaruma vai ääriekstrahirviö. Siitä rimasta ei vain mennä yli.
Kokemuksesta puhun: rumuutta ei voi kompensoida kumppaninhaussa millään luonteenpiirteellä tai asenteella, koulutuksella, sosiaalisuudella, ei millään. Kauniilla saa olla vaikka mitä luonteenpiirteitä, (koska jokaisellahan on omat vikansa) rumalla ei saisi periaatteessa olla mitään vikaa, koska rumahan ei ole edes kaunis. Ehkä sellaisia miehiä voi olla olemassa, joiden ei tarvitse olla ylpeitä naisensa ulkonäöstä. Voi olla, koskaan en ole sellaista tavannut. Ehkä sokean miehen voisin saada. Kukaan ei usko, että voisin saada jonkinlaisen tyydyttävän, normaalin suhteen, vaikka sillä ei ole vaikutusta, mitä muut ajattelevat. Koskaan minulta eivät ole edes ystävät tai sukulaiset tosissaan kysyneet, että miten ne miesasiat, edes leikillistä kiusaamista ei.. ja ikää alkaa olla kohta kolmekymmentä. Jos en noteeraa perässä roikkuvia humalaisia tai muuten hankalia tapauksia, niin useamman kuin yhden kerran olen saanut kuulla olevani liian nirso. Siis rumana pitäisi olla valmis mihin vaan, eikä omia toiveita saisi olla. Minun toiveeni eivät ole mitenkään liian korkeita, mutta normaali parisuhde ei rumalle olisi sallittua.
Rumana en saisi pukeutua kauniisti tai ainakaan seksikkäästi. Koska vaikutus on lähes aina päinvastainen kuin toivottu, eli vanhalla tyylillä; rumat koreilee vaatteilla, jo ulkonäöstä näkee, ettei päässä ole mitään tai sitten säälitellään, että olen epätoivoinen ja tyrkytän itseäni panopuuksi. Kauniilla naisella samat vaatteet, niin vaikutus on jotain ihan muuta.

Edellinen | Seuraava
Ruman elämää
sinkutettu11.5.
sinkutettu11.5.
Muks11.5.
rumatyhmä...11.5.
Keisarinna11.5.
lyhyillä ...11.5.
lyhyt mies11.5.
ölli12.5.
kukka kui...12.5.
bööna12.5.
Chappa12.11.
Nimetön19.3.
oskari11.5.
gfjkl11.5.
nainen2711.5.
rumatyhmä...12.5.
mollamaija11.5.
tuskinpa11.5.
mollamaija11.5.
naisilla11.5.
miehille11.5.
tyttö12.5.
pitkä.12.5.
ölli12.5.
yksinolija11.5.
Rakastumaton12.5.
888888812.5.
aina voi ...12.5.
baza12.5.
Yksin min...12.5.
Voi hyvän...12.5.
............6.3.
evolutiivi22.5.