Profetia Sapatista

.
Siitä huolimatta, että moderniin juutalaisuuteen ei kuulemma kuulu uskoa profetoimiseen nykyaikana, kerron tositapauksen nimenomaan prefetoimisesta nykyaikana ihan noin vain tutkittavaksi ja mietittäväksi, että mitä me siitä voimme oppia.

Tapahtui eräänä marraskuisena perjantai-iltana Helsingissä v.1972:

Asuin siihen aikaan neljän muun nuorukaisen kanssa ns. Jeesus-kommuunissa Pohjoisrautatienkatu 17:ssa (jossa muuten Suomen messiaaniset juutalaiset ovat pitäneet kokouksiaan). Yksi kavereistani oli juuri silloin siviilipalveluksessa Lohjalla.

Olin saanut kutsun mennä Vapaakirkon nuorten pikkujoulujuhlaan tuon viikonlopun sunnuntaiksi ja suostuin hyvien ystävieni vuoksi menemään sinne, vaikken ollut siitä lainkaan kiinnostunut. Huomasin yllättäen, ettei mulla ollut sopivia housuja ko. juhlaan ja perjantai-ilta oli jo käsillä ja kaikki rahani loppu. Rukoilin, että Jeshua antaisi mulle housurahat ja sanoin ”kiitos ja aamen”. Sitten istuin hiljaa odotellen, että mitä Hän vastaisi. Hän sanoi mulle: ”Et ole muistanut uskonveljeäsi edes kortilla, vaikka hän on ollut siviilipalvelussa jo monta kuukautta. Mene Anttilaan ja osta hänelle kortti ja kirjoita siihen jotakin rohkaisevaa.”

Menin heti Anttilaan ja valitsin oikein värikkään kortin. Sitten menin kassajonoon ja kyselin Jeshualta, että ”missäs ne housurahat luuraa ?” Seisoessani siinä huomasin eräässä vaiheessa, että seisoin jonkin paperitukun päällä. Kun katsoin sitä tarkemmin, niin huomasin siinä olevan 50 ja 10 markan setelit nipussa ja kuulin Jeshuan sanovan ”Siinähän ne”. Olin revetä riemusta, mutta kykenin kovan itsehillintäni avulla pysymään koossa.

Sitten tein u-käännöksen ja menin Anttilan vaateosastolle. Huokasin ylöspäin ja sanoin ”Herra, sä tiedät miten vaikea mun on aina valita housuja ja kauppa suljetaan vartin kuluessa. Auta mua nopsaan löytämään sopivat. Kiitos !” – Kun saavuin miesten osastolle, niin näin jonkun nostaneen kauniin väriset miesten housut poikittain telineen päälle juuri siihen kohtaan, johon ensin tulin. Silloin kuulin Jeshuan sanovan ”ne ovat sinua varten, osta ne”.
Olin ihmeissäni ja otin ne käsiini ja kun kokeilin siinä pikaisesti niiden pituutta ja vyötärön leveyttä, niin ihan passelit olivat. Kaiken huipuksi ne maksoivat reilusti muita housuja vähemmän: tasan 60 mk !

Kun tulin Anttilasta kadulle oli ulkona jo hämärää ja olin niin kertakaikkisen kiitollinen Herralle, että hyppelin ja kiittelin Häntä koko sydämestäni ensin suomeksi, mutta sitten vierain kielin, kun sanat eivät riittäneet ketomaan mitä sisälläni tunsin, Hallelu-Yah !!!!!!

Siinä kävellessäni tulin Kaivokadulle ja kun katselin Herraa ylistellessäni hotelli Vaakunan suuntaan Kaivokadun toiselle puolelle, näin siellä erään miehen kävelevän alas katua pukeutuneena oudosti kalevala-aiheiseen asuun: valkoinen pipo päässään – pipossa siniristi pään yli ja keskiaikaiset vaatteet ikään kuin olisi tulossa teatterista tai sinne menossa. Sitten huomioni kiintyi hänen olallaan kantamaansa lähes 2 m pituiseen tuohiseen torveen. Sitä katsellessani Herran Pyhä Henki laskeutui ylen väkevänä ylleni ja SAIN PROFETIAN, joka kuului:

”Huuda täyttä kurkkua, älä säästä ! Korota äänesi niin kuin pasuuna, ilmoita MINUN KANSALLENI heidän rikoksensa ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä.”

Muistin heti nuo kohdat Raamatusta ja että ne liittyvät Sapatin viettoon. (Jes.58:1-14). Kysyin silloin Jeshualta ”Onko tässä lähistöllä joku juutalainen, joka on rikkonut äskettäin Sapatin ?” Herra vastasi ”On”. Kysyin ”Missä ?” – Juuri silloin muuan noin 40-vuotias normaalikokoinen fiksusti pukeutunut mies, joka oli kävellyt juuri ohitseni, pysähtyi noin 3 m:n päähän ja alkoi kuin ajatuksissaan kävellä takaperin minua kohden ja törmäsi minuun. Juuri törmäyshetkellä kuulin Jeshuan sanovan ”Tässä !”

Voihan vitsi, mikä tapaus !

Mies pyysi anteeksi ja sanoin, ettei se nyt mitään. Aloin sitten jutella hänen kanssaan ja kun hän huomasi minun puhuvan hengellisistä asioista, niin hän heti sanoi ”Olen Mooseksenuskoinen”. Tiesin Herran odottavan, että laukaisen oikein tulenpalavan profetian tuolle miehelle, mokomallekin Sapatinrikkojalle… tapailin jo sanoja suunnilleen tähän malliin ”Näin sanoo Israelin Pyhä: Sinä juutalainen, KUINKA SINÄ OLET USKALTANUT RIKKOA MINUN SAPATTINI. Jollet heti nöyrry, pyydä anteeksi ja tee parannusta, niin minä totisesti käyn sinun kimppuusi ja kuritan sinua, niin että tunnet sen luissasi ja ytimissäsi !” – Tuo oli nimittäin profetian sisältö.

Ennen kuin aioin tuoda tuon profetian katsoin miestä silmiin ja näin hänen pelästyneen ilmeensä. Mietin silmänräpäyksen ja tulin siihen tulokseen, että mies varmaan järkyttyisi ja saisi kuvan julmasta ja rakkautta vailla olevasta Jumalasta ja sanoin sydämessäni Herralle ”En tahdo haukkua tuota miestä tuollaisella profetialla, vaan kerron hänelle, että Sinä rakastat häntä ja olet sovittanut hänen syntinsä, eikä hänen tarvitse kärsiä niitten tähden”.

Profetoimisen sijaan sanoin tuolle miehelle "Me kaikki ihmiset teemme syntiä ja Jumala tietää meidät heikoiksi. Koska Jumala rakastaa meitä kaikkia, niin Hän antoi meille Poikansa syntiemme sovitukseksi". Mies kuunteli hiljaa ja nyökkäsi ilmeisesti uskoen siihen, mitä sanoin. Ennen kuin erosimme kysyin vielä hänen nimeään luvaten muistaa häntä rukouksin. Hän sanoi nimekseen Mikael.

Tuon tapauksen jälkeen Herra nuhteli minua siitä, etten sanonut miehelle sitä, mitä Herra pyysi. Vastasin Hänelle, että tuolle miehelle pitää antaa anteeksi. Herra tyytyi siihen.

Mielestäni tuosta tapauksesta opimme ainakin sen, että Israelin Pyhä tarkkailee kaikkia Juutalaisia ja Israelilaisia, että miten he noudattavat Mooseksen Lakia ja Hän edelleen vaatii heitä sitä noudattamaan.

Siunausta Mooseksessa !
.

26

1186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • merim.raimo

      Et toiminut Jumalan tahdon mukaan,Ei ole ihmisille toista nimeä annettu,jossa he tulevat pelastumaan.Jeesus on ainoa nimi ja yli kaiken.Myöskin tämän päivän Juutalaisille.

      • .
        ...saat kaikin mokomin uskoa kreikkalaiseen Jeesukseesi. Minä tahdon pitäytyä ja pitäydyn Jeshua Messiaaseen :)

        Siunausta Mooseksessa !
        .

      • Manasseh
        Yakov kirjoitti:

        .
        ...saat kaikin mokomin uskoa kreikkalaiseen Jeesukseesi. Minä tahdon pitäytyä ja pitäydyn Jeshua Messiaaseen :)

        Siunausta Mooseksessa !
        .

        Toivotit kertomuksesi lopussa siunausta Mooseksessa. Kyllä Mooses ei ole Jeesuksen hebreankielinen nimi. Merimies Raimo varmaan tarkoitti tätä.
        Miksi muuten olet siirtynyt siunaamaan Mooseksessa, tuo on jo toinen kerta.

      • Manasseh kirjoitti:

        ...kirjoitin tämän alunperin Juutalaisuus-foorumille ja vielä avatessani oli se (muistaakseni ?) siellä, mutta (ilmeisesti) kesken kirjoitustani Mikimalek, joka on ottanut minut silmätikukseen, heitti tekstin tälle foorumille.

        Kuten alustukseni sisällöstä huomaat, kuuluisi kirjoitus parhaiten Juutalaisuus-foorumille, koska sen pääpaino on Sapatin vieton kuulumisesta Mooseksen Lain alaisille juutalaisille ja lisäksi ihan profetian kautta.

        Siksi kirjoitin "Siunausta Mooseksessa", ettei Mikimalek olisi raivostunut ja löytänyt syytä poistaa kirjoitusteni kokonaan (kuten hän on joillekin kirjoituksilleni tehnytkin)

        Siispä mitä lämpimämmät siunaukset ihanassa Jeshuassamme, jossa taivaallinen Isämme on meitä päättänyt siunata ikuisuuksista ikuisuuksiin !

      • ....
        Yakov kirjoitti:

        .
        ...saat kaikin mokomin uskoa kreikkalaiseen Jeesukseesi. Minä tahdon pitäytyä ja pitäydyn Jeshua Messiaaseen :)

        Siunausta Mooseksessa !
        .

        ....

    • Kenen

      Noinko vain pidit löytämäsi rahat, etkä selvittänyt kuka ne omistaa?
      Keneltä ne oli tipahtanut?
      Rukoilitko hänen puolestaan?

      • .
        ...mutta kun Jeshua ehti ennen tuota vanhaa käärmettä sanomaan mulle, että 'tässä ne housurahat ovat', niin asia oli sitä myöten selvä.

        Herran on näet kullat ja hopeat Raamatun mukaan.

        Älä nyt vain ala väittää, että setelit tippuivat sulta ;)

        Siunausta Jeshuassa !

        Olisko raha pitänyt antaa kaupan kassalle? Oikea omistaja kävi ehkä kyselemässä kadottamaansa rahaa seuraavana päivänä?
        Olkaa alamaiset lailliselle esivallalle?

        Siunausta Yeshuan nimessä.

      • Kenen kirjoitti:

        Olisko raha pitänyt antaa kaupan kassalle? Oikea omistaja kävi ehkä kyselemässä kadottamaansa rahaa seuraavana päivänä?
        Olkaa alamaiset lailliselle esivallalle?

        Siunausta Yeshuan nimessä.

        .
        Jos sinä rukoilisit uskossa Jeshualta jotakin ollessasi rahapulassa ja Hän johdattaa sinut suoraa päätä tuollaiseen tilanteeseen, niin olisi suorastaan Hänen hyvyytensä torjumista viedä raha kassalle, koska Jeshua sanoi mulle Hengessä, että "Tässä se pyytämäsi housuraha on !"

        Huomaan sinun olevan sekä Lain alla että epäuskoinen Vapahtajamme konkreettiseen toimintaan nykyajassa.

        Teeppä ystävä rakas vanhanaikainen parannus elämässäsi, niin eiköhän ne siunauksen hanat ala sulle avautumaan.

        Vielä tarkennusta tuohon ihmetapaukseen. Olin pitkässä jonossa, jossa kassalle oli matkaa n.10 m ja nuo setelit olivat käärityt päälletysten rullalle, enhän muuten olisi edes huomannut astuneeni niitten päälle. Kun kumarruin alas ja otin setelit, katsoivat kaikki muut jonossa olleet poispäin, sillä Jeshua vaikutti senkin, ettei kukaan muu noita rahoja nähnyt. Hallelu-Yah !

        Siunausta, iloa ja vapautta Jeshuassa !
        .

      • asiassa

        Jeesus katsoi rahaa ja kysyi kenen kuva siinä on. ei pitänyt löytämäänsä rahaa itse.

        Uskon, että raha olisi pitänyt antaa sen oikealle omistajalle, eikä käyttää sinun housuihisi?
        eikös sulla jo yhdet housut ollu jalassa?

      • asiassa kirjoitti:

        En todellakaan ollut Hesan Anttilassa ilman housuja päälläni... ;)

        Ihan niin hihhuli en (vielä) ole.. Heheheh.

        Vielä muutama sananen noista rahoista: Osaan kyllä erottaa tilanteet toisistaan. Jos joku on pudottanut rahaa kadulle suuremman yksittäisen setelin kuin 20 e, niin se tulisi lain mukaan viedä poliisille.

        'Normaalitapauksessa' niin menettelenkin, ellei Jeshua sano asiaa rukoillessani, että Hän tahtoo minun antavan sen kokonaan esim. kristilliseen pakanalähetykseen. Siis rukoilen asiaa ensin ja odotan todella Häneltä vastausta.

        Olen muuten parikin kertaa löytänyt kaupassa pullean lompakon ja niissä tapauksissa en edes avannut lompakkoa, vaan vein sen samantien kassaneidille ja kerroin mistä kohtaa sen löysin.

        Toki tulee olla rehellinen, mutta tilanteet tulee tutkistella yksitellen, sillä meidät on kutsuttu vaeltamaan Hengen johdossa ja Jeshuan tahdossa !

        Sinausta Jeshuassa !
        .

      • ja vuosia sitten

        Tiedän tarkkaan, mitä tarkoitat näillä Jumalan rahaihmeillä.

        Minulle tapahtui, kun elin rahattomana yksinhuoltajana neljän lapseni kanssa, että eräänä aamuna tiesin käyttäneeni tarkkaan kaikki rahani. Ei ollut yhtään rahaa eikä ruokaa, ei edes leipää. Lasten kanssa tutkimme kaikki mahdolliset "piilopaikat", mistä voisi löytyä rahaa, kaikki laukut, lompakot, vaatteiden taskut, (ne, jotka ovat olleet joskus samassa tilanteessa, tietävät mitä tarkoitan).
        Olin kantanut kaikki huolenaiheeni Jumalalle. Olin hiljattain tullut uskoon, joten tiesin, keneen ainoaan voin turvautua.
        Kun olimme kaikki paikat tutkineet, aloitimme taas alusta, moneen kertaan.
        Konemaisesti avasin jälleen lompakkoni. Siellä oli viiden markan seteli! Sillä sai jo ranskanleivän ja jotain sen lisäksikin. Mikä ilo syntyikään!
        Se oli valtava uskon vahvistus.

      • ja vuosia sitten kirjoitti:

        ...mulle on tapahtunut elämäni varrella useita tuon tapaisia ihmeellisiä asioita, niin että olen saanut suuria summia rahaa juuri silloin kun olen niitä tarvinnut.

        Esim. asuessani Tukholmassa vv.1982-84 sain kuukauden aikana kolmasti rahaa kirjekuoressa juuri sellaisia summia kuin tarvitsin, eikä lähettäjä tiennyt lainkaan minkä verran tarvitsin. Hän ilmoitti Herran kehoittaneen häntä lähettämään ne mulle. Jouduin silloin olemaan n.1 kk ajan työttömänä kun lopetin työni, koska opintopaikka oli varmistunut, mutta sen yhteydessä saatavat korvaukset tulivat maksuun vasta aikaisintaan 2 viikkoa opintojen alusta.

        Sain vuokrarahat, ruokarahat, matkarahat ja mielenkiintoisinta noissa rahalähetyksissä oli mielestäni se, että rahasummissa oli kaikissa mukana (lähettäjän tietämättä) myös ns. kymmenykset, jotka tietenkin kuuluivat täysinä Jeshualle ja Hänelle ne annoinkin antamalla ne pakanalähetystyössä evankelioimiseen !

        Siunausta sulle ja lapsillesi Jeshuassa !
        .

      • lakia
        Kenen kirjoitti:

        Olisko raha pitänyt antaa kaupan kassalle? Oikea omistaja kävi ehkä kyselemässä kadottamaansa rahaa seuraavana päivänä?
        Olkaa alamaiset lailliselle esivallalle?

        Siunausta Yeshuan nimessä.

        olkaa kuuliaiset esivallalle kuuluu kyllä Kristityille, mutta esivallan mukaan alle 100mk löytötavarat saa pitää itse, eikä niitä tarvitse viedä löytötavaratoimistoon.

      • löytäminen
        lakia kirjoitti:

        olkaa kuuliaiset esivallalle kuuluu kyllä Kristityille, mutta esivallan mukaan alle 100mk löytötavarat saa pitää itse, eikä niitä tarvitse viedä löytötavaratoimistoon.

        mistä löysit ja missä olosuhteissa?

    • Ilmestyskirja 21:8

      Olipa väkevä todistus.
      Amen veljeni Jeesuksessa, Herra johdattaa niitä jotka kulkevat rukoillen.
      Tietysti hän ei ole Joulupukki joka aina antaisi mitä pyydämme, mutta toi oli hyvä esimerkki siitä, että hän näkee ja myös vastaa rukouksiin.
      Herra väkevästi siunatkoon sinua.

      • .
        Taivaallisella Isällämme on suvereeni tahto ja jos sydämemme sykkii samaa tahtia Hänen sydämensä kanssa vaeltaessamme Hänen tahdossaan Jeshuan Hengen johdattamina, niin saamme elää jatkuvassa ihmeessä.

        Kuitenkin ydinsanoma koko kertomassani tapauksessa on se, että Israelin Pyhä vaatii israelilaisilta Mooseksen Lain noudattamista - ei vain tuon Sapattikäskyn kohdalla, vaan muutoinkin.

        Itse ilahduin tuosta tapauksesta ylen paljon, sillä juuri noihin aikoihin uhrasin paljon aikaa tutkiakseni Raamatusta Sapatti-kysymystä ja miten siihen itse suhtautua.

        Minäkin elän jatkuvassa armossa,jokapäivä on armo uus,ansaitsematon armo.

        No tämäkin keskustelu kääntyi opilliseksi, vaikka on tarkoitettu profetioille.
        Paavali vastusti Pietaria päin kasvoja koska Pietari alkoi harjoittamaan juutalaisia tapoja ja vielä oli saanut joitain ei juutalaisia mukaan touhuihinsa.
        Sinänsä hyvä, että Yakov evankelioi ja vie juutalaisille evankeliumia.
        God bless.

      • merim.raimo kirjoitti:

        Minäkin elän jatkuvassa armossa,jokapäivä on armo uus,ansaitsematon armo.

        .
        ...joka päivä iloita Vapahtajamme mittaamattomasta hyvyydestä meitä lunastettujaan kohtaan, jotka Hän on verellään ostanut vapaaksi kaikesta synnistä ja laittomuudesta rakkaan taivaallisen Isänsä, meidän Isämme lapsiksi !

        Paavali kirjoitti ihanasti: " Iloitkaa ! Vielä minä sanon teille: ILOITKAA !"

        Ylistys Adonai Jeshua Messiaalle ja taivaalliselle Isällemme Hänessä !

        Siunausta sinulle runsain määrin Jeshuassa !
        .

      • Ilmestyskirja 21:8 kirjoitti:

        No tämäkin keskustelu kääntyi opilliseksi, vaikka on tarkoitettu profetioille.
        Paavali vastusti Pietaria päin kasvoja koska Pietari alkoi harjoittamaan juutalaisia tapoja ja vielä oli saanut joitain ei juutalaisia mukaan touhuihinsa.
        Sinänsä hyvä, että Yakov evankelioi ja vie juutalaisille evankeliumia.
        God bless.

        .
        ...Alunperin tämä kirjoitus oli kirjoitettu Juutalaisuus-foorumille, mutta sen sheriffi heitti tämän tänne, vaikka tekstin aihe minun mielestäni parhaiten kuuluisi alkuperäiselle foorumilleen, koska siinä pääpaino on se, että Korkein odottaa edelleen sitä, että kaikki ne juutalaiset, jotka panevat toivonsa Vapahtajamme Jeshuan tuoman Uuden Liiton sijaan Mooseksen Lakiin, myös kaikessa noudattavat Mooseksen Lakia, joka on alunperinkin tarkoitettu vain (Paavalin opetuksia lainatakseni) kuolemaksi ja sen tarkoitus on nimenomaan osoittaa meidät syntisiksi ja synnin tähden tuomituiksi sekä täysin kelvottomiksi voidaksemme omien tekojemme ansiosta pelastua joutumasta kadotukseen.

        Me Jeshuan kuoleman kautta Laista pois kuolleet Hänen seuraajansa olemme toki vapautetut synnin ja kuoleman Laista ja palvelemme Jeshuaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa ja saamme uskon kautta Jumalan sulasta armosta periä taivaan kirkkauden.

        Tämä vain selitykseksi kirjoitukseni alkuperästä. En jatka enää opillisista kysymyksistä tällä Profetiat-foorumilla, joka on ihan kuten kirjoitit, tarkoitettu nimenomaan profetioille ja läheisesti niihin liittyville asioille.

        Siunausta Jeshuassa !
        .

      • itähelsingin ylirabbi

        Ihan mielenkiitoinen pointti tuo että mihin turvaa, sillä perusteella vaaditaan. Onko kokemuksia muista jutuista esim. missä juutalaisen pitäisi uhrata nykyään? Siis nimenomaan samantapaisia profeetallisia kokemuksia; kirjoituksista kun taas voisi väitellä vaikka kuinka.

