Hei!
Nyt olisi haussa ohjeita leivonnaisiin, jotka voisi tehdä hyvissä ajoin etukäteen, esimerkiksi päivää tai kahta aikaisemmin. Aikaisemmista keskusteluista löysin paholaiskakun ohjeen, joka on parhaimmillaan seuraavana päivänä, mutta mitä leipoa etukäteen.
Leivonnaisohjeita, joita voisi leipoa etukäteen
4
1779
Vastaukset
- leipoja
En tiedä, millaisia ohjeita haet, mutta "hyytelökakut" tehdään aina etukäteen jääkaappiin odottamaan. Kun itse teen hyytelökakun, aloitan valmistuksen yleensä 3 pv ennen tarjoilua. Aluksi teen keksimurupohjan, jonka annan yleensä kovettua seuraavaan päivään ja sitten seuraavana päivänä teen välikerroksen ja pinnan. Joskus vielä tarjoilupäivänä koristelen kakun reunat kermavaahdolla, mutta se ei ole välttämätöntä.
Muita hyviä ovat pikkuleivät, joita voi pakastaa (esim lusikkaleivät, jotka teen täysin valmiiksi ennen pakastusta) Ne toki säilyvät jääkaapissakin, elleivät tule syödyksi :)
Myös ns. mamman marjapiiras säilyy hyvänä jääkaapissa pari päivää, maun mitenkään muuttumatta.
Suolaisista hyviä esimerkkejä ovat esim tuulihatut, joiden kuori säilyy pakastimessa hyvänä todella kauan, suitten vain ennen tarjoilua tai edellisenä päivänä täytät ne. Myös suolaiset piirakat säilyvät seuraavaan päivään, ne voit sitten vain lämmittää uunissa ennen tarjoilua, niin ne ovat kuin vastatehtyjä. - 1+13
nosto!
- Juuö
Myös juutokakut on helppo tehdä jo paria päivää aikaisemmin ja lisää vaikka kiilteen vasta tarjoilu päivänä ja kuulemma niitä voi myös ihan hyvin pakastaa ja nostaa päivää ennen tarjoilua jääkaappiin niin ehtii sulamaan, siinäkin kiille kannattaa varmaan tehdä vasta pkastuksen jälkeen
- käly
Juhlatorttu ja Porkkana-Appelsiinikakku.
Kaikki mihinkä käytetään voita säilyvät kauan, hyvänä kaapisa tai pakastimessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1104340Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k773156- 981372
- 841235
- 91826
Lähes kaikki keskustelut kasvotusten
on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk21676Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka17672- 42647
- 43629
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?105612