AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  / Uuden Kuun Emilian pahe: kirjoittaminen

Uuden Kuun Emilian pahe: kirjoittaminen

41 Vastausta 2 303 Lukukertaa
Joitakin aikoja sitten YLE, Suomen kirjasäätiö ja Kirjakauppaliitto antoivat joillekin kirjallisuuden asiantuntijoille tehtäväksi laatia listan sadasta suomalaisille merkityksellisestä ja lukemisen arvoisesta kirjasta.

Astrid Lindgrenin "Peppi Pitkätossu", lämminsydäminen, suuripiirteinen, vapaa ja väkivahva tyttösankari on mainittu tässä "1000 vuotta - sata kirjaa" -listassa. Ei voi olla ajattelematta, että Peppi-kirjat ovat ihan kelpoa feminististä kirjallisuutta. Lienevätkö palstan miesasiantuntijat lukeneet Peppi-kirjallisuutta?

Listalla oli mainittu myös Lucy M. Montgomeryn (joka nyt muuten on kovastikin "tapetilla") Uudenkuun Emilia. "Runotyttö". Emilia-kirjat ovatkin vahvasti omaelämänkerrallisia, lujalla kädellä ja ajattelevalla sydämellä kirjoitettuja. Luin itse varhaisina vuosinani Emilia-kirjat useaan kertaan. Montgomeryn Anna-kirjat minua sen sijaan eivät oikein viehättäneet.

Lucy M. Montgomeryn elämästä ja tuotannosta on julkaistu lukuisia tutkimuksia, ja hän on edelleenkin erittäin arvostettu ja luettu kirjailija. Vastikään on julkaistu kolmentoista tukijan esseistä koostuva "The Intimate Life of L. M. Montgomery". Päiväkirjamuistiinpanoja Montgomeryltä on julkaistu viisi kookasta nidettä. Tutkijoille riittää kuitenkin vielä pohtimista tässä viktoriaanisen ajan nuoressa opettajattaressa. Eroottista elämystä ei antanut kihlautuminen vastenmielisen serkun kanssa. Kuitenkin Montgomery koki todellista rakkauden huumaa erään maanviljelijän pojan läheisyydessä - niin, te jotka olette lukeneet "Runotyttöjä", löydätte hänet kyllä sieltä... Noihin aikoihin oli kuitenkin sopimatonta ajatella maajussia opettajattaren puolisona. Montgomery solmi järkiavioliiton erään pastorin kanssa.

Montgomery oli poikkeuksellinen, lahjakas ja ahkera nainen, mutta hänkin sopeutui osaltaan aikakautensa elämäntapaan.

Mutta kun Uuden Kuun Emilia avaa illan pimetessä makuuhuoneensa ikkunan, vaikka ankara, (Emilian kirjoitteluakin kritisoiva) täti kieltää sen muka keuhkoille vahingollisena, hän avaa ikkunan myös maailmaan, mahdollisuuksiin, vapauteen ja itsensä toteuttamiseen.

Emilia-kirjat antavat naisnäkökulman eräältä aikakaudelta.

Lucy M. Montgomerystä on artikkeli viime sunnuntain Helsingin Sanomissa. Hänen kirjojaan on saatavissa kaikista kirjastoista. Löytyvät nuorten/lasten osastolta.

Nousevan sarven ilta

Kioskilta saa jalluja ! niistä näkee mihin naiset rahanhimossaan suostuvat.

Kirjallisuus aiheena

Mitä naiskirjailijoiden teoksia olet lukenut?

en ole sama

joten voin vastata vain omasta puolestani:

Eeva-Liisa Manner: koko tuotanto
Virginia Woolf: (lähes) kaikki suomennetut ja Three Guineas
Christa Wolf: Medeia
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

ja paljon muuta, mutta siinä ehkä tärkeimmät.

Eeva-Liisa Manner: kansainvälisestikin mahtava

Listat ovat tosin vain listoja, tämäkin muutaman henkilön kokoama:

http://www.satakirjaa.fi/

Kaunokirjallisuuden julkaistavaksi tuottaminen taisi olla niitä ensimmäisiä "kodin ulkopuolisia" asioita, joita sivistystä saanut, siveä nainen saattoi entisaikaan tehdä. Austen, Bronten sisarukset, Montgomery jne. ovat tämän varhaisen "naisemansipaation" tuotteliaita uranuurtajia.