      • itähelsingin ylirabbi kirjoitti:

        Ihan mielenkiitoinen pointti tuo että mihin turvaa, sillä perusteella vaaditaan. Onko kokemuksia muista jutuista esim. missä juutalaisen pitäisi uhrata nykyään? Siis nimenomaan samantapaisia profeetallisia kokemuksia; kirjoituksista kun taas voisi väitellä vaikka kuinka.

        .
        Eläinuhrithan Korkein on jo palvelijansa Tituksen väkevällä kädellä lakkauttanut Jerusalemin Temppelissä viimeistään vuonna 70 jMs (jälkeen Messiaamme syntymän).

        Jo Psalminkirjoittaja mainitsi, ettei Korkein mielisty eläinuhreihin eikä ruokauhriin. Myöskään polttouhria ja syntiuhria Hän ei vaadi. (Ps.40:7-9)

        Tuohon aikaan ei vielä oltu julkisesti paljastettu sitä, että Korkein oli itse uhraava Pojassaan yhden täydellisen uhrin, joka korvasi kaikki VT:ssä eli Tanakh'issa mainitut ns. Mooseksen Lain mukaiset uhrit. Tämä uhri on Jumalan Karitsa, Adonai Jeshua HaMashiach.

        Ihmisen tuomat uhrit eivät riitä hänen sovituksekseen, vaan Herra on vain pyrkinyt kääntämään ihmissydämet puoleensa uhrien kautta. Uhraaminen oli siis alunpitäenkin tarkoitettu välivaiheeksi ja keinoksi tavoittaa ihmissydämet, jotka syntiinlankeemuksessa eksyivät harhaan eli Jesajan mukaan 'kukin meistä poikkesi omalle tielleen'. Tästä samasta seikasta profeetta Miika on hyvin kirjoittanut sanoen: (Miika 6:6-8 eritoten jae 8)

        "6. "Mitä tuoden minä voisin käydä Herran eteen, kumartua korkeuden Jumalan eteen? Käynkö hänen eteensä tuoden polttouhreja, vuodenvanhoja vasikoita?
        7. Ovatko Herralle mieleen tuhannet oinaat, kymmenettuhannet öljyvirrat? Annanko esikoiseni rikoksestani, ruumiini hedelmän sieluni syntiuhriksi?" -
        8. Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä ?"

        - - -

        Kerronpa erään tapauksen, jossa Jumala puhutteli minua Mooseksen kautta. Muistan sen selvästi siltä ajalta, jolloin olin töissä Israelissa, Kibbutz Kiryat Anavim'issa:

        Oli kevättalvi v.1977 ja eräänä perjantaina menin bussilla (lähellä 14 km:n päässä olevaan) Jerusalemiin ja ehdin juuri ennen sulkemisaikaa mennä ns. Gordonin Golgatan vieressä sijaitsevaan Puutarhahautaan. Satuin olemaan ainoa turisti ja istahdin hetkiseksi haudan sisälle ja pyysin Isä-Jumalalta Jeshuan nimeen muistolausetta liittyen tuohon mielestäni eityisesti minua varten ylhäältä järjestettyyn hetkeen.

        Katselin silloin näet juuri sitä paikkaa, jossa Jeshua uskoni mukaan oli ollut haudattuna ennen ylösnousemustaan ja rukoilin hiljaa itsekseni.

        Herran Henki laskeutui ylleni ja sain kehoituksen avata Raamatun. Avasin sen rukoillen ja kun avasin sen, niin silmilleni oikein hypähti seuraava jae (5.Moos.4:9)

        "9. Ole vain varuillasi ja ota itsestäsi tarkka vaari, ettet unhota, mitä omin silmin olet nähnyt, ja ettei se lähde sinun sydämestäsi koko elinaikanasi, vaan että ilmoitat sen lapsillesi ja lastesi lapsille."

        Siis Korkein puhui minulle Mooseksen kautta Jeshuan ylösnousemuksesta ja pyysi minua muistamaan sen aina ja ilmoittamaan sen lapsilleni ja lasteni lapsille ! Loistavaa, vai mitä ?

        PS. Mitä tulee nimimerkkiisi, niin Itä-Helsingissä ei ole ylirabbia, mutta Jeshua voi sinua käyttää niin rabbien kuin pappien opastamiseen totuuden tielle :)

        Siunausta ja menestystä evankelioimiseen Jeshuassa !
        .

    • ei Mooseksessa!

      Yehoshua!

    • takkuinen lammas

      Missä oletkaan Yakov , kun kommenttejasi ei ole aikoihin näkynyt?

    • ...

      ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe