Asunto-osakeyhtiölaki!!! APUA TARVITAAN!

Miten on?

Asunnossamme etsittiin sähkövikaa(sulaketaulusta ja kiukaan takana sijaitsevista johdoista) ja korjattiin kolme termostaattia(suorasähköpatterit eivät toimineet) ja lopuksi sähkövian syyksi löytyi vika kiukaasta. Aikaa meni n. pari tuntia ja lasku oli yli 200 euroa.

Pyysimme lähettämään laskun pienelle (6 asuntoa) yhtiöllemme, kuten olimme puhuneet edellisessä yhtiökokouksessa. Pöytäkirjassa on myös kirjoitettu asiasta allekirjoituksineen.

Itse maksoimme kuitenkin kiukaan ja sen asennuksen. Odottelemme vastausta sähköfirmalta, meneekö termostaatit takuun piikkiin.

Nyt laskua syynätään meille!! Ja syyksi sanotaan, että niin lukee vastuunjako-oppaassa (jota kukaan ei ole allekirjoittanut eli sitä ei ole hyväksytty taloyhtiössä).

Yhtiössämme on siis yhtiöjärjestyksen mukaan voimassa osakeyhtiölaki sekä asunto-osakeyhtiölaki.

Kuka maksaa tämän sotkun?


Entä mitä seuraamuksia voi tulla isännöitsijälle, hänen maksettuaan "vahingossa" pari omaa laskua taloyhtiön tililtä. Hän on kyllä pyytänyt anteeksi ja maksanut vuorokauden sisällä takaisin rahat tilille. Isäinnöitsijä (mutta vain nimellisesti) on pienen taloyhtiön asukas.

3

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastaus.

      "Ja syyksi sanotaan, että niin lukee vastuunjako-oppaassa (jota kukaan ei ole allekirjoittanut eli sitä ei ole hyväksytty taloyhtiössä)".
      Kuuluu As-Oy lakiin sitä ei erikseen allekirjoiteta.

      "Entä mitä seuraamuksia voi tulla isännöitsijälle, hänen maksettuaan "vahingossa" pari omaa laskua taloyhtiön tililtä. Hän on kyllä pyytänyt anteeksi ja maksanut vuorokauden sisällä takaisin rahat tilille".
      Ei mitään seuraamuksia koska kaikesta päätellen kyseessä on vain vahinko joka on viipymättä korjattu.

      Lukeeko pöytäkirjassa että taloyhtiö maksaa vian etsimisen vai myöskin korjauksen?

    • painajainen

      Jos nyt vähänkään ymmärsin, olette ostaneet kiukaan ja asennuttaneet sen. Asennus on suoritettu virheellisesti ja teillä on alkanut sulakkeet paukkua. Onko siinä samassa menneet termostaatit? Yhtiö ei ole velvollinen korvaamaan teidän tilaamaanne asennusta. Se on täysin teidän ja sähköfirman asia.
      Kiuas on irtaimistoa, kuten hella, jääkaappi, pakastin, kytkentävirheistä ja osaamattomista asentajista, vastaatte te, yhtiöllä ei ole ollut kai ilmeisesti vaikutusmahdollisuutta.
      Mitähän seuraamuksia tulee kassaneidille, joka lyö virheellisen summan ja se seuraavana päivän hyvitetään. Ettei ihan vankilaan joutuisi, virheettämiä ihmisiä ei olekaan. Palkatkaa ammatti-isännöitsijä ja maksakaa siitä.

      • mennä ihan

        yksioikoisesti kiukaan tai hellan kohdalla; "kiinteänä" kuuluu yhtiölle, mutta kiuaskivet osakkaan hoidettava/vaihdettava, samoin hellan kohdalla yhtiö vastaa levyjen/vastusten ym. vaihdosta.
        Kirjoitit kyllä oikein kiukaan asentaneen liikeen vastuusta; virheellinen asennus ja seuraukset kuuluvat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3704
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      583
      3483
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3382
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2177
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2121
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      319
      1935
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      157
      1636
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1351
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe