AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  /  /  / Vinkuva kattoteline

Vinkuva kattoteline

8 Vastausta 2 042 Lukukertaa
Auto on 5-paikkainen Scenic II ja tilasin mukana Renun kaarevan kattotelineen. En tarvinnut ennenkuin vuoden kuluttua ja tuli montakin yllätystä. Ensimmäinen oli se, että oikean puolen pultit eivät menneet öljyämisen jälkeenkään pohjaan asti. Löysälle jää oikea puoli, mikä toivon mukaan korjataan seuraavassa huollossa.

Toinen yllätys ei ollut oikeastaan yllätys, mutta silti ihmetyttää, miksi niiden ainoiden kiinnikkeiden pitää olla niin lähellä toisiansa. (Tiedän että GS:ssä on 4 paikkaa). Tangot ovat runsaan metrin päässä toisistansa ja koko systeemi näyttää huteron naurettavalta. En keksi mitään selitystä, kun tilaa olisi lähes puoli metriä kumpaankin suuntaan. Ettei vaan olisi joku lujuuslaskennallinen juttu..?

Varsinainen yllätys oli se vihellys. Vaikka leveät tangot on aerodynaamisesti muotoiltu, niin niiden kiinnikkeet viheltävät jo 60 km/h:sta alkaen. Vihellys vaihtelee nopeuden mukaan, mutta eroon siitä ei pääse missään. Irroitin telineen kerrallaan ja vihellys tulee kummastakin. Onko kukaan keksinyt mistä se vihellys syntyy, jotta aukon voisi peittää, ilmahan siinä selvästi virtaa jostain kapeasta aukosta.

Joku kertoi että tankojen ollessa GS:n "spoileriasennossa" toisissaan kiinni, se ei vihellä, mutta ei se kuulemma toimi myöskään spoilerina.

Ja lopuksi: löytyyköhän jostain niin leveitä sinkilöitä, että saisi tavallisen suksiboksin kiinni näihin ranskalaisiin design-tankoihin? Yksi mahdollisuus olisi tietysti porata reiät tankojen keskelle, mutta helpommalla pääsisi kun löytäisi 70 mm:n sinkilät.

Vinkuna

Samasta vinkunasta on tässä tullut kärsittyä, viime talvena tuli kyllästyttyä niin, että telineet lähti katolta ja sukset matkasivat sisällä keskipenkki kaadettuna. Scenic 1 vastaavissa telineissä ei vinkunaa esiintynyt. Itse sain aikoinaan leveämmät kiinnitysraudat myyjältä "kaupanpäälle" jo Scenic ykköseen ja ainoastaan boxin pohjaan piti tehdä uudet reijät. Ja tietysti scenic kakkoseen vaihdettaessa vähän lisää reikiä, kun telineet ei ole samalla välillä. ainoa ero Scenic ykkösen telineisiin mitä olen huomannut on kaaren yläosassa oleva "pykälä"

Hmm...

Outo juttu tuo viheltäminen. Samanlaiset renun omat telineet eivät ole minulla viheltäneet, eikä muutakaan ongelmaa ole ollut. Paitsi että suksiboksin valinnassa piti ottaa huomioon kattotelineen putken leveys.

Outoa

GS:ssä en huomannut telineiden suunnalta ääniä, mutta suksiboksi piti yli 100 vauhdissa etenkin sopivalla tuulella aikamoista suhinaa. Noita sinkilöitä on joissakin bokseissa (esim Packline) valmiiksi riittävän leveät ja toisissa ei. Joihinkin (esim Thule) saa taas lisävarusteena leveämmät kiinnikkeet. Suksiboksikauppiaat tietävät...

vinkuu se

Olen havainnut saman vinkunan myös kakkosmeganen leveissä kattotelineissä. Ja ne kiinnitysruuvit....! Ehkäpä se "ranskalaisuus" näkyy nykyisin noissa pikkujutuissa.

kiinnitysraudat

Löysin ainakin Mont Blanc:n kiinnikkeet samasta liikkeestä kuin boxinkin vuosia aikaisemmin. Maksoi mistaakseni 20 euroa muttereineen koko sarja. Liike: Polar autovaruste Tampereella

melua ei

ole meillä kuulunut kuin juuri tuossa 60 km/h nopeuden kieppeillä perus-Scenicissä. Isommilla nopeuksilla melua ei kuulu.
Boxiksi ostettiin Thulen Ocean, jossa mukana vakiona riittävät kiinnikkeet, pikakiinnike-periaatteella, jossa ne saa kohtuu helposti irti ja kiinni. Ainoa hankaluus on ollut se, ettei 182cm tahdo riittää kiinnittämiseen ja lastaamiseen kuin hätäisesti edes penkillä seisten ;-(. Kulutuskin maltilliset 6 l dieseliä,

Pituuden puutteesta

Jos boksi aukeaa perästä, niin hyvä konsti on avata auton ovi ja astua kynnykselle. Siitä ylettyy alle 180-senttinenkin. Vain toiselta sivulta aukeavista bokseista en tiedä - niissä voi tulla saranapuolen kiinnittimien kanssa ongelmia.

Vinkuivat mullakin

Volkkarissa kuin myös Scenic II, kun oli Mont Blancin telineet. Oli ilmeisesti paketista jäänyt pois ohut kumilista, joka pujotetaan tangon sisään ( ainakin tässä mallissa oli ohjeessa merkitty kuminen laattatanko, mutta ei vain ollut paketissa). Testasin ja teippasin alapuolisen uran umpeen kiinnityspisteeseen saakka; kas kummaa vinkuminen loppui. En itsekään tehnyt reklamaatiota tehtaalle. Olisi kai pitänyt... Nyt on Thulen telineet. Tein niillekin saman jutun, koska huomasin vaimean äänen hieman alle satasen nopeudessa. Ei ole sitten Thulekaan äännellyt!!
 /   /  /  /  /  / Vinkuva kattoteline

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta