lemman tason mies (ATM) on suomalaisessa blogi- ja nyyssikeskustelussa ns. markkina-arvoteorian pohjalta kehittynyt termi, jolla kuvataan sukupuolielämästä syrjäytynyttä, mutta elämässään muuten kohtuullisesti menestyvää nuorta tai nuorehkoa miestä. Tyypillistä alemman tason miehelle on, että hän ominaisuuksiltaan vastaa monien naisten julkilausuttuja hyvän miehen kriteerejä (älykäs, akateeminen, tupakoimaton, alkoholia käyttämätön jne.), mutta on silti sukupuolisesti täysin tai lähes kokematon, ja kaikki hänen yrityksensä saada aikaan tilapäistä seksuaalisuhdetta tai seurustelusuhdetta epäonnistuvat jo tunnusteluvaiheessa. Kliseen mukaan alemman tason mies on yleensä teekkari tai luonnontieteiden opiskelija, mutta klisee ei välttämättä ole paikkaansapitävä.
Koska alemman tason mies voi monilla muilla elämänalueilla - esimerkiksi opinnoissaan - olla menestyksekäs, seksuaalisten aloitteiden jatkuva epäonnistuminen vilpittömästä yrittämisestä huolimatta on hänelle uusi kokemus ja aiheuttaa vakavia mielenterveydellisiä riskejä. Koska hänen asemansa parisuhdemarkkinoilla ei parane edes noudattamalla hänelle annettuja hyvää tarkoittavia neuvoja (parempi pukeutuminen ja peseytyminen ym.), hän kokee itsessään olevan jotain selittämätöntä vikaa, jota ei kuitenkaan voi selkeästi yksilöidä eikä siksi myöskään parantaa. Koska seksuaalista kokemattomuutta ei avoimesti voi myöntää, vertaistukea samassa asemassa olevilta ei ole saatavissa. Jokainen alemman tason mies kokee siksi olevansa yksin ongelmansa kanssa - maailman viimeinen mies, jolla ei ole ollut sukupuoliyhdyntää eikä tyttöystävää. Vaikka "alemman tason mies" terminä viittaakin etupäässä siihen asemaan, joka miehellä on tavoittelemiensa naisten silmissä, mies alkaa usein pitää itseäänkin geneerisesti ja peruuttamattomasti alempitasoisena ja huonona.
Alemman tason miestä uhkaavat siksi monet terveysriskit, erityisesti depressio. Yksinäisenä miehenä eläminen Suomessa on tunnetusti vakavasti vaarallista terveydelle. Vaikka ATM aloittaa usein uransa raittiina, ajan pitkään häntä uhkaa alkoholisoituminen, koska alkoholilla on Suomessa niin keskeinen rooli parinmuodostuksessa ja koska ATM näkee ympärillään jatkuvasti alkoholia käyttäviä, mahdollisesti alkoholisoituneitakin miehiä, joiden seksuaalinen menestys on oleellisesti häntä parempi. Asiantuntijoiden mukaan murrosiässä alkoholikokeiluista pidättäytyneet ja kapakoissa viihtymättömät miehet ovat suuressa vaarassa ajautua ATM-asemaan. Siinä vaiheessa kun alempitasoisuus on muodostunut itseään ylläpitäväksi tilaksi, alkujaan raitis mies saattaa ryhtyä käymään kapakoissa ja käyttämään alkoholia siinä väärässä käsityksessä, että raittius on hänen ongelmansa ydin ja että seksuaalikumppani järjestyy viinaa juomalla. Näin ei tietenkään käy, vaan sosiaaliset ongelmat jatkuvat ja pahenevat. Tällöin alkoholisoituminen voi tapahtua nopeastikin.
Alemman tason mies voi myös omaksua monenlaisia luonteeltaan vainoharhaisina pidettäviä yksinkertaistavia maailmanselityksiä, kuten hysteerisen naisvihan: tällöin naiset nähdään itsessään pahansuopina olentoina, jotka kavaluuttaan ja pahuuttaan koettavat johtaa miehiä harhaan. Myös rasismiin ja äärioikeistolaisuuteen ajautuminen voi olla seurausta alemman tason miehen asemasta ja siihen liittyvästä seksuaalisesta turhautumisesta, koska "ulkomaalaiset miehet vievät naisemme" on samanlainen yksinkertaistava maailmanselitys.
Koska nuorten naisten markkina-arvo on oleellisesti korkeampi kuin nuorten miesten, nuori nainen, jolla on alemman tason miehelle ominaisia harrastuksia (tietokoneet, luonnontieteet, scifi, roolipelit ym.) ei joudu pelkäämään sellaista sosiaalista eristymistä, turhautumista ja mielenterveysvaaroja kuin vastaaville asioille elämänsä pyhittänyt nuori mies. Jotta nuorella naisella olisi yhtä suuri riski syrjäytyä parisuhteista ja sukupuolielämästä kuin tyypillisellä alemman tason nuorella miehellä, hänen tulisi olla ruumiillisesti vaikeasti epämuodostunut, mielisairas ja/tai vaikeasti päihderiippuvainen.