Opettajatar

Runotyttökirjat sijoittuvat ajallisesti 1800 -1900-lukujen vaihteeseen. Sivistyneellä, kunnon naisella ei tuolloin ollut paljon mahdollisuuksia kodin ulkopuolella. Opettajan ammatti hyväksyttiin, ja eikö Emiliastakin tullut opettaja? Kirjoitaminenkin oli sopivaa. Hyväntekeväisyyteen naiset saattoivat myös osallistua, mutta siitä ei saanut palkkaa. Muistamani mukaan Emilian tädit olivat hyvää tarkoittavia mutta oppimattomia ja rajoittuneita naisia, jotka harjoittivat pienimuotoista maanviljelystä.

Kirjat ovat nuoren ihmisen kasvun kuvausta ja samat vaiheet nuori käy lävitse aikakausista riippumatta. Runotytön maailma on samalla kertaa ajallisesti etäinen että täysin tunnettavissa. Kirjoista lukijat saavat irti erilaisia asioita - minulle ne olivat itsenäisyyttä kohti pyrkivän nuoren kehittymistä henkisesti ahtaissa ympyröissä.

Suomessa oli 1800-luvun puolessa välissä Sara Wacklin, jonka teos "Satanen muistelmaa Pojanmaalta" on pieni klassikko, turhaan unohduksiin jäänyt. Wacklin oli opettaja ja ilmeisen humoristinen ja ronskipuheinen nainen, joka kertoi juoruja Oulusta ja sen ympäristöstä suututtaen paikallisia ihmisi. Emilia oli hempeämpi, mutta jotain samaa heissä on.

Vapaus - jokaisen nuoren sukupolven haave

Harvassa olivat tosiaan 1800-luvun naisten kanavat kodin ulkopuolisen uran luomiseen.

Jos joidenkin yhteiskuntaluokkien tytöt ja naiset lukutaidon lisäksi saivat jonkinverran yleissivistävää opetusta ja mahdollisuuden lukea kirjallisuutta ja osallistua "kulttuuririentoihin" (oopperat, teatterit, konsertit, taidenäyttelyt) se oli jo paljon verrattuna siihen, mitä mahdollisuuksia opiskella, kehittää itseään elämäntyössään ja nähdä maailmaa oli samojen yhteiskuntaluokkien miehillä. Siihen nähden aikakauden tuotteliaiden naiskirjailijoiden (heitä siis oli Suomessakin) teokset ovat "valmiita", kunnon kirjallisuutta, täysin kilpailukykyistä miesten kirjoittamien kirjojen kanssa.

Nykyään naiset kirjoittavat paljon. Ja lukevat, lukevat.

Emiliakin saa pitää yöllä ikkunaa auki.

Täytyypä etsiä Wacklin kirjastosta.

Mutta onko nykyajan nuori tyttö vapaa?

käsittämätön lista

..tämäkö lista:
http://www.satakirjaa.fi/

..onkohan näkö silmissäni huonontunut, kun en löydä listalta esimerkiksi eeva joenpellon tai anu kaipaisen nimeä tai eeva kilpeä ..
..ei sen puoleen ole erica jongiakaan, joka olisi sentään hieman uudempaa kaliberia kuin 1800-luvun kirjailijattaret..

Listat on laadittu rutattaviksi...

Kaikki mainitsemasi kirjailijat kirjoittavat tasokkaasti ja antavat lukuelämyksiä. Usko tai älä, olen lukenut Erica Jongiakin!
Listahan oli vain muutaman henkilön laatima. Muistaakseni oli laadittu myös varjolista, sinne oli linkkikin.

Kynä ja nainen - ei sovi millään

Yritin joskus tyttövuosina hakea tietosanakirjasta jotain tietoa L. M. Montgomerysta. (Tämä siis tapahtui 80-luvun lopulla ennen internet-aikaa, siksi tuo kummallinen kapistus oli käytössä.)

Pari Montgomerya sieltä löytyikin. Molemmat miehiä, toinen joku kenraali. Kumpikin joka tapauksessa vähemmän tunnettuja kuin kirjailijattaremme. Joku hämärä aavistus siitä, että tässä maailmassa ei ole kaikki aivan kohdallaan, syntyi todennäköisesti juuri silloin.

Uuden Kuun Emilian tila ei lopulta ole niin kaukana nykytyttöjen osasta. Koulua saa toki nykyään käydä, ja pitääkin. Töihinkin pääsee. Mutta pikkusievyyden ja hempukkamaisuuden vaatimus painaa raskaasti harteita edelleen. Sadassa vuodessa ei vielä ole päästy huonoille jutuille nauramisen velvollisuudesta.

Tulikin mieleeni, taas on poistettu joku eilinen ketju täältä, tietääkö joku mitään perusteista?

Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran halusin kokeilla, kuinka sensuuri toimii Feminismi-palstalla joskus reilu viikko sitten. Tein ilmoituksen viestistä

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000010112360

koska siinä mainostettiin tuotetta tai palvelua, ja se oli joukkopostattu usealle eri palstalle. Näiltä muilta palstoilta se olikin näköjään poistettu, mutta meillä se saa olla.

Keuhkotautia taitaa aiheuttaa vielä nykyäänkin vain naisten kirjoittaminen?

Jep

Samaa olen miettinyt minä. Täällä saa rehottaa mitä epäasiallisimmat viestiketjut.

Hävinneen viestiketjun kohtalosta en tiedä minäkään. Jörö-Jukka Kukan poismenosta kertova viestiketju, sisälsi kyllä niin epäasiallista kommentointia, että sen poistaminen oli perusteltua. Omaisten surun lisääminen ei tarpeellista. Olen pettynyt ja pahoillani tälläisestä palstakäyttäytymisestä.

Nähtävästi Suomi 24.n ylläpito ajattelee feministien, vain saavan mitä tilaavat.

Mitä?

Poismeno? Ei kai vain, hyvä luoja?

Niin

Tuntuu surulliselta, kuin ystävä on poissa.

Voi ei!

Luulin, että JJ on lomalla, odotin häntä, uurastajaa, tänne sanavalmiina "noita" vastaan/noita "viihdyttämään" (härnääjiä). Urhea nainen, idealisti, kaipaan häntä.

Samoin

Osa palstan viehätystä on kadonnut. Ihailin häntä myös, harvoin tapaa niin ehdottoman lojaalia ja solidaarista ihmistä. Feministi syntymästään asti, aitoja ihmisiä on aivan liian vähän, tässä pinnallisessa maailmassa.

Vähän hämilläni

Voihan tuo eilinen viesti olla jokin onneton provokin ja Jörö-Jukka on oikeesti vain lomalla. Vielä yli viikko sitten hän kirjoitti pirteästi palstalle ja kk. sitten sanoi olevansa töissä. Ei kai keuhkosyöpään aivan äkkiä menehdytä? En osaa sanoa.
Mutta jos viesti oli totta, niin suren todella vilpittömästi palstan väriläiskän poismenoa.

Ihmettelen myös, miksi eilinen viesti on poistettu? Fanny ehkä tietää vastauksen.

Niitä näitä

Minäkin toivoin,viestin olevan provon. En kuitenkaan pysty uskomaan, että ihmiset alentuisivat aivan niin syvälle, kuin kuolemalla temppuiluun.

Ihmisten "palstapersoona" ei aina vastaa todellisuutta. Sairauksien kertominen ei J-JK tyyliin olisi sopinutkaan. Reipas ja urhea loppuun asti.

Toivoisin myöskin Fannyn vastaavan, mikäli hän viestin kohtalosta jotain tietää.

"Vääryys vallan saapi"?

Kyllä minä sen verran kyynikko olen, että uskon pystyttävän jopa "kuolemalla temppuiluun" tällaisilla anonyymipalstoilla. Mutta mautonta se olisi.

Olihan täällä taannoin niitä kaikenmaailman silpomisfantasioitakin.

vilkaisin tänne

silloin kun tuo aloitus poismenosta oli vielä täällä. Tämä palsta on niin sovinismin saastuttama jatkuvine typerine aloituksineen, ettei tänne ole enää huvittanut kirjoitella. Kaikenlaisen pelleporukan takia jörö ei uskonut minuunkaan. Itse en voi poismenoa uskoa, ajattelen lähinnä että tuo oli kuvaannollinen `palstapersoonan kuolema`. Tai sitten todella mauton provo.
Jos itse kuolisin, kukaan lähiomaiseni ei takuulla siitä tulisi palstalle ilmoittamaan.

Niin on.

Toivoisin, että kirjoittelisit vielä, vaikka kieltämättä itsellä on sama tunne kuin sinullakin.

Ei rekisteröimättömiä kannata noteerata. Satunnaisesti tulee jotain heitettyä jos ei parempaakaan tekemistä ole. Sekin on virhe.

Yritin muuten eilen poistattaa omaa viestiäni (olen nyt innostunut testaamaan tätä sensuurisysteemin logiikkaa), mutta siellä se vieläkin on kuin paska Junttilan tuvan seinässä odottamassa kunnianloukkaussyytettä. Ei ole enää minun lainopillinen murheeni, kun olen voitavani tehnyt.

no kyllä kai

tässä joskus taas intoudun enemmän kirjoittelemaan.

Ja feministien kirjoituksia on mielenkiintoista lukea, aina joskus huomaa, ettei ole tuotakaan asiaa tullut ajatelleeksi. Itse olen sitä mieltä, että edes feministi(vaikka minä itse) kaikessa halussaan ei välttämättä osaa ajatella kaikkea täysin tasa-arvoisesti, niin pinttynyt naisen rooli on.
Täältä oppii aina jotain uutta ja saa uutta pohdittavaa. Olen palstalla jollain tavalla avoimin mielin.
Noh, minua kiinnostaa paljon ihan vaan tämä eläminen naisvihamielisessä yhteiskunnassa.

Olisi kyllä kiva jos palstalla edes jonkinlainen valvonta viestien suhteen olisi. Ja se/ne joka tekee jatkuvasti loukkaavia aloituksia naisista, voisi lopettaa.

Provo tahi ei.

Voisi jokainen mennä vähän itseensä, millä asioilla on soveliasta pilkata.

Et ole ainoa,

joka on pettynyt ja pahoillaan vallitsevasta palstakäyttäytymisestä.

Niin arvelinkin

Arvelinkin, että kyseiseen viestiin oli myöhemmin tullut epäasiallisia kommentteja, siksi kysyin tietääkö joku asiasta.

Minä tulkitsin poismenoviestin ensin provoksi, mutta enää en ole varma. Juuri se tässä vaarallista onkin, ettei oikeitakaan viestejä enää oteta vakavissaan kun provoilijat ovat kaapanneet vallan.

Mieluummin uskon viestiin vaikka se osoittautuisi myöhemmin provoksi, kuin jättäisin uskomatta ja se osoittautuisi todeksi. Edellisessä tapauksessa sallin pilkata vain itseäni.

Joka tapauksessa olen kaivannut Jöröjukka-Kukkaa jo aivan tosissani. Tuntuu tyhjältä jo nyt, ja ellei hänestä enää kuulu, vielä tyhjemmältä.

Myös Louisa M. Alcott muistettava

Lienet lukenut Louisa M. Alcottin "Pikku Naisia". Sekin näiltä isoäidinäidin ajoilta. Klassikko, j osta on tehty elokuviakin.

Muistatko, kun reipas, lahjakas ja kuvauksen mukaan vähän poikamainen Jo ryhtyi kirjoittamaan ns. kevyttä roskakirjallisuutta lehtiin ansaitakseen rahaa? Muistatko, miten urheasti hän yksin lähti kauppaamaan kirjoituksiaan? Muistatko, miten uusi tuttavuus, professori Bhaer, saatuaan käsiinsä Jon tuotoksia paheksui niitä - moraaliselta kannalta, ei siksi, että ne olisivat olleet kirjallisesti epäkelpoja? Muistatko, miten Jo häpeissään otti onkeensa ja jätti elantonsa? Ja sen ukon kanssa Jo vielä meni naimisiinkin! Kyllä minä olin närkästynyt! Jo heivasi nuoren, rikkaan, komean, häneen rakastuneen naapurinpojan ja otti mokoman köyhän, vanhan moralistin!

Onko Jon tapaus kirjailijalta jonkinlainen ivamukaelma vai totisella tarkoituksella kirjoitettu? Jo on monella tapaa "tuttu" (toisin kuin kolme sisartaan). Hän on lähellä nykynaista, joka ottaa vastuuta perheestään, myy pitkät hiuksensakin peruukintekijälle saadakseen kotiväelle rahaa, suhtautuu mutkattomasti pukeutumiseen ja "seuraelämään", uskoo kykyihinsä (kirjoittaminen) ja mahdollisuuteen elättää niillä itsensä jne.

Kovin kaukana nykynaisesta hän ei tosiaankaan ole. Sellaiset kompromissit, joita miesten yleensä ei tarvitse tehdä, meillekin ovat vielä tuttuja.

Muistan

tuon kaiken, ja muistan senkin, kuinka Marchin tytöt pitivät kirjallista Pickwick-kerhoa miehiksi pukeutuneina. Ilmeisesti viikset ja monokkelit toivat heille kirjallista vakuuttavuutta heidän omissa silmissään.

Tytöt ja naiset kirjoittavat, paljon. Ostoslistojen ja päiväkirjojen kirjoittamisessa he ovat täysin ylivertaisia. Muutama päivä takaperin Bodom-oikeudenkäynnissä puheena oli teltasta löytynyt laulukirja. Gustafsson totesi yksikantaan olevansa tietoinen, että tytöt yleensä pitävät päiväkirjaa.

Miehinen arvokkuus

Hyvänen aika, todellakin! Pickwick-kerho unohtui. Luin Pikku Naisia ensimmäisen kerran niin pienenä, etten tiennyt kielistä vielä mitään. Monet englanninkieliset erisnimet askarruttivat minua, ja yli kaiken tuo Pickwick. Pickwick-kerho herätti minussa ihailua ja ajattelin, että ovatpa fiksuja tyttöjä.

Meidän Pickwick-kerhossamme täällä feminismi-palstalla on ihan oikeitakin miehiä. Miten lienee kerhomme tason laita?

Taso

on suosion uhri. Ja pojat täälläkin piilossa komerossa, rekisteröimättöminä, pölähtäen esiin kriittisinä hetkinä.

Joo

Hehee! Niin varmasti... :D :D :p

Niinpä :D

"Pari Montgomerya sieltä löytyikin. Molemmat miehiä, toinen joku kenraali. Kumpikin joka tapauksessa vähemmän tunnettuja kuin kirjailijattaremme"

Joo...Toki... ;)

"Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran halusin kokeilla, kuinka sensuuri toimii Feminismi-palstalla "

Sanovat, että vaatimattomuus kaunistaa... Ei ilmeisesti kaikkia kuitenkaan...

Marmatusta

Vuonna 1970 painetussa tietosanakirjassa on viisi Montgomery nimistä henkilöä, joista julkaisuhetkellä kuuluisin oli tietysti el Alameinin sankari kenraali Montgomery. Toinen sotilaista on suomalainen Montgomery, josta on laulukin "Kai muistat sä veljekset Montgommerin", kolmas on suomalainen poliitikko ja senaattori, neljäs amerikkalainen jazzmuusikko ja viides tämä Lucy Maud, josta annetaan aivan asiallinen informaatio. On hyvin vaikeaa nähdä tässä mitään sortoa tai naisiin kohdistuvaa vähättelyä.

Suomessa ei kirjoittavia naisia ole vierastettu. Ensimmäinen joka sai suuren menestyksen, oli oululainen Sara Wacklin 1800-luvun puolessa välissä. Suomenkielisellä puolella on Minna Canthin ajoista alkaen ollut huomattavia kirjailijoita: Aino Kallas, Maria Jotuni, Maila Talvio ym. Maiju Lassila ei olut naiskirjailija vaan Algot Untola niminen sanomalehtimies.

Suomessa on täysin turhaa sanoa, että naisella olisi sukupuolestaan johtuvia vaikeuksia kirjailijan uralla. Sen kaltaisia ennakkoluuloja ei ole, mutta kaikin mokomin, kirjailijalla riittää vaikeksia muutenkin.

Niin,

"Suomessa on täysin turhaa sanoa, että naisella olisi sukupuolestaan johtuvia vaikeuksia kirjailijan uralla", koska kerran eräässä 70-luvun tietosanakirjassa L. M. Montgomery esiintyy ja kun kerran naiskirjailijoita tosiaan on useampia.

Näillä kriteereillä rasismikin on pelkkää kuvitelmaa.

Rasismiako ei ole?!

Suomessa ei ole puutetta naiskirjailijoista, heitä arvostetaan ja heistä osa on nostettu klassikoksi kansankunnan kaapin päälle. Heidän kirjojaan julkaistaan, ostetaan ja luetaan. Kirjallisuusarvostelijoista suuri osa on naisia, samoin kuin kirjallisuuden tutkijoista. Kirjallisuuden opiskelijoista valtaosa on naisia, joten ala on huomattavan naisvaltainen. Se joka väittää, että naiset olisivat kirjallisuuden alalla muka alistettuja, ja vertaa heidän kohteluaan rasismiin, ei tiedä eikä ymmärrä rasismin olemusta. Rasismi ei ole huuhaata eikä helppohintaista propagandaa, eikä sanaa pidä käyttää turhaan ja väärässä yhteydessä.

Lucy Maud Montgomery oli saanut asiallisen maininnan tietosanakirjassa. Väitteesi oli asiaton.

Opettele

lukemaan ja jätä villit tulkinnat kirjallisuuden kursseille.

En lähde kyllästymään väittelemällä asiasta jonka tunnen väsyttävän hyvin. Voit elää missä uskossa tahdot.

Kirjoittamisen pahe

.. ja paheellinen kirjoittaminen ovat kiinnostavasti melko kaukana toisistaan, kuten ymmärtäväinen lukija tietää. Mutta miten vain, tuotokset laajentavat tajuntaa lähes vaurioitta. Kirjoitettu sana painelee ihmisessä laajasti sellaisia reseptoreita, joiden aikaansaannokseen verrattuna vastaava kuvannos vaikuttaa usein typistetyltä ja vastaanottajaa aliarvioivalta "selkokielisyydeltä". Toki, voi olla myös päinvastoin, kuva kertoo enemmän. Tai muuta, mihin sana on liian eksaktia.

Koko kouluaikaisen nuoruuteni ihmettelin niitä, jotka HALUAVAT kirjoittaa (laskelmoivan ainekirjoittajan tunnustuksia). Ikinä en ihmetellyt lukijoita, meidän sakki luki aina, enemmän kuin kuunteli, katseli tai seurusteli. Siis muinoin, ja se moodi jäi päälle. Kirjoittamispakon jäätyä taka-alalle on sanoja hauska käyttää johonkin, joudutte nyt muutkin kärsimään ylipitkistä teksteistäni. Kyseessä on tartunta paksuista romaaneista ilman tiivistämisen tahtoa (ylivuoto, it-termein).

Suren tämän nykyisen nuorison puolesta, mikäli visuaaliset houkutukset, kuvat ja pelit, ovat imaisseet helpot voitot. Omassa suvussakin on esimerkkejä, he eivät tiedä, mitä menettävät, eivät viikkolehdet ole "lukemista".

Tähän kommenttiin intouduin vain ja ainoastaan L.M. Montgomeryn Runotytön tähden, se oli yksi Suurista Löydöistä aikoinaan (myös Anna-sarjan 1. osa). En uskalla lukea uudestaan, päätin niin vuosia sitten, kerronnan taika ehkä katoaa liialliseen nykykrittisyyteen ja se vääristää sitten myös muistikuvat. Jotain pitää ihmiselle jäädä hyvistä hetkistä.

Minun 60-luvun Fokus-tietosanakirjoissani L.M.M. sentään esiintyy 4,5 rivillä (kuva on tietenkin marsalkasta).

Mihinkäs hittoon

Mihinkäs hittoon teiltä on unohtunut arvon rouva Agatha?

Melkistä parhaita salapoliisijuttuja joita tiedän, ovat neiti Marplet ja Hercule Poirot.

Lisäksi kirjoista huokuu oiva ajankuva sen ajan Englannin luokkayhteiskunnasta.

Tota tota

Ei ne multa unohdu, vanhanakin vielä lukaisen ja katson telkusta myhäillen. Mutta ne eivät ole "tyttöjuttuja", et sä hra Orava tätä ymmärrä..

No vieläkin

LMM:n sankarittarien kohtalot eivät jostain syystä tuntuneet oudon rajoitetulta silloin lapsena, olinhan tottunut olemaan paimentamisen kohde, tyttölapsi ja kuopus. Tyttökirjat olivat muutenkin jatkoa satulukemistolle. Mutta kun paljon myöhemmin lehdissä ja tv:ssä on esitelty LMM:n omaa elämänkohtaloa (kuten taas kerran Herthan mainitsemassa Hesarin artikkelissakin), niin silloisen ajan yhteiskunnallinen todellisuus teki murheelliseksi. Sukupuolten tasa-arvon, sosiaaliryhmien välisen tasa-arvon, seksuaalisen tasa-arvon, etnisen tasa-arvon jne, tasa-arvon eri ilmentymien, merkitys näkyy riipaisevasti yksilöiden elämänkaarissa, ei vain historiallisina voittoina tai tappioina.

Havainnollisia häivähdyksiä menneisyydestä

Näiden 1800-luvun "tyttökirjailijoiden" teoksista lapsi (esim. minä silloin lapsena) saattoi aistia silloisesta aikuisten maailmasta jotakin hyvin epätyydyttävää, painostavaakin. Kirjojen lapset ja nuoret, vaikka heilläkin toki oli ongelmia ja suruja, eivät vaikuttaneet niin traagisilta kuin kirjojen monet aikuiset ja heidän elämänsä. Tuon aikakauden "tyttökirjat" antavat mielestäni jotakin myös nykyajan aikuisille lukijattarille - miksei, ja miksei nimenomaan, mieslukijoillekin!

F. Sagan

Joskus nuorena miehenä tuli ahmittua kaikki saatavilla olevat kirjat. Naiskirjailijoista jäi mieleeni Francoise Sagan (isonsiskoni jäljiltä). Hän oli ranskalainen älykkö, joka tarkkanäköisesti kirjoitti eliitti-ihmisten suhteista. Muistan ainakin seuraavat kirjat lukeneeni: Pidättekö Brahmista, Varjoja vajaat ja Tappion hetket. En ehkä siihen aikaan aivan sisäistänyt sanomaa, mutta viihdyttävää ja oivaltavaa kirjallisuutta kuitenkin.

Sagan taisi 1-2 vuotta sitten kuolla keuhkoverenvuotoon.

Lisäys

Eniten luin kuitetenkin naiskirjailijoista Enid Plytonia ja Agatha Cristietä ja nyt maata!

Paula/Pauli

Enid Blytonillakin oli neuvokkaita tyttösankareita. Eikös ollut Paula-tyttökin, joka ei halunnut olla Paula, vaan Pauli. Jollen väärin muista.

Onneksi tytön ei nykyään tarvitse ottaa pojan nimeä tai pukeutua tekoviiksiin ja miesten vaatteisiin ollakseen vakuuttava. Kirjailija George Sandhan teki näitä molempia (tuskin käytti tekoviiksiä sentään).
 /   /  / Uuden Kuun Emilian pahe: kirjoittaminen

Asiantuntijat

  • SincityNaisille ja pariskunnille sunnattu intiimituotteiden erik...

Keskusteluhaku

Laaja haku



Lisää keskusteluja aiheesta

Tietoa mainosten kohdentamisesta